Maaliskuun vallankumous 1917 pakotti Nikolai II:n luopumaan vallasta
Senaatti käsitteli istunnossaan 17.3.1917 kenraalikuvernöörin esittelynootin pohjalta Nikolai II:n vallasta luopumista ja suuriruhtinas Mihailin ilmoitusta olla ottamatta kruunua vastaan. Lyhyessä istunnossa luettiin molemmat manifestit, ja ne merkittiin tiedoksi senaatin pöytäkirjaan. Kenraalikuvernöörin sijaisen Adam Lipskin esittelynootin kansilehti senaatin talousosastolle 17.3.1917. (STO KD 40/30 1917, Kansallisarkisto)
Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotinen historia Venäjän valtaistuimella päättyi torstaina 2./15. päivänä maaliskuuta 1917. Viimeiseen saakka keisari teki Suomen arkielämää koskevia päätöksiä. Venäjän maaliskuun vallankumous oli väkivaltainen tapahtuma, jota edelsivät työläisten lakot, sotilaiden kieltäytyminen taistelusta ja valtiopäivälaitos duuman niskurointi.
Venäjän keisarikunta kulki ensimmäisessä maailmansodassa tappiosta toiseen. Sodan alkupäivinä elokuussa 1914 Venäjä oli lähes hurmoksellisessa tilassa ja isänmaallinen sotainto korkealla. Venäläiset hyökkäsivät elokuun lopussa 1914 Itä-Preussiin, mutta Tannenbergin taistelussa saksalaiset murskasivat vanhanaikaisella taktiikalla avorintamassa hyökänneet venäläiset. Etelämpänä Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla taistelut sujuivat aluksi paremmin, mutta jo keväällä 1915 akselivaltojen yhteishyökkäys pakotti venäläiset vetäytymään. Syksyllä 1915 rintamalinjaksi vakiintui Riianlahti, Väinänlinna ja Romanian raja, joka pääpiirteissään säilyi vuoden 1916 loppuun asti. Vuoden 1917 alussa saksalaiset jatkoivat etenemistään kohti itää, ja Venäjän ahdinko syveni.
Venäjän poliittiset puolueet sosiaalidemokraattien vasenta laitaa lukuun ottamatta kannattivat sotapolitiikkaa. Suuret tappiot, pula polttoaineista ja elintarvikkeista johtivat kuitenkin kansan vähitellen kaduille mielenosoituksiin. Kansan silmissä maan poliittisen johdon asemaa ei parantanut Nikolai II:n puolison Aleksandra Feodorovnan saksalaistausta ja munkki Grigori Rasputinin vaikutusvalta keisarin päätöksiin. Samanaikaisesti duuma vaati poliittisten vapauksien lisäämistä, parlamentarismia ja keisarin luopumista yksinvaltiudesta. Nikolai II ei kuitenkaan perääntynyt vaan hajotti duuman vuoden 1916 lopussa.
Lakkoliike horjuttaa keisaria
Keisarin ja tämän neuvonantajien itsepäinen sotapolitiikka kärjistyi lakkoliikkeeksi tammikuussa 1917, jolloin noin puolet pääkaupunki Petrogradin työläisistä oli lakossa. Helmikuun lopussa kaupungissa julistettiin yleislakko, joka levisi Moskovaan ja muihin kaupunkeihin. Kaduilla marssineiden kansanjoukkojen mielenosoitukset hajotettiin väkivaltaisesti.
Lopulta Petrogradin varuskunnat liittyivät mielenosoittajien puolelle ja surmasivat tilannetta rauhoittelemaan tulleita upseereitaan. Samaan aikaan duuma kieltäytyi hajaantumasta. Saapuessaan 2./15.3.1917 Pihkovaan eteläisen rintaman tarkastusmatkalta Nikolai II sai tiedon Petrogradin uusista levottomuuksista. Ratkaistakseen poliittisen kriisin Nikolai II pyrki takaisin pääkaupunkiin, mutta matka ei edennyt lakkoilevien rautatieläisten ja sotilaiden vuoksi.
Nikolai II:n viimeiset Suomea koskeva ukaasit
Keisari Nikolai II:n kolme viimeistä Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevaa asetusta käsittelivät aivan tavallisia arkiasioita. Ne koskivat tuulaakimaksuja (asetus 4/1917), kyytilaitosta (12/1917) ja ylioppilastutkintoa (13/1917). Tuulaakimaksu oli eräänlainen lisävero, jota kannettiin tullimaksujen yhteydessä kaupunkien hyväksi. Vuodesta 1809 lähtien maksun määrääminen oli kuulunut senaatille, mutta asia esiteltiin ministerivaltiosihteerin esittelyssä hallitsijalle, joka vahvisti päätöksen. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen maksusta päättäminen siirtyi kokonaan senaatille ja myöhemmin valtioneuvostolle.
Vastaavasti kyytilaitosta koskeva asetus muutti edellistä, joulukuussa 1888 annettua asetusta. Kyytilaitos tarkoitti valtion ylläpitää järjestelmää matkustajien ja postin kuljettamista varten. Viimeinen Nikolai II:n henkilökohtaisesti allekirjoittama asetus oli päivätty Tsarskoje Selossa 10.2./1.3.1917 ja se käsitteli ylioppilastutkintoa ja ylioppilaiden ylioppilaiden sisään kirjoittautumista Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon.
Keisari luopui kruunusta 15. maaliskuuta
Nikolai II luopui Venäjän kruunusta 2./15. maaliskuuta 1917 antamallaan manifestilla. Keisari perusteli ratkaisuaan halullaan pelastaa ristiriitojen hajaannuttamaksi joutuneen Venäjän, vahvistaa kansallista yhteenkuuluvuutta ja jännittää sotaponnistukset äärimmilleen. Samalla Nikolai II ilmoitti, että hänen poikansa Aleksei Nikolajevitš luopuisi asemastaan kruununperillisenä. Keisari tarjosi kruunua veljelleen, suuruhtinas Mihail Aleksandrovitšille, jotta tämä yhdessä duuman kanssa pelastaisi Venäjän kuilun partaalta.
Suuriruhtinas Mihail antoi vielä samana päivänä oman julistuksensa, jossa hän kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan. Samana päivänä Venäjän duuma ja neuvostojen toimeenpaneva komitea muodostivat Venäjälle niin sanotun väliaikaisen hallituksen, jota johtivat ruhtinas Georgi Lvov, Pavel Miljukov ja Aleksandr Kerenski.
Maaliskuun tapahtumat eivät oikeastaan olleet vallankaappauksella toteutettu aktiivinen vallankumous, vaan keisarikunta yksinkertaisesti luhistui sotavuosien vaikeuksien, reformien puuttumisen ja elintarvikepulan vuoksi. Vallankumouksen tuloksena Venäjästä tuli ”tasavalta”, jossa vallasta kilpailivat duuman tukema väliaikainen hallitus ja eri puolille maata syntyneet neuvostot. Väliaikainen hallitus pyrki lisäämään sotaponnisteluja, mutta tästä huolimatta taistelumoraaliltaan pahasti rapautunut Venäjän armeija vetäytyi kaikilla rintamilla. Lopulta V. I. Leninin johtamat bolševikit tekivät uuden vallankumouksen syrjäyttäen Kerenskin johtaman väliaikaisen hallituksen 25.10./7.11.1917.
Tieto keisarin vallasta luopumisesta saavuttaa Suomen
Tieto Pihkovassa annetusta keisarin manifestista saavutti Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin vasta lauantaina 17. maaliskuuta 1917. Kenraalikuvernööri F.A. Seyn ja senaatin talousosaston varapuheenjohtaja M. M. Borovitinov pimittivät tiedon Nikolai II:n vallasta luopumisesta levottomuuksien pelossa. Tieto kuitenkin tuli Petrogradista lomalta palaavien sotilaiden mukana jo edellisenä päivänä.
Aamulla 17. maaliskuuta ilmestyneissä lehdissä kerrottiin Petrogradin vallankumouksesta, jossa duuman toimeenpaneva komitea oli muodostanut väliaikaisen hallituksen mutta keisarin vallasta luopumisesta ei ollut mainintaa. Aamun lehdissä kuitenkin kerrottiin, että kenraalikuvernööri Seyn ja senaatin varapuheenjohtaja Borovitinov oli vangittu ja kuljetettu Petrogradiin edellisenä päivänä. Heidän tehtäviään hoitivat väliaikaisesti kenraalikuvernöörin apulainen, salaneuvos Adam Lipski ja senaatin kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö, vara-amiraali Anders Wirenius. Myöhemmin samana päivänä senaatti käsitteli Nikolai II:n vallasta luopumismanifestia ja suuriruhtinas Mihailin kieltäytymistä, minkä jälkeen asia päästettiin julkisuuteen.
Kumous johtaa väkivaltaisuuksiin
Sanomalehdet reagoivat uutiseen välittömästi ja julkaisivat joko ylimääräisiä numeroita tai lisälehtiä. Useimmat lehdet julkaisivat keisarillisen manifestin sanasta sanaan ja kutsuivat seuraavan päivän numeroissaan tapahtumia ”wallankumoukseksi”. Lisäksi lehdet julkaisivat uutisia Petrogradista ja esittelivät uuden väliaikaisen hallituksen ministerit. Kenraalikuvernööri Seynin ja senaatin varapuheenjohtaja Borovitinovin vangitseminen ja kuljettaminen Petrogradiin mainittiin kaikissa lehdissä. Helsingin Sanomat julkaisi siitä pilapiirroksenkin.
Valtiollinen käännekohta näkyi myös Suomessa. Helsingissä radikalisoituneet matruusit ja sotilaat hulinoivat ja hurrasivat ja vetivät suomalaisiakin mukaan juhlimaan keisarin vallasta luopumista ja yksinvaltiuden päättymistä. Hulinointi riistäytyi kuitenkin väkivallanteoiksi, kun matruusit murhasivat upseereitaan. Suomalaisten osalta olot rauhoittuvat, kun väliaikainen hallitus julkaisi 7./20.3.1917 käskyn edellisessä heinäkuussa valitun eduskunnan koolle kutsumisesta ja kaikkien sortoasetusten kumoamisesta helmikuun 1899 manifestista lähtien. Sosiaalidemokraattisen Oskari Tokoin johtama useiden puolueiden muodostama senaatti nimitettiin 26. maaliskuuta 1917.
Maaliskuun manifesti päätti Suomen suuriruhtinaskunnassa toisen sortokauden. Viralliselta nimeltään se oli Julistuskirja Suomen Suuriruhtinaanmaan valtiosäännön vakuuttamisesta sekä jälleen saattamisesta täysin toteutetuksi (Suomen Asetuskokoelma 20/1917). Asiakirja oli Venäjän väliaikaisen hallituksen antama säädös.
Manifesti, joka annettiin 20.3.1917, kumosi vuoden 1890 postimanifestin, vuoden 1899 helmikuun manifestin perussäännökset (ei itse manifestia), vuoden 1908 esittelyjärjestyksen sekä vuoden 1910 lain yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä. Suomen senaatti sai lisäksi toimeksiannon kumota muitakin määräyksiä.
Manifestissa myös luvattiin myöntää poliittinen armahdus, kutsua eduskunta koolle, ja antaa sille esitys uudeksi hallitusmuodoksi, jolla määrittelisi Suomen ja Venäjän suhteet. Vuoden 1916 vaaleissa valitulle eduskunnalle esitettiin ensimmäinen kokoontumiskutsu.
Maaliskuun manifesti toi julki väliaikaisen hallituksen periaatteessa myönteisen suhtautumisen Suomeen. Sen väljät sanamuodot avasivat kuitenkin erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Asiakirjasta henkiin vallankumousinnostuksen herättämä toiveikkuus.
”Suomen Suuriruhtinaanmaan valtiosäännön vakuuttamisesta sekä jälleen saattamisesta täysin toteutetuksi. Täyden valtiovallan haltijana olemme me tämän kautta tahtoneet vielakin vahvistaa ja vakuuttaa Suomen Suuriruhtinaanmaan uskonnon ja perustuslait sekä ne oikeudet ja etuudet, jotka kaikille tämän maan kansalaisille, sekä ylhäisille että alhaisille, maan valtiosäännön mukaan kuuluvat, luvaten säilyttää nämät kaikki vakavina ja rikkomattomina voimassaan ja vaikutuksessaan.
Samalla olemme me havainneet seuraavia toimenpiteitä tarvittavan tämän valtiosäännön jälleen saattamiseksi täysin toteutetuksi.
Tahdomme siis voimastaan ja vaikutuksestaan kumota Armolliseen julistuskirjaan 3/15 päivältä helmikuuta 1899 kuuluvat perussäännökset; Ministerineuvoston Armollisesti vahvistetun määräyksen 26 päivältä toukokuuta (8 päivältä kesäkuuta) 1908 Suomen asiain esittelyn järjestyksestä, sekä ilman Suomen Eduskunnan suostumusta annetun lain 17 (30) päivältä kesäkuuta 1910 niiden Suomea koskevain lakien ja asetusten säätämisen järjestyksestä, joilla on yleisvaltakunnallinen merkitys, sekä kaikki sen perustuksella annetut lait ja hallinnolliset asetukset.
Armollinen asetus 20 päivältä toukokuuta (2 päivältä kesäkuuta) 1904 siitä, että sotajoukkojen hallinnosta sodassa ja linnoitusten hoidosta annettujen asetusten sekä sotatilaan julistettuja paikkakuntia koskevain säännösten vaikutus ulotetaan Suomenmaahan, samoinkuin kaikki nykyään kestävän maailmansodan johdosta annetut Suomen valtiosääntöä vastaan olevat säännökset lakkaavat sodan loppuessa voimassa olemasta. Sitä paitsi Armollinen julistuskirja 31 päivältä toukokuuta (12 päivältä kesäkuuta) 1890 postitoimesta Suomen Suuriruhtinaanmaassa sekä syyskuun 30 päivänä 1909 Armollisesti vahvistetut väliaikaiset säännöt siitä järjestyksestä, missä Kulkulaitosministeriön on valvottava Suomen rautateitä, lakkaavat voimassa olemasta.
Suomen Senaatin käsketään muiden viime vuosina Suomen lain vastaisesti annettujen säännösten tarpeelliseksi oikaisemiseksi meille esittää ehdotuksia.
Kaikki ne henkilöt, jotka ovat tehneet itsensä syyllisiksi valtiollisiin tai uskonnollisiin rikoksiin tai rikkoneet 20 päivänä tammikuuta 1912 annettua lakia, joka koskee muiden Venäjän alamaisten saattamista oikeuksissaan yhdenveroisiksi Suomen kansalaisten kanssa, taikka muuten vakaumuksestaan ja menettelystään valtiollisessa suhteessa ovat suljetut vankilaan tai Suomesta karkoitetut, saavat täydellisen amnestian ja ovat vapautettavat rangaistuksesta ja syytteestä sekä, siinä tapauksessa että ovat vangitut, heti vapaaksi laskettavat.
Suomen Eduskunnalle, jonka me olemme päättäneet pikimmiten kutsua valtiopäiville, on esitettävä ehdotus uudeksi Hallitusmuodoksi Suomen Suuriruhtinaanmaalle ja jos asianhaarat niin vaativat, sitä ennen ehdotuksia erityisiksi perustuslainsäännöksiksi, joiden kautta maan valtiosääntöä kehitetään. Erittäinkin on näissä ehdotuksissa Eduskunnan oikeudet esitysoikeuteen sekä valtion tulojen ja menojen määräämiseen nähden selvennettävä ja laajennettava, myös siten että Suomen kansan ikivanha itseverotusoikeus ulotetaan tulliverotukseen, sekä Eduskunnan päättämien lakien säännöllistä voimaan saamista turvattava. Samaten on valtiopäiville annettava lakiehdotus Eduskunnan oikeudesta tarkastaa Suomen hallituksen jäsenten virkatoimia, niinikään ehdotus laiksi riippumattomasta ylimmästä oikeudesta ja painovapaus- ja yhdistyslaiksi.
Tällä valtiotoimella me juhlallisesti vakuutamme Suomen kansalle sen valtiosäännön perustuksella sille tulevan sisällisen itsenäisyyden, sen kansallisen sivistyselämän ja kielten oikeuksien loukkaamattomuuden. Me lausumme sen lujan vakaumuksen että Venäjää ja Suomea tästedes on yhdistävä lain kunnioitus, molempien vapaiden kansain keskinäiseksi ystävyydeksi ja onneksi. Pietarissa, maaliskuun 7/20 päivänä 1917.”
Pääministeri Sisäasiainministeri Ruhtinas LVOV.
Ulkoasiainministeri PAVEL MILJUKOV.
Maanviljelysministeri A. SHINGAREV.
Kansanvalistusministeri A. MANUILOV.
Kulkulaitosministeri N. NEKRASOV.
Kauppa- ja Teollisuusministeri A. KONOVALOV.
Pyhän Synodin Yliprokuraattori V. LVOV.
Apulaiskomissari Suomen Suuriruhtinaanmaan Valtiosihteerinviraston asioita varten D. Protopopov.
Väliaikaisen Hallituksen Ministerineuvoston Toimituspäällikkö Vlad. Nabokov.
Kenraalikuvernööri Seyn piti Suomen uutispimennossa Pietarin kumoustapahtumista
Kenraalikuvernööri F. A. Seyn esti sensuurin avulla uutisten julkaisemisen Pietarissa meneillään olleesta vallankumouksesta. Suomen lehdistö pystyi kirjoittamaan tapahtumista täysimittaisesti vasta 17. maaliskuuta.
Kaikissa sanomalehdissä oli sensuurin tekemien poistojen vuoksi jopa useita kokonaisia tyhjiä palstoja. Lukijat saattoivat päätellä tästä, että jotakin poikkeuksellista oli meneillään. Samaan suuntaan viittasi Nikolai II:n antama käsky keskeyttää duuman istuntokausi. Määräys sinänsä ei ollut poikkeuksellinen: keisari oli käyttänyt tätä keinoa myös useita kertoja aiemmin. Duuman istuntoselostuksista välittämä kuva ministerineuvoston kyvyttömyydestä ratkaista elintarvikehuollon ja kuljetusten ongelmia oli kuitenkin vahvistanut käsitystä siitä, että Venäjän hallinnon toimintakyky oli heikentynyt merkittävästi.
Uusi Suometar julkaisi 14.3.1917 lisälehden, jonka pääsisältö oli duuman väliaikaisen komitean kaksi päivää aikaisemmin antama julistus. Tiedossa ei ole, miten laajaan jakeluun lisälehti päätyi Helsingissä. Lehtinen oli erikseen kadulla myytävä julkaisu, joten tilaajille se ei päätynyt. Lehtisessä on merkintä ”S. H.”, joten se on tällä perusteella läpäissyt sensuurin. Jo lehtisen painaminen kertoo, että Helsinkiin saatiin myös vallankumouksen johtoon asettuneiden duuman jäsenten välittämää tietoa. Suomen poliittisten puolueiden johto oli siten osittain tietoinen tapahtumista.
Pieniä vihjeitä poikkeusoloista
Poikkeusoloista kertoi myös venäläisten lehtien tulon keskeytyminen Suomeen. Venäläislehdet olivat suomalaisten merkittävin tietolähde Venäjän tapahtumista. Suomalaiset lehdet julkaisivat tavallisesti laajoja venäläisiin uutisiin perustuvia katsauksia. Myös huomattavan osan palstatilasta vieneiden sotauutisten määrä supistui.
Matkustaja- ja tavaraliikenne Venäjälle loppui levottomuuksien vuoksi. Uusi Suometar kirjoitti edellisenä päivänä Viipurissa vallitsevasta poikkeuksellisesta maidon runsaudesta. Valio ilmoitti Uuden Suomettaren etusivulla 16.3.1917 karjanomistajille, että maitoa ei enää toimiteta Pietariin.
Viaporin komendanttina toiminut kenraali Pashtshenko julisti Viaporin linnoitusalueen piiritystilaan 12. maaliskuuta. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos ei saanut tarkempia ohjeita määräyksen merkityksestä. Työmies päätteli tämän perusteella, että ”elämä kaupungissa saa siis jatkua entiseen tapaan.” Helsingissä järjestettiinkin huvitilaisuuksia, konsertteja ja urheilukilpailuja, kun Pietarissa kuohui. Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja Oskari Tokoi puhui putkityömiesten ammattiosaston 10-vuotisjuhlassa 15. maaliskuuta 1917.
Lehdet kirjoittivat 15. maaliskuuta tasan kymmenen vuotta aikaisemmin järjestetyistä ensimmäisistä eduskuntavaaleista. Uuden Suomettaren mukaan elettiin ”mitä suurimpien yllätysten ja odottamattomuuksien ajassa”, jolloin oli tärkeää, että eduskunnalla oli koko kansan tuki. Työmies korosti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden olleen työväestön suursaavutus, joka sai porvariston vapisemaan. Lehdet eivät kuitenkaan kiirehtineet eduskunnan koollekutsumista, vaikka aihetta oli käsitelty melko avoimesti aikaisemmin talvella 1917. Ne varoivat selvästi sensuuria, sillä Venäjän duuman hajottamiskäsky oli julkaistu muutamia päiviä aiemmin.
Tieto kumouksesta saavutti Suomen myöhään
Aikalaistulkintojen mukaan kenraalikuvernööri F. A. Seynin tekemä päätös pitää Pietarin tapahtumat mahdollisimman kauan salassa lisäsi upseerimurhiin johtanutta miehistön raivoa. Korkeimpien venäläisten keskuudessa vallitsi erimielisyys, olisiko tietoja julkaistava. Itämeren laivaston komentaja vara-amiraali Adrian Nepenin siirtyi kannattamaan väliaikaista hallitusta. Hänen allekirjoittamansa Pietarin tapahtumista ilmestyi Uuden Suomettaren lisälehtenä 16. maaliskuuta.
Muun muassa Uusi Suometar ja Työmies julkaisivat 16.3. myös Viaporin komendantin Pashtshenkon kuulutuksen, jossa hän ilmoitti Itämeren laivaston komentajan ”käskeneen kannattamaan Valtakunnanduuman toimeenpanevaa komiteaa”. Kuulutus yksinään ei kertonut kovin paljon, vaan pikemminkin lisäsi epätietoisuutta.
Virossa virallinen tieto vallanvaihdoksesta tuli jo 15. maaliskuuta. Virallisten tiedonantojen lisäksi muun muassa Postimees-lehden päätoimittaja Jaan Tõnisson kehotti samana päivänä ihmisiä pysymään rauhallisena historiallisella hetkellä.
Suomessa Venäjän tapahtuvat tulivat julki täydessä mitassaan 17. maaliskuuta. Lehdet täyttyivät sähkösanomista, Pietarissa pidetyistä puheista ja pian myös Suomen tilannetta käsittelevistä kirjoituksista.
Keisari Nikolai II:n ja suuriruhtinas Mikaelin kruunustaluopumisjulistukset
Suomen Suuriruhtinaanmaan asetuskokoelma
No. 17/1917
Julistuskirja
Keskellä suurta taistelua ulkonaista vihollista vastaan, joka jo lähes kolme vuotta on koettanut lannistaa isänmaatamme, on Herra Jumala nähnyt hyväksi lähettää Venäjälle uuden raskaan koettelemuksen. Alkaneet sisäiset kansanlevottomuudet uhkaavat vaikuttaa turmiollisesti sitkeän sodan vastaiseen käyntiin. Venäjän kohtalo, meidän sankarillisen armeijamme kunnia, kansan onni, koko meidän kalliin Isänmaamme tulevaisuus vaativat, että sota saatetaan voitolliseen loppuun hinnalla millä hyvänsä. Julma vihollinen ponnistelee viimeisiä voimiaan ja lähellä on jo se hetki, jolloin meidän uljas armeijamme yhdessä kunniakasten liittolaistemme kanssa saa lopullisesti kukistetuksi vihollisen. Näinä Venäjän elämän kohtalokkaina hetkinä olemme Me katsoneet omantuntomme velvollisuudeksi helpoittaa kansallemme kaikkien kansan voimien kiinteätä yhteenliittymistä ja yhteensulamista voiton saavuttamiseksi mahdollisimman pian, ja olemme Me yksimielisesti Valtakunnanduuman kanssa nähneet hyväksi luopua Venäjän Valtakunnan Valtaistuimesta ja Korkeimmasta vallasta. Kun emme tahdo erota rakkaasta Pojastamme, luovutamme Me vallanperimyksen Veljellemme Suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitshille, antaen Hänelle siunauksemme hänen noustessaan Venäjän Valtakunnan Valtaistuimelle. Velvoitamme Veljemme hoitamaan valtakunnan asioita täydellisessä ja järkähtämättömässä yksimielisyydessä lainsäädäntölaitosten kansanedustajain kanssa, niillä perusteilla, joita nämä säätävät sekä tekemään siitä peruuttamattoman valan. Lämpimästi rakastetun isänmaan nimessä kehoitamme kaikkia Isänmaan uskollisia poikia täyttämään pyhän velvollisuutensa Sitä kohtaan alistumalla Tsaarin tahtoon koko kansaa kohdanneiden koettelemusten raskaana hetkenä ja auttamaan Häntä yhdessä kansan edustajain kanssa saattamaan Venäjän Valtakunta voiton, menestyksen ja maineen tielle. Auttakoon Herra Jumala Venäjää.
Allekirjoitti:
"NIKOLAI".
Pihkova.
2 p:nä Maaliskuuta kello 15 vuonna 1917.
Keisarillisen Hovin Ministeri, Kenraaliadjutantti Kreivi Freedericksz.
Julistuskirja.
Raskas taakka on Veljeni tahdosta laskeutunut hartioilleni, kun Hän on ennenkuulumattoman sodan ja kansassa vallitsevan levottomuuden aikana Minulle luovuttanut Venäjän Keisarillisen Valtaistuimen.
Kun Minua, samoin kuin koko kansaa, elähyttää ajatus, että Isänmaamme onni on ylin kaikesta, olen vakaasti päättänyt vastaanottaa Korkeimman vallan ainoastaan siinä tapauksessa, että sitä tahtoo meidän suuri kansamme, jonka tulee yleisellä kansanäänestyksellä valittujen edustajiensa kautta Perustavassa Kokouksessa säätää Venäjän Valtakunnalle hallitusmuoto ja uudet perustuslait.
Rukoillen Jumalan siunausta pyydän sentähden Venäjän Valtakunnan kaikkia kansalaisia alistumaan Valtakunnanduuman alotteesta syntyneen ja täydellä vallalla varustetun Väliaikaisen Hallituksen alaisiksi, kunnes mahdollisimman pian koollekutsuttava, yleisen, välittömän, yhtäläisen ja salaisen äänestyksen perusteella valittu Perustava Kokous hallitusmuotoa koskevalla päätöksellään ilmaisee kansan tahdon.
Sotaväen ja laivaston anarkia levisi Helsinkiin: upseerimurhat maaliskuussa 1917
Venäjän armeijan ja laivaston piirissä levinnyt kapina levisi Helsinkiin, jossa noin 80 upseeria surmattiin maaliskuussa 1917. Jari Eerolan laskelmien mukaan maaliskuussa 1917 Helsingissä surmattiin 73–84 venäläistä upseeria ja aliupseeria.
Surmansa saaneista meriupseereista virka-asemaltaan korkea-arvoisin oli Itämeren laivaston komentaja, vara-amiraali A. I. Nepenin. Hänestä virka-asemaltaan seuraavat olivat kontra-amiraali Nebolsin sekä sotasataman päällikkö kenraaliluutnantti Protopopov.
Lisäksi surmatuksi tulivat hävittäjien, raivaajien ja pienempien alusten päällikköinä ja upseereina toimineet 2. luokan kapteenit Giltebrandt, Polivanov, Rybkin sekä Shidlovski. Uhreista seitsemän oli yliluutnantteja tai insinööriyliluutnantteja, 16 luutnantteja, yksi aliluutnantti, kymmenen mitshmania (vrt. midshipman) sekä yhdeksän pursimiestä tai erikoismestaria.
1917. Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetuskokoelma. N:o 21.
Suomen Senaatin päätös
21 päivältä maaliskuuta 1917
Keisarillisen Suomen Senaatin 6 päivänä huhtikuuta 1914 antaman päätöksen kumoamisesta, koskeva liputtamista ja ilotulituksen järjestämistä Keisarillisina juhlapäivinä sekä entisen Keisarin Nikolai II ja hänen perheensä jäsenten muotokuvien poistamisesta virkahuoneista.
Suomen Senaatille annetun vallan nojalla, on Senaatti nähnyt hyväksi, siihen nähden, että keisari Nikolai II on luopunut Venäjän valtaistuimesta kumota Keisarillisen Suomen Senaatin päätöksen 6 päivältä huhtikuuta 1914 koskeva liputtamista ja ilotulituksen järjestämistä Keisarillisina juhlapäivinä. Samalla on Senaatti määrännyt, että kaikkien virastojen ja virkamiesten on virkahuoneistaan poistettava entisen keisarin Nikolai II:n ja hänen perheensä jäsenten muotokuvat.
Talousosaston Kanslian v. t. Päällikkö, v. t. Varapuheenjohtaja, Senaattori, Vara-amiraali A. Wirenius.
Vallankumousten nimien erilaisuus johtuu Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin ja Suomen suuriruhtinaskunnassa sekä ylipäätään länsimaissa käytetyn gregoriaanisen kalenterin eroista. Gregoriaanisen kalenteria, joka oli 1800-luvulla 12 päivää ja 1900-luvulla 13 päivää edellä muun Venäjän imperiumin keisarikunnan ajanlaskua. Tämän vuoksi kaikki Pietarissa laaditut Suomea koskevat dokumentit saivat kaksoispäiväyksen, ”uutta” ja ”vanhaa” lukua.
Maaliskuun vallankumouksesta on tämän vuoksi puhuttu myös helmikuun vallankumouksena, sillä juliaanisen kalenterin mukaan tapahtumat alkoivat helmikuun puolella. Venäjän lokakuun vallankumous tapahtui juliaanisen kalenterin mukaan 25. lokakuuta 1917, jolloin gregoriaanisen kalenterin mukaan oli 7. marraskuuta 1917.
Gregoriaaninen kalenteri otettiin Venäjällä käyttöön vasta 1918, jolloin 31. tammikuuta 1918 seurasi suoraan 14. helmikuuta 1918.
Maaliskuun vallankumous toi julkisuuteen uudet tunnukset. Venäläisiä sotilaita ryhmittyneenä kuvaan sosialistivallankumouksellisten ”zemlja i volna” -tunnuksen eteen (=maa ja vapaus) Helsingin rautatieasemalla 4.4.1917. (Nestori Jaakkola/Helsingin kaupunginmuseo)
