Saksalaiset onnistuivat syyskuun alussa ylittämään Väinäjoen ja murtamaan venäläisten rintaman Riian lähistöllä. Tämä heikensi entisestään Venäjän väliaikaisen hallituksen asemaa. Armeijan taistelutahto heikkeni ja upseerien mahdollisuudet johtaa miehistöä huonontuivat.
Pietarissa syyskuun alussa Suomen tilannetta selostanut kenraalikuvernööri Mihail Stahovitš vakuutti, ettei Riian valtaus johda levottomuuksiin Suomessa. Uusi Päivä kertoi Stahovitšin näkemyksistä 5.9.1917 venäläislehtien tietojen perusteella.
”Toisten lehtien kertoman mukaan on kenraalikuvernööri Stahovitsh niiden edustajille lausunut vakaumuksenaan. että traagilliset tapaukset Riian rintamalla eivät oleellisesti vaikuta Suomen valtiollisten puolueiden suhtautumiseen väliaikaiseen hallitukseen. Mitään aktivisia toimia ei nykyhetkenä suomalaisten taholta ole odotettavissa. Tällaista voisi tapahtua vain, jos saksalaiset nousevat maihin Suomessa tai jos Suomeen sijoitettu venäläinen sotaväki tekee kapinan. Kumpaakin seikkaa pitää Stahovitsh epätodennäköisenä.
Saksalaiset eivät uskalla nousta maihin Suomen rannikolle. Maihinnousua varten sopivien satamien etäisyys tekee, että saksalaiset eivät voi päästä pikaisesti Pietariin. Varmaankin tekevät Riian-rintaman tapaukset Suomessa suuren vaikutuksen ja herättävät muutamissa osissa väestöä vahingoniloa, kuten esim. vanhasuomalaisissa piireissä, jotka peittelemättä ilmaisevat saksalaismielisyytensä. Suomen sosialidemokratit, huolimatta kaikesta niiden vihamielisyydestä Venäjää kohtaan, eivät ole koskaan olleet; Saksan kannattajia. Heidän menettelynsä suunta ei muutu.”
Riian menetys lisäsi kuitenkin arveluja saksalaisten hyökkäyksestä Pietariin. Saksalaiset nousivat maihin Viron rannikolla lokakuussa 1917 ja valtasivat Tallinnan 27. helmikuuta. Saksalaiset etenivät helmikuussa 1918 lähelle Pietaria Neuvosto-Venäjän painostamiseksi rauhaan, joka solmittiin Brest-Litovskissa 3.3.1918.
Ylipäällikkö Kornilov kapinoi
Armeijan ylipäällikkö Lavr Kornilov ryhtyi syyskuussa johtamaan kapinaa, jonka tavoitteena oli siirtyminen sotilasdiktatuuriin. Hänen käskystään muodostetun Erillisen Pietarin armeijan oli määrä toimia kapinan ydinryhmänä. Kornilov nimitti sen ylipäälliköksi 3. ratsuväkiarmeijan komentajan kenraaliluutnantti Aleksander Krymovin. Tehtävänä oli miehittää Pietari, riisua siellä olleet sotilaat aseista sekä hajottaa neuvostot.
Krymov antoi 7. syyskuuta ensimmäisen päiväkäskynsä, jolla oli määrä julistaa Pietari, Pietarin kuvernementti, Kronstadt, Vironmaan kuvernementti ja Suomi piiritystilaan. Aseiden hallussapito oli käskyn mukaan laitonta, ja kokousten ja lakkojen järjestäminen oli ampumisen uhalla kielletty. Piiritystilaan kuuluivat myös sensuuri, ulkonaliikkumiskielto ja mahdollisuus perustaa kenttäoikeuksia. Kornilovin Pietariin 10. syyskuuta mennessä etenemään määräämät 3. ratsuväkiarmeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet kaupunkiin, sillä neuvostot ryhtyivät toimimaan rautatiekuljetusten estämiseksi. Lisäksi läheskään kaikki Krymovin komentamien joukkojen sotilaat eivät olleet halukkaita osallistumaan kaappaukseen.
Kerenskin hallitus onnistui tukahduttamaan kapinan. Se tarvitsi kuitenkin tuekseen apua bolševikeilta, joiden vaikutusvalta oli kasvanut nopeasti miehistön keskuudessa. Lisäksi bolševikit saivat haltuunsa aseita, ja heidän heinäkuun kapinayrityksen vangitut johtohenkilönsä vapautuivat.
Kornilovin kapina heikensi Venäjän väliaikaista hallitusta, joka siirsi 12. syyskuuta valtaa Suomen suuriruhtinaskunnassa Venäjän hallitukselta Suomen senaatille. Julistuksen asiasisältö oli suunnilleen sama kuin kesäkuussa senaatin valmisteleman lex Tulenheimon.
Senaatti sai oikeuden vahvistaa Suomea koskevat eduskunnan päätökset ja valtion talousarvion, antaa hallinnollisia asetuksia sekä käyttää korkeinta valtaa yliopiston, koululaitoksen ja kirkon asioissa. SDP:n näkökulmasta manifesti oli uusi osoitus porvaripuolueiden ja Venäjän väliaikaisen hallituksen yhteistyöstä.
Suomessa Kornilovin kapina johti upseerimurhiin Viipurissa 11. syyskuuta. Kaupunkiin sijoitetun 42. armeijakunnan esikunta kannatti komentajansa kenraali V. A. Oranovskin johdolla Kornilovia. Oranovski kieltäytyi tunnustamasta Helsingissä muodostetun Suomen vallankumousneuvoston asettamaa komissaaria. Viipurin neuvosto vangitsi tämän jälkeen Oranovskin ja suuren joukon muita korkea-arvoisia upseereja. Raivostuneet sotamiehet surmasivat upseerit raa’asti. Heidät heitettiin Turun sillalta veteen ja ammuttiin.
Huhuilla riitti elinvoimaa
Suomessa liikkui huhuja elo-syyskuussa huhuja saksalaisten maihinnoususta. Tukholmassa toimineen aktivistien muodostaman sotilaskomitean jäsen eversti Nikolaj Mexmontan oli laatinut suunnitelman saksalaisten tuella suoritettavasta kansannoususta Suomessa. Mexmontan antoi saksalaisille liioittelevan kuvan suomalaisten valmiudesta ryhtyä toimiin venäläisiä joukkoja vastaan. Aktivistit pyysivät kesäkuussa saksalaisilta maihinnousua ja aseita 100 000 miehelle.
Saksa luopui elokuun alussa pitkälle valmistellusta maihinnoususuunnitelmasta. Päätökseen vaikuttivat osaltaan Suomeen siirretyt lisäjoukot. Lisäksi Venäjän Itämeren laivasto, rannikkotykistö ja miinoitteet tekivät maihinnousun vaatimat merikuljetukset Suomen etelärannikolle erittäin vaikeiksi. Saksa ei kuitenkaan sulkenut aseapua pois sopivan tilaisuuden tullen.
Suomessa oli jopa 120 000 venäläissotilasta loppukesällä 1917. Määrää oli lisätty sekä maihinnousun pelossa että Suomen pitämiseksi rauhallisena. Heinä-elokuun vaihteessa väliaikainen hallitus lähetti Suomeen itselleen uskollisia joukkoja.
Sota tuli Riian valtauksen jälkeen lähemmäksi, mikä lisäsi erilaisia arvailuja sodan kulusta. Maihinnousua toivoneiden mieliala kohosi. Zeppelinien liikkeistä huhuttiin. Lokakuun puolivälissä Helsingissä annettiin ilmahälytys, katuvalot sammutettiin ja raitiovaunut lopettivat liikennöintinsä.
Kirjallisuutta:
Itsenäistymisen vuodet. 1992. Osa 1: Irti Venäjästä. Päätoimittaja Ohto Manninen. Kirjoittajat Pertti Luntinen ja Turo Manninen. Helsinki: VAPK-Kustannus & Valtionarkisto.
Eino Ketola. 1987. Kansalliseen kansanvaltaan. Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917. Helsinki: Tammi.
Tuomo Polvinen. 1967. Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920: I helmikuu 1917–toukokuu 1918. WSOY: Porvoo–Helsinki.
Linkkejä:
The Battle of Riga. Imperial War Museums.
