Lapsia leikkimässä hiekkalaatikolla Lauritsalan keskustassa vuonna 1962. (Pekka V. Virtanen/Lappeenrannan museot)
Suomi on muuttunut sadassa vuodessa maatalousmaasta jälkiteolliseksi tietoyhteiskunnaksi. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoamat elokuvat havainnollistavat muutosta.
Suomalainen arki on muuttunut paljon vuosisadassa. Ihmisten perustarpeet ovat samat, mutta ne tyydytetään eri tavalla. Suomalaiset juovat, syövät ja pukeutuvat toisin kuin vuosisata sitten. Asumisolot ovat kohentuneet oleellisesti ja liikkuminen paikasta toiseen on nopeutunut.
Yhteydet ulkomaille ovat lisääntyneet ja arkipäiväistyneet. Suurin osa suomalaisista osaa englantia ja on tottunut matkustelemaan maailmalla. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) Elävä muisti -palvelussa julkaistut elokuvat kertovat arjen muutoksesta.
1920-luku
Pahin elintarvikepula jää taakse vuosikymmenen vaihduttua. Leipä on monille edelleen kapea, mutta varsinaista nälkää ei nähty. Torpparivapautuksen ja asutustoiminnan seurauksena maahan syntyy suuri määrä itsenäisiä pienviljelijätalouksia. Suomalaisista 80 prosenttia asuu maalla, mutta kaupunkien kasvu vauhdittuu.
Koulunkäynnistä tulee osa jokaisen suomalaislapsen elämää, kun oppivelvollisuus tule voimaan 1921. Nuorten miesten elämänkulkuun alkaa sisältyä vuosi armeijassa asevelvollisuuden myötä.
Gramofonit yleistyvät ja vuosikymmenen lopussa levymyynti nousee yli miljoonaan savikiekkoon. Yleisradion toiminta alkaa 1926. Polkupyörästä tulee liki joka kodin kulkuneuvo, kun pyörien hinnat laskevat. Myös henkilöautojen määrä lisääntyy.
Alkoholin myynti ja valmistus ovat kiellettyjä vuosina 1919–1932 voimassa olleen kieltolain aikana. Lain valvonta ei ole kovin tehokasta. Salakuljetus ja laiton myynti ovat laajamittainen ilmiö. Vuoden 1931 lopussa pidetyn neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen eduskunta kumoaa kieltolain ja ottaa alkoholin valmistuksen, myynnin ja anniskelun valtion valvontaan.
Pula-aika vaikuttaa kaikkien suomalaisten elämään 1930-luvun alussa. Erityisen voimakkaasti talouslama tuntuu teollisuus- ja metsätyöväen arjessa ja velkaantuneiden viljelijöiden elämässä. Teollisuudessa työtä ei ollut tarjolla entiseen tapaan ja ansiotaso laski.
Velkaantuneet maanviljelijäperheet menettävät pahimmassa tapauksessa tilansa, kun tulot eivät riittäneet luottojen maksuun. Virkamiesten ja opettajien elintaso sen sijaan jopa paranee, kun palkat pysyvät ennallaan ja hinnat laskevat.
Linja-autot ohittivat 1930-luvulla nopeasti sisävesilaivat maaseudun matkustajamäärissä. Myös henkilö- ja kuorma-autojen merkitys kuljetuksissa kasvoi. Rautatiet olivat kuitenkin edelleen tärkein kuljetusmuoto niin henkilö- kuin tavaraliikenteessä.
Radionkuuntelu yleistyy ja vuonna 1936 Suomessa oli jo 250 000 radiolupaa. Radion suosiota kasvattivat muun muassa Berliinin olympiakisat, joista Yleisradio lähetti runsaasti ohjelmaa. Elokuvat säilyttivät asemansa suosittuna ajanvietemuotona. Uusia katsojia tuovat kotimaiset äänielokuvat.
Sosiaaliturvan kehitys saa vauhtia 1930-luvun lopulla. Kansaneläkelaki tulee voimaan vuoden 1939 alussa. Äitiyspakkausten jakaminen alkaa vuonna 1938 vähävaraisille äideille. Kaikki äidit saivat pakkauksen vuoden 1949 alkaen.
Tupakointi on erittäin yleistä ja yli puolet miehistä polttaa. Myös naisten tupakointi lisääntyy. Savukkeiden polttaminen liitetään nykyaikaiseen elämäntapaan muun muassa elokuvissa. Tupakanpoltto lisääntyy entisestään sotavuosina.
Elämää leimaavat koko vuosikymmenen sota ja sen seuraamukset. Elintaso laskee sodan vuoksi huomattavasti. Kaikki elintarvikkeet ja kulutustavarat kuuluvat säännöstelyn piiriin. Kansanhuoltoministeriön johtama säännöstely kykenee tasaamaan niukkaa tarjontaa paljon paremmin kuin vuosina 1917–1920. Avainsana on selviytyminen, jonka varmistamiseksi yhteiskunta ja eri järjestöt keksivät monenlaisia keinoja.
Kaikille oppilaille tarkoitettu kouluruokailu alkaa asteittain vuodesta 1943 lähtien. Tätä ennen kouluruokaa on tarjottu varattomille oppilaille jo 1900-luvun alusta alkaen. Valtio alkaa maksaa lapsilisiä 1948 kaikille perheille. Uudistus tuo lisätuloja erityisesti maaseudun naisille, sillä lapsilisät aletaan maksaa äidin tilille. Palkkatyössä käyvillä tämä kaventaa naisten ja miesten välisiä tuloeroja, ja lisää ennen kaikkea naisten päätäntävaltaa perheen käytettävissä olevista tuloista.
Yli 400 000 suomalaista joutuu jatkosodan jälkeen asettumaan alueluovutusten vuoksi uusille asuinseuduille. Maaseutuväestön määrä pysyy suurena sotien jälkeen toteutetun asutustoiminnan seurauksena. Eri puolille Suomea syntyy suuria asutusalueita, joille asettuu maansaantiin oikeutettuja, tilansa alueluovutusten vuoksi menettäneitä viljelijäperheitä ja perheellisiä rintamamiehiä.
Yhteiskuntaan syntyy miesvaje, kun yli 90 000 miestä menettää henkensä sodassa. Kaikki naiset eivät löydä kaipaamaansa elämänkumppania. Suomeen syntyvät silti maan historian suurimmat ikäluokat. Nopeasti parantuneen terveydenhoidon ansiosta yhä suurempi osa lapsista varttui aikuisiksi.
Suomen sotavuosina keskeytynyt nykyaikaistuiminen jatkuu. Sähköistys alkaa edetä myös Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Elintaso alkaa kohentua ja säännöstely loppuu vuonna 1954, kun kahvinmyynti vapautuu kokonaan. Toimeentuloerot olivat silti edelleen hyvin suuria Suomen eri osien välillä ja myös paikkakuntien sisällä. Missään ei kuitenkaan enää kärsitä aliravitsemuksesta.
Viimeinen sodanjälkeisistä suurista syntyy vuonna 1954. Yhä useammat lapset varttuvat aikuisiksi neuvolatoiminnan ja parantuneen sairaanhoidon ansiosta.
Asuntopula jatkuu kaupungeissa, joihin muuttaa lisää väkeä. Sodan jälkeen perustetut asutusalueet alkavat menettää väestöä. Myös muuttoliike Ruotsiin kiihtyy 1950-luvun lopulla. Muuttamista helpottaa Pohjoismaiden välillä 1952 voimaantullut passivapaus.
Populaarikulttuuri kasvu vauhdittuu ja nuorisokulttuuri alkaa eriytyä omaksi osa-alueekseen. Mopoilun kulta-aika alkoi 1956, kun kuljettajalta ei vaadittu enää ajokorttia. Pidemmät matkat taittuvat linja-autolla tai junalla.
Television aikakausi alkaa Suomessa, kun Yleisradio aloittaa tv-lähetyksensä 1957. Radion asema nopeimpana tiedonvälittäjänä ei kuitenkaan vielä horju.
Suomen autoistuminen alkaa toden teolla, kun valuuttasääntely hellittää. Maassa on 1960-luvun alussa 250 000 autoa. Miljoonan auton raja ylittyy jo vuonna 1973.
Maahanmuutto Ruotsiin koskettaa erityisesti Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kuntia. Maassamuutto maalta kaupunkeihin kiihtyy entisestä. 1950-luvulla alkanut lähiörakentaminen nopeutui. Talojen tekoa vauhdittaa elementtitekniikka. Suurin osa muuttaneista pääsi asumaan nykyaikaisiin ja aikaisempaa väljempiin asuntoihin.
Kodinkoneet alkavat yleistyä. Jääkaapit ja pesukoneet helpottavat perheenäitien työtä. Televisiosta tulee joka kodin katseenvangitsija.
Keskioluen myynnin aloittaminen vuoden 1969 alussa elintarvikemyymälöissä päättää tosiasiallisen kieltolain lukuisissa maalaiskunnissa. Maaseudulle ja lähiöihin aletaan perustaa Alkon myymälöitä sekä ravintoloita.
Vapaa-aika lisääntyy, kun Suomessa siirrytään 1965–1969 viisipäiväiseen työviikkoon. Yli 65-vuotiaiden määrä alkaa lisääntyä. Heidän toimeentulonsa perustui joka kansaneläkkeeseen tai vähitellen kasvavassa määrin työeläkkeeseen. Kansaneläke oli muuttunut kaikkia koskevaksi, kaikille yhtä suureksi etuudeksi 1957 alussa. Virkamiehillä oli ollut oma, 1800-luvulta lähtien rakentunut eläkejärjestelmänsä.
Suomessa tapahtuu 1970-luvulla lukuisia naisten yhteiskunnalliseen asemaan vaikeuttaneita muutoksia. Raskauden keskeytyksistä muuttuvat 1971 naisten omasta tahdosta tehtäviksi. Edellisellä vuosikymmenellä käyttöön tulleiden ehkäisypillerien käyttö yleistyy, mikä vähentää ei-toivottujen raskauksien määrää. Vuonna 1973 voimaan tullut päivähoitolaki helpottaa naisten työssäkäyntiä.
Suomi siirtyy vuosikymmenen aikana peruskoulujärjestelmään. Uudistuksen tavoitteena on taata samantasoinen perusopetus kaikille lapsille 16 ikävuoteen saakka kaikkialla maassa. Samalla alkaa kieltenopetus koko ikäluokalle kolmannelta luokalta lähtien. Opetettavana kielenä on yleisimmin englanti.
Kansanterveyslaki tuo maahan terveyskeskukset ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille kansalaisille. Kansantaudiksi muodostuneiden sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon aletaan kiinnittää yhä enemmän huomiota.
Ulkomaanmatkailu yleistyy 1970-luvulla nopeasti. Suomesta matkustetaan etenkin Kanarian saarille. Kotimaanmatkailu on vilkasta ja kesämökkien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tavallisilla työntekijöilläkin on varaa matkustaa ja mökkeillä.
Kuntoliikunnasta tulee osa monien suomalaisten elämää. Hölkkä- ja hiihtotapahtumien suosio nousee nopeasti.
Suomalaisten elintaso kohoaa nopeasti. Kaupungistuminen jatkuu, mutta aluepolitiikka jarruttaa sen etenemistä. Suomen muuttuminen palveluyhteiskunnaksi kiihtyy.
Pankkien luotonannon vapautumien johtaa vuosikymmenen lopulla kasinotaloudeksi kutsuttavaan talouskuplaan, jonka puhkeamisesta varoittavat äänet jäävät kuulematta. Suomessa vietetään kulutusjuhlia – näkyvimmin rahaa polttavat jupit, joille kuluttaminen ja nautintohakuisuus ovat oikeaa elämänsisältöä.
Mediatarjonta monipuolistuu, kun MTV saa vuonna 1981 oikeuden lähettää uutisia ja ensimmäiset paikallisradiot aloittavat lähetyksensä 1985. Sanoma- ja aikakauslehtien levikit saavuttivat huipputasonsa.
Hedelmien ja vihannesten osuus suomalaisten ruokavaliosta kasvaa. Toisaalta pikaruuan tarjonta lisääntyy. Pitserioita ja kiinalaisia ravintoloita perustetaan eri puolille Suomea.
Syvä talouslama leimaa 1990-luvun alkupuolta. Talouskriisiä syventää Neuvostoliiton romahtaminen, joka päättää tavaranvaihtoon perustuneen idänkaupan aikakauden. Leipäjonoista tulee osa suomalaista todellisuutta. Maassa on enimmillään liki puoli miljoonaa työtöntä.
Nousu alkaa 1990-luvun puolivälissä ja jatkuu vuoteen 2007. Uuden uljaan teknologia-Suomen veturina on matkapuhelinten valmistajana maailmanvalloituksen tehnyt Nokia. Yritys ei kuitenkaan kykene uudistamaan puhelintuotantoaan ja menettää täysin asemansa 2010-luvulla.
Matkapuhelimet yleistyivät 1990-luvun lopun ”Nokialandiassa” nopeasti. Samaan aikaan internetistä tulee uusi viihde- ja viestintäkanava. Viihdejulkisuuden osuus kasvaa median tarjonnasta. Kirjeposti alkaa vähitellen menettää asemiaan sähköpostille.
Suomesta tulee 1995 Euroopan Unionin jäsen. Samalla maa kiinnittyy yhä enemmän Länsi-Eurooppaan. Matkailusta Viroon tulee maan uudelleenitsenäistyttyä arkipäiväistä
Suomi vastaanottaa pakolaisia erityisesti Somaliasta ja entisen Jugoslavian alueelta. Maahan tulee runsaasti paluumuuttajina inkerinsuomalaisia.
Työn luonteen muuttuminen jatkuu, kun teollisuustuotantoa automatisoidaan ja uudet työpaikat syntyvät ennen kaikkea palvelualoille. Maatalouden osuus kansantaloudesta ja työpaikoista on kutistunut muutamaan prosenttiin.
Suomen markan aika päättyy vuoden 2002 alussa, kun euro tulee käyttöön EU-maiden pääosan yhteisvaluuttana.
Suomalaiseen elämäntapaan otetaan yhä enemmän vaikutteita eri puolilta maailmaa. Mielipideilmasto muuttuu sallivammaksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Sata vuotta täyttänyt itsenäinen Suomi on yksi maailman vauraista valtioista, jonka väestö on hyvin koulutettu ja kielitaitoinen. Ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa ja syntyvyys laskee ennätyksellisen alas. Nämä kehityssuunnat asettavat tulevina vuosikymmeninä kansantalouden kantokyvyn koetukselle. Suomen tulevaisuuteen vaikuttavat myös ilmastonmuutoksen suorat ja välilliset vaikutukset.
Åke Valta tauolla metsätyömaalla Jämtlannissa. (Matti Vallan perhealbumi)
Suomesta muutti 1950–1970-luvuilla satojatuhansia ihmisiä työn ja paremman toimeentulon toivossa Ruotsiin. Yksi heistä oli pielaveteläinen Åke Valta, joka lähti perheineen Vuonna 1921 syntyneen Vallan tarina kertoo myös Suomen maaseudun muuttumisesta ja naapurimaiden välisistä suhteista.
Åke (Aage Bernhard) Valta (1921–2017) varttui Pielaveden Jylhässä sijainneella Molkanniemen pientilalla. Hänen vanhempansa olivat Aappo Valta (1891–1938) ja Inga Saksman (1898–1987).
Aapon vanhemmat olivat Pekka Valta (1850–1928) ja Maria Virkkunen (1856–1923). Isän puolelta hän kuului sukuun, jonka miehet tunnettiin laajalti kädentaidoistaan. Vallat olivat erityisen tunnettuja seppinä. He hallitsivat muun muassa ahjossa hitsaamisen taidon. Vallat kuuluivat myös työväenliikkeen eturivin aktiiveihin Pielavedellä 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Pekka Valta oli Aaken tietämän mukaan avarakatseinen mies ja taitava rakentaja.
Vasemmistotaustastaan huolimatta Aappo Valta joutui sisällissotaan valkoisella puolella maan laillisena hallituksena toimineen senaatin järjestämien kutsuntojen kautta. Senaatti aloitti kutsunnat vuoden 1878 asevelvollisuuslain nojalla. Aappo osallistui tykistössä sekä Tampereen että Viipurin valtauksiin. Vallan komppanianpäällikkönä toimi jääkärikapteeni Väinö Valve, joka eteni sotilasurallaan kenraaliksi. Valveen (syntyjään Vähätupa) isä oli seppä.
Sotaan valkoisten puolella joutuneet vasemmistolaiset saivat työväenliikkeessä osakseen arvostelua, vaikka heillä ei käytännössä ollut valinnanvaraan. Näin kävi myös Aapolle. Itsenäisyyden alkuvaiheissa Vallan sukua jakoi myös työväenliikkeen jakaantuminen sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Aappo valitsi sosiaalidemokraatit, joita Pielavedellä oli huomattavasti vähemmän kuin kommunisteja. Poliittisesti aktiivisista Vallan suvun jäsenistä suurin osa oli kommunisteja.
Äiti-Inga kuului Saksmanien talollissukuun, jonka kantaisä oli Pielaveden ensimmäisenä lukkarina toiminut Carl Saksman (Saxman, 1739–1799). Hänen aviopuolisonsa oli Maria Marin (1741–1824). Ingan vanhemmat olivat Abel Saksman (1839–1905) ja Eeva Partanen (1870–1955).
Vallan sukuun kuuluneet suhtautuivat ynseästi ”porvarisnuorikkoon”. Nuorenparin häihin osallistui suvusta vain serkku August Valta (1892–1965), joka oli asunut 1910-luvulla Helsingissä. Myös Aappo oli nuorena miehenä jonkin aikaa Helsingissä hänen luonaan.
August Vallalle oli karttunut ensimmäisen maailmansodan aikana varallisuutta, jonka hankkimista inflaatio oli helpottanut. Hän osti Mäkelän tilan Jylhästä ja puutalon Kuopion Huuhankadulla. Augustilla oli omaisuutta myös Helsingissä. Sisällissodan aikana hän oli punaisen hallinnon palveluksessa ja sai neljän vuoden kuritushuonetuomion. Kuopiossa August asui 1924–1930 toimien SDP:n piirisihteerinä. Hän hankki lisätuloja muun muassa vuokraamalla markkinamiehille hevospaikkoja tallista. ”Aku” vietti Mäkelässä aikaansa etenkin kesäisin.
Nuoripari asettui Saksmanin suvun omistamalle Molkanniemen tilalle, jota olivat viljelleet pitkään tilaa viljelleet lampuodit. Viljelykset ja rakennukset olivat heikossa kunnossa. Molkanniemessä oli aikoinaan asunut säätyläisiä. Tältä ajalta olivat muistona tiilistä muurattu uuni ja maalatut lasinpielen kammarissa.
Molkassa oli vuoden 1910 maatalouslaskennan mukaan 2,25 hehtaaria peltoa. Niittymaita oli viisi hehtaaria. Vallat ryhtyivät kohentamaan tilaa. Pienistä ja kivisistä pelloista koostunut viljelysala kasvoi kuuteen-seitsemään hehtaariin. Aaken mukaan kiviä riitti: ”Ee nii lähekkäe ollu kahta kivvee, ettee kolomaas sopinna välliin.”
Tilalla oli päärakennus, vedenlämmitykseen käytetty kota ja navetta. Rappioituneisuutta kuvasi se, että tuohi- ja olkikattoisen navetan katolla kasvoi koivu.
Tilanpidon päästyä paremmalle mallille sillä pidettiin seitsemää lehmää, vaikka heinäsato ei kunnolla riittänyt niiden ruokkimiseen. Kermaa toimitettiin Pielaveden osuusmeijeriin kahdesti viikossa. Molkka kuului karjantarkkailutiloihin ja sen lehmät olivat hyvälypsyisiä, mikä herätti joissakin kyläläisissä kateutta. Kolme Vallan karjan lehmää esiteltiin Pielaveden maatalousnäyttelyssä 1935.
Aake-pojan lapsuus ja kouluvuodet
Vallan perheeseen syntyi 12. heinäkuuta 1921 poika, joka sai nimen Aage Bernhard. Kutsumanimeksi vakiintui Aake. Ikäluokka oli suuri, sillä maahan syntyi 1921 noin 80 000 lasta. Pielavesi oli Aaken syntymäaikaan lähes 11 000 asukkaan maalaispitäjä. Väestöstä 97 prosenttia sai toimeentulonsa maataloudesta.
Aaken nuorempi veli sairaalloinen ja kuoli lapsena. Myös Ingan ennen avoitumistaan saama poika menehtyi pienenä. Tämä oli tavallista 1920-luvun Suomessa. Lähes viidesosa lapsista ei nähnyt viidettä syntymäpäiväänsä. Kolmihenkisen perheen elämä oli niukkaa, mutta pientilalla ei tarvinnut kärsiä suoranaisesta puutteesta. Monet elivät vieläkin vaatimattomammissa oloissa.
Aake aloitti kansakoulun 1930 suoraan toiselta luokalta. Ennen varsinaista koulua Aake oli käynyt Kettulan talossa seurakunnan ylläpitämää kiertokoulua, jossa uskonnonopetuksella oli tärkeä osuus. Kansakoulussa hän sai opettajaksi Maikki Laitisen (avioiduttuaan Lumilampi). Hän oli monien opettajien tapaan sitoutunut vahvasti sisällissodan voittaneen valkoisen Suomen arvoihin. Laitinen tuli Jylhään opettajaksi 1921. Hän oli lahjakas sanankäyttäjä, joka sommitteli ajatuksensa usein runomittaan. Maikki-opettaja avioitui 1938 entisen oppilaansa Fredrik Lumilammen kanssa.
Koulunkäynti oli Jylhässä Aaken lapsuusvuosina jo itsestäänselvyys. Yleinen oppivelvollisuus tuli voimaan Suomessa 1921. Jylhässä oli jo tätä ennen toiminut vuodesta 1905 kansakoulu ja varsinainen koulutalo valmistui 1908. Koululle oli matkaa vajaa kuusi kilometriä. Aake kulki kouluun sulan maan aikaan jalkaisin polkuja pitkin ja talvella suksilla.
Päästötodistuksen Aake sai vuonna 1935. Todistukseen annettiin arvosana 15 aineesta. Johtokunnan puheenjohtaja Pekka Kataisen ja opettaja Maikki Laitisen allekirjoittama todistus oli kautta linjan hyvä. Kahdeksan oli arvosanana kahdeksassa aineessa. Yhdeksikköjä oli kolme ja kymppejä neljä. Keskiarvo oli 8,67.
Aakelle mieluisia olivat olleet laskento ja mittausoppi (9), käsityöt (8) ja piirustus (10). Kirjoittamisesta ja lukemisesta hän sai täyden kympin. Aake opetteli Molkalla kesällä majaansa pitäneeltä maanmittausinsinööriltä yhtälöiden ratkaisemista. Kun poika ratkoi oppinsa pohjalta laskuja koulussa, niin opettaja Laitinen piirsi väärin-merkin – hän ei tuntenut yhtälöitä. Koulun opetusohjelmaan kuului myös kasvitarhanhoito. Poikien käsityönopettajana oli Kalle Bovellan, joka saattoi hakata huonot työt kirveellä kappaleiksi. Taitavimmilla hän teetti puuastioita ja kirveenvarsia.
Koulunkäynti oli Aakelle mieleen. Ainoastaan uskontotunnit olivat vastenmielisiä. Raamatun tarinoihin Aake ei kertomansa mukaan uskonut. Poika oli innokas lukija, mistä hän sai moitetta ”kotona ja kylässä”. Hän luki pääosin tietokirjallisuutta. Erityisesti laskento ja tekniikkaa käsittelevät kirjat kiinnostivat. Lukuharrastus jatkui myös kouluvuosien jälkeen. Aake kävi lainaamassa kirjoja Pielaveden kirjastossa, jonka hoitajana toimi Riikka Räihä. Hän myös osti tiedettä ja laskentoa käsitteleviä kirjoja.
Todistuksen perusteella opintoja olisi voinut jatkaa oppikoulussa. Sinne lähtöön ei kuitenkaan ollut varaa. Ainakaan jälkikäteen Aake ei muistellut haaveilleensa pidemmistä opinnoista: ”Onneks en jootunna. Oes männä hyvä mies pilalle.” Nuorukaisen haaveena oli päästä opiskelemaan konemestariksi. Hän työskentelikin 1930-luvun lopussa lämmittäjänä H. G. Porthan-laivalla, joka ei kuitenkaan ollut enää liikenteessä. Sen höyrykone tuotti sähköä Pielaveden kirkonkylään.
Molemmat vanhemmat suhtautuivat kansakouluun myönteisesti. Inga Valta kuului koulun johtokuntaan pojan kouluvuosina. Opettaja Laitinen yritti saada hänet eroamaan 1930-luvun alun lapualaisvuosina. Yhtenä syynä oli se, että Inga oli osallistunut Jylhän työväenyhdistyksen näytelmäkerhon toimintaan. Aappo Valta oli kuulunut koulun johtokuntaan 1920-luvun alussa. Hän oli ottanut esille, voiko koulun tiloja käyttää eri yhdistysten kokoontumisiin. Vasemmistolaisten mielestä ei ollut suotavaa, että nuorisoseura piti kokouksiaan koulussa. Johtokunta kielsi vilkkaan keskustelun päätteeksi muiden kuin koulun toimintaan kiinteästi liittyvien kokoontumisten järjestämisen koulutalossa.
Valveutuneet vanhemmat
Molkan väki erottui suuresta osasta kyläläisiä yhteiskunnallisessa valveutuneisuudessaan. Taloon tulivat Vapaus ja Maaseudun Tulevaisuus. Aakella oli myös hyvät vaatteet, jotka erosivat paikkakunnan normaalista vaateparresta. Aappo oli saanut pukeutumiseen vaikutteita Helsingissä, jossa hän oli oleskellut 1910-luvulla.
Isä-Aappo osallistui laajemminkin Pielaveden kunnalliselämään. Hän kuului kunnanvaltuustoon ja köyhäinhoito- ja huoltolautakuntiin. Aappo järjesti muun muassa monelle vähävaraiselle lehmän kunnan avustuksella. Aake tapasi 1960-luvulla miehen, joka kertoi olevansa ikänsä kiitollinen Aappo Vallalle. Hän oli saanut 1930-luvulla suutarin ompelukoneen, joka oli tarpeen, kun markkinoille tulleita Nokian kumiteriä kiinnitettiin nahkavarsiin. Useat muutkin suutarit saivat Aapon avustuksella kunnan lainan koneenostoa varten.
Inga-äiti auttoi puolestaan 1930–1940-luvuilla kyläläisiä täyttämään veroilmoituksiaan. Molkan piha oli täynnä hevosia veroilmoitusten täyttöaikana ja suksilla liikkuneitakin tuli pyytämään apua lankettien kirjoittamisessa. Inga oli hyvä laskemaan ja kirjoittamaan.
Isä-Aappo oli toisinaan kotona ankara vaimolleen ja pojalleen. Aake kyllästyi nuorukaisena menoon ja haastoi isänsä tappeluun. Molempien yllätykseksi poika voitti. Isästä tuli tämän jälkeen säyseämpi. Aappo kuoli yllättäen vuonna 1938, jolloin tila jäi äidin ja pojan hoitoon.
Kotona Aake tottui pienestä pitäen työntekoon. Hän auttoi äitiään karjanhoidossa. Poika kantoi ennen kouluunlähtöä järvestä vettä lehmille ja loi lannat. Poika opetteli myös lypsämään käsin puristamalla. Inga-äiti lypsi vetämällä, joten poika oli häntä joutuisampi.
Miehet eivät juuri osallistuneet karjanhoitoon ennen sotia, joten lehmänhoitajaksi joutuneelle Aakelle naureskeltiin: ”Sieltäkös se Molokan karjakko tulloo?” Pojan oli opeteltava äidin opastuksella tekemään muita naisten töitä. Hän osasikin laittaa ruokaa ja leipoa. Äiti ja poika söivät myös vihanneksia, joihin Aappo-isä ei koskenut.
Käpyjä keräämällä Aake hankki pyörärahat. Niitä oli kerättävä ”hevoskuormallinen”. Aake napsi kävyt latvuksista, joita riitti hakkuutyömailla. Pielaveden Osuuskaupassa töissä ollut Väinö Tissari voitti arpajaisista pyörän ja myi vanhan Aakelle 300 markalla.
Kouluvuosien jälkeen Aake teki talollisille erilaisia töitä. Hän oli myös Pielaveden mahtimiehiin kuuluneen kauppias J. P. Nousiaisen palveluksessa. Nousiainen teetti nuorukaisella kaikenlaisia töitä kaupassa ja makasiinissa. Hyvästä laskutaidosta oli apua. Sunnuntaina kauppa oli kiinni, jolloin esimerkiksi kengitettiin hevosia. Aaken arvioin mukaan ”palkka ei ollut kummanen, mutta rahhoo kuitennii”.
Elämää Pielaveden rannalla
Järvi oli tärkeä osa Molkan elämää. Laivaliikenne oli vilkasta 1930-luvulle saakka, jolloin linja-autot yleistyivät nopeasti. Pielavettä pitkin lipui myös hinaajien vetämiä tukkilauttoja.
Pielavedellä liikennöivät Porthan- ja Nilakka-laivat. Jylhän Rykiniemessä oli laituri, jossa laivat poikkesivat. Laivan tullessa jonkun oli vietävä laivan köysi pollariin. Aake oli asialla usein. Kerran köysi tarttui siltalankkuihin. Kun köysi kiristyi, niin se heitti pojan järveen. Komentosillalta annettiin käsky pysäyttää koneet ja Aake selvisi säikähdyksellä.
Isä-Aapolla oli 1930-luvulla käytössä Väinö Mielosen omistama vene, jonka voimanlähteenä oli ”Kipinä Kuopion takaa” – Kuopion Osuuskonepajan kehittämä kaksitahtinen keskimoottori. Hän oli ostanut veneen Mieloselta juuri ennen kuin tämä hukkui Pielaveteen syksyllä 1930. Kohtalokkaalla venematkalla menettivät henkensä myös kunnanlääkäri Wallenius ja farmaseutti Gyllenbögel.
Pielavedellä Aake sai myös elämänikäisen harrastuksen, kalastuksen. Kalastustaidot hän oppi taitavilta kalamiehiltä, joista osa neuvoi poikasta mielellään. Kalaa oli runsaasti, ja nuorukainen pitikin Molkan väen kalassa. Aake muisteli vielä 95-vuotiaana mielellään, miten hän yllätti vanhempansa kalakeitolla. Kun isä ja äiti lähtivät asioille Pielaveden kirkolle, niin poika kävi toisella veneellä kalassa. Hän sai yli kiloisen ahvenen, siivosi sen ja keitti kalakeiton.
Jylhän työväenyhdistys osti radion toukokuussa 1927. Aake kävi äitinsä Ingan kanssa ihmettelemässä ”ihmisviisauden merkillistä keksintöä” Jylhän työväentalon salissa, joka täynnä uteliaita sunnuntaisena aamupäivänä. Suomen Yleisradion lähettämä jumalanpalvelus kuului hyvin.
Jylhän työväentalolla näytettiin myös elokuvia. Talo kuitenkin suljettiin kommunistilakien nojalla. Kauppias J. P. Nousiainen osti talon ja kuljetutti sen hirret navettatarpeiksi Taipaleeseen. Myöhemmin Aake kävi elokuvissa Pielaveden kirkolla. Hän näki muun muassa Juhani Ahon ”Juhan”.
Autokyytiin Aake pääsi ensimmäisen kerran, kun hän lähti äiti-Ingan kanssa käymään Aku Vallan luona Kuopiossa. Huonolla maantiellä jyristellyt autokyyti vei Tuovilanlahteen, josta matka jatkui laivalla. Aku Vallan luona Aake muistelee käyttäneen ensimmäisen kerran puhelinta.
Sotaväen kautta Rukajärvelle
Talvisotaan Aaken ikäluokka ei vielä joutunut. Nuori mies kävi joulukuussa 1940 kutsunnoissa, jotka järjestettiin Pielaveden suojelunkunnan rakennuttamassa Suojalassa. Työmies Aake Bernhard Valta hyväksyttiin palvelukseen palveluskelpoisuusluokkanaan A I. Hän oli keskimittainen hoikka suomalainen mies: pituutta oli 171 senttiä ja painoa 62 kiloa.
Aake astui palvelukseen Jalkaväen koulutuskeskus 14:ssä Kiuruvedellä syyskuun alussa 1941. Aake alokastovereineen oli majoitettuna Kiuruveden työväentalolle, joka sijaitsi Kiuruveden Työväen Osuuskaupan vasta valmistuneen liiketalon naapurissa. Työväentalo on purettu, mutta Kiuton talo on edelleen pystyssä aivan Kiuruveden keskustassa. Sotilasvalan Aake vannoi 15.9.1941. ’
Tuore sotamies osallistui panssarintorjuntakurssille 6.10.–11.10.1941. Aake sai koulutuksen 20 millimetrin panssarintorjuntakiväärin käyttöön. Kurssille osallistui yksi aliupseeri ja 35 sotamiestä. Arvostelu varusmiesajalta kertoo Aaken selviytyneen palveluksesta tavalliseen tapaan: täsmällisyys ja ahkeruus tyydyttävä; huomiokyky, sotilaallinen kehitys ja käytös hyvä.
Koulutusta seurasi komennus rintamalle Rukajärvelle. Yhteensä 109 miehen matka alkoi junalla Kiuruveden asemalta. Junassa oli jo Haapajärven koulutuskeskuksesta tulleita miehiä. Kahden veturin vetämä juna kuljetti sotilaat Lieksaan, josta he jatkoivat kuorma-autoilla Rukajärvelle. Loppumatkan autokyyti jäi mieleen kylmänä. Aake oli ilmeisesti erehdyksessä komennettu sotapoliisikomppaniaan, josta hänet kuitenkin siirrettiin heti JR 52:n 6. komppaniaan pst-kiväärimieheksi. Marraskuun alussa 1942 hän siirtyi saman rykmentin seitsemänteen komppaniaan.
Koulutus oli ollut tiukkaa Kiuruvedellä, joten rintamalle pääsy tuntui helpotukselta. Aliupseerit olivat pitäneet kovaa kuria ja keksivät kaikkea turhaakin höykytystä. Upseerit olivat olleet asiallisempia. Lisäksi rintamatilanne oli aluksi rauhallinen. Hyökkäysvaihe oli päättynyt asevelvollisten tullessa Rukajärvelle.
Aake palveli Rukajärvellä panssarintorjuntakiväärimiehenä. Aseella tuhottiin konekivääripesäkkeitä ja korsuja, sillä panssareita ei korvessa liikkunut. Käytössä oli panssari- ja sirpaleluoteja. Ammus yritettiin ampua sisään pesäkkeen tai korsun aukoista. Kovimpana kokemuksenaan Aake muisteli Pallon tukikohdasta kesäkuussa 1943 käytyä taistelua. Suomalaiset kärsivät kovia tappioita. Aakekin koki kovia lähellä räjähtäneen kranaatin paineaallon seurauksena molemmista korvista vuosi verta. Hän kävi näyttämässä korviaan lääkärille. Kuulo meni, mutta palautui vähitellen. Myöhemmällä iällä kuulo kuitenkin alkoi heikentyä, ja oli Aaken elämän loppuvuosina heikko.
Partioretkiä ja rakennushommia
Rukajärvellä käytiin jatkosodan rauhallisempina jaksoina korpisotaa. Yhtenäistä rintamalinjaa ei tiettömässä korvessa ollut, vaan vihollisen liikkeitä seurattiin kenttävartioista. Aakea käytettiin paljon partiomiehenä kesällä ja talvella. Hän oli omien sanojensa mukaan väsymätön, eikä nukahtanut helposti. Etenkin kesällä 1944 kysyttiin kestävyyttä partioretkillä. Tärkeää oli myös se, että Aake ei eksynyt metsässä. Kartalta katsottu maasto jäi hyvin mieleen.
Aake osallistui myös kuukauden komennuksella upseerien ruokalan rakentamiseen Repolassa. Rauhan tultua rakennus oli tarkoitus muuttaa kouluksi. Kaikkein mieluisin tehtävä oli toimia rykmentinkomentajana toimineen everstin saunottajana. Komentajan lähettinä oli Aaken serkku Martti Saksman, jonka löylynkestävyyteen eversti ei ollut tyytyväinen. Martti ehdotti kovaksi löylymieheksi tietämäänsä serkkuaan saunaseuraksi. Åke ei kuitenkaan lähtenyt kilpailemaan tosissaan, ja sai koelöylyjen jälkeen kutsun saunottajaksi.
Toisinaan suomalaiset joutuivat auttamaan saksalaisia, jotka olivat tottumattomia metsäsotaan. Joskus suomalaiset pääsivät maistamaan saksalaisten muonia, jotka olivat parempia kuin omat. Aake opiskeli omin päin saksan kielen alkeet kirjasta. Opiskeluun ajoi uteliaisuus – ja myös se, että Saksa näytti voittavan sodan.
Aaken mukaan sotaan alkoi vähitellen kyllästyä. Tästä kertoo todennäköisesti hänen vuonna 1943 saamansa kymmenen päivän arestirangaistus. Kantakortin niukoista merkinnöistä eikä muistakaan lähteistä selviä, mistä rangaistus on annettu. Kaikkineen Aake oli sotilas, joka täytti paikkansa, mutta ei erityisesti erottunut joukosta. Sotatie oli merkintöjen mukaan hyvin pelkistetty: ”Osallistui Rukajärven suunnan puolustustaisteluihin.” Mitaleja tai ylennyksenä Aake ei saanut: ”En saanut, enkä halunutkaan. Minä en oo ollu kiiltävän perään.”
Kesällä 1942 Myös Rukajärvellä vietettiin marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivää. Miehetkin pääsivät osallisiksi juhlista:
”Ei ne kovin kummaset ollu miehistölle. Viiteen mieheen ol viinapullo. Se pelattiin ussein kortilla. Joka voetti, sae humalan.”
Vaihtelua etulinjan elämään toivat kirjeet ja paketit kotirintamalta. Viihdytyskiertueita kävi joskus Rukajärvellä asti. Niillä nähtiin tanssiesityksiä ja kuultiin propagandapuheita. Puhdetöitä Aake ei juuri tehnyt, veisteli ainoastaan jonkin verran kapustoja.
Aake kotiutui 16.11.1944 oltuaan palveluksessa 3 vuotta 2 kuukautta ja 16 päivää. Koko matkan Rukajärveltä Pielavedelle marssineen pataljoonan kotiuttaminen oli määrä toteuttaa Suojalassa. Joukko-osasto harveni kuitenkin jo marssin aikana, kun miehiä karkasi kotiinsa. Jylhästä tuli miehiä ihmettelemään kotiutumista kirkonkylälle, ja Aake lähti kotiinsa heidän kyydissää Molkan suuntaan: ”Minä en lupia kysynnä.” Muutaman vuorokauden kuluttua hän lähti Suojalaan luovuttamaan sotakamppeitaan. Esikunnassa sanottiin, eikö mies meinaakaan lähteä siviiliin. Häntä ei kuitenkaan rangaistu. Aake sai 1961 sotien 1941–1945 muistomitalin, jota hän ei suuremmin arvostanut.
Enemmän käyttöä oli rintamalta tuodulla Nagan-revolverilla, jota Aake käytti teurastuksista. Sodasta hän puhui toisinaan muun muassa Viljo Hakulisen kanssa. Läheinen sotakaveri oli samassa panssarintorjuntaryhmässä palvellut Leo Kokkonen.
Nuorikko löytyi Pyhäjärveltä
Aake meni kihloihin sodan jälkeen Maija Komun (s. 1926) kanssa. Maija oli kirjoittanut Aakelle rintamalle. Aake oli tavannut tulevan vaimonsa pikkutyttönä, kun tämä oli ollut odottamassa laivaa laiturilla. vihkiminen tapahtui Pyhäjärven kirkossa maaliskuussa 1945. Maijan vanhemmat Juho Komu (1889–1931) ja Hanna Tikanmäki (1894–1939) olivat kuolleet. Maijan holhoojana oli Pekka Komu, joka toimi Pyhäjärvellä Kansanhuollon johtajana. Maijan täti Olga Jatkola järjesti häät. Aake ei olisi häistä perustanut, mutta niiden viettoon oli taivuttava.
Nuoripari asettui Molkan tilalle, joka oli sotavuosina osin rappeutunut. Aaken Inga-äiti oli avioitunut uudelleen Klaes Myllylän kanssa, ja muuttanut Kalajoelle. Miehensä kuoltua Inga palasi asumaan poikansa perheeseen. Sodan päättyessä tila oli osin rappiolla. Sitä olivat hoitaneet Ingan iäkkäät vanhemmat. Myös naapurit auttoivat toukotöissä.
Aaken ja Maijan esikoinen Matti syntyi 1946, jolloin Suomen suurin ikäluokka, 108 000 lasta, näki päivänvalon. Perheeseen syntyi vielä kuusi lasta: Liisa (s. 1947), Kalle (s. 1948), Aino (s. 1950), Hanna (1953–1993) Pekka (s. 1957) ja Hannu (s. 1959) Suurperheen toimeentuloa tuki osaltaan se, että lapsilisiä alettiin maksaa vuonna 1948. Hannua vaille kaikki lapset ehtivät käydä Jylhän kansakoulua, joka sai uuden koulurakennuksen 1950-luvun alussa. Vanha puutalo oli käytössä, mutta purettiin ikäluokkien pienennyttyä 1966.
Aake ei mainittavasti raivannut lisäpeltoa tilalle. Rodultaan itäsuomalaisia lehmiä oli 7–8. Ongelmana oli edelleen heinämaiden riittämättömyys. Aake hankki lisäansioita metsä- ja rakennustöistä sekä teurastuksista. Aake kengitti myös hevosia. Potkurihevoset hän vei liukkaalle jäälle, jolloin ne joutuivat pysyttelemään paikallaan. Osaavalle ja tekevälle miehelle riitti töitä. Rakennustöitä Aake teki muun muassa Kirkkosaaren Jataniemessä.
Konemiehellä riitti kysyntää
Osaava konemies hankki myös kenttäsirkkelin, jolla sahasi lautoja ja lankkuja kyläläisille. Voimanlähteenä oli aluksi Olympia-maamoottori. Sittemmin sahaa pyörittivät Citroenin ja GMC:n moottorit. Aake osasi kunnostaa sahan ja teroittaa terän hyvin, mikä ei kaikilta sahureilta onnistunut kunnolla. Molkalla oli myös paja, jossa oli käytössä seinäporakone ja pienempi käsikäyttöinen pora. Aake teki paljon rekien raudoitusta. Työlle oli kysyntää, sillä savotat olivat suuria sodan jälkeen ja etenkin Korean sodan noususuhdanteen aikana 1950-luvun alussa. Muutakin ”korjuuhommoo ol vaekka millä mitalla”.
Talvi-aikana tuloja toivat myös Aakelle metsätyöt. Aake kävi hakkuutyömailla kotoa eväät mukanaan. Metsätöissä työvälineinä olivat pokasaha ja justeeri ennen kuin käyttöön tulivat moottorisahat 1950-luvulla. Aaken ensimmäinen Raket -saha oli sinänsä hyvä, mutta se painoi 13,5 kiloa. Saha-aikakausi toi uusia puuhia. Koneiden päälle vähemmän ymmärtäneet toivat moottorisahojaan korjattavaksi Aakelle. Hän ei omien sanojensa mukaan saanut arkena ja pyhänä rauhaa, kun miehet toivat sahojaan korjattavaksi pikkuvikojen takia.
Metsätöissä oli mukana hevonen. Matti-poika lähti 1950-luvun lopulta lähtien isänsä avuksi työmaalle. Vahva Virma-hevonen jaksoi vetää jopa 26 tukkia.
Molkanniemeen ei ollut tietä ennen 1950-lukua, jolloin Åke teki autolla ajettavan tien. Aake liikkui kesäaikaan paljon polkupyörällä. Talvella 1963 hän osti Jylhän osuuskaupan myymälästä Tunturi-mopedin.
Molkassa oli käytössä edelleen keskimoottorivene, jolla kuljetettiin kerma kahdesti viikossa Pielavedelle meijeriin ja hoidettiin myllymatkat Säviään. Sittemmin myös meijerireissut suuntautuivat Säviään, jonne Pielaveden Seudun Osuusmeijeri keskitti maidonjalostustaan. Venekyydit loppuivat, kun meijerin kuorma-auto alkoi hakea maitotonkat.
Sähköjä Molkalle ei ehditty vetää. Aake perui suunnitelman, kun Ruotsiin-muutto tuli ajankohtaiseksi 1960-luvulla. Traktorinhankintakin oli mielessä, mutta sekin jäi toteuttamatta. Molkassa oli Deering-niittokone, Aaken tekemä halkosirkkeli ja pärehöylä. Ostamansa Sampo-puimakoneen hän kunnosti itse. Voimanlähteenä oli Olympia-maamoottori.
Molkassa elettiin savolaisen pientilan elämää. Matti Valta muistelee, että kasvatuksen ytimessä oli kova työ. Myös kuri oli melko kova. Aaken mukaan työnteko kuului elämään itsestään selvyytenä. Urheilua hän ei pitänyt järkevänä touhuna.
Inga-äiti palasi Pielavedelle toisen miehensä kuoltua. Hänellä oli kamarissaan radio, josta hän kuunteli hartausohjelmia. Muut kuuntelivat lähinnä uutisia. Taloon tulivat Maaseudun Tulevaisuus, Savo ja Yhteishyvä.
Ruotsista löytyy kunnollisille miehille töitä
Ruotsissa oli muutamia Pielaveden miehiä töissä jo 1960-luvun alussa. Aake oli pannut merkille, että heillä näytti menevän hyvin. Ruotsissa oli myös kysyntää metsätyömiehille. Pielaveden syntyjään suomenruotsalainen apteekkari Hugo Holmström kirjoitti 1963 Aaken puolesta hakemuksen, joka lähti Svenska Cellulosa AB:lle (SCA). Virallinen tie kulki työnvälityksen kautta, mutta Aake oli tottunut hoitamaan asioita omatoimisesti.
Posti toi syyskuun alussa 1963 Rune Wiklundin Bräcken kunnan Sidsjössä käsin kirjoittaman vastauksen. Wiklund teititteli vielä Åke Valtaa, sinuttelun aika oli vasta tulossa Ruotsissa. Wiklund kertoi, että häneltä löytyy töitä kunnollisille hakkuumiehille.
”Jos Te ja poikanne olette parempaa laatua, niin voitte laskea saavanne työtä täältä niin kauan kuin haluatte viipyä, ja silloin voin myös tarjota teille Ruotsin parhaan metsäasuntolan.
Pystyvä ja ahkera hakkuumies ansaitsee noin 70 kruunua/päivä ja enemmänkin.
Voitte saada työtä minulta jos olette taitavia (ahkeria) ja teillä on varusteet (moottorisaha) sekä rahaa, jotta selviätte ensimmäiset viikot. Parhaiten voitte tulla tänne 16 tai 17 syyskuuta.”
Muuton teki helpoksi vuonna 1952 voimaantullut pohjoismainen passivapaus. Luvattu 70 kruunun (43,50 markkaa) palkka oli kova, kuukaudessa oli mahdollisuus päästä liki tuhannen markan ansioihin. Tavallinen työmies ei Suomessa yltänyt lähellekään tätä tasoa. (Euroissa (2017) päiväpalkka on 91,20 ja kuukausipalkka 1915 euroa.) Aake lähti yksin junalla Haaparannan kautta Jämtlannissa sijaitsevaan Bräckeen, joka oli noin 11 000 asukkaan kunta. Bräcken asukasluku oli laskussa ja etenkin nuoret muuttivat etelämmäksi
Matka ei hirvittänyt: ”Osasin sinne, minne mieli teki.” Mukana seurasivat moottorisaha, tukkisakset ja piilukirves. Bräckessä oli vastassa Rune Wiklund, joka oli toiminut työnottajana SCA:lla vuodesta 1958. Hänen tehtävänään oli palkata kaato- ja ajomiehiä. Hakkuutyöhön oli vaikea löytää ruotsalaista työvoimaa toisin kuin hevosmiehiksi.
Wiklund muistelee työtoverinsa soittaneen eräänä keskiviikkopäivänä ja kertoneen, että Bräckessä odottaa kuusi suomalaista hakkuumiestä. Wiklund kävi hakemassa heidät pikkubussilla. Miehet majoittuivat Hungen kylään rakennettuun Hungegårdeniin, jossa asuinolot olivat erinomaiset verrattuna suurimpaan osaan työmaista. Asuintiloissa oli suihku ja mahdollisuus katsoa televisiota. Ruuanlaitosta huolehti kokki.
Torstaiaamuna Gustav Olovsson tuli hakemaan Åkea töihin ja vei palstalle. Jämtlannin metsät eivät sinänsä poikenneet Ylä-Savon hakkuukohteista. Hakkuumiehet kaatoivat mäntyjä, kuusia ja koivuja. Työn vaativuutta lisäsi jyrkkäpiirteinen maasto, jonka korkeuserot ovat Jylhän metsiin verrattuna suuria. Maisema muistuttaa Pohjois-Karjalan tai Kainuun vaara-alueita, mutta on vielä jyrkkäpiirteisempiä. Säänvaihtelut ovat nopeita ja alueella sataa paljon. Outoon maastoon kuitenkin tottui Aaken mukaan varsin nopeasti.
Etunimi muuttui Ruotsissa luontevasti Åkeksi. Rune Wiklund oli käyttänyt tätä muotoa jo kutsukirjeessään. Ruotsia mies ei osannut, joten asioita oli aluksi selviteltävä merkkikielellä. Sopeutuminen Ruotsiin sujui sinänsä hyvin, vaikka kieli tuotti aluksi vaikeuksia. Aake opiskeli kieltä oppikirjoista ja käytännön kautta. Ruotsalaiset olivat hänen mukaansa erittäin ystävällisiä ja auttavaisia, ja vastaanotto työmailla oli tekevälle miehelle hyvä.
Åke teki normaalia hakkuutyötä: kaatoi, karsi ja katkoi puita urakkapalkalla. Hän muutti pian asumaan Gullbovikenissä sijainneeseen parakkiin työmaan lähelle. Asuntolassa asuminen oli liian rauhatonta, sillä monet miehet juopottelivat siellä saatuaan tilin. Kalle-poika tuli Ruotsiin vuonna 1964.
Arvostettu ammattimies
Åkesta tuli nopeasti SCA:n arvostama ammattimies. Itseoppineen moottorisahamekaanikon taidoille oli tarvetta Ruotsinkin savotoilla. Kun työnjohto huomasi taidot, niin lisätöitä kertyi. Moottorisahan korjaus ei tuottanut hänelle ongelmia. Kaverin auttaminen ei kuitenkaan tuonut lisätuloja. Åke tarttui myös isompiin teknisiin ongelmiin. Husqvarna-moottorisahan bensiininsyöttö ei toiminut pakkasessa kunnolla. Åke kehitteli järjestelmän toimintakuntoiseksi. Valmistaja otti parannuksen käyttöön. Sen kehittelijä sai 500 kruunua korvausta.
Perhe hoiti Molkan tilaa isän ollessa Ruotsissa. Aake kävi Molkassa vuoden työrupeaman jälkeen. Tämän jälkeen hän tuli vielä kahtena kesänä Molkkaan. Toisella Suomen-matkalla hän oli liikkeellä autolla kahden muun Pielaveden miehen kanssa. Åke ajoi kesäloman aikaan autokortin Kuopiossa.
Yhtiö halusi pitää kiinni hyvästä työmiehestä ja tarjosi mahdollisuutta saada avustusta ja lainaa talonostoon. Jokainen ei saanut samanlaisia tarjouksia. Aake oli vakuuttunut, että Ruotsissa pärjää paremmin. Palkka oli länsinaapurissa kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
Aake osti Hungen kylästä talon, jonka parantumattomasti sairas rakennusmies halusi myydä. Puukeskuslämmitteisessä talossa oli kolme huonetta, keittiö, kellari ja autotalli. Aake rakensi taloon saunan sekä vajan. Hungeen muuttivat aluksi Maija-vaimo, nuorimmat lapset ja Åken Inga-äiti, joka asui Ruotsissa elämänsä loppuvuodet.
Molkan tilan pellot Åke vuokrasi. Päärakennuksessa asui kunnan sijoittamia vuokralaisia, joiden varomattoman tulenkäsittelyn vuoksi talo syttyi palamaan ja tuhoutui. Aakea harmitti eniten se, että mukana meni muun muassa tammikalusto. Molkkaa tai Pielavettä hän ei kaivannut. ”Minä soppeuvun joka paikkaan”, Åke tuumi kesällä 2016.
Maija sai aluksi töitä Hungegårdenin ruokalasta, jossa hän työskenteli yhdessä Kerttu Ala-Mäkelän. Myöhemmin Maija oli töissä Bräcken kunnan kotiapupalvelussa. Myös hän oppi kohtalaisesti ruotsia.
Kaikki lapset asuivat 1960-luvulla jonkin aikaa Ruotsissa. Neljä vanhinta palasi kuitenkin Suomeen. Vanhimmalle pojalle Matille kehittyi kuitenkin vankka yhteys Ruotsiin. Hän oppi ruotsin kielen ja on toiminut vuodesta 1966 Ruotsissa rakennusalalla tuotannossa, tutkimuksessa ja kehittämisessä lähtien mm. Skanska AB:n kanssa. Matti toimii edelleen korjausrakentamisen asiantuntijatehtävissä suomalais-ruotsalaisissa yhteistyöhankkeissa. Hänen yhteyttään Ruotsiin on vahvistanut osallistuminen vuodesta 1982 lähtien Ruotsissa suunnistus- ja hiihtokilpailuihin.
Liisa asui Hungessa noin neljän kuukautta vuoden 1966 lopulla. Kalle palasi Ruotsista Suomeen 1971. Aino asui Hungessa noin kolme kuukautta kesällä 1966. Hanna jäi asumaan Ruotsiin ja opiskeli käsityönopettajaksi. Hän avioitui Kjell-Åke Ericssonin ja asettui Uumajaan 1980-luvulla. Perheeseen syntyi Oscar-poika 1988. Hanna menehtyi syöpään 1992.
Pekka valmistui autoalan ammattilaiseksi, minkä jälkeen hän toimi yrittäjänä Vålessa Bräcken kunnassa. Tällä hetkellä hän työskentelee John Deere Oy:llä työnjohtajana Brunflossa. Hannu kouluttautui sähköalalle. Hän joutui jäämään lyhyen työuran jälkeen sairaseläkkeelle 1980-luvun alkupuolella.
Ruotsiin matkasi Molkasta myös perunanmukuloita. Alun perin Aake oli tuonut ”Ukrainan sinisen” mukuloita sodasta. Hän jatkoi niiden viljelyä Jämtlannissa. Aake ja Maija ostivat sittemmin talon Sidsjöstä. Tähänkin taloon kova saunoja rakensi saunan.
SCA:lla Aake teki paljon korjaustöitä. Kesäisin hän kiersi avaamassa rajalinjoja raivaussahalla. Pyykit olivat matalia ja vaikeita löytää. Kaikki eivät olleet tyytyväisiä Åken työn tuloksiin, sillä he menettivät omaksi olettamiaan metsäsuikaleita Svenska Cellulosalle. Ruotsin kansalaisuuden Åke otti osin käytännön syistä. Metsäalueilla oli myös Ruotsin armeijan varastoja, joiden lähellä ulkomaalaiset eivät saaneet liikkua.
Toimeliaat eläkevuodet
Åkella ei ollut terveysongelmia, vaikka hän teki vuosikymmeniä raskaita metsätöitä. Pieniä tapaturmia sattui kuitenkin joskus. Hän oli töissä yhden vuoden yli 65 vuoden eläkeiän. Loppuvaiheessa kuukausipalkka oli 7029 kruunua (5017 markkaa/1597 euroa). Ansiotaso oli Suomessa kohonnut lähelle tätä tasoa. Eläkevuosina Åke teki metsätöitä joillekin maanomistajille muun muassa Bräcken Kammenissa sekä jonkin verran rakennustöitä.
Muutto Suomeen ei ollut Åkelle ja Maijalle vaihtoehto, he olivat juurtuneet Jämtlantiin. Åke ei kaivannut Pielavedelle tai Suomeen, jotka olivat jääneet 1960-luvulla selän taakse. Hän kävi silloin tällöin entisessä kotimaassaan, mutta Ruotsi oli hänelle elämän loppuvuosien todellinen kotimaa myös henkisesti.
Eläkkeellä Aakelle jäi entistä enemmän aikaa kalastusharrastukselle, johon Jämtlannin vedet tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet. Saaliiksi tuli siikaa, haukea, ahvenia ja mateita sekä istutettuja lohikaloja. Paikalliset eivät arvostaneet juurikaan kalaruokia ja kalakeitto oli heille täysin tuntematon: ”Ruotsalaiset kun syövät kalatkin märänneinä.”
Aake oli aloittanut verkkopyynnin heti kun sai hankittua veneen. Hänellä oli kolmessa paikassa veneliiteri ja verkot. Kolmella muulla järvellä Aake käytti muovikellukeiden päälle rakennettua soutulauttaa. Talvikalastuksessa apuna oli omatekoinen kelu, jonka naru veti verkkojataa jään alla ja juoksi vasta-avannolla olevan rullan kautta takaisin järveen.
Maija ja Åke muuttivat Hungesta Sidsjön pikkukylään, josta he ostivat talon. Bräckeen asettui myös muita suomalaisia, joiden kokonaismäärä oli kunnassa 1980-luvun puolivälissä 130. Kunnan väkiluvun laski koko ajan ja Åken jäädessä eläkkeelle runsaat 8 700 asukasta. Vuonna 2010 asukkaita oli vajaa 7 000 ja suomalaisten määrä oli pudonnut alle sadan.
Eläkkeellä Aakella jäi aikaa myös keksinnöille. Hän rakenteli kalansavustamon keskuslämmityskattilasta. Alaosa toimi tulisijana ja sen yläpuolelle hän sijoitti naapurilta saadun savustuskaappi. Talvikäyttöä varten Aake eristi savustusosan kipsilevyillä.
Sidsjön talon alakertaan Aake rakensi verstaan, jossa hänellä oli käytössä sorvi, kompressori ja suuri tahko. Alennusvaihteella hän muutti tahkon hitaasti pyöriväksi. Suutarinverstaan ompelukoneet Valta otti talteen kaatopaikalta. Aake mietti myös parannuksia olemassa oleviin koneisiin. Väinö Komu kuvaili Pyhäjärven Sanomissa Aaken kädenjälkeä:
”Åke oli korjaillut kyläläisten hevosvaljaita, laukkuja ja kenkiä sekä tehnyt uusia laukkuja, reppuja ja muutaman parin kenkiäkin. Kengänkantojen liimaamiseen hänellä oli omatekoinen puristin, ja satulasepän koneeseen hän oli kehitellyt kaksiteräisen nahkaleikkurin, jolla sai paksusta nahasta kertasyötöllä reppujen viilekkeiden.”
Aake teki myös kolme omatoimimatkaa Itävaltaan. Hän oleskeli täysihoidossa kaksi viikkoa kerrallaan maatilalla, jolla oli karjaa. Aake oli sikäli erikoinen turisti, että hän teki töitä talontöitä lannanluonnista alkaen. Tilalla oli pohjoismaisen vieraan iloksi kunnon sauna.
Elämäntaipaleen loppupuoli
Voimien ehtyessä Åke ja Maija joutuivat muuttamaan Sidsjön talosta palveluasuntoon Bräcken runsaan 1 600 asukkaan keskustaajamaan. Åke sairasti keuhkokuumeen 2015, mikä heikensi hänen yleiskuntoaan ja teki liikkumisen vaikeaksi. Huonontunut kuulo heikensi osaltaan elämänlaatua.
Åke määritteli itsensä sanomalla, ettei hän ollut mikään ”sormijuotto”, vaan itsepäinen oman tiensä kulkija. Ilmaisu viittaa vasikkaan, jota opetettava juomaan sormea apuna käyttäen. Lähipiiri tiesi ja koki tämän hyvässä ja pahassa. Åke ei osallistunut yhdistyselämään, vaan viihtyi parhaiten omissa toimissaan. Isänsä aatemaailmasta hän erkaantui täysin ja siirtyi kannattamaan kokoomusta sekä Suomessa että Ruotsissa (Moderater).
Työkuntoa, löylynkestoa ja fyysistä voimaa Åke arvosti. Hän jaksoi vielä 76-vuotiaana kannatella suorilla käsillä tonkkaa, jossa oli 25 litraa vettä. ”Metsätyön väetetää vievän kaekki voimat, mutta minulla asia on päenvastoin.” Urheilulle häneltä ei sen sijaan riittänyt ymmärtämystä. Urheilemaan aikuisiällään innostuneelle Matti-pojalleen Aake totesi: ”Minkä takia harrastat juoksua, kun oot niin paljon kouluja käynyt.”
Åke ja Maija saavuttivat arvostetun aseman yhteisössään. Heidän ystävänsä Anders Eriksson (Kam-Anders) luonnehti Valtojen olevan ”energisiä ja työteliäitä ihmisiä, jotka ovat aina pärjänneet omillaan, ja auttaneet myös muita eri asioissa”. Samassa yhteydessä ilmestyi myös kalakukon (Fisktuppen) valmistusohje.
Åke Vallan elämä päättyi Bräckessä 12.5.2017. Samana päivänä kuoli toinen rintamamies, presidentti Mauno Koivisto. Åke on haudattu Bräcken kauniille hautausmaalle.
