1.1.
Yleislakosta asti pidätettynä ollut Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalander palaa hoitamaan virkaansa.
2.1.
Edvard Hjelt, Rafael Erich ja Samuli Sario jättävät esityksen suomalaisten osallistumisesta Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin Saksan valtakunnankanslerille kreivi v. Hertlingille. Valtuutettujen osanotosta rauhanneuvotteluihin ei kuitenkaan toteudu Saksan pyrkiessä yhteisymmärrykseen Venäjän kanssa.
Sosiaalihallitus ja merenkulkuhallitus aloittavat toimintansa.
Seitsemäntuhannen ahvenanmaalaisen allekirjoittama adressi Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin jätetään Ruotsin hallitukselle. Ahvenanmaalaisten lähetystö pääsee satamien venäläisvartioinnista johtuen kuitenkin vasta helmikuussa tapaamaan Ruotsiin kuninkaan.
3.1.
Elintarvikehallitus ilmoittaa, että 7. tammikuuta alkaen järjestetään yleinen elintarpeiden inventaario.
4.1.
Neuvosto-Venäjän toimeenpaneva työläis- ja sotilasneuvostojen keskuskomitea vahvistaa Suomen itsenäisyyden tunnustamisen. Asian komitealle esitellyt Josif Stalin perustelee itsenäisyyden tunnustamista sillä, ettei kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittava hallitus voi evätä riippumattomalta kansalta itsenäisyyttä jota se niin päättäväisesti vaatii.
Ranska ja Ruotsi tunnustavat Suomen itsenäisyyden.
Asutushallitus aloittaa toimintansa.
Liput liehuvat Helsingissä Venäjältä tulleen tunnustusuutisen tultua. Leijonalippujen lisäksi yksityiskotien tangoissa näkyy erilaisia sinivalkoisia lippuja.
Kreikka tunnustaa Suomen itsenäisyyden.
Helsinkiin sijoitettujen englantilaisten sukellusveneiden miehistöt lähtevät paluumatkalle Englantiin Pietarin ja Muurmanskin kautta.
6.1.
Ruotsin Helsingin pääkonsuli Ahlström ilmoittaa senaatille, että Ruotsin kuningas oli 4. tammikuuta pidetyssä valtioneuvoston kokouksessa tunnustanut Suomen itsenäisyyden.
Asessori Bucht kirjoittaa Kai Donnerille Tukholmaan, että Pohjanmaalla oli päätetty anoa maakunnasta kotoisin olevien jääkärien lähettämistä kotiin.
Helsingin järjestyskaarti asettuu Adolf Taimen johtamassa kokouksessa avoimesti SDP:n puolue-elimiä vastaan ja julistautuu itsenäiseksi vallankumoukselliseksi järjestöksi. Kaarti hyväksyy uudet säännöt ja ottaa virallisesti käyttöön nimen punakaarti. Punakaarti vaatii itsenäistä asemaa suhteessa puolueeseen ja ammattijärjestöihin sekä päätösvallan siirtämistä korkeimmalle vallankumoukselliselle elimelle. Kaarti uhkaa muutoin ottaa vallan itselleen. Neuvottelut SDP:n puoluejohdon kanssa jatkuvat 14.1. saakka.
7.1.
Senaatti muuttaa aktivistien sotilaskomitean valtion komiteaksi ja hyväksyy ratsuväen kenraali Claes Charpentierin tulevaksi ylipäälliköksi. Päätöksen perusteena on järjestysvallan luomisen ja palauttamisen tarve.
Kaikki ”valtiolle kuulumaton” vilja takavarikoidaan valtiolle 7.1.1918 alkaen. Vain säännöstelyn piirissä ja korttiannoksiin sisältyvää viljaa saa käyttää. Myös voin kauppavarastot päätettään takavarikoida, kuten myös perunajauhot, voi, säilötty liha ja silava, sokeri ja siirappi, saippua, suola sekä paloöljy ja kynttilät.
Ruotsalaisen Kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ernst Estlander ehdottaa autonomisen alueen muodostamista Suomessa asuville ruotsinkielisille.
8.1.
Eduskunta kokoontuu vuoden ensimmäiseen täysistuntoon klo 19. Pääministeri P. E. Svinhufvud ilmoittaa eduskunnalle ensimmäisistä virallisista itsenäisyyden tunnustuksista ja toteaa Suomen olevan itsenäinen ja puolueeton valtio.
Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson pitää neljäntoista kohdan puheensa, joka muodostaa pohjan Kansainliiton perustamiselle.
Helsingin punakaarti ottaa haltuunsa entisen kenraalikuvernöörin talon ja nimittää sen Smolnaksi.
9.1.
Senaattori Arthur Castrén esittää senaatin puolesta eduskunnalle vaatimuksen tehokkaan Suomen valtion järjestyskunnan perustamisesta järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Sotilaskomitea päättää salaisessa kokouksessaan lähettää Harald Åkermanin Ruotsiin ostamaan saksalaisilta 60 000 sotilaskivääriä sekä kiirehtimään jääkärien kotiuttamista.
Helsingin punakaarti valtaa entisen kenraalikuvernöörin palatsin. Rakennusta aletaan kutsua Venäjän bolševikkikumouksen päämajan innoittamana Smolnaksi. Tähän tapahtumaan ja yleiseen levottomuuteen vedoten senaatti pyytää eduskunnalta lupaa perustaa maahan luja järjestysvalta.
10.1.
Senaatti perustaa ulkoasiain kanslian. Sen esimieheksi nimetään entinen senaattori Hugo Rautapää. Pääministeri P. E. Svinhufvud johtaa edelleen ulkopolitiikkaa.
Norja ja Tanska tunnustavat Suomen itsenäisyyden.
Senaatti kumoaa kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin virkakaudella annetun määräyksen kaupunkien kolmikielisistä katukilvistä.
Senaatti antaman asetuksen perusteella läänien kuvernöörit muuttuvat maaherroiksi.
11.1.
Kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim liittyy sotilaskomiteaan ja vaatii heti sen muuttamista ylipäällikön esikunnaksi.
Punakaartien edustajakokous päättää tutkia kaartien yhtenäistämismahdollisuuksia.
SDP:n kansanedustaja Evert Huttunen tuomitsee Työ-lehdessä punakaartin omavaltaisuudet ja vetoaa yhteiskuntarauhan puolesta. Monet muut maltilliset sosialidemokraatit, kuten Väinö Tanner ja puolueen entinen puheenjohtaja Taavi Tainio, varoittivat ”kansalaissodan” vaarasta.
Sveitsi tunnustaa Suomen itsenäisyyden.
12.1.
Eduskunta valtuuttaa porvarien äänin senaatin ryhtymään toimiin laillisen järjestyksen palauttamiseksi. Senaatti saa äänin 97–85 valtuudet tehokkaan Suomen valtion järjestyskunnan perustamiseksi järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Työväenliikkeessä päätös tulkitaan laajalti porvarivallan tukemiseksi ja kaartien keskuudessa suoranaisena hyökkäyksenä. Työväenliikkeessä tulkitaan, että “porvarien lahtarikaartit” ollaan laillistamassa valtion taistelujärjestöiksi.
13.1.
SDP:n eduskuntaryhmä kutsutaan koolle tilanteessa, jossa osa puolueen kunnallisjärjestöistä on ilmaissut kumousmyönteisen kantansa. Keskustelun alustanut Sirola tuo esiin kolme vaihtoehtoa suhteessa kumoukseen: 1. lähdetään mukaan siinä käsityksessä, että puolueen enemmistö on mukana, 2. lähdetään mukaan lojaalisuudesta sekä 3. pysytään syrjässä, jotta voimat voidaan säilyttää mahdollisuuksien mukaan.
Vaikka kokous on hengeltään radikaali, niin päätöstä vallanotosta ei tehdä. Muun muassa Helsingin kaartin toiminta herättää työväenliikkeen kenttäväen parissa myös arvostelua.
SDP:n puoluetoimikunnan kokouksessa Gylling uskoo yhä, että maalaisliittolaiset voisivat yhtyä senaatin toiminnan arvosteluun. Sirola pitää tätä toiveajatteluna.
Punakaartin yleisesikunta keskustelee Leninin lupauksesta toimittaa punakaarteille Pietarista 10 000 kivääriä ja kymmenen kolmen tuuman tykkiä ammuksineen. (Virallisesti Lenin antaa määräyksen luovuttaa aseita Suomen työväenkaartille vasta 20. tammikuuta). Aseiden hankintaa Pietarissa hoitaa järjestyskaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen. Aaltosen matka venyy pariviikkoiseksi juopottelun vuoksi, minkä vuoksi hänen olinpaikkaansa ei Suomessa tiedetty. Kokous päättää, että päällikköä on vaihdettava. Aaltosta oli arvosteltu hänen Pietariin lähtönsä jälkeen ja hänen valintaansa ylipäälliköksi pidetty erehdyksenä. Aaltonen suhtautui avoimen pessimistisesti kaartinsa mahdollisuuksiin. Hän korosti työväen häviävän, jos se ryhtyisi taisteluun.
Itävalta-Unkari tunnustaa Suomen itsenäisyyden.
14.1.
Alexis Gripenberg ja Harald Åkerman laativat Tukholmassa pidetyssä kokouksessa pääministeri P. E. Svinhufvudin allekirjoittamiin blanco-valtakirjoihin tekstin, joka valtuuttaa valtioneuvos Edvard Hjeltin, professori Rafael Erichin ja everstiluutnantti Wilhelm Thesleffin anomaan Saksan hallitukselta jääkäripataljoonan palauttamista Suomeen.
Helsingin punakaartin johto vaatii SDP:n puoluekokouksen kutsumista koolle. Julkilausuman mukaan valtiollinen valta on otettava puolueen käsiin mm. elintarvikekysymyksen ja työttömyysongelman ratkaisemiseksi. Kaartilaiset uhkaavat myös tarpeen vaatiessa ottaa vallankumousasian johdon omiin käsiinsä.
15.1.
Gustaf Mannerheim valitaan sotilaskomitean uudeksi puheenjohtajaksi. Mannerheimia oli kaavailtu komitean johtoon jo marraskuussa, jolloin etsittiin uutta puheenjohtajaa syrjäytetyn Mexmontanin tilalle. Mannerheim oli tällöin vielä Venäjällä, eikä tietoa hänen valmiudestaan tehtävään saatu.
SDP:n puoluetoimikunta julkaisee vastauksena punakaartin vaatimuksille Kuusisen laatiman julistuksen “Köyhälistön voimat kokoon”. Julistuksessa asetetaan työväenjärjestöt ja senaatin ”lahtarivoima” vastakkain. Työväestön vaatimuksiksi julistus määrittelee työttömyyden ja elintarvikepulan poistaminen, torpparien ja mäkitupalaisten julistamisen isännistään riippumattomiksi sekä senaatin erottaminen.
Eduskunnalle jätettiin Edvard Gyllingin laatima kirjelmä, jossa esitetään, että eduskunta tutkisi senaatin “lainvastaisia tekoja” ja “vallankaappaushommia”. Allekirjoittajina ovat Gylling, O. V. Kuusinen, Edvard Huttunen ja Herman Hurmevaara. Lainvastaisia ja vallankaappaukseen tähtääviä tekoja ovat kirjelmän mukaan muun muassa senaatin päätökset uusien virkojen perustamisesta ilman eduskunnan myötävaikutusta asiaan. Eduskunta ei kuitenkaan ota esitystä käsiteltäväkseen.
16.1.
Sotilaskomitean puheenjohtaja Gustaf Mannerheim ja pääministeri P. E. Svinhufvud käyvät neuvotteluja Mannerheimin valtuuksista. Svinhufvud ja Mannerheim arvioivat, että porvarillisten piirien on valmistauduttava punakaartien kapinaan. Mannerheim esittää Svinhufvudille tukialueen luomista Pohjanmaalle. Svinhufvud hyväksyy Mannerheimin suunnitelman sotilasesikunnan perustamisesta Pohjanmaalle. Senaatti antaa Mannerheimille valtuudet järjestää suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Svinhufvud määrittelee neuvottelussa Mannerheimin tehtäväksi järjestyksen palauttamisen maahan.
Venäläisten aseistariisumisesta ei käsitellä neuvottelussa, sillä venäläisten lähdöstä vapaaehtoisesti Suomesta on toiveita. Mannerheim ilmaisee olevansa tyytymätön aktivistien Saksan-apua koskeviin hankkeisiin. Hän vaatii, ettei ulkomaista apua järjestystä palautettaessa pyydettäisi.
Senaatti aloittaa valtion järjestyskunnan ja miliisikoulun toiminnan. Se myöntää niiden menoihin 200 000 markkaa. Bolševikkien Suomen aluekomitealle ilmoitetaan järjestyskunnan ja miliisikoulun perustamisesta kirjeellä, jossa korostetaan, ettei toimi ole suunnattu venäläistä sotaväkeä vastaan.
17.1.
Vaasaan perustetaan sotilaallinen esikunta Gustaf Mannerheimin alaisuuteen.
18.1.
Senaatti vetoaa kansankomissaarien neuvostoon sotajoukkojen vetämiseksi pois maasta. Vetoomus jätettiin neuvostohallitukselle 26. päivänä tammikuuta. Joitakin päiviä enemmin oli Helsingin Izvestijassa julkaistu Stalinin ohjeet Suomessa toimineen aluekomitean puheenjohtaja Glazunoville. Stalinin mukaan “nykyiset suhteet Suomeen ovat voimassa ja aluekomitea toimii vallan edustajana niin Suomessa kuin sen rajoillakin”.
Mannerheim saa suulliset valtuudet järjestysvallan organisoimiseen ja matkustaa Vaasaan.
Britannian pääministeri Balfour ilmoittaa suomalaisvaltuuskunnalle hallituksensa tunnustavan Suomen itsenäisyyden de facto. De jure -tunnustus jää riippumaan Venäjän kansalliskokouksesta. Bolševikit hajottavat kuitenkin kansalliskokouksen jo muutaman päivän kuluttua.
Edvard Hjelt, Rafael Erich ja Samuel Sario jättävät Ernst von Ludendorffille kirjelmän, joka koskee jääkärien kotiuttamista.
Lisääntyvän työttömyyden vuoksi Valtionrautatiet aloittaa laajat hätäaputyöt. Työmaille otetaan lisää työvoimaa, jota on töissä jo 5 000–6 000 henkeä. Suurin osa on sijoitettu Helsinki–Pietari-radalle. Myös Hämeenlinna–Tampere -radalla sekä Helsingissä on tarkoitus tehdä rakennus- ja korjaustöitä.
Toimittaja Viki Kärkkäinen ja sairaanhoitajatar Lyyli Kärkkäinen solmivat Suomen ensimmäisen siviiliavioliiton Helsingin maistraatissa.
19.1.
Hjelt, Erich ja Sario esittävät Ludendorffille kirjelmän koskien suomalaisista muodostetun 27. preussilaisen jääkäripataljoonan kotiuttamista.
Illan ja seuraavan yön aikana punaiset ja valkoiset ottavat yhteen Viipurissa – viipurilainen viilaaja Hjalmar Andersson tunkeutuu 30 miehen kanssa Carborator AB:n tehtaaseen ja Pietisen puunjalostustehtaaseen, mistä seuraa laukaustenvaihtoa.
19.–20.1.
Suojeluskuntalaisten ja punakaartilaisten käydään tulitaistelu Matti Pietisen tehtaalla Viipurissa. Tehtaaseen tunkeutuu viipurilaisen viilarin Hjalmar Andersson johdolla 30 miehen kanssa tehtaaseen, jota suojeluskuntalaiset olivat käyttäneet asevarastona ja käsikranaattipajana. Piirityksessä ja punaisten rynnäkössä rakennukseen sai yksi suojeluskuntalainen surmansa.
Valta Viipurissa siirtyy punakaartille, joka saa noin 70 panttivankia. Samaan aikaan Luumäellä suojeluskuntalaiset kaappaavat Mikkeliin matkalla olleesta punaisten asejunasta 200 kivääriä. Lappeenrannan punakaarti lähtee tekemään vastaiskua valkoisia vastaan.
19.1.–22.1.
SDP:n puolueneuvosto pitää kokouksen, jossa menettelytapakiista ratkeaa punakaartilaissiiven voitoksi.
20.1.
Lenin antaa luvan luovuttaa toveri Jukka Rahjalle Pietarin varastoista Suomen proletariaatin käyttöön 10 000 kivääriä panoksineen sekä kymmenisen kolmen tuuman tykkiä ammuksineen.
21.1.
Jääkäri Lauri Pelkonen kaatuu saa surmansa Luumäen suojeluskuntalaisten karkottaessa Taavetin asemalle saapunutta punakaartilaisosastoa. Noin 20 miehen vahvuinen suojeluskuntalaisten joukko vetäytyy Pelkosen kaaduttua Savitaipaleelle ja myös järjestyskaartilaiset poistuivat paikalta. Pelkonen on ensimmäinen kaatunut jääkäri. Hänen lisäkseen yksi punakaartilainen sai surmansa.
Senaatti pyytää Ruotsilta aseita. Se lähettää Ruotsin asiainhoitajan Ahlströmin välityksellä sähkösanoman Gripenbergille, jonka tehtävänä on pyytää Ruotsin hallitukselta lupaa ostaa järjestyskunnille 5 000 kivääriä ampumatarpeineen.
Gustaf Mannerheimin johtama päämaja Vaasassa alkaa toimia. Suojeluskuntia käsketään ilmoittamaan säännöllisin väliajoin venäläisten ja punakaartien toiminnasta.
Jyväskylän Yliopistoyhdistys pitää perustavan kokouksen.
22.1.
Jääkäri Woldemar Hägglundin 600 miehen suojeluskuntalaisjoukko miehittää Viipurin rautatieaseman. Heti seuraavana yönä osasto joutuu kuitenkin vetäytymään kaupungin lähistöllä sijaitsevaan Venäjänsaareen, kun venäläissotilaat ja punakaartilaiset piirittävät kaupungin keskustan yhdessä punakaartilaisten kanssa.
Suomen senaatin edustajat käyvät Viipurin aluekomiteassa esittämässä Viipurin tapausten johdosta vaatimuksen, etteivät venäläiset joukot saa osallistua Suomen kansalaisten välisiin selkkauksiin. Sekaantumista olisi pidetty sodanjulistuksena itsenäistä Suomea vastaan ja siinä tapauksessa olisi Suomen hallitus tullut kääntymään ulkovaltojen puoleen ja pyytämään heiltä apua. Aluekomitea lähettääkin sähkösanomakäskyn Viipuriin sijoitetulle sotaväelle pysyä erossa tapahtumista.
23.1.
Pääministeri P. E. Svinhufvud yrittää kiirehtiä Gripenbergin kautta aseiden lähettämistä Ruotsista Vaasaan.
Viipuri on käytännössä kokonaan punakaartilaisten hallinnassa.
Kotkan punakaarti saa salaisen liikekannallepanokäskyn Työväen järjestyskaartin yleisesikunnasta. Tehtävänä on suojata Pietarista tulossa olevan asejunan kulkua. Liikekannallepano koskee myös muita Pietarin-radan varrelle toimivia kaarteja.
Viipurin työväenjärjestöjen eduskunta julistaa kunnallisen yleislakon kaupunkiin alkaen klo 12 yöllä. Perusteena on porvarien tarkoitus julistaa kansalaisota tuomalla tuhansia aseistettuja lahtarikaartilaisia Viipuriin nujertamaan työväen vallankumouksellinen voima. Lakko ulottuu kaikille työpaikoille, kouluihin ja virastoihin Viipurin kaupungissa ja maalaiskunnassa. Ainoastaan elintarvikkeiden kuljetus ja kauppa sekä valaistus ja vesijohtolaitokset jäävät ulkopuolelle.
23.–24.1.
SDP:n toimeenpaneva komitea perustetaan ja valta puolueessa siirtyy vallankumoukselliselle siivelle.
24.1.
Gustaf Mannerheim pyytää pääministeri P. E. Svinhufvudille lisämäärärahaa järjestyskuntien vahvistamiseksi. Järjestyskunnat muodostavat Mannerheimin suunnitelmissa rungon, jonka ympärille alueelliset suojeluskunnat voitaisiin liittää.
SDP:n puoluetoimikunta ja toimeenpaneva komitea saavat tietää Ali Aaltosen ja Jukka Rahjan asekuljetuksista Pietarista Viipuriin. Puoluetoimikunta kiistelee, saadaanko aseet tuoda vai ei.
24.–25.1.
Carl Enckell käy yön kuluessa Viipurissa neuvotteluja 42. armeijakunnan edustajien kanssa suojeluskuntalaisten ja venäläisten välisistä yhteenotoista. Samaan aikaan P. E. Svinhufvud neuvottelee Eteläsatamassa Kretšet-laivassa venäläisten kanssa. Ne päättyvät sopimukseen venäläisten ja suojeluskuntalaisten välisten vihamielisyyksien lopettamisesta.
25.1.
Senaatti julistaa suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Illalla hallitus käy venäläisten kanssa neuvotteluja, joissa Svinhufvud vaatii venäläisten joukkojen poisvetämistä Pohjanmaalta ja Viipurissa vangittujen suomalaisten vapauttamista.
Mannerheim tekee päätöksen sotatoimien aloittamisesta 27.–28. päivän välisenä yönä. Suojeluskuntalaiset alkavat riisua Karjalassa sijaitsevia venäläisiä varuskuntia aseista.
Punakaarti miehittää Viipurin lääninhallituksen ja alkaa valvoa kaupungin sähke- ja puhelinliikennettä.
26.1.
Senaatti antaa Suomen kansalle julistuksen, jossa se tuomitsee venäläisten sotilaiden ja heihin liittyneiden oman maan rikollisten väkivallantyöt. Uudessa Suomettaressa julkaistaan Suomen senaatin julistus Suomen kansalle, jossa vedotaan järjestyksen ylläpitämiseksi saavutetun itsenäisyyden säilyttämiseksi.
Senaatti neuvottelee senaattorien lähettämisestä Vaasaan. P. E. Svinhufvud määrää Vaasaan lähtijöiksi senaattorit Renvallin, Pehkosen ja Freyn.
Gripenberg on saanut Ruotsin hallitukselta kielteisen vastauksen aseiden ostomahdollisuuksista. Hän tiedustelee senaatin ulkoasiain kanslian päälliköltä Hugo Rautapäältä, pitäisikö aseet hankkia Ruotsista vai Saksasta, ja miten kiire asialla on.
Carl Enckell jatkaa neuvotteluja venäläisten kanssa. Sota-asiain kansankomissaari Podvoiski peruu sähkeellä suojeluskuntien aseistariisumisen ja määrää noudatettavaksi puolueettomuutta Suomen sisäisissä asioissa. Tieto sähkeestä saavuttaa Helsingin vasta seuraavana aamuna.
Sosiaalidemokraattisen puoluetoimikunta, järjestyskaartien esikunta sekä punakaartin esikunta antavat yhteisen julistuksen, jossa ilmoitetaan toimeenpanevan komitean toimivan korkeimpana vallankumouselimenä. Illalla punakaartin Uudenmaan piiriesikunta ja kaartin yleisesikunta käyvät neuvotteluja Smolnassa. Punakaartilaisten aseistaminen alkaa myöhään illalla Helsingissä.
SDP julkaisee Työmiehessä julistuksen, jossa se kehottaa järjestäytynyttä työväkeä ja kaarteja noudattamaan toimeenpanevan komitean päätöksiä. Tarkoituksena on estää vallan siirtyminen itsenäisille punakaarteille.
Iltapäivällä SDP:n toimeenpaneva komitea päätti liikekannallepanosta ja vallankumouksen aikataulusta. Toiminta päätetään aloittaa 27.1 klo 22.
Illalla pidetyssä kokouksessa Työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyvät Suomen punaiseksi kaartiksi. Vallankumouksen alkamisen merkiksi punainen lyhty nostetaan Helsingin työväentalon torniin klo 23. Punaiset lähtevät hakemaan aseita Viaporissa olevilta venäläisiltä.
26.1.–27.1.
Senaatti määrää kirjallisesti Gustaf Mannerheimin ”ylimmäksi päälliköksi järjestyksen ylläpitämistä varten Pohjois-Suomessa”.
27.1.
Ali Aaltonen laatii suunnitelman Helsingin valtauksesta. Illalla toimeenpaneva komitea erottaa Aaltosen ja nimeää sotilasasiain valtuutetuksi Eero Haapalaisen ja hänen apulaisekseen Adolf Taimen.
Työväen toimeenpaneva komitea antoi käskyn 46 henkilön vangitsemisesta. Vangitsemiset epäonnistuivat, sillä muun muassa kaikki Helsingissä olleet senaattorit pääsivät pakenemaan. Senaatti on koolla Säätytalolla, mutta onnistuu pakenemaan punakaartilaisia illansuussa takaovesta. Vahingossa ennenaikaisesti julkisuuteen päätyneissä pylväsjulisteissa kerrotaan senaatin vangitsemisesta.
Asejuna lähtee Pietarista kohti Viipuria mukanaan 15 000 kivääriä, yli 2 miljoonaa patruunaa, 30 konekivääriä, 10 kolmen tuuman kenttätykkiä ja kuusi vaunullista näiden ammuksia sekä kaksi panssariautoa. Kuljetuksen päällikkönä toimii Jukka Rahja. Suojeluskuntalaiset yrittivät Kannaksella Kämärän asemalla pysäyttää Pietarista saapuneet junat. Kiivaassa yhteenotossa punaiset menettävät kolmekymmentä miestä ja mm. Rahja haavoittuu. Junat onnistuivat kuitenkin jatkamaan matkaansa kohti Viipuria.
28.1.
Helsingissä muodostetaan punaisten vallankumoushallitus, kansanvaltuuskunta. Sen puheenjohtajana toimii Kullervo Manner. Helsinki on aamulla punakaartien hallinnassa ja vallankaappaus käynnistyy myös muissa Etelä-Suomen asutuskeskuksissa.
Kapinan kukistamiseksi alkaa sisällissota.
Helsinkiin jääneet senaattorit laativat Suomen kansalle osoitetun julistuksen, jossa kerrotaan kenraali Gustaf Mannerheimin nimityksestä hallituksen joukkojen päälliköksi.
Etelä-Pohjanmaan venäläisten varuskuntien aseistariisuminen aloitetaan yöllä klo 3. Venäläiset riisutaan aseista Vaasassa, Seinäjoella, Ylistarossa ja Lapualla. Vähäinen vastarinta kukistuu muutamassa päivässä. Vaasasta tulee valkoisen Suomen väliaikainen pääkaupunki. Onnistunut operaatio lisää valkoisen puolen aseistusta merkittävästi ja vahvistaa Mannerheimin asemaa.
Senaatti kehottaa virkamiehiä lakkoon punaisten hallitsemilla alueilla.
29.1.
Kansanvaltuuskunta julkaisee ohjelmansa, jolla se perustelee kumoukseen ryhtymistä ja pyrkii kohottamaan taistelumieltä.
Työmiehen mukaan senaatti on aloittanut verisen kansalaissodan. Lehden mukaan ”Suomen työtätekevä luokka nousee puolustamaan nuoren tasavaltamme vapautta, kansamme oikeutta, onnea ja elämää”.
Vaasaan lähteneet senaattorit saapuvat kaupunkiin aamuyhdeltä.
Gripenberg saa tiedon senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin sähkösanomasta, jossa pyydetään ilmoittamaan Mannerheimille tämän nimityksestä ylipäälliköksi Pohjois-Suomessa. Hän välittää eteenpäin sähkösanoman, jossa ilmoittaa Mannerheimille tämän nimityksestä Suomen kaikkien joukkojen ylipäälliköksi.
Ilmajoen venäläinen varuskunta antautuu. Valkoiset miehittävät Haapamäen aseman ja räjäyttävät Kolhon rautatiesillan. Mikkelin punakaarti riisutaan aseista. Kemin venäläiset luovuttavat aseensa, mutta Torniosta tulleet punakaartilais- ja venäläisvahvistukset pakottavat valkoiset vetäytymään Rovaniemelle.
Suomen Virkamiesyhdistyksen Keskusliitto kehottaa ryhtymään vastarintaan punaisten vallankumoushallitusta kohtaan. Valtaosa virkamiehistä noudattaa kehotusta, eikä suostu yhteistyöhön kansanvaltuuskunnan kanssa.
Tampereella punakaarti valtaa rautatieaseman ja suojeluskunnan päämajan Paperikonttorin.
29.-31.1.
Valkoisten etujoukko työntyi Vilppulaan.
30.1.
Oskari Tokoi ja Yrjö Sirola tiedustelevat mahdollisuuksia saada viljaa ja perunoita Venäjältä.
Mannerheim antaa julistuksen, jossa hän kehottaa venäläisiä sotilaita luovuttamaan aseensa.
Punakaarti ottaa vallan Hämeenlinnassa.
Kansankomissaari Podvoiski lähettää Suomeen sijoitetulle 42. armeijakunnalle käskyn puolustautua kaikin keinoin valkokaarteja vastaan.
30.-31.1
Jyväskylän-Pieksämäen rata valkoisille.
31.1.
Kansanvaltuuskunta hyväksyy lain, joka julistaa torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset riippumattomiksi tilanomistajiksi.
Lev Trotski lähetti Kansanvaltuuskunnalle sähkeen, jossa hän esittää onnittelunsa vallankaappaukseen ryhtymisen johdosta.
Punaiset ampuivat Suinulassa seitsemäntoista vangiksi jäänyttä valkoista.
Valkoiset valtaavat Kristiinankaupungin ja Ykspihlajan.
Senaatti kokoontui ensimmäisen kerran Vaasassa.
Tammikuun keskilämpötila oli Helsingin Kaisaniemessä -8,8 C° ja Sodankylässä -22,3 C°.
Päälähteenä on käytetty Tampereen yliopiston Suomi 80 -sivuston julkaistua maaliskuusta 1917 heinäkuuhun 1918 ulottuvaa kronologiaa.