Neuvosto-Venäjä ja Saksan keisarikunta solmivat 3.3.1918 Brest-Litovskissa erillisrauhan, joka pelasti neuvostohallinnon ja vapautti Saksan kahden rintaman sodasta. Sopimuksen ehdot lopettivat kokonaan bolsevikkien avun Suomen kansanvaltuuskunnalle. Suomesta tuli sopimuksen tuloksena osa Saksan keisakunnan etupiiriä.
Rauhansopimus syntyi kolmikuukautisen prosessin tuloksena. Marraskuun alussa 1917 vallanottanut neuvostohallinto oli luvannut lopettaa sodan ja solmi aselevon Saksan kanssa joulukuussa 1917. Alustava aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan välillä alkoi 5. joulukuuta. Varsinainen aseleposopimus tehtiin 16. joulukuuta Brest-Litovskissa, jossa toimi saksalaisten itärintaman esikunta.
Neuvottelujen ensimmäinen vaihe alkoi 22. joulukuuta 1917. Neuvosto-Venäjä halusi korostaa sanoutuvansa irti perinteisestä diplomatiasta. Se lähetti paikalle Adolf Joffen johtaman 28-jäsenisen valtuuskunnan, johon kuuluivat muun muassa merimies, sotilas, talonpoika, työläinen ja naisterroristi, joka ylpeili murhanneensa kenraalikuvernöörin. Saksan valtuuskuntaa johti ulkoministeri Richard von Kühlmann (1873–1948). Neuvotteluihin osallistuivat myös keskusvaltioihin kuuluneiden Itävalta-Unkarin, Ottomaanien imperiumin ja Bulgarian edustajat.
Neuvosto-Venäjä ilmoitti olevansa valmis rauhaan vain vuoden 1914 rajojen pohjalta ilman sotakorvauksia. Lisäksi se korosti kansojen itsemääräämisoikeuden periaatetta. Myös keskusvallat olivat tuoneet esille maailmansodan aikana antamissaan julistuksissa kansallisen itsemääräämisoikeuden yhtenä rauhanneuvotteluiden pohjana. Neuvottelut katkesivat ennen vuodenvaihdetta.
Trotskin uhkapeli epäonnistui
Neuvottelujen 7. tammikuuta alkaneessa toisessa vaiheessa Venäjän valtuuskuntaa johti ulkoasiankomissaari Lev Trotski. Hänen tavoitteenaan oli venyttää neuvotteluita niin kauan, että maailmanvallankumous puhkeaisi tai ympärysvallat tulisivat mukaan neuvottelupöytään. Trotski suuntasi retoriikkansa maailmalle puhuen siirtomaiden ja kansojen vapaudesta.
Trotski palasi tammikuun lopussa Pietariin, jossa hän taivutteli Leninin ja bolsevikit hyväksyvään suunnitelman, jonka mukaan Venäjä lopettaa sodan, mutta ilmoittaa olevansas tekemättä rauhaa. Bolsevikkien johtaja V. I. Lenin olisi ollut valmis solmimaan rauhan saksalaisten aiemmin esittämien ehtojen pohjalta.
Saksalaiset vaativat neuvotteluissa itsenäisten valtioiden perustamista Puolaan, Baltiaan ja Ukrainaan. Saksa tunnusti Ukrainan itsenäisyyden ja solmi sen kanssa erillisrauhan 9. helmikuuta. Trotski ilmoitti Neuvosto-Venäjän uudesta ”ei sotaa, ei rauhaa” – politiikasta seuraavana päivänä. Neuvostovaltuuskunta poistui tämän jälkeen Brest-Litovskista.
Saksassa nopeaa rauhaa oli ajanut erityisesti ulkoministeri von Kühlman. Sotilaat saivat kuitenkin neuvottelujen venyessä yliotteen itärintamalla harjoitettavasta politiikasta. He halusivat käyttää Venäjän heikkoutta hyväksi ja pakottaa samalla sen rauhaan. Operaatio Faustschlag (nyrkinisku) alkoi 18. helmikuuta.
Koko Latvia joutui saksalaisten haltuun jo 22. helmikuuta 1918. Viron saksalaiset miehittivät helmikuun loppuun mennessä. Tallinnassa ollut osa Venäjän Itämeren laivastosta pakeni saksalaisvalloituksen alla Helsinkiin ja edelleen Kronstadtiin. Laivat toivat Helsinkiin suuren määrän pakolaisia, mikä kiristi ilmapiiriä nälkärajalla olleessa kaupungissa.
Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23. helmikuuta 1918, jota ryhtyi johtamaan johtoon puolustuskansankomissaarina Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki hyökkäyksen uhkaavan Pietaria ja siirtyi Moskovaan, josta tuli 12. maaliskuuta uusi pääkaupunki.
Venäläiset olisivat halunneet aloittaa neuvottelut heti uudelleen. Saksa antoi 23. helmikuuta uhkavaatimuksen, jonka mukaan Venäjällä oli kaksi päivää aikaa aloittaa neuvottelut, jotka oli saatava päätökseen kolmessa päivässä. Neuvosto-Venäjällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ultimaatumi.
Sanelurauha Saksan ehdoin
Neuvosto-Venäjä joutui taipumaan sanelurauhaan. Valtuuskuntaa johti Grigori Sokolnikov, jonka tehtävänä oli käytännössä ilmoittaa saksalaisille ehtojen hyväksymisestä ja allekirjoittaa sopimus. Neuvostovallan säilymisen kannalta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Lenin uhkasi erolla, ellei rauhaa solmita.
Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (Gruusia) itsenäisyyden, sitoutumaan joukkojen vetämiseen Suomesta ja luovuttamaan Saksalle Venäjän ennen maailmansotaa hallitsevat osat Puolasta, Viron, Liettuan ja Latvian sekä osan Valko-Venäjästä. Ottomaanien valtakunnalle Venäjän oli luovutettava Ardahan, Batum ja Karsi.
Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementit jäivät Saksan haltuun toistaiseksi. Neuvosto-Venäjä tunnusti niidenkin kuuluvan Saksalle Brest-Litovskin rauhan täydennyssopimuksella elokuussa 1918.
Venäjä menetti Brest-Litovskin rauhassa 55 miljoonaa asukasta, 30 prosenttia väestöstään. Sen pinta-ala pieneni lähes 2,7 miljoonaa neliökilometriä. Menetetyllä alueella oli neljännes entisen keisarikunnan viljelysmaasta ja rautateistä. Venäjästä irrotettu alue oli ollut valtakunnan teollistunein, ja sillä sijaitsi 70 prosenttia rautateollisuudesta ja hiilikaivoksista. Lenin totesikin katkerasti rauhan olleen nöyryytys.
Suomi ja Brest-Litovskin rauha
Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksa saavutti yliherruuden Itämeren alueella. Suomea kosketti erityisesti venäläissotilaiden poistamista ja Ahvenanmaata käsittelevä sopimuksen kuudes artikla:
”Myös Suomi ja Ahvenanmaan saaret tulee tyhjentää välittömästi venäläisistä joukoista ja venäläisestä punakaartista ja Suomen satamat Venäjän laivastosta ja merivoimista. Niin kauan kuin jäät estävät sotalaivojen siirron Venäjän satamiin, tulee sotalaivoilla olla jäljellä vain harva päällystö. Venäjä lopettaa kaiken kiihotuksen ja propagandan Suomen hallitusta ja julkisia laitoksia vastaan.
Ahvenanmaan saarilla sijaitsevat linnoitukset tulee niin pian kuin mahdollista poistaa. Näiden saarten voimassaolevasta linnoittamattomuudesta sekä niiden muusta kohtelusta sotilaallisessa tai merenkulkuteknisessä mielessä on sovittava erityisessä Saksan, Suomen, Venäjän ja Ruotsin välisessä sopimuksessa; yhteisymmärrys vallitsee siitä, että myös muut Itämeren reunavaltiot kutsutaan Saksan toivomuksesta tähän osallistumaan.”
Venäläisjoukkojen poistaminen oli myös Suomen valkoisen puolen toive. Vaasan senaatti oli kiittäessään Saksaa jääkärikoulutuksesta helmikuun lopussa 1918 pyytänyt tätä varmistamaan Brest-Litovskissa, että venäläissotilaat lähtevät Suomesta.
Rauhansopimuksen kolmannessa artiklassa Venäjä sitoutui olemaan sekaantumatta luovuttamiensa alueiden sisäisiin oloihin. Saksa ja Itävalta-Unkari ilmoittivat aikovansa määritellä alueiden tulevan kohtalon niiden väestön suostumuksella.
Itsenäistynyttä Suomea tämä ei periaatteessa suoraan koskenut, mutta Saksa tarkasteli etupiirinsä luettua maata omien tarpeidensa näkökulmasta niin poliittisesti kuin taloudellisesti. Kenraali Ernst von Ludendorff kehotti 14. helmikuuta Suomea pyytämään kiireesti Saksalta apua. Viikkoa myöhemmin saksalaiset antoivat lupauksen apuretkikunnan lähettämisestä Suomeen. Senaatti antoi 4. maaliskuuta julistuksen, jossa se kertoi Saksasta tulossa olevasta sotilasavusta. Samaan aikaan saksalaiset olivat jo nousevassa maihin Ahvenanmaalle.
Senaatti solmi 7. maaliskuuta Saksan kanssa rauhansopimuksen, jonka allekirjoittivat Edvard Hjelt ja Rafael Erich. Samanaikaisesti tehdyt kauppa- ja merenkulkusopimukset takasivat Saksalle laajat taloudelliset edut Suomessa. Sopimus oli lähes täysin Saksan sanelema. Sen sisältöön vaikutti Suomen huono elintarviketilanne, jonka vuoksi Saksa saattoi kytkeä elintarvikeavun valvontaoikeuteen Suomen ulkomaankaupassa ja koko kansantaloudessa.
Saksan etupiiri ja sen purkautuminen
Kevään 1918 aikana Venäjän keisarikunnan entisillä jatkui keisarilliselle Saksan etuja palveleva valtiomuodostus, joka oli alkanut osaksi jo ennen Brest-Litovskin rauhansopimusta. Liettuaan oli perusteilla saksalaissyntyisen ruhtinaan hallitsema kuningaskunta, muualle Baltiaan oli muodosteilla saksalainen herttuakunta ja Suomesta oli sisällissodan jälkeen tulossa Saksan läheisenä liittolaisena kuningaskunta. Ukraina oli Saksan tukema valtio.
Brest-Litovskin rauhan ansiosta Saksa saattoi siirtää länsirintamalla satojatuhansia kokeneita sotilaita ja runsaasti kalustoa. Keisarikunnan tarkoituksena oli saavuttaa nopea voitto ja päästä määrittelemään sodan päättävät rauhanehdot. Alkumenestys vei saksalaiset lähes Pariisiin. Hyökkäys kuitenkin pysähtyi ja sota kääntyi syksyllä 1918 ympärysvaltojen voitoksi erityisesti tuoreiden yhdysvaltalaisjoukkojen ansiosta. Saksan liittolaisista Turkki ja Bulgaria tekivät erillisrauhat syksyllä 1918 ja Itävalta-Unkari solmi aselevon marraskuun alussa.
Saksan voimavarat olivat syksyllä 1918 auttamattomasti lopussa, mikä johti keisarin eroon ja tasavallan perustamiseen. Saksa solmi aselevon 11.11.1918. Se merkitsi samalla Brest-Litovskin rauhan purkautumista. Neuvosto-Venäjä sanoi 13.11.1918 sopimuksen irti. Saksa alkoi vetäytyä Baltiasta, vaikka saksalaisia joukkoja jäikin alueelle ympärysvaltojen luvalla bolsevikkien etenemisen torjumiseksi. Maailmansodan päättyminen johti saksalaisjoukkojen lähtöön Suomesta 15.12.1918.
Neuvosto-Venäjä yritti Saksan tappion jälkeen vallata menettämänsä alueet yhteistyössä paikallisten vallankumouksellisten kanssa. Viro, Latvia, Liettua ja Puola säilyttivät kuitenkin itsenäisyytensä. Sen sijaan Ukraina ja Valko-Venäjästä tuli osa vuonna 1923 muodostettua Neuvostoliittoa.
Brest-Litovskin sopimus mitätöityi lopullisesti Versailles’n rauhassa 1919. Saksan ja Venäjän etupiiriajattelu tuli uudelleen esille toisen maailmansodan alla. Silloin Neuvostoliitto onnistui saamaan Molotov–Ribbentrop -sopimuksella etupiiriinsä Suomen, Baltian maat ja Puolan itäosan. Toisen maailmansodan seurauksena niistä tuli osa Neuvostoliittoa. Uusi suurvalta ulotti etupiirinsä itäiseen Keski-Eurooppaan. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta joutui Neuvostoliiton vaikutusvallan alaiseksi.
Kirjallisuutta:
Lappalainen Jussi T. 1981. Punakaartin sota 1–2. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
Manninen Ohto (toim.). itsenäistymisen vuodet 1–2. Helsinki: Painatuskeskus
Rinta-Tassi Osmo. 1986. Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena. Helsinki: Painatuskeskus
Volanen Risto & Lehtinen Lasse. 2018. Miten vallankumous levisi Suomeen. Helsinki: Otava.
Linkkejä:
Viro, Latvia ja Liettua irtautuivat Venäjästä ensimmäisen maailmansodan seurauksena.
