Eduskunta kokoontui lähes kolmen vuoden tauon jälkeen valtiopäiville. Monet vaikeat asiat odottivat ratkaisua, mutta maaliskuun vallankumouksen herättämän toiveikkuuden hengessä ongelmien odotettiin selviävän.
Heinäkuussa 1916 valittu eduskunta kokoontui valtiopäiville 5. huhtikuuta 1917. Keisari ei ollut kutsunut eduskuntaa koolle sotatilan vuoksi. Toiminnan aloittamisen mahdollisti maaliskuun vallankumous.
Sosiaalidemokraateilla oli 103 paikallaan yksinkertainen enemmistö eduskunnassa. Suomalaisella puolueella oli 33, Nuorsuomalaisella puolueella 23, Ruotsalaisella Kansanpuolueella 21 ja Maalaisliitolla 19 edustajaa. Kristillisellä työväenliitolla oli yksi edustaja.
Uuden eduskunnan jäsenistä 114 oli osallistunut aiemmin valtiopäivätyöskentelyyn. Edustajista peräti 43 prosenttia oli uusia. Naisia vuonna 1916 valittuun eduskuntaan kuului 19. Vanhin edustaja oli RKP:n Axel Lille (s. 1848), joka toimi Dagens Press -lehden päätoimittajana. Nuorin oli SDP:n ryhmään kuulunut juupajokelainen ompelijatar Tyyne Eloranta (s. 1891).[1]
Puhemieheksi Kullervo Manner
Eduskunnan puhemieheksi valittiin sosiaalidemokraattien ehdokas Kullervo Manner, joka sai 104 ääntä. Suomenkielisten porvarien Lauri Ingmania äänesti 69 ja RKP:n Axel Lilleä 17 kansanedustajaa. Lisäksi nuorsuomalaisten K. J. Ståhlberg sai kaksi ääntä sekä edustajat William Isaksson (RKP), Wäinö Jokinen (SDP) ja Edvard Gylling (SDP) yhden äänen.
Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin Lauri Ingman 76 äänellä. Sosiaalidemokraatit äänestivät tyhjää. Toiseksi varapuhemieheksi valittiin Wäinö Jokinen 100 äänellä. Puhemiesten annettua juhlallisen vakuutuksen piti Manner lyhyen puheen:[2]
”Arvoisat Suomen kansan eduskunnan jäsenet! Vaalin kautta on minut määrätty hoitamaan eduskunnan puhemiehen tehtäviä. Nämä tehtävät ovat ainakin raskaat ja voimia sekä kykyä kysyvät. Tänä aikana ne ehkä ovat tavallista vaikeammat täyttää. Tunnen heikkouteni tätä tointa täyttämään ryhtyessäni, mutta pyydän, että arvoisat eduskunnan jäsenet tahtoisivat avuliaisuudella ja. huomaavaisuudella kohdella minua toimeni hoidossa. Suomen kansan edun ja hyvän vuoksi sekä eduskunnan työn menestymisen vuoksi toivoisin, että arvoisat Eduskunnan jäsenet tämän pyyntöni suosiolliseen huomioansa ottaisivat. Tässä mielessä ryhdyn täyttämään minulle uskottua tehtävää.”
Työmies julkaisi tiedon Mannerin valinnasta jo samana päivänä iltapäiväpainoksessaan. Manner toimi puhemieheksi suostuessaan vastoin aiempia periaatteitaan. Hän oli vastustanut Oskari Tokoin valintaa puhemieheksi 1913. Manner oli myös suhtautunut epäilevästi sosiaalidemokraattien osallistumiseen 26. maaliskuuta 1917 nimitettyyn Tokoin senaattiin.
Eduskunnalta odotettiin paljon
Eri puolueiden lehdet olivat esittäneet alkuvuodesta 1917 varovaisia toivomuksia eduskunnan koollekutsumiseksi. Elintarviketilanne oli alkanut huonontua, ja monia tärkeitä asioita, kuten maanvuokralaki on ratkaisematta. Ilmapiiri oli siten eduskunnan kokoontuessa maaliskuun vallankumouksen tunnelmissa toiveikas.
Uusi Suometar muistutti, että venäläistetty senaatti oli johtanut Suomea poikkeusvaltuuksin. Ne olivat koskeneet muun muassa valtiotaloutta. jonka hoito oli saatava normaalille kannalle. Eduskuntaa odottivat myös lukuisat muut tehtävät:
”Mutta monella muullakin alalla on hallitus viime vuosina toiminut ylimääräisten valtuuksien varassa. Varsinkin on näin tapahtunut yhä polttavammaksi käyneen elintarvekysymyksen alalla. Tämänkin asian järjestämisessä on hallituksella ja eduskunnalla edessään tehtävä, jonka tyydyttävä suorittaminen ei ole helppo. Kun vielä pitää muistissa, että poistunut hallitus on koettanut järjestää torpparikysymystäkin väliaikaisesti hallinnollisin toimin, jotka eivät voi jäädä pysyviksi, huomaa, että eduskunnalta jo heti istuntokauden alussa tulee olemaan tehtäviä, joiden onnellinen ratkaisu kohtaa suuria vaikeuksia.”
Millaiseksi muodostuu eduskuntatyö?
Uusi Suometar toivoi, ettei eduskunnassa harjoitettaisi turhaa agitatsionia ja tehtäisi päättömiä esityksiä. Tilannetta paransi lehden mukaan se, että eduskunnan työssä oli ”mahdollista nojata hallituksen valmistamiin esityksiin”. [3] Tokoin johtamalla sen senaatilla oli periaatteessa koko eduskunnan tuki, mutta etenkin huomattava osa sosiaalidemokraattisesta ryhmästä suhtautui varauksellisesti hallitukseen.
Työmiehen nimimerkki ”Kam” piti eduskuntatyön alkamista myönteisenä. Se antoi toiveita paikalleen polkeneen uudistustyön pääsemisestä liikkeelle.
”Mutta kun tämän vuoden kevättuulet alkoivat puhaltaa, kun aurinko rupesi niitä sulattelemaan, niin samalla myös ryöpsähti keväinen hengähdys valtiollisestikin. Venäjän maaliskuun kumous Pyyhkäisi sulkuja ja salpoja. Se työnsi sortovaltoja sinne, missä ne vallat olivat ennen kahleissa vapautta puoltavia pitäneet. Keväisin woimin se puhdisti ilmaa ja maata. Taas päästiin, hengittämään, Taas avautui toimintamahdollisuuksia.”
”Kam” korosti, että vallankumous oli antanut eduskunnalle mahdollisuuden kokoontua, mutta ei ollut itsessään ratkaissut kuin pienen osan ongelmista. Hän piti tärkeänä, että sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä saa ”mahtavaa tukea” Suomen työväeltä, jotta sen pieni enemmistö riittää toimintaan ”porvarillisten kieroa valtiotaitoa ja uudistusvihollista politiikkaa vastaan”:
”Mutta kun koko Suomen köyhälistö vaativana ja uhkaavana seisoo edustajainsa ympärillä, niin täytyy porvarien, mustimpienkin harkita, mitä heidän rauhaansa sopii.”[4]
Toimikausi jäi lyhyeksi
Vuonna 1916 valitun eduskunnan toiminta päättyi Venäjän väliaikaisen hallituksen 31. heinäkuuta 1917 antamaan hajotusmanifestiin ja määräykseen uusista vaaleista. Suomen senaatti suostui julkaisemaan manifestin äänin 7–6. Julkaisemisen kannalla olivat porvarilliset senaattorit ja istuntoon osallistunut kenraalikuvernööri M. A. Stahovitš, jonka ääni oli ratkaiseva.
Hajotusmanifestin syynä oli 18. heinäkuutta hyväksytty valtalaki, jonka eduskunta oli hyväksynyt heinäkuussa. Laki siirsi aiemmin Venäjän keisarille kuuluneen vallan eduskunnalle. Se hyväksyttiin SDP:n, maalaisliiton ja muiden puolueiden itsenäisyysmiesten kannattamana äänin 136–55. Porvareiden mielestä lain oli kuitenkin saatava väliaikaisen hallituksen hyväksyntä.
SDP ei tunnustanut hajotusmanifestia. Puhemies Manner kutsui eduskunnan koolle 29. elokuuta, mutta Suomeen vastikään tuotu ratsuväkiosasto esti kansanedustajien pääsyn Heimolan taloon. Istuntoon olisivat osallistuneet hajotetun eduskunnan valtalakirintamaan kuuluneet 140 edustajaa.
”Mannerin eduskunta” järjesti lokakuun alussa 1917 pidettyjen eduskuntavaalien alla 28. syyskuuta kokoontumisen eduskunnan istuntosalissa. Eduskunnan tilojen käytön mahdollisti se, ettei sotaväki enää totellut tuolloin kenraalikuvernöörinä toiminutta Nikolai Nekrasovia. Kokoontumiseen osallistui ainoastaan sosiaalidemokraatteja.[5]
Linkki:
Eduskunnan lyhyt historia – autonomian ajalta EU-Suomen parlamentiksi.
Lähteitä:
[1] Vehka-Matti, Eduskuntatalolla, Uusi Suometar 5.4.1917.
[2] Eduskunnan
[3] Eduskunnan kokoontuessa, Uusi Suometar 4.4.1917.
[4] Kam, Eduskunta kokoontuu tänään, Työmies 5.4.1917.
[5] Pertti Luntinen. 1992. Autonomian vahvistamisyritys, s. 179–186 ja Pertti Luntinen, Itsenäistymispäätös kypsyy, s. 194. Molemmat teoksessa Ohto Manninen (toim.) Itsenäistymisen vuodet 1. Irti Venäjästä. Helsinki: VAPK-Kustannus.
