Maitotoimituksista Helsinkiin saatu aikaan sopu. Työmiehen paperipulaan ei ratkaisua. Pieni erä lisää paperia. Helsingin vedentarpeen tyydyttäminen. Varokaa varkaita yleisissä saunoissa. Hätäaputöihin varoja. Huolimatonta kallionlouhintaa. Duuman avajaisistunto. Herroilla Pohjolan pidot Kalevalanpäivänä. Työmies 28.2.1917, koko lehti Työmies kertoi STT:n uutisen perusteella, että Venäjälle maitoa vievät tahot olivat ilmoittaneet sunnuntaina 25. helmikuuta hyväksyvänsä uuden vientijärjestelmän. Senaatille annetussa vastauksessa […]
Työmiehen toimittaja Emil Elo kirjoitti lehden jouluaattona 1916 ilmestyneeseen numeroon runon. Hän oli siirtymässä pilalehti Kurikan päätoimittajaksi. Elo kuului sosiaalidemokraattisen puolueen radikaaleihin. Hän toimi punaisen Suomen hallituksena toimineen postiasiainvaltuutettuna.
Syksyllä 1915 helsinkiläislehtien palstoilla käynnistyi voisota, joka jatkui aina vuoden 1918 sisällissotaan saakka. Ongelmana oli se, että sota-aikana kaupungissa kärsittiini pulaa voista, josta oli maassa ylituotantoa. Kaupungissa voipula näkyi päivittäisinä jonoina voita myyvien myymälöiden edustalla. Suomalaiseen voihin tottuneet pietarilais- ja englantilaiskuluttajat olivat valmiita maksamaan siitä korkeampaa hintaa kuin suomalaisetkuluttajat. Lehdistössä alkoi kiivas keskustelu siitä, kenen […]
Suomen lehdistö politisoitui suurlakon ja itsenäistymisen välisenä aikana. Puolueiden organisoiduttua eduskuntauudistuksen myötä korostui lehdistön merkitys poliittisen vaikuttamisen välineenä. Työväenlehdistö laajeni koko maan kattavaksi ja maalaisliiton lehdistö kehittyi rinnan puolueen kanssa. Maan suurimpia lehtiä olivat Suomen itsenäistyessä sosiaalidemokraattien Työmies, nuosuomalaisten Helsingin Sanomat, sitoutumaton ruotsinkielinen Hufvudstadsbladet ja vanhasuomalaisten Uusi Suometar. Helsinki oli 1910-luvulla Suomen tärkein lehdistökeskus. Kaikista […]
Jyrkkä sosialisti vastusti eduskunnan hajottamista ja ajautui kannattamaan ulkoparlamentaarista toimintaa