Joulu oli kalenterissa myös vuonna 1917. Joulumieli oli kuitenkin leivän tapaan kortilla.
Tilanne oli vakavin Turussa, jossa miliisilakon aikana puhjennut laajamittainen ryöstely loppui jouluviikolla vasta venäläisen sotaväen puututtua tilanteeseen. Työväenjärjestöt olivat voimattomia ryöstelijöiden lähdettyä liikkeelle. Ryöstely aiheutti lehtitietojen mukaan miljoonien markkojen vahingot.
Sisäasioista vastannut senaattori Arthur Castrén sai lopulta neuvoteltua lakon lopettaneen sopimuksen. Hauras rauha palasi Turkuun. Perinteinen joulurauhanjulistus jätettiin kuitenkin lukematta.
Helsingissä oli varsin rauhallista. Kaupat ilmoittivat joululahjavalikoimistaan. Varakkaammille suomalaisille oli tarjolla leikkikaluja, urheiluvälineitä ja vaatteita. Pienemmällä rahalla sai kirjoitus- ja piirustustarvikkeita esimerkiksi Työväen Kirjakaupasta.
Uutuuskirjoja ilmestyi joulumarkkinoille muun muassa Juhani Aholta, V. A. Koskenniemeltä, Joel Lehtoselta, Eino Leinolta ja Maila Talviolta. Kodakin valokuvauskoneiden vakuutettiin olevan niin helppokäyttöisiä, että lapsikin osasi ottaa niillä kuvia.
Joulupöytä oli vaatimaton
Perheenäidit joutuivat kokoamaan joulupöydän antimet niukoista valikoimista. Suomalaisista liki puolet oli joulukuussa 1917 leipäkorttiannosten varassa. Sokeria oli kaikilla saatavissa vain 500 grammaa kuukaudessa henkeä kohti. Maito ja liha kuuluivat säännöstelyn piiriin kaupungeissa. Kahvia oli kaupan, mutta sen hinta oli noussut monille liian korkeaksi. Maksukykyisille oli tarjolla myös kuivattuja hedelmiä ja omenia. Rahalla sai muitakin herkkuja.
Silli ja silakat olivat valtaosalla joulupöydän parasta antia. Tavallinen kansa saattoi etenkin kaupungeissa vain haaveilla joulukinkusta. Nimimerkki ”Neekeri” pakinoi Työmiehessä 23.12.1917 otsikolla Joulukinkku in memoriam. Pakinan mukaan Helsingissä oli kiertänyt myynnissä yksi kymmenen kilon kinkku, jolla oli tehty afääriä.
”Nyt lakkaa kinkku kiertämästä tänään tai huomenna, sillä sitä seuraavana päivänä jo joulu. Katson vielä varmuuden vuoksi tänään hbl:ia, nähdäkseni, onko ’joulukinkku, 10 kg, myytävänä enimmän tarjoamalle’. Ja kyllä se on.
Minkä jälkeen painan silmäluomeni kiinni elääkseni hetken historiallisissa muisteloissa, kinkkuajatuksissa. Jumala ei nimittäin kiellä köyhääkään kauneista ajatuksista.
Onnellisia ihmisiä ne, jotka tänä jouluna saavat edes nähdä tuota linkkua. Ja hyvää tekisi tavalliselle kuolevaiselle jos saisi nähdä edes sellaisen miehen, joka on nähnyt syötävän kinkkua.”
Pakinoitsijan mukaan harvinaiseksi käynyt sika olisi ollut syytä sisällyttää Kansallismuseon kokoelmiin.
Mustaa huumoria pulasta
Niukkuudesta revittiin hirtehishuumoria. Työmiehen nimimerkki Filippus laati 23.12.1917 pitkän muistokirjoituksen jäkäläleivälle, jonka ravintoarvo oli osoittautunut tutkittaessa erittäin heikoksi.
”Hm! Näin joulujuhlan edellä temmattiin sinut meidän edestämme, joulupöydiltämme ja hampaistamme. Vaikea on tällaista käsittämätöntä oikkua ymmärtää. Mutta siihenhän on alistuttava ja toivottava jälleenkohtaamista.
Jos joskus jossain muodossa hampaisiimme joudut, voit olla vakuutettu, että otamme sinut ihastuksella vastaan.”
Uuden Suomettaren nimimerkki ”Matti” kertoi Helsingin pitäjän Mellunkylästä teurastetusta joulupossusta, joka oli varattu kartanonväen kartanon väen jouluherkuksi. Pakinoitsija piti ryöstöä pienenä verrattuna syksyn 1917 tapahtuneisiin. Se toi hänelle kuitenkin mieleen ranskalaisen romaanin.
”(…) Teko niin elävästi muistuttaa Charles Deslys’n täksi jouluksi uudistetussa suomalaisessa asussa ilmestyneessä ’Kuninkaan toverit’ romaanissa kerrottua Francois Villonin kepposta rikkaan ranskalaisen porvarin Gringoimaux’n talossa, hän näet tovereineen sieppasi siellä ja vei metsään kuningas Ludvig XI:Ile valmistetun juhla-aterian, ja miltei aivan vieraaksi saapuvan majesteetin nenän edestä.
Mellunkylän rosvot voivat siis pitää esikuvanaan kuuluisaa ranskalaisrunoilijaa. Tämä kuitenkin saattoi puolustaa tekoaan sillä, ettei hän tiennyt juhla-aterian olleen kuninkaalle aijotun, jossa tapauksessa hän ’kuninkaan toverina’ ei suinkaan olisi siihen koskenut. Meidän vorojen laita on toinen. He kyllä tiesivät, että possun pintaa oli annettava kartanon työväellekin, jonka joukossa täytyi olla varsinaisia ’tovereitakin’, mutta sittenkin he kähvelsivät sen pois.”
Työläisnaisten rauhankokouksia joulupäivänä
Suomen sosialidemokraattinen naisliitto järjesti joulun aikana rauhankokouksia. Helsingissä mielenosoituskokous ”sotaa ja sotalaitosta vastaan” Helsingin työväentalolla juhlasalissa pidettiin joulupäivänä, joka oli julistettu kansainväliseksi työläisnaisten rauhanpäiväksi.
”’Idästä tulee vaIo’, sanoo vanha sananlasku. Niin on käynyt nytkin. Uuden valon ensi säteet luovat jo kajastuksensa itäiselle taivaanrannalle. Miehet, työväen luokan uljaat esitaistelijat ovat siellä nousseet rakentamaan rauhaa järkkymättömänä päämääränään sen päätökseen vieminen, vaikka se työ vaatii heiltä miltei yli-inhimillisiä ponnistuksia, vaikka heillä on muurina Vastassaan oma ja vieras porvaristo, tuo veren- ja rahanahne riistäjäkopla. Jalo työ ei olekaan turhaan mennyt. Sen tulokset jo näkymät.
Naistowerit! Älkäämme seisoko syrjässä tylsinä ja välinpitämättömin tänä tärkeänä ajankohtana. Meidänkin on kannettava kortemme rauhanalttarille. Se meidän, tämänvuotinen joulu-uhrimme. Sillä to-della osoitamme tukemamme rauhan puolesta taistelevia idän, tovereitamme.”
Lahdessa militarisminvastainen mielenosoituskulkue lähti liikkeelle työväentalolta. Sen kärjessä oli punalippu, johon oli kirjoitettu Työmiehen 27.1. mukaan ”Alas sota ja alas seisova sotaväki”. Kulkue kiersi kaupungilla ja päätyi Kauppatorille. Kansanedustaja Matti Airola piti puheen.
”Airola viittasi Belgian, Serbian y.m. pienten kansojen kohtaloon (ja) osotti puhuja, miten turhaa on uskotella, että meidän maatammen voitaisiin puolustaa sotavoimalla suurten kansojen hyökkäyksistä. Meidän maamme porvaristo tähtää aikomallaan asevelvollisuudella toisaalle: se aikoo sotaväen avulla nujertaa kansanvallan. Se tarvitsee sotaväkeä omien tukemiseksi. Jos niinkin kävisi, että porvarissto saisi aikaan yleisen asevelvollisuuden, on työväen sotaväen riveissäkin tunnettava tehtävänsä. Sen on suojeltava yksinomaan kansanvaltaa ja sitä varten kannettava aseita. Ja silloin kun kansanvalta joutuu vaaraan, on työväen, käskyn saatuaan, erottava joukko-osastoistaan ja yhteisvoimin puolustettava kansanvaltaa. Sen on kuultava tätä kutsua jo noudatettava sitä, kuten ukrainalaiset sotilaat ovat tehneet.”
Merimiesten joulujuhla
Uusi Suometar kertoi 28.12.1917 merimiesten joulujuhlasta, jonka järjesti Betaniassa tapaninpäivän iltana Suomen Merimieslähetysseura. Rukoushuone oli täynnä merimiehiä. Mieliala oli lehden mukaan innostunut ja lämmin.
”Suuri rukoushuone oli lipuilla aistikkaasti koristettu. Juhlan alkoi merimieslähetyksen kotimaisen työn johtaja, pastori Toivo VaItari, puhuen joulun merkityksestä. Sen jälkeen esittivät lehtori Mikael Nyberg ja hänen rouvansa kaksinlaulua sydämeen käyvästi. Esitettiin kaunis jouluruno, jonka jälkeen N.M.K.Y.n sekakuoro, tohtori Nordlundin johdolla lauloi useita joululauluja.
Väliaikana tarjottiin kaikille merimiehille kahvia.
Kun rouva Nikander oli esittänyt yksinlaulua, jaettiin merimiehille joululahjat, jotka merimieslähetyksenystävät, ja merimieslähetys olivat jaettaviksi lahjoittaneet. Sen jälkeen: pitivät puheita lehtori, neiti G. Rancken Merimieslähetyksen ompeluseurojen puolesta, kapteeni M.| Fagren merimiestenpuolesta ja rva H. Maleva viroksi virolaisille merimiehille. Juhlan päätti rukouksella pastori A. Renvall. Lopuksi veisattiin Isänmaan virsi.”
Luistelukausi alkoi jouluna – Seurasaari auki tapaninpäivänä
Joulu vietettiin talvisessa säässä. Uusi Suometar kertoi 28.12.1917, että luistinradat olivat jo osaksi käytössä jouluna. Kaisaniemenlahdelle tehty Suomalainen luistinrata oli auki joulupäivänä ”väliaikaiselle liikenteelle”. Sähkövalot puuttuivat, mutta nekin oli määrä saada käyttöön ennen vuodenvaihdetta.
Helsingin Luistinklubin radan kunnostus Pohjoissatamassa ei ollut vielä alkanut, sillä laivaliikenne jatkui vielä. Klubin pienempi rata Hesperianrannassa oli sen sijaan käytössä.
Seurasaaressa oli tapaninpäivänä nähtävänä vanhan ajan joulutapoja. Pirttien lattioille oli levitetty olkia. Lakeen oli laitettu viljavuoden enteet, olkitöyhdöt. Maalahden tupaan tehtiin ruotsalaisseuduilla tavattu olkinen joulu-ukko. Karunan kirkossa oli kuusenhavuja ja joulukuusi. Keskipäivällä kuultiin urkujensoittoja.
Kaupunkilähetyksen joulujakelu
Helsingin kaupunkilähetys jakoi jouluna avustuspaketteja köyhille. Avuntarvitsijoita oli paljon, mikä teki tehtävästä monessa suhteessa raskaan.
”Tämän vuoden joulujakelusta Kaupunkilähetyksen työmaalla tuli suuritöisempi ja sydäntäsärkevämpi kuin koskaan ennen. Jouluavustuksen pyytäjiä oli kaikkiaan toimistoissamme Betaniassa ja Söörnäisissä 616 perhettä. Niistä oli suuri joukko uusia ystäviä, joitten kotioloista piti saada tieto, ennenkuin heidät, Kaupunkilähetyksen työtapoja noudattaen, voitiin oikeuttaa jouluavustuksen saantiin. Näitten lisäksi oli suuri joukko vanhoja tuttuja, jotka kyllä eivät tulleet pyytämään, mutta joitten tilanne asiantuntemuksemme perustuksella oli sellainen, että he, jos kutkaan, olivat avustuksen tarpeessa.”
Avunjakelun järjestely vaati työtä yötä myöten. Kaupunkilähetyksen joulukeruu tuotti tynnyrin silliä, astian siirappia, säkin herneitä ja 50 kiloa sianlihaa. Rahaa kertyi 9 875 markkaa 50 penniä (11 800 euroa). Summasta jaettiin rahana 6 000 markkaa. Lopulla ostettiin lihaa, perunoita, puita ja paloöljyä. Kaupunkilähetys jakoi lihaa 1050 kg, noin 10 syltä puita, 105 hehtolitraa perunoita ja 2 tynnyriä lamppuöljyä.
Kulut olivat kuin varsinaiset joulukeräystulot. Kaupunkilähetys käytti avustuksiin hiljattain saamiaan lahjoituksia.
Sanomattoman säälittävää oli monen köyhän tila jouluna. Kylmässä ja pimeässä he istuivat. Äärettömän kiitollisia he olivat, kun saivat vähän öljyä lamppuihinsa ja puita pesään ainakin jouluksi. Liikuttavaa oli huomata sitä hämmästystä, mikä monissa kodeissa syntyi, kun Kaupunkilähetyksen lahjapussista vedettiin esille lihakimpale. ’Äiti. mitä tämä on?’ huusivat nälkäiset lapset yhteen ääneen.”
Joulurauha rikkoutunut – tarvitaan lujaa järjestysvaltaa
Uuden Suometar näki pääkirjoituksessaan 28.12.1917 joulunpyhien olleen monin paikoin Suomessa kaikkea muuta kuin rauhanjuhla. Helsingin ympäristössä, Vaasan seudulla ja Kokkolassa oli tapahtunut vakavia rikoksia.
”Kauhuissaan yhteiskunnan kunniallinen osa kysyy, kuinka kauan tätä alennuksen ja häpeäntilaa, jossa olot maassamme nyt jo kuukausimääriä ovat olleet, pitää jatkuman.
On ollut aina selvää ja nyt ei siitä enää voi olla vähintäkään epäilystä, että ne, ainekset, jotka nykyään ryöstöillä, murhilla ja muilla väkivallanteoilla pitävät yhteiskuntaamme valloissaan, ovat lukumäärällään mitättömän vähäisiä joukkoja.
Onhan vähitellen virallinen sosialismimme tahtoen tai tahtomattaan nähnyt tarpeelliseksi sanoutua tästä anarkiasta irti. Esim. hra Tokoi on äskettäin julaissut eräässä sosialistisessa sanomalehdessä laajan kirjoituksen, jossa hän tuomitsee kaikenlaisen ’huliganismin’. Eduskunnassa on niinikään sosialistienkin keskuudesta kohotettu sellaisia ääniä samaan henkeen, jopa nimenomaan lausuttu julki, että nykyisiä joukkorikollisuuden ilmauksia vastaan yhteiskunnan tulee asettaa ainoa tehoava puolustus, nimittäin luja järjestysvalta.”
Sosialistien esittämä kunnallisen miliisilaitoksen perustaminen ei ole kuitenkaan ratkaisu. Sen sijaan maahan tarvitaan hallituksen välittömästi käytettävissä oleva aseistettu järjestyskunta, jonka osastoja voidaan tarvittaessa lähettää tukahduttamaan väkivaltaisuuksia.
Kirjallisuutta:
Uutuusteos: Turku oli sisällissodassa Suomen vallankumouksellisin kaupunki. https://yle.fi/uutiset/3-9104281
Linkkejä:
Joulurauha jäi julistamatta Suomen ensimmäisenä itsenäisenä jouluna. https://yle.fi/uutiset/3-9948091
