Itsenäisyyssenaatti – Svinhufvudin I hallitus 27.11.1917‒27.5.1918
Itsenäisyyssenaattiin kuuluivat vasemmalta lukien Eero Yrjö Pehkonen, Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmar Castrén, Emil Nestor Setälä, Pehr Evind Svinhufvud, Kyösti Kallio, Onni Talas, Heikki Renvall, Alexander Frey ja Oskari Wilho Louhivuori. Istuntosalin seinällä oli Aleksanteri I:n muotkuva. (Museovirasto)
Itsenäisyyssenaatiksi kutsutaan P. E. Svinhufvudin ensimmäistä hallitusta. Sen antaman itsenäisyysjulistuksen eduskunta hyväksyi 6.12.1917. Senaatti sai hankituksi Venäjän, Ruotsin, Saksan ja monien muiden valtioiden tunnustuksen itsenäisyydelle. Senaatti perusti Suomen puolustusvoimat maahan jääneiden venäläisten sotilaiden karkottamiseksi.
Vallankumoushallituksen vallattua Helsingin ja Etelä-Suomen tammikuun lopussa 1918 senaatin joukot kukistivat kapinan sisällissodassa. Punaisen vallankumouksen aikana kuusi senaattoria piileskeli maan alla Helsingissä, yksi Itä-Uudellamaalla ja neljä senaattoria jatkoi senaatin toimintaa Vaasassa. Senaatin kutsuma saksalainen sotilasretkikunta vapautti Helsingin ja senaatti saattoi jatkaa työtään Helsingissä 6.5. alkaen.
Svinhufvudin senaatin muodostaminen
Eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan haltijaksi 15. marraskuuta 1917. Senaatin eli hallituksen muodostaminen oli nyt täysin Suomen eduskunnan käsissä. Tuolloin Helsingissä oli yleislakko, joka oli kärjistynyt vallankumousyritykseksi. Punakaarti valtasi seuraavana päivänä rautatieaseman, Uudenmaan lääninhallituksen ja keskusvirastot ja senaatintalon estäen prokuraattori (oikeuskansleri) P. E. Svinhufvudilta pääsyn virastoonsa.
Senaatti oli toiminut nuorsuomalaisen E. N. Setälän johdolla 8. syyskuuta 1917 alkaen. Sitä kutsuttu tynkäsenaatiksi, koska sosiaalidemokraattien edustajien lähdettyä Oskari Tokoin johtamasta senaatista, siihen jäivät vain porvaripuolueiden edustajat: kaksi nuorsuomalaista, kaksi suomalaisen puolueen edustajaa ja yksi ruotsalaisen puolueen edustaja. Syyskuussa senaattiin tuli liikemies ja upseeri Harald Åkerman organisoimaan elintarvikehuoltoa ja sotilaallista toimintaa. Yleislakko päättyi 18. marraskuuta ja Helsingin punakaarti luopui järjestyksen valvonnasta 23. marraskuuta.
Eduskunnalle esitettiin kaksi senaattorilistaa 24. marraskuuta, toinen sosialistien ja toinen porvarien. Jälkimmäisen esittäjä P. E. Svinhufvud kertoo: ”Kun minulle tultiin sanomaan, että pitäisi ryhtyä muodostamaan uutta hallitusta, en olisi tahtonut mitenkään ryhtyä. Olothan olivat niin sekavat ja epävarmat, että kaikki laillinen toiminta näytti melkein epätoivoiselta. Yhdestä asiasta olin kuitenkin selvillä, siitä nimittäin, että ryssistä piti päästä heti irti. Nyt kun sielläkin oli hallitus sortunut eikä lujasta järjestysvallasta ollut mitään tietoa, oli tilaisuus siihen tullut kuin itsestään. Tässä mielessä ryhdyin puuhaamaan uutta hallitusta, jonka pääohjelmaksi tuli itsenäiseksi julistautuminen.”
Esitellessään senaattorilistansa eduskunnassa Svinhufvud sanoi: ”Eduskunnan porvarillisten ryhmäin puolesta on käännytty allekirjoittaneen puoleen pyynnöllä, että ottaisin senaatin talousosaston eli hallituksen muodostamisen tehtäväkseni. Suuresti epäillen olen toimeen ryhtynyt. Maamme asema on kauan aikaa ollut tukala ja vaaranalainen. Viimeiset kauhunpäivät ovat lisäksi syösseet meidät anarkian partaalle. Hallituksen muodostaminen tällaisissa oloissa näyttää miltei toivottomalta. Olen kuitenkin katsonut velvollisuudekseni ryhtyä asiaan ja liitän tähän listan, johon on merkitty niitten henkilöitten nimet, jotka ovat suostuneet rupeamaan hallituksen jäseniksi.”
Eduskunta hyväksyi Svinhufvudin senaattorilistan 27. marraskuuta äänin 100‒80. Kun Venäjän väliaikaisen hallituksen keväällä 1917 nimittämän senaatin jäsenet olivat aamupäivällä eronneet, ryhtyi Svinhufvudin senaatti klo 12 työhönsä.
Itsenäisyyssenaatin jäsenet
Svinhufvudin senaattori- eli ministerilistassa oli kuusi nuorsuomalaista, kaksi maalaisliittolaista, kaksi suomalaisen puolueen edustajaa ja yksi ruotsalaisen kansanpuolueen edustaja.
Senaatin puheenjohtaja (pääministeri) P. E. Svinhufvud (nuors.)
Oikeustoimituskunnan päällikkö Onni Talas (nuors.)
Sisäasiaintoimituskunnan päällikkö Arthur Castrén (nuors.)
Sisäasiaintoimituskunnan apulaispäällikkö Alexander Frey (ruots.)
Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Juhani Arajärvi (suom.)
Kirkollis- ja opetustoimituskunnan päällikkö E. N. Setälä (nuors.)
Maataloustoimituskunnan päällikkö Kyösti Kallio (maalaisl.)
Maataloustoimituskunnan apulaispäällikkö Eero Pehkonen (maalaisl.)
Kulkulaitosten ja yleisten töiden toimituskunnan päällikkö Jalmar Castrén (nuors.)
Kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö Heikki Renvall (nuors.)
Sosialitoimituskunnan päällikkö O. W. Louhivuori (suom.)
Svinhufvudin senaatin ohjelma
Svinhufvud esitti eduskunnalle senaattinsa ohjelman, josta hän sanoi muun muassa: ”Tärkein tehtävä, joka odottaa ensimmäistä Suomen eduskunnan asettamaa senaattia, on Suomen valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen. Venäjän hallitus on menettänyt oikeuden pitää Suomea liitettynä Venäjän valtakuntaan. Sillä Venäjän keisarihallitus on loukannut Venäjän hallitsijain takaamaa Suomen oikeutta ja pyrkinyt tuhoamaan Suomen oikeusjärjestystä; vallankumouksen jälkeinen hallitus Venäjällä on taas osoittautunut kykenemättömäksi ylläpitämään sellaista pysyväistä valtiovaltaa, joka on kaiken yhteiskuntaelämän ehtona. Suomen kansa on sen tähden sekä oikeutettu että velvollinen ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä. Sen täytyy toivoa, että Venäjän kansa, jonka nimessä useampia kertoja on tunnustettu pienten kansain oikeus itsenäiseen valtiolliseen elämään, ei tule vaikeuttamaan Suomen kansan pyrkimystä omien olojensa järjestämiseen täyden itsemääräämisoikeuden pohjalla.”
Hallitus aikoi ”valmistaa ja eduskunnalle antaa ehdotus uudeksi kansanvaltaisuuden perusteille rakentuvaksi hallitusmuodoksi maallemme.” Edelleen: ”Yleistä oikeuskäsitystä selvennetään ja järjestysvaltaa lujitetaan, niin että säännöllinen elämä pääsee jatkumaan.”
Senaatti aikoi toimia vaikean elintarvikepulan poistamiseksi, elintarvikkeiden hankkimiseksi ja kulutuksen järjestämiseksi. Se pyrki siihen, että maa kykenisi itse tuottamaan välttämättömimmät tarpeensa. Teollisuudelle oli myös hankittava raaka-aineita. Työttömyyden poistamiseksi hallitus lupasi yleisiä töitä. Kulkulaitoksia oli kehitettävä, maanteiden rakennus- ja kunnossapitokustannukset tasattava kaikkien kansalaisten kesken ja kyytitoimi otettava valtion kustannettavaksi.
Sosiaalisella, opetus- ja koulutoimen sekä kirkollisella alalla luvattiin uudistuksia: kieltolaki, oppivelvollisuuslaki, uskonnonvapauslaki sekä maan yliopisto- ja koululainsäädännön uudistaminen.
”Kaikkien näiden toimien menestyminen edellyttää kuitenkin, että hallitus saa käytettäväkseen riittävät rahavarat. Yleinen tilanne asettaa jo tyhjäksi käyneelle valtion rahastolle sellaisia vaatimuksia, että kaikki mahdolliset tulolähteet ovat käytettävät, etenkin on valtion tulojen lisäämiseksi välttämätöntä suurten tulojen ja sodanaikaisten voittojen tuntuva verottaminen. Myöskin huomattavan suuret valtiolainat etenkin elintarvepulan lieventämiseksi, maakysymyksen ratkaisua, uusia rautateitä ja muita yleisiä töitä varten ovat välttämättömät. Sekä valtiollisen että kunnallisen verotuksen alalla on perinpohjaiseen uudistustyöhön nopeasti ryhdyttävä.”
”Mutta vielä tärkeämpi kuin raha oli näitten uudistusten suorittamiseksi kuitenkin järjestyksen ja rauhan palaaminen maahan,” ja sen saavuttamiseksi tarvittiin ”sekä eduskunnan että hallituksen yhteisiä ponnistuksia luottavaisessa yhteistyössä”.
Suomalaisen Klubin ”seitsemän veljestä” itsenäisyyssenaattoreina 1917‒1918
Suomalainen Klubi toimi 1913‒1922 vuokratiloissa Kaivokatu 8:ssa. Vanha kalusto ja arkisto tuhoutuivat Kansallisteatterin ullakon tulipalossa ehkä 1911. Klubin tiedoista selviää seuraavien itsenäisyyssenaattorien jäsenyys klubissa, mutta ei kuitenkaan liittymis- ja/tai jäsenyysvuosia. Joukossa on kaksi pääministeriä. E. N. Setälä oli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli pääministeri syyskuusta marraskuuhun 1917 ja häntä seurasi P. E. Svinhufvud senaatin puheenjohtajana eli pääministerinä marraskuusta 1917 toukokuuhun 1918. Titteleiden ero johtui siitä, että suuriruhtinaskunnan aikana kenraalikuvernööri oli senaatin puheenjohtaja, mutta eduskunnan julistauduttua korkeimman vallan haltijaksi 15. marraskuuta, ei maassa enää ollut kenraalikuvernööriä.
P. E. Svinhufvud jäsenluettelossa 1901. Varatuomari Pehr Evind Svinhufvud (1861‒1944) oli säätyvaltiopäivillä sukunsa edustajana aateliston ja ritariston säädyssä; nuorsuomalaisena kansanedustajana yksikamarisen eduskunnan ensimmäinen puhemies 1907‒1913; Lappeen tuomiokunnan tuomarina karkotettu Siperiaan 1914‒1917; prokuraattori eli oikeuskansleri 1917; itsenäisyyssenaatin puheenjohtaja eli pääministeri 1917‒1918; itsenäisen Suomen ensimmäinen oma valtionpäämies eli valtionhoitaja 1918; Suomen tasavallan presidentti 1931‒1937. Svinhufvud oli lakimies, joka toimi Turun hovioikeudessa, lainvalmistelukunnassa, asianajajana, tuomiokunnan tuomarina ja prokuraattorina. Elämäkerta: Einar W. Juva: P. E. Svinhufvud I‒II (1957, 1961).
E. N. Setälä jäsenluettelossa 1901. Filosofian tohtori Emil Nestor Setälä (1864‒1935) oli itsenäisyyssenaatin itsenäisyyssenaatin kirkollis- ja opetusasiaintoimituskunnan päällikkö (opetusministeri). Setälä oli pappissäädyn jäsen valtiopäivillä; nuorsuomalainen ja kokoomuslainen kansanedustaja eduskunnassa; senaatin talousosaston virkaa tekevä varapuheenjohtaja eli pääministeri 1917; opetusministeri Tulenheimon hallituksessa 1925; ulkoasiainministeri Kallion 2. hallituksessa 1925‒1926; nuorsuomalaisen puolueen puheenjohtaja 1902‒1918; kokoomuksen puheenjohtaja 1920‒1921; Suomen lähettiläs Kööpenhaminassa, Budapestissä 1927‒1930. Setälä oli suomen kielen ja kirjallisuuden professori, joka loi nuoren valtion kulttuuripolitiikan ja -hallinnon suuntaviivat kirkollis- ja opetusasiain senaattorina. Setälän laatimat suomen kielen oppikirjat, joista jo kouluvuosina syntynyt Suomen kielen lauseoppi oli ensimmäinen, muodostuivat suorastaan käsitteiksi. Elämäkerta: Kaisa Häkkinen, Vesa Vares: Sanan valta. E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta (2001).
Heikki Renvall jäsenluettelossa 1901, kunniajäsen 1948. Filosofian tohtori Heikki Renvall (1872‒1955) oli itsenäisyyssenaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö ja samassa tehtävässä myös seuraavassa Paasikiven hallituksessa. Kun sodan puhkeaminen tammikuussa 1918 oli varma, Renvall matkusti yhdessä senaattorien Alexander Freyn ja E. Y. Pehkosen kanssa viimeisellä Helsingistä lähtevällä junalla Vaasaan, josta tuli seuraaviksi kuukausiksi senaatin, valkoisen Suomen hallituksen, toimipaikka. Renvall vanhimpana toimi maaliskuuhun asti puheenjohtajana eli pääminsterinä tässä niin sanotussa Vaasan senaatissa, johon liittyi vielä senaattori Juhani Arajärvi. Renvall hoiti puheenjohtajuuden ohella ulkoasioita, kauppa- ja teollisuus- sekä kirkollistoimituskuntia. Heti sodan päätyttyä Renvall laati ehdotuksen laiksi itsenäisen Suomen lipusta. Kun eduskunta oli sen hyväksynyt ja laki tullut voimaan, lainlaatija itse kohotti siniristilipun ensimmäisen kerran valtioneuvoston linnan lippusalkoon (Eugen) "Schaumanin päivänä" 16.6.1918. Renvall siirtyi 1920-luvun puolivälissä toimitusjohtajaksi vakuutusyhtiö Kalevaan, jota hän johtokunnan jäsenenä ja apulaisjohtajana oli palvellut jo 20 vuotta ja jota hän tuli palvelemaan vielä 30 vuotta eli kuolemaansa asti.
Jalmar Castrén jäsenluettelossa 1901. Jalmar Castrén (1873‒1946) oli nuorsuomalaisena poliitikkona itsenäisyyssenaatin kulkulaitosten ja yleisten töiden toimituskunnan päällikkö ja samassa tehtävässä myös seuraavassa Paasikiven hallituksessa sekä vielä Mantereen hallituksessa 1928‒1929. Castrén toimi Teknillisen korkeakoulun rakennusopin professorina 1912–1922 sekä valtionrautateiden pääjohtajana vuosina 1922–1942. Castrénia pidetään teräsbetonitekniikan perustajana Suomessa ja hän suunnitteli Suomen ensimmäisiä teräsbetonisiltoja.
O. W. Louhivuori jäsenluettelossa 1926, kunniajäsen 1952. Filosofian tohtori Oskari Wilho Louhivuori (vuoteen 1905 Lohtander, 1884‒1953) oli itsenäisyyssenaatin sosiaalitoimituskunnan päällikkö. Hän oli suomalaisen puolueen ja Kansallisen kokoomuspuoleen kansanedustaja 1917‒1919. Louhivuori toimi vakuutusyhtiö Salaman toimitusjohtajana vuosikymmenien ajan ja osallistui aktiivisesti vakuutusalan kehittämiseen. Louhivuori nimitettiin 1938 Kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen, finanssiopin ja tilastotieteen professoriksi ja hän toimi Kauppakorkeakoulun rehtorina 1945‒1952 ja sen jälkeen kanslerina kuolemaansa saakka.
Juhani Arajärvi jäsenluettelossa 1926. Filosofian maisteri Juhani Arajärvi (vuoteen 1906 Alin, 1867–1941) oli itsenäisyyssenaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö ja jatkoi samassa tehtävässä myös Paasikiven hallituksessa 1918. Hän oli porvarissäädyn jäsen valtiopäivillä ja suomalaisen puolueen ja kansallisen kokoomuksen kansanedustaja 1907‒1913 ja 1916‒1922. Hän toimi Viipuri-lehden päätoimittajana ja Kymenlaakson kansanopiston rehtorina ja siirtyi sitten Kansallis-Osake-Pankin Kotkan ja Tampereen konttorin johtajaksi ja johtokunnan jäseneksi 1918‒1937.
Onni Talas kunniajäsen 1956. Molempain oikeuksien tohtori Onni Eugen Aleksander Talas (vuoteen 1895 Gratshoff, 1877‒1958). Itsenäisyyssenaatin oikeustoimituskunnan päällikkö ja samassa tehtävässä paasikiven hallituksessa. Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustaja 1909 – 1918 ja kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustaja 1927‒ 1930. Talas oli Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden apulainen (apulaisprofessori)1905‒ 1923 ja professori 1925‒1930; Suomen asiainhoitaja Lissabonissa, Madridissa 1919‒1921; lähettiläs Kööpenhaminassa 1930‒1934, Budapestissa 1931‒1940, Wienissä 1933‒1938, Ankarassa, Belgradissa, Sofiassa 1934‒1940, Roomassa 1940‒1944, Zagrebissa 1941‒1942.
Kuva: Suomalainen Klubin huoneisto sijaitsi osoitteessa Kaivokat8 vuosina 1913–1922. Kuva on vuodelta 1927. (Eric Sundström / Helsingin kaupunginmuseo)
Suomalainen Klubin huoneisto sijaitsi osoitteessa Kaivokatu 8 vuosina 1913–1922. Kuva on vuodelta 1927. (Eric Sundström / Helsingin kaupunginmuseo)
Itsenäisyyssenaattorien piilopaikat punaisen vallan aikana 1918
Kyösti Kallio
Maatalousministeri Kyösti Kallio vietti kapina-ajan ensimmäisen yön Kammion sairaalassa sen omistajan tohtori V. O. Sivénin kodissa. Yksityinen mielisairaala sijaitsi nykyisten Sibeliuksenkadun, Töölönkadun, Runeberginkadun ja Mannerheimintien rajaamalla alueella. Seuraavana päivänä punakaartilaispartio pysäytti Kallion kadulla, mutta hänet pelasti se, että hän ennätti sujauttaa salkkunsa, jonka päällä luki ”Maanviljelystoimituskunnan päällikkö”, vastaantulevalle tuntemattomalle rouvalle. 29.1. Kallio pääsi piiloutumaan Kotiteollisuusmuseoon Etelä-Esplanadi 22. Sieltä Kallio siirtyi 4.2. ”maanviljelijä Kankaana” Bulevardi 10:een ranskan opettajatar Walléenin yksityisasuntoon, jossa hän piileskeli 12.4. saakka.
Onni Talas
Oikeusministeri Onni Talasta tultiin vangitsemaan hänen kotoaan Huvilakatu 1:ssä maanantaiyönä klo 4-5, mutta hän oli piilossa esittelijäsihteeri A. E. Rautavaaran luona Unioninkatu 41. Sieltä hänet siirrettiin ”lavantautia potevana tuomari Saarisena” kulkutautisairaalaan (myöh. Auroran sairaala Nordenskiödinkadulla). Muutaman päivän jälkeen hänet ”korvatautia ja kuumetta” potevana siirrettiin sairaala Mehiläiseen Huvilakadulle, missä hän piileskeli saksalaisten tuloon saakka.
O. W. Louhivuori
Sosiaaliministeri Louhivuori piileskeli aluksi Svinhufvudin ja Jalmari Castrénin kanssa ja päätyi sitten”umpisuolipotilaaksi” naamioituneena sairaala Mehiläiseen Huvilakadulle. Hän kävi ainakin kolme kertaa Bulevardilla tapaamassa Svinhufvudia ja J. Castrénia. Punaiset kuulustelivat Louhivuoren pientä tytärtä kotona ja hänen puolisoaan kansanvaltuuskunnassa. Mehiläisessä hän keskusteli sinne piiloutuneen K. J. Ståhlbergin kanssa.
Arthur Castrén
Sisäministeri Arthur Castrénin piilotteli tuomari Hannes Snellmanin luona Pohjois-Esplanadi 37. ”Mikkelin tuomarina” kaksi viikkoa. Kun hän oli matkalla seuraavaan piilopaikkaansa Diakonissalaitokselle, punainen partio pysäytti ajurin Pitkälläsillalla. Saattaja sanoi ”insinööri Carlssonin” olevan aivan kuolemankielissä, ja he pääsivät jatkamaan. Kolmen päivän jälkeen hänen henkilöllisyytensä paljastui ja ehti siirtyä ennen pidätystään Kammion sairaalaan, jonka vastaanottohuoneessa hän vietti yhden yön ja siirtyi sitten insinööri Frosteruksen kotiin Töölökatu 7, missä hän oli saksalaisten tuloon saakka.
E. N. Setälä
Kirkko- ja opetusministeri Emil Nestor Setälä meni sunnuntai-iltana 28.1. junalla tanskalaisen vaimonsa kanssa Porvooseen ja sieltä hevosella 18 km päässä Askolassa olevalle maatilalleen. Porvoo oli suojeluskuntalaisten hallussa, mutta punaisten lähestyessä he hajaantuivat 7.2. Setälä lähetti vaimonsa ja pienen poikansa Askolaan kehottaen heitä pitämään lipputangossa Tanskan lipun, minkä he tekivätkin eikä heihin koskettu. Setälä lähti pankinjohtaja Iivosen kanssa reellä pakoon viettäen ensimmäisen yön tuvan lattialla muiden pakolaisten kanssa Skavarbölessä Vessölandetissa.
Seuraavaksi pako jatkui Emsalöön, jossa yöpymispaikkana oli pieni kalastajamökki. Sieltä he menivät kenraali Paul von Etterin omistamaan Haikon kartanoon, jossa oli myös venäläinen suuriruhtinas Kiril. Punakaartin tarkastaessa taloa ”tanskalainen professori Madsen” piileskeli yläkerrassa Kirilin luona. Kymmenen päivän kuluttua Setälä siirtyi 17.2. arkkitehti Carl Frankenheuserin omistamaan Kulloon kartanoon, josta Venäjän entinen pääministeri Kerenski oli siirtynyt Illbyn kartanoon. Kulloossa Setälä vietti ”professori Söderberginä” seitsemän viikkoa kunnes hän 7.4. siirtyi vapaaherratar Aina Standertskjödin omistamaan Drägsbyn kartanoon, jossa hän vietti loput viisi päivää.
Auroran sairaala-alue, jolla Onni Talas piileskeli jonkin aikaa punaisten valtakaudella. Monet tunnetut valkoisen Suomen kannattajat hakeutuivat suojaan sairaaloihin kapinan alettua. (Museovirasto)
Pääministeri Svinhufvud hengenvaarassa punaisessa Helsingissä keväällä 1918
Vallankumouksen puhjettua pääministeri P. E. Svinhufvud ja senaattorit joutuivat piiloutumaan punakaartilaisilta. Svinhufvud johti senaattia piilopaikoistaan Helsingissä. Hän asui yksityisten perheiden asunnoissa ja vaihtoi usein paikkaa punakaartilaisten tarkastusten pelossa. Helmikuun alussa hän yritti paeta Helsingistä lentokoneella, mutta koneeseen tullut vika pakotti palaamaan lentokentälle. Maaliskuun alussa hän pääsi pakenemaan suojeluskuntalaisten valtaamalla jäänmurtaja Tarmolla Tallinnaan.
24.1.1918 torstaina Svinhufvud oli Eteläsatamassa esikuntalaiva Kresteninissä, jonne vallankumoukselliset venäläiset olivat kutsuneet hänet neuvottelemaan venäläisten joukkojen poistumisesta Suomessa. Neuvottelut alkoivat kahdeksan aikaan illalla ja jatkuivat aamuruskoon johtamatta tulokseen.
25.1. perjantaina suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi senaatissa ja Svinhufvud jatkoi neuvotteluja venäläisten kanssa.
26.1. lauantaina senaatin jäsenet neuvottelivat senaatin siirrosta Vaasaan. Carl Enckellin soitettua Svinhufvudille hän totesi: ”Nyt on Venäjän julistanut sodan Suomea vastaan.” Senaattorit Renvall, Frey ja Pehkonen lähtivät junalla kohti Vaasaa, jonne he saapuivat 29.1. Heihin liittyi senaattori Arajärvi 1.2. Kuusi senaattoria jatkoi neuvotteluja vakuutusyhtiö Salamassa ja illallinen syötiin samassa talossa senaattori Louhivuoren asunnossa. Viisi senaattoria jäi nukkumaan toimiston käytävälle.
27.1. sunnuntaina vallankumouksen puhjettua Svinhufvud uskaltautui asunnolleen Fabianinkatu 28 huolimatta senaattoreita koskevasta vangitsemismääräyksestä. Senaatti kokoontui Säätytalolla ja nimitti Mannerheimin suojeluskuntien ylipäälliköksi. Illalla senaattorit poistuivat takakautta, sillä kaupunki oli täynnä punaisten vartioita. He menivät Ritarikatua Hallituskadulle, Ateneumin kulmalta Rautatientorille ja siitä eri reittejä Uudenmaankadun ja Yrjönkadun kulmassa olevaan vaivaishoidon tarkastajan virastoon yöksi.
28.1. maanantai klo 4 punaiset tekivät kotitarkastuksen Svinhufvudin asunnossa vieden papereita ja kravatin. Klo 6 punaiset valtasivat Senaatintalon eikä sinne enää ollut menemistä. Svinhufvud, J. Castrén ja Louhivuori siirtyivät samassa talossa asuvan professorinrouva Edith Runebergin luokse.
2.2. Svinhufvudin, J. Castrénin ja Louhivuoren tiet erosivat.
5.2. avoauto tuli hakemaan Svinhufvudin Uudenmaankadulta ja vei hänet Pitkänsillan kautta Hermannissa jäällä sijainneelle lentokentälle, josta oli tarkoitus paeta lentäen Vaasaan. Lentokone nousi ilmaan Vanhankaupunginlahden rannalta. Lentokone lensi ensin etelään hämätäkseen ja kääntyi oikeaan lentosuuntaansa vasta Kulosaaren yllä. Lentokenttää vartioineet miehet olivat kuitenkin juoneet jäähdyttimeen tarkoitetun spriin ja kone joutui palaamaan laskeutuen kilometrin päähän kentästä. Epäonnistuneen lennon jälkeen Svinhufvud muutti Illalla silmälääkäri Albert Nordmanin luo Bulevardi 14.
25.2. Svinhufvudin oli pakko kierrellä talon neljässä eri asunnossa punaisten suorittamia elintarviketarkastuksia paossa. Kun tarkastajat tulivat yhteen asuntoon, hän pakeni keittiöportaiden kautta toiseen jäämättä kiinni.
2.3. auto haki Svinhufvudin Bulevardin viereiseltä Annankadulta ja vei hänet Katajanokalle. Tarkoitus oli mennä upseerikasinon toisella puolella olevalle jäänmurtaja Tarmolle ja paeta sillä Tallinnaan. Yritys ei onnistunut, joten Svinhufvud joutui kävelemään takaisin, tällä kertaa Uudenmaankadulle Hjördis Runebergin taloon. Svinhufvud ja J. Castrén siirtyivät yöksi pankinjohtaja Anders Wikstenin asuntoon Kruunuvuorenkatu 7:ään Katajanokalle ollakseen heti aamulla valmiita siirtymään jäänmurtaja Tarmoon. Laivan kapteeni Hj. W. Kauppi sekä eräitä päällystöön ja miehistöön kuuluvia oli saatu vihityiksi asiaan, samoin kuin myös venäläisen vartioston päällikkö Nikolai Telegin.
3.3. sunnuntai-aamuna klo 8.10 jäänmurtaja Tarmo pääsi irtautumaan Katajanokan laiturista ja kulkemaan avomerta kohti. Sen oli määrä auttaa merellä olevia laivoja. Svinhufvud ja J. Castrén olivat naamioituneina insinööreiksi, joitten oli määrä tarkastaa jäihin juuttuneita laivoja. Kun sitten tultiin avomerelle ja suunta piti ottaa Tallinnaan — sillä sinne sittenkin nyt päätettiin pyrkiä — valitsi luutnantti Yrjö Roos sopivan hetken valtauksen toimeenpanoon, joka oli 13.30. Svinhufvud, J. Castrén ja Telegin oleskelivat salongissa.
Kun venäläinen vartiosto oli paraikaa syömässä, Roos antoi hyökkäyskäskyn: suojeluskuntalaiset syöksyivät esiin piilopaikoistaan ja browningit käsissään yllättivät matruusit. Samalla katkaistiin langattoman lennättimen johdot. Venäläiset teljettiin laivan työverstaaseen. Sitten pysäytettiin koneet ja laivan koko suomalainen miehistö kutsuttiin kannelle ja selitettiin tilanne. Venäjän lippu vedettiin alas ja mastoon kohotettiin punakeltainen leijonalippu. Koneet pantiin taas käyntiin ja lähdettiin Tallinnaa kohden.
Kun näkyviin tuli saksalainen lentokone, joka oli ollut pommittamassa venäläistä jäänmurtaja Jermakia, alettiin pelätä, että se luulisi Tarmoakin venäläiseksi laivaksi ja pudottaisi siihen pommeja. Silloin vaihdettiin leijonalippu kiireesti Tarmon suurimpaan valkoiseen pöytäliinaan. Tarmo saapui Tallinnaan klo 15.45. Vähää ennen laituriin tuloa vedettiin pöytäliina alas ja etumastoon kohotettiin jälleen Suomen valtakunnan lippu.
Tallinnasta Svinhufvud jatkoi matkaansa Berliiniin ja hän palasi Ruotsin Suomeen Tornion kautta 29.3.
Svinhufvudin 27.11.1917 nimitetyn hallituksen ohjelma julkaistiin Helsingin Sanomissa seuraavassa muodossa:
”Nyt on meillä siis vihdoinkin taas Suomessa hallitus kaksiviikkoisen täydellisen tyhjyyden jälkeen, täysilukuinen hallitus yli kolmikuukautisen väliajan jälkeen, jolloin senaatti on, sosialistein siitä lähdettyä, toiminut puolella voimalla. Meillä on nyt hallitus, ensimmäinen laatuaan, eduskunnan valitsema, itsenäisen Suomen oma hallitus, jonka kokoonpanoon ja pystyynsaantiin ei mikään venäläinen valta ole vaikuttanut, ja jonka, edesvastuullisena yksin Suomen eduskunnalle, on toimittava maamme myrskyistä kehkeytyneen itsenäisyyden lujittamiseksi ja vakaannuttamiseksi ja sen saattamiseksi maailmanrauhan kautta taatuksi.
Tämä tulos murrostilassa olevan ajan pitkällisestä ja vaikeasta synnytystuskista on omansa täyttämään mielemme hyvillä toiveilla, avaamaan kansallemme valoisan ja vapaan tulevaisuuden näköpiiriä. Se olisi niin vielä enemmän, ellei kansamme tänä tärkeänä ajankohtana niin suuressa määrin potisi sisäistä järkkymistä, että koko yhteiskunta, niin kuin sen vasta asetettu hallituskin, vielä liikkuu kuin tulivuoren juurella, ellei oikeusjärjestyksemme ja olemuksemme lakipohjaista perustusta olisi luokkapyyteiden ja hirmumellakkain kautta niin pahasti järkytetty, että järjestyksen ja terveen kehityksen palauttaminen näihin oloihin näyttää melkein ylivoimaiselta tehtävältä. Kuinka toivorikas olisikaan asemamme, jos nyt voisimme seistä eheänä, kansallisista ja valtiollisista päämääristään tietoisena, vain niiden toteuttamiseen pyrkivänä kansana!
Järjestyksen ja oikeuspohjan palauttaminen täytyy joka tapauksessa olla uuden, vapaan Suomen hallituksen ensimmäisenä tehtävänä, sillä se on välttämätön edellytys, jotta saisimme suuren päämäärämme, itsenäisyytemme, turvatuksi ja karikosta ohjatuksi selville vesille. Se on epäilemättä nykyoloissa ylen vaikea tehtävä. Mutta uusi hallitus tietää siinä pyrinnössään nauttivansa kansamme voimakkaan, yleisen mielipiteen lämmintä tukea.
Tämä ensimmäinen tehtävä on välttämätön edellytys myöskin muiden kaikista tärkeimpäin ja kiireellisimpäin toimenpiteiden onnistumiselle, joita kansamme sisäisiin oloihin nähden uudelta hallitukselta odottaa ja jotka se itse on ohjelmakseen ottanut. Jokaiselle niin sosialistille kuin porvarille, täytyy olla selvää, että ellei järjestystä saada maahan palautetuksi, ellei jatkuvista ryöstöistä ja väkivallanteoista tule loppua, ei elintarveasiaa voida hallituksen parhaillakaan ponnistuksilla saada järjestetyksi järjelliselle kannalle, siitä sekasorrosta ja seisahduksesta, johon se lakkolevottomuuksien kautta joutui, vaan kehittyy nälänhätä maassamme pian huutavaksi. Uhkaavan työttömyyden laita on sama. Hallituksen täytyy näihin hädän ilmiöihin käydä viipymättä ja terävästi käsiksi, mutta edellytys siihen on sisäisen rauhan, työrauhan, kotirauhan ja elintarpeiden kuljetus- ja jakamisrauhan palauttaminen. Tästä siis myös hallituksen toiminnan mahdollisuus ja pystyssäpysyminen riippuu. Myöskin siihen uudistuslainsäädäntöön nähden, jonka aloitteet ovat kiireellisesti vireille pantavat ja jonka uusi senaatti on ottanut ohjelmaansa, on järjestyksen ja oikeuspohjan palauttaminen välttämätön.
Toivomme hartaasti, että uudella hallituksella on oleva kykyä ja voimaa suoriutua niistä tavattomista vaikeuksista, jotka nyt heti sen ensi taipaleella ovat edessä. Olisimme puolestamme suoneet, jotta edellytykset juuri mainittujen vaikeuksienvoittamiseksi olisivat olleet mahdollisimman hyvät, uuden hallituksen kokoonpanon hiukan toisenlaiseksi. Mutta ne syyt, jotka tässä kohden olivat esteinä, ovat tunnetut. Ja uusi hallitus voi kyllä, täysin oivaltaen suuren tehtävänsä ja suuren edesvastuunsa maan yhteisonnea kohtaan, teoilla osoittaa ne epäilykset, joita tässä kohden saattaa eri piireissä olla, turhiksi. Me tiedämme, että siltä ei siinä suhteessa hyvää tahtoa puutu ja että sillä on täysin selvänä toimintansa suuri kantavuus ja tarkoitus, pyrkimällä voittaa sisäisen särkymisen, viedä kansamme johdonmukaisesti ajan kuohujen läpi täydelliseen valtiolliseen itsenäisyyteen ja itsenäiselle kansalle välttämättömään järjestykseen. Tässä pyrkimyksessään sen täytyy saada nauttia eduskunnan, jolla nyt on korkein valta ja josta se on riippuvainen, enemmistön varmaa kannatusta, niinkuin sillä on maamme nykyisen aseman oivaltavain kansalaisten luja kannatus.”
Hallituskysymyksestä käytiin 26.11.1917 eduskunnassa tiukkasanainen keskustelu. Otteet Suomalaisen puolueen Paavo Virkkusen, RKP:n Emil Schybergsonin, SDP:n Oskari Tokoin ja SDP:n Matti Airolan puheenvuoroista eduskunnassa 26.11.1917.
Yleislakon lopettamiseksi sosiaalidemokraattien oli herätettävä lakkolaisissa toiveita ”punaisen senaatin” muodostamisesta. Pääministeriehdokas Oskari Tokoi esitteli alustavan ”punaisen senaattorilistan” Helsingin työväentalon A-salissa 18. marraskuuta.
Sosiaalidemokraatit toivoivat Tokoin mukaan saavansa hallitukseen mukaan myös joitakin itsenäisyysmielisiä porvareita. Tähän ei ollut kuitenkaan enää edellytyksiä yleislakon jälkeen. SDP:n senaattorilista täydentyi ennen asian eduskuntakäsittelyä 26.11.1917. SDP:n eduskuntaryhmän jättämä kirjelmä kuului seuraavasti:
“Eduskunnan Herra Puhemiehelle.
Pyydämme teitä sallimaan tilaisuuden Eduskunnalle esittää seuraavaa:
Kun Eduskunta on päättänyt itse käyttää Suomen korkeinta valtiovaltaa, mutta jättänyt valitsematta jäseniä Senaatin talousosastoon, jonka jäsenet ovat ilmoittaneet eroavansa, saamme täten että Eduskunta päättäisi nimittää Senaatin talousosaston jäseniksi ja eri toimituskuntien päälliköiksi seuraavat henkilöt:
Senaatin talousosaston puheenjohtajaksi ja maataloustoimituskunnan päälliköksi senaattori Antti Oskari Tokoi;
oikeustoimituskunnan päälliköksi hovioikeuden auskultantti Juho Oskari Arjanne;
sisäasiaintoimituskunnan v. t. päälliköksi sanomalehdentoimittaja Yrjö Esaias Mäkelin ja apulaispäälliköksi poliisimestari Johan Henrik Välisalmi;
valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi filosofian tohtori, yliopiston dosentti Edvard GyIIing;
kirkollis- ja opetustoimituskunnan päälliköksi sanomalehdentoimittaja Väinö Jokinen;
kulkulaitosten ja yleisten töiden toimituskunnan päälliköksi filosofian maisteri Sulo Vuolijoki ja apulaispäälliköksi veturinkuljettaja Konstantin Lindkvist;
kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päälliköksi sanomalehdentoimittaja Yrjö Elias Sirola;
sosiaalitoimituskunnan päälliköksi Ammattijärjestön puheenjohtaja Juho Heikki Lumivuokko;
ja salkuttomaksi jäseneksi pienviljelijä Johan Edvard Salin;
että Eduskunta päättäisi Senaatin talousosaston lähimmäksi toimintaohjelmaksi hyväksyä seuraavaa:
1) Senaatin talousosaston on viipymättä ryhdyttävä huolehtimaan siitä, että voimassaolevaa elintarvelakia ehdottomasti noudatetaan työväen taholta esitettyjen vaatimusten mukaan ja että elintarvekysymys tulee järjestetyksi siten, että vähävarainen kansanaines ei joudu poikkeuksellisesti kärsimään elintarpeiden vähyydestä;
2) Senaatin talousosaston tulee ryhtyä toimenpiteisiin Suomen valtiollisen riippumattomuuden turvaamiseksi siten, että heinäkuun 18 päivänä tänä vuonna Eduskunnan hyväksymä laki Suomen korkeimman valtiovallan käyttämisestä saatetaan voimaan ja täydennetään Suomen ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita koskevilla lain säännöksillä;
3) työttömyyden torjumiseksi Senaatin talousosaston on ryhdyttävä tarmokkaisiin toimiin;
4) Senaatin talousosaston on tehokkaan vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen aikaansaamiseksi viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin huomattavan rahamäärän asettamiseksi vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen pohjavaroiksi;
5) Senaatin talousosaston on valmistettava Eduskunnalle ehdotus sotavoittojen sekä sota-aikana kertyneitten muitten suurten tulojen tehokkaan verotuksen aikaansaamiseksi;
6) Senaatin talousosaston tehtävänä on ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin oikeudenmukaisen torpparivapautuksen aikaansaamiseksi;
7) Senaatin talousosaston on viipymättä valmistettava ehdotus voimassaolevan Valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseksi niin, että äänioikeusikäraja alennetaan 24 vuodesta 21 vuodeksi ja että räikeimmät äänioikeuden rajoitukset poistetaan;
8) on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin virkamieskoneiston kansanvaltaistuttamiseksi;
9) Senaatin talousosaston tehtävänä on laatia Eduskunnalle ehdotus niin hyvin yleisen armahduksen myöntämisestä niille henkilöille, jotka suurlakkoliikettä edistäessään järjestöpäätösten toimeenpanijoina ovat joutuneet rikkomaan lakia, kuin myös suurlakkoon osaaottaneiden vainon ja boikottauksen kiellosta;
sekä että Senaatin talousosasto valtuutetaan käyttämään sitä toimivaltaa, mikä on määrätty 13 päivänä syyskuuta 1892 annetussa asetuksessa sisältävä ohjesäännön Suomen Senaatille sekä sitä muuttavissa asetuksissa heinäkuun 23 päivältä 1896 ja marraskuun 8 päivältä 1917.
