Jean Sibeliuksen (1865–1957) musiikki muovasi suomalaisuutta ja teki Suomea tunnetuksi maailmanlaajuisesti. Sibeliusta innoittivat kansalliset teemat, joita hän käsitteli modernisti. Hänen sävellyksistään etenkin Finlandia, toinen sinfonia ja Ateenalaisten laulu soivat venäläistämisvuosina kansallisen vastarinnan vertauskuvina. Vuonna 1917 sävelletystä Jääkärimarssista tuli yksi valkoisen Suomen tunnussävelmistä. Suomen itsenäistyttyä Sibelius oli kansainvälisesti tunnetuin suomalainen. Hän oli yksi aikakautensa arvostetuimmista säveltäjistä, jonka tuotanto vakiintui osaksi huippuorkesterien ohjelmistoa.
Vuonna 1899 Sibelius sävelsi helmikuun manifestin julkistamisen jälkeen useita teoksia, jotka saattoi tulkita venäläistoimien vastaisiksi. Ruotsalaisen Viktor Rydbergin runoon sävelletty Ateenalaisten laulu sai kantaesityksensä yhdessä ensimmäisen sinfonian kanssa Helsingissä 26. huhtikuuta 1899. Laulu kohotti Sibeliuksen yhdeksi kansallisen vastarinnan johtohahmoista. Laulun suomensi Yrjö Veijola nimimerkillä Yrjö Weilin.
Lokakuussa 1899 valmistui Zachris Topeliuksen Aleksanteri II:n kunniaksi kirjoittamaan tekstiin sävelletty Jäänlähtö Oulujoesta lausujalle, kuorolle ja orkesterille. Vielä merkittävämpi oli Sibeliuksen säveltämä musiikki marraskuussa 1899 pidettyjen Sanomalehdistön päivien kuvaelmaan, jonka Suomi herää -nimiseen viimeisen osan hän muokkasi Finlandiaksi. Sanat Finlandiaan runoili V. A. Koskenniemi vuonna 1940. Sibelius hyväksyi Koskenniemen työn tuloksen.
Toisen sinfonian kantaesitys 8. maaliskuuta 1902 Helsingissä muodostui yhdeksi Sibeliuksen uran suurista hetkistä. Voimaa ja sankaruutta uhkuva sävellys innosti venäläistämispaineiden keskellä. Teos sai kriitikoilta ja yleisöltä varauksettoman vastaanoton.
Läpimurto maailman musiikkieliittiin
Sibelius nousi kansainväliseen maineeseen 1900-luvun alussa. Vuonna 1900 Sibelius osallistui Robert Kajanuksen johtaman orkesterin Euroopan-kiertueelle, jonka ohjelmistoon kuuluivat muun muassa ensimmäinen sinfonia ja Finlandia. Kiertueesta alkoi Sibeliuksen kansainvälinen läpimurto. Sibeliuksen musiikki sai innostuneen vastaanoton etenkin Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Pariisin maailmannäyttelyn aikaan järjestetyissä konserteissa Sibeliuksen musiikki ei puhutellut kuulijoita yhtä voimakkaasti.
Säveltäjä sai vahvan jalansijan ennen ensimmäistä maailmansotaa myös Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Venäjällä Sibelius keräsi sekä kiitosta että purevaa arvostelua. Esimerkiksi loppuvuodesta 1906 Sibeliuksen Pohjolan tyttären kantaesitys sai hyvän vastaanoton Pietarin Mariinski-teatterin orkesterin esittämänä.
Sibeliuksen uran alkupuoli heijastelee suomalaisen kulttuurieliitin osin kaksitahoista suhtautumista Venäjään. Keisarikuntaan oli tehtävä poliittisesti eroa, mutta yhteyksiä sen laajoihin kulttuuripiireihin ei voinut väheksyä. Suurkaupungit Pietari ja Moskova olivat maailman musiikkielämän keskuksia, joissa menestyminen oli tärkeää.
Kaikki Sibeliuksen sävellykset eivät saaneet myönteistä vastaanottoa. Arviot 1911 valmistuneesta neljännestä sinfoniasta olivat eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa aluksi pääosin kielteisiä. Sibeliuksen moderni ilmaisu herätti arvostelua samaan tapaan kuin Richard Straussin ja Claude Debussyn teokset, jotka saivat osakseen kovaa kritiikkiä. Neljännen sinfonian kohdalla arviot muuttuivat nopeasti. Teos ihastutti asiantuntijoita, kun säveltäjä johti sen Isossa-Britanniassa Birminghamin musiikkijuhlilla 1. lokakuuta 1912. The Times luonnehti Sibeliusta ”huomattavasti merkittävämmäksi tekijäksi modernissa musiikissa kuin Finlandia ja Satu antoivat aihetta olettaa”.
Kesällä 1914 Sibelius vieraili Yhdysvalloissa Norfolkin musiikkijuhlilla, joilla hän johti Aallottaret-sarjan, Finlandian ja Valse Tristen. Lukuisat Amerikan nousevan suurvallan musiikkielämän vaikuttajat tutustuivat Sibeliukseen Norfolkissa, mikä osaltaan pohjusti hänen suosionsa kasvua Yhdysvalloissa.
Sibelius velkaantui tuhlailevan elämäntyylinsä vuoksi 1890-luvulta lähtien. Velkaa kasvatti taiteilijakoti Ainolan rakennuttaminen vuosina 1903–1904. Tukijoiden ja sävellyksistä kertyneiden tulojen ansiosta Sibelius pystyi välttämään täydellisen vararikon. Tekijänoikeusjärjestelmän kehittymättömyyden vuoksi hän sai tuloja vain osasta esityksistä. Lankonsa Arvid Järnefeltin Kuolema-näytelmään vuonna 1903 säveltämänsä Valse Tristen hän myi kustantajalle halvalla aavistamatta teoksen menestysmahdollisuuksia. Nopeasti maailmankuuluksi tulleen kappaleen ottivat ohjelmistoonsa myös ravintolayhtyeet.
Elämän alkuvaiheet
Hämeenlinnassa 1865 syntynyt Sibelius jäi orvoksi alle kolmevuotiaana, kun hänen lääkäri-isänsä kuoli kesällä 1868 nälkävuosina yleiseen lavantautiin. Hän pystyi käymään oppikoulun ja lukion enonsa taloudellisen tuen ansiosta. Sibelius alkoi käyttää 1886 setänsä Johan Sibeliuksen jäämistöstä löytyneitä nimikortteja, joihin tämä oli painattanut nimensä muodikkaasti ranskalaisittain Jean. Musiikkiopintojen alussa omaksuttu nimi vakiintui käyttöön. Lähipiirissä käytetty kutsumanimi oli Janne.
Sibelius kirjoittautui 1885 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston lainopilliseen tiedekuntaan. Samaan aikaan hän aloitti viuluopinnot Helsingin Musiikkiopistossa (Helsingfors Musikförenings Musikinstitut) ja lakiopinnot jäivät sivuun. Sävellystunnit Sibelius aloitti opiston johtajan Martin Wegeliuksen johdolla. Nopeasti kävi ilmi, että hänen lahjakkuutensa pääsee parhaiten esiin säveltäjänä. Syksyllä 1888 musiikkiopiston opettajaksi tullut Ferruccio Busoni, rohkaisi osaltaan Sibeliusta jatkamaan sävellystyötä.
Sibelius kuului kielensä ruotsista suomeen vaihtaneeseen kulttuurieliittiin. Ruotsinkielinen Sibelius oli käynyt suomenkielistä Hämeenlinnan lyseota. Entistä syvällisempiä vaikutteita suomenkielisestä kulttuurista hän sai tutustuttuaan 1889 Järnefeltien fennomaaniperheeseen. Sibelius päätyi Arvid Järnefeltin seurassa Päivälehden nuorsuomalaisen perustajaryhmän yhteyteen. Eero Erkko, Juhani Aho ja Eino Leino muovasivat Sibeliuksen käsityksiä suomen kielen merkitystä korostavaan ja kulttuurisesti edistykselliseen suuntaan. Järnefeltien Aino-tyttärestä tuli Sibeliuksen aviopuoliso 1892. Sibelius ystävystyi myös taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan kanssa.
Sibelius opiskeli säveltämistä Berliinissä 1889–1890 ja Wienissä 1890–1891 senaatin myöntämillä apurahoilla. Hän haki ilmaisullista omaperäisyyttä suomalaisesta kansanmusiikista ja Kalevalan rytmeistä. Sibeliuksen moderni sävelkieli ihmetytti aluksi. Huhtikuussa 1892 valmistunut Kullervo, viisiosainen orkesterille ja mieskuorolle sekä sopraano- ja baritonisolistille sävelletty teos, sai ristiriitaisen vastaanoton.
Suomenkielille ja -mieliselle sivistyneistölle Kalevala-aiheinen teos oli erityisen tärkeä. Päivälehden Oskar Merikanto piti Kullervoa toistaiseksi vaikuttavimpana suomalaisena sävellyksenä, mutta ruotsinkieliset kriitikot suhtautuivat siihen varauksellisemmin. Sibeliuksen asema säveltäjänä oli 1890-luvun lopulle saakka Suomessa kiistelty, vaikka häneltä valmistuivat Kullervon ohella muun muassa Satu, Karelia-näyttämömusiikki, Lemminkäis-sarja ja ensimmäinen sinfonia.
Suomalaisen sävellystyylin suurin nimi
Sibeliuksen 50-vuotispäivän joulukuussa 1915 oli suuri kansallinen juhlapäivä. Lehdet julkaisivat laajoja artikkeleita, jotka korostivat säveltäjän merkitystä isänmaalle. Kymmenet Helsingin liikkeet koristelivat näyteikkunansa Sibelius-aiheisesti. Viidennen sinfonian kantaesitys oli merkittävä seurapiiritapahtuma. Pörssisalissa pidetyssä iltajuhlassa säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanus totesi Sibeliuksen luoneen suomalaisen sävellystyylin: ”Se vähä, mikä sitä ennen oli päivänvalon nähnyt, oli vain saksalaisen koulun hento vesa, johon oli niin sanoakseni etnograafillisesti ympätty suomalaisen kansanmusiikin aineksia”.
Maailmansodan aikana Sibelius muokkasi viidettä sinfoniaansa, joka valmistui lopullisesti 1919. Itsenäistymisvaiheissa hän sävelsi Heikki Nurmion sanoihin mieskuorolle ja pianolle Jääkärimarssin, jonka kantaesitys Suomessa kuultiin 19. tammikuuta 1918 akateemisessa itsenäisyysjuhlassa. Järvenpään seutu jäi vallankumouksen alettua Kansanvaltuuskunnan johtamalle alueelle. Sibelius joutui kotiarestiin, ja Ainolassa tehtiin kaksi kotietsintää. Sibelius muutti Robert Kajanuksen suostuttelemana Helsinkiin turvaan maaseudulla omavaltaisesti toimivilta punakaartilaisilta. Kajanus sai Ainolan-matkalle Eero Haapalaisen kirjoittaman turvapassin ja punakaartilaissaattueen. Säveltäjä asettui perheineen Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärinä toimineen veljensä Christian Sibeliuksen kotiin.
Punakaarti etsi aseita myös Lapinlahden sairaalasta. Oma maa -kantaatin sävellystyöhön keskittyneen Sibeliuksen sikarinsavun keskellä nähnyt punakaartilainen tokaisi tovereilleen löytäneensä ”päähullun”. Tiukan elintarvikesäännöstelyn vuoksi Sibelius laihtui keväällä kaksikymmentä kiloa. Sikareita säveltäjä sai sen sijaan riittävästi: Havanna Magasinet & Holländska Cigar Importaffären myi hänelle brasilialaisia ja kuubalaisia sikareita.
Helsingin valtauksen jälkeen Sibelius johti Jääkärimarssin Rüdiger von der Goltzin komentamien saksalaisjoukkojen johdon kunniaksi pidetyssä konsertissa. Olojen rauhoituttua perhe palasi Ainolaan. Raha- ja heinäpulan vuoksi säveltäjä joutui myymään perheen hevosen. Maailmansodan aikana tapahtunut rahanarvon lasku helpotti kuitenkin merkittävästi Sibeliuksen velkataakkaa.
Kansakunnan juro säveltäjämestari
Suomen itsenäistyttyä vahvistui Sibeliuksen asema kansakunnan kunnioittamana säveltäjämestarina. Julkisuuskuvaan vaikutti ikääntyvän Sibeliuksen tunnusmerkiksi muodostunut jylhä ulkonäkö. Hän ajeli päänsä paljaaksi alkuvuodesta 1919, mutta ei luopunut vielä viiksistään. Sibelius oli toukokuussa 1921 Helsingissä järjestettyjen ensimmäisten Pohjoismaisten musiikkipäivien huomatuin hahmo. Norjalaisen säveltäjä Sverre Jordanin mukaan suomalaiset pitivät häntä kansallissankarina: ”Kun kuljimme kaduilla, ihmiset ottivat hatut päästään kuin kyseessä olisi ollut kuningas.” Sibeliuksen maine kasvoi maailmalla 1920-luvulla. Hänen musiikkinsa vakiintui lukuisten orkesterien ohjelmistoon.
Säveltäjä pääsi eroon talousvaikeuksistaan 60-vuotispäivänään 1925 saamiensa lahjoitusten ansiosta. Tekijänoikeusjärjestelmän parannukset toivat lisäksi merkittäviä esityskorvauksia saksalaiselta tekijänoikeusjärjestöltä GEMA:lta. Elokuussa 1927 eduskunta hyväksyi lain tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin, mikä jälkeen Suomi pystyi liittymään Bernin sopimukseen 1928. Sibelius alkoi saada entistä enemmän tekijänoikeuskorvauksia teostensa esittämisestä. Hän kuolikin varakkaana miehenä. Laajan tuotannon tekijänoikeustulot tuovat Sibeliuksen jälkeläisille merkittäviä tuloja vuoteen 2027 saakka.
Sibeliuksen viimeiseksi jäänyt seitsemäs sinfonia valmistui 1924. Hänen tarkoituksenaan oli säveltää vielä yksi sinfonia, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut. Säveltäjä yritti 1930-luvun alkupuoliskolla saada vuosikausia Bostonin sinfoniaorkesterin tilaaman kahdeksannen sinfonian valmiiksi. Työtä haittasi sekä kasvanut itsekritiikki että Sibeliusta vuosikymmeniä vaivannut käsien vapina, joka paheni säveltäjän ikääntyessä. Sibelius vietti 1930-luvulla yhä enemmän aikaa Ainolassa ja vetäytyi yksityisyyteen.
Suomen suvereeni kulttuurilähettiläs
Säveltäjän 70-vuotispäivä 1935 oli kansainvälinen merkkitapahtuma. Hänen suosionsa oli erityisen suuri Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Pohjoismaissa. Ulkoasiainministeriö teki syntymäpäivän avulla Suomea tunnetuksi. Ministeriö käännätti kymmenille kielille Sulho Rannan säveltäjämestaria ylistävän artikkelin, jonka lähetystöt välittivät eri maiden tiedotusvälineille. Teksti ilmestyi lukuisissa laatulehdissä eri puolilla maailmaa. Ainolassa vieraili kuuluisia taiteilijoita ja toimittajia, joille ulkoministeriö järjesti mahdollisuuden tavata kuuluisa säveltäjä.
Sibeliuksen suosiosta kertoo New Yorkin filharmonikkojen teettämä tutkimus sunnuntaisten radiokonserttiensa suosikkisäveltäjistä. Sibelius nousi ensimmäiseksi 12 000 kuuntelijaa eri puolilta Yhdysvaltoja käsittäneessä otoksessa. Toiseksi sijoittui Ludwig van Beethoven ja kolmanneksi Maurice Ravel.
Talvisodan sytyttyä Sibeliukselle tarjottiin turvapaikkaa Yhdysvalloista ja Pohjoismaista, mutta hän kieltäytyi. Sibelius maine auttoi Suomen hyväksi toteutettuja varainkeräyksiä erityisesti Pohjois-Amerikassa.
Propagandaministeri Joseph Goebbelsin aloitteesta jatkosodan aikana 1942 Saksaan perustettu Sibelius-seura heikensi säveltäjän mainetta sekä länsimaissa että Neuvostoliitossa. Sibelius hyväksyi kunnian ja puhui radiotervehdyksessään Saksan ja Suomen kohtalonyhteydestä. Päiväkirjansa perusteella hän suhtautui kuitenkin kansallissosialismiin ja sen rotuoppeihin kielteisesti. Vuonna 1935 Sibelius oli lisäksi saanut Saksan korkeimman taiteellisen kunniamerkin, Goethe-mitalin. Natsi-Saksan antamat huomionosoitukset muodostuivat toisen maailmansodan jälkeen huomattavaksi taakaksi Sibeliukselle. Saksa-yhteydet nousivat uudelleen väittelyn kohteeksi
Sodan jälkeen Sibelius pysytteli pääosin poissa julkisuudesta. Hän kuoli Ainolassa 91-vuotiaana 20. syyskuuta 1957. Kansalaiset saivat jättää Suurkirkossa jäähyväiset säveltäjälle sunnuntaina 29. syyskuuta. Arkun ääressä kävi klo 21–24 välisenä aikana 17 000 ihmistä. Maanantaina 30. syyskuuta pidetyt hautajaiset muodostuivat kansalliseksi surujuhlaksi. Sibelius haudattiin Ainolan pihapiiriin.
Sibelius on 2010-luvulla edelleen maailmanlaajuisesti erittäin tunnettu säveltäjä. Klassisen musiikin ammattilaisten ja harrastajien parissa hänet tunnetaan lyhenteellä ”Sib”. Timo Koivusalo ohjaamana valmistui 2003 Sibeliuksesta elokuva, jossa hän sai oikeuden käyttää säveltäjän musiikkia. Koivusalon teos sai ristiriitaisen vastaanoton.
Sibeliuksen syntymäpäivä 8. joulukuuta, suomalaisen musiikin päivä, on ollut liputuspäivä vuodesta 2005. Säveltäjän syntymän 150-vuotismuistoa juhlitaan vuoden 2015 aikana näyttävästi.
Artikkeli perustuu Helsingin Suomalaisen Klubin tuottamaan Jean Sibelius -sivustoon.
Ainola – säveltäjäperheen koti Tuusulanjärven taitelijayhteisössä
Aino ja Jean Sibelius muuttivat kolmen tyttärensä kanssa rakennuttamaansa Ainolan taloon Tuusulanjärven lähistölle 24. syyskuuta 1904. Muuttoon oli syynä säveltäjän tarve saada etäisyyttä Helsingin vilkkaaseen huvielämään, jonka houkutuksille Sibelius oli altis. Säveltäjän työrauhan turvaamiseksi perhe oli jo vuosina 1899–1902 asunut Mattilan talossa Keravalla. Lisäksi luonnon ja maaseudun aatteellinen vetovoima oli suuri aikakauden kansallisromanttisessa ilmapiirissä.
Ainolasta tuli tärkeä osa Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä. Sibeliuksen perhe oli paljon tekemisissä Halosenniemeen asettuneen taidemaalari Pekka Halosen, Suvirannassa asuneen taidemaalari Eero Järnefeltin sekä Aholan rakennuttaneen kirjailija Juhani Ahon perheiden kanssa. Ahot olivat muuttaneet taloonsa 1897 ja Haloset 1898. Aino Sibeliuksen veli Eero Järnefelt teetti talon Tuusulanjärven tuntumaan 1900-luvun alussa.
Ainolan suunnitteli arkkitehti Lars Sonck, joka oli Eliel Saarisen ohella Suomen tunnetuin jugend-arkkitehti. Sonck suunnitteli muun muassa Turun Mikaelinkirkon, Tampereen tuomiokirkon, Kallion kirkon Helsingissä ja Kultarannan. Hirsirakenteisesta Ainolasta oli aluksi asuinkäytössä 190 neliömetriä alakerrassa. Lämmin tila laajeni 1910-luvun alun yläkerran muutostöiden jälkeen 330 neliömetriin. Talon rakennuttaminen kasvatti ennestäänkin velkaantuneen Sibeliuksen luottojen kokonaismäärän yli 200 000 markkaan.
Ainolassa asuessaan Sibelius sävelsi viulukonserton lopullisen version, sinfoniat nro 3-7, Tapiolan ja useita muita tunnettuja teoksiaan.
Sibeliuksen Aino-puoliso asui talossa miehensä kuoleman jälkeen 1960-luvun lopulle asti. Jean ja Aino Sibeliuksen hauta sijaitsee Ainolan pihapiirissä. Jean Sibeliuksen tyttäret myivät Ainolan vuonna 1972 Suomen valtiolle kotimuseoksi. Talo avattiin yleisölle 1974. Museossa vierailee vuosittain noin 25 000 kävijää. Kyrölän seisakkeen nimi muuttui 1.7.2015 Ainolaksi Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Sibelius sävelsi laajalla skaalalla
Jean Sibeliuksen tuotannon ytimessä ovat sinfoniat nro 1–7. Sinfonioiden lisäksi säveltäjän tunnetuimpia teoksia ovat viulukonsertto sekä orkesteriteokset Finlandia, Karelia-sarja, Lemminkäinen-sarjaan sisältyvä Tuonelan joutsen ja Valse triste. Hänen tuotantoonsa kuuluu yksinlauluja, kuoro- ja pianomusiikkia, näytelmämusiikkia ja kamarimusiikkia. Sibelius sävelsi myös Uusmaalaisten laulun, Jääkärimarssin ja Suojeluskuntalaisten marssin.
Sibeliuksen viulukonsertto on 1900-luvulla useimmin levytetty viulukonsertto. Hänen sinfoniansa ovat Ludwig van Beethovenin jälkeen eniten esitettyjä. Maailmanlaajuisesti kaikkein laajimmin tunnettuja Sibeliuksen sävellyksiä ovat Valse triste ja Finlandia. Finlandia oli Nigeriasta irrottautumaan pyrkineen Biafran kansallislauluna 1967–1970. Sen säveleeseen on laadittu virsisanoitukset ”Be Still, My Soul” ja ”This Is My Song”. Finlandian ottamista Maamme-laulun tilalle Suomen kansallislauluksi on toistuvasti ehdotettu 1920-luvulta lähtien.
Sibeliuksen tyylillinen kehitys etenee wieniläisklassismin ja varhaisromantiikan tapaan tehdyistä ensimmäisistä harjoitelmista kansallisromantiikkaan. Nuorklassista ja ekspressionistis-impressionistisista välivaihetta seuraa sinfonisen ajattelun uudistaminen ja kiteyttäminen tavalla, jonka merkitystä nykytutkimus on tuonut esille.
Jääkärimarssi henkii uhoa ja uskoa
Jean Sibelius sävelsi Jääkärimarssin (alun perin Jääkärien marssi) marraskuussa 1917 Kuninkaallisessa 27. Preussin Jääkäripataljoonassa palvelleen Hilfsgruppenführer Heikki Nurmion (1887–1947) kirjoittamiin sanoihin. Sanoitus syntyi Liepajassa (Libau) miesten mielialan kohentamiseksi järjestetyssä kilpailussa heinäkuussa 1917.
Nurmion teksti toimitettiin Suomeen. Sibelius otti sävellystehtävän innostuneena vastaan ja sävelsi marssi kolmessa päivässä Ainolassa. Marssin lauloi ensimmäisen kerran Liepajassa 28. marraskuuta 1917 pataljoonan miehistön illanvietossa itseään pianolla säestänyt Väinö Brandt (Palojärvi). Suomessa marssia laulettiin suljetuissa tilaisuuksissa heti sen valmistuttua. Kappale oli myös Laulu-Miesten vuosijuhlan ohjelmistossa Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta 1917.
Jääkärimarssi julkaistiin joulukuussa 1917 ilman säveltäjä- ja sanoittajatietoja mieskuorolle ja pianolle kirjoitettuna. Varsinainen kantaesitys kuultiin 19. tammikuuta 1918 Helsingissä, jolloin marssin lauloi ensin Olof Wallinin johtama Akademiska Sångföreningen ja sen jälkeen Ylioppilaskunnan Laulajat.
Sibelius sovitti kappaleen sittemmin myös mieskuorolle ja sinfoniaorkesterille. Jääkärimarssi on useiden Puolustusvoimien joukko-osastojen kunniamarssi.
Nurmion sanoituksessa kiteytyy 1900-luvun alussa vahvistunut heimoaate ja 1917 kesällä vallinnut epävarmuus Suomen tulevaisuudesta. Sibelius käänsi sanat tulevaisuudenuskoiselle sävelkielelle.
Linkkejä:
Veijo Murtomäen artikkeli Sibeliuksesta Kansallisbiografiassa.
Sibelius 150 -juhlavuoden sivusto kertoo vuoden tapahtumista ja Sibelius-uutisista.
Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen ateljeekoti.
Videolinkkejä:
Elokuva Jean Sibeliuksen 80-vuotispäivän johdosta 8.12.1945. Jean Sibelius kodissaan.