Naistenpäivä sai 1917 työläisnaiset liikkeelle eri puolilla Suomea. Päivän teemoina olivat elinkustannukset, palkat ja lastenkasvatus.
Työväenliikkeeseen kuuluneet naiset kokoontuivat maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 1917 ainakin 33 paikkakunnalla juhlimaan kansainvälistä naistenpäivää. Sosialidemokraattinen naisliitto julkaisi tilaisuuksia varten 16-sivuisen Työläisnaisen Päivä -lehden, joka esitteli päivän keskusteluteemat: köyhälistölasten kasvatus ja huolenpito, kallis aika ja työläisnaisten palkat ja elintaso. Sensuurin vuoksi liitto joutui luopumaan aikaisemmin valitsemistaan teemoista, kuten eduskunnan laajentamisesta ja militarismista.
Vuoden 1917 naistenpäivän juhlat onnistuivat ”odottamattoman hyvin siihen nähden, että toiminta on ollut kovin kahlehdittuna”. Rajoitukset eivät vähentäneet intoa osallistua ”naisten vapunpäivään”.
Kansainvälinen työväenliike oli viettänyt naistenpäivää ensimmäisen kerran vuonna 1911. Vuonna 1914 sitä juhlittiin 8. maaliskuuta12 maassa. Myös Suomessa kokoonnuttiin tuolloin ensimmäisen kerran kansainvälisen naistenpäivän merkeissä. Kansallisia naistenpäiviä Sosialidemokraattinen naisliitto oli järjestänyt jo aiemmin.[1] Porvarilliset naisjärjestöt eivät osallistuneet naistenpäivän viettoon.
Eduskunta saatava viipymättä koolle
Työväen naisjärjestöt järjestivät Helsingissä naistenpäivänä kokouksia Sörnäisissä Vuorelan talossa ja keskustassa Raittiusyhdistys Koiton tiloissa. Helsingin palvelijatarosasto piti oman naistenpäiväkokouksen, johon osallistui naisia ”huoneen täydeltä”. Vuorelassa ja Koiton talossa kansanedustaja Ida Aalle-Teljo, joka korosti, että päivän viettoon osallistui naisia ympäri maailman.
Aalle-Teljon mukaan oli väärin ajatella asioiden korjautuvan sodan loputtua: ”Epäkohdat ovat olleet ennen tätä tilannetta, ja tulevat olemaan edelleen, ellemme itse pyri (niitä) muuttamaan.” Naisten oli päästävä irti mitättömyydentunteestaan, mikä osaltaan vahvistaisi työläisten joukkovoimaa.
”Puhuja painosti myöskin eduskuntatyön merkitystä työläisnaisten turvattoman olotilan parantamiseksi, varsinkin meidän maassamme, jossa naisia koskeva lainsäädäntö on vasta alullaan. Siksipä on työläisnaisten edun kannalta tärkeätä, että eduskunta viipymättä saataisiin koolle, jatkamaan ja kehittämään sitä uudistustyötä, mikä työväenedustajien ja niitten
tukena oleman järjestyneen työväen voimalla ja vaatimuksesta on vireille saatu. Ei ainoastaan köyhälistön naisten, vaan koko työväenluokan suojelemiseksi kapitalistisella sorrolta ja riistolta.”
Naiset kantavat kaksinkertaista työkuormaa
Kokouksessa keskusteltiin myös työläisnaisten palkoista ja elintasosta kansanedustaja Aura Kiiskisen Työläisnaisen päivä -julkaisuun laatiman alustuksen pohjalta. Teksti luettiin ääneen tilaisuudessa. Kiiskisen mukaan palkkaan vaikuttivat muun muassa ammatillinen järjestäytyminen ja työllisyystilanne.
”Taloustieteilijät kyllä määrittelevät, että työmiehen palkan täytyy vähintäin olla niin suuren, että hän saa välttämättömät tarpeensa tyydytettyä ja kykenee sukuansa jatkamaan.
Suuri joukko työmiehiä kumminkaan ei voi perustaa perhettä, eikä niin ollen jatkaa, sukuaan, ellei hän saa ’lisätuloja’ vaimonsa ja myöhemmin lastensa ansiosta. Entisajan työmiehen palkkaa vastaavan palkan muodostamat siis nykyaikana mies, vaimo ja lapset yhdessä.”
Naisten oli käytävä töissä, hoidettava kotitaloustyöt, laitettava ruokaa, siivottava, pestävä vaatteet ja huolehdittava lapsista, koska lastenseimiä ei ollut. Nainen oli saanut kaksinkertaisen tehtävän – perheenemännän ja palkkatyöläisen. Hänen saamansa palkka oli kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin miesten. Kiiskisen mukaan kyse oli kapitalistisen riistojärjestelmän keinosta polkea kaikkia palkkoja.
”Siitä on tuhoisia seurauksia koko palkkatyöväen luokalle. Nainen palkkojen polkijana ja pienillä elämän vaatimuksillaan alentaa miestenkin vaatimuksia ja huonontaa siten ennestäänkin huonoa työläisten elintasoa.
Naisten palkat ovat niin alhaiset, että ei ole ihme, jos yhä lisääntyneet naisarmeijat vajoavat prostitutsiooniin ja ennenaikaisen kuoleman uhriksi keuhko- y.m. köyhäin tauteihin. Tai voidaanko edellyttää, että 1:50, 2:- tai edes 3:- päiväpalkalla pystyy tämmöisenä aikana elämään siedettävää elämää.”
Pitkät päivät sivistysharrastusten esteenä
Suurin osa naisista joutui kuitenkin Kiiskisen mukaan tyytymään alle neljän markan päiväpalkkaan. Naiset joutuivatkin etsimään lisäansioita, mikä esti heiltä henkiset harrastukset. Pitkät työpäivät johtivat myös lannistumiseen ja kykenemättömyyteen puolustaa itseään. Tämän vuoksi naisten oli järjestäydyttävä ammatillisesti ja valtiollisesti. Tuekseen järjestäytyminen vaati kuntakohtaista agitaatiota, helppotajuisen kirjallisuuden levittämistä ja ohjelmallisten illanviettojen järjestämistä.
”Puhevuoroissa todettiin kokemusten ja näkemysten perusteella, miten peräti huono työläisnaisten asema on. Katkerana pulpahtelivat esiin vuosien kärsimysten ja raskaan raadannan kiihdyttämät tunteet. Ei ollut ihmeellistä, että sanat suuntautuivat joskus miehiäkin vastaan.
Mutta toisaalta on varmaa. että kun järjestökouluutus ja valistus pääsee tekemään jälkeä, niin avautuvat myös silmät näkemään, että yhtäläinen sorrettu kuin köyhälistönainen on köyhälistömies ja että niitten kummankin pelastus ja vapautu on siinä, että ne molemmat järjestäytyvät ja käsi kädessä ponnistavat yhteistä riistäjäänsä kapitalismia vastaan.”
Agitaatiota lisättävä
Tampereen työväentalolla puhui kansanedustaja Anni Huotari. Rouva Maija Letonmäki luki esitelmän kasvatuksesta ja yhteiskunnallisesta huolenpidosta. Pietari Salmenojan naistenpäivän ohjelmajulkaisuun kirjoittaman runon lausui rouva Sirkka Kanto.[2]
Riihimäellä kokoukseen tuli noin 50 henkeä. Puhujana oli Sandra Lehtinen Helsingistä. Hyvinkäällä pidettiin naistenpäivän kokous työväentalolla. Puheen piti kansanedustaja Aura Kiiskinen.
”Kokous lausui toivomuksen työväenjärjestöjen yhteiselle valistustoimikunnalle, että toimikunta palkkaisi kotiagitaattorin Hyvinkäälle vähintäin yhden kuukauden ajaksi. Samoin lausui kokous toivomuksen osastojen johtokunnille, että johtokunnat julistaisivat kilpailuja uusien jäsenien hankkimisesta ja että osastojen kokoukset koetettaisiin saada monipuolisemmiksi ja kasvattavammiksi kuin tähän asti, koska siten parhaiten voitaisiin kasvattaa uusia jäseniä luokkatietoiseksi.”
Päämääränä parantaa kärsivän ihmiskunnan olotila
Viipurissa naistenpäivää vietettiin Työväen teatterin tiloissa, jonne oli kokoontunut ”huoneentäysi kaupungin esikaupunkien työläisnaisia”. Tervehdyspuheen pitänyt Lyyli Latukka esitteli toimeentulon ja köyhälistölasten kasvatuksen. Hänen
”Työväenluokkaa moititaan aineellisuudesta ja ihanteellisuuden puutteesta. Ja millaista on niiden yläluokkaisten ihanteellisuus, jotka meitä siitä moittivat. Se on nähty näinä vuosina. Ihanteellisuudesta ei ole aikaa edes puhuakaan. Suurien pääomien kokoaminen keinoista välittämättä, kas siinä se kehuttu ihanteellisuus.”
Latukan mielestä työväenluokan pyrkimykset olivat ihanteellisempia, sillä tavoitteena oli ”parantaa koko kärsivän ihmiskunnan olotilaa”. Päämäärä oli saavutettavissa työväen joukkovoimalla.
Kansanedustaja Hilja Pärssinen puhui lasten kasvatuksesta. Hänen mukaansa oli tärkeää saada yhteiskunta huolehtimaan pienokaisista, ”porvarillinen lastenkasvatusohjelma ei kykene ratkaisemaan köyhälistön lasten kasvatusta”. Maahan tarvittiin siksi yhteiskunnan järjestämänä seimiä, lastentarhoja, kesäsiirtoloita ja kuntien maksamia avustuksia koululaisille.
”Erittäin äitien yhä lisääntyvä ansiotyö niitä vaatii jouduttamaan. Puhuja osoitti, miten työ yleisonnen ja jälkeläisten hyväksi on valopilkku aikakaudessa, jolloin häikäilemätön omaedun tavoittelu uhkaa tulla rikasten elinohjeeksi.”[3]
Kapitalismin vaikutukset naisiin
Kansanedustaja Hilja Pärssinen kirjoitti naistenpäivän teemoista Työmiehessä 6.3.1917. Pärssisen mukaan kapitalismin veti yhä useampia naisia mukaan työelämään oloihin, jotka eivät tarjonneet edellytyksiä ihmisarvoiseen elämään.
”Entisestään kiihtymällä vauhdilla tempaa kapitalismi omistamattoman luokan naisia palvelukseensa vetäen heidät työoloihin, jotta usein ovat mitä epäedullisimmat. Työn valinta
ei tule kysymykseen, vaan on mentävä sellaiselle alalle, mitä kulloinkin on saatavissa. Siten tuottaa jo itse toimiala tekijälleen suuria pettymyksiä.
Mutta sen lisäksi ovat työolot ja palkkasuhteet usein aivan epätyydyttämiä. Kun puuttuu kunnollisia suojeluslakeja ja naisten ammatillinenkaan järjestäytyminen ei ole kyllin voimakas, niin eipä ihme, että työnantaja menettelee naistyövoiman käytössä mielensä mukaan.”
Palkkatyön kuormituksesta seurasivat liikarasitus ja sen aiheuttama ”ennenaikainen surkastuminen”. Niukka ravinto ja alhainen elintaso huolineen tekivät arjesta ilotonta. Kasvava naisten kysyntä työmarkkinoilla saattoi yhä useammat huonoon asemaan. Sodan aikana kehitys oli nopeutunut, kun monet miehet olivat lähteneet kaukaisemmille työmaille.
”Mutta miten käykään rauhan tultua! Miestyövoima hakee parempia markkinoita väistyen kotinurkilta. Silloin kutsuu kapitalismi naiset tilalle. ja nousee kysymys, miten nämä omat valveutuneet puolustamaan työn oikeuksia pääomaa vastaan.”
”Tuumasta toimeen!”
Naisten oli tämän vuoksi järjestäydyttävä ammattiosastoihin, ja osallistuttava työväenliikkeen valistusharrastuksiin. Järjestäytymistarvetta kiirehti elintason heikkeneminen elintarvikkeiden kallistumisen vuoksi. Niukka ravinto uhkasi kansanterveyttä, ja etenkin jälkeläisten kasvua. Pahimmillaan lapset joutuivat lähtemään ennenaikaisesti työhön:
”Näitä ajan ilmiöitä vastaan on taisteltava yhteisvoimin. Järjestyneen työväen neuvokkuus on ainoa keino kurjistumista vastaan. Tämä asia on saatava työläisnaisten tietoisuuteen.
Vielä on naisten päivän ohjelmassa ollut kysymys köyhälistön lasten kasvattamisesta ja huolenpidosta. Omistaman luokan vanhemmat voivat antaa lapsilleen aineellisesti ja
opillisesti hyvän kasvatuksen, sensijaan köyhälistön täytyy tässäkin suhteessa tuntea olevansa huonossa asemassa. Lasten kasvatus tuottaa mokien muitten huolten lisäksi raskaan huolen ja aivan ylivoimaisen ponnistuksen työläisvanhemmille. Sentähden on asiassa turvauduttava yhteistoimintaan.”[4]
Linkki:
Marja-Liisa Hentilä–Maria Lähteenmäki. 1990. Kansainvälinen naistenpäivä 1910–1990. Työväen Arkiston julkaisu no. 2.
Lähteet:
[1] Marja-Liisa Hentilä–Maria Lähteenmäki. 1990. Kansainvälinen naistenpäivä 1910–1990. Työväen Arkiston julkaisu no. 2, s. 39, 44, 51–52 ja 58–59.
[2] Työläisnaisten päivää, Kansan Lehti 5.3.1917.
[3] Työläisnaisten päivä Viipurissa, Työ 5.3.1917.
[4] H. P. Tuumasta – toimeen! Työmies 6.3.1917.
