Aktiiviset naiset toimivat kansanliikkeiden muotoutumisvaiheessa eri järjestöissä – etenkin raittius-, nuorisoseura- ja työväenliikkeessä. Tämän rinnalla alkoi kehittyä ensisijassa tai yksinomaan naisille tarkoitettua yhdistystoimintaa. Suomen Naisyhdistys perustettiin Helsingissä helmikuussa 1884. Sen tavoitteena oli ”työskenteleminen naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen tilansa parantaminen”.
Naisten koulutusmahdollisuuksien parantamisen ohella Suomen Naisyhdistys ajoi naisten oikeutta ansiotyöhön ja kansalaisoikeuksia naisille. Naisasialiike kytkeytyi muihin aikakauden poliittisiin ja aatteellisiin liikkeisiin. Läheisin oli yhteys fennomaaniseen liikkeeseen. Naisasianaisia kiinnostivat myös raittiustyö, wrightiläinen työväenliike sekä nuorisoseuratoiminta. Yhteys työväenliikkeeseen katkesi sen muututtua sosialistiseksi.
Fennomaanien 1880-luvulla tapahtunut jako vanha- ja nuorsuomalaisiin heijastui myös Suomen Naisyhdistykseen. Puheenjohtajaksi 1889 valittu Alexandra Gripenberg kuului vanhasuomalaisiin. Ristiriidat johtivat siihen, että nuorsuomalaiset ja ruotsinmieliset perustivat 1892 muiden samamielisten kanssa Unioni Naisasialiitto Suomessa.
Naisasialiikkeen jäsenistö koostui sivistyneistöön lukeutuvista aatteellisesti valveutuneista naisista. Monet naisasianaiset olivat naimattomia, mikä antoi heille mahdollisuuden elää itsenäisesti. Ylä- tai keskiluokkaan kuuluneen perheellisen naisen ei lisäksi katsottu olevan sopivaa käydä ansiotyössä. Työväenliikkeen näkökantoja edustanut Suomen Työläisnaisliitto perustettiin vuonna 1900. Liiton toiminnassa keskeisellä sijalla olivat työhön, palkkaukseen ja ammattioppiin liittyvät kysymykset.
Äänioikeuskysymyksessä naisasialiike yhdisti voimansa. Suomen Naisyhdistys, Naisasialiitto Unioni ja Työläisnaisliitto toimivat 1900-luvun alussa naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden puolesta. Ensimmäisten eduskuntavaalien tulos oli pettymys naisasianaisille, sillä eduskuntaan valittiin vain 19 naista
Naisten järjestäytyminen kanavoitui suurlakon jälkeen entistä enemmän naisten omiin järjestöihin. Vanhoista kansanliikkeestä raittiusliikkeestä tuli erityisesti keskiluokan naisten toimintakenttä. Samalla korostuu naisten vastuu koteja ja sitä kautta yhteiskuntaa säilyttäjinä. Naisen merkitystä kasvattajana ja perheenisän raittiuden takaajana korostanut naiskuva oli tarkoitettu sekä keskiluokalle että työväestölle.[1]
Naisten keskittyminen omaan järjestötoimintaansa ilmensi kansalaisuuden käsittämistä kaksijakoisesti. Naisten toimintakenttää olivat koti ja perhe, miesten yhteiskunta. Kodin ja ydinperheen muodostaman kokonaisuuden määritteleminen naisten omaksi alueeksi edusti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa uutta ajattelua, johon liittyi aktiivinen äitiys ja lastenkasvatus. Epäpoliittiset, kristillis-siveellistä ja raitista elämäntapaa edistävät järjestöt tukivat jäsentensä käsityksen mukaan yhteiskunnan rakentamista miesten julkisen toiminnan rinnalla. Samaan päämäärään tähtäsi vuonna 1900 toimintansa aloittaneen Martta-liiton antava kodinhoito-, puutarhanhoito- ja ruuanlaittoneuvonta.[2]
Naisten ja miesten toimialueiden välinen raja korostui Suomen itsenäisyyden alkuvuosina. Politiikkaa tekivät lähes yksinomaan miehet niin valtakunnallisesti kuin paikallistasolla. Järjestöelämässä naiset toimivat pääosin keskenään. Esimerkiksi Lotta Svärd -järjestö tuki ja täydensi suojeluskuntatyötä muonitus-, lääkintä- ja huoltotoiminnallaan. Valkoisen Suomen aatemaailmaa leimanneessa koti, uskonto ja isänmaa -ajattelussa naisten vastuulla oli erityisesti kodista huolehtiminen, johon sisältyi uskonnollis-isänmaallinen kasvatus.
[1] Sulkunen Irma. 1989. Naisten järjestäytyminen ja kaksijakoinen kansalaisuus. Teoksessa Teoksessa Alapuro Risto–Liikanen Ilkka–Smeds Kerstin–Stenius Henrik, Kansa liikkeessä. Helsinki: Kirjayhtymä, s.157
[2] Sulkunen 1989, s. 163–164 ja 171–172.
Linkkejä:
Naisten ääni -sivusto sisältää suomalaisten naisten elämäkertoja.
Kirjallisuutta:
Hagner Minna–Försti Teija. Suffragettien sisaret. Helsinki: Naisasialiitto Unioni, 2006.