Voimistelu ja urheilu erottuivat omaksi kansanliikkeekseen 1890-luvulta lähtien, kun liikuntakulttuuri muuttui eliitin harrastuksesta suurempia väestöryhmiä kiinnostavaksi toiminnaksi.
Voimistelun ja urheilun muotoutuminen itsenäiseksi kansanliikkeeksi alkoi 1890-luvulla. Suomessa toimi jo tätä ennen lähinnä kaupungeissa urheiluseuroja. Maan ensimmäisinä urheiluseuroina on pidetty 1850–1860-luvuilla perustettuja pursiseuroja, jotka kuitenkin olivat Venäjän laivaston suojeluksessa toimineita puolivirallisia maanpuolustusjärjestöjä. Tämän lisäksi ne edistivät säätyläisten purjehduskulttuuria.
Voimisteluseurojen perustaminen mahdollistui 1870-luvulla, jolloin toimintansa aloittivat Helsingissä ruotsinkieliset mies- ja naisvoimisteluseurat sekä suomenkielinen miesvoimisteluseura.[i] Urheiluseuroja voitiin perustaa 1880-luvulta lähtien. Ne erikoistuivat ensivaiheessa yhteen urheilumuotoon, kuten hiihtoon, luisteluun, purjehdukseen, pyöräilyyn, soutuun tai uintiin.
Ensimmäiset useamman urheilumuodon toimintaansa sisällyttäneet yleisseurat perustettiin 1890-luvulla, jolloin alkoivat toimia muun muassa Viipurin Reipas (1891), Tampereen Pyrintö (1896) ja Idrottsförening Kamraterna i Helsingfors (HIFK, 1897). Vuonna 1900 Suomessa oli noin 300 urheiluseuraa, joiden jäsenet harrastivat 12 urheilumuotoa. Kaksi kolmannesta niistä oli yleisseuroja. Yleisseuraperinnettä vahvisti urheiluharrastuksen viriäminen maaseudulla 1890-luvun lopulta lähtien.[ii]
Naisvoimistelijat aloittivat valtakunnallisen järjestäytymisen
Maanlaajuisesti ensimmäisenä järjestäytyivät naisvoimistelijat, jotka perustivat 1896 kaksikielisen Suomen Naisten Voimisteluliiton. Suomenkielinen Suomalainen Voimistelu- ja Urheiluliitto järjestäytyi kesällä 1900. Senaatti ei vahvistanut liiton sääntöjä, ja se joutui toimimaan epävirallisesti.[iii] Kaksikielinen Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) aloitti toimintansa vuonna 1906.
Epävirallisen suomenkielisen liiton toiminta päättyi, vaikka sen toimintaa haluttiin jatkaa kielipoliittisesti kärjistyneissä oloissa. Voimistelu- ja urheiluliikkeen tärkein mielipidevaikuttaja Ivar Wilskman onnistui kuitenkin kokoamaan suomenkieliset ja pääosan ruotsinkielisistä urheiluseuroista uuteen liittoon. SVUL noudatti Wilskmanin johdolla varovaista myöntyväisyyspolitiikkaa.
Suhtautuminen venäläistämistoimiin aiheutti kuitenkin repeämiä liikuntakulttuurissa. Vahvimpiin helsinkiläisseuroihin kuulunut Reipas hajosi vuonna 1905, kun sekä suomen- että ruotsinkieliset perustuslaillisen suuntauksen kannattajat erosivat seurasta, ja perustivat Unitas-seuran.[iv]
Palloliitto aloittaa toimintansa – kilpailutoiminta laajenee
SVUL:n aluetoiminnasta vastasivat piirikunnat ja eri urheilulajeista keskushallinnon alaiset jaostot. Lisäksi Suomeen syntyi itsenäisiä erikoisliittoja, kuten Purjehtijaliitto (1905), Uimaliitto (1906), Palloliitto (1907), Luisteluliitto (1908), Soutuliitto (1910) ja Tennisliitto (1911). Sen sijaan 1898 perustetun Syklistiliiton toiminta päättyi jo 1900-luvun alussa. Palloliiton suojissa toimivat sekä jalka- että jääpalloilijat. Ruotsinkieliset ottivat pian SVUL:n perustamisen jälkeen etäisyyttä järjestöön. Urheiluliike oli jo järjestäytynyt kaksikielisillä paikkakunnilla pääosin kieliperusteisesti.
SVUL:n perustaminen vahvisti kilpaurheilun asemaa liikuntakulttuurissa. SVUL järjesti 1907 yleisurheilun ensimmäiset SM-kilpailut, ja alkoi pitää luetteloa lajin virallisista Suomen ennätyksistä. Liikuntakulttuurin kilpaurheilu-ulottuvuutta vahvisti osaltaan se, että SVUL vastasi myös liikuntakulttuurin kansainvälisistä yhteyksistä, jotka keskittyivät 1900-luvun alussa yksinomaan kilpailusuhteisiin.
Vuonna 1907 SVUL hyväksyi myös maankattavat amatöörisäännöt, mikä aloitti rajankäynnin ammattilaisurheilun suuntaan. Tämä johti yhteenottoon hiihdon keskeisten toimijoiden kanssa, sillä lajissa oli totuttu 1880-luvulta lähtien jakamaan rahapalkintoja. SVUL painosti hiihtäjiä muun muassa kieltämällä rahaa vastaanottaneilta urheilijoilta oikeuden osallistua SM-kisoihin. Ammattilaiskysymys oli merkittävä myös painissa.[v]
Ruotsinkielinen toiminta eriytyy
Ruotsinkielinen järjestökentän eriytyminen omaksi toiminta-alueekseen vauhdittui ensimmäisten eduskuntavaalien alla, kun Ruotsalainen Kansanpuolue käynnisti toimintansa. Suomessa sai jalansijaa 1890-luvulta alken myös Ruotsissa perustettu Idrottsförening Kamraterna-liike. Ensimmäiset IFK-seurat aloittivat toimintansa Viipurissa (1896), Helsingissä (1897), Oulussa (1897) ja Vaasassa (1900). Suomalaiset IFK-seurat loivat omaksi yhteenliittymäkseen 1909 IFK-liiton.
Ruotsinkielinen urheiluliike perusti vuonna 1912 ruotsinkielisen voimistelu- ja urheiluliiton (Finlands Svenska Gymnastik- och Idrottsförbund, FSGI). Liitto tavoitteli itsenäisen toimijuutta, mutta joutui tyytymään asemaan SVUL:n piirinä. Ruotsinkielisen urheilutoiminnan päämääränä oli osaltaan tukea kielen säilymistä.
[i] Laine 1984a, s. 1–3, 6–9, 115 ja 159. Hentilä Seppo. 1992. Urheilu järjestäytyy ja politisoituu. Teoksessa Pyykkönen Teijo (toim.) Suomi uskoi urheiluun. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 131, s. 133–154. Helsinki: Liikuntatieteellinen Seura, s. 133.
[ii] Hentilä Seppo. 1982. Suomen työläisurheilun historia 1. Työväen urheiluliitto 1919–1944. Hämeenlinna: Karisto, s. 31. Halila Aimo. 1959. Suomen miesvoimistelu- ja urheiluseurat vuoteen 1915. Suomenkielisten miesvoimistelu- ja urheiluseurojen synnystä, perustajien yhteiskunnallisesta koostunnasta ja emäseuroista. Historiallisia tutkimuksia LIII. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, s. 45–48.
[iii] Hentilä 1982, s. 43.
[iv] Hentilä 1992, s. 138–139.
[v] Hannus Matti. 2006b. Kotimainen kilpailutoiminta. Teoksessa Martiskainen Seppo (toim.), Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Suomen yleisurheilun sata vuotta. Helsinki: Suomen Urheiluliitto. Salo Urho. 2006. Valmennustoiminta. Teoksessa Martiskainen Seppo (toim.), Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Suomen yleisurheilun sata vuotta. Helsinki: Suomen Urheiluliitto, s. 175. Laine 1992a, s. 126.
Kirjallisuutta:
Kokkonen Jouko. Suomalainen liikuntakulttuuri – juuret, nykyisyys ja muutossuunnat. Helsinki: Suomen Urheilumuseo, 2015.
