Väinö Voionmaa (1869–1947, vuoteen 1906 Wallin) kuului SDP:n maltillisen linjan poliitikkoihin itsenäistymisvaiheista sotavuosien jälkeiseen aikaan saakka. Voionmaa toimi Tokoin senaattiin kulkulaitostoimikunnan päällikkönä. Kapinaan hän ei osallistunut ja SDP:n jäseneksi hän liittyi vasta sisällissodan jälkeen. Voionmaa oli Väinö Tannerin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen ulkoministeri 1926–1927 ja hän kuului myös A. K. Cajanderin punamultahallitukseen 1937–1939.
Voionmaa aloitti yhteiskunnallisen toimintansa raittius- ja kansanvalistusliikkeissä. Hän toimi Työväen Sivistysliiton puheenjohtajana 1919–1947 sekä johti perustamaansa Työväen Akatemiaa 1932–1947. Voionmaa oli 25-vuotiaana tohtoriksi väitellyt historiantutkija, jonka tuotantoon kuuluu muun muassa keskiaikaa käsitteleviä tutkimuksia ja paikallishistorioita.
Voionmaan erityispiirre oli maltillinen Suur-Suomi-ajattelu, joka pohjautui luonnonmaantieteeseen. Voionmaan hahmottelema Suur-Suomi ulottui Ruotsin Länsi-Pohjaan, Norjan Ruijaan ja itärajan takana Inkerinmaalle sekä Itä-Karjalassa Jäämeren rannikolle. Voionmaa tiedosti, ettei Suomi voi levittäytyä rauhanomaisesti näin laajalle alueelle. Oikeistonationalismista hän sanoutui irti. Voionmaa vaikutti ilmeisesti Tarton rauhanneuvotteluissa siihen, että Petsamo liitettiin Suomeen.
Kirjallisuutta:
Maria Lähteenmäki: Väinö Voionmaa: Puolue- ja geopoliitikko. Historiallisia tutkimuksia, 264. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
Linkkejä:
Pekka Kaarnisen artikkeli Väinö Voionmaasta Kansallisbiografiassa.