Venäjän valtio rakennutti Helsinkiin ja hankki kaupungista kymmeniä kohteita varuskunnan tarpeisiin etenkin vuodesta 1819 alkaen. Rakentaminen ja hankinnat jatkuivat käytännössä talveen 1918 asti. Helsingin varuskunnan sotilaskohteista suurin osa siirtyi sellaisenaan venäläisiltä Suomen armeijalle. Jossain tapauksissa siirtoa edelsi lyhyt punakaartilaisjakso tai saksalaiskausi.
Vuosina 1917–1918 Venäjän armeijan käytössä oli kantakaupungin alueella yhteensä noin 30 erilaista sotilaskohdetta – esikuntia, päävartio, kasarmialueita, kasarmeja, sotilassairaaloita, kerhoja, asuintaloja ja tukikohtia. Pelkästään kasarmialueilla saattoi olla kymmeniä erilaisia rakennuksia, joten rakennusten kokonaismäärän voi sanoa olleen yli sata. Sotilaat osallistuivat lisäksi eri tavoin mukana noin kymmen muun lähinnä valtiollisen paikan päivittäistoimintoihin.
Helsinkiin oli sijoitettu 1910-luvun alkupuolelta noin 25 000 sotilasta. Kaupungin kaikki suuret kasarmialueet olivat täynnä. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 kaupungissa oli 22. Armeijakunta ja osa siihen kuuluneista joukko-osastoista. Noin kuukautta myöhemmin Venäjällä suoritetun liikekannallepanon jälkeen tämä pitkään Helsingissä ollut armeijakunta korvattiin 42. Armeijakunnalla. Vuoden 1917 alussa varuskunnan pääosan muodosti 128. Jalkaväkidivisioona.
Venäläiset joukot alkoivat poistua Helsingistä ja muualta Suomesta vuoden 1918 alussa. Sotilaita lähti kuukausittain jopa tuhansia, ja käytännössä Helsingin viimeiset venäläiset joukot poistuivat vain päivää ennen Saksan Itämeren divisioonan hyökkäystä 12. huhtikuuta. Punakaartilaiset muuttivat tyhjentyneisiin kasarmeihin huhtikuun alussa.
Päävartio ympäristöineen
Mariankadun alussa sijaitsevat Helsingin päävartio ja Keisarillisen palatsin talousrakennus. Päävartiossa kaupunginvahdissa oli vuorokauden kerrallaan yleensä varuskunnan jalkaväkijoukon asettama vartio-osasto. Venäläisten lähdettyä punakaartilaiset perustivat päävartioon yhden keskeisimmistä tukikohdistaan.
Päävartio siirtyi Saksan Itämeren divisioonan hallintaan 12.4.1918 taisteluiden jälkeen. Myöhemmin samana vuonna se siirtyi suomalaisten komentoon, ja siitä tuli Helsingin garnisoonin keskeisin vartiopaikka. Päävartion kanssa samassa korttelissa olevassa Keisarillisen palatsin talousrakennuksessa oli palatsin tukitoimintoja, kuten talleja, varastoja ja asuntoja. Talousrakennuksen tehtävät säilyivät ennallaan vuonna 1918, kun se siirtyi Suomen valtion hallintaan.
Päävartion naapurissa Mariankadun toisella puolella on Keisarillinen palatsi. Se muutettiin 1. maailmansodan alussa 200-paikkaiseksi tilapäiseksi sotasairaalaksi. Vuonna 1917 rakennuksen otti käyttöönsä Venäjän vallankumouksellisen sotilas- ja työläisneuvoston esikunta. Vapaussodan loppuvaiheissa vuonna 1918 siellä toimi saksalaisten ja suomalaisten joukkojen esikunta.
Uspenskin katedraali oli venäläisperäisten sotilaskirkko ainakin maaliskuun 1917 vallankumoukseen asti, jolloin kirkkoparaatit kulkivat sinne pyhäpäivisin ja keisarillisina juhlapäivinä. Tämän jälkeen sen merkitys varuskunnalle väheni ja loppui.
Merikasarmi
Merikasarmi oli Venäjän meriväen käytössä vuodesta 1832. Sieltä poistuivat käytännössä kaupungin viimeiset venäläiset joukot 11.4.1918, eli vain päivää ennen saksalaisten hyökkäystä Helsinkiin. Merikasarmi oli suunniteltu alun perin noin tuhannelle sotilaalle, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana joukkoja oli todennäköisesti huomattavasti enemmän.
Merikasarmin yhteydessä sijaitsi Viaporin sotasatamaan kuuluva Katajanokan sotasatama, jossa sekä läheisellä Kruunuvuorenselällä venäläiset sota-alukset talvehtivat keväällä 1918 ennen lähtöään kaupungista. Helsingin valtauksen aikana 12.–14.4.1918 Saksan Itämeren laivaston alukset kiinnittyivät sotasatamaan. Merikasarmi ja sotasatama siirtyivät Suomen merivoimien käyttöön vuonna 1918.
Merikasarmin naapurissa Linnankadulla sijainneessa Helsingin lääninvankilassa oli oma osasto meriväen sotilaille. Varuskunnan joukot osallistuivat vankilan ulkoalueen vartiointiin sekä vankien kuljettamiseen. Suomen armeijalla ei enää ollut vastaavaa roolia vankien vartioinnissa.
Lääninvankilaa vastapäätä Linnankadulla sijaitsi kaksikerroksinen punatiilinen Venäjän sotaväen virkailijoiden ja työntekijöiden asuintalo. Rakennus jäi vuonna 1918 Suomen armeijan käyttöön palvellen muun muassa merikadettien koulutuspaikka. Tältä ajalta periytyy sen nimi Merikadettikoulu. Samassa pihapiirissä Puolipäivänkadulla oli Lutikkalinnana tunnettu venäläisen sotilaspäällystön asuintalo. Se oli tyhjillään huhtikuussa 1918, kun saksalaiset ja suojeluskuntalaiset saivat Helsingin hallintaansa. Rakennusta käytettiin vuonna 1918 kiinniotettujen punakaartilaisten sijoituspaikkana ja sitten se palasi puolustushallinnon asuinkäyttöön.
Lähellä sotasatamaa Laivastokadulla oli Venäjän meriväen upseerikasino. Vuonna 1917 sen ottivat hallintaansa vallankumoukselliset matruusit ja punakaartilaisille kasino siirtyi 1918. Helsingin valtauksen jälkeen rakennusta käytti Saksan Itämeren divisioona. Kenraali C. G. Mannerheim luovutti kasinon Suomen upseeriston kerhorakennukseksi vuonna 1919.
Uudenmaan kasarmi
Pohjoisrannassa on alun perin suomalaiselle joukko-osastolle rakennettu Uudenmaan kasarmi. Tämä noin 500 sotilaalle tarkoitettu rakennus oli vuosina 1902–1918 venäläisten joukko-osastojen käytössä, vuonna 1917 sinne oli sijoitettuna 1. Suomenmaalainen tarkk’ampujaprikaati. Venäläisten lähdettyä keväällä 1918 ja Helsingin valtauksen jälkeen kasarmi oli hetken tyhjillään, kunnes sinne sijoitettiin Suomen Valkoisen Kaartin Rykmentin osia.
Liisankadun, Mariankadun ja Maneesikadun välisessä korttelissa sijaitsevat upseerikerho, upseerikasarmi, aliupseerikasarmi ja verstas sekä paja. Nämä olivat vuosina 1917–1918 ainakin pääosin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan todennäköisesti Uudenmaan kasarmilla olleella suomenmaalaisella prikaatilla. Vuoden 1918 kuluessa rakennuksiin muutti Suomen armeijan yliesikunta.
Maneesikadulla aliupseerikasarmia vastapäätä on Santarmimaneesi. Se toimi vuoteen 1918 asti Uudenmaan kasarmilla olleen joukon varastona ja tämän jälkeen Suomen puolustushallinnon varasto- ja toimistorakennuksena.
Uudenmaan kasarmia vastapäätä Liisanpuiston eteläreunalla on kaksi Venäjän armeijan henkilökunnalle valmistunutta asuintaloa. Pohjoisrannan ja Maneesikadun kulmassa on Kenraalitalo, joka oli varattu upseereille. Naapuritalo Maneesikadulla oli sotilaiden asuintalo. Vuonna 1918 molemmat rakennukset pysyivät asuinkäytössä. Näistä ainakin Maneesikadun talossa asui myös saksalaisia sotilaita ennen sen siirtymistä mm. Suojeluskuntien käyttöön.
Siltavuori ja Unioninkatu
Kruununhaassa Siltavuoren rannassa sijaitsi Provianttimakasiini ja sen vieressä pieni punatiilinen upseerien asuintalo. Makasiini toimi Venäjän sotaväen muonavarastona. Samaan tarkoitukseen sitä käytti myös Suomen armeija. Tämän lisäksi sotaväen varastoja oli ainakin Seurasaarentiellä, Munkkiniemessä ja Pasilassa.
Unioninkadulla toimi vuodesta 1832 alkaen korttelin kokoinen venäläinen sotilassairaala. Vuonna 1918 se oli kaupunkilaisille vieras, sillä 1905 tapahtuneen suomalaisen sotaväen lakkauttamisen jälkeen paikka oli suomalaisilta suljettua aluetta. Rakennukset otettiin venäläisten sotilaiden poistuttua kunnallinen sairaalan käyttöön.
Senaatintorilla yliopiston ja Senaatin mahdollisten tulipalojen sammutustehtävät kuuluivat osaltaan sotaväestä muodostetuille tulipalokomennuskunnille. Nikolainkirkko (Tuomiokirkko) ja Senaatintori olivat paraatien, voimannäyttöjen ja 1900-luvun alussa venäläistämistä vastustaneiden mielenosoitusten näyttämöitä.
Smolna ja Kasarmintori
Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa on vuonna 1918 punakaartilailta Smolna-nimen saanut rakennus, joka toimi heidän päämajanaan. Tätä ennen rakennus oli vuodet 1837–1917 kenraalikuvernöörin virka-asunto.
Smolna oli lyhyen aikaa Saksan Itämeren divisioonan esikuntarakennuksena, minkä jälkeen se toimi vuosina 1918–1919 valtionhoitaja, kenraali C. G. Mannerheimin virka-asuntona. Vain yhden rakennuksen päässä Eteläesplanadilla Apollon talossa toimi venäläisten matruusien kerho. Suomen itsenäistyttyä rakennukseen muutti sotaministeriö.
Kasarmintorin laidalla on vuosina 1905–1918 venäläisen jalkaväen käytössä ollut Kaartin kasarmi. Sinne sijoitetusta tai sijoitetuista joukoista tiedetään vähän, mutta ainakin vuonna 1917 siellä oli Jalkaväkirykmenttien 428 ja 509 esikunnat ja yhteensä yhdeksän komppaniaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana kasarmialueelle majoittui 1 500–2 000 sotilasta.
Punakaartilaiset majoittuivat kasarmille huhtikuussa 1918. Helsingin valtauksen jälkeen se oli hetken aikaa saksalaisten käytössä ja samanaikaisesti sinne sijoitettiin yhä enemmän suomalaisia joukkoja. Suomen Valkoisen Kaartin Rykmentti perustettiin 16.5.1918 ja se sijoitettiin suurimmalta osin Kaartin kasarmille. Kenraali Mannerheimin perustamasta joukko-osastosta tuli Helsingin keskeisin varuskuntajoukko talvisotaan asti.
Helsingin kaupungin vuoteen 1927 asti omistama Kaartin maneesi on Kaartin kasarmin naapurissa. Se toimi autonomian aikana ratsastushallina ja siellä järjestettiin näyttelyitä, mutta se oli myös sotaväen paraati- ja juhlapaikka. Suomen Valkoisen Kaartin Rykmentti ja Suomen armeija käyttivät maneesia, samoin kuin venäläiset joukot aikanaan.
Kaivopuistossa sijaitseva roomalaiskatolinen Pyhän Henrikin kirkko toimi varuskunnan alaisena. Kirkko palveli erityisesti Venäjän armeijan puolalaisia sotilaita, joita oli enimmillään jopa 2 000 varuskunnan eri joukko-osastoissa.
Ohrana ja santarmit
Korkeavuorenkadun ja Punanotkonkadun kulmassa on Ohranantalo. Siinä sijaitsi vuoteen 1918 Ohranan eli Venäjän salaisen poliisin Suomen päämaja ja Santarmihallinto (turvallisuuspalvelu) sekä upseerien ja santarmien asuntoja. Talossa olleiden ohranalaisten ja santarmien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta yli 200 asukkaalle suunnitellussa rakennuksessa heitä on ollut vähintään joitain kymmeniä. Punakaartilaiset käyttivät taloa vuonna 1918, minkä jälkeen se siirtyi Suomen armeijalle.
Autonomian aikana Spalernaja -kutsumanimen saanut rakennus sijaitsee Ratakadun ja Fredrikinkadun kulmassa. Talossa asui santarmeja ja upseereita. Bulevardilla Albertinkadun kulmassa oli ylemmissä kerroksissa asuntoja ja alemmissa kerroksissa toimivat ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän Itämeren laivaston vakoiluosasto, santarmit sekä insinöörikomennuskunta.
Samassa talossa oli vielä ainakin vuonna 1914 sotilaspiirin päällikön virka-asunto. Vuonna 1918 rakennuksessa toimi venäläisestä omaisuudesta Suomessa huolehtinut Likvidointikomissio. Venäläisten poistuttua sinne muuttivat lyhyeksi aikaa Etsivä Keskuspoliisi ja Suojeluskunnat.
Kaartin lasaretti ja muita sotilassairaaloita
Hietalahdentorin tuntumassa Lönnrotinkadulla ja siihen liittyvässä korttelissa on Kaartin lasaretti. Suomen kaartin sairaalaksi valmistunut paikka palveli Helsingin venäläistä varuskuntaa sotilassairaalana vuoteen 1918 asti. Se tunnettiin nimellä Andrein sotilassairaala, jossa oli noin sata potilaspaikkaa. Vapaussodan jälkeen siellä aloitti toimintansa Suomen armeijan Sotilassairaala I eli Tilkka, joka toimi myös lääkintämiesten koulutuspaikkana.
Muutaman korttelin päässä Kaartin lasaretista sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikana tilapäisenä sotasairaalana toiminut Marian sairaala, jossa oli 100 vuodepaikkaa sotilaille. Helsingin vielä keskeneräisen rautatieaseman valmis asemahalli toimi tilapäisenä sotasairaalana sodan aikana ollen suurin sotasairaala 900 potilaspaikallaan.
Venäläisten sotilaiden poistuttua kaupungista Marian sairaala palasi kokonaisuudessaan yleiseksi sairaalaksi ja rautatieaseman rakentaminen jatkui. Helsingissä oli ensimmäisen maailmansodan aikana 17 sotasairaalaa ja lisäksi puolenkymmentä muuta pienempää hoitopaikkaa, joissa oli yhteensä vähintään 3 000 potilaspaikkaa.
Turun kasarmi ympäristöineen
Heikinkadulla, nykyisellä Mannerheimintiellä, sijaitsi Kampin tunnetuin ja suurin sotilaskohde – Turun kasarmi. Se tunnettiin myös nimillä Kampin kasarmi tai Venäläinen kasarmi. Autonomian aikana kasarmille oli sijoitettuna vain venäläisiä joukko-osastoja, viimeisimpänä mm. eri aselajien Suomenmaalaisia joukkoja. Näiden joukkojen tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta kaupungin suurin kasarmialue mahdollisti tuhansien sotilaiden majoittamisen.
Turun kasarmilla noin 400 punakaartilaista yritti 12.4.1918 pysäyttää Saksan Itämeren divisioonan hyökkäystä Helsingin keskustaan. Taisteluiden kuluessa saksalaiset sytyttivät Heikinkadun varrella olleen kasarmin päärakennuksen ja Simonkadun puoleisen siipirakennuksen tuleen, mikä vauhditti punakaartilaisten antautumista ja pakenemista lähistön muihin rakennuksiin. Taistelut eivät vaurioittaneet merkittävästi muita rakennuksia ja paikasta tuli vuonna 1918 keskeinen kasarmialue useille Suomen armeijan joukko-osastoille sekä Suojeluskunnille.
Turun kasarmin naapurissa Annankadun ja Kansakoulunkadun kulman koulurakennus palveli vuodet 1917–1918 venäläisen 510. Volhovin jääkärirykmentin neljän komppanian kasarmina. Venäläisten joukkojen lähdettyä rakennus palasi kouluksi. Edellä mainitun ohella useat muutkin koulut toimivat ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten joukkojen kasarmeina. Sotilaita majoitettiin myös vähän kauemmaksi kuten Malmille, Pasilaan, Pitäjänmäelle, Oulunkylään, Tikkurilaan ja Espooseen.
Heikinkadulla entisessä kaasutehtaan konttorissa toimi maaväen esikunta, ja kadun Bulevardin puoleisessa päässä Uuden Suomen talossa oli venäläinen kadettikoulu. Turun kasarmin naapuriin Nikolajeffin autotaloon oli sijoitettu ammustehdas. Autotalon takana Pohjoisen Rautatienkadun varrella oli Aleksanterin gimnaasi, jossa järjestettiin osa matruusien yliopiston luennoista vuonna 1917. Rakennuksessa alkoi toimia 1918 Suomen armeijan Sotalääkintäkoulu ja Kadettikoulu vuotta myöhemmin.
Turun kasarmin edustalta alkaneen Läntisen viertotien (nykyään Mannerheimintie) itäpuolella oli Töölön kasarmi. Siellä toimi Töölön sotilassairaala, ja sinne oli sijoitettu myös Erillisen Orenburgin kasakkaosaston kaksi sotniaa (komppaniaa). Suomen armeija ei tarvinnut kasarmialuetta vapaussodan jälkeen, joten se siirtyi Helsingin kaupungin hallintaan.
Helsingin kantakaupungin ulkopuolella oli Hermannin lentosatama, jota Venäjän armeija käytti lentokoneidensa tukikohtana. Tämän jälkeen siitä tuli lyhyeksi aikaa Suomen Ilmailuvoimien tukikohta.
Samalla suunnalla Sörnäisten rantatien varrella oli myös alun perin tehtaaksi rakennettu, mutta vuosina 1910–1917 Suvilahden kasarmina toiminut talo. Sinne tiedetään sijoitetun ainakin kolme tarkk’ampujakomppaniaa, yhteensä noin 600 sotilasta. Suomen armeijalla ei ollut tälle kasarmille käyttöä.
Majuri Marko Maaluoto
Helsingin varuskunnan komendantti 2008–2013
Artikkelin keskeisimmät lähteet:
Helsingin kaupunginmuseo (kuvat ja kartat); Kansallisarkisto (Helsingin garnisoonin ja varuskunnan päiväkäskyt, Suomen kaartin päiväkäskyt, Venäläisen sotaväen asiakirjaluettelot, asemakaavat sekä Unholan aitta 13, 18, 27 ja 41); Marko Maaluoto (kuvat, rakennushistorialliset selvitykset); Puolustusvoimat (kartat); Sotamuseo (kuvat). Helsingin sota- ja rakennushistoriaa käsittelevä kirjallisuus.
