Suomen puolustusvoimien lippujuhlaa vietetään 4. kesäkuuta, marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä. Se ei kuitenkaan ole puolustusvoimien perustamispäivä.
Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II lakkautti Suomen oman sotaväen maaliskuussa 1905. Viimeisenä joukko-osastona joutui lopettamaan toimintansa Suomen kaarti. Sen jälkeen Suomella ei ollut omaa sotaväkeä. Suomi korvasi asevelvollisuuden rahalla, niin sanotuilla sotilasmiljoonilla, jotka Suomen valtio maksoi vuosittain Venäjälle.
Itsenäisellä Suomen puolustusvoimat järjestivät Helsingissä 16.5.1918 voitonparaatin. Laillisen hallituksen armeija oli vienyt vapaussodan voitokkaaseen päätökseen, toteuttanut tehtävänsä eli karkottanut venäläisen sotaväen maasta. Mutta se oli joutunut myös kukistamaan sosialistisen aseellisen vallankaappauksen sisällissodassa.
Millaisia päivämääriä voidaan nostaa esiin, kun tarkastellaan puolustusvoimien uudelleen perustamista?
16. toukokuuta 1917
Venäjä oli julistettu sotatilaan 30.7.1914. Suomesta tuli venäläinen sotaleiri, jossa oli vuonna 1917 enimmillään 125 000 venäläistä sotilasta valmistautumassa Saksan maihinnousun torjumiseen, mutta myös Suomen itsenäisyyspyrkimysten tukahduttamiseen.
Helmikuussa 1915 alkoi Lockstedtissa Saksassa pienimuotoinen ja määräaikainen suomalaisten vapaaehtoisten sotilaskoulutus. Se tähtäsi Saksan mahdollista Suomeen tekemää maihinnousua tukevan joukon valmentamiseen. Eri vaiheiden jälkeen lähes 2 000 suomalaista vapaaehtoista sai maavoimien eri aselajeissa sotilaskoulutuksen Saksassa ja heistä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.
Kotimaassa ratsumestarit Hannes Ignatius ja Harald Åkerman organisoivat helmikuussa 1915 Sotilaskomitean eli Militärkommittén. Sen toiminta rajoittui kuitenkin Saksan ja Ruotsin hyväksi tehtyyn tiedustelutyöhön ja tietojen vaihtoon. Komitea oli enemmän keskustelukerho kuin sotilaallinen esikunta.
Oskari Tokoin johtamalla Suomen hallituksella ei maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen ollut tukenaan minkäänlaista aseellista voimaa, ei armeijaa eikä kunnollista poliisia.
Suomalaiset sotilaat lupailivat Tukholmassa Saksan sotilasedustajille 15.5.1917, että maihinnousua tukemaan kyettäisiin organisoimaan jopa 75 000 taistelukelpoisen miehen suomalainen armeija ja kouluttamaan jopa 200 000 miestä – salaa venäläisiltä, mikä oli täyttä utopiaa.
Seuraavana päivänä, 16.5.1917, Tukholmassa pidettiin suomalaisaktivistien laaja yhteinen kokous. Hannes Ignatiuksen elämäkerran kirjoittanut eversti ja valtiotieteen tohtori Matti Lappalainen pitää sitä ”Suomen sotaväen ja suojeluskuntien perustamisasiakirjana”. Siellä hyväksyttiin Ignatiuksen laatima suunnitelma ”järjestää kantaväkeä”.
Voidaan aiheellisesti kysyä, oliko Mannerheimin harmaaksi eminenssiksi siirtynyt Hannes Ignatius sen ajoituksen takana, että vapaussodan voitonparaati vuotta myöhemmin pidettiin täsmälleen hänen laatimansa armeijan perustamissuunnitelman hyväksymisen ensimmäisenä vuosipäivänä, 16.5.1918.
19. syyskuuta 1917
Sotilaskomitean ja aktivistien Tukholman päätöksillä ei ollut valtiollista valtuutusta. Seurasi varsin sekava vaihe, jolloin suomalainen eversti Nikolai Mexmontan laati yhdessä ruotsalaisten upseerien kanssa suunnitelmia Saksan maihinnousun tukemiseksi. Mexmontan lähetti 27.7.1917 Tukholmasta kirjeen ”Tovereilleni entisen Suomen sotaväen keskuudessa”. Mexmontan julisti Suomen kohtalon hetken lyöneen ja ilmoitti asettuvansa nyt perustettavan suomalaisen sotavoiman johtoon. Hän nimitti johdon ja ryhtyi antamaan sotilaskäskyjä maan jakamisesta väenottoalueisiin ja ohjeita venäläisten aseistariisumiseksi. Hän ilmoitti kaiken tähtäävän Saksan 8. syyskuuta tekemän maihinnousun tukemiseen.
Samaan aikaan ja Mexmontanista riippumatta Berliinissä valmisteltiin ”Liettuan komennuskunnan” nimellä tunnettua operaatiota, jossa Saksa olisi toimittanut elokuussa 1917 Suomeen Jääkäripataljoona 27:n ja aseita ja varusteita 100 000 miehelle.
Nämä olivat kuitenkin vailla mitään käytännön toteuttamisen edellytyksiä olevia suunnitelmia. Niiltä putosi vähäinenkin todellisuuspohja, kun kävi ilmi, ettei Saksa aikonut tehdä maihinnousua syyskuussa eikä muutenkaan lähiaikoina. Lähes farssimaisista väärinkäsityksistä ja epärealistisuudesta huolimatta ”Tukholman esikunnan” toiminnalla oli vaikutusta keskustelukerhomaisen toimintatavan muuttumiseen sotilaallisen organisaation ammattimaisemmaksi työskentelyksi.
Venäjä, peläten Saksan maihinnousua Suomeen ja ehkä myös tietoisena kasvavasta itsenäisyysliikehdinnästä, siirsi keväällä ja kesällä 1917 Suomeen kaksi kasakkadivisioonaa, yhden tarkk’ampujapataljoonan ja yhden jalkaväkidivisioonan. Suomeen sijoitettujen laivaston, jalkaväki- ja ratsuväkiosastojen sekä linnoitusten varuskuntien yhteinen miesvahvuus kohosi elokuussa 1917 huippuunsa eli 125 000 mieheen.
Suomessa tärkein taustatekijä sotilaalliseksi järjestäytymiseksi oli venäläisen järjestysvallan romahdus ja kasvanut anarkia eri puolilla maata. Suomeen alettiin – itsenäisesti ja paikallisista tarpeista – perustaa suojeluskuntia ja työväen järjestyskaarteja toukokuusta 1917 alkaen.
Suurin osa (223) suojeluskunnista muodostui yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi, omaisuuden turvaamiseksi tai viranomaisten auttamiseksi järjestyksenpidossa. Vain pienen osan (46) oli alkuperäisenä perustamistarkoituksena toimia venäläisiä tai venäläisten muodostamaa uhkaa vastaan. Suojeluskunnat olivat siis paikallisia, hyvin eritasoisia ja vailla mitään yhtenäistä johtoa tai koulutusta. Suojeluskunnissa oli elokuun lopussa 1917 ehkä vasta 2 000 jäsentä.
Suomen laillinen hallitus, E. N. Setälän johtama ns. tynkäsenaatti, oli muodostettu 8. syyskuuta 1917 Tokoin senaatin hajottua. Senaatti perusti 19.9.1917 ratsupoliisikoulun ja sijoitti sen Saksanniemen kartanoon, jota koskeva vuokrasopimus oli allekirjoitettu jo 3.9. Joukkoa oli tarkoitus käyttää paitsi yhteiskuntarauhan ylläpitoon myös perustettavan vapautusarmeijan kantajoukkona.
Ratsumestari Harald Åkermanista tuli senaatin elintarvikeasiain senaattori 5.9.1917. Pian sen jälkeen senaatti perusti erityisen sotilasvaliokunnan laatimaan asevelvollisuuslakia. Se otti ensimmäisessä kokouksessaan 25.9.1917 nimekseen ”Komitean suojeluskuntien perustamiseksi” ja sen puheenjohtajaksi tuli Hannes Ignatius. Näin epävirallisen sotilaskomitean vahvimmat jäsenet tulivat osaksi valtiollista sotilaallista valmistelutoimintaa. Sotilaskomitean alaosaston luonteen saaneesta komiteasta on käytetty nimitystä ”sotaministeriön alkusolu”. Sotilaskomitea keskittyi suojeluskuntajärjestön kehittämiseen ja sodanajan elintarvikehuollon suunnittelemiseen. Sotilaskomitea nimitti – puolivirallisesti – 17 upseeria suojeluskuntapiirien päälliköiksi.
Voidaan siis sanoa, että Suomen valtiollinen sotilasosasto perustettiin tosiasiassa 19.9.1917 ja sotaministeriö 25.9.1917.
Laillisin ja arvovaltaisin päätös 12. tammikuuta 1918
Suomen eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi 15.11.1917. Toisin kuin heinäkuussa hyväksytyssä valtalaissa, päätöksessä ei ollut mitään varauksia ulko- ja sotilaspolitiikan osalta. Suomi julistautui täysin suvereeniksi valtioksi vastaten myös omasta sotilaspolitiikastaan.
Mutta Suomi oli sisäisesti syvästi jakautunut. Työväenliikkeen julistama suurlakko oli luonteeltaan poliittinen ja vallankumouksellinen. Punaisten suomalaisten ja venäläisten matruusien 350-miehen vahvuinen joukko hyökkäsi 17.11.1917 senaatin alaiseen Saksanniemen ratsupoliisikouluun. Taistelussa kaatui kaksi ratsumiestä, joita on pidetty ensimmäisinä valtiollisina sankarivainajina.
Eduskunta hyväksyi Svinhufvudin muodostaman uuden senaatin 27.11.1917. Senaatin puheenjohtaja esitteli eduskunnassa itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta, ja kaksi päivää myöhemmin 6. joulukuuta eduskunta hyväksyi senaatin toimet. Kaksi vuotta myöhemmin tuota päivää ryhdyttiin viettämään Suomen itsenäisyyspäivänä.
Senaatin tärkein tehtävä oli luoda maalle vahva järjestysvalta ja omat puolustusvoimat.
Sotilaskomitea oli käytännössä, mutta ei muodollisesti, Suomen tosiasiallinen sotaministeriö. Senaatin puheenjohtaja eli pääministeri P. E. Svinhufvud nimitti Sotilaskomitean 7.1.1918 komitean virallisesti senaatin alaiseksi. Se sai sotaministeriön ja pääesikunnan luonteen, muuttamatta kuitenkaan toimintatapaansa. Komitea valitsi Suomeen palanneen kenraali C. G. Mannerheimin puheenjohtajakseen, mikä ilmoitettiin senaatin puheenjohtajalle.
Eduskunta päätti 12.1.1918 äänin 97–85 ”oikeuttaa hallituksen ryhtymään kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita se katsoo tarpeelliseksi lujan järjestysvallan luomiseksi maahan”. Päivää voidaan pitää armeijan virallisena perustamispäivänä, sillä laillisten menettelytapojen näkökulmasta maan korkein päättävä elin oli eduskunta. Valtuudet tarkoittivat sekä toimivaa poliisivoimaa että sotilasvoimaa.
25. tammikuuta 1918
Paljon on keskusteltu päivämäärästä 16.1.1918. Silloin senaatin puheenjohtaja Svinhufvud antoi Sotilaskomitean puheenjohtaja Mannerheimille valtuudet järjestyksen palauttamiseksi. Mannerheim tulkitsi valtuudet laajasti, tulevan armeijan ylipäällikkyydeksi. Svinhufvud puolestaan sanoi, että ”oli vähän vaikeata määrätä häntä edeltäpäin Suomen sotajoukkojen ylipäälliköksi, kun ei kerran ollut sotajoukkoja eikä sotaa. Virallisesti hänen tuli toimia vain Pohjanmaan suojeluskuntien päällikkönä ja ylläpitää järjestystä siellä sekä varustaa siellä kaiken varalle sellainen sotajoukko, jolla voitaisiin puolustautua, jos punaiset ryhtyisivät kapinaan”.
Välittömästi Mannerheimilla oli käytettävissään hajanaisten suojeluskuntien lisäksi kaksi senaatin yhteistyönä perustamaa aseellista joukkoa: Lappajärvelle siirtynyt Saksanniemen ratsujoukko sekä K. E. Bergin Jalasjärvellä organisoima Suomen Tasavallan Vartiosto. Vimpelin koulu tai Vimpelin kurssi oli suojeluskuntien Vimpelissä 26.12.917 aloittama kaksiviikkoinen pikakurssi, jossa koulutettiin ryhmän- ja joukkueenjohtajia suojeluskunnille.
Sotilaskomitea siirsi toimintansa Vaasaan 17.1. ja muodosti siellä esikunnan 19.1. ja lähetti 21.1. ensimmäisen kiertokirjeen kaikille suojeluskuntien alue- ja piiripäälliköille.
Suojeluskunnista tehtiin 25.1. virallisesti senaatin alaisia joukkoja. Samana päivänä Mannerheim teki itsenäisen päätöksen Etelä-Pohjanmaan venäläisten varuskuntien aseistariisumisen aloittamisesta aamuyöllä 28.1.1918.
Jarl Kronlundin vuonna 1993 toimittamassa julkaisussa ”Kansannoususta instituutioksi – Suomen puolustusvoimat 1918–1993” todetaan Suomen sotaväen synnystä seuraavaa:
”Perjantaina tammikuun 25. päivänä 1918 senaatin sisäasiaintoimikunta julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Tuona päivänä syntyi itsenäisen Suomen sotaväki. Sen tehtävänä oli ’yksinomaan järjestyksen ylläpitäminen ja epäjärjestyksen estäminen’. Julistus teki punaisista kapinallisia.”
Ohto Manninen on kirjoittanut tammikuun 1918 tapahtumista (Sotilasaikakauslehti 10/2017) mainiten sisäasiaintoimituskunnan asiakirjoista merkintöjä järjestysjoukkojen perustamisesta. Lainaus Mannisen tekstistä:
”Suomen tasavallan sotaväki
Itsenäisen Suomen armeijan luominen sai sitten uuden piirteen, kun senaatti 25. tammikuuta 1918 julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. — Sisäasiain senaattori A. Castrén ilmoitti päätöksen venäläisille. (Tämä on siis viimeistään Suomen puolustusvoimien perustamispäivä.)”
Lauantaina 26.1.1918 Svinhufvud soitti Mannerheimille ja määräsi ”Mannerheimin täysin valtuuksin ryhtymään kaikkiin tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin”.
Senaatti teki 27.1.1918 virallisen kirjallisen päätöksen Mannerheimin nimeämisestä ”ylimmäksi päälliköksi järjestyksen ylläpitämistä varten Pohjois-Suomessa”.
Linkkejä:
Saksanniemi 1917–2017. Järjestyslipustosta Uudenmaan rakuunarykmentiksi.
Saksanniemi silmätikuksi – uhka nousee
Arno Forsius, Saksanniemen Järjestyslipusto eli ratsastava poliisikomennuskunta vuosina 1917–1918.
Videoita:
