Venäjään viittaavat tai venäjäksi kirjoitetut katujen ja paikkakuntien nimet poistuivat käytöstä asteittain vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksesta alkaen. Kilvet oli helppo poistaa tai vaihtaa, mutta Venäjään viittaavan nimistön muuttamistyötä tehtiin vielä 1930-luvulla. Käytännössä kaikki Nikolai-alkuiset nimet poistettiin. Aatteellisesti myönteisesti latautunut tai vähän tunteita herättävä osa venäläisperäisestä nimistöstä kuitenkin säilyi.
Rautatieasemilla olivat olleet käytössä 1900-luvun alkuun saakka yksikielisillä paikkakunnilla suomen- tai ruotsinkieliset kilvet. Kaksinkielisillä paikkakunnilla asemalla oli tarvittaessa kaksi kilpeä. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov antoi 1902 käskyn venäjänkielisten kilpien käyttöönotosta rautatieasemilla. Kaikilla asemilla käskyä ei toteutettu ainakaan heti, mutta suurimmilla paikkakunnilla toimittiin määräyksen mukaisesti.[i]
Helsingissä otettiin käyttöön ruotsinkielisten katukilpien ohella venäjänkieliset nimet 1833. Venäläiset nimet eivät olleet yleensä käännöksiä, vaan ne oli muokattu ruotsinkielisistä. Erottaja oli Silnadskaja ploštšad ja Hakasalmenkatu Hagasundskaja ulitsa.[ii] Suomenkieliset nimet yleistyivät pääkaupungissa 1800-luvun lopulla. Ruotsalainen nimi oli tämän jälkeen ylimpänä, suomalainen keskellä ja venäläinen alimpana.
Keisarillinen asetus määräsi 17.3.1903 katujen ja torien nimikilvet muutettavaksi siten, että kielistä venäjä oli ylimpänä, suomi välissä ja ruotsi alhaalla. Helsingissä käskyä oli pakko noudattaa, mutta muualla maassa määräystä ei kuitenkaan pantu välttämättä täytäntöön. Joensuussa venäläiset kilvet oli hankittava, kun kaupungissa 1910 vieraillut kenraalikuvernööri F. A. Seyn havaitsi, että käytössä olivat vain suomen- ja ruotsinkieliset nimet.[iii]
Viapori muuttui Suomenlinnaksi
Vertauskuvallisesti erittäin tärkeä tapahtuma oli Viaporin uudelleennimeäminen Suomenlinnaksi keväällä 1918. Viapori on muunnos ruotsalaisten 1700-luvulla antamasta Sveaborg-nimestä. Viapori kuului Venäjän vallan aikana keisarikuntaan. Venäläiset käyttivät linnoitussaarten kokonaisuudesta nimeä Krepost Sveaborg. Ensimmäisessä maailmansodan aikana Viapori muodosti osan Pietari Suuren merilinnoitusta, jonka tehtävänä oli suojella keisarikunnan pääkaupunkia Pietaria.
Viapori sai 12. toukokuuta 1918 uuden suomenkielisen nimen Suomenlinna, jolloin Kustaanmiekan lipputankoon nousi valtiollisissa yhteyksissä vielä käytössä ollut leijonalippu. Ruotsinkielinen nimi säilyi ennallaan. Nimenmuutos tuli yllätyksenä ruotsinkielisille, jotka paheksuivat tapahtumaa. Lipunnoston merkitystä korosti se, että Viapori ei ollut osa Suomea maan itsenäistyessä. Venäläiset luovuttivat saarilinnoituksen Kansanvaltuuskunnalle maaliskuussa 1918. Helsingin valtauksen yhteydessä Viapori siirtyi valkoisten haltuun.
Lipunnosto korosti ruotsalaisten alun perin rakennuttaman ja venäläisten käyttöönsä ottaman linnoituksen tulleen osaksi Suomea. Leijonalippu vedettiin venäläisten käyttämään tankoon, jossa oli liehunut Venäjän laivaston sotalippu muun muassa Viaporin valtauksen satavuotisjuhlissa 1908. Oma vertauskuvallinen merkityksensä, että linnoituksen suomalaistamisseremoniaa seurasi myös hallituksen joukoissa ruotsalaisena vapaaehtoisena taisteluihin osallistunut luutnantti Carl August Ehrensvärd, jonka esi-isä Augustin Ehrensvärd oli johtanut Viaporin rakennustöitä. Tapahtumapäiväksi valittu Snellmanin päivä korosti teon luonnetta suomalaisen valtion halusta määritellä suhdettaan aikaisempiin isäntiinsä.
Vuonna 1854 Viaporiin valmistunut ortodoksinen kirkko muutettiin luterilaiseksi varuskuntakirkoksi. Neljän sivutornin sipulikupolit purettiin, mutta pääkupoli jäi paikalleen. Vuonna 1929 valmistuneissa perusteellisissa korjaustöissä karsittiin rakennuksesta kaikki venäläisyyden merkit.
Nikolai sai kadota nimistöstä
Osa Venäjän sortovaltaan liitetyistä nimistä poistui käytöstä heti maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Monet Nikolai-alkuiset nimet muuttuivat suomalaisiksi, sillä sekä Nikolai I että Nikolai II olivat olleet suomalaisten näkökulmasta huonoja hallitsijoita. Nikolainkaupunkina 1855–1917 virallisesti tunnettu Vaasa sai takaisin historiallisen nimensä. Nimi oli otettu käyttöön kaupungin vuonna 1852 tapahtuneen palon jälkeen, jolloin keisari Nikolai I lahjoitti Vaasalle kymmeniä tuhansia kultaruplia. Kuvernööri Carl Alexander von Rechenberg esitti nimen muuttamista Nikolainkaupungiksi, mitä Nikolai itse ei hyväksynyt. Hänen kuoltuaan Aleksanteri II nimesi kaupungin uudelleen. Joensuussa kaupungin perustajan mukaan nimetty Nikolainkatu muuttui Kirkkokaduksi.
Helsingissä vuonna 1852 vihitty Nikolainkirkko muuttui 1917 Suurkirkoksi. Helsinki korvasi osan Venäjän vallan aikaisista kadunnimistä uusilla vuonna 1928. Nikolainkadusta tuli Snellmaninkatu,Vladimirinkadusta Kalevankatu ja Konstantininkadusta Meritullinkatu. Pyhän Andreaksen ja hänen nimeään kantavan venäläisen ritarikunnan mukaan nimetty Antinkatu muuttui Lönnrotinkaduksi. Vuonna 1901 nimetystä Lönnrotinkadusta tuli samalla Suonionkatu – nimi viittaa kirjailijanimeä Suonio käyttäneeseen Julius Krohniin. Runeberg ja Topelius olivat saaneet nimikkokatunsa 1906.
Sotamarsalkka M. M. Galitzinin mukaan nimetystä Galizininkadusta Eirassa tuli Juhani Ahon tie. Suomen sodassa 1808–1809 taistelleesta kenraalimajuri Jakob Petrovitš Kulnevista nimensä saanut Kulnevinkatu muuttui samassa sodassa kunnostautuneen ruotsalaisen everstiluutnantti Joachim Zachris Dunckerin kunniaksi Dunckerinkaduksi.[iv]
Turussa Nikolaintori muuttui Tuomiokirkontoriksi. Aleksanterintoriksi 1890 nimetystä Raatihuoneentorista tuli Suomen itsenäistyttyä Kauppatori. Arseni Zakrevskin mukaan nimetty Arseninkatu tunnetaan Sirkkalankatuna.[v] Porissa oli vuodesta 1918 lähtien pohdittu tarvetta uudistaa katujen ja torien nimiä. Vladimirinkatu muuttui 1928 Porin Aitosuomalaisen kerhon aloitteesta Otavankaduksi, Nikolainkatu Valtakaduksi, Konstantininkatu Torikaduksi ja Alexandrankatu Hallituskaduksi.[vi]
Kotkassa nimettiin vuosina 1937–1938 Aleksanterinkatu Keskuskaduksi, Katariinankatu Kymenlaaksonkaduksi ja Konstantinkatu Koulukaduksi.[vii] Nikolainkatu löytyi ennen Suomen itsenäistymistä keskeiseltä paikalta monista Suomen kaupungeista ja kauppaloista, joiden kaikki johto halusi löytää kadulle uuden itsenäisen valtion ilmapiiriin sopivan nimen. Haminassa Nikolainkadusta tuli Kadettikoulunkatu, Heinolassa Savontie, Jyväskylässä Vapaudenkatu, Lahdessa Vapaudentie (nykyinen Vapaudenkatu), Mikkelissä Porrassalmenkatu ja Porvoossa Mannerheiminkatu. Nurmeksen kauppalassa keisarin mukaan nimetty katu muuttui arkisesti Harjukaduksi.
Hyvän hallitsijan – Aleksanterin – nimi säilyi usein
Osa Venäjän vallan vuosista käyttöönotetuista kadunnimistä jäi ennalleen. Aleksanteri II:n puolison keisarinna Maria Aleksandrovnan mukaan nimetty Maarianhamina (Mariehamn) säilytti nimensä. Helsingissä Liisankatu (Elisabetsgatan) oli saanut nimensä 1819 Aleksanteri I:n puolison keisarinnan Elisabetin mukaan. Oman nimikkokatunsa nimeämisen Aleksanteri I torjui ja määräsi uuden pohjois-eteläsuuntaisen kadun nimettäväksi Unioninkaduksi Venäjän ja Suomen välisen valtio- ja hallitsijayhteyden kunniaksi. Unioninkadun muuttaminen Yliopistonkaduksi oli esillä 1920-luvulla, mutta ehdotusta ei toteutettu. Aleksanteri I:n kuoltua Helsinki sai Aleksanterinkadun, jonka nimi on säilynyt. Myöskään Suomen Venäjään liittäneeseen 1809 solmittuun Haminan rauhaan 1809 viittaavan Rauhankadun nimeä ei muutettu. Sen sijaan Keisarillinen Aleksanterin yliopiston nimi vaihtui Helsingin yliopistoksi.
Nimistössä säilyvät Helsingissä Pyhän Yrjön mukaan nimetty Yrjönkatu, pyhään Annaan viittaava Annankatu ja Helenankatu, jonka nimi viittaa todennäköisesti pyhään Helenaan. Ennalleen jäi Sofiankatu, jonka nimi pohjautuu joko Aleksanteri I:n äitiin tai arkkitehti C. L Engelin puolisoon Charlotta Sofiaan. Keisarin äiti oli syntyjään Würtenbergin prinsessa Sophia Dorotea Augusta. Kartalla säilyi myös Aleksanteri I:n äidin kunniaksi varmuudella nimetty Mariankatu – keisarinna tunnettiin nimellä Maria Feodorovna. Lisäksi Helsingissä on edelleen Aleksanteri I:n veljen suuriruhtinas Mikaelin nimikkokatu Mikonkatu.
Helsingin kadunnimistössä säilyttivät paikkansa Suomen itsenäistyttyä lukuisat uuden pääkaupungin kehittämiseen osallistuneet virkamiehet ja sotilaat: kenraalikuvernööri Fabian Steinheil (Fabianinkatu), maaherra Fredrik Stjernwall (Fredrikinkatu), kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (Maurinkatu), senaatin esittelijäneuvos Albrecht Fredrik Richard De la Chapelle (Rikhardinkatu), arkkitehti Johan Carl Ludwig Engel (Ludviginkatu) ja ministerivaltiosihteeri Robert Rehbinder (Iso ja Pieni Roobertinkatu). Armfeltin mukaan nimettiin 1908 myös Armfeltintie. Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisenä valtiosihteerinä Pietarissa toimineen Mihail Speranskin kunniaksi nimetty Speranskintie säilyi Helsingin Eirassa.[viii] Helsingissä, Lahdessa, Oulussa ja Tampereella on edelleen Aleksanterinkatu.
Venäjän vallan aikana hovin etunimet olivat kansan parissa tavallisia 1800-luvun loppuun saakka. Monien poikien nimeksi tuli Alexander, Konstantin tai Nikolai. Keisarisuvun innoittamia tyttöjen nimiä olivat esimerkiksi Alexandra ja Olga. Kansanvalistusseuran kalenterin suosittelemat suomalaisperäisten tai kieliasultaan mukautettujen nimien suosio kasvoi kuitenkin 1880-luvulta alkaen suomenkielisen väestön keskuudessa.[ix] Venäläistämistoimien kiristyttyä hovin nimien suosio laski entisestään.
[i] Polvinen Tuomo. 1984. Valtakunta ja rajamaa. N. I. Bobrikov Suomen kenraalikuvernöörinä 1898–1904. Helsinki: WSOY.
[ii] Pesonen Leo. 1992. Venäläiset kadunnimet. Teoksessa Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsinsin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki: Helsingin kaupunki, s. 65–68.
[iii] Aminoff Bernd–Pesonen Leo. 1992. Teoksessa Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsinsin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki: Helsingin kaupunki, s. 49–50. Ahonen Kalevi. 1985. Joensuun kaupungin historia I, Joensuun kaupunki 1848–1920. Joensuu: Joensuun kaupunki, s. 383.
[iv] Kaupunginosien sekä katujen, puistojen, torien ja muiden yleisten paikkojen ja luonnonpaikkojen nimet selityksineen. Teoksessa Helsingin kadunnimet. Toinen korjattu painos. Helsinsin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki: Helsingin kaupunki, s. 92, 104, 118 ja 137.
[v] Laaksonen Hannu, Kuningattarenkadusta Linnankaduksi, http://mobile-lehti.fi/juttu/1257.
[vi] Venäläisistä kadunnimistä pyritään eroon, http://www.aikamatkasatakunnassa.fi/kadunnimet/venalais.htm (3.3.2014).
[vii] Kotkan Keskuskadun nimi vaihtumassa, www.kymensanomat.fi/Online/2013/02/27/Kommentoi:+Kotkan+Keskuskadun+nimi+vaihtumassa/2013315267598/4?alku=10
[viii] Kolbe Laura. Kaupungin kadunnimiä ihmetellessä, http://laurakolbe.blogspot.fi/2010/09/kaupungin-kadunnimia-ihmetellessa.html
[ix] Ainiala Terhi–Saarelma Minna–Sjöblom Paula.2008. Nimistöntutkimuksen perusteet. Tietolipas 221. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, s. 214–216.
