Zachris Topeliuksen syntymän 100-vuotispäivää vietettiin levottomista oloista huolimatta näyttävästi. Porvarilehdet tulkitsivat Topeliuksen elämäntyötä myönteisesti, työväenlehtien suhtautuminen oli kielteisempi.
Juhlan alla ilmestyi runsaasti Topelius-kirjallisuutta. Lehtori U. J. Sarlin kirjoitti juhlakirjan Sakari Topelius – elämä ja toiminta. Teoksen kustantanut Kansanvalistusseura määritteli kirjan olevan erinomainen lähde juhlaesitelmiä varten.
Lapsille oli tarjolla oma satavuotismuisto, joka sisälsi muun muassa H. Gadolinin kirjoittaman elämäkerran, sadut ”Koivu ja tähti” ja ”Mirza ja Mirjam”, lastennäytelmiksi sommiteltuja Topeliuksen runoja sekä runoja ja lauluja. Saatava oli myös valikoima satuja ja uusi painokuva Topeliuksesta.
Oskar Merikanto sävelsi Topeliuksen runon ”Lintusen laulu” (Fågelens visa). Nuotit ja sanat julkaisi Kustannus Oy Tieto. Kuvanveistäjäliitto julisti syksyllä 1917 Topeliuksen muistorahan suunnittelukilpailun. Sen voitti kuvanveistäjä Emil Filén.
”Mitali on kipsiin muovailtu luonnollista kokoa (6 cm. läpimitaltaan). Sen etusivulla on Z. Topeliuksen muotokuva ja kirjoitus ’Framför allt var en man ut af ditt land’. Toisella puolella on seppeleellä istuva pieni poika.”
Lang & Leppäahon paperikauppa somisti näyteikkunansa Aleksanterinkadun varrella Topelius-aiheisesti. Uuden Päivän mukaan se herätti yleisössä ansaittua huomiota. Lehti lausui toivomuksen: ”Enemmän samanlaatuista valppautta kansallisina juhlapäivinä vastaisuudessa, Suomen valtakunnan pääkaupungin kauppahuoneet.”
Aikakauslehtien Topelius-numerot
Helsingin Kuvalehti, Lördagen, Suomen Kuvalehti ja Veckans Krönika omistivat 12.1.1918 ilmestyneet numeronsa Topeliukselle. Suomen Kuvalehdessä ilmestyi 11 sivun runsaasti kuvitettu kokonaisuus Topeliuksen elämästä. Helsingin Kuvalehti julkaisi hänen elämänvaiheidensa pääpiirteet esittelevän artikkelin, joka korosti runoilijan kiinteää suhdetta isänmaahansa.
”Topeliuksen runouden ytimenä on rakkaus isänmaahan. Lukuisissa eri tapauksissa hän painostaa sitä, että kaikkien on toimittava yhteisen isänmaan hyväksi. ’Kaikki tämän maanpojat ja tyttäret ovat samaa kansaa, puhukoot mitä kieltä hyvänsä. —— He ovat maanmiehiä, veljiä ja sisaria kaikiksi ajoiksi. Heillä ei ole kahta, vaan yksi isänmaa. He eivät myöskään ole kahta kansaa, vaan yksi kansa.’
Kun korkein toiveemme, itsenäinen Suomi, nyt on toteutunut, voimme lopettaa seuraavilla säkeillä, jotka osoittavat Topeliuksen lujaa luottamusta kansamme kestävyyteen ja elinvoimaisuuteen:
Se hukkuu vain, jok’ itse hukkaan heittyy.
Kansa, mi kesti, mitä kansa tää,
häviämättä haudoillemme jää.”
Porvarilliset sanomalehdet kunnioittivat suurmiestä
Porvarilliset sanomalehdet julkaisivat Topeliuksen syntymäpäivän kunniaksi laajoja artikkeleita runoilijasta. V. A. Koskenniemi arvioi Uudessa Päivässä 14.1.1918 Topeliuksen vaikuttaneen enemmän mielikuviin kuin älyllisyyteen ja ajatuksiin. Koskenniemi ei pitänyt Topeliusta omintakeisena ajattelijana sanan vaativimmassa merkityksessä. Taiteellinen luomiskykykään ei riittänyt ”suurempiin, vaativampiin tehtäviin”, vaan ihmiskuvaus jäi yksinkertaiseksi ja naiviksi.
Koskenniemi korosti kuitenkin Topeliuksen tiedostaneen rajoituksensa ja sovittaneen tehtävänsä kykyjensä mukaan. Hän omistautui isänmaalleen tavalla, johon harva yltää. Topeliuksen perintö olikin puutteistaan huolimatta arvokas Suomen kansalle.
”Nyt jos koskaan tarvitsemme kaiken perintöosamme hengen töihin vapaana kansana kilpailussa toisten vapaiden kansojen kanssa. Ja mitä vaiheita kohti kuljemmekin, emme voi ajatella sitä aikaa että Topeliuksen perintö jäisi hedelmättömäksi suomalaisessa kulttuurissa. Jos myöhemmät polvet, miehet ja vanhukset, siitä joskus vierautuisivatkin, he varmaan kuulevat nuorimpien, kahdeksan- ja kymmenvuotiasten suusta arvostelun, joka vielä yksimielisenä laulaa Topeliuksen kunniaa ja jonka ääntä ja sisäistä totuutta ei mikään maailman viisaus voi vaientaa.”
Hufvudstadsbladet korosti 13.1.1918 Topeliuksen valaneen tulevaisuudenuskoa suomalaisiin. Hänen optimisminsa ei taipunut edes ulkoisten pimeyden voimien vahvistuessa tai sisäisten ristiriitojen kärjistyessä. Topeliuksen luomistyössä näkyi hänen kehotus rakastaa isänmaataan. Lehti korotti hänet runoilijan Runebergin rinnalle: ”Runeberg ja Topelius ovat ne kaksi, jonka etumaisena opettivat Suomen kansalle, mitä isänmaa ja isänmaanrakkaus ovat.”
Professori Werner Söderhjelm arvioi Helsingin Sanomissa 13.1.1918 Topeliuksen ”isänmaallisuuden olevan, niin kuin koko hänen luonteensa, lyyrillisempi ja välittömämpi kuin Runebergin”. Topeliuksen luomistyön läpi vuosikymmenien kulkevia juonteita olivat isänmaa, uskonto ja luonto. Pakinoitsija ”Tiitus” (Ilmari Kivinen) pohti puolestaan, saako Suomi enää uusia suurmiehiä.
”Viime vuosisadan suurmiesten sarjan viimeisen satavuotissarja vilahtaa ohitsemme huomenna. Pysähdymme yhdeksi lyhyeksi hetkeksi, mutta aika ei pysähdy. Kahdeskymmenes vuosisata jyrisee eteenpäin raskaalla voimalla ja huumaavalla pauhulla, emme tiedä, saako Suomen kansa tämänkin sataluvun osalle erikoisen suurmiesten sarjan. Mutta sen ainakin tiedämme, ettei tule toista parempaa, lempeämpää ja lapsirakkaampaa setää luin oli setä Topelius.”
Työmieheltä kirpeitä sanoja satusedästä
Nimimerkki ”Neekeri” arvioi Työmiehessä 14.1.1918 Topeliuksen muistopäivän sattuneen levottomuutensa vuoksi vähän sopimattomaan aikaan hempeäsieluisen runoilijan ja lastenystävän juhlaksi. Ajat olivat muuttuneet Topeliuksen ajoista.
”Isänmaa oli silloin ihanteena, sen onnea ja yhteisyyttä toivoi Sakari ja uskoi varmaan että kun hänen kasvattamansa polvi saapuu aikamiesikään, niin silloin alkaa tässä maassa ruotsikkojen ja suomalaispatrioottien välisen kiivaan taistelun sijasta yleinen veljeily.”
Toisin kuitenkin kävi. Tulisimmatkaan kielitaistelut eivät vetäneet vertoja Topeliuksen satavuotismuistopäivän aikana ajankohtaiselle yhteiskunnalle taistelulle. Sotaveikkoina olivat toisella puolella suomalaiset ja ruotsalaiset porvarit ja toisella puolella suomalaiset ja ruotsalaiset työläiset.
”Niin muuttuu maailma. Ja jos setä Sakari eläisi ja olisi voimissaan tänä 100:tena syntymäpäivänään niin, sen uskon, hänen kynänsä olisi jo aikoja sitten lakannut kirjoittamasta ’Roineen armaista aalloista’ ja ’Harjulan seljänteistä’ ja piirrellyt pahasisuisia sanoja lähimmäisistään…”
Turkulainen Sosialisti-lehti määritteli Topeliuksen merkityksen lyhyesti: ”Tänään viettävät porvarit kautta maan Z. Topeliuksen 100-vuotismuistoa. Topelius on kirjoittanut historiallisia romaaneja ja satukirjoja etuoikeutetuille luokille.”
Uusi Päivä kommentoi Sosialistin ”juhla-artikkelin” edustavan ”sosialistista estetiikkaa”. Maltillinen sosiaalidemokraattinen Itä-Suomen Työmies luonnehti 14.1.1918 sen sijaan Topeliusta yhdeksi Suomen kansan jaloimmaksi pojaksi.
”Tänä aikana, jota elämme, on Sakari Topeliuksen muiston meitä innostutettava työhön ja toimintaan kaiken sen pahan, ruman, rikkinäisen ja maamme kunniaa tahraavan poistamiseksi, joka Suomen ennen niin puhdasta kilpeä on alkanut himmentää heti siinä aamunkoitossa, missä Suomi vuosisataisten kärsimystenjälkeen nyt kylpee. Muistakaamme, että jalot aatteet ja pyrkimykset, ne ne ihmiskuntaa eteenpäin viemät, ei väkivalta ja anarkia.
Jaloja aatteita palvelkaamme, niitten eteen uhrautukaamme voimiemme mukaan ja muistakaamme Topeliuksen sanoja, että ’ihmisellä on arvoa ja merkitystä vain siinä määrin kuin hän työllään pystyy palvelemaan jaloja aatteita’.”
Topelius-juhla yliopistolla
Svenska Litteratursällskapet järjesti Topeliuksen 100-vuotismuistopäivän pääjuhlan Helsingin yliopiston juhlasalissa. Hufvudstadsbladet kertoi 15.1.1918, että salin päätyseinä oli koristeltu punaisella kankaalla, jolla oli Suomen vaakuna. Sen yläpuolella olivat esillä Ruotsin värit ja korokkeen molemmin puolin sijaitseviin pylväisiin oli kiedottu Norjan ja Tanskan värit kunnianosoituksena kolmelle Pohjoismaalle.
Tilaisuus alkoi Helsingin kaupunginorkesterin soittamalla ”Finlandialla”. Juhlapuheen piti dosentti Gunnar Castrén, joka arvioi Topeliuksen olleen Hans Christian Andersenin ohella Pohjolan suurin lastenkirjailija. Castrén muistutti Topeliuksen olleen myös muuta kuin lasten runoilija. Hän oli niitä, jotka loivat historiaa.
Topeliusta seurasi Castrénin mukaan koko hänen elämänsä ajan ajatus kansasta, joka rakentaa ja asuu tässä maassa. Hänen käsityksensä suomalaisesta kansanluonteesta välittyy parhaiten Maamme-kirjasta. Topelius kuvasi suomalaiset jumalaapelkääviksi ja lainkuuliaisiksi. Hän välttyi näkemästä, miten suuri osa Suomen kansasta hylkäsi Jumalan ja otti sosialismin jumalakseen.
”Kuten Runeberg, on hän siten luonut kuvan Suomen kansasta ikäänkuin järkkymättömän lainkuuliaisina, mihin uskottiin vielä 20 vuotta sitten tässä maassa. Sittemmin on todellisuus lyönyt armottomalla kritiikillään rikki tämän kuvan. Silti ei ole annettua, että hetken todellisuus olisi pysyvä. Topeliuksen Suomen kansa voi ehkä syntyä uudelleen. Mutta jos epäilijät ovat oikeassa, on silti muistettava, että Topeliuksen kuva kansastamme rohkaisi sen kehitystä ja Topeliuksen runoudella on joka tapauksessa itsenäinen elämänsä.
Välskärin tarinat, Sylvian laulu, Jäidenlähtö elävät ja pysyvät, kasvaneina siitä kulttuurista, jota Topelius oli luomassa. Me ruotsinkieliset kansalaiset Suomessa kunnioitamme Topeliusta ruotsinkielisenä runoilijana, joka lahjoitti meille kulttuurimme nyt ja tulevaisuudessa erottamattomasti kuuluvaa runoutta.”
Juhlanäytäntöjä aikuisille ja lapsille
Osana juhlintaa nähtiin Topeliuksen näytelmiä erikoisesityksinä. Kansallisteatteri esitti juhlanäytäntönä Topeliuksen näytelmän Regina von Emmeritzin. Ennen näytännön alkua Urho Somersalmi lausui Topeliuksen runon ”Jään lähtö Oulunjoessa”. Soittokunta soitti 30-vuotisen sodan marssin. Sali oli täynnä juhlapukuista yleisöä. Uuden Päivän (15.1.1918) mukaan kirjailijan tuotanto oli herättänyt vielä suurempia tunteita 8. tammikuuta:
”Mutta aalto juhlaa korkeampi. Sunnuntaina päivänäytännössä, jossa esitettiin Prinsessa Ruusunen, oli oikea Topelius-tunnelma. Yleisöä niin paljon kuin ainoastaan näissä näytännöissä on mahdollista, melkein jokaisella tuolilla kahdessa kerroksessa, eikä suinkaan voi moittia, että se yleisö olisi ollut kylmää.
Tosin muutamat 2–3-vuotiaat eivät oikein hyväksyneet paremmin mestarikokkia kuin ylimmäisiä juomanlaskijaakaan, mutta se ei ilmennyt ylimielisessä nenännyrpistyksessä, vaan äänekkäässä itkussa. Mutta kun he huomasivat, ettei Samkaan niitä hovinvirkailijoita pelkää, niin sopeutuivat nämäkin pienet soraäänet yleiseen riemuun. Yleisön joukosta kuului vuorosanoin: Tuolla on Leppäsen setä prinssinä! Äiti! Kosusen täti! Katso, tuolla on tynnyri päässä! J. n.e. loppumattomiin. Koko yleisön posket hohtivat punaisempina kuin ylhäisen Kunigundan vielä ylhäisempi nappisuu.”
Yhtä riemukas tunnelma vallitsi Kansan Näyttämöllä, joka esitti 14. tammikuuta kolmeen kertaan Tuhkimon. Ensimmäisessä näytöksessä kello yhdeltä teatterin täyttivät kansakoululaiset. Neljältä ja seitsemältä olivat näytännöt maksavalle yleisölle. Sali oli kaikissa esityksissä täynnä innostunutta yleisöä.
Ruotsalainen teatteri esitti juhlanäytäntönä Topeliuksen tekstiin perustuvan oopperan ”Kaarle kuninkaan metsästys”, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Teatterisali oli koristeltu punakeltaisin värein. Kaarle XI:n roolin esitti John Precht. Kapellimestarina toimi A. Apostol. Hiukan lyhennetty esitys sai innostuneen vastaanoton.
Koulujen juhlia
Helsingin kaikki koulut viettivät Topelius-juhlia. Normaalilyseossa juhla alkoi Topeliuksen lauluilla. Maisteri Erkki Kivijärvi piti esitelmän runoilijasta, koulun oppilas Asko Ivalo kertoi sadun ja maisteri N. Lehmuskoski lausui runon ”Jäänlähtö Oulujoesta”. Lopuksi puhui rehtori, tri Paavo Virkkunen päivän johdosta.
Helsingin Vanhan Suomalaisen Tyttökoulun juhlassa puhui koulun johtajatar, neiti O. Stenbäck Sakari Topeliuksen merkityksestä Suomen lapsille. Hän toi esille erikoisesti Topeliuksen suhteen Suomalaiseen Tyttökouluun. Tohtorinna Hilja Krohn lausui merkkipäivän johdosta sepittämänsä runon. Lehtori Arthur Siegberg kertoi esitelmässään runoilijan elämästä ja tuotannosta. Kuvausta havainnollisti hauska kuvaelmasarja, joka esitteli useita runoilijan teosten päähenkilöitä. Oppilaat esittivät useita Topeliuksen runoja sekä lausuen että laulaen torvisoittokunnan säestyksellä. Juhla päättyi torvisoittokunnan esittämään 30-vuotisen sodan marssiin.
”Juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan useat Topeiiuksen läheiset omaiset sekä kouluylihallituksen ja kouluneuvoston jäsenet. Merkkipäivän johdosta kartuttivat koulun oppilaat Topeliusrahastoa, joka on aikaisemmin perustettu koulun kesäsiirtolan ylläpitämiseksi.”
Kansakoulujen juhlissa oppilaille jaettiin Valistuksen toimittama Topelius-muistojulkaisu. Juhlapäivänä vihittiin käyttöön Topeliuksenkadulla uusi ruotsinkielinen kansakoulu. Tohtori A. Lilius piti juhlaesitelmän, jossa hän käsitteli Topeliusta kasvattajana. Tilava ja valoisa koulutalo teki hieman keskeneräisenäkin viihtyisän ja kodikkaan vaikutuksen.
Topeliuksen nuorisokirjasto järjesti jo sunnuntaina juhlan käyttäjilleen. Lapsille tehtiin selkoa hänen elämästään erikoisesti lasten ystävänä. Ohjelmassa oli soittoa, Topelius-lauluja ja satuja. Tilaisuus oli suomen- ja ruotsinkielinen.
Topelius oli ollut myös eläinsuojelun uranuurtajia Suomessa. Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen edustajina laskivat seppeleen hänen haudalleen rouvat Constance Ullner ja Berta Lindman. Juhlapäivänä perustettiin myös Suomen Eläinsuojelusyhdistysten liitto.
Linkkejä:
