Työmies 3.11.1917: Sota eduskunnassa
Nimimerkki ”Tussari” käsitteli purevasti eduskunnan 2.11.1917 pidettyä avajaisistuntoa. Analyysi heijasteli sosiaalidemokraattien johdon kantoja.
”Vaaliyllytyksen aikoina oli anastajapuolueiden listoilla ehdokkaita,, joiden sanottiin olevan sitä mieltä, että Suomen hallitsijalle kuuluneet suomalaiset oikeudet eivät olleet siirtyneet vallankumouksessa Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Sellaisten ehdokkaiden uskoteltiin asettuneen pääasiallisesti eduskunnan hyväksymän valtalain kannalle. Useista heistä pauhattiin vielä: he omat paljon pitemmällä, he tahtomat Suomen kokonaan irti Venäjästä ja tulemat sen mukaan oikein sankarillisesti puolustamaan Suomella nyt olevia pienimpiäkin oikeuksia ja tietysti vaikka henkensä ja sielunsa isänmaan puolesta vaaraan pannen hankkimaan sille uusia oikeuksia.
Nuo sankarit nimittivät itseään komiasti ’itsenäisyysmiehiksi’. Epäilemättä saivat he kerskauksillaan ja kehumisillaan narratuiksi äänestäjiä antamaan ääniä porvarillisten listoille. Tulihan ’itsenäisyysmiehiä’ valituiksi. On lueteltu, että heitä on anastajapuolueiden edustajissa noin 20.
Nuo komiasanaiset herrat joutuivat heti istuntokautta alettaessa koetukselle. Asia oli verrattain pieni: kestikö heidän itsenäisyyskantansa yhtä pienimmistä kokeista? Rohkenivatko he osottaa, ettei Venäjän hallituksella ole oikeutta asettaa Suomen eduskunnan edustajien valtakirjain tarkastajia, vaan on se oikeus eduskunnalla itsellään? Jos he olisivat asettuneet käytännölliselle kannalle, olisi se tullut sosialistien avulla eduskunnan enemmistön päätökseksi. Olisi pidetty itse huoli valtakirjain tarkastamisesta. Alettu olla isäntiä omassa talossa.
Tuon pienen oikeuden ottaminen suomalaisten käytettäväksi pani kuitenkin itsenäisyysherrain housut ja takin liepeet tutisemaan. Eihän toki käytäntöön! Hehän olivat vain puhuneet suuria sanoja. Mutta – huih! –nyt toden tullessa olivat he valmiit ryömimään ja kumartaen esittämään valtakirjansa Venäjän hallituksen asettaman kätyrin tarkastettavaksi Itse teossa tunnustivat he sillä hallituksella muka olevan oikeuden määrätä tarkastajan, mutta samalla selittivät he vastalauseen: niin ei ole.
Siinä itsenäisyysherrojen ensimäinen suuri valtioteko! Siitä oli seuraus: eduskunnan enemmistö myönsi käytännössä tuon oikeuden valtaryssille. Kun enemmistö asettui ja ennen eduskunnan istuntoa sille kannalle, niin oli sosialistien vähemmistönä joko tehtävä käytännössä samoin tai otettava vastaan muut seuraukset.
Mitä seurauksia nyt kokoontuneesta voi tulla, ellei alistu jättämään valtakirjaa Venäjän hallituksen kätyrin tarkastettavaksi?
Valpas teki kokeen. Hänen valtakirjansa oli kunnossa. Se esitettiin ennen istuntoa ikäpuhemiehelle, ruotsalaisten tunnetulle rutivanhoilliselle politikoitsijalle Wredelle, Hän selitti: Valtakirjaa ei oteta huomioon. Edustaiaksi valittu ei saanut ottaa osaa puhemiesvaaliin eikä muuhun asiain käsittelyyn. Herra Wrede siis ehkäisi edustajaoikeuden käyttämisen! Hän selitti vielä, että edustajainluettelosta, josta hän tiesi olevan poissa edustajain nimiä, ei saanut edes keskustella ennen puhemiehen ja varapuhemiehen vaalia. Siis vaikka olisi tehty mitä laittomuuksia tahansa, niin ei ennen vaalia keskustelua!
Hra Wreden mokoma käsitys sietäisi joutua perustuslakivaliokunnan kumottavaksi. Asian siihen valiokuntaan vieminen ei voisi kuitenkaan tuottaa oikeaa ratkaisua, sillä valiokuntaan tuleva porvarillinen enemmistö tulisi varmaankin puolustamaan enemmän hra Wreden arvoa kuin jotakin oikeutta.
Puhemiehenvaalivalmistelu lienee anastajapuoluelaisten keskuudessa suoritettu tuskan ja piinan vallitessa. Heillä oli nuorsuomalainen-suomettarelainen yleisehdokas Ståhlberg. Mutta hän oli eduskunnassa ja sen ulkopuoIella raastanut Suomen oikeuksia niin innokkaasti Venäjän kapitalistiherrojen kassakaappiin, että maine oli vähän pilaantunut. Ehkä tämän takia oli pakko syrjäyttää hänet. Pois hän jäi jo kulissien takana. Toiset kielivät: hän on pantu varastoon, josta ’vintataan senaattiin Venäjän hallituksen apuriksi. – Se ties. mitä kaikkea pimeässä on tapahtunut.
Puhemiesehdokkaaksi ilmeni nuorsuomalainen Lundson: Lyynsoon, Lyynsoon, hoesteli eb. Haataja, kun luki lippuja.
Äänet laskettua havaittiin, että hän oli saanut noin kolmasosan edustajain äänistä. Siis pelkän vähemmistön mies.
– Puheenjohtajaksi valittu, j.n.e., sanoi ikäpuhemies, oikea lakitieteen professori Wrede tulosta ilmottaessaan. – Se oli lain rikos, jos uusi eduskunta katsotaan olevan valtiopäiväjärjestyksenlainen, sillä V. J:n mukaan on eduskunnalla puhemies. Mutta tuo rikos annettiin hymyillen anteeksi. Eikä kai sitä mainita herraslehdissä, kun sen tekijä ei ollut sosialisti.
Varapuhemies olisi kuulunut sosialisteille. Mikä lie ollut, kun he eivät huolineet. Suomettarelaiset hairasivat mielellään paikan.
Toisen varapuhemiehen vaalissa oli anastajapuolueilla suuri yhteinen rintama. Ruotsikotkin äänestivät maalaisliiton Alkiota tämän hyvän kielitaidon takia. Ja100 ääntä hän sai! Eikä liene epäilemistä: koko Alkio ja koko maalaisliitto hellytettiin tuolla tempulla marssimaan yhä kuuliaisemmin viikinkilaisten y.m. suuranastajain kytkyessä. Hra Alkiosta onkin 10 vuoden kuluessa kehittynyt kunnon vanhoillinen.
Anastajat saivat siten kolme puhemiestä. Ed. Airola selitti käytävillä: Lundson – lehtopoikanen, lngman –eimikäänmies ja Alkio – miehen alku, siis: Lehtopoikanen. Eimikäänmies ja Miehen-Alku ovat johdossa.
Johdettavissa on eräs neiti, joka on näöltään 13 vuoden vanha. (Maalaisliiton 25-vuotias Bertta Pykälä. –JK) Mitä ikä lie papinkirjassa? Uusissa edustajissa oikein rotu-rusthollareita, ihan kuin jouluksi ruokittuja.
Puhemiehen ensi esiintymistä seurattiin mielenkiinnolla. Hänellä on teennäisen arvokkaita eleitä –käyttäytymistaitoa! sanovat herrat. Ääni on hieman honottava. Nuhakuukausia onkin kestänyt kauvan. Esittelypuheen sisällössä oli hiukan samaa kuin on ollut ’itsenäisyysmiesten’ juhlapuheissa. Hra Lundson lukeutunee niihin. – Mutta hänkin oli luomassa enemmistöä, joka pakotti sosialistit jättämään valtakirjansa sille kätyrille. – Ja kai hän haluaa päästä Ritarihuoneella osittamaan Venäjän hallituksen edustajalle ’alamaista kunnioitusta’, mikä oli ennen lain pakosta osotettava suuriruhtinaalle, mutta ei toki ennen Venäjän hallitukselle, ei edes Stolypinin ministeristölle.
Puhemiehen toimessa tuli hra Lundson heti kovalle koetukselle. Varapuhemies oli oli pannut taas valaansa eli ’juhlalliseen vakuutukseen’ omiaan, mitä ei ollut lakikirjoissa. Se onkin erittäin mukava ja hausta tapa. Saa vannoa mitä omaa pötyä tahansa.
Lakiherra Wrede kehtasi lähteä puolustamaan moista menettelyä. Ed. Airola oli kova, sanoi suoraan, mitä mokoma oli ja vaati, että eduskunta velvoittaisi hra Ingmanin antamaan uuden, lainmukaisen juhlallisen vakuutuksen.
Ja hra Lundson oli sellainen lain tulkitsija, ettei laskenut edes äänestettäväksi tuota säällisesti kannatettua ehdotusta! Seurasi vielä ihmeempää: kun edustaja, jonka ehdotusoikeutta oli niin loukattu, vaati että puhemiehen menettely lähetettäisiin perustuslakivaliokunnan ratkaistavaksi. selitti puhemies, ettei sitäkään kannatettua ehdotusta voitu ottaa äänestettäväksi, koska mainittua valiokuntaa ei oltu vielä valittu.
Anastajapuolueiden herroille tulee täysi työ koettaessaan selittää kaikkia näitä ikäviä sattumia laillisiksi., Mutta epäilemättä he keksivät puolusteensa, selittävät, ellei muu auta, mustan valkeaksi. Sitä vartenhan lainoppineet y.m.s. omat porvarillisessa yhteiskunnassa olemassa.
Kansliatoimikuntaan olivat herrat päättäneet asettaa joukostaan 3 jäsentä neljästä. Heidän joukostaan, nousi yksi ja esitti ehdokkaan, sitten toinen, sitten kolmas ... Seurasi juhlallinen odotus ja äänettömyys. Kaikki pidättivät hetken henkeä. Ei kuulunut mitään. Kukaan sosialisti ei ehdottanut mitään. Eräät oikeistoherrat vilkuilivat vihdoin levottomina ympärilleen, kuin olisi paha omatunto alkanut vaivata. Eräät jo kuiskailivat toisilleen. – Asema kävi jo yhtä kiusalliseksi kuin koomilliseksi. Herra Erkko pelasti anastajapuoluelaisensa pulasta esittämällä kai satunnaisen ehdollaan. – Herrat saivat kaikki 4 Paikkaa.
Koko lafka joutui niin heidän haltuunsa.
Se merkitsi kai sotatilan julistamista: he saavat hoitaa yksin huonosti asioita, sosialistit hyökkäävät.
Vai kuinka? Tulee myöhemmin julki. On odotettavissa jotain jännittävää niin kuin Italian rintamalta.”
eduskuntaAirola, Matti / Ingman, Lauri / Alkio, Santeri / Lundson, Johannes × Uusi Suometar 3.11.1917: ”Me vaadimme.” Sosialistien hätähuuto.
Uusi Suometar otti tiukasti kantaa ”Me vaadimme” -julistukseen, jonka se tuomitsi vastuuttomaksi politiikaksi.
”Kun uusien vaalien nojalla valittu eduskunta kokoontui valtasi meidän sosialistimme sangen huomattava hermostuneisuus. Ja syystä kylläkin. Uudet vaalit ovat tuottaneet heille melkoisen tappion; he eivät enää muodosta eduskunnassa sitä ehdotonta enemmistöä, mikä heillä viime valtiopäivillä oli. Tämä. vaalitappio on puolueelle vaikea purtava.
Sitä osottaa Työmies-lehdessä toissapäivänä julaistu lähes kolme palstaa täyttävä kiukun purkaus, josta sisällyksestä tässä lehdessä eilen lyhyesti tehtiin selkoa. Eduskunnan kokoontumishetkellä sosialidemokraattinen puolueneuvosto ja eduskuntaryhmä yhteisesti antavat siinä otsikolla ’Me vaadimme ´julistuksen, joka on aijottu porvariston sydämiä pehmittämään. Siinä kiukkua ja törkeyksiä uhkuvassa äänilajissa, joka meidän sosialisteillemme on ominainen, tässä julistuksessa syytetään porvaristoa siitä, että se ’rikastamisesta on tullut hillittömän ahneeksi’, ’väkivallan ja laittomuuden himoiseksi’, että ’sitä ei näy laittomuuden arveluttavan työväenluokan äärimmäinen hätä», että se ’ei ole politiikassaan koko tänä kumousaikana tehnyt työväelle ainoatakaan rehellistä myönnytystä’, vaan päinvastoin on ’hankkiutunut ryöstämään takaisin’ 8-tunnin työpäiväalain sekä lain korkeimman valtiovallan käyttimisestä.
Edelleen saavat »’Suomen herraspuolueet’ kuulla kunniansa siitä, että he ’viime kesänä astuivat järjestelmällisen laittomuuden tielle’, vieläpä ’eduskunnan laittoman hajottamisen kannattajiksi’, ollen venäläisten pistimien takana eduskunnan kokoontumista estämässä. Ja lisäksi ovat he toimittaneet ’laittomasti määrätyt vaalit, joita varten herraspuolueilla oli varattuna paitsi rahan voimaa ja liittotumista, omat vaaliluettelojen tekijät ja otteiden antajat omat häikäilemättömät ja omat viralliset vaalineuvojat sekä useissa vaalilautakunnissa täydellinen vapaus syrjäytettyjen sosiaalidemokraattien valvonnasta’.
Huolimatta kaikesta tästä ja ’vaikka viime vuonna valittu eduskunta ei ole laillisesti oikeuksiaan menettänyt’, meidän sosialistimme kuitenkin lupaavat ottaa ’toistaiseksi osaa myös vastavalitun eduskunnan toimintaan, jotta porvarilliset puolueet eivät voisi sitä mielinmäärin väärin käyttää’.
Sosialistien julistuksissa ja heidän sanomalehdissään on totuttu lukemaan melkein mitä väitteitä tahansa, mutta harvoin on sentään virallisen puolueneuvoston ja eduskuntaryhmän lausuntoihin muutamille riveille saatu mahtumaan niin paljon tietoista perättömyyttä, kuin edellä selostamaamme ’vaatimusten’ esipuheeseen. Sillä julistuksen allekirjoittajat tietävät yhtä hyvin kuin kutka tahansa muutkin, että jos erilaisten porvarillisten elinkeinojen harjoittajat ovat sodan aikana hyötyneet, niin ei suinkaan työväkikään ole jäänyt koskemattomaksi sota-ajan tuottamista taloudellisista oloista. Ovathan senkin palkat kohonneet moninkertaisiksi.
Elintarvepulia taas kärsivät työväen kanssa kaikki muutkin, jotka eivät itse ole näiden tarpeiden tuottajia. Puhe siitä, ettei muka porvaristo ole tehnyt työväelle ainoatakaan rehellistä myönnytystä, on vasten parempaa tietoa lausuttu solvaus. Sillä syynä siihen, ettei uudistuksia ole saatu aikaan, on se, että sosialistit itse, ollen viime valtiopäivillä enemmistönä, eivät kyenneet käyttämään uudistusten hyväksi sitä auliutta, jota porvarilliset ryhmät yhteiskunnallisia parannuksia kohtaan osottivat ja jota yleinen tilanne olisi tarjonnut. Nekin uudistukset, jotka eduskunnassa säädettiin, ovat jääneet toteuttamatta siitä syystä, että sosialistit eivät niitä mihinkään loppupäätökseen vieneet.
Eikä vähintäkään perää siinä, että porvarilliset puolueet muka olivat vaikuttamassa eduskunnan hajoitukseen, Sillä hajoitus tapahtui kenraalikuvernöörin ja Venäjän vallanpitäjien toimesta. Ja suorastaan valhe on sosialistien vaalitappioselvitykseksi esittämä väite, että porvarilliset, puolueellisesti ollen toimimiehinä vaalitilaisuuksissa, ovat vaikuttaneet tähän tulokseen. Se on sitä oljenkorteen tarttumista, joka hätääntyneellä on viimeisenä keinona, ja ilmeisesti tarkoitettu pimittämän sitä tosiasiaa, että valitsijat jonkun verran alkaneet tajuta sen menettelytavan onttouden, jolla meidän sosialistijohtajamme ovat luulleet ajavansa köyhälistön asioita.
Ja sitten, kun porvarit on saatu mustatuiksi, ’me vaadimme’ ’nyt aivan lähimpänä aikana toteutettavaksi koko sen (u)udistusluettelon, minkä eilen julkaisimme. Saattaa syystä kysyä, kenelle vaatimuksensa esittää suurin puolue, joka vähää ennen enemmistönä oltuaan sekä eduskunnassa että hallituksessa ei itse ole kyennyt mitään aikaansaamaan.
Tällaisten vaatimusten esittäminen jälestäpäin on, jos mikään, oman toimintansa konkurssiin iulistamista.
’Vaatimuksista’ ihmeellisin on kansalliskokouksen valitseminen, jossa ratkaistaisiin asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä ja ’jolla olkoon korkein ia rajoittamaton valta kaikissa maan asioissa’. Sitä valittaessa ehdotetaan äänioikeutetuiksi kaikki 20 vuotta täyttäneet kansalaiset. Siten luullaan päästävän siitä haitasta, että ’porvarit voivat riistää äänioikeuden monen monelta työläiseltä – ikäänkuin 20-vuotiaita ei olisi muualla kuin työläisten keskuudessa — ja eduskuntaan saatavan ’valtava kansanvaltainen enemmistö’.
Kansa on tosin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella toimitetuissa vaaleissa antanut vastauksen siihen kysymykseen, tahtooko se eduskuntaansa sosialistisen enemmistön vai eikö. Mutta tämä vastaus ei ole meidän sosialistiemme edun ja toiveiden mukainen. Sen vuoksi suunnitellaan kansan väsyttämistä jälleen uusilla vaaleilla, jotta siten saavutettaisiin sosialistinen enemmistö.
Sosialistien viimeinen julistus on heidän vanhan taktiikkansa verestämistä. Se tarkoittaa yhteiskunnan kuohuttamista, sen eri ainesten nostattamista toisiansa vastaan. Jäihän siinä johtajille sittenkin aina joku temmellystanner. Isänmaan menestymisen nimessä on kuitenkin toivottava, että ne oireet, joita viime aikoina on ollut huomattavissa vakavampien työläisainesten kyllästymisestä alituiseen kiillotustyöhön, tulevat lisääntymään. Sellaiset julistukset kuin sosialistien viimeinen eivät niitä aikaan pystyne ehkäisemään.”
×
