Miten vanha on Suomi?

Yhtä yksiselitteistä vastausta Suomen iästä on mahdoton antaa. Ikä vaihtelee, jos tarkastelun pohjaksi otetaan asutus, geologia, kieli, maantiede, politiikka, talous tai uskonto. Eri tekijät ovat myös vaikuttaneet toisiinsa. Suomi on syntynyt kerroksittain.

Suomen ja suomalaisuuden käsittämiseen ovat vaikuttaneet oleellisesti luonnonolot ja maantiede. Geologisesti Suomessa liikutaan maailman vanhimpaan ja paksuimpaan kuuluvan kallioperän päällä.  Vanhimmalla kallioperällä on ikää jopa 4 600 miljoonaa vuotta. Yli puolet kallioperästä on kovaa graniittia. Ei ihme, että Suomessa puhutaan menemisestä läpi harmaan kiven.

Maastonmuotoihin ja maaperään on vaikuttanut viimeisin jääkausi, jonka aikana ovat muotoutuneet muun muassa Salpausselkä ja muut harjumuodostelmat. Jäämassat ovat kuljettaneet mukanaan myös suuria siirtolohkareita ja pienempiä kiviä. Kallioisuus ja kivisyys ovat muokanneet suomalaista mielenmaisemaa. Yksi Suomen kansallismaisemista on Kolin kallioinen laki Pieliselle avautuvine näkymineen.

Suomen alueella on asunut varmuudella ihmisiä jääkauden loppuvaiheessa 11 000 vuotta sitten. lähtien. Mahdollisesti Suomen alueella on ollut asutusta jo ennen jääkautta 100 000 vuotta sitten.

Mitä on suomalaisuus?

Kysymys Suomen ja suomalaisuuden iästä liittyy Suomen alueella asuneiden ihmisten tapaan hahmottaa elinympäristönsä. Suomalaisuus käsitteenä oli 1800-luvulle asti merkityksetön suurimmalle osalle Suomen alueella asuvista.

Suomalaisuudesta tuli osa ihmisten identiteettiä osana Suomen modernisaatiota. Suomesta rakentui kansakunta, jonka muodostaneet yksilöt pitivät merkityksellisenä tietoisuutta suomalaisuudestaan.

Suomalaisuuteen ja suomalaiseen identiteettiin liittyy kysymys kielestä. Suomessa on puhuttu suomea ja ruotsia. Etenkin ruotsinkieliset ovat kokeneet, että heillä on vähintään kaksi tai kolme identiteettiä – suomenruotsalaisuus, suomalaisuus ja maakunnallisuus. Sama identiteettien rinnakkaisuus tai pirstoutuneisuus koskee myös saamelaisia ja romaneja.

Suomenkielisillä samansuuntainen identiteetin kerrostuneisuuteen liittyy maakunnallisuus, joka alkoi vahvistua Venäjän vallan loppuvuosina. Ihmisillä voi olla tämän lisäksi monta rinnakkaista identiteettiä: ammatillinen, kielellinen, asuinpaikkaan liittyvä tai suvun jäsenyys. 2000-luvulla suomalaisuuden määrittelyyn on vaikuttanut yksilöpohjaisen identiteetin vahvistuminen: ihminen itse määrittelee suhteensa esimerkiksi suomalaisuuteen. Uuden ulottuvuuden tilanteeseen on tuonut lisääntynyt maahanmuutto.

Alussa oli kirkko

Katolinen kirkko oli ensimmäinen instituutio, joka ulotti hallintonsa Suomen alueelle. Suomeen perustetut seurakunnat toimivat aluksi Upsalan arkkihiippakunnan alaisuudessa. Vuodesta 1278 alkaen Suomen alueella toimi Turun hiippakunta.

Katolisen kirkon messuista osa toimitettiin keskiajan lopulla kansankielellä. Vuonna 1441 Söderköpingin provinssisynodi päätti, että valtakunnan kirkoissa on pyhäpäivinä luettava kansankielellä Isä meidän (Pater noster), enkelin tervehdys (Ave Maria) sekä uskon- ja synnintunnustus.

Piispa Maunu Särkilahti uudisti määräyksen 1492 hiippakunnassaan. Lisäksi papeilla oli oltava kristinopinkappaleet kirjoitettuina kansankielellä, jotta niiden sanamuoto jäisi paremmin mieleen. Turun tuomiokirkossa pidettiin 1400-luvulla myös kansankielisiä saarnoja, on oletettava suomalaista saarnakirjallisuuttakin sepitetyn jo keskiajalla.[1]

Uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvulla evankelis-luterilainen kirkko edisti toiminnallaan kansankielen käyttöä. Suomenkielisillä alueilla jumalanpalvelukset pidettiin suomeksi ja ruotsinkielisillä ruotsiksi.

Suomen kirjakielen liki viisi vuosisataa

Suomen ja itämerensuomalaisten kielen pohjana ollut kantasuomi oli olemassa 2 500–3 000 vuotta sitten. Sen pohjalta kehittyi Suomen eri osissa sittemmin puhuttua suomi.

Suomen kirjakielen kehitys alkoi 1540-luvulla Mikael Agricolan luomalta pohjalta. Agricola käänsi suomeksi muun muassa Uuden Testamentin. Koko Raamatun käännös valmistui 1642. Suomeksi ilmestyi 1700-luvulle saakka vain uskonnollisia kirjoja.

Yksi suomalaisen kansakunnan rakennustyön oleellisista osista oli suomen kielen kehittäminen ilmaisuvoimaltaan ja sanastoltaan sivistyskielten veroiseksi. Suomeen luotiin 1800-luvun toisella puoliskolla suomenkielinen kirjallisuus, sanomalehdistö ja teatteri.

Yhtenä 1800-luvun johtoajatuksena oli suomenkielisen sanaston luominen kattavasti kaikille elämänalueille arkielämästä tieteeseen. Intoa lisäsivät ruotsinkielisten esittämät epäilyt suomen kielen ilmaisuvoimasta, mikä vauhditti täysin omaan kieliperinteeseen perustuvan sanaston luomista.

Suomi valtiona on vanhempi kuin Suomi tasavaltana

Poliittisena ja valtiollisena yksikkönä Suomi oli olemassa jo ennen julistautumistaan itsenäiseksi tasavallaksi 6.12.1917. Professori Matti Klinge pohti Suomen ikää Turun Sanomissa 9.4.2016 muun muassa seuraavasti

”On selvää, että ’Suomi’, mitä sanalla tarkoitettaneenkin, on joka tapauksessa paljon vanhempi kuin vain satavuotias. ’Itsenäisyyskin’ on paljon enemmän kuin se valtiollinen suvereniteetti, joka nyt on pääasiana esillä. Suomalaiset olivat vanhan Ruotsin valtakunnan alamaisina vuoteen 1809 saakka itsenäisen valtion täysivaltaisia jäseniä.

Suomen puoli kuului valtakunnan ydinalueeseen toisin kuin voittomaat Viro, Liivinmaa, Skåne ja Pommeri, ja suomalaiset osallistuivat muiden ruotsalaisten tavoin valtioelämään – usein hyvinkin korkeissa asemissa – ja sotaväkeen, sielläkin usein hyvin tärkeissä johtotehtävissä, ja lisäksi kulttuurielämään ja talouteen.”

Suomi-niminen yhtenäinen hallintoalue muodostettiin, kun Ruotsi joutui luovuttamaan Suomen alueen Venäjälle Haminan rauhassa 1809. Aleksanteri I:n Venäjän vallan alkuvuosina tekemien päätösten seurauksena Suomella oli enemmän oikeuksia ja laajempi itsehallinto kuin lähes kaikkialla muualla Venäjällä. Myös Aleksanteri I:n seuraajien aikana Suomen ja Venäjän suhteisiin vaikuttivat keisarin käsitykset Suomen ja Venäjän toivottavasta tilasta.

Itsehallinnon turvin suomalaiset kehittivät suuriruhtinaanmaata etenkin 1800-luvun jälkipuoliskolla omista lähtökohdistaan. Venäjän imperiumin vahvistamiseen pyrkineet voimat panivat merkille Suomen pyrkimykset etääntyä Venäjästä. Osana Venäjän yhtenäistämispolitiikkaa Suomi joutui keisarikunnan etujen kannalta perusteltujen toimien kohteeksi, jotka suomalaisesta näkökulmasta merkitsivät suuriruhtinaanmaan venäläistämistä.

Oliko Ruotsi-Suomea olemassa?

Suomen valtiollisia juuria pyrittiin kansakunnan rakennustyön aikana ulottamaan myös Ruotsin vallan aikaan korostamalla Suomen asemaa kuningaskunnassa. Kansallisessa historiankirjoituksessa 1920-luvulla omaksuttu käsite ”Ruotsi-Suomi” loi vaikutelman valtioliitosta, joka muistutti Tanska-Norjaa, Ruotsi-Norjaa tai jopa Itävalta-Unkaria.

Suomi koostui kuitenkin Ruotsin vallan aikana emämaahan kuuluneista maakunnista, jotka eivät muodostaneet yhtenäistä kokonaisuutta. Tietoisuus ruotsalaisuudesta eroavasta suomalaisuudesta vahvistui kuitenkin 1700-luvun kuluessa. Suomessa asuneet oppineet kiinnostuivat suomen kielestä ja kansanperinteestä.

Suomen voi toisaalta katsoa kuuluneen Ruotsin valtakunnan ydinalueisiin. ”Itämaa” sai oikeuden lähettää edustajansa Ruotsin kuninkaanvaaliin jo vuonna 1362.

[1] Katsaus vanhaan kirjallisuuteen. 1. Prologi. Ennen kirjasuomea. www.helsinki.fi/vvks/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/1_prologi/index.html*