Osio kertoo Suomen itsenäistymisvaiheista Uuden Suomettaren ja Työmiehen näkökulmasta. Molempia helsinkiläislehtiä luettiin koko Suomessa ja ne olivat tärkeitä mielipidevaikuttajia.
Uusi Suometar heijasteli erityisesti suomenkielisen ja -mielisen porvarikentän aatemaailmaa. Vuonna 1895 perustettu Työmies oli alusta lähtien työväenliikkeen tärkein lehti, josta tuli 1906 sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattaja.
Uusi Suometar oli vanhasuomalaisen puolueen äänenkannattaja. Levikiltään lehti oli 1910-luvulla pääkaupungin neljänneksi suurin Työmiehen, Helsingin Sanomien ja Hufvudstadsbladetin jälkeen. Uusi Suometar oli muuttunut seitsenpäiväiseksi. Järnefeltien tunnettuun fennomaanisukuun kuuluneen päätoimittaja Akseli Rauanheimon lyhyellä kaudella 1913–1914 lehti laajensi myös kirjoittajakuntaansa. Rauanheimo antoi lisätilaa muun muassa urheiluaiheisille uutisille ja kirjoituksille.
Vuonna 1914 lehden päätoimittajana aloitti P. J. Hynninen, joka teki Suomen itsenäistyttyä pitkän uran ulkoasianhallinnossa. Itsenäistymisvuonna 1917 Uusi Suometar noudatti maltillista linjaa. Tähän tyytymättömät suomettarelaiset itsenäisyysmiehet perustivat tavoitteidensa tueksi oman lehden, Uuden Päivän. Uusi Suometar muutti nimensä 1918 Uudeksi Suomeksi.
Työmiehen päätoimittajana toimi vuosina 1900–1918 Edvard Valpas-Hänninen. Muurarina ennen toimittajavuosiaan työskennellyt Valpas-Hänninen oli käynyt seitsemän luokkaa oppikoulua sekä harrastanut itseopiskelua. Sensuurin liennyttyä ensimmäisen sortokauden jälkeen lehti julisti Valpas-Hännisen johdolla marxilaista sosialismia ja kannatti luokkataistelua.
Toisella sortokaudella lehti arvosteli johdonmukaisesti venäläistämistä. Valpas-Hännisen vaikutusvalta lehdessä pieneni ensimmäisen maailmansodan alla. Lehden vuonna 1917 omaksuman vallankumouksellisen linjan muovasi muu toimitus.
Työmiehen levikki kasvoi tasaisesti. Lehden painosmäärä 1906 oli noin 17 000, vuonna 1910 25 000 ja vuonna 1916 40 000. Sen levikki oli työväenlehdistä ylivoimaisesti suurin. Työmiestä tilattiin pääosaan Suomen kunnista. Vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen lehtien levikit kasvoivat Suomessa, mutta yksikään niistä ei yltänyt Työmiehen ennätysmäiseen lähes 80 000 kappaleen levikkiin. Lehti lakkautettiin kapinan kukistuttua keväällä 1918 ja kapinasta syrjässä olleet perustivat Suomen Sosialidemokraatin.
”Vallankumouksen kellot soivat”. ”Mensevikit pakenevat”. Verinen taistelu Hausjärvellä. Kahakka Oitissa. Porvarien puuhat korkeimman vallan suhteen. Suomen asema ja Pietarin tapahtumat. Kutsu Osuustukkukaupan perustamiskokoukseen.
Pietarin köyhälistö taistelee parhaillaan vastavallankumouksellista porvaristoa vastaan. Pietarin tärkeimmät laitokset ovat sotilasvallankumouksellisen komitean käsissä. Väliaikainen hallitus yrittää saada avukseen joukkoja rintamalta.
Eilen kahdeksan tienoissa illalla tulivat seuraavat tiedot Pietarista. Pääministeri Kerenski on poistunut kaupungista. Pari väliaikaisen hallituksen jäsentä on vangittu. Tänään torstaina arvellaan muodostettavan uusi hallitus, jonka pääministeriksi tulee Lenin, ulkoministeriksi Trotski ja sotaministeriksi Verhovski.
Sosialistivallankumouksellisten keskuskomitea kehottaa puoluetta ”nykyisen asiaintilan Vallitessa kutsumaan edustajansa pois kaikista poliittisista järjestöistä, joissa bolshevikit ovat johtamassa asemassa”. Keskuskomitea vaatii, että puolueen kaikki jäsenet sen linjaa, eivätkä tunnusta bolshevikkien hallitusta.
”Vallankumouksen kellot soivat”
Sosiaalidemokraattisen puolueen puolueneuvoston ja Suomen Ammattijärjestön toimikunnan kannanotto Pietarin tapahtumien vuoksi:
”Vallankumouksen kellot soivat. Ne kertovat Pietarista: vallankumouksen saavutukset turvatakseen on kumouksellinen sotaväki ja työväki siellä ottanut käsiinsä kaiken vallan. Saapuneiden tietojen mukaan tämä on tapahtunut melkein verettömästi. Se todistaa kumouksellisten voimasta ja järjestyksestä.
Suurten historiallisten tapahtumain sarja on siis taas alkamassa. Nämä tapaukset varmaan vaikuttavat meidänkin oloihimme. Olkoon työväki siis valveilla. Suomen työväellä on monin verroin syytä tähän. Porvaristo on sitä sortanut, taantumuksellisia puuhia on porvaristo mielessään hautonut. Vielä viime hetkinä on se valmistanut täydellistä vallankaappausta omiin käsiinsä.
Välttämätöntä on sen vuoksi työväen nyt seistä yhtenä miehenä leivän ja oikeuden puolesta.
Työläistoverit! Taantumuksellinen porvaristo on harjoittanut jo kauvan järjestelmällistä provokatsionia. Viime päiväinkin tapahtumissa on siitä todistuksia. Mutta työväki säilyttäköön kylmäverisyytensä ja horjumattoman kansanvaltaisen järjestyksen keskuudessaan. Työväen tahdon painolla tehtäköön alunpitäen mahdottomiksi kaikki yksilölliset kostoteot ja ryöstöt ja muut järjestyneen työväen tuomitsemat vahingolliset teot. Vallankumouksellisen työväenluokan päämäärien saavuttaminen vaatii järjestynyttä yhteistoimintaa ja sitä vain vahingoittavat hajanaiset mellastukset.”
Sosiaalidemokraattisen puolueen puolueneuvosto ja Suomen Ammattijärjestön toimikunta valmistelevat tilanteen vaatimia toimia.
”Työväenluokka itse päättää, milloin ja mihin toimintalln sen on wälttämätöntä ryhtyä koko voimallaan. Mutta heti painakaamme mieleemme, että ehjänä rintamana tulee työväen pysyä.
Yhtenä miehenä seisokaamme vaatimuksiemme puolesta. Tuumaakaan niistä ei ole annettava perää. Tämän hetken tunnussana on: Työväki valveille! Voimat kokoon! Leipää ja oikeutta!”
”Menshevikit pakenevat”
Pietarin työ- ja sotamiesneuvoston menshevikkiedustajat Broido, Weinstein ja Lieber ovat antaneet eilen seuraavan julistuksen:
”Kätkeytyen neuvoston selän taakse on bolshevikkipuolue järjestänyt sotilassalaliiton, joka uhkaa saattaa vallankumouksen ja vapauden turmioon, tehdä mahdottomaksi perustavan kokouksen koollekutsumisen setä tuottaa tappion rintamalla. Menshevikkiryhmä on julkisesti esiintynyt tätä rikollista seikkailua vastaan, ja kun sitä käsiteltiin neuvoston istunnoissa, se julkisesti ilmoitti kieltäytyvänsä ottamasta osaa sotilasvallankumouksellisen komiteaan, joka on asettunut salaliiton etupäähän.
Nyt kun tämä seikkailu on muodostunut tositapahtumaksi, katsoo ryhmä velvollisuudekseen luopua kaikesta edesvastuusta salaliiton turmiollisten seurauksien suhteen ja Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen keskuskomitean suostumuksella se ilmoittaa eroavansa Pietarin työ- ja sotamiesneuvoston puhemiehistöstä ja toimeenpanevasta komiteasta sekä kehoittaa kaikkia ryhmän jäseniä aktiiviseen puoluetoimintaan.”
Verinen taistelu Hausjärvellä
Työmies kertoi Mommilan tapahtumista otsikolla ”Verinen taistelu Hausjärvellä”. Lehti raportoi varsinaisten tapahtumien kulusta Helsingin Sanomien ja STT:n tietojen pohjalta. Työmiehen mukaan matruusit olivat kuitenkin saaneet luvan yöpyä kauppias Väinö Nokkalan talossa.
Lehti kertoi, että kahakassa olivat saaneet surmansa maanviljelysneuvos Kordelin ja isännöitsijä Pettersson. Kaksi matruusia oli kaatunut, samoin kaksi suojeluskuntalaista. Lisäksi matruusinpukuun pukeutunut Johan Skott oli haavoittunut vaikeasti. (Skott kuoli muutaman päivän kuluttua. –JK)
Työmies korosti omissa uutisissaan etsineen Mommilasta aseita, joita oli myös löydetty.
”Tiedusteltuamme asiaa täkäläisestä toimeenpanevasta komiteasta, ilmoitettiin sieltä, että heidän saamiensa tietojen mukaan piti Mommilassa löytyä asevarasto. Helsingistä lähetettiin 25-henkinen sotilasjoukko ottamaan selkoa asian todenperäisyydestä. Saavuttua Paikkakunnalle toimittivat he kotitarkastuksen ja löysivätkin melko ison asevaraston. Tahtoessaan saat. taa takavarikoidut aseet sekä vangitut henkilöt Helsinkiin, joutuivat sotilaat hyökkäyksen alaiseksi, jolloin 3 sotilasta kuoli ja useampia haavoittui.
Lahtarikaartilaiset tämän jälkeen ottivat sotilailta takavarikoidut aseet takaisin. Ylivoimaisen joukon edessä täytyi matruusien paeta.”
Kahakka Oitissa
Helsingistä lähti iltapäivällä klo 4 ylimääräinen juna viemään suojeluskuntalaisia Mommilaan. Oitin asemalla he yllättivät joukon merisotilaista, joista yksi ammuttiin asemalla kuoliaaksi. Muut pääsivät autolla karkuun, mutta jäivät kiinni Leppäkoskella.
”Uudenmaan läänin kuvernöörille Hämeen läänin kuvernööriltä saapuneen tiedon mukaan vangitsivat suomalaiset viranomaiset Oitin asemalta pakoon päässeistä 5 miestä Leppäkosken asemalla, jonne he olivat autolla saapuneet ja piilottautuneet erääseen aseman lähellä olevaan rakennukseen. Vangitsemisen toimitettiin klo 9 eilen illalla. Sen jälkeen oli paikalla rauhallista.”’
Erään rautatieläisen kertoman mukaan helsinkiläisten suojeluskuntalaisten juna oli herättänyt ärtymystä Riihimäellä oleskelleiden sotilaiden parissa. Juna oli ohittanut Riihimäen pysähtymättä. Sotilaat olivat myös vaatineet junaa käyttöönsä, mutta eivät olleet sitä saaneet.
Porvarien puuhat korkeimman vallan suhteen
Porvarit ovat viivytelleet eduskuntatyön aloittamisessa. Pyrkimyksenä on ollut kaapata eduskunnalle kuuluva valta. Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän ei tätä hyväksy:
”Eduskunnan olisi heti kokoonnuttuaan pitänyt julkisesti ja perusteellisesti ryhtyä suorittamaan niitä tärkeitä tehtäviä, joita kansa nyt odottaa. Tätä vaati sosialidemokratinen eduskuntaryhmä heti eduskunnan kokoontumispäivänä. Mutta sen sijaan että eduskunnan porvarillinen enemmistö olisi sallinut töihin ryhdyttävän, on se näin kauvan viivytellyt eduskunnan työtä ja julkista toimintaa. Sen sijaan ovat porvarit nyt viikon päivät pitäneet yksityisiä neuvotteluja sekä keskenään että kenraalikuvernöörin kanssa.
Ne ovat pyrkineet laittomasti kumoamaan eduskunnan viime heinäkuun 18p:nä hyväksymän kansanvallan perustuslaissa säädetyn järjestyksen, jonka mukaan korkein valta Suomessa kuuluu kansaneduskunnalle.
Ne suunnittelivat sen vallan anastamista erityisesti perustettavalle muutaman miehen hallituskunnalle, 'direktoriolle’ taikka ainoalle, ’valtionhoitajalle’. Kun nähtävästi osa heistä tajusi tämmöiset kaappaushankkeet liian läpinäkyviksi, niin ryhtyivät he suunnittelemaan vallan kaappaamista senaatin käsiin. Tätä vähintään yhtä törkeää hanketta kannattamaan ovat yhtyneet kaikki porvarilliset ryhmät.
Hanke pitäisi nyt toteutettavan sillä tavalla, että Venäjän Väliaikainen hallitus määräämissään eduskunnan avajaisissa antaisi sellaisen manifestin kuin eduskunnan porvariryhmät ovat sommitelleet ja kenraalikuvernöörille ehdottaneet, sekä sen jälkeen puhemies ilmoittaisi, että se otetaan ’mielihyvällä’ vastaan.”
Suomen asema ja Pietarin tapahtumat
Kenraalikuvernööri Nekrasov matkusti tiistaina (6.11.) Pietariin esitelläkseen porvarien ehdotuksen julistukseksi Suomen korkeimman vallan väliaikaiseksi järjestämiseksi. Hänen oli tarkoitus palata tänä aamuna Helsinkiin.
Suomen asiain esittelyä ei tietenkään ole eilen voitu pitää. Väliaikaisen hallituksen lainopillisen neuvoston puheenjohtaja paroni Nolde on kuitenkin hyväksynyt porvarien valmistaman manifestin pienin sanamuotomuutoksin.
Kutsu Osuustukkukaupan perustamiskokoukseen
Suomen Osuustukkukauppa pitää perustamiskokouksensa 13. ja 14. joulukuuta Helsingissä Uuden ylioppilastalon juhlasalissa.
”Osuuskauppojen hallituksia kehotetaan kiireellisesti kutsumaan koolle kauppansa ylimääräisen kokouksen päättämään kaupan liittymisestä jäseneksi osuustukkukauppaan sekä valitsemaan yhden äänivaltaisen edustajan perustavaan kokoukseen.”
Perustavan kokouksen alustusvihko, johon sisältyy osuustukkukaupan sääntöehdotus, lähetetään Kulutusosuuskuntien Keskusliittoon kuuluville osuuskaupoille 20. marraskuuta mennessä. Valtuuskunnan puolesta: Väinö Tanner ja Väinö Hupli.
Kansalaissota alkanut Pietarissa. Hyökkäys yllätti väliaikaisen hallituksen. Mommilan tapahtumat. Kahakka Lahdesta tulleiden suojeluskuntalaisten kanssa. Suutari Skott johdatti matruusit Mommilaan. Toinen kahakka Oitin asemalla. Toimeenpanevan komitean kommentti: ”Aseet pois porvareilta.” Huligaanit mellastaneet Loimaalla. Kotitarkastus ja takavarikoita Strandin korjauspajassa. Nimimerkki Kansalaisen vetoomus ”Suomen Puolustus”. Huomattava ensi-ilta Kansallisteatterissa. Toimikunta toteuttamaan Kiven muistopatsasta.
Leninin johtamat bolsevikit ovat saamiemme tietojen mukaan ottaneet vallan Pietarissa. Nykyisen kansalaissodan ensimmäiset kahakat tapahtuivat jo tiistai-iltana ja sitä seuraavana yönä. Sen jälkeen saadut tiedot ovat epäluotettavia. Porvarilehtiä ei enää eilen illalla tullut Viipuriin yhtään. Ainoana kaupunkiin saapui ”Rabotshii i Soldat”, joka sisältämän julistuksen mukaan valtiovalta on siirtynyt sotilasvallankumouksellisen komitean käsiin.
”Ristiriidan Pietarin neuvoston ja väliaikaisen hallituksen välillä kärjisti huippuunsa kysymys sotilasvallankumouksellisen komitean komissarioiden oikeudesta kontrolloida Pietarin sotilaspiirin esikunnan toimenpiteitä. Aluksi näytti selkkaus saavan rauhallisen ratkaisun, kun luultiin sotilasvallankumouksellisen komitean luopuvan vaatimuksestaan komissarioiden asettamisessa.
Mutta sitten alkoi saapua Talvipalatsiin väliaikaiselle hallitukselle tietoja, että Smolnan opistolle neuvostojen pääpaikkaan alkaa kerääntyä punakaartin osastoja ja niille jaettiin siellä aseita ja patruuneja. Sillat koetettiin katkaista, jottei bolshevikiaines pääsisi Viipurin kaupunginosasta keskikaupungille. Sillat kuitenkin asetettiin useat kerrat paikoilleen ja liike niitä myöten tapahtui häiriöittä. Puoliyön aikana alkoi Pietarin sotilaspiirin esikuntaan saapua tietoja ammunnasta kaupungin eri osissa.
Kansalaissota oli alkanut.”
Hyökkäys yllätti väliaikaisen hallituksen
Hyökkäys näyttää tulleen yllätyksenä väliaikaiselle hallitukselle. Pääministeri Kerenski oli pyytänyt Pietarissa esiparlamentilta tukea hallitukselle taistelussa tulossa olevaa bolshevikkikapinaa vastaan. Suoraa tukea hän ei saanut, mikä sai Kerenskin ajattelemaan eroa. Esiparlamentin puhemiehistö ilmoitti ainoastaan, ’että se piti Kerenskin eroa nykyhetkenä ehdottomasti epäsuotavana’. Hallitus oli valmistautunut myös sotilaallisesti huonosti.
”Sillä aikaa kuin hallitus kokoili epävarmoja joukkoja, toimivat bolshevikit ripeästi. Vallassaan olevan Pietarin toimiston välityksellä ovat bolshevikit levittäneet tietoja voitoistaan: rautatieasemat, sähkölennätinlaitos, puhelinasemat ja valtakunnan pankki ovat heidän käsissään; väliaikainen hallitus on kukistettu; valtiovalta on siirtynyt sotilaskomitean käsiin; valta maaseuduilla siirtynyt neuvostojen käsiin; esiparlamentti hajotettu.
Näin anastamansa vallan etunenään kerrotaan bolshevikien asettavan Leninin; ulkoministeriksi tulee Trotski ja sotaministeriksi Verhovski.
Tähän samaan aikaan kokoontuu Pietarissa yleisvenäläinen 'neuvostojen kongressi. Sen ensimäiseksi tehtäväksi tulee, Leninin sanojen mukaan, välirauhan tarjoaminen kaikille sotiville valloille.”
Tiedot Venäjän pääkaupungista ovat melkein kaikki bolshevikien valtaaman Pietarin toimiston välittämiä. Niiden perusteella on valta Pietarissa bolshevikeilla. Eilen illalla saapuneiden tietojen mukaan Kerenski on poistunut kaupungista. Pari väliaikaisen hallituksen jäsentä on vangittu. Kenraalikuvernööri Nekrasovin kohtalosta ei ole tietoa.
”Kellon käydessä 3 torstai-aamulla saapui ”Retshin” mukaan tieto, että sotilasvallankumouksellisen komitean sotajoukot olivat vallanneet Talvipalatsin. Sanomalehtimiehille, jotka olivat kaupungintalolla, ilmoitettiin, että klo 2 yöllä A. I. Konovalov ilmoitti puhelimitse kaupunginpäällikölle, että muutaman minuutin kuluttua kapinalliset ottavat palatsin haltuunsa. Tietojen mukaan, jotka saatiin klo 2,45 yöllä suoraan Talvipalatsista, ryhtyivät sisään tunkeutuneet sotamiehet ja punakaartilaiset, vangittuaan junkkarit, toimittamaan kotitarkastusta. Talvipalatsissa olleiden ministerien kohtalosta ei ole tietoa.”
Muutoin elämä Pietarissa oli rauhallista. Junaliikenne Suomeen on jatkunut. Pietarista lähteneet matkustajat ovat saapuneet onnellisesti Helsinkiin.
Mommilan tapahtumat
Mommilan pysäkille saapui pikajunalla tiistaina 6. marraskuuta klo 3.10 iltapäivällä kolmisenkymmentä aseistettua matruusia. Noin klo 6 illalla tuli lisäksi neljä matruusia automobiililla. He olivat lähteneet klo 1 päivällä Helsingistä. Matruusit siirtyivät klo 7 illalla lähellä olevaan kauppias Nokkalan taloon, jossa he yöpyivät talonväen estelyistä huolimatta.
Matruusit lähtivät aamulla klo 6 Mommilan kartanolle, jonka päärakennuksen he piirittivät. Matruusit rikkoivat kartanon konttorin oven ja useita ikkunoita. Sotilaat suorittivat perusteellisen kotitarkastuksen, jossa he saivat saaliikseen muutamia kiväärejä, haulikoita sekä suuren määrän joukon arvoesineitä, kuten sormuksia, rannerenkaita, hopeisia pikareita. Matruusit katkaisivat puhelinjohdot.
”Kun mellastelua oli kestänyt useita tunteja, julistettiin paitsi Mommilan kartanon omistajaa, maanviljelysneuvos Kordelinia itseään, sinne hänen syntymäpäivävieraikseen saapuneet henkilöt, yhteensä 22, niiden joukossa lakit. kand., varat. R. Ryti rouvineen Helsingistä, hra Kordelinin sisarentytär Thyra Wahnlund Helsingistä, hra Kordelinin veli, kauppias J. Valtonen Raumalta, merikapteeni G. Wass Raumalta, Jockis Gods A.B:n isännöitsijä P. Pettersson rouvineen, Jokioisten sokeri- ja siirappitehtaan toimeenpaneva johtaja ins. V. Norrman, tirehtööri Hj. Björn sekä asemapäällikkö Hj. Allén rouvineen, kaikki Jokioisista, vangituiksi.”
Vangittuja lähdettiin kuljettamaan klo 12–1 tienoissa päivällä kuljettamaan Mommilan pysäkille päin. Etummaisen liikkui matruusien automobiili, jossa oli kuljettaja ja neljä matruusia. Sitä seurasivat vangittuja kuljettaneet hevosajoneuvot ja toinen automobiili.
Kahakka Lahdesta tulleiden suojeluskuntalaisten kanssa
Mommilaan hälytettiin Lahdesta suojeluskuntalaisia. Noin 40 miehen joukko saapui Mommilan pysäkille ylimääräisellä junalla. Suojeluskuntalaiset lähtivät pikamarssia kohti kartanoa. Mukana oli kuvernöörin määräyksestä Lahden uusi poliisimestari J. Tamminen, joka oli saanut tehtäväkseen ottaa selvää tapahtumista Mommilassa.
”Kun apujoukko oli tullut Haminan kylässä sijaitsevan Saappolan talon kohdalle, ilmestyi tienkäänteestä matruusien automobiili, jolloin hyvän matkaa osaston edellä kulkeva luutnantti Tamminen pyysi auton lähestyessä suojeluskuntalaisia olemaan ampumatta, kun hänellä oli aikomuksena selittää asia matruuseille. Mutta ennen kuin hän ennätti matruuseille mitään sanoa, nousi automobiilissa seisoalleen eräs matruusi, joka ampui ensimäisen laukauksen ilmaan, suunnaten toisen laukauksen lähestyvään apujoukkoon.”
Suojelukuntalaiset piiloutuivat heti maantienojaan ja alkoivat ampua. Pari matruusia kaatui autoon. Taistelussa kuolivat Lahden suojeluskuntalaisista valokuvaaja U. Berglund ja metsänhoitaja Koivunen. Kolme muuta haavoittui. Tulituksen aikana kohdistui matruusien viha vangittuja kohtaan, joista he surmasivat maanviljelysneuvos A. Kordelin ja Jokioisten kartanon isännöitsijän P. Petterssonin. Heidän ruumiinsa on sittemmin viety Mommilan kartanoon.
Suutari Skott johdatti matruusit Mommilaan
Taistelun aikana kumpikin joukko hajaantui. Matruuseista osa pakeni metsään, osa lähti automobiililla Oittiin päin. Joitakin matruuseja sai surmansa. Pahasti haavoittuneiden matruusipukuisten joukosta löytyi mm. suomalainen suutari Skott, jota pidetään merisotilaitten oppaana ja retken aiheuttaneena. Skott oli haavoittunut oikealle puolelle rintaa. Luoti on mennyt lääkärin antaman tiedon keuhkon läpi. Myös hänen oikean jalkansa reisiluu oli murskaantunut. Skott jäänee kuitenkin henkiin. Häntä hoidetaan Lahden kaupunginsairaalassa. (Skott kuoli muutaman päivän kuluttua. –JK)
”Hän oli aikaisemmin ollut maanviljelysneuvos Kordelinin palveluksessa. Kun hän vietti huonoa elämää m .m. myyskennellen viinaa, erotti maanviljelysneuvos Kordelin hänet palveluksestaan. Tämän jälkeen on Skott ollut Venäjän valtion vallitöissä, jatkaen hurjaa elämäänsä. Nyt katsoi hän sopivan hetken kostaa isännälleen.”
Tänään saatujen tietojen mukaan pääsivät kahakan aikana kaikki matruusien vangit pakenemaan lukuunottamatta surmansa saaneita, maanviljelysneuvos Kordelinia ja isännöitsijä Petterssonia. Rouva Pettersson, insinööri Norrman, tirehtööri Björn sekä herrasväki Allén saapuivat tänään päivällä Jokioisiin. Rouva mansner on päässyt turvallisesti Ojakkalaan.
Toinen kahakka Oitin asemalla
Helsingistä lähti Oittiin ylimääräinen juna, joka kuljetti järjestyksenpalauttamiseen Mommilassa valmiita henkilöitä. Joukko kohtasi Oitin asemalla väkivaltaisuuksiin osallistuneita matruuseja. Merisotilaat ampuivat pidätysyrityksen tehnyttä apujoukkoa, jolloin yksi väkivallantekijöistä sai surmansa. Muut pääsivät pakoon. Yksi suojeluskuntalaisjoukon miehistä haavoittui lievästi.
Toinen matruusien käyttämistä autoista otettiin kiinni lähellä Turenki. Toinen, jossa oli 5 sotilasta, joutui epäkuntoon Leppäkoskella. Sotilaat menivät asemalle, jossa alkoivat mellastaa. He päätyivät sikäläisten venäläisten sillanvartijoiden asuntoon.
Toimeenpanevan komitean kommentti: ”Aseet pois porvareilta.”
Lehtemme toimittajalla oli eilen tilaisuus keskustella puhelimitse Helsingin toimeenpanevan komitean puheenjohtajan Scheimannin kanssa. Hän mukaansa neuvoston toimeenpaneva komitea suhtautuu Mommilan tapahtumiin seuraavasti:
”Mommilan tapahtumista ja meidän suhtautumisestamme niihin ei minulla ole muuta sanottavaa kuin, että me tulemme kaikin keinoin estämään Suomen porvariston aseistautumisen. Kysymys ei tässä tapauksessa ole niin paljon muutaman matruusin kuolemasta kuin siitä, että meidän on päästävä tämän tarkoituksemme perille. Meidän on etsittävä porvariston asevarastot ja riisuttava porvaristo aseista. Jos tämä toimenpide tulee kohtaamaan esteitä, niin julistamme Suomen sotatilaan.”
Viime yönä saapui junalla Mommilan pysäkille 400 sotilasta. Melkein kaikki kuuluivat jalkaväkeen. Joukot ilmoittivat tulleensa pitämään järjestystä paikkakunnalla. Muista Mommilan tapahtumista ei ole tietoa, koska sekä kartanoon että muualle paikkakunnalle johtavat puhelinjohdot on katkaistu. Kaikki suojeluskuntalaiset ovat lähteneet Mommilasta.
Huligaanit mellastaneet Loimaalla
Eilen illalla klo 8 aikoihin alkoi Loimaan Hirvikoskelle kerääntyä suuri joukko huligaaneja. Tiettävästi tarkoituksena oli löytää maanviljelijä Kalle Piki, joka on Loimaan suojeluskunnan johtaja. Suojeluskunta oli läsnä Humppilan käräjillä viime maanantaina. Huligaanien tarkoituksena lienee ollut kostaa maanviljelijä Pielle. Huligaanijoukot etenivät kahdelta suunnalta Pien taloa kohti. Taloa suojelemaan oli kokoontunut Loimaan suojeluskunta.
”Muutamia minuutteja yli klo 8 kuuluivat ensimmäiset laukaukset, ja sen jälkeen oli useampien tuntien ajan kahakoimista ja ammuntaa. Viime yönä klo 1:een mennessä ei vielä kukaan ollut saanut surmaansa tai haavoittunut. Klo 1 yöllä saatujen tietojen mukaan jatkui talon piiritystä vielä silloin.
Klo 2 jälkeen yöllä saapui tieto, että 250-miehinen ratsastava suojeluskunta on klo 2 tienoissa hajoittanut talon piirittäjät, jotka peräytyivät Loimaan asemaa kohti. Epäillään, että huligaanien johtomiehet olisivat saapuneet paikkakunnalle Turusta.”
Tänään saamiemme tietojen mukaan Pien talon lisäksi on piiritetty myös lähellä sijaitsevaa Piki-veljesten omistamaa Kössin taloa. Haavoittuneita ei ole. Tänään Hirvikoskella on ollut rauhallista.
Turusta saatujen tietojen mukaan huligaanien retki on kosto siitä, että Loimaan suojeluskunta oli Humppilan käräjäjutussa toiminut käräjärauhan varjelijana.
”Pimeässä ei voitu nähdä, oliko sotilaita huligaanien joukossa. Avuksi hälytettiin heti Loimaan suojeluskunta, joka myöhemmin sai apua Alastaron ja Metsämaan suojeluskunnilta. Täten muodostunutta vahvaa vartiojoukkoa peläten eivät huligaanit uskaltaneet ryhtyä hyökkäykseen, vaan jatkui laukaustenvaihtoa aamuyöhön, jolloin huligaanit näkivät parhaaksi hajaantua.”
Kotitarkastus ja takavarikoita Strandin korjauspajassa
Eilen iltapäivällä klo 4 tuli saapui A. V. Strandin metallitehtaaseen ja korjauspajaan Iso-Robertinkatu 46:een kaksi matruusia. Jonkin ajan kuluttua saapui kaksi autollista matruuseja. Merisotilaat ryhtyivät tekemään perinpohjaista tarkastusta työhuoneistossa ja varastossa. Tarkastajat veivät mukanaan kaikki liikkeeseen korjattaviksi jätetyt revolverit, joita oli useampia kymmeniä, yhden vanhanaikaisen pyssyn ja muutamia patruunoita. Eräisiin uudempiin kivääreihin he eivät koskeneet.
Tarkastuksen jälkeen hra A. V. Strand vietiin autolla asunnolleen Mikonkatu 22:een. Myös siellä toimitettiin kotitarkastus. Mitään ei kuitenkaan takavarikoitu.
”Tarkastustilaisuudessa matruusit itse kertoivat tulleensa ilmiannon johdosta, jonka oli tehnyt talonmies Kuuselan vaimo. Tämä oli ilmoittanut, että taloon, hra Strandin liikkeeseen, olisi tuotu aseita. Koska sotilaat olivat saaneet tietää Helsinkiin saapuneen muka suuren aselähetyksen, etsivät he sitä nyt sieltä.
Mainittu vaimo Kuusela on aikaisemmankin pari kertaa tehnyt hra Strandia koskevia perättömiä ilmiantoja.”
Suomeen on nimimerkki kansalaisen mielestä muodostettava kiireesti eduskunnan päätöksellä kansanmiliisi.
”Nykyistä olotilaa maassamme ja niitä vaaroja, jotka näyttävät meitä uhkaavan, tuskin voipi katsella liian synkästi. Hengen, ruumiin, työn ja omaisuuden turvallisuus on tuskin koskaan ollut heikompi kuin nyt. Ja se aikakausi historiassamme, joka ehkä tähän nähden on verrattavissa meidän päiviimme, on saanut synkän nimen: isoviha, jonka tapahtumat kansan muistotiedossa vieläkin elävät tuoreina kauheutensa voimasta.
Ne meidän päiviemme tapahtumat, jotka antavat aihetta hakemaan vertaansa menneisyydestä, ovat myöskin sellaisia, ettei kansa niitä voi koskaan unhoittaa. Meillä on kuitenkin lisäksi sangen läheisiä muistutuksia siitä; että me minä hetkenä tahansa voimme joutua kokemaan vielä hirmuisempia kärsimyksiä. Viron heimokansan tänne saapunut viesti kertoo uskomattomista hirmutöistä, jotka samankaltaisissa olosuhteissa mitä todennäköisimmästi toistuvat meidänkin maassamme.
Tällaisen olotilan vallitessa ja tällaisen tulevaisuuden kuvan edessä kysyy jokainen kunnon kansalainen: mitä meidän on tehtävä? Meidän henkemme ja vaimojemme ja lastemme henget ovat vaarassa. Ja niitä, jotka pelastavat henkensä, uhkaa kuitenkin nälkäkuolema sitten kun kaikki elintarpeet on hävitetty ja ryöstetty.
Suomea on puolustettava. Ei kansa voi eläimen lailla antautua teurastettavaksi.
Meidän puolustuksemme on nyt järjestettävä ja se on järjestettävä hetkenkään viivytyksettä. Ei ole epäilystäkään siitä, ettemme me toimimalla päättävästi ja nopeasti, voisi pelastaa äärettömän paljon. Onhan tässä kysymys tehtävästä, joka kaikkien muitten erinomaisen tärkeitten, kiireellisten ja välttämättömien tehtävien joukossa on kaikkein tärkein, sillä sen laiminlyöminen tekee helposti kaiken muun toimintamme turhaksi. Ei mikään hallitusmuoto tai mikään yhteiskunnallinenparannus, ei edes koko yhteiskuntajärjestyksen mitä perusteellisin muutoskaan voi tällä hetkellä turvata meitä eikä vähääkään vähentää uhkaavaa vaaraa.
Sillä sekä oma kokemuksemme että muitten Venäjänrajamaitten esimerkit osoittavat, ettei vaara uhkaa vain jotakin kansanluokkaa tai jotain erityistä omaisuutta, vaan koko kansaa, niin köyhää kuin rikastakin.
Me olemme juuri nyt ottaneet tämän asian puheeksi erityisesti sentähden että Suomea kansan eduskunta vihdoinkin alottamaan työnsä. Sillä eduskunnalla ei voi olla tärkeämpää ja kiireellisempää tehtävää kuin maanpuolustuksen pikainen järjestäminen. – Vakaumuksemme on myöskin, että vain eduskunnan toimenpiteen kautta on järjestettävissä sellainen puolustus, joka näissä oloissa jotain merkitsisi.
Yksityisten järjestöjen ja henkilöiden toiminnalla on tosin jo saatu paljon aikaan ja niitten luomalle pohjalle voidaan kenties koko puolustussuunnitelma rakentaa, mutta vain kansan eduskunta voipi saada aikaan sen yhteisymmärryksen ja yhteistoiminnan, jota nyt välttämättä tarvitaan. Tämän sanottuamme pidämme velvollisuutenamme myöskin heti esittää sen ’ohjelman’, mikä meidän nähdäksemme on ainoa mahdollinen.
Se on lyhyesti sanoen: on säädettävä yleinen miliisivelvollisuus ja sen kautta mahdollisimman lyhyessä ajassa saatava aikaan mahdollisimman voimakas kansanmiliisi, jonka ainoana tehtävänä on järjestyksen ylläpito ja rosvouksien ehkäiseminen. Tässä ei ole tarpeellista esittää mitään yksityiskohtaisempaa ehdotusta siitä, kuinka tämä miliisi olisi organisoitava, kuinka sen kustannukset ovat suoritettavat j.n.e.
Sovelias ja kaikkia tyydyttävä organisationimuoto on varmaan helposti keksittävissä ja kustannuksia tällaisessa asiassa ei ole otettava lukuun niitten peittämiseksi eivät mitkään verotukset ole liian suuret tai kohtuuttomat. Pääasia on, että me mahdollisimman nopeasti saamme mahdollisimman voimallisen kansan oman miliisin. Vasta sitten kun tämä on tapahtunut, olemme me tehneet sen mitä me voimme tehdä ja mitä meidän on tehtävä Suomen puolustamiseksi.”
Huomattava ensi-ilta Kansallisteatterissa
Kansallisteatteri esitti marraskuussa muun muassa A. K. Tolstoin suuren historiallisen näytelmän.
”Kansallisteatterin tämän päiväisessä mielenkiinnolla odotetussa ensi-illassa esitetään ensi kerran A. K. Tolstoin kuuluisa 5-niytöksinen historiallinen murhenäytelmä ”Tsaari Feodor loannovitsh”.
Kappaleen näyttämöllepanoon on omistettu paljon huolta. Näyttämölaitteet ja puvut ovat taiteilija Eero Snellmanin luonnosten mukaan tehdyt; maalaukset on suorittanut Carl Fager.
Tämäniltaiseen näytäntöön on vain toisen parven paikkoja enää saatavissa. Huomiseen näytäntöön on vielä paikkoja saatavissa myöskin permannolla ja ensiparvella.”
Toimikunta toteuttamaan Kiven muistopatsasta
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura käsitteli eilen kokouksessaan kirjailijaseura ”Kirjallisen Työn” lähettämää kirjettä, jossa ehdotetaan aloitettavaksi hanke muistomerkin pystyttämiseksi Aleksis Kivelle.
”Kirjeessä huomautetaan, että Aleksis Kivi on itseoikeutettu niiden suurmiesten joukkoon, joille Suomen kansa on muistomerkkejä pystyttänyt sekä kehoitetaan ryhtymään yleiseen rahankeräykseen asiaa varten. Keräystä varten ehdotettiin lentokirjasten toimittamista ja iltamain toimeenpanoa ja arveltiin kirjelmässä myöskin valistuneiden ruotsalaisten piirien antavan tässä kannatustaan. Muistomerkin pystyttäminen on ajateltu tapahtuvaksi 1922, jolloin on kulunut 50 vuotta Kiven kuolemasta.”
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura päätti muodostaa toimikunnan, johon tulee jäseniä, paitsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisäksi Kirjallisesta Työstä, Kansallisteatterista, Kansan Näyttämöltä, Kirjailijaliitosta, Taiteilijaseurasta, Suomalaisuuden Liitosta, Eteläsuomalaisesta osakunnasta, Kansanvalistusseurasta ja Kuvanveistäjäliitosta. Toimikunnan jäseneksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta valittiin puheenjohtaja, professori Kaarle Krohn.
Mommilan tapauksien johdosta. ”Pietarin tapahtumat ja me”. Helsinki bolsevikkijärjestöt ja Pietarin tapahtumat. Sosialistivallankumoukselliset Helsingissä: ”Alas bolshevikien hallitus!”. Sotilasvallankumouksellisen komitean julistus Pietarissa. Trotski ja Lenin puhuneet. Sosialistit väärillä jäljillä eduskunnan arvostelussaan. Ilmari Krohn 50-vuotias
Mommilan kartanon tapaukset kertovat, että olot Suomessa ovat nyt ilmeisesti kehittyneet siihen pisteeseen, ”että henki ja omaisuus ovat turvassa ainoastaan siellä, missä kansalaiset itse pystyvät niitä suojelemaan”. Mommilassa tapahtunut todistaa vastaansanomattomasti, että kansalaisten on järjestäydyttävä omaistensa, kotiensa ja omaisuutensa suojelemiseksi.
”Olevien olojen pitäisi avata kaikkien silmät näkemään, että ne kansallisjärjestöt, joita on koetettu tehdä epäluulonalaisiksi, ja joista on väitetty, että ne muka tarkoittavat meidän sisällisten riitakysymystemme asevoimin ratkaisemista, ovat välttämättömät, jos tahdotaan, että ihmisten henki ja turvallisuus säilyvät. Toivottavasti Mommilan pelottava tapaus on omansa vakuuttamaan työväenluokallemmekin tämän.
Asema on tavattoman vakava. Ei olisi ihme, jos intohimot tällaisissa oloissa pyrkisivät saamaan sananvaltaa. Jokaisen suomalaisen velvollisuus on kuitenkin kaikissa oloissa säilyttää täydellinen mielenmaltti. Muuten onnettomuudet voivat tulla aavistamattomat.”
”Pietarin tapahtumat ja me”
Pietarissa on viimeisten tietojen mukaan alkanut se taistelu korkeimmasta vallasta, jota on pitkään odotettu ja peljätty. Sotilasvallankumouksellinen komitea vaati korkeinta määräysvaltaa pääkaupungin ja sen ympäristön sotilasosastoissa. Komitea asetti osastoihin komissarioita sekä ilmoitti, että osastoille annetut päiväkäskyt ja määräykset pannaan täytäntöön vasta kun komissariot ovat ne vahvistaneet.
Pietarin työ- ja sotamiesneuvosto on kannattanut sotilasvallankumouksellisen komitean toimintaa. Neuvosto asettui tukemaan sotilasvallankumouksellisen komitean tunnustamista pääkaupungin sotajoukkojen johtavaksi elimeksi. Pääministeri Kerenski tulkitsi tämän esiparlamentissa selväksi kapinaksi. Hän ilmoitti antaneensa käskyn aloittaa oikeudellinen tutkimus ja suorittaa viipymättä toimittaa asian vaatimia vangitsemisia.
”Aseman suurta vakavuutta kuvaa hra Kerenskin lausunto, että nyt kun valtakunta joko itsetietoisten tai itsetiedottomien henkilöitten petoksen kautta hukkuu, väliaikainen hallitus ja hän ovat katsoneet paremmaksi tulla surmatuiksi kuin pettää valtakunnan elämää, kunniaa ja riippumattomuutta. Pietarin kaduilla taistellaan ja Nevan yli vievät sillat ovat suljetut liikenteeltä.
Tällaiset ovat tiedot tätä kirjoitettaessa. Millainen asema on, kun nämä rivit tulevat julkisuuteen, on tietymätöntä. Joka tapauksessa tulee meidän näiden tärisyttävien tapausten edessä pitää mielessä, kuinka välttämätöntä on, että pysymme kokonaan erillämme Venäjän sisäisistä taisteluista. Vähinkin yritys sekaantua niihin kytkee meidät tosiasiallisesti lujemmin kiinni Venäjään, tehden meidät pahasti riippuviksi siellä vallitsevasta sekaannuksesta.”
Suomen kansa pyrkii mahdollisimman suureen riippumattomuuteen. Se käsittää elinehdokseen, että se saa riippumattomana Venäjällä kulloinkin vallalla olevista suunnista vapaasti määrätä omista asioistaan. Tätä vapauspyrkimystä ei saa kytkeä yhteen jonkun määrätyn suunnan voitolle pääsyyn Venäjällä. Menettely sisältäisi varmasti vapautemme surman siemenen.
”Sillä sen vapauden, minkä tänään voitolle päässyt suunta antaisi meille – tai oikeammin, jonka valtaan pyrkivä suunta tänään lupaa meille – sen ottaisi varmasti huomenna voitolle pääsevä suunta meiltä pois. Varokoot sen tähden ne kansamme ainekset, jotka ovat myötätuntoisia nyt valtaan pyrkivää suuntaa kohtaan, etteivät vähimmässäkään määrässä eikä millään tavoin kytkeä Suomen vapauspyrintöjä yhteen Pietarissa käytyyn valtataisteluun.
Toivomme hartaasti, että molemmat Pietarissa ja muuallakin Venäjällä nyt vallasta taistelevat suunnat voivat yhtyä kannattamaan Suomen vapauspyrintöjä. Ja, sanomme sen suoraan, se, vaikkapa jossain määrin rajoitetumpi vapaus, minkä koko Venäjän kansa antaa ja takaa Suomelle, on arvokkaampi ja taatumpi kuin vaikkapa laajempi vapaus, jonka lupaajana ja takaajana on vain venäläinen puolue, joka valtaanpääsypyrkimyksissään pitää meidän kannatustamme arvokkaana.
Jokaisen Suomen vapautta harrastavan kansalaisen ehdoton velvollisuus on pysyä eriltään nykyisestä Venäjällä tapahtuvasta valtataistelusta. Sitä vaatii isänmaan etu.”
Helsinki venäläiset järjestöt ja Pietarin tapahtumat
Helsingin neuvostojen ja sotilaskomitean yhteisessä kokouksessa 6, marraskuuta luettiin Helsingin ”lsvestijan” mukaan sotilasvallankumouksellisen komitean Pietarista lähettämä julistus. Siinä ilmoitettiin ensinnäkin, että sanomalehdet ”Rabotshi Putj” ja ”Soldat” oli edellisyönä lakkautettu ja takavarikoitu ja ”vastavallankumoukselliset” olivat ryhtyneet hyökkäykseen yleisvenäläistä neuvostojen edustajakokousta ja vallankumousta vastaan.
Julistuksen mukaan sotilasvallankumouksellinen komitea johtaa vastustusta. Pietarin koko varusväki ja köyhälistö on valmiina antamaan kansan vihollisille murskaavan iskun. Luettiin myös Kronstadtista ja Tallinnasta saadut sähkösanomat, joissa ilmoitettiin kummankin olevan taisteluvalmiina.
”Lyhyen keskustelun jälkeen, jonka kuluessa ilmoitettiin taistelun jo Pietaria muutamissa osissa alkaneen ja Helsingissä olevien sotaväkiosastojen olevan valmiit lähtemään Pietariin apuun, hyväksyttiin päätöslauselma, jossa todetaan vastavallankumouksen käyvän hyökkäämään sekä ilmoitetaan, että kokous kaikin käytettävissään olevin keinoin kannattaa neuvostojen vallankaappaustaistelua.”
Helsingissä olevan sosialistivallankumouksellisen puolueen kuvernementtikomitea on antanut Pietarin tapahtumain johdosta seuraavan julistuksen:
”Suomessa olevat Venäjän kansalaiset! Venäjän kaikkien äärien sosialistivallankumouksellista puoluetta kannattavan vallankumouksellisen demokratian nimessä käännymme teidän puoleenne hartaalla kehoituksella.
Taas on Venäjä syösty kansalaissodan, anarkian ja kauhujen pohjattomuuteen! Taasen vallalla hajaannus, taas on johtavassa asemassa häikäilemätön kansan villitys.
Venäjän vallankumouksellisen kansanelimet ovat hajoitetut. Kansalaissota uhkaa vallankumousta turmiolla!
Hartaalla kehoituksella käännymme teidän puoleenne. Älkää menettäkö levollisuuttanne! Älkää totelko bolshevikeja, jotka saavuttaakseen päämääränsä ovat aikaansaaneet kansalaissodan.
Koko valta on annettava väliaikaiselle tasavallan neuvostolle, joka ennen perustavaa kokousta on ainoa oikea lainsäädännöllinen elin.
Me ilmoitamme jyrkästi ja lujasti: koko Suomessa asuvaa venäläistä demokratiaa me kehottamme yhtymään meihin; me ilmoitamme: Ei mitään aseellisia esiintymisiä.
Alas bolshevikien hallitus! Alas anarkia, joka johtaa maan turmioon! Eläköön kansalaisrauha! Odottakaa ohjeita puolueemme keskuskomitealta. Eläköön puolue! Eläköön perustava kokous!”
Sotilasvallankumouksellisen komitean julistus Pietarissa
Sotilasvallankumouksellinen komitea on jo eilen (7.11.) aamupäivällä antanut Pietarissa julistuksen, jonka mukaan väliaikainen hallitus on kukistettu. Se on painettu nelisivuisen Rabotshi i Soldat -lehden etusivulle, joka täyttää kokonaan seuraava, suurilla kirjaimilla painettu julistus ”Venäjän kansalaisille!”. Lehti oli ainoa Viipuriin eilen Pietarista tullut. Kaupunkiin ei saapunut Pietarista lainkaan porvarilehteä. Julistus kuuluu seuraavasti:
”Väliaikainen hallitus on kukistettu. Valtiovalta on siirtynyt Pietarin työ- ja sotamiesedustajain neuvoston elimen sotilasvallankumouksellisen komitean käsiin, joka on Pietarin köyhälistön ja linnoitusväen johdossa. Asiat, joitten puolesta kansa on taistellut, viipymätön demokratisen rauhan tarjoominen, maan yksityisomistuksen poistaminen, työväen tarkastusvalta tuotannon yli, neuvostohallituksen luominen, tämä kaikki on turvattu. Eläköön sotaväen, työläisten ja talonpoikain vallankumous.”
Trotski ja Lenin puhuneet
Eilen 7.11. pidettiin Pietarin työ- ja sotamiesneuvoston ylimääräinen istunto. Istunnon avasi Trotski, joka sotilasvallankumouksellisen komitean puolesta ilmoitti, että tasavallan neuvosto on hajoitettu, rautatieasemat, posti, sähkölennätinlaitos, sähkösanomatoimisto ja valtakunnan pankki ovat vallatut, väliaikaista hallitusta ei enää ole olemassa, muutamat ministerit ovat vangitut ja pian ratkea myös Talvipalatsin kohtalo.
”Trotskin jälkeen esiintyi Lenin, joka teki selkoa kolmesta vallankumouksen päätehtävästä. Ensimäinen tehtävä on sodan mahdollisimman pikainen lopettaminen, jota varten on kaikille sotiville valloille tarjottava välirauhaa. Joskaan tätä ei voida heti saavuttaa, voidaan kuitenkin olla vakuutettuja siitä, että rauha on tuloksena tästä politiikasta. Toinen tehtävä on maa, jonka on siirryttävä talonpojille. Kolmannen tehtävän muodostavat taloudellinen pula ja nälänhätä. On välttämätöntä, että työväenluokka ottaa tarkastuksensa alaiseksi viljan jaon ja sen tuotannon. Lenin huomautti, että kaiken tämän voi vähitellen aikaansaada ainoastaan köyhälistön vallankumous ja turvata näitten tehtävien toteuttamisen.”
Sosialistit väärillä jäljillä eduskunnan arvostelussaan
Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä on arvostellut sitä, että eduskunta ei ole muka ryhtynyt heti säännönmukaiseen työhön. Ne neuvottelut, joita on käyty, ovat koskeneet kaikille kansankerroksille mitä tärkeintä asiaa. Suomen vapauspyrinnöt on saatava irti siltä karilta, jolle sosialistien valtalakiyritys on ne vienyt.
”Herättää sen tähden suorastaan surkuttelua, kun sos.-dem. eduskuntaryhmä eduskunnan puhemiehelle osotetussa kirjelmässä lausuu syyksi, miksei varsinainen eduskuntatyö vielä ole alkanut, että eduskunnan ’porvarilliset ryhmät yksissä neuvoin kuluttavat aikaa tehtäviin, joista ei voi katsoa koituvan kansamme syville riveille hyötyä eikä apua, vaan pikemminkin vaaraa ja vahinkoa’.”
On ymmärrettävää, jos sosialidemokraattien siltasaarelaisista johtajista näyttää puoluetaktillisista syistä arveluttavalta, jos porvarit onnistuvat saavuttamaan sen, jota he eivät pystyneet saavuttamaan: kansamme sisäisen vapauden. Mutta tämän väittäminen kansan syville riveille vahingolliseksi menee liian pitkälle.
Ilmari Krohn 50-vuotias
Dosentti, tohtori Ilmari Krohn täyttää tänään 50 vuotta. Hänellä on takanaan huomattava ura tutkijana ja säveltäjänä.
Tohtori Krohn on musiikkitieteen tienraivaaja maassamme. Hän on omilla tutkimuksillaan tuonut valoa kansansävelmiin. Yliopiston musiikinhistorian ja -teorian opettajana Krohn on innostanut nuorempia tälle alalle. Hän on mm. järjestänyt ja julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”Suomen kansan sävelmiä” sekä maallisia että hengellisiä itse kehittämänsä melodis-rytmillisen menetelmän pohjalta. Krohn on kirjoittanut väitöskirjan suomalaisista hengellisistä kansanlauluista.
”Kirkkomusiikin uudistamiseen Suomen kirkossa on tri Krohn ottanut vaikuttavasti osaa. Säveltäjänä on tri Krohn myös tuottelias. Hän on kirjoittanut lauluja, kuoro-, orkesteri-, viulu-, piano- ja urkuteoksia, joista mainittakoon Juhannuskantaatti, Sionin sointuja, psalmeja y. m. sekä oratori ”Ikiaartehet” (1912), joka ensimäisenä suomalaisena teoksena tässä musiikin muodossa herättää huomiota rohkealla otteellaan. Nykyään valmistellee tri Krohn raamattuaiheista oopperaa ”Tuhotulva”.”
Tri Krohn on opiskellut Helsingin ja Dresdenin konservatorioissa. Hän toimii nykyään Kallion kirkon urkurina.
Väliaikaisen hallituksen komisario Filomenko on antanut ”villin divisioonan" sotamiehille julistuksen. Hän vakuuttaa, että kenraali Kornilov ja toiset kapinajohtajat pettävät sotilaita, joita viedään Pietariin ei bolshvikkeja vaan väliaikaista hallitusta vastaan. Tarkoituksena on kukistaa hallitus ja palauttaa vanha järjestelmä.
”Kenraali Kornilovia kannattavat päällikkönne ovat myöskin vapauden ja isänmaan pettureita. Älkää totelko heitä! Jättäkää rykmenttinne, jotka ilman teitä eivät voi mitään tehdä! Menkää Seloon sotamiestoverienne ja väliaikaisen hallituksen luo!”
Amerikasta ostetulle vehnäerälle tuontilupa
Amerikasta ostetulle viljalle lienee myönnetty tuontilupa. Hufvudstadsbladetin saamien tietojen mukaan kysymys Suomen Amerikasta ostaman viljan tuonnista on viime maanantaina ratkaistu myönteiseen suuntaan.
”Komissio ulkomaalaisia tilauksia varten on sotaministerin apulaisen kenraali Manikovskyn puheenjohdolla myöntänyt luvan, että Amerikasta ostettu 60,000 tonnia vehnää saadaan tuoda Suomeen. Asia menee nyt ulkoministeriöön, joka tulee kääntymään Yhdysvaltain hallituksen puoleen pyynnöllä kysymyksessä olevan viljamäärän lähettämisestä. Vilja tullee lähetettäväksi puolueettomalla laivalla ja on sitä varten vielä saatava Ruotsilta kauttakulkulupa.”
Porvarien stolypiniläistä politiikkaa
Työmiehen nimimerkki ”K. M.” (Kullervo Manner) katsoi Suomen porvareiden liikkuvan ”samalla platformulla” kuin Pjotr Stolypin. Hänen mukaan Stolypinin politiikka oli myös Suomen johtomiesten politiikkaa.
”Venäjän vallanpitäjät ovat, kuten Suomessa hyvin tunnetaan, jo kauan ajaneet sitä politiikkaa, että Venäjän hallitusvalta saisi määrätä puhtaasti Suomen sisäisistäkin asioista. Sitä oli kuuluisa Stolypinin politiikka. Siihen samaan tähtäsivät myös Venäjän valtakunnanduuman taantumuksellisten enemmistöjen Suomea koskevat päätökset.”
Vallankumouskaan ei muuttanut Venäjän porvariston suhtautumista Suomeen. Sen tavoitteena oli pitää Suomi ”laidunmaanaan”. Tukea Venäjän porvarit saivat veljiltään Suomesta.
”Ensinnäkin se rakentui sille pohjalle, että Venäjän hallitus olisi myös Suomen laillinen, korkein hallitusvalta. Siinä juuri on yksi ja puhtain stolypiniläinen periaate.
Että esitys tuolle perustalle rakentui, johtui tietenkin Venäjän porvariston vaikutuksesta väliaikaisessa hallituksessa ja väliaikaiseen hallitukseen. Mutta ilman vaikutusta ei myöskään ole voinut olla se kanta, mille Suomen porvariston johtomiehet ja vaikutusvaltaiset piirit asettuivat senkin jälkeen kuin maaliskuun vallankumousrytinän ensihämmästys ja epävarmuus hälveni. Jo heti eduskunnan istuntokauden alussahan useat porvarien johtomiehet riensivät eduskunnassa mielenosoituksellisesti ja kutsuvasti osottamaan, että Venäjän väliaikainen hallitus on Suomen korkeimman vallan laillinen käyttäjä Suomen porvariston mielestä.”
Itsenäisyyden turvaamiseksi tarvitaan sosialistienemmistö
Eduskunnan sosialistinen enemmistö onnistui kuitenkin isänmaallisempien porvarien tuella säätämään lain, jolla suuriruhtinaalle kuulunut valta siirrettiin eduskunnalle. Tämä ei kuitenkaan sopinut lakia vastustaneille herraspuolueiden jäsenille.
”Ja sen takia porvarit nyt sitten ovat päästäneet niin hitonmoisen porun. Sosialisteja haukkuvat, niin kuin nälkäiset Konstantinopolin koirat öisin. Ia niitä omia, joilla oli sen verran isänmaallista mieltä, että eivät yhtyneet johtajiensa perässä määkimään, ovat porvarit nyt mustanneet ja rankaisseet.
Sosialistinen enemmistö eduskunnassa saattoi tehdä tyhjäksi porvarijohtajien mustat aikeet. Ja siitä enemmistöstä ne nyt pyrkivät vapautumaan. Ja ymmärtäähän sen. Sillä se oli kuin pultti niiden jaloissa. Suomen työtätekevällä kansalla on nyt käsissään ratkaisuvalta: päästääkö se vapaaehtoisesti porvarit tulevassa eduskunnassa luovuttamaan Suomen työtätekevän kansan luineen nahkoineen Venäjän imperialistisen porvariston käsiin?”
Elintarvehätä Tampereella
Aamulehti kertoo toimenpiteistä elintarvehädän lievittämiseksi Tampereella. Kaupungin rahatoimikamari, raha-asian valiokunta ja elintarvelautakunta ovat pitäneet yhteiskokouksen, jossa keskusteltiin kansankeittiöiden järjestämisestä.
”Keittiöitä päätettiinkin perustaa keskikaupungille, Tammelaan ja Amuriin, jos sopivat huoneustot saadaan vuokratuksi. Keittiökalustoksi on Högforsin tehtaalta jo tilattu mm. 3 kpl. 300 l. suuruisia patoja.
Keittiössä tullaan valmistamaan ns. ’joukkoruokaa’, yksi tai kaksi ruokalajia päivässä, jota sitten keittiöistä jaetaan koteihin vietäväksi, ainoastaan vähävaraisemmille tullaan ruokaa jakamaan. Ruuasta maksetaan main ruoka-aineiden hinta; kaupunki suorittaa keittiöiden perustamis- ja ylläpitämiskustannukset.”
Pääministeri Aleksander Kerenski muistuttaa armeijalle ja laivastolle antamassaan päiväkäskyssä, että ne olivat vallankumouksen päivinä ensimmäisinä riveissä. Samoin ne astuivat heinäkuun 16–18 päivinä ensimmäisestä hallituksen kutsusta puolustamaan vallankumouksen saavutuksia ”edesvastuuttoman henkilöryhmän vallankaappausyritystä vastaan”. Kerenski toivoo erityisesti että kasakat pysyvät edelleenkin vallankumouksellisten joukkojen eturiveissä, ja ”kunniakkaasti ja reippaasti torjuvat takaisin rikollisten salaliittolaisten kapinan”.
Kapina näyttää olevan epäonnistumassa. Se ei ole saanut taakseen Kornilovin tavoittelemaa tukea. Suomen aluekomitean viime yönä saaman tiedon mukaan kenraali Kornilov on matkalla Pietariin antautuakseen.
”Kornilovin joukkojen ratsuväkiosaston päällikkö Krymov on ilmoittanut suostuvansa alistumaan väliaikaisen hallituksenalle ja on hän matkustanut Lugasta Pietariin.
Kun kenraali Kaledin harjoittaa kiihoitusta Donin kasakka-alueella Kornilovin hyväksi, on Nahitshevanin Venäjän pelastamiskomitea pyytänyt hallitusta viipymättä vangituttamaan Kaledinin.”
Itsenäisyyssuunnan terästettävä toimintaansa
Nimimerkki Pohjalainen arvioi itsenäisyyssuunnan saavan kolmen viikon kuluttua pidettävissä vaaleissa vähintään yhtä vahvan kannatuksen kuin hajotetussa eduskunnassa.
”Itsenäisyystaistelu on vasta alussa. Ja vaikkapa voittoja, ratkaiseviakin, saavuttaisimme, ei työ ole silti lopussa. Toisten aina hallitseman kansan henkisen selkärangan suoristaminen on vaivaloista. Hitaasti opitaan ajattelemaan vapaasti, kun on painon alla eletty. Sekä täyden itsenäisyyden että rajamaan vähäinenkin autonomian puolustaminen, molemmat ne vaativat valpasta taistelua. Katkerasti erehtyy se pieni kansa, joka luulee toisen turvissa voivansa lepoon asettua. Kuinka lapselliselta tuntuikaan, kun esim. nuorsuomalaisen puolueen viime puoluekokouksen avauspuheessa sanottiin valtiollisen kysymyksen menettäneen merkityksensä. Pienille kansoille se ei koskaan menetä merkitystään.”
Pohjalainen näki myös herpaantumisen merkkejä muun muassa Helsingin Sanomissa. Vielä heikommissa kantimissa itsenäisyysajatus oli hänen mielestään raha- ja teollisuuspiireissä.
”Itsenäisyysajatus ei ole vielä kyllin voimakas ajatuksenakaan, saati sitten toimintana. Päämäärä on vasta sitten saavutettu, kun se on vallannut jokaisen kunnon kansalaisen, tullut horjumattomaksi vakaumukseksi. Sitä on ajettava sekä ulos että sisään päin, saatava se ohjaavaksi ajatukseksi, eduskunnassa, kunnallisessa elämässä, liike- ja rahamaailmassa ja yksityisten mielissä.”
Koulut alkamassa 15. syyskuuta
Syyslukukausi ehdotetaan aloitettavaksi syyskuun puolivälissä. Senaatin talousosaston varapuheenjohtajan E. N.Setälän kutsusta pidettiin senaatissa eilen illalla neuvottelukokous Helsingin ja mahdollisesti myöskin Viipurin oppikoulujen toiminnan alkamisen siirtämisestä tuonnemmaksi.
”Kokouksessa ehdotettiin syyslukukausi alettavaksi vasta lokak. 15 p., mutta toiselta puolen oltiin myöskin sitä mieltä, ettei olisi syytä lykätä enää koulujen oppikauden avaamista. Kuten aikaisemmin on jo kerrottu, vaativat erittäinkin muonitusviranomaiset koulujen sulkemista toistaiseksi.”
Teknillinen korkeakoulu avataan 17. syyskuuta, ellei myöhemmin toisin määrätä. Ilmoittautumisaika kestää kymmenen päivää mainitusta päivästä lukien.
Kerenskistä ylipäällikkö. Pietarista lähtee 12 000 ihmistä päivässä. Helena Schjerfbeckin näyttelyn avajaiset. Lentokoneliikennettä suunnitellaan Ruotsin ja Suomen välille
Kenraali Kornilovin kaappausyritys näyttää raukeavan. Hänet on hallituksen käskykirjeellä erotettu ylipäällikön tehtävästä. Myös Lounaisen rintaman ylipäällikkö kenraali Denikin on erotettu ja vangittu. Molemmat tuomitaan kapinallisina.
Kysymys hallituksen uudestaan muodostamisesta on yhä avoinna. Kerenski on nimitetty korkeimmaksi ylipäälliköksi. Hän siirtyy asumaan päämajaan, jossa ministerineuvoston tärkeimmät istunnot tulevat pidettäviksi. Kenraali Aleksejev nimitetty Kerenskin esikuntapäälliköksi.
Neuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean kasakkaosasto on antanut vallankumouksellisille kasakkasotamiehille ja vallankumouksen sotilaille julistuksen. Julistuksessa todetaan, että kourallinen petturikenraaleja johtaa kasakkakuntaa kansaa ja kansan valitsemaa hallitusta vastaan.
”Tämä joukko lupaa kasakoille erinäisiä etuja, mutta todellisuudessa tahtoo tehdä heidät käskyläisiksi. Julistuksessa kehoitetaan olemaan sallimalta tällaista kasakkakunnan häpäisemistä, vaan sen sijaan kehotetaan vallankumoussotilaita pelastamaan hukkuva isänmaa ja tekemään lujaa vastarintaa Wilhelm-tyrannille ja liittolaiselle Korniloville.”
Pietari tyhjenee
Venäjän pääkaupungista suuntautuu jatkuva ihmisvirta eri puolille imperiumia. Junat ovat täynnä matkustajia.
”Pietarista matkustaa rautateitse pois joka päivä yli 12,000 henkeä. Nyt on järjestelty lisäksi kulkemaan viisi junaa, joissa on yksin omaan 4:nnen luokan vaunuja, joten matkustajien lukumäärää voidaan joka päivä lisätä 5 tuhannella. Jotkut ostavat kaksi lippua, voidakseen ottaa enemmän pakaasia mukaansa.”
Pietarista lähdetään Volgan varrelle, Etelä-Venäjälle, Kaukasiaan ja Siperiaan. Suomeenkin lähtijöitä on paljon. Saksalaisten mahdollinen maihinnousu ei pelota heitä, mutta uhan vuoksi Sisä-Suomen kohteet ovat suosittuja. Saadakseen markkoja matkalle lähtijät ostavat ensin puntia tai Sveitsin frangeja.
Helena Schjerfbeckin näyttelyn avajaiset
Taiteen ystävillä oli eilen harvinainen juhlatilaisuus. Ensimmäisen kerran saatiin nähdä yhteen nähdä miltei täydellinen kokoelma taiteilijatar Helena Schjerfbeckin teoksia. Stenmanin salongin näyttely käsittää huoneiston koko yläkerran. Esillä on 150 teosta, joista vanhimmat ovat vuodelta 1879. Onni Okkoseen kokoelma teki vaikutuksen.
”(Tuolloin) seitsentoistavuotinen akateminopiskelija suunnitteli ensimäiset, tekisi mieli sanoa mestarisnäytteet (Pako Islantiin, Kristus Emauksessa y.m.) ja myöhäisimmät kuluvalya vuodelta, jolloin maalaajatar yhtä intensiivisenä, kenties vain yltyvällä innostuksella hautoo aatteitaan, kilvoitellen uusissa probleemeissa maalaustaiteen kaikkein viimeisimmän kehityksen kanssa. Tämä pitkä kehityskulku tuottaa kunniaa taiteilijattarelle ja hänen isänmaalleen, sen seuraaminen on katsojalle harvinainen ja puhdas ilo.”
Työt kertoivat Okkosen mielestä sisäisesti suuresta ihmisestä. Schjerfbeckin maalaukset olivat kuitenkin hänen mukaansa ennen kaikkea huippuluokan taidetta.
”Näemme taiteilijan, joka jo luonnostaan on lahjakas ja harvinaisen omistuskykyinen, mutta joka askel askeleella vaan pyrkii herkistymään ia itsenäistymään, yksinkertaistumaan tavoitellen kaikkein puhtainta ja naivia muotoa näkemykselleen. Harvassa tapauksessa löydämme nyt ja harvassa ennemminkään niin syvää pyrkimystä muodon ja värin totuuteen sekä puhtauteen. Voimme olla vakuutetut siitä, että Helena Schjerfbeckin taiteilijahistoria on kuuluva kerran maailman kaikkein merkittävimpien joukkoon.”
Lentokoneliikennettä suunnitellaan Ruotsin ja Suomen välille
Lähitulevaisuudessa on tarkoitus aloittaa matkustaja- ja postiliikenne lentokoneilla Ruotsin ja Suomen välillä. Lentokoneeseen otetaan 4–6 matkustajaa. Matka Tukholmasta Suomen kautta Pietariin kestää 23–28 tuntia.
Eduskunnan työt väkivaltaisesti estetty. Kaikki on mahdollista Venäjällä. Suomen porvaristo Venäjän tukena. Suomen pääsy Jäämerelle. Senaatin esitys Petsamosta. Kansan ravitsemuskysymys Suomessa. Nälkä: ”Nyt ei ole aikaa ajatella, nyt pitää toimia.” Miksi porvaristo lähtee vaaleihin sosialisteja vastaan?
Eduskunnan työt väkivaltaisesti estetty eilen 29. elokuuta. Väliaikainen hallitus toteutti uhkauksensa. Nimimerkki S-a (todennäköisesti Yrjö Sirola) analysoi tapahtunutta.
”Nyt se sittenkin on tapahtunut. Suomen Eduskuntaa vastaan on tehty ennenkuulumattoman väkivaltainen teko: se on asevoimin estetty kokoontumasta.
Venäjän väliaikainen hallitus määräsi viime kuun 31 p:nä Suomen Eduskunnan hajoitettavaksi ja uudet vaalit toimitettavaksi ensi lokakuun 1 ja 2 p:nä. Suomen vapauden aikaisen senaatin porvarilliset jäsenet kiirehtimät julkaisemaan hajoituskäskyn Suomen asetus kokoelmassa, saadakseen sille, vastoin selvää oikeuttamme annetulle hajoitusukaasille edes jonkunlaista lain varjoa.”
Eduskunta oli ehtinyt keskeyttää täysistuntonsa, joten tuo hajotuskäsky ei ehtinyt tulla siellä esille. Eduskunta ei hajaantunut vaan ainoastaan keskeytti sovitusti täysistuntonsa. Tärkeimmät valiokunnat jatkoivat työtään, mikä aiheutti ”eduskunnan hajoitusta puuhanneille päävaivaa”.
Osa sanomalehdistä ja juristeista kiirehti selittämään, että eduskunnan hajotuskäskyä ei ole tarpeen lukea täysistunnossa, vaan asetuskokoelmassa julkaiseminen riittää. Selitys oli tietysti tervetullut Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, joka käytti sitä hyväkseen. Se uhkasi eduskuntaa jopa aseellisella väkivallalla, jos Eduskunta kokoontuisi lainsäädäntötehtäviänsä täyttämään.
Hyväuskoisimmat suomalaiset epäilivät Venäjän hallituksen uhkauksien toteutumista. Näytti mahdottomalta, että hallitus, joka on toistuvasti vakuuttanut pitävänsä arvossa oikeuksiamme ja luvannut Suomen kansalle täyden sisäisen itsehallinnon, voisi ryhtyä väkivaltaisiin toimiin.
Kaikki on mahdollista Venäjällä
Mutta mahdotonkin on mahdollista Venäjällä. Väliaikainen hallitus on antanut määräyksen estää Eduskunnan kokoukset ja tarpeen vaatiessa laittaa aseellista väkivaltaa käskyjensä tueksi.
”Kun Eduskunta eilen yritti kokoontua käsittelemään keskeneräisenä olevia asioitaan, olivat eduskuntatalon ovet suljettuina ja kaikki sisäänkäytävät venäläisen sotaväen miehittämänä. Rauhallisina ja aseettomina kokoontumat kansanedustajat tapasivat vastassaan sotilaiden pistimillä suljetut tiet. Venäjän väliaikainen hallitus oli pannut uhkauksensa täytäntöön ja aseistetuilla sotajoukoilla esti Suomen kansan lakia säätävältä eduskunnalta kokoontumisen mahdollisuuden.”
Vapaammat tuulet näyttivät puhaltavan Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Vapaus jäi kuitenkin lyhyeksi, Venäjän porvaristo otti pian vallan käsiin. Vallankumouksen valtaan nostama hallitus on vallankumouksen nimissä alkanut rajoittaa vallankumouksen tuomia vapauksia ja estänyt myös Suomen kansaneduskuntaa väkivaltaisesti kokoontumasta.
”Tuohon lopputulokseen pyrkiessään on Venäjän hallitusta johtanut samat imperialistiset harrastukset, jotka sitä johtavat maailmansodan yhteydessä esiintymissä asioissa. Suomen Eduskunnan hyväksymän valtalain pelätään tekevän Suomen talouden riistämisen tulevaisuudessa vaikeammaksi, jos Suomen kansa saa itse omista asioistaan määrätä, siksi tahdotaan väkisinkin säilyttää maamme sisäistenkin asiain määräämisvalta Venäjän hallituksen käsissä.”
Suomen porvaristo Venäjän tukena
Venäjän hallitus saanut tukea myös Suomen porvariston siltä osalta, joka on väittänyt eduskunnan hyväksymän ”valtalain sisältävän mieletöntä uhmaa Venäjän hallitusta vastaan”. Nämä äänet ovat rohkaisseet Venäjää toimimaan. Itse Venäjällä diktaattorihallitus on ryhtynyt johtamaan maata ”veren ja raudan” politiikalla. Tämä ei ole ihme, sillä voimakkaita vallankumouksia seuraa usein taantumus, jota Venäjällä ovat auttaneet vanhan järjestelmän synnyttämät ristiriidat ja sekasorto. Väkivallan teolla Suomen eduskuntaa vastaan ei ole mitään tekemistä demokratian ja vallankumouksen kanssa, vaan sitä pitää nimittä oikealla nimellään vastavallankumouksen voitoksi.
”Tapahtunut teko, Eduskunnan töiden väkivaltainen estäminen, ei voi meidän vakaumustamme eikä pyrkimyksiämme vähääkään muuttaa, eikä myöskään mieliämme masentaa. Me lähdemme uusiin vaaleihin siinä varmassa vakaumuksessa, että niissä vaaleissa tulee Suomen Eduskuntaan entistä voimakkaampi Suomen sisäisen itsenäisyyden puolustajain joukko.
Me tiedämme olemamme tässä asiassa oikeassa; ja kun me emme ole Eduskunnan hyväksymällä valtalailla pyrkineet loukkaamaan Venäjän demokratian etuja, niin on myöskin varmaa, että Venäjän demokratia tulee tunnustamaan, ennemmin taikka myöhemmin, meille oikeutemme ja lakkauttamaan meitä vastaan tähdätyt väkivaltaiset toimenpiteet.”
Suomen pääsy Jäämerelle
Senaatissa tekeillä esitys Suomen pääsystä Jäämerelle. Asia on tullut esille Kyrön–Petsamon maantierakennuksen yhteydessä. Senaatti on asettanut komitean, jonka toimeksiannosta on tohtori Gunnar Sarva laatinut historiallisen katsauksen asian vaiheisiin.
Suomelle luvattiin alue Jäämeren rannalta 1864, kun Rajajoen asetehtaan alue liitettiin Pietarin kuvernementtiin. Senaatti ehdotti asiaa keisarille.
”Tämä mielipide saavuttikin keisarin huomion, sillä helmik. 13 pvä 1864 julkaistiin asetuskokoelmassa keisarillinen julistus, joka määräsi Rajajoen asetehtaan erotettavaksi Suomesta, mutta samassa ilmoitti, että vastineeksi kysymyksessä olevasta maa-alasta tulee annettavaksi Suomelle joko se rantamaa Jäämeren luona itäpuolella Jaakopinjokea ja lähellä Stolboanlahtea, jonka kehittämisestä kalastuspaikaksi suomalaisille lappalaisille kysymys tätä ennen on nostettu taikka, trateerauksen ja arvostelemisen jälteen, rajalla Suomea kohtaan olevia käytettäviä tiloja yllämainituissa kuvernementeissä.”
Asia kuitenkin hautautui, kunnes Oulun läänin kuvernööri tarttui uudelleen asiaan. Hän kiirehti Jäämeren alueen liittämisen tarpeellisuutta lappalaisten olojen heikentymisellä Norjan rajan sulkemisella. Valtiopäivät kaikki säädyt laativat 1882 anomusehdotuksen, jota talousvaliokunta puolsi. käsiteltävänä.
”Jäämeren rannalle olisi perustettava Suomelle satamakaupunki. Sopivaksi paikaksi katsoi valiokunta tähän tarkoitukseen Petsamon vuonon suulla olemaa n.k. ’Nurmensättiä’ ja ehdotti, että luovutettavan maa-alueen raja kulkisi Kannustunturista 3 peninkulmaa itään sille pienelle järvelle, josta Paatsjoen itäinen lähdehaara saa alkunsa, sitten 4 peninkulmaa koillista kohden Petsamonjoen lähteille ja edelleen mainittua jokea pitkin Petsamon vuonon pohjaan.”
Myös senaatti kannatti anomusta, mutta se ei johtanut toimenpiteisiin. Kyrön–Petsamon maantierakennus alkoi keväällä 1916, kun hallitsija määräsi Suomen Suuriruhtinaanmaan Senaatin esityksestä Suomen valtionvaroista 2½ miljoonaa markkaa sotilasmaantien rakentamiseksi Inarijärven eteläpuolelta Kyrön kylästä Suomen rajalle ja edelleen Petsamon vuonolle Venäjän alueella.
”Viime vuoden heinäkuusta alkaen ovat työt mainitulla maantielinjalla olleet käynnissä, vaikkakin alussa myönnetty summa on huomattu aivan riittämättömäksi. Uusien laskelmien mukaan nousee kustannusarvio 12 miljoonaan markkaan. Tierakennukseen määrätyt alkuperäiset varat olivat loppuunkuluneet jo viime kesäkuun alussa. Jotta eivät työt pääsisi keskeytymään, määräsi senaatti niiden jatkamiseksi 1,500,000 markkaa ennakkomaksuna, edellyttäen, että ennakkomaksu viipymättä suoritettaisiin Suomen valtiolle takaisin siinä tapauksessa, ettei Suomen valtio ottaisi tierakennusta enään kustantaakseen.”
Senaatin esitys Petsamosta
Senaatin kulkulaitostoimituskunnan päällikön esityksen mukaan asia voidaan järjestää kolmella tavalla:
1) Ensimäinen mahdollisuus on se, että maantietyö viipymättä Suomen puolelta keskeytetään ja että Venäjän hallitus maksaa Suomen valtiolle takaisin sen määrän, minkä Suomi on käyttänyt tähän maantierakennukseen ennakkomaksuna. Koska kuitenkin tärkeänä pidetty yritys täten jäisi pitkin matkaa aivan keskeneräiseksi ja siihen uhratut suuret kustannukset siten menisivät hukkaan, ei tämä mahdollisuus voine kernaasti tulla huomioonotetuksi.
2) Toinen mahdollisuus on se, että Suomi ottaisi loppuunrakentaakseen Suomen alueella oleman osan ja Venäjän hallitus Venäjän alueella olevan osan maantietä. Kun uusien laskelmain mukaan Suomen puolella oleva tieosa tulee maksamaan 2 miljoonaa markkaa, olisi Suomen valtion koko tierakennusta varten määräämä samansuuruinen summa käytettävä Suomen puoleisen tien valmistamiseen. Venäjän hallituksen kustannettavan tieosan rakentaminen voisi edelleenkin tapahtua suomalaisella johdolla ja suomalaisilla työvoimilla, mutta olisi Venäjän hallituksen suoritettava sitä varten tarvittavat varat 9 ½ miljoonaa markkaa, josta määrästä tänä vuonna tarvittanee 8 miljoonaa markkaa.
3) Kolmas mahdollisuus vihdoin olisi se. että Suomi eräillä ehdoilla rakentaisi omaan laskuunsa maantien kokonaisuudessaan, vaikkapa sen kustannukset nousevatkin 12 miljoonaan markkaan.
Senaatti esittää kolmannen vaihtoehdon pohjalta, että jos Suomen valtiolle luovutettaisiin se alue, jonka kautta maantie kulkee. Tällöin Suomen valtio tarjoutuisi kustannuksellaan rakentamaan Kyrö–Petsamo -maantien täysin valmiiksi. Venäjän hallitus sitoutuisi liittämään Suomeen maantiealueen sekä palan Jäämeren rannikkoa Norjan rajasta Kalastajaniemen keskipaikkeille.
Kansan ravitsemuskysymys Suomessa
Miina Sillanpää kiirehtii hätäapukeittiöiden järjestämistä kaupungeissa, joissa oli jo ruokaloita perheettömiä työläisiä varten. Hätäapukeittiöiden oli Sillanpään mukaan keskityttävä valmistamaan ruokaa yksinomaan kotiin vietäväksi.
”Tällaisen keittiön järjestäminen on paljoa yksinkertaisempaa. Ei tarvita tarjoiluhuoneita, ei pöytäkalustoa. Ruokaa voi olla joko yhtä tai kahta lajia, ei monipuolista valikoimaa, sillä suurta varaa valikoida ei ole. Ruuan pitää olla hyvin valmistettua ja maukasta.”
Litroittain perheille jaettavaa ruokaa oli annettava hakijoille riittävän paljon. Suuressa keittiössä raaka-aineet tulivat paremmin käytettyä.
”Taitavan taloudenhoitajan pitää järjestää ja valvoa, että kaikki ihmisravinnoksi kelpaava käytetään, jätteet kerätään tarkasti talteen sikain syötäväksi. Sianhoito keittiöiden yhteydessä käy nykyään aivan välttämättömäksi, sianlihan saanti kun muuten kokonaan loppuu.”
Nälkä: ”Nyt ei ole aikaa ajatella, nyt pitää toimia.”
Erityisjärjestelyjen tarvetta kiirehtivät hätäaputyöt, joita hallitus oli aloittamassa sotatarpeiden ja vallitöiden valmistuksessa mukana olleille. Ruokatalouden järjestämistä ei voinut normaaliolojen tapaan jättää yksityisen yritteliäisyyden varaan.
”Jokapäiväisten särvinaineiden, kuten maidon, voin ja lihan loppuminen, tekee ruuan valmistuksen, varsinkin isommilla liikepaikoilla, suurille joukoille varsin vaikeaksi. Jos ravinto jää yksinomaan kuivan leivän varaan, jos leipääkään saadaan riittävästi, kärsii siitä terveys. Sen tähden olisi tärkeätä, että kunnan viranomaisten puolelta kiinnitettäisi huomiota kunnan jäsenten ravitsemiskysymykseen. Nälkäkautta kohti kulkiessa on tärkeätä, että vaara oivalletaan, ennen kuin nähdään ihmisten joukottain kuolevan kaduilla ja kujilla kulkiessaan nälkään. Kunnallisten hätäapukeittiöiden avulla voidaan hankkia terveellistä ja ravitsevaa ruokaa ei vaan ostokykyisille, vaan myöskin suurimpaan puutteeseen joutuneille. Siten voidaan turvata varsinkin lapset, jotka enin kärsivät sopiman ravinnon puutteesta.”
Sillanpää korosti, että keittoruuan järjestäminen oli paras avustaa tarvitsevia. Sen valmistaminen oli edullista ja kunnille pitkän päälle järkevää. Elintarvikkeiden jakelu ja takavarikointi oli Sillanpään mielestä vasta osa elintarvikehuoltoa. Sekä kuntien että yksityisten oli ryhdyttävä myös toimiin elintarpeeksi kelpaamien kasviksien keräämiseksi: ”Nyt ei ole aikaa ajatella, nyt pitää toimia.”
Miksi porvaristo lähtee vaaleihin sosialisteja vastaan?
Kirjailija Irmari Rantamala (Algot Untola) ihmetteli, miksi Suomen porvaristo lähtenyt historiallisella hetkellä pidettäviin vaaleihin tunnuksenaan ”sosialisteja vastaan”.
”Ja tämä kaikki sillä historian suurella hetkellä, jolloin kansan oli ratkaistava elämänsä ja olemassaolonsa suurin kysymys, kysymys itsenäisyydestä! Tämä kaikki sillä sodan kauhujen, ihmiskunnan veren, tuskan, epätoivon ja ahdistuksen kutsumalla hetkellä, jolloin kansan piti lähteä toteuttamaan sitä unelmaa, joka halki kaikkien, pimeimpienkin aikojen kangastaa kansoille ihanimpana. Tuo ainoa vaaliparolli aikana, jolloin maailman kaikki sorretut kansat Puolasta ja Ukrainasta aina Albanian villeihin heimoihin asti nousemat epätoivosta, korottavat äänensä ja nostavat kätensä vaalimaan kansojen kalleinta: itsemääräämisoikeutta, itsenäisyyttä!”
Suomen varsinainen kansa, työläisjoukot yhtenä miehenä sosialistiedustajiensa kautta astuvat Rantamalan mukaan rohkeasti vaatimaan vapautta. Samaan aikaan Suomen porvaristo kutsuu joukkojaan taisteluun sosialisteja vastaan, niitä ttyöläisjoukkoja vastaan, jota ovat ”työllä, hiellä ja tuskalla” luoneet porvariston hyvinvoinnin. Työläisjoukot ovat kansalaisvelvollisuutensa tajuten ”kotona ja idässä ja lännessä puuhanneet ja tehneet parhaansa voidakseen jättää tulevalle polvelle perinnöistä kalleimman: vapaan isänmaan”.
”Voi kansaa johtajiensa tähden. Voi nuorisoa, jota kutsutaan taisteluun veljiänsä vastaan aikana, jolloin koko epätoivoon syösty ihmiskunta janoaa suuria tekoja.”
Eduskunnan kokoontumisyrityksen merkitys. ”Venäjän valtiovalta kykenee panemaan politikoitsijat kuriin”. Turun voiryöstön selvittelyä. Taiteilija Artur Halosen kuvanveistämö ja asuinrakennus palaneet. Varustautuminen talven varalle Pielavedellä. Matkustus Ruotsiin. Väitteet saksalaisten ruplaostoista Suomessa
Eduskunnan oli yritettävä kokoontua eilen johdonmukaisuuden nimissä. Sen enemmistö oli asettunut sille kannalle, että Venäjän väliaikainen hallitus ei voi käyttää valtiovaltaa Suomessa ilman eduskunnan suostumusta.
”Eduskuntamme eilinen kokoontumisyritys oli välttämätön. Se oli välttämätön kaikkien niiden mielestä, jotka katsovat, että Venäjän vallankumouksen synnyttämällä ja tuon tuostakin kokoonpanoltaan muutetulla väliaikaisella hallituksella ei ole enempää oikeutta suomalaisen valtiovallan käyttämiseen kuin minkä Suomen eduskunta sille myöntää.”
Niidenkin, jotka olivat olleet toisella kannalla kuin eduskunnan enemmistö, olisi voinut olettaa suhtautuvan kunnioituksella ja arvokkuudella eilispäivän tapahtumiin.
”Mutta miten tämänpäiväiset aamulehdet yleensä esiintyvät? Venäjän väliaikaisen hallituksen väkivallantyöhön, joka lisäksi oli aivan aiheeton ja tarpeeton, jos kerran eduskunnan kokoukselle ei tunnusteta virallisen täysi-istunnon luonnetta, kiinnitetään verrattain vähän huomiota. Eduskunnan enemmistön menettelyä vastaan kiivaasti vain hyökkäillään sekä pääkirjoituksissa että petiittipalasissa. Ja kokonainen lauma reporttereja oli lähetetty liikkeelle, nähtävästi määräyksellä käsitellä tapahtumia pilanäytelmän kannalta.”
Toimittaja yrittivät suurella harrastuksella keksiä väkisin farssiaineksia. Puoluemieli ohjasi liikaa kirjoittelua tapahtumasta, joka perustui Suomen eduskunnan enemmistön mielenilmaisuun.
Merkillisen vastakohdan tälle muodostaa se, että Kerenski katsoi Moskovassa arvolleen sopivaksi valheellisesti syyttää aseettomia ja rauhallisia kansanedustajiamme siitä, että ”he muka aikoisivat fyysillisen voiman avulla saavuttaa väkivaltaisen voitonvaltakunnalle tuhoisien tarkoitusperien ajamiseksi.”
Venäjän hallituksella näyttää olevan sotilaallista voimaa eduskuntaa vastaan suunnattuun väkivallantekoon, mutta ei järjestyksen säilyttämiseen. Väkivallalle ei ole annettava tunnustusta, mutta siitä huolimatta on maan edun vuoksi alistuttava ja mentävä uusiin vaaleihin.
”Tällä tuloksella on se hyvä puoli, että siitä ovat kaikki ryhmät maassamme yksimieliset. Toivottavasti saamme näin ollen siirtää eilispäivän tapahtumat lopullisesti menneitten asioitten joukkoon. Suurempaa käytännöllistä merkitystä voinee kysymys suhtautumisesta Venäjän väliaikaiseen hallitukseen saada vastauuden eduskunnan kokoonnuttua.”
”Venäjän valtiovalta kykenee panemaan politikoitsijat kuriin”
Russkaja Voljan mukaan suomalaiset ovat olleet rohkeampia kuin vanhan hallituksen aikana, jolloin he välttivät avointa välirikkoa.
”Suomalaiset ovat kuitenkin unhottaneet, että paraillaan käydään sotaa ja että niin kauan kuin Venäjä ylipäätään on olemassa, se ei voi sallia, että muutaman kymmenen virstanpäähän sen pääkaupungista keräännytään luomaan Venäjälle vihamielistä keskusta.
Toivottavasti suomalaiset tyytyvät jo tapahtuneeseen tosiasiaan eduskunnan hajoituksen suhteen, muistaen että Venäjän valtiovalta kykenee nykyisinkin panemaan sivistymättömät politikoitsijat asianomaiseen paikkaan.”
Turun voiryöstön selvittelyä
Turun voiryöstössä 9. elokuuta hävisi Valion kellarista voita 5 033 kiloa. Kansanjoukon poiskuljettamaa voita saatiin takaisin ja puhdistettua 13 700 kiloa.
"Takaisin tuodut, metakassa avatut astiat eivät olleet juuri siisteydellä pilattuja: multaa, laudankappaleita ja muuta törkyä voiastioissa. Senpä tähden menikin koko paljon voita hukkaan tällaisia astioita puhdistettaessa."
Voista 350 kiloa oli turmeltunut kokonaan tai osittain. Kadonnut osa oli jaettu Talousseuran pihalla ilmaiseksi mellakan aikana.
Taiteilija Artur Halosen kuvanveistämö ja asuinrakennus palaneet
Lauvantaina t. k. 25 pnä klo päivällä syttyivät palamaan Nerkoon pysäkin vastapäätä oleva taiteilija Artur Halosen kuvanveistämö ja sen yhteydessä oleva asuinrakennus. Myös vieressä sijainneet mylly ja sahalaitos paloivat vähässä ajassa perustuksiaan myöten poroksi.
”Tuli sai alkunsa taiteilijan työhuoneessa olevasta sulatuslaitoksesta, joka liiasta kuumuudesta syttyi tuleen. Halonen, ollen yksin kotona, ei voinut tulta sammuttaa, vaan pääsi se leviämään edellä kerrotuilla seurauksella. Tulen uhriksi joutui kaikki taiteilijan työkalut ja jokunen määräkuvia. Pelastetuksi saatiin lokomobiili myllyn puolelta ja Halosen taloustavarat.”
Tuli olisi voinut aiheuttaa suurempiakin vahinkoja, jos se olisi levinnyt lähellä olleisiin halkoihin. Apua tuli kuitenkin paikalle Lapinlahdelta. Tavarat olivat todennäköisesti vakuutetut alhaisesta summasta, joten vahinkojen arvellaan nousevan useihin tuhansiin markkoihin.
Varustautuminen talven varalle Pielavedellä
Pielaveden kunnan elintarvelautakunta on viime viikolla päättänyt hankkia ensi talven varaksi suolakalaa, voita ja lihaa. Osa paikkakunnan meijereistä on luvannut toistaiseksi luovuttaa kaikki voituotteensa elintarvelautakunnalle. Osuuskaupat ostavat kaloja ja naudan lihaa suolattavaksi.
”Elintarvelautakunta on päättänyt kustantaa siihen haluavan naishenkilön n.s. hätäavunneuvojan kursseille, joita pannaan toimeen talouskouluilla eri osissa maata. Elintarvelautakunta ja sokeritoimikunta ovat yksissä neuvoin ryhtyneet panemaan marjoja säilöön. Tarkoitusta varten osuuskauppain myymälöissä ostetaan mustikoita y. m. marjoja niin paljon kuin saadaan ja pannaan ne sokerin kanssa säiliöön tulevan talven varalta.”
Elintarvelautakunta alkaa ottaa syyskuun puoliväliin mennessä vastaan viljaa varastoon, jotta maanviljelijät voisivat korkeimpaan hintaan luovuttaa yhteiseen käyttöön vaikka kaikki viljansa. Päävarasto perustettaneen kunnan lainajyvästön makasiiniin.
Matkustus Ruotsiin
Ruotsia pääkonsulivirasto kehottaa Ruotsiin matkustavia ainakin 4–5 päivää ennen matkalle lähtöä pyytämään passintarkastusta joko suoraan pääkonsulaatista tai varakonsuleilta. Tätä varten on saatavilla asianmukaisesti täytettäviä kaavakkeita.
”Matkalupa Ruotsiin kielletään, jos matkan tarkoitusta tai jotain muuta syytä sen tekemiseen ei Ruotsin kannalta katsottuna pidetä soveliaana.”
Väitteet saksalaisten ruplaostoista Suomessa
Kenraalikuvernööri on ilmoittanut senaatille saaneensa Venäjän raha-asiainministerin apulaiselta tietää, että pääesikunnan piirihallituksen ilmoituksen mukaan Saksa asiamiehen kautta ostaisi Suomesta venäläistä rahaa vahvistettua kurssia alemmasta hinnasta. Lisäksi tarkoitukseen olisi käytetty väärennettyjä suomalaisia seteleitä.
”Tämän johdosta on Suomen Pankin johtokunta antanut tarkastaa pankin varastossa olevat suomalaiset rahat, muttei väärennettyjä ole tavattu. Senaatti on päättänyt ilmoittaa tästä kenraalikuvernöörille.”
Venäläinen sotaväki esti hajotetun eduskunnan kokoontumisen. Eilinen loppunäytös oli tässä suhteessa poikkeuksellinen viime aikojen tapahtumiin verrattuna.
”Sosialistimme ovat viime aikoina ahkerasti käyttäneet venäläisen sotaväenapua pyyteidensä tukemiseksi. Eilen venäläisen hallituksen käskystä käytettiin venäläistä sotaväkeä estämään eräitä Suomen kansan edustajia noudattamasta kutsua »täysi-istuntoon», joka ei missään tapauksessa olisi voinut olla laillinen täysistunto.”
Väliaikainen hallitus, jonka kutsusta eduskunta huhtikuussa kokoontui valtiopäiville, on määrännyt uudet vaalit toimitettaviksi ja käskenyt eduskunnan hajaantua. Sen antama manifesti on julkaistu Suomen virallisissa lehdissä ja asetuskokoelmansa. Eduskunta ei siten voinut laillisesti kokoontua täysistuntoon. Eilisestä kokouksesta poisjääneet edustajat ovat eilen eduskunnan kansliaan jättämässään kirjelmässä lausuneet, että heidän on edustajatoimessaan noudatettava maan perustuslakeja.
Eduskunnan sosialistisen enemmistön toiminta on ollut maamme suuressa asiassa koko ajan erinomaisen arveluttavaa. Keikahtelu sinne tänne voi estää maamme vapauden laajentamisen ja on haitannut eduskunnan toimintaa.
”Sitä surullista vaikutusta, minkä eduskunnan sosialistisen enemmistön poliittinen taitamattomuus ja kevytmielisyys kauttaaltaan on tehnyt vakavasti ajatteleviin kansalaisiin, ei tosiaan paranna se loppunäytelmä, mikä eilen Säätytalolla näyteltiin; kourallinen sosialisteja julisti siellä pidetyn kokouksen eduskunnan täysi-istunnoksi, jonka jälkeen sama kokous loppui täydelliseen sekasotkuun.”
Vestigia terrent, tällaiset jäljet ovat pelottavia. Ei tällaisella menettelyllä vielä ole minkään kansan vapautta edistetty.”
Luvassa lukuisia taidenäyttelyitä
Ennakkotietojen perusteella tulee ensi syyskauden taide-elämä muodostumaan huomattavan vilkkaaksi. Yhdistysten tavanmukaisten näyttelyiden lisäksi tulee eri salongeissa järjestettäväksi useita erikoisnäyttelyjä, joista monet lupaavat tulla varsin mielenkiintoisiksi.
”Minkälaiseksi näyttelykausi tosioloissa muodostuu, riippuu luonnollisesti suureksi osaksi taloudellisista ja poliittisista seikoista, jotka uhkaavat, ainakin tällä hetkellä, panna kysymysmerkin kaiken kohdalle, mikä koskee kirjallisuutta ja taidetta.”
Suomen taideyhdistyksen intendentti järjesti jo kesempänä Ateneumiin vanhempien suomalaisten maalarien luonnosten näyttely. Se on varmaankin yksi yhdistyksen merkittävimpiä erikoisnäyttelyjä.
Stenmanin taidesalonki (Erottajan varrella) on laajentanut kesän kuluessa huoneistoaan toisella kerroksella. Salonki lupaa järjestää syksyn kuluessa useita erikoisnäyttelyitä.
”Ensimäiseksi herättää huomiota Helena Schjerfbeckin ’koottujen teosten’ (toistasataa numeroa) yleiskatsauksellinen näyttely. Strindbergin salonkiin (Aleksanterinkadulla) on suunniteltu toisen etevän maalaajattaren ElIen Thesleffin yksityisnäyttely, joka tahtoo tutustuttaa myöskin hänen aikaisempaan kehitykseensä.
Paitsi 'uuden maalariyhtymän' (Rissasen ja hänen kumppaniensa) näyttelyä on keskustelun alaisena vielä turkulaisen taiteilijaryhmän ’Auran’ esiintyminen ja ruotsalaisen sotakuvittahan sekä teatterikoristeiden suunnittelijan John Bauerin näyttely, joka on osalle yleisöämme ’uutuus’.”
Kasarminkadun (16) taidesalonki suunnittelee joukkoa näyttelyitä. Saamme ensiksi Einar Timonin harvoin nähtyjä kuvia kokoelman yhdellä kertaa nähtäväksi. Myöhemmin salongissa on m. m. Collinin, Thomén, Ekelundin ja Carlstedtin näyttelyt.
”Professori Eero Järnefelt, joka ei useaan vuoteen ole erikoisesti asettanut teoksiaan näytteille lukuun ottamatta viime syksyn Stenmanin Taidesalongissa näytteillä olleita harjoitelmia Aurora-seurasta, on aikeissa alkavan syksyn kuluessa järjestää suuremman näyttelyn. Näyttely avattaneen lokakuun puolivälissä Stenmanin Taidesalongissa.”
Anarkia ja sotilasmielivalta Porissa
Lisätietoja viimeviikon mellakoista. Teknikko Tommi Vohlonen joutui rääkätyksi kotimatkallaan. Hän kulki Isonlinnnankadulla mellastaneiden sotilaiden ohi.
”Hän kysyi eräältä; ’Miksi te ammutte’. Enempää ei tarvittu ja samassa ojensi sotilas kiväärinsä T. Vohlosta kohti ja aikoi sitten lyödä häntä kiväärillään. Vohlonen sieppasi kiväärin pois sotilaan käsistä, mutta antoi sen kuitenkin takaisin, varsinkin kun eräs sotilas alkoi puolustaa häntä. Silloin alkoi sadella sapeliniskuja ja pistintenpistoja, joista Vohlosta puolustanut sotilaskin sai osansa.
Kun sotilaat, olivat hra Vohlosta raadelleet, niin että hän puolipyörryksissä makasi maassa, tuli vielä eräs huligaani ja salaa sotilaitten takaa työnsi puukollaan ammottavan haavan Vohlosen vatsaan. Häneltä vietiin n. 1,000 mk. rahaa, kello ja pari kirjaa hänen maassa viruessaan. Alettiinpa jo kengännauhojakin päästellä, mutta kenkiä lopulta ei sentään ryöstetty.”
Herra Vohlonen päätyi rääkättynä leipuri Laineen porttikäytävään, jossa pyysi ihmisiä viemään hänet sairaalaan. Kukaan ei lähtenyt. Lähellä seisonut faktori Sarkkinen lausui, ettei hän uskalla. Pari poikasta ohjasi Vohlosen pihojen lävitse sairaalaan, jonne hän joutui heikosta kunnostaan huolimatta kävelemään koko matkan. Hra Vohlonen on toipumaan päin.
HSS:n 30-vuotisjuhlissa kielitaistelua
Helsingfors Simsällskap järjesti 30-vuotisjuhliensa kunniaksi monessa suhteessa hyvin mielenkiintoiset kilpailut. Suurta kummastusta läsnäolevissa vieraspaikkakuntalaisissa ja kilpailujen osanottajissa herätti kuitenkin se, että kilpailijoille jaettiin palkinnot heti, eikä illalla 30-vuotisjuhlassa. HSS:n mukaan toimeenpannut kilpailut eivät olleetkaan olleet oikeat.
Lisäksi Turun Uimaseuran ja Helsingin Uimarien edustajia ei ensinkään kutsuttu 30-vuotisjuhlaan, toisin kuin kaikki muut vieraspaikkakuntalaiset. Tätä tahdittomuutta ei olisi voinut odottaa maan vanhimmalla seuralta.
”Mutta vielä pitemmällekin meni H:fors S. S:n johtokunta puolue-vimmassaan. Olisi toki odottanut, että seura, joka on perustanut Suomen Uimaliiton ja 10 vuotta johtanut sen toimintaa, kutsuisi tämän saman liiton johtokunnan virallisesti olemaan edustettuna seuran 30-vuotisjuhlassa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, päinvastoin tapahtui kuuleman mukaan siten, että se onnentoivotuskirjoitus. jonka johtokunta, kaikesta huolimatta käsittäen velvollisuutensa lähetti juhlaan, revittiin rikki lukematta.
Niin sitä pitää! Ja tämä kaikki ainoastaan sen vuoksi, että johtokunta nyt on suomalainen, kuten sen täytyykin olla, koska ruotsalaiset järjestelmällisesti ovat kieltäytyneet siihen tulemasta.”
Kansakouluopettajilla hauska piirikokous Tuurissa
Alavuden piirin kansakoulunopettajisto oli koolla lauantaina 12. p. ja sunnuntaina 13 p. elokuuta Tuurissa. Osanottajia oli yli 80. Puheenjohtajana toimi v. t. tarkastaja, maisteri A. V. Laitakari. Maisteri Niilo Liakka piti esitelmän kirjastoasiasta.
”Siinä osotettiin, kuinka kunnanmiehemme ja maanviljelijäväestömme ovat tähän asti liian vähän ymmärtäneet, että aika on jo kauan vaatinut suurempia uhrauksia ja ripeämpää tointa kansanvalistus-, varsinkin kansakoulu- ja kirjastoasioissa, kuin mihin on suostuttu ja ryhdytty. Amerikan Yhdysvaltain esikuvaksi kelpaavia kirjastoaloja kuvaillen selvitti puhuja kirjastojen merkitystä maaseudunkin sivistystekijänä.
Hyvien kirjastojen ehtona on taitava kirjastojen hoito, taitavat hoitajat. Niitä on kasvatettava toimeensa ja niille saatava sellainen palkka valtion ja kuntien puolesta esim. siihen tapaan kuin kansakoulunopettajilla on, että he voivat antautua kokonaan kirjastotyöhönsä, niin että tuntevat sekä kirjaston kirjat perin pohjin (…) ja voivat ohjata kirjallisuuden valinnassa ja käytössä, saattaa kirjaston hyötyä tuottavaksi ja kehittäväksi, herättää järkevää lukuhalua (esim. roskaromaanivimman sijasta).”
Liakan mukaan erikoinen kirjastonhoitajien valmistus on nuorison itsekasvatuksen kannalta yhtä tärkeä kuin kansakoulunopettajien kouluttaminen alkukasvatuksen. Nuorison ja täysikasvuisten kirjastojen tehtävänä on vaalia lukuhalua, jota kansakoulujen innolla käytetyt oppilaskirjastot ovat alkaneet herättää. Lopuksi Liakka alleviivasi Topeliuksen kirjojen ansioita verrattuna nykyisiin vallattomiin, lystikkäisiin ja remuaviin lastenkirjoihin.
”Keskustelussa valitettiin isänmaallisuuden häviämistä nykyisestä kaunokirjallisuudestamme. Topeliuksen teoksissa, se on johtavana piirteenä. Siksi on Topeliuksen lasten- ja nuorisokirjojenarvo yhä vielä vähentymätön.
Oppilaskirjastojen kirjain valinnassa katsoi kokous aivan välttämättömäksi, että puolueettomasti ja eettiseltä kannalta arvostelevan jatkuvan luettelon julkaiseminen maamme lasten- ja nuorisokirjoista pantaisiin valtion kustannuksella alulle.”
Kansakoulun historianopetuksesta alusti opettaja A. Salokannel. Kokous oli yhtä mieltä alustajan kanssa siitä, että isänmaan historia on tehtävä kansakoulun historianopetuksen ytimeksi ja rungoksi. Yleistä historiaa on tarpeen liittää opetukseen vain sen verran mitä tarvitaan taustaksi kotoisten ilmiöiden tajuamista varten.
”Nykyiset olot ovat kyllin paljastaneet mihin joudutaan yksinomaan ulkomaisella lainatavaralla. Isien töiden arvon ja merkityksen tajuava osaa arvostella oikein itseään ja muita. Hän tuntee omankin työnsä oikean arvon.”
Kasvitarhat ja koulukeittolat kunniaan
Kansakoulujen kasvitarha-asiasta alusti opettaja J. Salmi. Hänen mukaansa kunnat vastustavat sitkeästi koulukasvitarhoja, vaikka aine voisi herättää lapsissa maahenkeä ja maatalousharrastuksia.
Kun kotien haluttomuus, pitkät koulumatkat, lasten kesäiset kotityöt ja opettajankin kesäkiireet omalla viljelyspalstallaan vielä ovat haittana, on oppilas-kasvitarhojen toimeensaanti kovin vaikeata. Kokous puolestaan piti oppilaskasvitarhojen perustamista jokaiselle koululle tai oppilaiden kotiin tärkeänä.
”Ainakin opettajan hoidossa tulee joka koululla olla kasvitarha, jossa lapset saavat käytännöllistä opastusta ja harjoitusta. Oppilaskasvitarha ja koulukeittokysymys on rinnan toteutettava. Siten totutaan kasvitarhan tuotteita myöskin ruokana käyttämään.”
Koulukeittoloiden varainhankinnasta alusti opettaja A. Huuskonen. Vilkkaan keskustelun perästä kokous teki päätökset, joiden mukaan kokous pyytää Koulukeittoyhdistystä Helsingistä kiireesti anomaan Sokerikeskuskomitealta sokeria keittiöille (samaan tapaan kuin sairaaloille jaetaan) ja senaatin elintarveosastolta mahdollisuutta saada ryynejä y. m. keittoaineita voimassaolevista säännöstelykorteista riippumatta jo alkavana syksynä.
”Jos yksityiset luovuttaisivat koulukeitoille elintarvelain alaisia tavaroita, olisi heille annettava oikeus ostaa tai pidättää itselleen vastaava määrä näitä tavaroita.
Valtion pikaista kannatusapua toivoi kokous koulukeitoille, jotka ovat nyt koulunkäynnin edes entisellään pysymisen ehto.”
Venäjän hallitus on Birsh. Vjedomosti -lehden mukaan käsitellyt suljetussa istunnossa 24. heinäkuuta eduskunnan päätöstä Suomen sisäisestä itsenäisyydestä. Lehden luotettavalta taholta saaman tiedon mukaan väliaikainen hallitus vastustaa yksimielisesti täydellisen itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.
”Väliaikaisen hallituksen jäsenet tulevat Suomeen nähden noudattamaan jyrkkää suuntaa ja ovat he valmiit ryhtymään mihin toimenpiteisiin tahansa. Väliaikainen hallitus pitää Suomea eroittamattomana osana Venäjästä, mutta on samalla sitä mieltä, että Suomelle on annettava mitä laajin valtiollinen autonomia. On itsestään selvää, ettei tällöin voi tulla edes kysymyksenkään Suomen eroittaminen Venäjästä.”
Helsingin miliisilakko loppunut
Eduskunta hyväksyi eilen illalla miliisien vaatimukset. Senaattori Oskari Tokoi allekirjoitti puoli yhdeltä yöllä hallituksen puolesta, ”jonka mukaan järjestystoimikunta jää edelleen toimeensa, ja miliisien palkaksi uuden menosäännön mukaan tulee noin 450 mk. kuukaudessa, ja tulemat miliisien erotettavaksi vaatimat virkamiehet eroamaan”.
Miliisit aloittivat toimensa yöllä klo 1. Järjestyspäällikkönä toimii toistaiseksi varatuomari Voss-Schrader ja hänen apulaisenaan K. Rovio.
Eduskunta päätti myöntää valtiovarainvaliokunnan ehdotuksesta 300 000 markan määrärahan miliisien palkkaukseen. Valiokunta perusteli esitystä järjestyksenpidon turvaamisella pääkaupungissa, vaikka erityisjärjestely ei sinänsä ollut hyvä ratkaisu.
”Nykyisiin poikkeuksellisiin oloihin nähden katsoo valiokunta kuitenkin, että eduskunnan olisi myönnettävä hallitukselle anomusehdotuksessa esitetyt varat järjestyksen ylläpitämiseksi maan pääkaupungissa.”
Työttömyyden torjuminen
Työttömyyden helpottamiseksi tarvitaan nopeita toimia. Työttömyyden kasvu itsessään ei ole kuitenkaan yllätys.
”Nykyinen tilanne työmarkkinoillamme ei ole odottamaton. Teollisuuden rauhankannalle siirtyminen näyttää alkaneen, ja johtuu se pikemmin valtiotaloudellisesta väsähtämisestä kuin rauhan toivosta, taikka, niin kuin kapitalisteihin nähden olisi asianmukaisempaa sanoa, sen pelolta.”
Ilmiötä voimistavat kuitenkin vallankumous ja sitä seuranneet yhteiskuntataloudelliset seikat. Kapitalistit ovat pyrkineet heikentämään kahdeksan tunnin työpäiväliikettä ja palkkaliikkeitä supistamalla tarvitsemansa työvoiman määrän mahdollisimman pieneksi. Samalla he ovat pitäneet melua työvoiman puutteesta ja lykänneet monia uusia hankkeita heille mahdollisesti suotuisampaan aikaan.
Yleisistä töistä on myös vapautunut suuri joukko työläisiä. Tähän vuoksi työttömyys on kasvanut, mikä ei saa kuitenkaan johtaa työläisten keskinäiseen kilpailuun.
”Toivoaksemme elettäneen nyt jo siinä ajassa, että työläiset ryhtymät ennen mihin muuhun tahansa kuin polkemaan toisten samassa asemassa olemain ihmisten taloudellisia etuja, jota kapitalistit varmaan mielihyvällä toivoisivat. Nykyisinä kalliin leivän päivinä ei siihen ole edes varaa.”
Valtion ja kuntien toimia tarvitaan
Tämän vuoksi tarvitaan valtion ja kuntien toimia. Senaatti onkin tehnyt joukon yleisten valtion töitä koskemia päätöksiä rautateiden rakentamisesta sekä hätäaputöinä suoritettavista kuivaus- ja perkaustöistä. Se on kehottanut myös kuntia toimeen asiassa.
Muutto töiden takia ei kuitenkaan helposti järjestettävissä. Työläiset tarvitsevat asuntoja ja leipäkortteja. Julkisten töiden järjestelyissä olisikin otettava tämä huomioon. Ennen kaikkea töitä tarvitaan kiireesti.
”Myöhemmin saattaa käydä niin, että yhteiskunnan on pidettävä huolta paljon enemmästä. Meille ovat useat työläiset käyneet puhumassa työttömyyden huonoista seurauksista tällaisena aikana. Emme halua maalata pahaa seinälle kuvailemalla niitä. Sen sijaan sanomme niille, joille asia virkamiehinä ja yhteiskunnallisina toimihenkilöinä kuuluu: Toimikaa, asia on vakava ja vaatii siihen ryhtymistä heti!”
Kirjelmiä eduskunnalle
Eduskunnan eilisen täysistunnon aluksi ”luettiin Jaakkimasta saapunut maalaisten adressi, jossa julki lausuttiin väestön tyytyväisyys ja ilo sen päätöksen johdosta, minkä eduskunta teki korkeimman vallan käyttämistä koskevassa asiassa”.
Puhemies Kullervo Manner ilmoitti, että hänen puheillaan oli käynyt Helsingin työttömien lähetystö, joka oli vaatinut valtiolta välittömiä toimia työnansion hankkimiseksi työttömille. Keinoina lähetystö oli esittänyt viljelyspakkoa ja sekä valtion omia töitä.
Kommentti: Jaakkiman kokouksen puuhamiehiä oli Emil Fennander, Veikko Vennamon isä. (JK)
Eduskunnan päätökset – missä on johdonmukaisuus? Teurastuksia syytä siirtää syksyyn. Itsenäisyysyhdistyksen osasto Viipuriin. Rjetsh: Saksa hyötyy Venäjän hajaannuksesta. Kokeeko Venäjä Bysantin kohtalon?
Karjalan Aamulehden mukaan eduskunnan enemmistö oli nojautunut liikaa Venäjän sosiaalidemokraattien kannatukseen hyväksyessään ”valtalain”. Sen olisi ollut järkevää tyytyä väliaikaisen hallituksen hyväksymään esitykseen Suomen ja Venäjän suhteiden määrittelyssä.
”Kun kansakunnalla on kaikki voitettavana eikä mitään menetettävänä, silloin kansakunta hyvällä syyllä voi jollain ajankohdalla ryhtyä vaikka uhkapeliin saavuttaakseen kaiken mitä se tahtoo. Mutta jos kansakunnalle tarjotaan paljon, silloin on aina syytä miettiä, onko tämä paljo asetettava menetyksen alaiseksi, jotta voitaisiin vielä enemmän saavuttaa.”
Eduskunta ei ottanut lehden mukaan valtalain hyväksyessään huomioon kaikkia näkökohtia. Se teki päätöksensä, jota lehden mielestä oli noudatettava.
”Kun kansa on eduskunnan vapaasti valinnut, kuvastavat sen päätökset myös kansan tahtoa. Seuraukset sitten osottavat, onko päätöksillä saavutettu se, mihin on pyritty.”
Karjalan Aamulehti kaipasi kuitenkin eduskunnalta johdonmukaisuutta ja päätöstensä takana seisomista. Lehden mukaan oli epämääräistä, että eduskunta ei tehnyt päätöstä senaatin eroilmoituksen johdosta. Samaan todisti sosiaalidemokraattien laatima, valtalakia väliaikaiselle hallitukselle selittävä adressiehdotus.
Karjan teurastus järjestettävä viisaasti
Lihakauppajärjestön toimisto Helsingissä oli lähettänyt Maanviljelys- ja Talousseurojen välityksellä kehotuksen kaikille maamiehille ajoittaa teurastukset oikein. Huonot vuodentulotoiveet ja yleinen epävarmuus olivat lisänneet lihantarjontaa, vaikka lihan säilyvyys ei kesällä ollut taattu.
”Tuntuisi näin ollen luonnolliselta, että välttääkseen näin kesällä turhaa lihan kulutusta ja säästääkseen lihaa ajaksi, jolloin sen säilöön pano on mahdollista tulevan talven varalle, karjanomistajia kehoitetaan vakavasti säästämään teuraseläimiään syksyyn. Mahdollista hintojen alenemista voidaan silloin paremmin vastustaa yksityisen ja järjestöjen toimeenpaneman säilöönpanon kautta, jota hallitus epäilemättä nälänhädän torjumista silmälläpitäen tulee tukemaan.”
Maanviljelijöiden oli siksi syytä kieltäytyä tarjouksista, ja yrittää lihottaa syksysyötössä laihempia eläimiä. Viljelijöiden olisi järkevää syksyllä palvata, suolata ja paistaa lihat. Jalostettujen tuotteiden hintakin oli parempi.
”On siis välttämätöntä varata ruokaa kylmäksi vuoden ajaksi jo kesällä, jolloin keveämpi kasvisruoka muutenkin on terveellisempää, syödä näitä ja täten saada taloudellisestikin paljon parempi tulos.”
Itsenäisyysyhdistyksen osasto Viipuriin
Kansakoulun juhlasalissa oli eilen koolla huoneen täydeltä kansaa kuuntelemassa tohtori Heikki Renvallin esitystä itsenäisyysasiasta ja keskustelemassa Suomen itsenäisyysyhdistyksen haaraosaston perustamisesta paikkakunnalle.
”Toht. Renvall teki selkoa kansojen itsenäisyysvaatimusten ilmenemisestä Ranskan vallankumouksen jälkeisenä aikana ja Suomessa viime ja tiiliä vuosisadalla havaittavista itsenäisyyspyrkimyksistä. Katsoi otollisen hetken asian toteuttamiseksi nyt olleen ja asettui täysin eduskunnan enemmistön kannalle.”
Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi tehtailija Matti Pietinen ja sihteerinä maisteri Erkki Paavolainen. Keskustelussa porvarit ja sosialistit ottivat tiukasti yhteen. Osallistujat päättivät kuitenkin perustaa yhdistyksen.
Kommentti: Matti Pietisen puusepäntehtaalla tammikuussa 1918 tapahtunut kahakka oli yksi sisällissodan esinäytöksistä. Punaiset murhasivat Pietisen Viipurin lääninvankilassa 27. huhtikuuta 1918. (JK)
Rjetsh: Saksa hyötyy Venäjän hajaannuksesta
Rjetsh-lehti kirjoitti pääkirjoituksessaan Saksan yleisesikunnan ja venäläisten sotavastustajain yhdensuuntaista työskentelystä, joka on johtanut päämääränsä. Saksa aloitti lehden mukaan hyökkäyksensä samaan aikaan, ”kun bolshevikit suorittivat vallankeikausyrityksensä Pietarissa ja sen mainingit levisivät muualle yli Venäjän”.
Saksa valitsi Rjetshin mukaan hyökkäyshetkensä tarkasti. Armeijan ja hallitusvallan hajaantuminen suosivat saksalaisia.
”Kokeneet saksalaiset osasivat tarkata juuri sen hetken, jolloin sairautemme joutui käännekohtaansa. Armeijan hajaantumisen ja hallitusvallan hajaantumisen, Ukrainan kriisin ja Suomen kriisin sattuessa kulminatsionipisteissään yhteen vahvistavat nyt ’a posteriori’ kaiken sen mitä me aikaisemmin jo useampaan kertaan olemme lausuneet saksalaisten suunnitelmista Venäjään nähden.”
Rjetshin mukaan saksalaiset olivat toiminnalla edesauttaneet kehitystä lähettämällä julkisia aatteiden levittäjiä (…) salaisten, palkattujen asiamiehien tueksi. Saksalaisten toiminta oli johtanut ”kaikkien meidän strateegisesti tärkeitten asemiemme valtaukseen Helsingin ja Kronstadtin kautta aina rintamamme halki Mustaanmereen”.
Kokeeko Venäjä Bysantin kohtalon?
Tilannetta vaikeutti Rjetshin mukaan muidenkin vasemmistopuolueiden toiminta kuin bolševikkien toiminta. Ne olivat puhuessaan vastavallankumouksesta nähneet vastakeinona vallankumouksen syventämisen. Lehden tulkinnan mukaan vallankumouksen syventämisen luoma epäselvyys ja sekasorto olivat vahvistaneet vastavallankumouksellisuutta.
Hallitusta periaatteessa tukeneet vasemmistolaiset eivät olleet lehden mielestä reagoineet rintamalta tulleisiin uutisiin, vaan jatkaneet teoreettisia väittelyitään toimeenpaneville komiteoille j. n. e.
”..Eivät edes kaameat viestit rintamalta ole hiuskarvankaan verran horjuttaneet meidän aatesaivartelijaimme teoreettista katsantokantaa. Jos Luoja sentään varjelkoon saksalaiset joukot seisoisivat pääkaupunkimme edustalla, niin kaiketikin »keskuskomiteat» ja »toimeenpanevat komiteat jatkaisivat loppumattomia riitojaan sosialivallankumouksellisista, sosialidemokratisista ja anarkistisista periaatteista. Joku onkin verrannut tätä teoretisoimista vanhan kreikkalaisen kirkon teologisiin riitoihin pyhästä kolminaisuudesta turkkilaisten lähestyessä Konstantinopolia. Näinköhän nuori Venäjä saa osakseen ränsistyneen bysantilaisen keisarikunnan kohtalon?
Lehti arvosteli myös Kerenskin johtama hallitusta, joka kertasi julistuksessa vasemmistolaisten eri yhteyksissä antamia julkilausumia, ja antoi lupauksia kansalliskokouksen koollekutsumisesta.
”Huolimatta sisäisen sekasorron pakottamasta uudesta ajanhukasta luottaa hallituksemme kuitenkin perustavan kansalliskokouksen aivan käsittämättömän läheisen koollekutsumisen mahdottomaan mahdollisuuteen, lupaapa vielä ’hyvissä ajoin’ lopettaa valmistelevat toimenpiteet ’vaalien vapauden ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi’.”
Taantumusajan virkamiehiä edelleen toimessa Helsingin poliisilaitoksella. Suomen työväki luokkataistelukelpoista. SVUL:n Helsingin piirin viestimestaruuskisat. Työväen Urheilulehden toinen numero. Valistustyötä tehostettava. Turun santarmipäällikkö vihdoinkin tutkittavaksi. Porvarit kieltäytyneet ompelemasta merkkejä järjestönuorille Lahdessa.
Nimimerkki ”Esko” muistutti, että Helsingin työväestölle on tullut hyvin tunnetuksi, miten hitaasti Uudenmaan läänin kuvernöörin viranhoitajat oli toiminut poliisilaitoksella taantumusaikana palvelleiden komisarioiden erottamiseksi. V. t. kuvernööri K. B. Fogelholm ei asiaan ryhtynyt, vaikka Helsingin järjestystoimikunta oli sitä vaatinut heti maaliskuun vallankumouksen jälkeen, eikä hänen seuraajansakaan ollut kiirehtinyt asiaa.
”Näiden toimeensa jättäminen ei muuttuneissa oloissa voi tulla kysymykseenkään, jonka takia kaupungin poliisilaitoksen järjestystoimikunta on jo kolmatta kuukautta sitten esittänyt silloiselle v.t. kuvernöörille, että nämä herrat toimistaan irti sanottaisiin.”
Kuvernööri oli kuitenkin vaatinut erottamista vaativilta lisäselvityksiä. Hänen mukaansa osa saattoi joka tapauksessa jatkaa toimissaan. ”Eskon” mukaan järjestystoimikunnan ohella myös ”järjestäytynyt työväki” oli vaatinut komisarioiden erottamista.
”Työväki voi sulattaa yhtä ja toista sille hyvinkin vastenmielistä, mutta tässä asiassa sen kärsivällisyys ennen pitkää loppuu. Se ei tosiaankaan siedä, että sille vastenmielisiä poliisimiehiä pidetään toimissaan silloin kun kerran on osotettu heidän sopimattomuutensa toimeensa muuttuneissa oloissa.”
Suomen työväki luokkataistelukelpoista
Työmiehen Tukholman kirjeenvaihtajana toiminut Karl Kilbom vieraili Helsingissä SDP:n ylimääräisen puoluekokouksen aikana. Kilbom lukeutui keväällä 1917 Ruotsin sosiaalidemokraattisesta puolueesta irtautuneeseen vasemmistoon. Lehti tiedusteli ”ruotsalainen vasemmistomiehen” vaikutelmia ”meidän puolueoloistamme”. Kilbom kehui suomalaisia tovereita.
”Ennenkaikkea on kuitenkin teikäläisten järjestöjen taloudellinen vankkuus on minuun vaikuttanut. Tässä suhteessa luulen, että Suomen työväenliike, ainakin mikäli voin huomata Helsingin oloista, on ensimäisiä koko maailmassa. Muuan toinen seikka, joka on minuun edullisesti vaikuttanut, on virkavallan syrjässä pysyminen.
Mielihyvällä näkee, miten voimakas terveesti proletaarinen, tahtoisin sanoa, todella luokkataistelukelpoinen on Suomen työväenliike.”
Kilbom arvioi, että suomalaisessakin sosiaalidemokratiassa on erilaisia suuntia. Silti raja porvareihin oli kaikilta osin selvä. Hän oli vieraillut myös Pietarissa. Vaikutelmiensa perusteella Kilbom luonnehti Venäjän vallankumouksen olleen porvarillis-demokraattinen. Hän ennusti, että toinen vallankumous oli tulossa: ”Tosiasia, jonka myöskin sikäläiset toverimme näyttävät tietävän”. Etenkin bolshevikkien nopeasti laajentunut toiminta oli tehnyt vaikutukset Kihlbomiin.
SVUL:n Helsingin piirin viestimestaruuskisat
SVUL:n Helsingin piirin viestimestaruuskilpailuiden ensimmäisenä päivänä kilpailtiin Eläintarhan kentällä 28. kesäkuuta. Samalla juostiin myös naisten 100 metrin piirinmestaruudesta. Naisten pikamatkan voitti Helsingin Jyryn Martta Dahl ajalla 14,3. Jyryn Eliina Jääskeläinen hävisi 2 metriä ja Jyryn Hilda Nieminen 2,5 metriä.
Jyryn ykkösjoukkue voitti 4xI00 metrin viestin ajalla 58,9. Joukkueessa juoksivat Martta Dahl, Eliina Jääskeläinen, Hilda Nieminen ja Karin Salenius. Jyryn toinen joukkue sai ajan 62,5.
Miesten 4xI00 metrillä kilpailivat H.K.V:n ja Kiistan joukkueet. H.K.V. voitti mestaruuden ajalla 46,7. Joukkueessa juoksivat W. Osola, L. Brander, W. Gustavsson ja E. Kättö. Kiistan aika oli 48,6.
”5x2 000 metrin viestistä näytti alussa tulevan ankara ottelu Kiistan ja H.K.V:n välillä. Ensimäiset miesparit pysyivät jokseenkin yhdessä. H.K.V:n Gammelin jätti Kiistan Salmista muutamia metrejä lopussa, mutta seuraava kiistalainen E. Kastus otti matkan heti takaisin ja meni ohitsekin. Mutta vauhti oli hänellä liian tappava ja lopussa hän jäi yli 30 metriä. Stenroos ja Fagerholm juoksivat komeasti ja pysyi matka heidän välillään jokseenkin samana. H.K.V:n loppumies Schönberg ei viitsinyt yrittääkään, koska mestaruus oli varma.”
H.K.V:n voittoaika oli 30.44 ja Kiistan tulos 30.51,9. Kolmanneksi juoksi H.K.V:n kakkosjoukkue ajalla 32,13.
Työväen Urheilulehden toinen numero
Työväen Urheilulehden toinen näytenumero ilmestyy 7. heinäkuuta. Lehteä voi tilata 8. heinäkuuta saakka. Se lähetetään tilaajille, ja irtonaisnumeroita myydään 40 pennin hintaan niin kauan kuin painosta riittää. Runsaasti kuvitetun lehden sivumäärä on 16.
”Toivottavasti toisella näytenumerolla tulee olemaan sama menekki kuin ensimäiselläkin, jota myytiin lähes 18,000 kappaletta. Tilatkaa kiireesti lehteä, niin teille tulee tämä toinen näytenumero samalla maksulla. Maaseutulaisia urheilijoita kehoitetaan lähettämään kirjoituksia ja uutisia, ja erittäinkin valokuvia suuremmista kilpailuista.”
Valistustyötä tehostettava
Työväenjärjestöjen jäsenmäärän nousu sai pohtimaan keinoja, joilla järjestötoimintaa tehdään tutuksi uudelle väelle. Lahden kunnallistoimikunta pitää tärkeänä, että huvitilaisuuksiin saadaan enemmän valistavaa ohjelmaa.
”Kuten tunnettua työväenjärjestöihin on tullut uusia jäseniä tulvimalla viime aikoina. On selvää, että joukossa on paljo sellaisia, joilla on perin vaillinaiset tiedot työväenliikkeestä. Täten siis avautuu laaja työmaa valistuksen vainiolla. Kun kesäaikana olisi turha yrittäkään minkäänlaisten luento- tai muidenkaan kurssien toimeenpanemista, on käytettävä huvitilaisuuksia entistä enemmän valistustilaisuuksina.”
Kunnallistoimikunta päätti kehottaa kaikkien osastojen huvitoimikuntia ottamaan tämän huomioon 25. kesäkuuta pitämässään kokouksessa. Niiden oli hankittava kaikkiin huvitilaisuuksiin ”puheita sekä muiden kilpailujen lisäksi järjestettävä lausunto- ja kerrontakilpailuja y. m. ohjelmaa”. Säännöllisesti juhlia järjestävien huvitoimikuntien oli yritettävä järjestää sarjaluentojen tapaisia puheita.
”Olisi pyrittävä siihen, että laajat kaiken maailman asioita käsittelevät puheet olisivat harvinaisempia, ja jostakin erikoisaineesta tehtäisiin selkoa seikkaperäisemmin. Runonlausunto- ja sadunkerronta- y. m. kilpailuista olisi jaettava kirjapalkintoja, ottaen etupäässä huomioon puoluekirjallisuutta tai sos. dem. puoluelehtien kustantamaa muuta valistavaa kirjallisuutta, jota nykyään on täälläkin saatavana.”
Turun santarmipäällikkö vihdoinkin tutkittavaksi
Turussa toimi vuosikausia santarmipäällikkönä Provolski, joka teki Turussa tihutöitänsä suurella uutteruudella. Hän kirjoitutti tarpeisiinsa m. m. Turun nuorsuomalaisen puolueen historian. Vallankumouksen jälkeen paperit takavarikoitiin, mutta Provolski itse sai jäädä sairautensa vuoksi kotiinsa.
”Mitään ei ole sen jälteen kuulunut Provolskista. Nyttemmin kertoo kuitenkin Turun ’Isvestija’, että kansanvapauden suojelusosaston päällikkö on pyytänyt kiireesti lähettämään eversti Provolskin Helsinkiin kansanvapauden suojelusosastoon tutkittavaksi. Turun toimeenpanema komitea on sen vuoksi päättänyt kehoittaa hra Provolskia kiireesti matkustamaan Helsinkiin.”
Porvarit kieltäytyneet ompelemasta merkkejä järjestönuorille
Lahden järjestönuorten aikomus teettää brodeerauskoneella kirjaimet järjestötyttöjen ja -poikien merkkeihin epäonnistui. Kaupungista ei löytynyt liikettä, jossa olisi ”voitu” ottaa merkkaustöitä tehtäväksi. Järjestönuoret joutuivat tekemään työn käsin.
”Ylläoleva osottaa, miten porvarien taholla pelätään ja koetetaan kaikin keinoin vastustaa järjestönuorten liikettä. Kun partiopojilla ja -tytöillä on koneella tehdyt kirjaimet merkeissään, on varmaa, että niitä on ’voitu’ tehdä Lahdessakin ja ’voidaan’ järjestönuortenkin merkkeihin tehdä, jos on halua.”
Toveri Karl Kilbom haastattelunsa yhteydessä julkaistussa piirroskuvassa.
Senaatti poistanut sotilasmiljoonat valtion menosäännöstä. Kenraalikuvernöörin kanslia – Venäjän vai Suomen virasto? Viljan ja rehun saantitoiveet Venäjältä vähäiset. Amerikasta jauhoja Suomeen. Työriitoja kirjapainoalalla. Konrad Lehtimäen tulevaisuusromaani. Perustuslakivaliokunnan mietintö senaatin vallan laajentamisesta.
Senaatti on poistanut Venäjälle ennen suoritetut sotilasmiljoonat Suomen valtion menosäännöstä. Se perustelee päätöstään sillä, että 20. maaliskuuta annetulla julistuskirjalla on kumottu ”Suomen oikeudenvastaisessa järjestyksessä kesäk. 30 p. 1910 annettu laki Suomea koskevien lakien ja asetusten säätämisen järjestyksestä ja kaikki sen perusteella annetut lait ja asetukset”. Tämä oli kumonnut myös 23.1.1912 annetun lain, jossa oli säädetty Suomen asevelvollisuuden asemesta maksettavasta korvauksesta.
”Tämän johdosta, kun mitään sopimusta tämän vastikkeen suorituksesta sen jälkeen ei ole tapahtunut, on senaatti katsonut tarpeelliseksi poistaa vuotuisten menojen joukosta sotilasmiljonat, jotka tänä vuonna olisivat tehneet 17 miljonaa markkaa (20,4 milj. euroa).”
Kenraalikuvernöörin kanslia – kenen virasto?
Kenraalikuvernöörin kanslia ei ollut muuttunut Uuden Päivän mielestä maaliskuun vallankumouksen jälkeen toivottuun suuntaan. Kanslia oli edelleen miehitetty venäläisillä.
”Esimerkkinä siitä, miten nurinkurisella kannalla olot kenraalikuvernöörinkansliassa nykyisin ovat, mainittakoon, että tämän kanslian virkamiesten joukossa ei ole ainoatakaan suomalaista lakimiestä. Luulisihan toki, että sellaista tarvittaisiin laitoksessa, jonka tehtäviin kai m.m. kuuluu kenraalikuvernöörin perehdyttäminen maamme oloihin ja maassamme vallitsevaan oikeusjärjestykseen.”
Uuden Päivän tietoon kantautuneiden huhujen mukaan ”entisen järjestelmän innokkaimpia kannattajia on nykyinen kenraalikuvernöörin apulainen, joka on maassamme oleskellut vuosikausia ja on yliopistomme opettajia”. Olikin tarpeen saada selko väitteiden todenperäisyydestä, sillä paroni Sergei Korffilla oli Suomen ystävän maine, jonka hänelle oli tuonut ystävyys monien ruotsinmielisten kanssa.
Kenraalikuvernöörin kansliassa oli myös liian suuri henkilökunta, joka oli paisunut sortovuosina. Kustannukset joutui maksamaan Suomen valtio.
”Jollei kenraalikuvernööri katso voivansa astua täyttä askelta kansliansa saattamiseksi suomalaiseksi virastoksi, luulisi toki hänen haluavan tehdä edes sen verran, että olot mainitussa kansliassa tulisivat edes suomalaisille siedettävämmiksi.
Pienennettäköön kanslia entiselleen ja poistettakoon Seynin aikuisen sortojärjestelmän kätyrit. Siinä ne vähimmät vaatimukset, jotka ovat täytettävät, jos venäläiset vallanpitäjät tahtovat välttää kansamme mielialan tarpeetonta ärsyttämistä.”
Viljan ja rehun saantitoiveet Venäjältä vähäiset
Vilja- ja rehukauppa muuttui Venäjän valtion monopoliksi pian maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Tämä johti yksityisten ostajien ja myyjien välisten hankintasopimusten purkamiseen. Muun muassa keskusosuusliike Hankkijan rehukakkujen hankintaa koskevat sopimukset raukesivat.
”Nämä purkamiset merkitsevät käytännössä itse asiassa täydellistä vientikieltoa Venäjältä. Valtio, jolla on monopoli kaikkeen vilja- ja rehukauppaan, maksaa tilauksensa vasta useampien kuukausien kuluttua, kun talonpojat ja myllyt sen sijaan vaativat käteismaksua ja kieltäytyvät myymästä tuotteitaan.”
Venäjän hallitus antoi lupauksia, että heinäkuun aikana Suomeen voitaisiin toimittaa viljaa, rehuja sekä muita elintarpeita. Suomessa ostoja hoitanut elintarvetuontiosuuskunta lähettikin asiamiehiään ostoja varten määrätyille alueille. Silti oli epävarmaa, saadaanko luvattuja määriä hankituiksi.
”Tätä nykyä on viljantuonti varsin laimeata. Luvattujen 60 vaunullisen sijaan saapuu päivittäin vain 2–3 vaunullista.”
Amerikasta jauhoja Suomeen
Denj-lehden tietojen mukaan Suomen senaatti on ostanut Amerikasta 50 000 tonnia jauhoja. Jauhojen Suomeen kuljettamista varten oli kuitenkin saatava Englannin hallituksen lupa. Senaatti kääntyi asiassa väliaikaisen hallituksen puoleen, jonka oli tarkoitus ratkaista kysymys nopeasti. ”Denj” piti uutista hyvänä.
”Huomautetaan, että tämän kysymyksen suotuisalla ratkaisulla on merkityksensä Pietarillekin. Suomesta tuodaan nykyään joka päivä Pietariin yksin maitoa 120,000 litraa. Ennen sotaa tuotiin vain 30,000 l.
Voita, joka ennen sotaa meni melkein kokonaan Englantiin, tuodaan nyt myöskin Venäjälle. Ellei jostakin syystä jauhoja Amerikasta saada, on elintarpeiden vientiä Suomesta Venäjälle uhkaavan nälän takia suuresti supistettava tai on se kokonaan lakkautettava.”
Kommentti: Yhdysvalloista ostettujen ja myös maksettujen jauhojen saaminen Suomeen ei onnistunut suomalaisten ponnisteluista huolimatta. Jauhoerä olisi helpottanut merkittävästi Suomen elintarvikepulaa. Se olisi vastannut noin kuudesosaa maan vuotuisesta viljatarpeesta. (JK)
Työriitoja kirjapainoalalla
Turun kirjaltajayhdistys käsitteli illalla 28. kesäkuuta palkkakysymystä. Kokous lausui jyrkän vastalauseen työnantajien menettelystä ja vaati kiireimmiten neuvotteluiden aloittamista kirjatyöntekijäin vaatimuksista. Lakon aloittamista ei vielä kannatettu, mutta asia on määrä ottaa uudelleen käsiteltäväksi, ellei neuvotteluja saada käyntiin.
Viipurin kirjaltajayhdistys päätti 27. kesäkuuta antaa toimenpiteiden omalta puoleltaan raueta. Asia jäi kunkin yksityisen jäsenen ja työhuonekunnan ratkaistavaksi.
Oulun kirjatyöntekijäin lakko porvarillisissa kirjapainoliikkeissä jatkui ennallaan. Kaupungin lehdistä vain Kansan Tahto ilmestyi.
Kommentti: Oulun lakkoliikehdintä levisi koko maahan. Kaikkien porvarilehtien ilmestymisen keskeyttänyt kirjapainolakko alkoi Helsingissä 30. kesäkuuta. Lakko levisi kaikkialle Suomeen. Kirjapainotyöntekijät vaativat suuria palkankorotuksia. Helsingissä vaatimuksena oli 140 prosentin korotus sotaa edeltäneeseen palkkatasoon. Graafisen alan työnantajaliitto oli valmis 80 prosentin korotukseen. Maakuntien porvarilehdistä ilmestyi suuri osa, niiden joukossa Etelä-Suomen Sanomat ja viipurilainen Karjalan Aamulehti. Hufvudstadsbladet julkaisi lakon aikana koneella kirjoitettuja ja monistettuja lehtisiä. Lakko päättyi 9. elokuuta 1917. (JK)
Konrad Lehtimäen tulevaisuusromaani
Uuden Päivän nimimerkki ” –i” arvioi Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä -romaanin otsikolla Eräs tulevaisuusromaani. Hän arvioi kirjan saavuttavan lukijoita vain lähellä julkaisuaikaansa.
”Konrad Lehtimäki, kirjailija ja sosialisti-edusmies, on julkaissut tulevaisuusromaanin, mitä älköön käsitettäkö kuitenkaan niin, että hän olisi kirjoittanut romaanin tulevaisuutta varten. Luullakseni tulee tämän romaanin lukijapiiri rajoittumaan hyvinkin tämänpäiväiseen.”
Kriitikko vertasi teosta kahteen lukemaansa tulevaisuusromaaniin, jotka olivat Edvard Bellamyn (1850–1898) Vuonna 2000 (1887) ja Bernhard Kellermannin Tunneli (1913). Hänen mukaansa ”molempien tulevaisuus-perspektiivit tuntuvat hyvin vähän todenmukaisilta ja – nähtävästi vastoin tekijäin olettamusta – hyvin vähän toivottavilta”. Kellermanin teoksen nimi perustuu Atlantin alitse rakennettavaan tunneliin, jonka rakentamisessa käytettävästä jättiläisporasta lähtee hirvittävä ääni.
”Melua, pauketta ja ryskettä sisältyy myöskin Lehtimäen tulevaisuuteen, sillä hänen kirjassaan ei ole kysymyksessä enempää eikä vähempää kuin sotalaitoksen ja militarisminhävittäminen voimakeinoilla. Nämä voimakeinot ovat osaksi räjähdysaineita, niin tehokkaita, että tuskin presidentti Wilson on voinut sellaisista uneksia, osaksi näkymättömiä lentokoneita y. m. niihin verrattavia hävitysaseita.”
Päinvastoin kuin ne, jotka kuvittelevat rauhanaatteen voittavan alaa rauhan keinoilla, näyttää Lehtimäki olevan sitä mieltä, että sotaa vastaan on taisteltava sodan aseilla. Sen tähden tapahtuu tässä rauhanaatteen romaanissa enemmän räjähdyksiä, joukkomurhia ja hävitystä kuin tavallisessa sotaromaanissa. Meidän ei tarvitse sanoa, että rauhanystävät lopulta pääsevät voitolle ja että Kansainvälisen Sosialistitoimiston puheenjohtaja nousee romaanin viimeisessä kappaleessa puhujalavalle ja julistaa sodan ikiajoiksi kukistetuksi. ’Tämä on nyt ihmiskunnan aamu. . .’, niin sattuvat m.m. hänen sanansa.”
Arviossa Lehtimäki saa kiitos kuvittelukyvystään. Yhteiskunta-ajattelijana hän ei sen sijaan saa kiitosta. Eniten moitteita saavat epäuskottavat juonenkäänteet ja erityisesti idealistinen näkemys Kansainvälisen Sosialistitoimiston nuorekkaiden toimijoiden käyttämien sotaisten keinojen soveltumisesta rauhanaatteen palvelukseen.
Kommentti: Bellamyn teos ilmestyi J. K. Karin suomentamana nimellä Vuonna 2000: katsaus vuoteen 1887. Kustantaja oli Työväen Sanomalehti Oy. Kellermanin teoksen suomennos valmistui 1914.
Perustuslakivaliokunnan mietintö senaatin vallan laajentamisesta
Perustuslakivaliokunta on laatinut mietinnön esityksestä, joka sisältää ehdotuksen laiksi erinäisten asiain siirtämisestä Suomen senaatin ja kenraalikuvernöörin ratkaistavaksi. Valiokunnan ehdotus muutti huomattavasti senaatin 12. kesäkuuta eduskunnalle antamaa esitystä, joka tunnetaan Lex Tulenheimona. Poistot ja lisäykset ilmenevät seuraavasta:
”1 §. Suomen senaatin talousosaston lopullisesti ratkaistavaksi siirretään, alempana tässä laissa mainituilla rajoituksilla ja ehdoilla, ne Suomen asiat, jotka keisari ja suuriruhtinas tätä ennen voimassa olleita säännösten mukaan on ratkaissut Suomen lainsäädännön ja hallinnon järjestyksessä. (poist.).
2 §. (=1 §, JK) Venäjän hallitusvalta nimittää kenraalikuvernöörin ja hänen apulaisensa, sekä hyväksyy Suomen senaatin talousosaston esityksestä virkaan ministerivaltiosihteerin Ja hänen apulaisensa (poist.).
Kenraalikuvernööri nimittää senaatin talousosaston jäsenet ja prokuraattorin Suomen eduskunnan luottamusta nauttivista henkilöistä, jotka eduskunta tai valtiopäiväin väliaikana eduskunnan valtuuttama valiokunta esittää. Jos eduskunta lausuu senaatille epäluottamuksensa, tulee senaatin jäsenten erota.
Kenraalikuvernöörin asiana on (poist.) määrätä kansliansa virkamiehet.
3 §. (Kokonaan uusi = 2 §, JK) Eduskunta kokoontuu varsinaisille valtiopäiville ilman erityistä kutsumusta ja päättää istuntojensa lopettamisesta. Kunnes Suomen uusi hallitusmuoto on säädetty, käyttää eduskunta oikeutta V. J:n 18 §:n mukaisesti määrätä uusien vaalien toimittamisesta ja eduskunnan hajaantumisesta.
4 §. (=3 §, JK) Tämän lain mukaan senaatin talousosaston ratkaistaviksi siirtyneissä asioissa, ei kuitenkaan niissä, jotka mainitaan 5 §:ssä, pyydettäköön, ellei senaatin päätös asiassa ole hylkäävä, kenraalikuvernöörin lausuntoa siitä, katsooko hän senaatin päätöksen loukkaavan Venäjän etuja taikka Venäjän kansalaisten tahi laitosten oikeuksia Suomessa taikka Venäjän ja Suomen välistä oikeussuhdetta. Jos kenraalikuvernööri ilmoittaa, ettei hän senaatin päätöstä sen laatuiseksi katso, astuu se voimaan. Päinvastaisessa tapauksessa joko päätös asiassa rauetkoon taikka senaatin talousosasto saattakoon päätöksensä Venäjän hallitusvallan tietoon.
Jos Venäjän hallitusvalta vastustaa senaatin päätöstä ilmoittaen, missä kohdin se loukkaa Venäjän etua taikka Venäjän kansalaisten tahi laitosten oikeuksia Suomessa taikka Venäjän ja Suomen välistä oikeussuhdetta, raukeaa päätös asiassa. Ellei sellaista ilmoitusta anneta kuuden kuukauden kuluessa siitä kuin asia on Venäjän hallitusvallan tietoon saatettu, astuu senaatin päätös voimaan.
5 §. (Uusi = 4 §, JK) Kenraalikuvernöörin lausunnon hankkiminen ja asian esittäminen Venäjän hallitusvallalle ei ole tarpeen,kun ovat kysymyksessä tulo- ja menoarvion vahvistaminen sekä varojen myöntäminen sen yli; vero- ja tulliasiat, lukuunottamatta kysymyksiä uusista tai korotetuista tulleista Venäjältä tuotavista tavaroista; valtionomaisuuden hallintoa koskevat asiat; kirkolliskokouksen päätösten vahvistaminen; yliopistoa ja koululaitosta, lukuunottamatta venäläisiä kouluja, koskevat asiat; kysymykset uusista yleisistä laitoksista ja virastoista; virkanimitykset; eläkkeiden ja armolahjojen myöntäminen; sekä armahduksen myöntäminen.”
Valiokunta ehdotti myös, että eduskunta julistaa asian kiireelliseksi.
Kommentti: Askel kohti valtalakia
Eduskunnan peruslakivaltiokunta hyväksyi sosiaalidemokraattien äänin eduskunnan valtaa korostavan esityksen Suomen ja Venäjän suhteiden järjestelystä. Tämä pohjusti tietä 18. heinäkuuta 1917 tapahtuneelle ”valtalain” hyväksymiselle.
Yrjö Mäkelinin johtaman perustuslakivaliokunnan mietintöä kannattivat sellaisenaan kaikki sosiaalidemokraatit Hanna Karhinen, Severi Kurkinen, O. V. Kuusinen, Frans Rantanen, Onni Tuomi ja K. H. Viik sekä puolueetta edustaneet varajäsenet Jussi Kujala, Kalle Suosalo, Jussi Tirkkonen ja August Vatanen.
Maalaisliiton Santeri Alkio, nuorsuomalaisten Tekla Hultin ja RKP:n Ernst Estlander hyväksyivät sen suurelta osin. Alkio ja Estlander esittivät kuitenkin omat vastalauseensa. Alkion kantaan yhtyi varajäsen Kalle Nurmela. Nuorsuomalaisten Hultin ilmoitti eduskunnassa, että hän ei kaikilta osin hyväksy mietintöä, jonka käsittelyyn hän oli voinut osallistua vain osittain.
Koko mietintöä koskevan vastalauseen jättivät Suomalaisen puolueen Lauri Ingman, Ernst Nevanlinna, Heikki Repo ja Alfred Retulainen sekä nuorsuomalaisiin kuulunut varajäsen K. J. Ståhlberg. Nuorsuomalainen Pekka Pennanen yhtyi osittain heidän vastalauseeseensa.
Perustuslakivaliokunnan varsinaisista jäsenistä kahdeksan oli sosiaalidemokraatteja ja kahdeksan porvarillisten puolueiden edustajia. SDP:n edustajista Edvard Valpas-Hänninen erotettiin kuitenkin valiokunnasta toistuvien poissaolojen vuoksi. Varajäsenistä neljä kuului sosialidemokraatteihin ja kaksi porvarillisiin ryhmiin.
Suuri valiokunta edellytti 10.7.1917, että perustuslakivaliokunta laatii uuden lakiehdotuksen, joka korostaisi entisestään Suomen itsemääräämisoikeutta. Eduskunta hyväksyi ”valtalain” 18.7.1917 perustuslain säätämisjärjestyksen vaatimalla 2/3 enemmistöllä äänin 136–55. Laki olisi siirtänyt korkeimman vallan Suomessa eduskunnalle lukuun ottamatta ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita. Venäjän väliaikainen hallitus ei suostunut vahvistamaan lakia, vaan hajotti eduskunnan. (JK)
Tuomiokirkon uudistus ja tieteellinen tutkiminen. Bolsevikkilaisuus leviää venäläisen sotaväen parissa. Ukrainan autonomia. Seyniä ja Borovitinovia ei vielä vapautettu. Kyytirahan korotukset sekä lauttamaksut Tornionjoella.
Senaatille esitellään ensi viikolla Muinaistieteellisen toimikunnan anomus 10 000 markan (12 000 euroa) määrärahan myöntämisestä yleisten rakennusten ylihallitukselle Turun tuomiokirkon länsipään lattian korjaamiseen ja sen alustan tutkimiseen. Aloitteen asiasta olivat tehneet Muinaistieteelliselle toimikunnalle tohtori Juhani Rinne ja arkkitehti Alex Nyström syksyllä 1916.
Muinaistieteellinen toimikunta kääntyi ensiksi Turun tuomiokirkon isännistön puoleen. Isännistö ilmoitti kuitenkin, ettei tuomiokirkon koristusvaroja voitu käyttää tarkoitukseen. Tämän jälkeen isännistö laati Nikolai II:lle osoitetun anomuksen.
”Kun asiakirjat olivat tulleet senaattiin, pyysi kirkollistoimituskunta yleisten rakennusten ylihallituksen lausuntoa asiassa ja onkin se senaatilla jätetty. Lausunnossaan puoltaa ylihallitus kirkon isännistön anomusta määrärahojen myöntämistä yhteisistä varoista sekä kirkon lattian uusimiseksi että perusteellisen tutkimuksen toimittamista varten.
Sitäpaitsi painostaa ylihallitus lausunnossaan tämän ikivanhan temppelin jatkuvan tutkimuksen sivistyksellistä merkitystä, jonka kanssa voitaisiin yhdistää sellainen entiseen kuntoon saattaminen, johon tämä tutkiminen antaisi aihetta ja johon myönnetyt määrärahat riittäisivät.”
Bolshevikkilaisuus vahvistuu Suomessa
Bolshevikkiläisyys on saanut lisää kannatusta venäläisissä joukoissa Suomessa. Venäläislehtien tietojen mukaan ovat Suomessa olevat venäläiset sotajoukot bolshevikkien kiihotuksen vaikutuksesta hyväksyneet joukon päätöslauselmia, jotka ovat täysin ristiriidassa väliaikaisen hallituksen politiikan kanssa.
Yhteensä 21 sotalaivan edustajat ovat hyväksyneet päätöslauselman insinööripataljoonan ja muiden venäläisten joukkojen Ranskaan lähettämistä vastaan, koska Ranska ei ole hyväksynyt ehdoitta Venäjän sodanpäämääriä. Mukana ovat muun muassa linjalaivojen Respublika, Andrei Pervosvennyi, Petropavlovsk ja Gangut, risteilijöiden Diana ja Rossija sekä amiraalilaiva Kreshetsin miehistöt.
Viaporin linnoituksen sähkölennätinkomppanian upseerit ja sotilaat ovat hyväksyneet päätöslauselman, jossa he vaativat sodan välitöntä lopettamista ja vallan siirtämistä työ- ja sotamiesneuvostolle.
Helsingissä pidetty sotilaiden ja talonpoikaisliiton yleinen kokous on puolestaan vaatinut sodan lopettamista, kapitalistien voittojen supistamista, ulkomaisten pankkien varojen takavarikointia ja ulkomaalaisten kapitalistien karkottamista Venäjältä. Jos väliaikainen hallitus ei kykene tähän, niin valta on annettava työ- ja sotamiesneuvostolle.
Ukraina vaatii autonomiaa
Ukrainan keskusneuvosto ja ukrainalainen sotilaskokous vaativat kesäkuussa 1917 laajaa autonomiaa Ukrainalle. Keskusneuvoston puheenjohtaja professori hahmotteli Venäjästä liittovaltiota, jossa Ukrainalla oli samantapainen asema kuin Baijerilla Saksassa. Sotilaskokous oli valmis menemään vielä pitemmälle. Ukraina laatisi valtiomuodon, jonka Venäjän perustava kokous hyväksyisi.
Venäjän lainopillinen neuvottelukunta käsitteli Ukrainan keskusneuvoston esittämiä vaatimuksia, jotka se torjui. Neuvottelukunnan mielestä väliaikainen hallitus ei ollut oikeutettu ratkaisemaan Ukrainan autonomiaa koskevia kysymyksiä, jotka kokonaisuudessaan kuuluvaa perustavan kansalliskokouksen ratkaistaviksi.
Useat väliaikaisen hallituksen jäsenet lausuivat kantanaan, että kenellekään ei anneta oikeutta hyökätä Venäjän yhtenäisyyttä vastaan. Väliaikaisen hallituksen mukaan Ukrainan, samoin kuin Suomen ja muiden asema voidaan ratkaista vasta perustavassa kansalliskokouksessa: ”Niin ollen katsoo väliaik. hallitus Ukrainan keskusneuvoston julistusta iskuksi Venäjän vallankumouksen selkään.”
Pietarin työ- ja sotamiesneuvoston toimeenpanevan komitean jäsen, senaattori Sokolov ilmoitti suhtautuvansa ukrainalaisten julistukseen jyrkän kielteisesti:
”Sellaisia kysymyksiä ei voida ratkaista ennen perustavan kokouksen kokoontumista, sillä ne koskevat kummankin puolen etuja. Minä, samoin kuin sosialidemokraattien enemmistökin, olen sitä mieltä, että kauppa ja teollisuus kehittyvät parhaiten suuren valtakunnan luomissa olosuhteissa eikä pienen.”
Sokolovin mukaan oli pyrittävä siihen, että Ukraina ja muut alueet saisivat oman eduskuntansa, paikallisen itsehallinnon, oikeuden valita hallinnolliset virkamiehensä ja omakielisen oikeuslaitoksen. Lisäksi kansanvalistus- ja sivistystoiminta voisi siirtyä itsehallinnollisten alueiden vastuulle.
Ukrainan lakimiesten kongressi julisti 28. kesäkuuta, että oikeudenkäynnit ryhdytään käymään ukrainaksi. Lisäksi oikeuden jäseniksi oli määrä nimittää vain ukrainalaisia tai ukrainaa osaavia henkilöitä.
Seyniä ja Borovitinovia ei vielä vapautettu
Suomen entisen kenraalikuvernöörin F. A. Seynin ja senaatin talousosaston varapuheenjohtajan Mihail Borvitinovin vapauttamisen piti tapahtua venäläislehtien tietojen mukaan tapahtua keskiviikkona 27. kesäkuuta. Heidät vapauttamisestaan Pietari-Paavalin linnoituksesta oli jo tätä ennen ehditty kertoa, mutta uutinen osoittautui vääräksi.
”Tälläkään kertaa ei linnan varusväki antanut siihen suostumustaan. Samoin kieltäytyi varusväki laskemasta vapaaksi entistä hovineiti Vyrubovaa, joka lääkärin määräyksen mokaan piti siirtää naisvankilaan. Eikä varusväki laskenut edes lääkäri Matuhinia tarkastamaan vankien terveydentilaa eikä sallinut antaa maitoa nti Vyrubovalle.”
Kommentti: Tsaarinhallinnon toimia selvittänyt tutkijalautakunta päätynyt sille kannalle, että Seyn ja Borovitinov voidaan vapauttaa. Heidän ei katsottu rikkoneen Venäjän lakeja. Pietari-Paavalin linnoituksen varusväki oli eri kannalla ja vastusti vapauttamista. Seyn ja Borovitinov vapautuivat lopulta 4. heinäkuuta. Suomessa tieto venäläistämisen johtavien toteuttajien vapauttamisesta herätti tyrmistystä. (JK)
Kyytirahan korotukset sekä lauttamaksut Tornionjoella
Senaatti päätti korottaa kyytirahaa 40 penniin (48 senttiä) kilometriltä heinäkuun 1917 alusta. Korotus perustui erinäisiin määräyksiin kyytitoimesta, joka oli annettu joulukuussa 1888. Senaatti vahvisti myös taksat Tornionjoen yli liikennöineelle Tornionjoki-nimiselle höyrylautalle, joka oli Valtionrautateiden omistuksessa:
”Jalankulkijalta 5 penniä (6 snt), hevosesta ja sarvikarjasta saattajineen 35 p. (42 snt) , hevosesta ajajineen ja kaksipyöräisille ajopeleilleen 40 p. (0,48 snt) , hevosesta ajajineen ja nelipyöräisine ajopeleineen 50 p. (0,60 snt), automobiilista 1 mk (1,20 euroa) sekä polkupyörästä, työrattaista y. m. niihin verrattavista 15 p. (18 snt).”
Kesäkuun lopun todellisuutta 1917. Otavan osakeanti ja sokerisäännöstely
Turun yleislakko. Lakkolaisten julistus. Lakon laajuus. Tietoja Turusta. Elintarviketilanne ja maanomistajat. Maatalouskapitalistit järjestäytyneet. Perunakiskurit Kauppatorilla. Palvelijattaret ja 8 tunnin työpäivä.
Turun sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön kokoukseen osallistui toisena helluntaipäivänä 28.5.1917 noin 5 000 henkeä. Kokous oli tämän vuoksi pidettävä ulkona. Kunnallisjärjestön puheenjohtajan, toveri Erkki Härmän johtama kokous päätti julistaa yleislakon, koska maistraatti oli suostunut vain osaan lakossa olevien palokuntalaisten vaatimuksista.
Kokouksessa kuultiin myös sotilaitten ja työväen edustajain neuvoston toimeenpaneman komitean tiedonanto, jonka mukaan ”sotilaat ja venäläinen työväestö täydellisesti kannattavat lakkoa ja auttavat siinä suomalaisia työläisiä kaikin käytettävissään olevin keinoin”. Lisäksi toveri Markoff lausui rohkaisevia sanoja taisteluaan aloittaville suomalaisille työläisille.
”Leikittely työväen vaatimusten kanssa loppunut”
Lakkoa johtamaan valittiin 63 henkilöä eri työaloilta. Lakkokomitea antoi julistuksen Turun ja sen esikaupunkien työläisille. Sen mukaan Turun valtaherrojen harjoittama, kaupungille vahingollinen uhmailupolitiikka oli saavuttanut huippunsa.
”Sen sijaan, että he ennen ovat työläisille, silloin kun nämä ovat pyytäneet leipää, antaneet kiven, ovat he nyt päättäneet asettaa kaupungin asujanten ja ensi juuri työväestön hengen ja omaisuuden, tulenvaaralle alttiiksi. Kun kaupungin palolaitoksen miehistö, tyytymättömänä toimeensa kykenemättömäin palomestarin ja palovoudin törkeään käyttäytymiseen heitä kohtaan, vaati noiden herrojen erottamista, toimistaan, niin ovat kaupungin valtaherrat, sen sijaan, että heidän olisi pitänyt ajaa nämä herrat tiehensä, päättäneet häädättää palomiehistön pois palolaitokselta. Näin ollen on, kuten sanottu, kaupunkilaisten henki ja omaisuus herrojen seikkailupolitiikan vuoksi joutunut arvaamattomille vaaroille alttiiksi.
Tuurilta työläisjoukoilta ryöstettyjen raskaiden verojen korvaukseksi tahtoisivat herrat siis antaa tuhoa ja turmaa. Heille ei ole riittänyt se, että työväenluokka on saanut huokailla heidän asettamansa taloudellisen ja yhteiskunnallisen ikeen alla, he himoitsemat työväenluokan yhä suurempia kärsimyksiä.”
Julistuksen mukaan työväenluokan kärsimyksen malja on täysi. Se ei enää halua sietää herrojen uhmailua, vaan on valmis nujertamaan herrat ”käytettävissään olevin voimakeinoin”. Tämän vuoksi Turussa ja sen esikaupungeissa oli aloitettu yleislakko, jota on määrä jatkaa, kunnes herrat luopuvat uhmailupolitiikastaan.
”Työläiset! Toverit! Kaikki pyörät siis seisomaan! Näyttäkäämme nyt kerran voimamme ja osoittakaamme herroille, että leikittely meidän oikeutettujen vaatimustemme kanssa on nyt kertakaikkiaan loppunut!”
Lakon laajuus
Lakkokomitean päätöksen mukaisesti lakonalaisia ovat kaikki liikkeet ja teollisuuslaitokset, joissa ei tuoteta, jalosteta tai myydä elintarpeita. Lakossa eivät ole myöskään ole vesilaitos, posti ja rautatiet.
”Sensijaan ovat lakonalaisia seuraavat yleiset laitokset, nim. kaasu-, sähkö-, puhelin- ja sähkölennätinlaitokset sekä sokeritehdas ja rannikkohöyrylaivaliikenne. Kaikenlainen tavarain kuljetus ja: autojen ja pika- ja kuorma-ajurien käyttö ilman lakkokomitean lupaa on kielletty. Elintarpeiden maaseudulta kaupunkiin tuonti sekä maitse että vesitse on sallittua. Niinikään on sallittua sairaanhoito- ja lääkintälaitosten toiminta.”
Turun työväentalolla toimivan lakkokomitean antamia määräyksiä ja tiedonantoja on ehdottomasti noudatettava. Järjestyksenpito lakon aikana on työväen järjestysmiehistön vastuulla.
Tietoja Turusta
Puhelinliikenne Turkuun keskeytyi aamulla 29. toukokuuta kello puoli yhdeksän. Ainoastaan sotilaspuheluja välitetään. Järjestystä ylläpitävät partiot, joissa on pari järjestysmiestä ja yksi sotilas. Lakkovartiot valvovat asemien, pankkien, puotien edustalla sekä tulleissa. Porvarilehdet eivät ilmesty, Sosialisti painetaan. Raitiovaunuliikenne on pysähtynyt sähkölaitoksen lakon vuoksi.
Turun kaupunginvaltuusto oli kutsuttu koolle lauantai-illaksi, mutta sitä ei saatu päätösvaltaiseksi. Valtuusto on keskustellut kiivaasti palomestari Nordenswanin ja ruiskumestari Granlundin erottamisesta sekä palotoimikunnan erosta. Näitä toimia on vaatinut Turun sos. dem. kunnallisjärjestö. Ruiskumestari Granlund on pyytänyt eilen eroa toimestaan, minkä palotoimikunta on hänelle myöntänyt.
Osa valtuutetuista oli valmis asettamaan sovintolautakunnan, mutta pääosan mielestä sovittelutoimiin ei ollut syytä ryhtyä. Kokoukseen osallistuneiden valtuutettujen enemmistö paheksui sitä, että lakossa olevat palomiehet olivat estäneet sen ulkopuolelle jättäytyneitä lähtemästä sammutustyöhön.
Kommentti: Turun lakkolaiset ryhtyivät vaatimaan valtuustopaikkojen enemmistöä työväestölle. He piirittivät 30. toukokuuta kaupungintalossa kokoustaan pitäneen kaupunginvaltuuston jäsenet istuntosaliin. Saarto kestää peräti 36 tuntia.
Senaattorit Oskari Tokoi ja Allan Serlachius sekä prokuraattori P. E. Svinhufvud matkustivat Turkuun sovittelemaan lakkoa. Tokoi ja Svinhufvud saavat 1. kesäkuuta Turun lakon lopetetuksi, mutta uuden yhteenoton uhka säilyy. (JK)
Elintarviketilanne ja maanomistajat
Elintarvekysymys on nimimerkki ”J. W:n” mukaan kärjistynyt sekä sotaa käyvissä että puolueettomissa maissa. Koko maailmaa uhkaa nälänhätä. Vähävaraiset ovat joutuneet kärsimään elintarvepulasta jo vuosia, mikä on aiheuttanut useissa maissa levottomuuksia ja suoranaisia nälkäkapinoita.
Suomessa levottomuuksilta on toistaiseksi vältytty, ”joka lienee luettava suomalaisten kylmäverisyyden ansioksi”. Suomalaiset ovat myös tottuneet kiristämään suolivyötä. Vakava tilanne vaatii kuitenkin toimia yhteiskunnalta.
”Elintarvelaki, joka astunee toivottavasti näinä päivinä voimaan, antaa hallitukselle aika laajat valtuudet toimia asian auttamiseksi siitä umpikujasta, johonka se on, joutunut siinä määrässä kuin se on enään mahdollista kun aika on kulunut näin pitkälle ja varastot käyneet vähiin.”
Hallituksen toimien onnistumista vaikeuttavat maanomistajat, jotka ajattelevat vain omaa etuaan pyrkiessään varmistamaan elintarpeiden riittävyyden itselleen. Osa oli jopa uhannut pienentää kylvöalojaan. Manttaalimiehet eivät ole osoittaneet kiinnostusta tuotannon lisäämiseen nälänhädän uhatessa, vaikka kohoavien hintojen voisi luulla kiihottavan heitä ryhtymään toimiin.
”Suomessa tosin maanomistajat ovat pitkät ajat osottaneet uhmamielistä menettelyä työläiskuluttajia kohtaan, ja erityisesti tämän nykyisen tilanteen aikana on tuo uhmamielisyys mennyt aivan äärimmilleen siten kärjistäen työläisten ja maanomistajien välejä. Mutta nykyinen tilanne on siksi vakava, että noita välejä ei pitäisi enään kärjistää, muutoin siitä saattaa koitua omistamalle luokalle erittäin kiusallisia seurauksia. Olisi muistettava sekin mahdollisuus, että ”mitä te kylvätte, saatte myöskin sen seuraukset niittää.”
Maatalouskapitalistit järjestäytyneet
Helsingissä 27.–28. toukokuuta koolla olleet maatalouskapitalistit päättivät toisena helluntaipäivänä päättyneessä kokouksessaan, että jokaiseen kuntaan, jossa ”olot sitä vaativat”, on perustettava maataloustuottajien yhdistys. Yhdistykset järjestäytyvät vaalipiireittäin ja muodostavat Maataloustuottajien Keskusliiton.
Kokous hyväksyi myös ponsiehdotuksen, jonka mukaan siirtyminen 8 tunnin työpäivään on mahdotonta maataloudessa kesäaikana. Huutoäänestyksellä sellaisenaan hyväksytty ponsi kuuluu seuraavasti:
”…Että työsopimukset tehdään yhteisiä kaavakkeita käyttäen, mikäli olot sen sallivat pääkohdiltaan, yhdenmukaisiksi yli koko maan ja että niissä erityisesti otetaan huomioon, että normaalityöpäivän maataloustöissä Iukuunottamatta karjataloutta vuoden 5 kuukautena, jolloin kylvötyöt tehdäan ja sadot korjataan, tulee olla keskikimäärin 10 tuntia ja muina vuoden kuukausina keskimäärin 8 tuntia.”
Kokouksen enemmistö hyväksyi myös ehdotuksen uuden maakapitalistien puolueen perustamisesta. Asiaa ajamaan valittiin kaksi edustajaa jokaisesta vaalipiiristä.
Perunakiskurit Kauppatorilla
Helsingin kauppatorilla oli eilen puoli kahdeltatoista joitakin perunatrokareita, jotka vaativat perunoista kaksi markkaa (2,40 €) viideltä litralta. Muutamat olivat valmiita ostamaan kalliita perunoita, toiset moittivat kauppiaita kiskonnasta.
”Muuan waimo osti myös 2 kappaa, antaen maksuksi 1 markan kapalta. Myyjä ei suostunut tähän, jonka vuoksi asiasta syntyi sanakiistaa. Paikalle saapui jo puolisensataa henkeä, jotka kannattivat vaimon tarjoamaa hintaa, pitäen sen riittävänä.
Miliisien paikalle saavuttua aikoivat asianosaiset saattojoukko mukanaan mennä poliisikamarille asian selvittämään, mutta kääntyi vaimo takasin matkalta, piti saapuneelle joukolle keisarinnan kiven luona puheen elintarpeitten kalliista hinnoista, ja kysyi, maksetaanko 2 mk. perunakapasta, johon joukko vastasi: ”ei". Kun ei asia selvinnyt muuten, maksoi vaimo 2 mk. kapalta, joten asia raukesi siihen.”
Kokous jatkui vielä kotvan aikaa toriajan päätyttyä klo 12. Puheenaiheena oli elintarveasia.
Palvelijattaret ja 8 tunnin työpäivä
Helsingin palvelijattarien järjestötoiminta on ollut keväällä 1917 vireämpää kuin koskaan varhemmin. Palvelijattaret ovat järjestäneet useita mielenosoituksia ja vielä runsammmin kokouksia. Enimmillään työväentalon pihalle on kokoontunut 5 000 palvelijatarta keskustelemaan asioistaan.
”Palvelijattaret ovat olleet tinkimättömästi 8-t. työpäivävaatimuksen kannalla. Heidän kirjallinen esityksensä vaatimuksistaan oli hiljan Helsingin emäntärouvien reposteltavana. Uskollisina miestensä kapitalistisille pyrinnöille he tietysti pistivät palvelustyttöjensä vaatimukset paperikoriin ajatellen tietenkin: hikoilkaa ja häärikää töissänne nyt vaan niin kuin ennenkin yötä ja päivää, me rouvasväki tahdomme edelleenkin olla vapaina ja palvella vaan sitä yhtä tehtävää, mikä meille on mieluisempaa.”
Rouvasväen kanta ei ole kuitenkaan sammuttanut palvelijattarien taisteluintoa. Sunnuntaina 29. toukokuuta he kokoontuivat taas mielenosoituskävelylle. Työväentalolta lähti liikkeelle 2 700 palvelijatarta. Mielenosoituksen jälkeen kuultiin useita puheita työväentalolla.
”Eero Haapalainen terotti heille mieliin vaatimusten perilleajamisen tärkeyttä. Hän huomautti. että jos palvelijattarien työpäivä jatkuu edelleen määräämättömänä, on siitä haittaa myös toisille naistyöläisille. Palvelijattarien riveistä tulee irtautumaan aina heidän olojensa ennallaan pysyen naisia paremmin järjestyneitten työläisten oloja huonontamaan. Palvelijattarien on siis oman ja toisten työläisten edun tähden lujasti ajettava vaatimuksensa perille.”
Rouva Sandra Lehtinen ja kansanedustaja Aura Kiiskinen kehottivat palvelijattaria käyttämään kesänsä niin, että he ovat syksyyn mennessä entistä luokkatietoisempia ja järjestäytyneempiä. Sen jälkeen palvelijattarilla on mahdollisuus viedä vaatimuksensa voittoon. Osanottajat ”hajaantuivat kaupungille toiveikkaina siitä, että syksyllä on palvelijattarien rintama lukuisa ja luja”.
Kieltolaki vahvistettu
Työväenliikkeen keskeisiin vaatimuksiin kuulunut kieltolakiasia eteni keväällä 1917. Työmies sai odotetun tiedon lain vahvistamisesta 30.5. ilmestynyttä numeroa ajatellen viime hetkellä.
”Juuri lehteämme painoon pantaessa saapui tieto, että kieltolaki on väliaikaisen hallituksen toimesta vahvistettu myöhään eilen illalla Pietarissa. Laki vahvistuksineen saapuu huomenna tänne ja julkaistaan senaatin toimesta samana päivänä asetuskokoelmassa.”
Ruplan kurssi laskee. Agraaripuolueen perustamispuuhat. Vallankumouksen hengetär Alexandra Kollontai. Kaupungin kalliin ajan avustukset. Päiväkirjamerkintöjä sortovuosilta.
Ruplan kohtalosta Suomessa oli lähetetty Helsingistä tietoa ”Vremjalle”. Lehden mukaan Suomessa asuville venäläisille on tärkeintä, että ruplien vaihtaminen markoiksi jatkuu.
”Jollei voimassa oleva ruplan hinnoittelu vastaa sen todellista arvoa, niin alentakoon Suomen Pankki vielä kurssia, kunhan joka tapauksessa vaihtaa ruplan Suomen valuuttaan. Nykyinen asema on muodostunut mahdottomaksi. Venäjän rahaa omistavat henkilöt ovat nälän omat, koskei heidän rahojaan oteta missään, mikä on synnyttänyt keinottelun katupoikien kesken, jotka tarjoavat venäläisille matkustajille markkaa ruplasta.”
Pakinoitsija ”Olli” (Väinö Nuorteva) kiteytti ruplan tilanteen. Venäjän rahan arvon lasku oli kiihtymässä toukokuussa 1917.
”Ruplat ovat tulleet kuin jääpalasiksi, jotka pienenevät kourassa. Ne ovat kuin kärpäspapereita; jokainen, joka niihin tarttuu, pyrkii mahdollisimman pian niistä eroon.
Näkyvänä seurauksena on m. m. jonojen sarjaa lisäävä ruplajono Suomen Pankin edustalla.”
Agraaripuolueen perustamispuuhat
Helsinkiin helluntaina kokoontuneet Maataloustuottajain Keskusliiton perustajat panivat liikkeelle myös uuden puolueen perustamisen. Uusi Päivä ei pitänyt uutista yllättävänä. Suomalaisen puolueen ja Nuorsuomalaisen puolueen yhdistymisehdotus oli rauennut, mutta taloudelliselta pohjalta perustettavalle porvaripuolueelle näytti olevan tarvetta työväenliikkeen vastavoimana. Sivistyksellisesti uuden luokkapuolueen synty ei lehden mielestä ollut hyvä asia.
”Me olemme nyt joka tapauksessa tulemassa siihen, että puolueryhmitys maassamme perustuu taloudellisiin luokkavastakohtiin. Kahden suuren luokkapuolueen, sosialistien ja agraarien, taistellessa keskenään, supistuu kansamme sivistyneistön suoranainen osanotto ja vaikutus valtiolliseen elämään entistä paljoa pienemmäksi.
Tämä on epäilemättä kansan kokonaisuuden kannalta valitettavaa. Kieltämätöntä on nim., että korkeampi sivistys aina lisää mahdollisuuksia omista suoranaisista luokkaeduista vapautumiseen ja kokonaisuuden etujen huomioon, ottamiseen, sikäli kuin sellainen tasapuolisuus yleensä on ihmiselle mahdollista.”
Kommentti: Puoluehanke raukesi. Maalaisliitto vahvistui 1920-luvulla ja saavutti Uuden Päivän kuvaaman aseman politiikassa. (JK)
Vallankumouksen hengetär Alexandra Kollontai
Santeri Alkio kirjoitti Ilkassa Alexandra Kollontain Helsingin Senaatintorilla pitämästä puheesta, joka teki Maalaisliiton vahvaan mieheen syvän vaikutuksen. Uusi Päivä lainasi Alkion tunnelmia.
”Minä olen nähnyt hänet ja kuullut hänen: puhuvan! Hän puhui tänään, torstaina, Helsingin Nikolainkirkon rappusilla, tuhatlukuisen bolsheviki-sotilaslauman ympäröimänä.
Venäläisen vallankumouksen hengetär, eräs nainen, ellen erehtynyt, itse Alexandra Kollontay.
Minä en ymmärtänyt hänen venäjänkielistä puhettaan sanoista, vaan äänestä, soinnusta, käsien liikkeistä. Vierelläni seisova tulkki selosti silloin tällöin puhujan pääajatuksia.
Hän sanoi, että kun kaatuneet sotilaat tulivat taivaan portille ja heiltä kysyttiin, miksi he sotivat, tiesivät kaikki muut tappelemisensa syyn, mutta venäläinen ei sitä tiennyt. Ja taivaan ovi sulkeutui hänen edessään. Hän puhui sotaa, kaikenlaista murhaa vastaan. Sen jatkamisen ainoana syynä on keinottelevan, rahaa ansaitsevan kapitalistin etu. Kaikille muille ihmisille lisääntyvät kärsimykset mitä pitemmälle sotaa jatketaan. Kaikille muille, paitsi niille, jotka tahtovat sodalla ansaita.”
Alkio näki Kollontaissa vallankumouksen hengettären ja rauhanasian edistäjän. Kollantai oli hänen mukaansa yksi niistä naisista, jotka toivat rauhan lähemmäksi julistamalla elämää sotamiesten keskuudessa entisen murhaajaopin sijaan.
Kaupungin kalliin ajan avustukset
Helsingin kaupunki myönsi 300 000 markkaa kalliin ajan avustuksiksi köyhille toukokuussa 1917. Avustuksen hakijoita, pääasiassa työläisvaimoja ja leskiä, ilmaantui lukuisasti.
"Avustuksen tarvitsijoilta on pyydetty tiedot heidän olosuhteistaan ja mahdollisesti aikaisemmin kunnan puolesta saamastaan avustuksesta. Köyhäinhoidon aikaisemmin myöntämät avustukset eivät kuitenkaan ole esteenä avun saantiin, sillä niitä ei nykyisenä kalliina aikana voida pitää riittävinä.”
Tehdyt anomukset käsitteli komitea, johon kuului sekä kunnan että työläisjärjestöjen edustajia. Ennen päätöksentekoa selvitettiin avustuksen hakijoiden antamien tietojen oikeellisuus. Avustukset jaetiin maksuosoituksina, ”joilla sai tarveaineita luonnossa”.
Päiväkirjamerkintöjä sortovuosilta
Uudessa Päivässä ilmestyi 30. ja 31.5.1917 päiväkirjamerkintöjä venäläistämisvuosilta. Kesäkuun 1904 merkinnät kertoivat kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhasta.
”16. 6. 1904 kertoo päiväkirja: ’Kouluylihallituksen apukamreeri Eugen Schauman ampui tänään klo 11 a.-p. kenraalikuvernööri Bobrikowia senaatin sisäänkäytävässä kolmella revolverikuulalla, joista yksi osui kaulaan ja kaksi vatsaan. Sen jälkeen Schauman ampui kaksi laukausta itseensä ja kuoli heti. Kenraalikuvernööri meni tainnoksiin eikä luulla hänen virkoavan. Erään lääkärin lausunnon mukaan hän tuskin elää huomiseen. Pietarista on kyllä parhaillaan tulossa ylimääräinen juna, jossa saapuu lääkäreitä, mutta he tuskin voivat auttaa. Tyranni on kaiketi siis kuoleva.
Kuolema, kävi se missä tahansa, on vakava vieras. Mielet ovat hyvin jännittyneet. Väkeä liikkuu paljon kaduilla ja yhtä paljon häärännee salapoliiseja, puhumattakaan virkapukuisista.’ 17. 6. 1904 todetaan päiväkirjassa vain lyhyesti: ’Viime yönä klo 1,10 on kenraalikuvernööri kuollut.’”
Turussa alkanut yleislakko. Tokoin lausunto Turun lakosta. Maataloustuottajain Keskusliitto perustettu. Senaattori Voionmaa puhui pakkotoimista. Vuodesta 1918 tulossa vaikea. ”Villit työläisjoukot tekevät mitä haluavat”. Uusi viljelijäpuolue perusteilla. Partioliitto perustettu. Vilkas ja eloisa partiojuhla. Rouva Kollontaille nurja vastaanotto Viipurissa. Kansallisteatterin oppilaskoulun näytteet.
Turussa 28. toukokuuta julistettu ja seuraavana aamuna alkanut yleislakko on sujunut kaupungista saatujen tietojen mukaan toistaiseksi rauhallisesti. Lakkoa johtaa työväentalolle asettunut komitea.
”Työläiset olivat eilen klo 7 aikana lähteneet töihin useimpiin tehtaisiin, mutta tuntia myöhemmin ne kaikki tyhjentyivät. Työpuvuissaan työmiehet marssivat työväenlauluja laulaen talolleen. Siihen seisahtuivat työt kaikissa Turun suuremmissa tehtaissa.
Puhelinasemalta välitettiin puheluja vielä jälkeen klo 8 aikaan, mutta kun lakkolaiset uhkasivat vallata senkin, loppui puhelujen välittäminen puoli 9 tienoissa, minkä jälkeen asema luovutettiin sotilaitten haltuun. Sitä ennen oli erotettu suuri osa paikallisia puhelimia keskusasemasta. Jälelle jätettiin vain sotaväen puhelimet ja keskusaseman henkilökunta lähti kotiinsa. Vakinaista järjestyskuntaa ei näkynyt koko päivän ä paitsi rautatieasemilla.”
Järjestyksenpidon otti haltuunsa lakkolaisten asettama miliisi. Työväentalolta lähti vähän ennen yhdeksää eri puolille kaupunkia kahden siviilipukuisen miliisin ja yhden sotilaan muodostamia ryhmiä. Sotilailla oli kiväärit, joihin oli kiinnitetty pistin. Ryhmät vaativat liikkeitä suljettaviksi.
”Ainakin valtakatujen varrella olevat liikkeet oli suljettu muutaman tunnin kuluessa. Muutamat liikkeet yrittivät vaatimusta vastustaa, mutta uhattiin niiden omistajia. Niitä harvoja liikkeitä, jotka olivat auki, vartioivat koko päivän lakkovartiot. Näitä oli koko päivän pankkien edustajia, sillä yksityispankit eivät suostuneet sulkemaan oviaan. Lakkovartijat eivät kuitenkaan päästäneet liikennöitsijöitä pankkoihin.”
Tokoin lausunto Turun lakosta
Senaatin varapuheenjohtajan Oskari Tokoin mukaan senaatti ei ”sekaannu Turun lakon menoon, koska lakon ulkopuolelle on jätetty sellaiset laitokset, jotka koskevat yleisön elinehtoja ja koska kummaltakaan puolelta ei ole ainakaan vielä pyydetty senaatin välitystä”.
Lakon takia Etelä-Suomen kaupunkien välisen telefooniyhtiön johtaja on ilmoittanut siitä senaatin kulkulaitostoimituskunnan päällikölle. Hän on pyytänyt ryhtymään toimiin, jotta yhtiö voisi hoitaa tehtäviään Turussa.
Kommentti: Turun lakkolaiset ryhtyivät vaatimaan valtuustopaikkojen enemmistöä työväestölle. He piirittivät 30. toukokuuta kaupungintalossa kokoustaan pitäneen kaupunginvaltuuston jäsenet istuntosaliin. Saarto kestää peräti 36 tuntia.
Senaattorit Oskari Tokoi ja Allan Serlachius sekä prokuraattori P. E. Svinhufvud matkustivat Turkuun sovittelemaan lakkoa. Tokoi ja Svinhufvud saavat 1. kesäkuuta Turun lakon lopetetuksi, mutta uuden yhteenoton uhka säilyy. (JK)
Maataloustuottajain Keskusliitto perustettu
Helsinkiin helluntaina kokoontuneet maanviljelijät päättivät perustaa Maataloustuottajain Keskusliiton. Alkuperäisessä nimiehdotuksessa ollut maantaloustyönantaja sana vaihtui keskustelun tuloksena. Uuden keskusliiton toimintaa aloittamaan nimettiin järjestävä toimikunta, johon tuli yksi edustaja jokaisesta seitsemästä läänistä.
Kokous päätti, että jokaisen kuntaan, ”missä olot sitä vaativat, perustetaan maataloustuottajain yhdistys”. Paikallisyhdistykset saivat ohjeeksi järjestäytyä vaalipiireittäin piiriosastoiksi, jotka muodostavat Maataloustuottajain Keskusliiton.
Järjestön tehtävänä oli maanviljelijöiden avustaminen työriidoissa. Lisäksi sen päämääränä oli ”niin tehokkaitten parannusten aikaansaaminen maataloustyöväen oloihin, että se tuntee viihtyvänsä ammatissaan; sekä muutenkin valvoa maataloustyöväestön etuja”.
Osanottajat eivät hyväksyneet vaatimusta kahdeksan tunnin työajasta kesäaikana, jolloin työpäivän oli heidän mielestään oltava taukoineen kymmenen tuntia. Kokous kiirehti lakia, joka velvoittaisi ratkaisemaan työriidat sovintolautakunnassa ja sovinto-oikeudessa.
Senaattori Voionmaa puhui pakkotoimista
Senaattori Väinö Voionmaa kävi kokouksessa esittelemässä eduskunnan säätämää elintarvikelakia. Sosiaalidemokraatti Voionmaa sanoi ymmärtävänsä hyvin maanviljelijöiden hätäännyksen, jonka syynä olivat kova valtataistelu työajasta ja palkankorotuksista sekä takavarikoihin oikeuttava elintarvikelaki.
”Tämän maan maanviljelijä on tottunut siihen, että ainakin hänen aittansa avain on hänen omansa, että se ei kuulu kellekään muulle, ja nyt säädetään laki, jolla tämä avain luovutetaan yhteiskunnalle. Maanviljelijät, jotka eivät tunne oloja muualta maailmasta, arvelevat varmaan, että tuo on nyt ensimäinen sosialistinen laki, jonka sosialistinen eduskunta ja hallitus ovat laatineet. Nyt kai sitä sosialistien pakkoluovutusta pannaan toimeen. Minä pyydän huomauttaa, ettei laki ole mikään sosialistinen laki, vaan hätälaki. ”
Voionmaa muistutti, että kyse elintarvikepulan aiheuttamasta välttämättömyydestä. Saman sisältöinen laki oli voimassa jo Saksassa ja Ruotsissa. Senaattorin mukaan viljavarat olivat Suomessa kutistuneet niin vähiin, ”että leipäpala on pantava kahtia, jos aiotaan tulla toimeen”. Ainoa keino tasaamiseen oli yhteiskunnan väliintulo.
Vuodesta 1918 tulossa vaikea
Lisäksi vuosi 1918 näytti vielä huonommalta kuin vuosi 1917. Kotimaisesta sadosta riitti tasan jaettuna 260 grammaa viljaa päivässä. Tiukat toimet olivat tämän vuoksi tarpeen. Hallitus valmisteli takavarikkoa ja oli määrittelemässä seuraavaksi syksyksi viljan ostohintoja, jotka olivat Voionmaan mukaan ennennäkemättömän korkeita. Vehnästä oli tarkoitus maksaa 80, rukiista ja ohrasta 75 sekä kaurasta laadusta riippuen 55 tai 70 penniä kilolta.
Salista kaikuneiden välihuutojen mukaan viljasta oli kuitenkin maksettu jo korkeampiakin hintoja. Voionmaa sanoi saaneensa hinnat viljelijöiltä, ja totesi itsekin olevansa viljelijä. Hänen mukaansa korkeat hinnat takasivat sen, ettei viljaa käytetty liikaa karjanrehuksi.
Voionmaa vetosi viljelijöihin, jotta nämä eivät vastustaisi pakko-ottoja. Hän kertoi kuulleensa viljelijöiden aikovan estää pääsyn aittoihinsa. Vielä pahempana hän piti uhkauksia vähentää työvoimaa. Lisäksi Venäjän kehitystä oli vaikea ennakoida, minkä vuoksi Suomessa oli säilytettävä järjestys.
”Tiedämmehän, että kaikkein vaarallisinta ainesta on löysä, kulkeva työväki. Itse olemme naapurina sellaiselle tulipesälle, ettei kukaan tiedä mitä sieltä on tuleva. Tämän takia tulee kaikkien koettaa tehdä kaikkensa, jotta yhteiskunnallinen järjestys pysyisi. Minä luulen, että useimmat ovat hyvin tyytymättömiä tähän hallitukseen. (Oikein!) Mutta tämän hallitus ei ole niin huono kuin se voisi olla. (Nykyisin paras!) Ja minä sanon, että haukkumisia minä en kestä. Ja vaikka tämä ei ole parlamentti, niin minä vetoan teihin ja huomautan, että voi tulla vielä huonompi hallitus, olkoonpa se sitten oikealta tai vasemmalta.”
”Villit työläisjoukot tekevät mitä haluavat”
Voionmaan puhetta seurasi keskustelu, jonka kuluessa agronomi Brotherus arvioi, että rauhallisen työn tekeminen oli vaikeaa, kun ”villit työläisjoukot tekevät nykyisin mitä halaavat ja kun isännistöt tahtoisivat sovitella, ei siihen tahdota ryhtyä tai sitte vaaditaan esim. oikeutta määrätä, keitä on töihin otettava”.
Brotheruksen mukaan maanviljelijät olivat valmiita alistumaan pakkolakeihin, mutta peräsi hallitukselta toimia kiihotusta harjoittavaa työväkeä kohtaan. Senaatin julistusten tehoon hän suhtautui epäillen. Brotheruksen mielestä tilanne heikensi lakien kunnioitusta ja lisäsi tyytymättömyyttä hallitukseen.
”Hallituksen on asetettava riittävä järjestysvalta tukemaan lakia, muuten vapauttavat maanviljelijätkin itsensä sen noudattamisesta.”
Uusi viljelijäpuolue perusteilla
MTK:n perustamiskokous asettui kannattamaan myös uuden maanviljelijäpuolueen perustamista. Maalaisliittolaisista osa, kuten Antti Juutilainen ja P. V. Heikkinen vastustivat suunniteltua agraaripuoluetta. Heidän mielestään viljelijöiden oli syytä liittyä Maalaisliittoon, ”joka muuttuneissa oloissa nauttii kasvavaa kannatusta”. He jäivät kuitenkin pieneksi vähemmistöksi kokouksessa, kun osa maalaisliittolaisistakin oli valmis tukemaan hanketta.
Puolueen nimeä ja ohjelmaa valmistelemaan kokous nimesi komitean, johon tuli kaksi edustajaa jokaisesta vaalipiiristä. Komitean sai aikaa heinäkuun 1. päivään saakka laatia ehdotuksensa.
Suomen Partioliitto perustettu
Suomen Partioliitto on perustettu Helsingissä helluntaipäivinä pidettyjen yleisten partiopäivien aikana. Kokouspaikkana oli Läroverket för gossar och flickor - oppilaitoksen koulutalon juhlasali. Kokouksen avasi insinööri Erik von Frenckell ruotsiksi ja pastori Verneri Louhivuori suomeksi
Kokouksessa oli edustajia Helsingistä, Heinolasta, Hämeenlinnasta, Hyvinkäältä, lisalmelta, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Lahdesta, Mikkelistä, Oulusta, Porista, Porvoosta, RiihimäeItä, Salosta, Tampereelta, Turusta, Viipurista, Hangosta, Vaasasta, Maarianhaminasta ja Tammisaaresta. He edustivat 61 partioyhdistystä ja noin 18 000 partiolaista. Yhdistyksistä oli 41 suomalaista, 11 ruotsalaista ja 3 n. s. vapaita, kaksikielisiä yhdistyksiä.
Kielikysymyksessä kokous päätti asettua täydellisen tasa-arvon kannalle. Perustaminen tapahtui partiojuhlan jälkeen pidetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin myös partiolaisia velvoittama ”partiolaki”. Partioliitossa toimivat suomen- ja ruotsinkieliset osastot. Liiton korkeimpaan neuvostoon valittiin suomenkielisestä ryhmästä herra Kaarlo Soinio ja neiti Anni Collan. Ruotsalaista ryhmää edustavat rehtori Eirik Hornborg ja neiti L. Strandberg sekä kaksikielistä ryhmän herra Sven Donner.
Vilkas ja eloisa partiojuhla
Puoliltapäivin alkoi partiojuhla Töölön Pallokentällä. Eri puolilla näkyi aamusta alkaen partiolaisia, jotka kiiruhtivat sovittuihin kohtaamispaikkoihin. Yleisöä kertyi tuhatmäärin Pallokentälle, jonne partiolaiset marssivat yhdistyksittäin nelirivissä marssimusiikin kaikuessa. Partiolaiset, joita oli arviolta 6 000, täyttivät koko kentän. Lyhyen juhlan jälkeen partiolaiset marssivat viereiselle metsärinteelle ”näyttämään leirielämää”.
”Useassa yhdistyksellä oli oma rumpali, joka rumpuansa päristellen piti huolta joukkonsa marssista. Jo etukäteen olivat partiolaiset mainitulle rinteelle pystyttäneet telttansa. Olipa eräs joukko rakentanut oikean havumajankin, joka näytti oikein mukavalta ja houkuttelevalta. Pian savusivat monet nuotiot, joiden ympärillä saatiin nähdä partiolaisten valmistavan ja ryhtyvän aterioimaan. Toisissa leireissä näytettiin sairaanhoitoa, toisissa partiolaisleikkejä ja vähän väliä annettiin kaksilippujärjestelmän ja morse aakkosten avulla tietoja kentälle jääneille tovereille.
Kuva oli niin vilkas ja eloisa, että harvoin on Helsingin ulkoilmajuhlissa sellaista nähty. Samaan aikaan esittivät eri yhdistysten partiopojat ja -tytöt kentällä niinikään merkinantoa, leikkejä ja hoitotapoja erilaisissa sairauskohtauksissa, joita lääket. kand. S. Donner selosti.”
Rouva Kollontaille nurja vastaanotto Viipurissa
Viipurissa vieraillut bolsevikkien johtohahmoihin kuulunut Aleksandra Kollontai joutui Viipurissa kovan arvostelun kohteeksi. Helsingissä ilmestyneen ”Isvestijan” mukaan hänen puheensa keskeytettiin useaan otteeseen, mitä lehti paheksui sananvapauden rajoittamisena.
”Hänen puheensa armeijan, laivaston ja työväen edustajain yhteisistunnossa, joka sisälsi bolsevikkien vanhat tunnuslauseet kokoomushallituksen kukistamisesta ja vallan siirtämisestä työläis- ja sotamiesneuvostojen käsiin, porvariston vastavallankumoushankkeista, maan riistämisestä sen nykyisiltä omistajilta perustavaa kokousta odottamatta ja rauhan solmimisesta heti jatkamalla veljeytymistä rintamalla, katkaistiin tuon tuostakin myrskyisillä vastalauseilla ja mielenosotuksessa oli myöskin mukana Mustanmerenlaivastosta saapuneita vieraita.”
”Isvestija” julkaisi myös Helsingin toimeenpanevan komitean julistuksen merisotilaille, sotamiehille ja työväestölle, jossa se ilmoitti provokaattoreiden aloittaneen salaisen kiihotustyön sosialistipuolueen vasenta siipeä ja Leninin kannattajia vastaan. Provokaattorit olivat kehottaneet ryhtymään väkivaltaan isänmaan kavaltajia ja keisari Vilhelmin kätyreitä vastaan. Komitea pyysi apua ”kaikilta vapaan Venäjän tietoisilta pojilta”, jotta kiihotus saadaan loppumaan.
Kansallisteatterin oppilaskoulun näytteet
Kansallisteatterin oppilaiden ensimmäiset julkiset näytteet nähtiin sunnuntaina. Lausuntonumerot onnistuivat ”noin tavallisesti ja osoittivat nuorissa esiintyjissä enemmän ulkokohtaista taitoa kuin sisäistä tehtävään syventymistä”. Näytelmänä nähtiin Wilhelm Kragin ”Viimeinen Päivä”, jota Viljo Tarkiainen piti liian vaikeana nuorille esiintyjille.
”Miksi siis valita tämmöinen kappale oppilasesitykseksi, kun ei ohjauskaan tehnyt sille oikeutta? Näyttämöllinen ilmekieli jäi tietysti puutteelliseksi. Vapaimmin liikkui ja puhui mielestäni Anja Suonio. Sisko Paasikoskella tuntui olevan miellyttävä ääniaines.
Toivo Rinteen ratsumestarissa oli jäyhää, mutta kovin yksitoikkoista miehekkyyttä. Jalmari Rinteen Helga Ravnissa eivät liioittelevat puuskapäät ja lamautumistilat päässeet luonnolliseen sopusointuun. Yleisöä joltisestikin.”
Vappu – kansainvälinen luokkataistelujuhla. Väinö Pietilän hautajaiset Milloin lapiomiehet pääsevät kunnon töihin? Maatalouden työaika esillä eduskunnassa. ”Herrasmiesten mielenosoitus”. Ylimääräinen puoluekokous kesäkuussa. Leipäkortti on välttämättömyys. ”Eräs Tokoi-haastattelu.”
Vappu herätti Työmiehen mukaan suuria odotuksia ja tuntoja. Lehti toivoi vapun muodostuvan kaikkialla Euroopassa suureksi ”rauhan jouduttamisen ja sosialidemokratian voittokulun päiväksi”.
”Huomenna on siis työläisjoukkojen kevätjuhla, työväestön kansainvälinen luokkataistelujuhla. Yleisen maailmansodan raivotessa on sortovallan rautakoura Suomessa niin ankarasti puristanut työväenluokkaa ja kahlehtinut niin ankarasti poliittisen toiminnan vapauden, ettei kahtena viime keväänä ole saatu ti» laisuutta kokoontua vappujuhlia viettämään.
Itsevaltiusjärjestelmä kukistuttua saadaan nyt toki vapaasti kokoontua. Raatajajoukot saavat taas vapaasti marssia punalippuien hulmutessa ja kansainvälisen sosialidemokratian vapautusevankeliumia saadaan taaskin puhujalavoilta julkisesti julistaa.”
Työmiehen mukaan Suomen saavuttama valtiollinen vapaus oli vasta osittainen. Enemmänkin olisi ollut tarjolla Venäjän vallankumouksen jälkeen, jos porvarit olisivat rohjenneet vaatia vapautta.
Väinö Pietilän hautajaiset
Työläiskirjailija Väinö Pietilä kuoli 29-vuotiaan keuhkotautiin. Sumiaisissa syntyneeltä kirjailijalta ehti ilmestyä juuri ennen kuolemaa esikoisromaani ”Rämeissä”. Pietilä kirjoitti myös novelleja ja runoja.
”Eilen haudattiin Malmin hautausmaalle kirjailija Väinö Pietilä. Joukko tovereita ja sukulaisia kantoi arkun ja loivat haudan umpeen ja peittivät kummun kukkasilla. Työväenopiston johtaja Castrén laski opiston seppeleen, puhuen vainajan muistolle. Vie lausuivat pari toveria sanasen, tuskaisen taipaleen taivaltaneen ennen aikojaan murtuneen nuoren miehen haudalla.”
Milloin lapiomiehet pääsevät kunnon töihin?
Työmies arvosteli suorasukaisesti linnoitustöitä, joista monet työmiehet olivat saaneet maailmansodan aikana elantonsa. Työssä itsessään ei ollut lehden mukaan järkeä.
Kolme viimeistä vuotta on suomalaisiakin miehiä temmattu kapitalistien järjettömän murhajärjestelmän työmaille. Kautta maan kaupungeista ja pitäjistä on heidät koottu hyvällä ja pahalla näihin hullun kurisiin tehtäviin jokapäiväistä leipäänsä ansaitsemaan.
Vieläkö kauvan kestää, ennen kuin lapiomiehet taas palaavat korven raadantaan, vainioitten kylvöön, leivänluontiin, hädän poistamiseen.
Vieläkö kauvemmin täytyy heidän tehdä työtä nälän edistämiseksi? | Milloin te, lapiomiehet, pääsette vihdoin taistelemaan oikeaa taisteluanne hallan ja nälänpoistamiseksi.”
Maatalouden työaika esillä eduskunnassa
Eduskunta käsitteli huhtikuun 1917 lopussa muun muassa työajan lyhentämistä. Kansanedustaja Evert Elorannan mielestä työajasta voitiin säätää yhdellä lailla:
Muuten minun mielestäni on tarpeetonta itse asiassa kahta lakia samanluontoisesta asiasta säätää. Eilen täällä lähetettiin työv.-as. valiokuntaan laki 8 tunnin työpäivästä teollisuudessa ja erinäisissä muissa ammateissa. Minun mielestäni voidaan aivan hyvin työväenasiain valiokunnassa yhdistää nämä kaksi lakia toistensa yhteyteen yhdeksi kokonaisuudeksi.
Mitään voittamattomia teknillisiä vaikeuksia siinä ei ole olemassa, joten tämä yhdistäminen voi verrattain helposti käydä päinsä. Yhdistäminen myöskin merkitsee sitä,että nämä molemmat lait varmemmin ja nopeammin tulevat käytäntöön saatetuiksi.”
”Herrasmiesten mielenosoitus”
Juopunut herraseurue joutui poliisikamarille, kun ei uskonut miliisien sanaa.
Sunnuntain yötä vastaan tuotiin Helsingin ensimmäiseen piirin kansliaan joukko päihtyneitä herroja, jotka olivat pitäneet pahaa elämää Apollon ravintolan edustalla ja sittemmin Kauppatorilla. Miliisi oli käskenyt heidän lähteä kotiin siivosti, mutta olivat herrat luvanneet pitää torikokousta.
Miliisi arveli ajan klo 3 aamulla olevan siihen hiukan sopimattaman, jonka jälkeen herroista yksi korjattiin poliisikamariin. Toiset tulivat itse jälestäpäin. Yksitellen kuulustelleissa raporttia varten selvisi, että ’iloiset’ herrat olivat: yksi lääket. kandidaatti, yksi Helsingin kunnan elintarvekomitean virkailija, yksi tilanhoitaja Sälinkäältä, yksi läaket. yliopp., yksi voimistelunopettaja ja yksi lakit. kandidaatti.
Yhdellä herroista oli matkalaukku, josta avattaess löytyi 8 ottinkia Bolls-likööriä. Kysyttäessä, mistä herrat olivat saaneet väakijuomia, vastasivat kierrellen. ’Ne olivat tulleet heidän taskuihinsa heidän tietämättään!’”
Ylimääräinen puoluekokous kesäkuussa
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue päätti pitää ylimääräisen puoluekokouksen kesäkuussa 1917.
”Puolueneuvoston tk. 29 pnä tekemän päätöksen mukaan pidetään puolueemme ylimääräinen edustajakokous ensi tulevan kesäkuun 15–17pnä Helsingissä. Tähän ylimääräiseen puoluekokoukseen valittawien edustajien vaalit toimitetaan tulevan kesäkuun 2 ja 3 pnä. Näin ollen tuleepiiritoimikuntien ryhtyä aivan heti edustajain valitsemista koskeviin toimenpiteisiin.
Edustajankokoukselle käsiteltävistä ja päätettävistä asioista julkaisee Puoluetoimikunta piakkoin tiedonannon.”
Leipäkortti on välttämättömyys
Siirtyminen leipäkorttiaikaan herätti myös arvostelua. Työmiehen ”Äksä” puolusti järjestelmää, jota hän piti välttämättömänä.
”Arvoisalla yleisöllä kuuluu myöskin olevan sellaista käsitystä, että koko korttijärjestelmä olisi vaan piruuttaan keksitty, leivän ja jauhojen kallistuttamiseksi. Arvellaan ja levitetään juttua, että olisi jauhoja jopa mereenkin haudattavaksi, mutta ei annettaisi syötäväksi. Sellaiset käsitykset luonnolliseltiovat päättömiä.”
”Äksä” muistutti, että Helsingissä oli enemmän asukkaita kuin aikaisemmin. Jauhoja oli tuotu ulkomailta, mutta niitä ei ollut enää saatavissa. Korttipeliin oli siksi pakko totuttautua, vaikka jotkut hankkivat vääryydellä ylimääräisiä kortteja.
”Eräs Tokoi-haastattelu”
Oskari Tokoi esitti vastineen norjalaislehdessä olleesta ”haastattelusta”, jota pääministerin mukaan ei ollut koskaan edes tehty. Vielä pahempaa oli se, että ”Eräs Tokoi-haastattelu” -nimisessä jutussa oli väitetty, ettei kunnallislakien uudistus kuuluisi Tokoin senaatin lähiajan tavoitteisiin.
”Tällä nimellä on maamme työväenlehdissäkin selosteltu erään Norjan Sosialidemokratenin ’haastattelijan’ selostusta, että olisin muka sanonut, ettei kunnallislakien uudistukset kuulu uuden hallituksen lähimpään ohjelmaan.
Vaikka onkin jotenkin mahdoton käydä kumoamaan kaikkien haastattelijain levittämiä tietoja, joita haastatteluja ei lainkaan ole ollut, on kysymyksessä oleva ’haastattelu’ niin törkeän väärä, että olen pakoitettu ilmoittamaan, etten koskaan, enkä kenellekään ole sellaista lausunut. Päinvastoin on hallituksen lähimpiä tehtäviä saada aikaan kunnallislakien uudistus.
Kun olen karttanut kaikkia haastatteluja niin tarkoin, etten ole antautunut lainkaan haastateltavaksi lukuunottamatta yhtä ainoaa venäläistä sanomalehtimiestä Eduskunnan kokoontumisen aikana, jossa haastattelussa tov. Torniainen oli tulkkina, niin täytyy tulla siihen käsitykseen, että moisilla haastatteluilla on omat tarkoituksensa.”
Helsingin kahvilat, ravintolat ja ruokalat olivat kiinni vappuna 1917.
Kansalaiskokoukset kenttäoikeuksina. Rauhanvaatimukset voimistuvat. Vanha ruisleipä hyväksi ruuansulatukselle. Helsingin puhelinlaitoksen henkilökunta irtisanoutunut. 8-tunnin työaika maataloudessa. Liettuan kohtalo. Juhla vapaan Puolan kunniaksi.
Uusi Suometar arvosteli pääkirjoituksessaan kovin sanoin vapauden nimissä tehtyjä oikeusjärjestelmän loukkauksia. Eri puolilla maata järjestetyt kansalaiskokoukset olivat panneet viralta osanottajille epämieluisia virkamiehiä ja kunnallisia viranomaisia.
”Nämä tällaiset kenttäoikeudet ovat kansalaisvapauden irvikuvia. Ja vielä masentavampaa on, että niihin on paikoin saatu yhtymään vieras, maassamme tätä nykyä ainoa aseellinen voima, jonka pakolla ja uhalla on ajettu perille niitä pyyteitä, joiden toteuttamista tavoitellaan. Monesti on jo huomauteltu, että ne, jotka tällaiseen apuun turvautuvat, kokonaan unohtavat, mitä tietää maallemme kuuluva sisäinen itsenäisyys, sillä sehän merkitsee sitä, että meillä on oikeus ja. meidän tulee osata itse järjestää omat sisäiset asiamme.
Niille, jotka mainitsemassamme suhteessa ovat unohtaneet isänmaan oikeuden, edun ja suomalaisen kunniansa, pitäisi toki jotakin merkitä se tietoisuus, että sekä eduskunnassa että maan hallituksessa tätä nykyä on ratkaiseva valta niillä, jotka nimenomaan ajavat kansamme vähäväkisten aseman parantamista tarkoittavia uudistuksia. Jokainen yrityställaisten uudistusien aikaansaamiseksi vierasten voimien pakoituksella on eduskunnan ja hallituksen sivuuttamista, niiden arvon alentamista ja toimintamahdollisuuksien vähentämistä.”
Uusi Suometar myönsi, että virastoissa oli tarvetta puhdistuksiin sortokauden jäljiltä. Monet virkamiehet olivat jo eronneet tai erotettu. Jatkon oli tapahduttava laillisin muodoin virkatoimintaa puolueettomasti tutkien. Muuten vaarana oli ajautuminen uusiin laittomuuksiin.
Rauhanvaatimukset voimistuvat
Maailmansodassa oli huhtikuun lopussa 1917 meneillään 142. viikko. Keskustelu sodan lopettamisesta voimistui vuoden 1917 alkupuolella. Lisäpontta sille antoi Venäjän maaliskuun vallankumous. Uusi Suometar arvioi, että rauhanpyrkimyksiä vauhdittivat eri puolilla ilmaistut kannanotot.
”Näistä mainittakoon ensi sijassa Saksan sosialidemokraatisen puoluevaltuuskunnan yksimielinen päätös, että tämän puolueen on vaadittava vapausperiaatteen perinpohjaista toteuttamista Saksan valtakunnassa ja samalla rauhaa ilman valtauksia ja sotakorvausta kansojen vapaan kansallisen kehityksen perustalla. Selkeästi ja päättävästi määrää Saksan suurin puolue tässä kantansa sekä rauhankysymykseen että Saksan valtiollisten ja yhteiskunnallisten olojen perinpohjaiseen sisäiseen muutokseen.”
Uuden Suomettaren mukaan arvioi rauhan ja vapauden vaatimus muistutti Yhdysvaltojen presidentin Woodrow Wilsonin ilmaisemaa tunnuslausetta ”rauha ilman voittoa”. Saksan ja myös Venäjän sosialidemokraatit olivat vastanneet siihen lausumalla ”rauha ilman valtauksia ja sotakorvausta”. Saksan suurimman puolueen kantaa ei voinut sivuuttaa kansanvaltaisessa maassa, mikä osaltaan vahvisti rauhanedellytyksiä
Leipäkonttori Ritarihuoneella
Viljatuotteiden säännöstelyyn liittynyt jauholippujen, tukkukorttien ja leipäkorttien jakelu keskitettiin Ritarihuoneelle, jossa otettiin vastaan myös käytetyt leipäkupongit. Maanantaisin konttori palveli hotelleja, ravintoloita ja sioimpia kahviloita. Tiistaina vuorossa olivat leipomot, sairaalat sekä muut yleiset laitokset. Keskiviikkoisin asioivat pienemmät kahvilat ja ruokalat. Torstaisin ja perjantaisin konttori otti vastaan leivän jälleenmyyjiä.
Torstaisin konttori palveli myös henkilöitä, jotka asuivat Pitkänsillan ja rautatien eteläpuolella. Perjantaina oli näiden pohjoispuolella asuvien vuoro. Lauantai oli varattu höyrylaivoille.
Leipäkonttori muistutti, että leipurien oli pakko myydä vanhaa leipää. Konttorin mukaan tästä ei ollut mitään vahinkoa ostajille, vaan pikemminkin hyötyä.
”Tämän ei pitäisi tuottaa tyytymättömyyttä ostajien joukossa, koska se on heille hyödyksi, jos saavat muutaman päivän vanhaa leipää. Päinvastoin pitäisi sen, joka ajattelee omaa parastaan, ostaa vanhaa ruisleipää. Niissä maissa, joissa nykyään yleisesti syödään ruisleipää, on saatu nim. kuulla alituisestivalituksia, että tämä leipä vaikuttaa vahingollisesti ruuansulatukseen. Lääkärien tutkimusten avulla on todettu, että ruisleipä on vahingollista ainoastaan silloin, kun se on aivan tuoretta. Karttakaa sentähden niin paljon kuin mahdollista syömästä tuoretta ruisleipää!”
Helsingin puhelinlaitoksen henkilökunta irtisanoutunut
Helsingin puhelinlaitoksen koko henkilökunta on irtisanoutunut työstään. Syynä on se, ettei laitos suostunut 50 prosentin palkankorotukseen. Vuoden 1916 lopussa laitoksen palveluksessa oli 179 henkilöä.
Puhelinlaitoksen työntekijöiden keskipalkka oli noin 1 250 markkaa vuodessa. Palkka vaihteli 1800 ja 840 markan välillä. Lisäksi työntekijät keskimäärin 200 markkaa kalliin ajan lisää.
8-tunnin työaika ja maatalous
Eduskunta keskusteli vilkkaasti siitä, sopiiko 8-tunnin työaika maatalouteen vai ei. Sosiaalidemokraatit ajoivat työajan lyhentämistä myös maataloustöissä. Maanviljelijäkansanedustajat todistelivat puheenvuoroissaan, ettei siirtyminen lyhennettyyn työaikaan käynyt päinsä.
”Kokemuksen ja havainnon nojalla olivat eduskunnan maanviljelijät Kallio, Aatila, Kaakinen, Pennanen y. m. aivan päinvastaisella kannalla ja selittivät kukin kohdastaan, mitä maanviljelyksessä merkitsevät luonnonsuhteet, säät, vuodenajat ja monet muut seikat, jotka maanviljelijöille ovat enemmän kuin ratkaisevasti määrääviä ja joita ei noin vaan kello kourassa komennella.”
Liettuan kohtalo
Liettuan kohtaloa maailmansodan jälkeen on vaikea ennustaa. Sen kansa on kuitenkin ansainnut vapauden. Venäjän vallankumous oli avannut uusia näkymiä. Liettualaiset olivat muodostaneet muun muassa 70-jäsenisen eduskunnan.
”Mutta, miten lieneekään, epäselvä on toistaiseksi Liettuan taivas: tulevaisuus on vielä suuri kysymysmerkki. Suo siellä, vetelä täällä: lännestä uhkaa ankara taloudellinen taistelu, jos länsi pääsee voitolle; idän ilmat entuudestaan jo tunnetaan. Liettua on vielä paljon suuremmassa määrin kuin meidän maamme astinlautana idän ja lännen välillä ja siitä johtuu sen tragiikka. Meillä on näin ollen syytä seurata mielenkiinnolla tuon paljon kärsineen maan kohtaloa.”
Juhla Puolan kunniaksi
Kansallisteatterissa vietettiin 29.4. juhlaa itsenäisen Puolan kunniaksi. Venäjän väliaikainen hallitus oli 30. maaliskuuta antanut Puolan riippumattomuuden tunnustaneen julistuksen. V. A. Koskenniemi kirjoitti juhlaan runon, jonka viimeinen säkeistö kuuluu seuraavasti.
Turha koreilu pois senaatista. Kerenski Helsingissä Vallankumousuhrien hautajaiset. Vallankumousjuhlia eri paikkakunnilla. Helsingin kaupungilta tukea valtiollisille vangeille. Elävät kuvat ja lapset. Kengät kuntoon odottaessa. Liettuan kuningaskunta perustettu
Työmies julkaisi Oskari Tokoin senaatin ohjelman päivää myöhemmin kuin muut pääkaupungin lehdet, sillä lehti ei ilmestynyt 30. maaliskuuta vallankumousuhrien hautajaisten vuoksi. Työmies kertoi otsikolla ”Virkapukuprameilu ja turhuus pois”, että senaatissa luovutaan virkapuvuista.
”Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja O. Tokoi on ilmoittanut talousosaston virkamiehille uusien senaattorien toivovan, etteivät virkamiehet tästedes käytä virkapukuja ja muita virkamerkkejä, koska eivät senaattorit itsekään tule sellaisia käyttämään. Samanlaisen toivomuksen on myös lausunut uusi kenraalikuvernööri. Virkamiesten tulee vastedes olla pukeutuneina siviilipukuun, mieluummin tummaan.”
Kerenski Helsingissä
Helsingissä 29. maaliskuuta 1917 vieraillut oikeusministeri Aleksander Kerenski sai Työmiehen mukaan suurenmoisen vastaanoton. Hän lausui rautatieasemalla Porilaisten marssin kaiuttua tervehdyksen vapaalta Venäjältä vapaalle Suomelle.
Kerenski puhui illalla Helsingin työväentalolla. Ennen sitä hän vieraili sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimistolla ja keskusteli lyhyesti sosiaalidemokraattisen puoluetoimikunnan jäsenten kanssa.
Kerenskin vierailusta kerrotaan tarkemmin itsenäisyys100.fi -sivuston erillisartikkelissa.
Työmiehen mukaan vallankumousuhrien hautajaistilaisuudet muodostuivat Helsingissä suurenmoisiksi. Kulkueeseen osallistui lehden mukaan noin satatuhatta ihmistä.
Hautajaispäivänä oli yleinen vapaapäivä. Liput oli vedetty puolitankoon. Työväen kulkue lähti liikkeelle työväentalon ulkopuolelta ennakkoon annettujen ohjeiden mukaisessa järjestyksessä. Ammatti- ja puolueosastot saivat kantaa lippujaan ensimmäisen kerran julkisesti sitten vapun 1914.
Venäläisen sotaväen edustajat kokoontuivat Senaatintorilla. Kulkue suuntasi Kaivopuistoon, jonne vallankumouksen sankarit haudattiin. Kulkue eteni surumarssien soidessa:
”Paitsi meriväen valkoisia siniristisiä Andreaksen lippuja nähtiin kulkueessa useita punaisia erilaisine kirjoituksineen, kuten: Terve kansanvaltainen tasavalta - Eläköön tasavalta – Voitto tai kuolema – Veljeys Vapaus Tasa-arvoisuus – Sota voittoon saakka – Ikuinen muisto vapauden puolesta kaatuneille sankareille y. m.”
Sankarien hautapaikka Kaivopuistossa
Venäläisen sotaväen puolesta puhui ensimmäisenä amiraali Maksimov, joka ”teki syvän kumarruksen kaatuneille vapauden sankareille”. Merisotilaiden tunteet lausui julki ”eräs sotilas”. Tallinnasta tullut lättiläinen sotilas ”pyysi m. m. venäläisten puolesta anteeksi suomalaisilta niitä kärsimyksiä, joita vanha Venäjän hallitusvalta oli sille vuosien kuluessa aiheuttanut”. Helsingin järjestäytyneen työväen puolesta puhui toimittaja Kullervo Manner.
”Toverit! Helsingin järjestäytyneen työväen puolesta pyydän tuoda viimeisen tervehdyksen näille kaatuneille vapaussankareille. Se on samalla tervehdys kaikille venäläisille tovereille, jotka voat vapauden puolesta kaatuneet.
Toverit! Pyydän vakuuttaa, ettei Suomen köyhälistön keskuudessa koskaan unohdeta tätä kallista palvelusta, jonka Venäjän sotilaat ja köyhälistö ovat sille tehneet. Me olemme vähälukuiset, mutta meitä elähdyttää sama vapaudenrakkaus kuin teitäkin. Venäläiset toverit, viekää nämä terveiset synnyinmaahanne sen köyhälistölle. – Lopuksi puhuja ilmoitti, että seppeleen sijasta on tahdottu kerätä varoja vapaustaistelun avustamiseksi Venäjällä.”
Vallankumousjuhlia eri paikkakunnilla
Vallankumousjuhlia järjestettiin 30. maaliskuuta eri puolilla maata. Kotkassa oli koolla noin tuhat henkeä, Haminassa ja Inkeroisissa noin 600. Turussa työväestö järjesti juhlakulkueen, jossa nähtiin ”40 lippua osastoineen”. Juhlia pidettiin myös maaseudulla. Nurmijärven Korven työväentalolle kokoontui väkeä harvinaisen paljon. Varsinaisen juhlan jälkeen he jatkoivat ajankohtaisten asioiden käsittelyä.
”Juhlan loputtua pidettiin yleinen kansalaiskokous, jossa m. m. vaadittiin erinäisten kokoukselle esitettyjen syiden perusteella Röykän asemapäällikkö Vastinen heti erotettavaksi toimestaan. Samoin vaadittiin Perttulan kylässä asuvan poliisi Kjellmanin eroamista.
Nummelan parantolan palvelijakunnan kurjista oloista keskusteltiin ja päätettiin perustaa parantolan palvelijakunnan keskuuteen ammattiosasto huhtikuun 4. päivänä.
Junailija Vuori suvaitsi olla koko juhlan ajan halkojen ajossa toisen yhtä pimeän työläisen kanssa.”
Helsingin kaupungilta tukea valtiollisille vangeille
Helsingin kaupunki päätti myöntää 20 000 markkaa vapautuneiden valtiollisten avustamiseen.
”Ilmauksena kaupungin osanotosta Venäjän vallankumouksen juhlimisessa, joka tapahtui täällä eilen, on kaupunginvaltuuston valmistusvaliokunta valtuuston viime kokouksessaan antaman valtuuden mukaan päättänyt myöntää 20,000 mk Venäjältä vapautettujen valtiollisten vankien avustamiseksi.”
Elävät kuvat ja lapset
Järjestyksenvalvojina alkoi maaliskuun lopussa toimia Helsingissä myös naisia. Heidän tehtävänään oli pitää silmällä muun muassa lapsia. Yksi valvojista kiinnitti huomiota lapsiin elävissä kuvissa, joissa he kävivät useimmiten ilman aikuista seuraa.
”Naisvalvojat näkivät keskiviikkona elävistä kuvista yleisön poistuttua nukkuneen kaksivuotiaan tytön viiden vuoden vanhan sisarensa seurassa.
Mainita voi, että eräissä elävissä kuvissa olisi neljän tunnin ajalla noin 60 lasta kuvia katsomassa. Niistä olivat useat alle 10-vuotta ja ainoastaan kolmella oli vanhempaa seuraa.”
Kengät kuntoon odottaessa
Koneellinen kengänkorjauspaja Solea lupasi nopeaa palvelua helsinkiläisille, joista monilla oli vain yhdet kengät:
”Yhdellä parilla kenkiä tulette toimeen, sillä meillä korjataan kenkänne, puolipohjat ja korot 30 minuutissa ja voitte odotushuoneestamme koko ajan seurata työn kulkua. Pohjiksi käytämme todella hyvää pohjanahkaa ja takaamme työn ehdottomasti käsityön veroiseksi, siliä meillä on kaikki erikoiskoneet, joita ei aikaisemmin ole Helsinkiläisissä korjausliikkeissä ollut.”
Liettuan kuningaskunta perustettu
Pietarissa perustettiin maaliskuun vallankumouksen jälkeen Liettuan kansan neuvosto. Sen tarkoituksena oli ”johtaa Liettuan valtiollista, taloudellista ja sivistyselämää”. Saksa perusti vastatoimena Liettuan kuningaskunnan.
”On saapunut tieto, että Saksa on julistanut Liettuan kuningaskunnan perustetuksi. Vaikutusvaltaisista liettualaisissa piireissä on tämä tiedonanto otettu sangen kylmästi vastaan. Lähimmässä tulevaisuudessa kutsutaan Pietarissa koolle Liettuan konferenssi, jossa Liettuan kansan edustajat tulevat ilmoittamaan, että Liettualla on kaikki oikeudet kansalliseen itsehallintoon ja että sen itsensä on ratkastava kaikki sen järjestämistä koskevat valtiolliset kysymykset.”
Svinhufvud palannut Suomeen. Kerenski vierailulla Helsingissä. Vallankumousuhrien hautajaiset. Uuden senaatin ohjelma. Kenraalikuvernöörin haastattelu. ”Seynin viimeinen rikos”. Kysymys Suomen lipusta.
Asessori P. E. Svinhufvudin paluu Siperiasta 29. maaliskuuta runsaan kahden karkotusvuoden jälkeen oli Uuden Suomettaren pääuutinen. Svinhufvud sai kansallissankarin vastaanoton Helsingissä.
Venäjän väliaikaisen hallituksen oikeusministeri Aleksander Kerenski sai myös haltioituneen vastaanoton saapuessaan päivän vieraillulle Helsinkiin. Kerenski puhui Rautatieasemalla ja Runebergin patsaalla, tapasi päivän mittaan kenraalikuvernööri Stahovitšin, Suomen senaatin jäseniä, sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnan ja piti päivän päätteeksi puheen Helsingin työväentalolla.
Svinhufvudin paluusta ja Kerenskin vierailusta on erillinen artikkeli itsenäisyys100.fi -sivustolla. http://itsenaisyys100.fi/helsinkiin-saapui-29-maaliskuuta-vuoden-1917-keskeista-hahmoa-svinhufvud-ja-kerenski/
Vallankumousuhrien hautajaiset
Uusi Suometar käsitteli pääkirjoituksessaan Helsingissä 30.3.1917 järjestettyjä vallankumousuhrien hautajaisia. Lehden mukaan Helsingissä vallankumouksessa kuolleet antoivat ”antoivat henkensä Venäjän ja sen kautta Suomenkin vapauden hinnaksi”. He olivat lahjoittaneet henkensä epäitsekkäästi yhteisen päämäärän hyväksi.
”Tätä suurta rakkautta, tätä korkeata mielen ylevyyttä ovat Venäjän valtakunnassa vuosikymmenisen kuluessa lukemattomat miehet ja naiset osottaneet. Polvi toisensa perästä on siellä antanut teljetä itsensä vankiloihin, lyödä itsensä kahleihin, karkoittaa itsensä maanpakoon, kieltää itsensä pahantekijöinä sen suuren, epäitsekkään päämääräin saavuttamiseksi, jona heidän henkensä silmissä on väikkynyt isänmaan vapaus sorrosta ja mielivallasta.
Jokainen ken tietää, että kaikki, mikä on epäitsekästä kärsimystä, on suurta ja ylevää, paljastaa ihailevassa kunnioituksessa päänsä tällaiselle elämälle. Niinpä meidänkin kansamme, jonka niskoilta Venäjän vapauden aamunkoitto on myös pudistanut raskaan ja nöyryyttävän ikeen, kunnioituksen ja kiitollisuuden, tuntein seuraa niiden Venäjän miesten viimeistä maallista matkaa, jotka ovat vuodattaneet sydänverensä tämän vapauden puolesta.”
Uuden senaatin ohjelma
Oskari Tokoi oli toinen senaatti, jolla oli varsinainen ohjelma. Leo Mechelin saneli senaatin pöytäkirjaan hallituksensa ohjelman. Tokoin senaatti julkisti ohjelmansa sanomalehdissä. Tarkoituksena oli ”sitoa senaatin jäsenet kiinteästi ohjelmaan ja samalla antaa kaiken kansan mahdollisimman selkeästi tietää, mitä tarkotusperiä toteuttaakseen senaatti on ottanut maan yleisten asiain johdon käsiinsä”. Lehti arvioi, että senaatti ei yrittänyt väistellä nykyhetken ongelmia: ”Päin vastoin: ainakin halu työskennellä niiden onnelliseksi ratkaisemiseksi on palava ja vilpitön.”
Hallitusohjelmaan sisällytetyt asiat olivat olleet esillä jo aiemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Monissa asioissa ä oli ”muissa sivistysmaissa (…) päästy verrattomasti pitemmälle kuin meillä”. Uudistusten toteuttaminen vaati kuitenkin varoja, joita Suomen valtiolla ei ollut.
”Mutta kieltämätöntä toisaalta on, että vaikeudet, jotka kohtaavat niiden onnellista ratkaisua, varsinkin mitä taloudellisiin kysymyksiin tulee, ovat hyvin suuret. Tämä johtuu jo maamme varallisuuden vähyydestä. On sentähden tärkeätä, jos tahdotaan saada aikaan todellisia tuloksia, eikä vain agitatoorisia harhasuunnitelmia, että niiden valmistelussa ja ratkaisussa tarkoin otetaan huomioon, mikä muualla on osottautunut mahdolliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi sekä mitä maamme erikoiset olot vaativat.”
Uusi Suometar korosti, että huolellinen valmistelu vaati aikaa, mutta sen tuloksena oli mahdollista säätää lakeja, jotka ”todella vastaavat olevia oloja”. Sen vuoksi hallituksen ”ei ole syytä siiliä tavoin rientää ohjelmaansa toteuttamaan, että eduskunta saa vastaanottaa puolikypsiä ehdotuksia”.
Kenraalikuvernöörin haastattelu
Pietarilaisen Birsh. Vedomostin avustaja L. Ligin haastatteli Suomen kenraalikuvernööriä Mihail Stahovitšia Pietarissa ennen kuin hän lähti Helsinkiin. Kenraalikuvernööri ilmoitti, että hänen kantansa Suomen kysymyksessä oli sama, mitä oli esittänyt 1910 valtakunnanneuvostossa.
”Suomen oikeuksien ja vapauksien tulee pysyä koskemattomina. Suomi on autonominen maa, sen sisäisten asiain ratkaisu riippuu Suomen kansan tahdosta. Kenraalikuvernööri ei tahdo niihin sekaantua muussa tapauksessa kuin jos valtiopäivät tai muut Suomen kansan edustajat tarvitsevat hänen myötävaikutustaan.”
Stahovitš piti päätehtävänään suomalaiset saamista vakuutetuksi, että Venäjän toiminta perustuu ”ankaraan laillisuuteen” ja jatkuvuuteen. Kenraalikuvernöörin mukaan Suomen asioihin sekaantuminen saattoi olla välttämätöntä, jos saksalaiset yrittäisivät hyökätä maahan.
Kenraalikuvernööri uskoi yhteistyön sujuva rehellisten suomalaisten kanssa. Hänen tehtävänään oli selvittää, mitä suomalaisilta voitiin odottaa ja toisaalta olla odottamatta, ja ilmoittaa havainnoistaan väliaikaiselle hallitukselle.
Kirjeenvaihtaja haastatteli myös kenraalikuvernöörin apulaista, vapaaherra Korffia, joka kertoi muun muassa uuden senaatin muodostamisesta. Korffin mukaan talousosaston jäsenet olivat ministereitä. Venäjän hallituksen edustajien oli hänen mukaansa oltavat Suomen puolueiden ylä- ja ulkopuolella.
”Seynin viimeinen rikos”
Professori K. Tiander kirjoitti Russkaja Volnassa kenraalikuvernööri F. A. Seynin viimeisestä rikoksesta, vallankumousuutisten salaamisesta Suomessa. Rikos huusi hänen mukaan ”kansan kostoa sekä sen saatanallisen viekkauden että sen veristen seurausten takia”. Tieto Nikolai Romanovin vallasta luopumisesta levisi Helsingissä vasta perjantai-iltana.
Tietojen salaaminen lisäsi epätietoisuuttaa myös Suomessa olleiden venäläissotilaiden parissa. He olivat Tianderin mukaan ”mallikelpoisen korrektisti suhtautuneet Suomen väestöön ja ansaitsevat tästä esimerkiksi kelpaavasta käytöksestä mitä suurinta kiitosta ja tunnustusta”. Mieliala kuitenkin kiristyi, kun sotilaat eivät saaneet tietoa tapahtumista. Sotalaivoilla ja kasarmeilla liikkui kuitenkin huhuja. Esimiehet reagoivat koventamalla kuria:
”Kerrotaan, että panssarilaiva ’Slavan’ miehistö oli kutsuttu kannelle paraatijärjestykseen ja piti sen muutamia tunteja yhtä perää laulaa keisarihymniä, samalla kun sitä vastaan suunnatut kuularuiskut ylläpitivät kurin ja pakottivat vastalauseitta täyttämään tämän mielettömän määräyksen. Eräästäkin kasarmista vietiin sotamiehet saunaan ja lyömällä löylyä kohotettiin lämpömäärä sietämättömäksi kestää. Toisissa paikoin pakotettiin sotamiehiä seisomaan kunnia-asennossa tuntimäärin täydelliseen nääntymykseen saakka.”
Professori Tiander arvioi, että rääkkääminen kärjisti mielialoja, ja johti perjantaina julmiin ja mielettömiin tekoihin. Tapahtumat olisi voitu hänen mielestään kertomalla kumouksen etenemisestä.
”Seynin velvollisuutena oli, kun kävi selville vallankumouksen valtava laajuus ja sen ehdottomat seuraukset, rehellisesti saattaa armeijan, laivastoa ja Suomen väestön tietoon sattuneet tapahtumat asteittaan valmistaakseen näitä ottamaan vastaan uutta asiain järjestystä ja siten vaimentaakseen mahdollisesti syntyvät hankaukset.”
”En voi julaista tietoja”
Seyn vastusti kuitenkin loppuun asti tietojen julkaisemista. Tieto keisarin kruunusta luopumisesta oli tullut jo torstai-iltana 15. maaliskuuta. Sähkösanoman saanut amiraali Nepenin kutsui koolle neuvottelun, johon osallistui myös Seyn. Kenraalikuvernööri ”ilmoitti (…) jyrkästi, ettei hän voi julaista saatuja tietoja, koska maassa syntyy anarkia”.
”Mikä suomalaisten panettelu ei lainkaan toteutunut: vanhan hallitusjärjestelmän kukistumisen seurauksena ei Suomessa ollut ainoatakaan paikallisen väestön ja sotajoukkojen välistä väärinkäsitystä tai yhteentörmäystä eikä ainoaakaan kansaa kuohunnan ilmausta, jota voitaisiin talkita anarkistiseksi ilmiöksi. Suomalaisten lojaalisuus kesti loistavan kokeen!”
Amiraali Nepenin tuli toiseen tulokseen ja vangitutti Seynin. Kenraalikuvernöörin toimet johtivat tulkinnan mukaan myös Nepenin, joka surmattiin 17. maaliskuuta. Seyn oli Tianderin mielestä saatava syytteeseen salakavalasta toiminnastaan, joka johti verenvuodatukseen Helsingissä.
Sopiiko leijonavaakuna lippuun?
Maaliskuun vallankumouksen jälkeen virisi nopeasti keskustelu Suomen lipusta. Suomella ei ollut virallista lippua, ja suurin osa keskustelijoista kallistui kannattamaan punakeltaista leijonalippua. A. O. Kairamon mielestä vaakunaa ja lippua ei ollut syytä yhdistää yksioikoisesti.
”Monet, jotka näinä päivinä ovat lausuneet mielipiteensä lippukysymyksestä, ovat ilman muuta tahtoneet identifioida Suomen vaakunan ja Suomenlipun. Tämä on kuitenkin virhe. Leijonalippu on komea ja tyylikäs; se on paikallaan esim. senaatin tai Eduskuntatalon katolla. Mutta sillä on se vika. että se on vaikea valmistaa, eikä se sen vuoksi voi tulla yleiseksi kansan keskuudessa. Luultavasti tästä syystä ovat eläinkuvat kansallislipuissa yhtä harvinaiset kuin ne ovat tavalliset maitten vaakunoissa. Eläinkuvia (leijona, elefantti) tavataan tuskin muissa kuin Persian ja Siamin kansallislipuissa, mutta näissä maissa kenties kansallislippuja ei niin usein tarvitakaan.”
Kairamo myönsi, että Ruotsin vaakunan värit ovat samat kuin lipussa. Sen sijaan Norjan, Englannin, Saksan, Italian ja Espanjan vaakunoiden ja lippujen väri poikkesivat toisistaan. Myös punakeltainen väriyhdistelmä oli lipuissa harvinainen.
”Kultaa vastaava keltainen väri on sitä vastoin kansallislipuissa verrattain säästäväisesti käytetty. 21:stä europalaisesta valtiosta käyttää lipussaan punaista 19, valkoista 15, sinistä 10, mutta keltaista ainoastaan 4. Yksinpunaisia ja keltaista käyttää europalaisista valtioista vain Espanja. Ilmeisesti tämä väriyhdistelmä ei yleensä ole ihmisiä miellyttänyt. Ainoastaan yhdessä sinisen kanssa (Ruotsin lippu) on keltainen väri todellakin hieno.”
Sinivalkoisten värien puolesta
Kairamon mielestä sinisen ja valkoisen yhdistelmä sopi lippuun parhaiten. Siihen oli jo totuttu vuosikymmenien mittaan etenkin maaseudulla ja ”suomalaisissa piireissä”. Sinivalkoiset värit vaikuttivat sen vuoksi kohottavammin kuin punakeltaiset.
”Tiedämme kyllä, että osa Suomen kansaa, joka nykyään tahtoo kulkea erillään muista, jopa asettua vihamieliselle ja halveksivalle kannalle suomalaisia kohtaan, innokkaasti kannattaa juuri punakeltaista, eikä mielellään suostu sinivalkoiseen. Saattaa sen vuoksi ajatella, että olisi helpompi saada yhteinen lippu tunnustetuksi, jos sellaiseksi julistettaisiin joku aivan uusi väriyhdistelmä ja siis kaikki luopuisivat siitä mitä he tähän asti ovat pitäneet omanaan.”
Kairamon mukaan jo tehdyistä lippuehdotuksista oli paras valtionarkeologi Appelgren-Kivalo tekemä. Siinä oli valkoinen pystyristi sinisellä pohjalla ja riskin keskelle Suomen punakeltainen vaakuna.
”Sillä on myöskin se etu, että lippu muodoltansa liittyy muitten Pohjoismaiden lippuihin (Ruotsi, Tanska, Norja), joissa kaikissa on pystyristi. Se läheinen kulttuurihistoriallinen suhde, joka on olemassa Suomen ja skandinaavisten maiden välillä, saisi tämän kautta ulkonaisenkin tunnustuksensa. Suomen suomalaisen kansan tunteet ja traditsionit pääsisivät oikeuteensa samalla kuin ruotsalaisen vähemmistöin toivomukset eivät nekään jäisi huomioon ottamatta.”
Piirroskuva Aleksander Kerenskistä puhumassa Runbergin patsaalla.
Maitotoimituksista Helsinkiin saatu aikaan sopu. Työmiehen paperipulaan ei ratkaisua. Pieni erä lisää paperia. Helsingin vedentarpeen tyydyttäminen. Varokaa varkaita yleisissä saunoissa. Hätäaputöihin varoja. Huolimatonta kallionlouhintaa. Duuman avajaisistunto. Herroilla Pohjolan pidot Kalevalanpäivänä.
Työmies kertoi STT:n uutisen perusteella, että Venäjälle maitoa vievät tahot olivat ilmoittaneet sunnuntaina 25. helmikuuta hyväksyvänsä uuden vientijärjestelmän. Senaatille annetussa vastauksessa ehtona oli vientimaksun alentaminen hiukan. Senaatti myöntyi tähän, jolloin vältettiin taistelu viejien ja Helsingin suurten maidonmyyjien välillä. Pääkaupungin maitotoimituksista vastanneet yritykset jatkoivat maidonhankkimista Helsinkiin. Myös vientiliikkeet lupasivat toimittaa osan Suomessa kulutettavaksi määrättyä maitoa pääkaupunkiin. Korttijärjestelmään siirtymisen valmistelu jatkui.
”Uhkaava maitopula tuli siten vältetyksi. Siitä huolimatta jatkavat ne satakunta Helsingin naista, jotka suostuivat maitokonttoria avustamaan maidon turvaamiseksi lapsille ja sairaille työtään laatimalla eri poliisipiirien perusteella luettelot 5 vuotta nuoremmista lapsista (aikaisintaan v. 1911 synt.). Näitten luettelojen perusteella tullaan niin pian kuin korttijärjestelmä astuu voimaan, alun pitäin antamaan sen ikäisille lapsille kaksinkertainen maitomäärä muihin verraten.”
Sairaiden, jotka tarvitsivat enemmän maitoa, oli lähetettävä maitokonttoriin lääkärintodistus tarvitsemastaan maitomäärästä. Maitokonttorin johtokunta teki todistuksen perusteella päätöksen maidonjakelusta.
Työmiehen paperipulaan ei ratkaisua
Työmiehen toimittaja kävi maanantaina 26. helmikuuta haastattelemassa Suomen paperiyhdistyksen puheenjohtajaa maisteri Anton Elvingiä. Toimittajan otti vastaan palvelijatar.
”Palvelija vei sanomalehtikorttini sisälle ja tuli sitten käskemään minua johtajan hienoon työhuoneeseen. Huone oli tyhjä, mutta viereisestä huoneesta pyysi joku ystävällisesti minua istuutumaan. Asetuin pehmeään nahkatuoliin ja samassa olikin maisteri Elving.”
Toimittaja meni suoraan asiaan ja tiedusteli ”onkohan mitään mahdollisuuksia saada enemmän paperia?” Maisteri Elving pudisti päätään ja aloitti vastauksensa kertomalla nousseista puuhankintakuluista. Lisäksi kemikaaleja oli vaikea saada. Suurin vaikeus oli paperikoneessa tarvittavien tiheiden metalliverkkojen (viira -JK) vaikea saatavuus. Työmiehen toimittaja muistutti muiden lehtien ilmestyvän laajempina kuin Työmies. Elfving kiisti, että yhdistys suosisi porvarilehtiä.
”Hufvudstadsbladetille annamme vähemmän paperia kuin Työmiehelle, se ostaa Jämsänkoskelta ja muualta. Ne ovat kyllä tarjonneet meille 60 p. kg, jos vaan saavat enemmän, mutta vastasimme, että koetamme täyttää vanhat sitoumukset vanhoilla hinnoilla, mutta lisää emme voi antaa. Suometar ei saa meiltä ollenkaan, kun ei ole ennenkään ottanut. Kyllä kai silläkin on paperivaikeuksia, koska hiljakkoin pyysi meiltä.”
Pieni erä lisää paperia
Elving myönsi Työmiehen sopimuksessa lukevan, että yhdistys oli sitoutunut tyydyttämään Työväen Sanomalehti Oy:n paperitarpeen. Hänen mukaansa yhdistyksen oli kuitenkin mahdoton luvata lisätoimituksia. Elving osoitti Työmiehen paperintarpeen kasvaneen 840 tonniin vuodessa. Hän tiedusteli, olisiko Työmiehen mahdollista saada lisäpaperia toisille työväenlehdille menevistä eristä, jotka se välitti. Työmies-lehti ei ollut valmis menettelyyn. Nimimerkki ”Lentävä” käyttänyt toimittaja uudisti tiedustelunsa.
”Onko siis aivan mahdotonta saada lisää paperia. Asia on meille hyvin kiusallinen, kun sivumäärää täytyy supistaa sitä mukaa kuin painos lisääntyy ja siihen on lukijakuntamme hyvin tyytymätön.”
Maisteri Elving teki uusia laskelmia, joiden tuloksena hän ilmoitti Työmiehen voivan saada vuodessa yhteensä 60 tonnia lisäpaperia. Toimittajaa ovelle saattaessaan Elving pyrki vielä vakuuttamaan, ettei politiikka vaikuttanut paperin toimituspäätöksiin:
”Älkää vaan luulko, että annamme etuoikeuksia kellekään, olkoon se sitten porvarilehti tai jonkun muun puolueen äänenkannattaja. Vanhoja kundeja koetamme tyydyttää voimaimme mukaan.”
Luvattu kuukausittainen 5 000 kilon lisäpaperi merkitsi viikossa noin kahden sivun lisäystä alkuvuoden 1917 painosmäärällä. ”Lentävän” laskelmien mukaan paperia olisi tarvittu lisää vähintään 200 tonnia vuodessa kuuden kahdeksansivuisen ja yhteen nelisivuisen numeron painamiseen.
Helsingin vedentarpeen tyydyttäminen
Kaupunginvaltuusto asetti helmikuun lopussa uuden komitean Helsingin vastaisen vedentarpeen tyydyttämiseksi. Valtuusto käsitteli asiaa juomavesijohtokomitean lausunnon pohjalta. Komitea oli antanut hylkäävän lausunnon kaupungin veden hankinnan täydentämisestä pohjavettä kuljettavalla juomavesijohdolla.
Lyhyen keskustelun jälkeen valtuusto päätti asettaa komitean selvittämään koko veden hankintakysymystä kaikessa laajuudessaan. Jäseniksi komiteaan valittiin professorit A. af Forselles ja J. J. Sederholm, kaupungin vesijohtolaitoksen insinööri A. Skog, lääket. tri V. Manner. fil. tri A. E. Blomqvist sekä insinöörit G. A. Aartovaara ja Bernh. Gagneur
Varokaa varkaita yleisissä saunoissa
Nimimerkki ”Nestori” käsitteli kolumnissaan yleisissä saunoissa yleistyneitä varkauksia. Saunan perimmäisenä tarkoituksena oli hänen mukaansa hukuttaa ”hukuttaa ’vanha’ ihminen ja saada uudensyntymisen pesu, sekä lähteä puhtaana poikana maailmaan taas itseään likaamaan”. Maailmansodan aikana saunatapoihin oli kuitenkin pesiytynyt ikävä uusi muoto.
”Mutta ’ajanhenki’ on paaduttanut ihmiset ja esimerkkien ja tunnustähtien kautta opettanut viisautta, että ’ota mistä saat’ ja ’ota miten saat’ korkeimpana hyveenä.
Ja sellainen ihminen ei voi lähteä puhtaana saunaltakaan, ei sittenkään, vaikka saunottaja olisi hänen syntiseen selkäänsä kuluttanut puoli kiloa kallista saippuaa ja hangannut piloille kaksi tiukassa hinnassa olevaa saunasutia.”
”Nestorin” mielestä mies, joka poistui saunasta toisen kalossit jalassa ja vieras palttoo päällä, oli saanut niin tumman täplän sielunsa seinämiin, ettei se lähtenyt pois muualla kuin vasta ”siinä saunassa, jossa häntä iankaikkisella tulikivilöylyllä haudotaan”. Hyvällä onnelle poliisi saattoi löytää tavaran, jolloin omistaja sai sen takaisin. Kaikkein pahin ”saunavarkauksien” laji kohdistui saunottajiin.
”On nimittäin sellaisia ’rutaleita’ – sallinette tämän sanan – jotka hankkivat silläkin, että varastavat saunottajilla. Sehän käy niin helposti päinsä. Ei tarvitse kuin käskee saunassa komeasti pesemään vuotansa, mutta sitten ei ole tietävinäänkään, että työstä ja saunottajan saippuasta olisi myös maksettava.
Tämä menettely, joka useissa tapauksissa on sanan puustavillisesti leskein leivän ja orpoin osan ottamista, on niitä viheliäisimpiä ansaitsemistapoja, jolta maailma tuntee.”
Saunottajille maksamatta jättäminen oli yleistynyt niin paljon, että sama saunottaja saattoi jäädä useamman kerran ilman palkkiotaan yhtenä iltana. ”Nestorille” oli kertonut kohtaamistaan vääryyksistä leskeksi jäänyt saunottaja, joka oli ”usean alaikäisen lapsen äiti ja jonka melkein ainoana palkkana raskaasta, kuluttavasta työstä on ne penningit, joita hänen tulisi ’ruumiin pesusta’ saada”.
Huolimatonta kallionlouhintaa
Kalliossa ammuttiin 28. helmikuuta huolimattomasta kalliota dynamiitilla osoitteessa 5. linja 3–5. Miehen pään kokoinen lensi aamukahdeksalta lähellä oleman maitokaupan edustalle. Kivi ei onneksi osunut kehenkään.
”Samaten lensi toinen suurenlainen kivi vastapäätä olevan talon neljänteen kerrokseen, mennen työntekijätär Hilda Katariina Ahlbergin huoneen akkunasta sisään, sattuen A:n oikeaan olkapäähän, johon tuli mustelmia. Huoneeseen tullessa meni kivi kahteen kappaleeseen. Lisäksi lensi vielä pienempiäki kiviä ympäri lähiseudulle.”
Työmaalla toimi laturina Verner Tammi ja työnjohtajana oli hänen veljensä. Maistraatti oli jo aiemmin antanut veljeksille ankaran varoituksen huolimattomasta kallionlouhinnasta.
Hätäaputöihin varoja
Helsingin kaupunginvaltuuston päätti oikeuttaa kaupungin hätäapukomitean käyttämään tarpeen mukaan Kaupunkilähetyksen ja eräiden naisjärjestöjen asettaman hätäapukomitean hallussa olevat varat. Yhteensä 16 898 markan 40 pennin (20 150 euroa) varat koostuivat valmiista käsitöistä ja käteisestä rahasta. Käteisvarat olivat säästyneet vuonna 1916 hätäaputöihin myönnetyistä varoista.
Duuman avajaisistunto
Venäjän duuman puhemies Mihail Vladimirovitš Rodzjanko piti 27. helmikuuta uuden istuntokauden aluksi korkealentoisen puheen, jossa hän ehdotti aluksi tervehdystä ”uljaalle armeijallemme ja reippaalle laivastollemme, jotka niin monien raskaiden kuukausien ajan ovat väsymättä taistelleet vihollista vastaan”. Ehdotusta seurasivat pitkät kättentaputukset, joihin yhtyivät kaikki edustajat.
Rodzjanko korosti isänmaan puolustuksen olevan suuri asia. Sitä suoritettiin ”kaukaisissa kylmissä juoksuhaudoissa” ja siellä, ”missä yötä päivää jyrisevät tykit ja kuularuiskut kuolemaa ja raskaita kärsimyksiä tuottaen”. Duuman velvollisuus oli lähettää ”reipastuttava sana pojillemme ja veljillemme” taistelun jatkamiseksi lopulliseen voittoon saakka. Puhe jatkui hyvä-huutojen ja pitkällisten kättentaputusten jälkeen:
”Sota siirtyy viimeiseen kaikkein raskaimpaan vaiheeseensa, jolloin on jännitettävä koko tahto, kaikki kansan voimat halutun voiton saavuttamiseksi. Me tiedämme, että vihollinen on murrettu ja kuolettavasti haavotettu. Siitä on meille takeena ne salajuonet, joiden todistajina me olemme olleet ja joilla se koettaa peittää koko maailman silmiltä heikkoutensa. Ehdotus astumisesta rauhanneuvottelujen tielle ja pyrkimys kauhistuttaa koko maailmaa armottomalla vedenalaisella sodalla ovat epäilemättä selviä tuntomerkkejä siitä, että vihollinen on väsynyt taistelusta.”
Duuma aloitti istuntokautensa Rodzjankon mukaan lopullinen voitto päämääränään. Kansan mieliala oli luja ja tarmokas, eivätkä sitä pelottaneet vaikeudet. Kansan usko Venäjän aseiden voittoon ei saanut ehtyä. Duuman oli puolestaan tehtävä kansalle edelleen selväksi, ”että me yksimielisesti sen kanssa olemme nyt kuten ennenkin lujasti päättäneet olla antamatta vihollisen sortaa pyhää Venäjää!”
”Tietäköön meidän uljas armeijamme, että tämän saavuttamiseksi ovat meidän jokaisen ponnistuksemme suunnatut ja että tästä tietoisena levollinen Venäjä toimittaa sille kaikki voiton saavuttamisen välineet! Jumala auttekoon teitä, uljaat soturit! Voitto tulee olemaan teidän! ”
Rodzjankon kehotuksesta duuman jäsenet tervehtivät diplomaattiaitiossa istuntoa seuranneita ympärysvaltojen lähettiläitä. Edustajat nousivat seisomaan ja osoittivat suosiotaan kättentaputuksin.
Kommentti: Puhemies Rodzjanko oli alkuvuoden 1917 aikana yrittänyt saada keisari Nikolai II:n muuttamaan politiikkaansa. Hän piti vallankumousta täysin mahdollisena. Viisi päivää duuman avajaisistunnon jälkeen ministerineuvosto ilmoitti elintarvikesäännöstelyn aloittamisesta Venäjällä, mistä seurasi paniikinomainen hamstraus. Putilovin tehtailla alkoi 5. maaliskuuta lakkoliikehdintä, joka laajeni muihin tehtaisiin. Naisten päivänä 8. maaliskuuta laajentuneet mielenosoitukset johtivat keisarivallan päättymiseen Venäjällä. Keisari Nikolai II antoi 11. maaliskuuta käskyn duuman hajottamisesta, mutta noin 50 kansanedustajaa muodosti duuman väliaikaisen komitean, jota Rodzjanko johti. Hän kävi keisarin kanssa tämän kruunustaluopumiseen johtaneet neuvottelut. (JK)
Herroilla Pohjolan pidot Kalevalanpäivänä
Kalevalanpäivästä Työmies ei kirjoittanut lainkaan. Lehdessä ilmestyi ilmoitus Armas Launiksen Kullervo-oopperan ensi-illasta Kalevalanpäivänä. Työmiehen ”Viksari” käsitteli Kalevalanpäivän viettoa kirpeään sävyyn 4. maaliskuuta.
”Kansallisjuhlia on sitten sopinut viettää sotavoittojen ihanassa mielentilassa. ”Kalevalan Päivä" sopi siihen oivallisesti. Vietettiin taasen Pohjolan pitoja, joissa syötiin se hirmuisen suuri härkä. Vesi nousee kielelle sitä ajatellen.
Kyllä se on poikaa se Kalevala. Kuvaa mainiosti sitä entisaikain elämää, jollain ilkeä emäntä leipoi kiven paimenpojan leipään. Se orja kyllä nousi kapinaan. Mutta sortui. Mitä lohdullinen tieto niiden lukea, jotka nyt köyhien leipien tilalle kiviä tunkevat.”
”Viksari” arveli yläluokan tuntevan asemansa turvatummaksi ”supistetummalla ruokolla olevien työläistensä suhteen”, sillä siihen kuuluvat olivat alkaneet pitää ”kansallisia” turnajaisia.
”Ruotsikot puolustavat ’ruotsalaista maata’ ja ostavat suomalaista. Ja suomalaiset sijoittaisivat kasaantuvia pääomiaan vanhoille viikinkimaille.”
Mielialoja koetti ”Viksarin” mukaan tyynnytellä kapitalisti (Emil) Schybergson, joka ymmärsi, että rahaa tekevän kannatti puhua kaikkia kieliä. J. R. Danielson-Kalmari säesti suosittelemalla Runebergia ja Topeliusta luettavaksi ”suomettarelaisille kukkopojille”, jotka suuttuivat hänelle. Danielsson-Kalmari maalaili ”Viksari” mielestä olematonta idylliä luokkasovusta.
”Historiantutkijalle harvinaisella lapsellisuudella kehui vanha Kalmari, että ’viime vuosisadan suuri saavutus maassamme oli, että juopa sivistyneen yläluokan ja kansan laajojen kerrosten välillä pääasiassa saatiin täytetyksi’. Uhosipa vielä, ettei sitä taisteluitta saavutettu, ja yhäkin ’sydän paisuu, rinta nousee, kun ajattelee–’. Niin mitä? Sitä, että ruotsinkielisen yläluokan pojat opettelivat (huonoa) suomea saadakseen rusthollarit ja pikkuporvarit heitä kohottamaan ’kansallisille’ kunniaistuimille.
Niiden kesken on kylläkin juopa täytetty pääasiassa. Mutta niiden ja ’kansan laajojen kerrosten' välinen juopa on vain syventynyt.”
Kuvitettu Kalevala on saatava toteutettua. Muuttuuko Kalevala-juhlinta karnevaaliksi? Kullervo-oopperan ensi ilta. Lönnrot ja uuden Kalevalan kokoaminen Suomalaiskielisten tieteenharjoittajien uraa tuettava. Kansan luonnontieteellistä tietämystä lisättävä. Tarvitaan tutkimusryhmiä. Maalarityönantajat valmiita korottamaan palkkoja. Kalevala-juhlat Salossa ja Mikkelissä. Suomalaiset uunit tuhlaavat puuta. Huhuja sodasta Yhdysvaltojen ja Saksan välillä
Viljo Tarkiainen piti Kalevalaseuran perustamista kannettava ajatuksena. Seuran yhdeksi tehtäväksi kaavailtiin kuvitetun Kalevalan, ”Kansalliskirjokirjan” toteuttamista. Lisäksi seuran vastuulle sopiviksi nähtiin Kalevalajuhlien ja Karjalan runolaulu- ja kanteleensoittojuhlien järjestäminen sekä ”erityisen Kalevalamuseon,-kirjaston ja -tutkimon hankkiminen Helsinkiin”. Kalevalaseuralle kuului suunnitelmissa myös eeposta koskevan tieteellisen keräys- ja tutkimustyön ohjaaminen ja avustaminen sekä siihen liittyvän taiteellisen luomistyön tukeminen.
Tarkiaisen mielestä realistisin tavoitteista oli Kalevalan kuvitushanke, joka oli saanut myönteistä huomiota osakseen. Ajatuksen oli esittänyt 1909 Aksel Gallen-Kallela. Hankkeeseen oli myös lahjoitettu jo varoja.
Suomeen tarvittiin Tarkiaisen mielestä myös ”tieteellinen Kalevala-laitos, johon koottaisiin ja järjestettäisiin suppeiksi alanooteiksi sekä erityiseksi selitysosastoksi kaikki, mikä valaisee Kalevalan runojen syntyä, kehitystä, kokoonpanoa, outoja sanoja, nimistöä y.m.s.”
Teoksessa oli otettava huomioon myös Kalevalan runojen tulkintaa koskevat eroavaisuudet. Asiantuntijoiden laatimasta esityksestä oli mahdollista saada vastaava kuin ”niistä kriitillisistä, runsailla selityksillä varustettuja laitoksista, mitä ulkomailla on olemassa esim. Homeroksen runoista, Danten ”Jumalaisesta näytelmästä”, useista Shakespearen ja Goethen tuotteista”. Tarkiaisen mukaan teos olisi ”kipeään tarpeeseen” yliopisto- ja kouluopetuksessa.
Kalevala ei ollut 1917 likikään joka kodin teos. Uudenlainen lähestymistapa oli Tarkiaisen mukaan tarpeen, jos Kalevala haluttiin tuoda kaikkien suomalaisten ulottuville. Esimerkkiä saattoi hakea Norjasta:
”Kansankirjaksi Kalevala taas tuskin tulee ennenkuin sitä saadaan helppohintaisena, mutta hyvälle paperille aistikkaasti painettuna ja jos suinkin koristeellisesti kuvitettuna jokaiselta Suomen rautatie- ja jokaisesta pitäjän kirjakaupasta. Ettei meillä tässä suhteessa ole tehty kaikkea voitavaa, se tuskin lienee kiellettävissä. Vertauskohdaksi mainittakoon, että Norjassa on vanhat Snorre Sturlasonin sadut kuvitettu ja painatettu valtion avustuksella ja saatavissa kaikkialla maassa harvinaisen helppohintaisina, mutta kauniina painoksina, jopa kruunun hinnasta.”
Suomalaisen kansanrunouden sekä Kalevalan vuotuinen juhlinta oli saavuttanut Onni Okkosen mukaan hämmästyttävät mittasuhteet muutamassa vuodessa. Satunnaisten iltamien ja juhlien tilalle oli tullut 1917 kokonainen juhlaviikko. Sanomalehdet julkaisivat erikoisnumeroita Kalevalasta.
”Jokavuotisella juhlimisella (…), on kuitenkin omat vaaransa, varsinkin jos mahdollisimman laajat piirit tahdotaan siihen mukaan. Kalevala ja vanha kansanrunoutemme on, tunnustettakoon, nykyisille oloille tavallaan kaukaista pääomaa, jonka omistaminen voi tapahtua vain syventymisen ja henkisen viljelyksen tietä. Olisi arasti valvottava, että juhlimisemme ei saisi tavanomaista ja helppohintaista leimaa, vaan että sillä aina olisi todellinen perustus ja vakava sekä harras sisällys.”
Kalevalaviikko ei saanut Okkosen mielestä muuttua tavan vuoksi vietettäväksi ”kansalliseksi karnevaalisiksi”. Juhlinnan oli säilyttävä vakavamielisen isänmaallisena.
Sopiva tapa muistaa Kalevalaa oli Okkosen mielestä vuosittain yliopiston juhlasalissa järjestettävä tilaisuus. Esimerkiksi sopivat firenzeläiset Dante-esitelmät. Pääosassa olisi kutsutun tutkijan esitelmä, jossa hän ”esiintoisi viimeisiä saavutuksia kansanrunousselityksen alalta”.
Kullervo-oopperan ensi ilta
Kalevalanpäivänä esitettiin Suomalaisen oopperan ja Kansallisteatterin yhteisesityksenä Armas Launiksen kirjoittama ja säveltämä kolminäytöksinen ooppera ”Kullervo”. Libretto perustui pääosin Aleksis Kiven tekstiin.
Esityksen johti säveltäjä itse. Oopperan oli ohjannut maisteri Jalmari Lahdensuo. Siihen sisältyvät ”karkelot” oli järjestänyt nti Maggie Gripenberg.
Lönnrot ja uuden Kalevalan kokoaminen
A. R. Niemi tarkasteli Elias Lönnrotin pääasiassa vuonna 1847 tekemää Kalevalan toimitustyötä, jonka tuloksena ilmestyi kansalliseepoksen uusittu laitos 1849. Niemi pohti, oliko Lönnrotin kehitys ja muuttuneet olosuhteet vaikuttaneet toimitustyöhön.
”Kummakseen huomaa tarkastelija, että seuraus kaikesta tästä on pienempi kuin odottaisi. Jos kysymme syytä tähän, niin lienee siihen vaikuttavimpana syynä Lönnrotin oma konservatiivisuuteen taipuva luonne. Mutta tämä ei liene ainoa. Tuntuu kuin Lönnrot tuohon aikaan ei enää olisi henkisesti olut yhtä joustava ja herkkä työhönsä kuin 19 vuotta aikaisemmin.”
Lönnrot oli Niemen mukaan työskennellyt jo pitkään kielitieteen parissa, ja hänen päämielenkiintonsa oli toisissa kysymyksissä. Kalevalan uuden laitoksen toimittamisesta tuli eräänlainen välityö, johon Lönnrot suhtautui käytännönläheisesti. Siitä tuli vanhan Kalevalan laajennettu versio.
”Vaikka Lönnrot itse oli keksinyt Kalevalaa koossa pitävän juonen ja vaikka ei hän pitänytkään tätä parhaimpana mahdollisena, niin ei hän kuitenkaan, ryhtyessään uuden laitoksen kokoonpanoon, siliä suurestikaan tahtonut poiketa. Hän kyllä ilmoitti kernaasti ottavansa kaikki muistutukset huomioon, mutta itse asiassa supistuivat todelliset kompositsionimuutokset sangen vähiin.”
Lönnrot teli pääosan toimitustyöstä Laukon kartanossa, jossa hän oli professori J. A. Törngrenin ja tämän Eva-rouvan vieraana vuoden 1847 alusta lähtien. Niemen mukaan Lönnrot ahersi tapansa mukaan aamusta iltaan. Hän heräsi varhain, aloitti työpäivänsä soittamalla kannelta, ja keskeytti toimensa vain aterioiden sekä päivittäisen hiihtohetkensä ajaksi.
”Mutta ruumiin harjoitusta ei hän kumminkaan koskaan laiminlyönyt. Laukossa ollessaankin hän kävi hiihtämässä joka päivä. Paitsi ruumiinharjoitusta tuottivat hiihtomatkat Lönnrotille toisenkin hyödyn: hän sai nauttia luonnon kauneudesta, jota hänen henkensä-kaipasi. Lönnrot piti luonnon kauneutta Jumalan hyvyyden ilmauksena eikä milloinkaan lakannut luontoa ihailemasta. Vielä 80-vuotiaana häntä yhä hiihto miellytti.”
Suomalaiskielisten tieteenharjoittajien uraa tuettava
Uusi Suometar pohti Kalevalanpäivänä myös keinoja edistää suomalaisuutta. Ruotsinmieliset olivat ryhtyneet aktiivisiin toimiin ruotsalaisuuden tukemiseksi ja edistämiseksi Suomessa. He tekivät lahjoituksia ja kokosivat rahastoja pyrintöjensä hyväksi. Ruotsinkielisessä lehdistössä käytiin vilkasta keskusta eri vaihtoehdoista.
Uusi Suometar piti tärkeänä, että myös ”suomalaisella taholla” mietitään, ”mitä tätä nykyä pitäisi ja voitaisiin tehdä suomalaisen hengenviljelyksen entistä tarmokkaammaksi edistämiseksi?” Lehti kysyi mielipidettä kolmelta professorilta – E. G. Palménilta, G. Melanderilta ja Gustaf Kompalta. Palménin mukaan yliopistolla hallitsivat edelleen ruotsinkieliset.
”On suomenkielisten nuorten tiedemiesten asema yliopistolla ylen vaikea ja monastikin mahdoton, johtuen tämä siitä, että valta yliopistossa en vielä nykyisin ruotsinmielistenkäsissä ja että nämä suhtautuvat suomenkielisiin tieteenharjoittajiin vihamielisesti ja sokean subjektivisesti, viime aikoina entistäkin kiivaammasti. Kun sellaista miestä kuin Eliel Aspelin-Haapkylä vainajaa ei tahdottu päästää vakinaiseksi professoriksi ja aina pidettiin ulkopuolella Suomen Tiedeseuraa, on tämä kyllin selvä todistus, millä tavoin sillä puolen kansallista mieltä ja työtä arvostellaan.”
Palmén muistutti, että ylioppilaista 75 prosenttia oli suomenkielisiä ja 25 prosenttia ruotsinkielisiä. Opettajakunnassa suhdeluku oli lähes päivänvastainen. Suomenkielisten urakehitykseen vaikutti se, että Palménin mukaan useimmat heistä olivat lähtöisin varattomista kodeista, ”eikä heillä ole mahdollisuutta odottaa kuinka kauan tahansa paikkojen avautumista yliopistossa”. Tieteellisen tutkimuksen kansallistuttaminen vaati varoja. Erityisesti oli tuettava ”todella kyvykkäitä suomalaisia tieteenharjoittajia”.
Kansan luonnontieteellistä tietämystä lisättävä
Professori G. Melander korosti luonnontieteellisen yleissivistyksen merkitystä. Sitä tarvittiin Suomessa käytettävissä olevien luonnonvarojen hyödyntämiseen:
”Kun maamme kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa luonnonvoimat koskien ja metsien muodossa tarjoavat tilaisuutta verrattain laajalle teollisuudelle, on mielestäni suomalaisen henkisen elämän kohottamisessa etupäässä pidettävä silmällä luonnontieteinen, etenkin fysikan kemian ja mineralogian kehitystä ja näillä aloilla saavutettujen tulosten levittämistä kansan syvimpiin riveihin. Suomalainen Tiedeakatemia on sopivin johtamaan näitä pyrintöjä. Sen tulee jäseniensä ja apujäsentensä kautta olla alituisessa kosketuksessa kansamme kanssa – samalla aikaa kuin se seuraa tieteitten nopeata kehitystä ja itse ottaa osaa tähän kehitystyöhön.”
Melenderin mukaan kansa tukea tarvittiin, jotta tiede voisi Suomessakin ”tulla eläväksi hengeksi, joka nopeasti tunkeutuu kaikkiin kansamme oloihin, uskontoon, lakeihin, maanviljelykseen, metsäinhoitoon, koskien voimainkäyttämiseen ja teollisuuteen”. Kansankieltä puhuva tieteellä oli mahdollisuus vaikuttaa laajojen kansankerrosten elämään.
Tarvitaan tutkimusryhmiä
Professori Gustaf Komppa piti tärkeänä, että Suomessa kyettäisiin luomaan kokeneen tutkijan ympärille tutkimusryhmiä. Ilman sitä tuloksia oli enää vaikea saavuttaa.
”Nykyinen kokeellinen tutkimus on sitä paitsi kehittynyt sellaiseksi, että yksi mies, (…), ei yksin voi saada suuria aikaan, ellei hänellä ole suurta laumaa avustajia, kuten on laita ulkomailla. Juuri tällaisten tieteellisten apulaisten palkkaukseen tieteellisiätutkimuksia varten varojen hankkiminen olisi kaikkein tärkeimpiä tehtäviä suomalaisen tieteen ja tieteellisen tutkimuksen eteenpäinviemiseksi.”
Ulkomailla korkeakoulujen professoreilla oli ”suuri liuta apulaisia, jotka ovat osittain korkeakoulun, akatemian, jonkin tieteellisen seuran tai rahaston varoilla palkattuja”. Lisäksi oli tutkimuslaitoksia, joissa työskentelevillä tiedemiehillä ei ollut opetusvelvollisuutta. Komppa mainitsi esimerkkeinä Kaiser-Wilhelm Institutin Dahlemissa Berliniin lähellä, Nobel-Institut Tukholmassa ja eri maiden tiedeakatemiat.
”Jos meilläkin siis hankittaisiin jonkinlaisia rahastoja, laitoksia kun ej ole niin helppo perustaa, joista voitaisiin antaa avustusta nuorten apulaisten palkkaamiseen jo kehittyneille tiedemiehille avuksi suurempien töittensuorittamista varten, niin tiedän kokemuksestakin, että siten voitaisiin mitä suurimmassa määrin edistää tieteellisiä tutkimuksia, ja niiden laatua.”
Tarkoitukseen koottavat varat oli professori Kompan mielestä paras sijoittaa Suomalaisen Tiedeakatemian hoitoon. Nuorille tiedemiehille oli maksettava kunnollinen vuosipalkka, mikä oli kyvykkyyden mukaan 2 500–4 000 markkaa vuodessa. Näin heillä olisi mahdollisuus perehtyä ja harjaantua tieteelliseen tutkimukseen.
Maalarityönantajat valmiita korottamaan palkkoja
Maalarityönantajain liitto piti liittokokouksena Nybergin ravintolassa Helsingissä. Tärkeimpänä asiana oli ”kysymys työntekijäin palkkain korottamisesta nykyisen kalliin ajan vuoksi”. Maalarityönantajat olivat tähän valmiita toukokuun alusta 1917 alkaen. Palkkoja sai korottaa enintään 60 prosenttia.
Maalarimestari H. Halme selosti Helsingin osaston asettaman toimikunnan puolesta maalien raaka-aineitten menekkiä ja töiden hinnoittelua eri työaloilla. Pääraaka-aineiden olivat Halmeen mukaan kohonneet keskimäärin 300 prosenttia maailmansodan aikana.
Työhinnoitteluja tehtäessä olikin tärkeä perustaa ne ainekokeiluhin, jotta hinnoittelu pohjautuisi kautta linjan yhtäläiseen tietoon. Laskelmien avulla kaikki liiton jäsenet voisivat töitä suorittaessaan seurata raaka- aineitten hintain nousua.
Kalevala-juhla Salossa
Kalevala-juhla Salossa maanantai-iltana 26. helmikuuta onnistui suurenmoisesti. Ohjelman aloitti yksiääninen laulu taitelija Toivo Niemisen johtaman torvisoittokunnan säestyksellä. Tilapäinen jouhiorkesteri soitti alkusoiton, minkä jälkeen taiteilija Uuno Eskola lausui kirjailija Kaario Terhin tilaisuuteen kirjoittaman prologin.
Taiteilija A. Kosonen Helsingistä esitti metsänhoitaja J. Kalkkisen säestämänä kaksi huilusooloa. Helsingistä tilaisuuteen saapunut ylioppilaskuoro lauloi juhlassa kahteen otteeseen. Juhlapuheen piti kirjailija Kaarlo Terhi. Ohjelma jatkui herra Englundin yksinlaululla. Toivo Niemisen ja J. Kalkkisen esittivät Kalevala-laulun Taiteilija E. Koskimies soitti viulusoolon.
Toimittaja Tuija esitti Sinervon pari lausuntonumeroa. Ohjelma päättyi kohtaukseen Kullervosta. Taiteilija Matti Varén oli maalannut Kullervon kuolemaan ”varsin mielenkiintoiset ja erikoiset näyttämölaitteet”.
Mikkeli koottiin varoja Kalevalan kuvittamiseen
Mikkelin yhteiskoululla vietettiin sunnuntaina 25. helmikuuta Suur-Savon nuorisoseurojen keskusseuran järjestämä kansalaisjuhlaa. Juhla tuotto lahjoitettiin Kalevalan kuvittamisrahastoon. Ohjelman aloitti Mikkelin Orkesteri, joka soitti kapellimestari L. Linnalan johdolla Sibeliuksen ”Finlandian” ja ”Elegian” sekä ”Porilaisten marssin”.
Kansakoulujen tarkastaja Jaakko Laurila piti puheen, ja maisteri Antti Valve lausui kirjoittamansa juhlarunon ”Korpien Runottarelle”. Väliajan jälkeen Musikin ystäväin sekakuoro lauloi kapellimestari Linnalan johdolla neljä Sibeliuksen laulua: ”Aamusumussa”, ”Tuule tuuli leppeämmin”, ”Sydämeni laulu” ja ”Saarella palaa”.
Tohtori K. J. Karttunen, pitäen juhlaesitelmän, jossa hän teki salkoa Kalevalan esihistoriasta ja merkityksestä. Rouva Hulda Nordenstreng lausui Kalevalasta ”Koivun valituksen”. Ohjelman päätti kansantanssi.
Suomalaiset uunit tuhlaavat puuta
Professori Onni Tarjanne piti suomenkielisten teknikkojen seuran kokouksessa uunirakenteista. Tarjanne käsitteli aluksi puun käyttöä polttoaineena.
”(Tarjanne) tuli siihen johtopäätökseen, että polttoaineemme, puu, tulee sodan jälkeenkin olemaan huomattavasti korkeammassa hinnassa kuin ennen sotaa. Tämän johdosta ja kun suurin osa metsätuotteista, niihin luettuina tehdasmaisestakin käsitellyt, kulutetaan lämpöteknillisesti alkuperäisissä ja kaiken kehityksen ulkopuolelle jääneissä uunirakenteissa.”
Tämän vuoksi teknikoiden oli syytä ryhtyä kehittämään lämpöteknisesti parempia uuneja. Tarjanne piti tärkeänä myös ”uuden kotimaisen polttoaineen hankkiminen kehittämällä polttoturveteollisuutta meidän ilmastollisia olosuhteitamme vastaavalle kannalle”.
Uunien yksi merkittävä puute oli Tarjanteen mukaan se, että ne oli yhdistetty savupiippuun ylhäältä, jolloin lämpöisin ilma johdettiin ulos.
”Palokaasut ovat johdettavat pois uunista alhaalla, jonne pellit ja venttiilikin ovat sijoitettavat. Tämän sovituksen kautta pääsee uuni vapaasti laajenemaan, siihen koottu lämpö säilyy siellä paremmin vuotamatta savupiippuun, ja ilmaa vaihdettaessa syntyy mahdollisimman pieni lämmön häviö sen kautta että kylmin ilma johdetaan huoneesta pois.”
Huhuja sodasta Yhdysvaltojen ja Saksan välillä
Sodan syttymisestä Yhdysvaltojen ja Saksan välillä liikkui yhä enemmän huhuja helmikuun lopulla. Lontoosta Pietariin saapunut sähkösanoma väitti sodan jo alkaneen.
”Amerikan lähettiläs Gerard on kääntynyt Espanjan hallituksen puoleen anoen sotilassuojelusta matkallaan Amerikaan ’sodan syttymisen johdosta Saksan ja Yhdysvaltain väliltä’ , sanotaan siinä sananmukaisesti.”
Uusi Suometar päätteli, ettei tieto pitänyt paikkaansa. Sähkösanoma on lähetetty Lontoosta 26. helmikuuta, eikä mikään suoranaisempi tieto ollut saapunut näin tärkeästä asiasta, mikä antoi aiheen olettaa käännösvirhettä: ”On sanottu sodan syttymisen johdosta, kun tulisi olisi ehkä ollut sanottava Gerardin anoneen sotilassuojelusta sodan syttymisen varalta tai jotakin semmoista.”
Lehden mielestä olisi outoa, jos tieto sodan syttymisestä tulisi ”toisarvoisen sähkösanoman sivutietona”. Yhdysvalloista kantautuneet tiedot olivat olleet toisaalta hieman epämääräisiä. Täyttä varmuutta ei ollut siitäkään, oliko presidentti Wilson ”todellisuudessa kongressilta anonut niitä sotavaltuuksia, joista niin paljon on ollut puhetta”.
Uuden Suomettaren Kalevala-numeron kuvituksena on muun muassa piirroskuvia runonlaulajista.
Rasputinin suhteet vaikutusvaltaisiin venäläisiin. Elintarvikepula kapitalismin syytä. Muuttoliike Helsinkiin jatkuu – syntyneisyys laskussa. Vaivaishoitokurjuus huipussaan Kuortaneella. Ammattiyhdistysliike kovassa kasvussa. Lumentulo vaikeuttanut liikennettä. Helsinkiläisten maidonsaanti heikentymässä. Veriteko Pispalassa. Halkojen jako surkealla tolalla Helsingissä. Jokaisen työläisen kannattaa kehittää puhujantaitojaan.
Työmies käsitteli Rasputinin murhaa lähes puolen sivun verran 6.1.1917. Sensuuri kuitenkin poisti aineistosta suuren osan. Julkaistu osuus käsitteli Rasputinin suhteita Venäjän kirkon ja politiikan mahtimiehiin. Moskovan metropoliitta Vladimir suhtautui Työmiehen venäläislehdistä poimimien tietojen mukaan Rasputiniin torjuvasti, minkä tämä myös hyvin tiesi. Rasputin toimikin aktiivisesti Vladimirin siirtämiseksi Kiovaan. Lopulta näin myös tapahtui.
”Kerran, kun muuan nainen saapui metropoliitta Vladimirin luo mukanaan Rasputinin kirjoittama suositus, repi piispa suosituksen rikki ja sanoi: ’Ettekö häpeä tulla luokseni Grigori Rasputinin kirjoittamien suositusten kanssa, ettekö tiedä, että Rasputin on mätäpaise, josta on välttämättömästi pelastuttava. Jos teidän asianne on oikea, teen sen puolesta kaikki ilman tällaista pakanallista kirjotusta, mutta jos sen puolesta ei voi mitään tehdä, niin ei tämä kirjoituskaan auta.’ Nainen oli syvästi punastunut.”
Rasputininia aluksi tukeneet piispat Hermogen ja Theofan sekä pappismunkki Iliodor vaikuttuivat hänen askeettisuudestaan. Myöhemmin he huomasivat miehen olevan tyystin toisenlainen. Hermogen kehotti Rasputinia tammikuussa 1912 luopumaan irstailustaan ja menemään luostariin. Rasputin ei tätä kuitenkaan luvannut. Piispa katsoi Rasputia pitkään, teki ristinmerkin ikonin yli ja lausui:
”No niin, muista, Grigori, kuningas Davidin sanat: syntisen kuolema on kauhea!”
Rasputinin vaikutus synodissa
Rasputinin vaikutusvalta Venäjän kirkkoon oli suurimmillaan valtakunnanneuvoston jäsenenä 1906–1911 toimineen Vladimir Karlovitš Sablerin toimiessa synodin yliprokuraattorina 1911–1915. Rasputin antoi synodin virkamiesten luo pyrkineille jatkuvasti suosituksia, joiden yläosassa oli ristinmerkki ja alla kirjoitus:
”Rakkaani, ota hänet vastaan ja kuuntele. Grigori. Erittäin tärkeissä asioissa Rasputin kirjotti: ”Ota vastaan, kuuntele, tee kaikki. Minun on tarpeen, tule luokseni, kerro, Grigori.”
Rasputin vaikutti avioerojuttuihin ja piispojen nimityksiin siirtoihin. Tobolskin piispaksi pääsi hänen tuellaan Barnabas, joka lähes lukutaidoton talonpoika.
Sabler ei suostunut venäläislehtien mukaan ottamaan vastaan Rasputinin vastustajia. Heistä pappismunkki Iliodorin oli jopa paettava maasta.
Sen sijaan Johannes Kronstadilainen suhtautui alun alkaen kielteisesti Rasputiniin. Heidän tavatessaan Johannes kieltäytyi tuttavuudesta. Hän puhui sittemmin Rasputinin aikaansaamasta yhteiskunnallisesta turmeluksesta.
Kapitalismin häiriöt johtaneet elintarvikepulaan
Nimimerkki ”Kam” arvioi elintarvikekysymyksen alkaneen kiinnostaa valtaapitäviä vasta maailmansodan aikana. Työväenluokalle elintarvikkeet olivat olleet sen sijaan aina elinkysymys. Elintarvikepula toi nimimerkin mielestä esille kapitalismin heikkoudet entistä selvemmin.
”Elintarvikepula on siis kapitalismin seuraus. Selvää on silloin, että sen täytyy kärjistyä, jos kapitalistinen talousjärjestelmä vakavasti häiriintyy. Sodan puhkeaminen aiheutti sellaisen häiriintymisen. Kansainvälinen tavaranvaihto halvaantui joko kokonaan tai ainakin tuntuvasti vaikeutui. Siten ihmisten ja eläintenkin ravinnoksi käytettyjen valmiitten tuotteitten tai tarvittavien raaka-aineitten kuljetus niistä maista, missä niitä valmistetaan yli oman tarpeen tai ainakin myös poisvietäväksi, niihin maihin, missä niitä syystä tai toisesta ei valmisteta niin paljon kuin tarvittaisiin, on ollut kovin hankalaa, kallista, ellei vallan mahdotontakin.
Merkitystä vailla ei myöskään voi olla se seikka, että valtavat joukot elävää tuotantovoimaa on joutunut kiinnitetyksi varsinaisiin sotatehtäviin tai niitä tukea tarkottaviin, mutta ainakin pois esim. elintarvetuotannossa.”
Epäkohdat tuotava julki
Elintarviketilanteen pysyvä korjaaminen vaati ”Kamin” mielestä ”kapitalistisen monopoolin ja riistämisen sekä voitontavoittelun lopettamista”. Siihen ei kuitenkaan ollut lyhyellä tähtäimellä mahdollisuuksia. Siksi oli pyrittävä helpottamaan pulaa muilla keinoilla.
”(…) Hätä ja huoli toimeentulosta ajaa työväenjoukkoja liikkeelle vaatimaan toimenpiteitä, jotka vallitsevaa elintarvikepulaa lieventäisivät. Semmoisina toimenpiteinä on pidettävä: tuotannon lisäämistä, saannin helpottamista, pilaantumisen ja tahallisen hukkaamisen estämistä, kätkemisen ja salaamisen torjumista, keinottelun ja huijauksen hillitsemistä, jaon tarkotuksen- ja oikeudenmukaisemmaksi saattamista ja valvomista sekä hintakiskonnan rajottamista tarjolla olevilla keinoilla.”
Tätä toimintaa oli jatkettava, vaikka ”Suomen omistavat luokat sokeassa itsekkyydessään ovat laiminlyöneet suurelta osin nekin mahdollisuudet, mitä olisi ollut kiperän elintarvikekysymyksen edes jonkun verran järjestämiseksi”. Ne olivat sen sijaan ”niin kokonaan heittäytyneet sota-ajan ylimääräisen voiton virtaan, että sen kautta ovat sitä pulaa vielä monin tavoin pahentaneet”. Työväestön oli tästä huolimatta tuotava epäkohtia ilmi lehdistönsä ja järjestöjensä kautta, mikä edisti paitsi työväenluokan myös koko yhteiskunnan etua.
Syntyvyys aleni Helsingissä 1916, muuttoliike jatkui vilkkaana
Helsingin väkiluku kasvoi 1910-luvulla vuosittain ”usealla tuhannella hengellä, jotka yleensä kuuluvat parhaassa iässä oleviin väestön ryhmiin”. Silti syntyneiden määrä aleni nopeasti. Vuonna 1910 Helsingissä syntyi 3 807 lasta ja 1916 enää 2 986 lasta. Tuhatta asukasta kohti lasku oli huomattava: 1910 tuhatta helsinkiläistä kohti syntyi 26,3 lasta, ja kuusi vuotta myöhemmin 16,7 lasta.
”Syntyneisyyden vähenemisen voisi katsoa sodan viaksi, jollei tämä ilmiö olisi jo selvänä näkynyt ennen sotaakin. Sota korkeintaan on voinut lisätä syitä, jotka lapsiluvun supistamiseen johtavat.
(…) Luonnollinen väestönkasvu oli 781 henkeä. Luku oli korkeimmillaan vuonna 1909, jolloin syntyneitä oli 1 717 enemmän kuin kuolleita.
Helsingin väestö kasvoi 6 485 hengellä vuonna 1916. Pääosan kasvusta selitti 5 700 uuden asukkaan muutto kaupunkiin. Heistä 4 666 liittyi suomenkielisiin seurakuntaan ja 1 034 ruotsinkielisiin seurakuntaan.”
Vaivaishoitokurjuus huipussaan Kuortaneella
Myös Työmies lainasi Vaasa-lehden uutista Liisa Lönnin kovasta kohtelusta Kuortaneella. Sokea ja liikuntakyvytön 93-vuotias Lönn joutui väkipakolla sijoitetuksi torppari M. Kuusiston asuntoon.
Vaasa-lehti päätti uutisensa viranomaisille osoitettuun toivomukseen. Heidän olisi ryhdyttävä asian vaatimiin toimiin, jotta mielet rauhoittuisivat ja ”moiset hirmunäytelmät” eivät toistuisi. Työmiehen mielestä tämä ei riittänyt vaivaishoidon ongelmien ratkaisuksi.
”Suomettarelainen lehti toivoo, että manttaalimiesten vaivaishoitokomennosta ei annettaisi noin räikeitä näytteitä, Sellaiset ’järkyttävät’ mieliä. Työläisissä herättävät tämänlaiset näytelmät yhä päättäväisempää pyrkimystä saada alentava vaivaishoitojärjestelmä poistetuksi ja tilalle riittävät eläkkeet, jotka takaisivat raatajille rauhaisan elämän illan.”
Ammattiyhdistysliike kovassa kasvussa
Nimimerkki ”-lo” tarkasteli vuotta 1916 ammattiyhdistysliikkeen kannalta. Vuosi oli etenkin teollisuuskapitalisteille erittäin hyvä. Voitot olivat Työmiehen mukaan niin suuria, ettei niitä voinut enää salata. Ja tulevaisuus näytti tuovan entistä muhkeampia lisävoittoja epävarmoista ajoista huolimatta.
Työväestölle vuosi oli heikompi. Palkat eivät pysyneet Työmiehen mukaan elinkustannusten nousun mukana. Työntekijät joutuivat elämään yhä enemmän kädestä suuhun.
Työväen järjestötoiminnan kehitys näytti sen sijaan valoisammalta. Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä oli kasvanut vuoden alussa syyskuun loppuun mennessä 16 prosenttia (30 150 à 35 941). Jäsenmäärä oli järjestön vajaan kymmenvuotisen historian korkein. Myös jäsenten halukkuus maksaa jäsenmaksunsa oli parantunut merkittävästi.
”Mutta suuriarvoisempaa kuin tämä jäsenmäärän kasvu, on ammatillisen toiminnan tulevaisuuden kannalta ehkä saavutuksen ammatillisen järjestäytymisen sisäisessä kehittämisessä. Useissa järjestöissä aletaan toiminta saada entistä ’ selvemmille vesille’. Kun järjestöjen toiminta ei ole voinut tunnetuista syistä kohdistua ulospäin, on tehty sisäistä korjaustyötä. Sen hedelmät tulevat täydellisesti näkyviin vasta sitten, kun järjestöjen jäsenten kypsyys joutuu työn ja pääoman välisissä kamppailuissa koetukselle, mutta monia edistymisen merkkejä on jo nytkin voinut todeta ilmenneen.”
Kommentti: Kirjoittaja viittasi ”tunnetuilla syillä” maailmansodan aikana voimassa olleeseen lakko- ja mielenosoituskieltoon. (JK)
Helsinkiläisten maidonsaanti heikentymässä
Maidonsaanti heikentyi Helsingissä ja muissa kaupungeissa talvella 1917. Monet maitokaupat sulkivat ovensa, kun myytävää ei enää ollut.
”Maitoasia meillä näyttää kärjistyvän vielä entisestään. Siihen olettamukseen viittaavat ne selostukset, joita lehdissä on ollut. Kerrottiinhan eilen m. m. että yksi kaupungin suurista maidonjakelijoista sulkee huomattavan määrän myymälöitään. Samanlaiseen tulokseen arvellaan toistenkin joutuvan maidon saantivaikeuksien takia – niin ovat ilmoitelleet. Maitomyymäläin sulkemiset tulevat tietysti aiheuttamaan kuluttajille maitopulaa, lisäämään runsaasti niitä vaikeuksia, joita sen saamisessa tähän asti on ollut.”
Maidonjakelijat selittivät maitopulan johtuvan siitä, että meijerit kirnusivat mieluiten maitonsa voiksi. Niiden oli kuitenkin toimitettava senaatin määräyksenä maitoa myös kotimaiseen kulutukseen. Työmiehen mielestä voinvientiin sidotun maitojakelun ja myynnin keskittäminen Suomen Maito -nimiselle yhtiölle aiheutti epäkohtia. Yhtiöllä oli Työmiehen mukaan ollut ajoittain maitoa niin paljon, että sen oli annettu jäätyä rautatievaunussa, kun sitä ei ollut saatu kaupaksi. Lisäksi Suomen Maidolla oli Helsingissä vain neljä myymälää.
Työmies vaati Helsingin kaupungin elintarvikelautakunnalta toimia maidonjakelun järjestämiseksi. Muuten kaupunkilaiset olivat vaarassa jäädä ilman ”tätä tärkeätä ravintoainetta”.
Lumentulo haitannut liikennettä
Vuosi 1917 alkoi talvisena. Lämpötila oli selvästi pakkasen puolella ja lunta satoi runsaasti. Lumentulo vaikutti Helsingissä muun muassa raitiovaunuliikenteeseen.
”Perjantaina alkanut lumentulo, joka yhtämittaa jatkui vielä eilisenkin päivän, vaikkakaan ei enää yhtä sakeana, on jossain määrin vaikeuttanut liikennettäkin. Kaupungin raitioteillä pidettiin koko lauvantaiyön aurausta käynnissä, niin että raitiovaunut klo 8 aikaan aamulla saattoivat aloittaa säännöllisen liikenteen. Pienempiä seisauksia sattui kuitenkin päivän mittaan. Jälkivaunut oli poistettu myös vaunuista.”
Verinäytelmä Pispalassa
Tampereen lähellä Pispalan työväentalolla uudenvuodenaattona järjestetyissä konepajalaisten iltamissa sattui veriteko. Iltamiin tuli myös poliisin kirjoissa ennestään ollut työmies Svante Kekkonen toisen miehen seurassa. Molemmat olivat päihtyneitä, eikä heille myyty lippuja. He saivat kuitenkin liput pikkupoikien avustuksella.
Järjestysmiehet pyysivät paikalla olleita poliisikonstaapeleita Väinö Rantasta ja O. E. Vähäojaa poistamaan miehet. Juopuneet lähtivät menemään rauhallisesti ulos, mutta työväentalon portailla Kekkonen iski yllättäen tikarilla poliisi Rantasta rintaan ja kylkeen. Sen jälkeen hän pakeni kaupungin suuntaan.
”Kun lyönnit eivät tuntuneet erittäin voimakkailta eikä Rantanen huomannut teräasetta käytetyn muusta kuin hetken päästä tuntuvasta kirvelystä, lähti hän Vähäojan kanssa taka-ajamaan pakenevaa, kehottaen tätä pysähtymään ja kun ei totellut, ampui parisen kertaa revolverilla ensin ilmaan ja kolmannen kerran Kekkosta osottaen. Kuula sattuikin Kekkosen vasempaan lonkkaan ja pysähtyi hän tällöin niin, että Rantanen sai hänet kiinni, mutta siinä käsirysyssä kierähtivät molemmat maantien oheen.”
Kekkonen vietiin sairaalaan, jossa havaittiin luodin menneen lonkasta suolistoon, joka oli vaurioitunut useista kohdin. Miehelle tehtiin ”vaikea vatsaleikkaus”. Silti hänen tilansa oli huono.
Konstaapeli Rantanen kävi sidotuttamassa haavansa. Kylkeen ja käsivarteen tulleet vammat olivat pienehköjä, mikä todennäköisesti johtui hänen paksuista vaatteistaan. Rintaan tullut pistohaava oli sen sijaan vaurioittanut keuhkopussia. Uhkana oli keuhkopussin märkiminen keuhkopussissa, jolloin seuraukset saattoivat olla hyvin vakavat.
Halkokomitean herrat palelluttavat työläiset
Nimimerkki ”Jonottanut” arvosteli kovin sanoin ”Helsingin herrojen halkokomentoa”. Niin huonosti halkojen jakelu oli hänen mielestään järjestetty.
”Ensinnäkin sitä lappua, jolla sitten puut pitäisi saada, saa jonottaa päivä- ja yökausia. Ja sitten kun sillä lapulla menee puita hakemaan, saa taas jonottaa tuntiakausia. Allekirjoittanutkin oli kokeilemassa, miltä jonottaminen maistuu ja sain sen katkeran kokemuksen, että aamusta iltapäivään asti jonottamisesta tulee kova vilu, nälkä ja nuha.
Hakaniemenrannassa oli jonossa pääosin työläisvaimoja ja lapsia. Naiset toivat selväsanaisesti julki puidenjakelun ongelmat, jotka johtuivat halkokomitean herroista.
”Eräs vanha mummo lausui halkokomiteasta seuraavan arvostelun: ’Halkokomitean herrat toimivat siihen tapaan, ettei ensi talvena tarvitse työläisten enää puita jonottaa, sillä nyt pakkasessa ja pyryssä jonottaissa saavat huonoissa pukimissa olevat jonottajat, varsinkin ne, joilla on heikko terveys, ja erittäinkin lapset, sellaisen taudin, joka vie heidät hautaan tai ainakin vaivaistalolle. Silloin he eivät voi olla enää puita jonottamassa.’”
”Jonottajan” mielestä mummo oli oikeassa. Odottelu 20 asteen pakkasessa huonoissa vaatteissa sai kenet tahansa värisemään. Jonossa seisoi kuitenkin kymmenvuotiaita lapsiakin. Heitäkään halkokomitea ei säälinyt. Tilanne ei korjautunut nimimerkin mielestä ennen kuin työväestö saisi kunnallisen vallan käsiinsä.
Jokaisen työläisen kannattaa kehittää puhujantaitojaan
Työmies antoi ohjeita työväenpuhujille amerikkalaisen Arthur M. Lewisin kirjasen pohjalta. Amerikan suomalaisten sosialistijärjestö oli julkaissut kirjasen suomennettuna.
”Järjestäytyneen työväen täytyy riveistään kehittää yhä parempia puhujia. Todellakin, jokaisen puoluetoverin olisi oltava puhuja. Hänen on esiinnyttävä tuttavapiirissä, työpaikalla, yhdistyksissä, edustajakokouksissa ja yleisissä kokouksissa. Hänen täytyy herättää nukkuvia, innostaa uneliaita, virkistää väsyviä, hänen täytyy voittaa vastustajat väittelyssä – pienemmässä ja suuremmassa piirissä – hänen täytyy puoltaa kantaansa keskinäisissä menettelytapaväittelyissä niin ammattillisella alalla kuin puoluetoiminnassakin. Erityisinä ajankohtina, kuten vaalien edellä, työriitaisuksissa y. m. täytyy ’mobilisoida’ kaikki kynnelle kykenevät puhujareservit. Siltä varalta on varustauduttava.”
Näin tarkasteltuna jokaisen työläisen – niin miehen kuin naisen – oli Työmiehen mukaan syytä kehittää puhetaitoaan. Artikkelisarjan ensimmäinen osa keskittyi äänenkäyttöön ja puheen aloittamiseen. Hyvä ja heti asiaan vievä aloitus oli tarpeen kuulijakunnan luottamuksen herättämiseksi.
”On melkein mahdotonta lyödä naulaa oikein sisään, jos on kerran väärin alettu, ja taitava työläinen vetää sen pois ja lyö uudestaan. Mutta sellaista virhettä ei puhuja voi korjata – ei ainakaan sillä kertaa.”
Kuva: Vuoden 1917 alun elokuvatarjontaa. Antikristuksen henkäyksen aiheena oli taistelukaasujen käyttö maailmansodassa.
Uusi Suometar jatkoi loppiaisena joulukuun lopussa 1916 murhatun Grigori Rasputinin elämänvaiheiden esittelyä. Rasputinia käsittelevän pääartikkelin alusta sensuuri poisti pitkän tekstiosuuden. Uusi Suometar julkaisi kaikkiaan noin sivun verran Rasputinin elämänvaiheita käsitteleviä muistikuvia ja ”Russkie Slovo” -lehden laatiman Rasputinin ”curriculum vitaen”.
”Murhatun henkilöllisyys, kirjoittaa ’Russk. SIovo’ ja se suunnaton vaikutusvalta, joka hänellä oli byrokraattisissa piireissä, vaativat yksityiskohtaisempaa katsahdusta hänen elämäkertaansa ja luonteeseensa.”
Russkie Slovon mukaan 1907 alkoi Tobolskin kuvernementin Pokrovskojen kylässä levitä huhuja pyhän miehen ilmestymisestä. Paikalliset lausuivat nimityksen aluksi halveksuen, mutta siihen suhtautua pian alettiin vakavammin. Talonpoikia hämmästytti, kun talven Pietarissa oleskellutta Rasputinia seurasi Pokrovskojeen korkeassa asemassa olevia naisia, kuten ruhtinattaria ja kenraalittaria.
”Vainaja pukeutui silloin vanhoihin huopasaappaisiinsa, palttinapaitaan ja talonpoikaisiin housuihin ja tässä asussa keikaili hän kylällä hienoihin hattuihin pukeutuneiden naisten seurassa, jotka käsikoukkua kulkivat hänen kanssaan kirkkoon paikallisia talonpoikia kainostelematta. Naiset katselivat häntä silmiin ja ylistivät häntä ’pyhäksi isäksi’. Vanhoihin talonpoikiin teki tämä kulkue painostavan vaikutuksen. Paheksuen he huudahtivat: – ’Mikä pyhimys tämä on, joka on naisiin sekaantunut.’”
”Russkie Slovon” mukaan 46-vuotiaan kuolleen Rasputinin isä oli poikansa kuollessa vielä elossa ja asui edelleen Pokrovskojen kylässä. Hän oli ”laillisissa naimisissa” 48 vuoden ikäisen naisen kanssa. Parilla oli kaksi täysi-ikäistä lasta: poika ja tytär. Rasputin itse asui Pokrovskojessa vanhassa puurakennuksessa. Sen lisäksi hän omisti pienen tuulimyllyn, jonka luokse hän rakensi itsepienen kirkkotapulin, jonka harjalla oli suuri risti.
Paikallisesta nimestä valtakunnalliseksi kuuluisuudeksi
Rasputinia pidettiin ennen 30-vuotiaana tapahtunutta kääntymystään juoppona ja irstaana miehenä, joka juopottelun lisäksi tappeli ja haukkui ihmisiä. Hänen käytöksensä muuttui erään Tjumeniin suuntauneen matkan aikana. Sittemmin Tomskin hengellisen seminaarin rehtorina toiminut Miletia Saborovski, silloinen hengellisen akatemian ylioppilas, teki Rasputiniin erittäin voimakkaan vaikutuksen. Jonkun ajan kuluttua lähti Rasputin matkoille käyden Abalakin luostarissa, Verhotarissa, Odessassa, Kiovassa, Moskovassa, Kasanissa ja Pietarissa.
”Matkoilta palattuaan muuttui hän vieläkin jumalisemmaksi. Pappia aikaisemmin saapui hän kirkkoon, jossa hän asettui ovensuuhun polvilleen hartaasti ristiten silmänsä ja hakaten otsaansa maahan, niin että siitä alkoi vuotaa verta. Hän alkoi puhua salaperäisesti, katkonaisin lausein, ja osoitti profetallisia taipumuksia. Kun häneltä kysyttiin jotakin, oli hän pitkän aikaa ääneti, ikäänkuin ajatellen, vihdoin lausuen ikäänkuin unissaan muutamia salaperäisiä, katkonaisia lauseita.”
Rasputinin muuttuminen paikallisesta suuruudesta valtakunnalliseksi kuuluisuudeksi hämmästytti kyläläisiä. Kotikylässään oleskellessaan hän sai viestejä lukuisilta Venäjän eliittiin kuuluvilta:
”Tähän aikaan oli Raaputin jo Pietarissa, mistä hän kotikylään saapuessaan sai hyvänhajuisia kirjeitä kreivittäriltä ja ruhtinattarilta. Nämä kirjeet joutuivat tavallisesti lukutaitoisten kyläläisten luettaviksi. Myöskin sähkösanomia, saapui Rasputinille eri henkilöiltä: kirkkoherroilta, akatemikoilta, kenraaleilta ja vieläpä entiseltä ministerineuvoston puheenjohtajalta Stolypiniltakin. Mutta enimmin kirjoittivat hänelle ylhäisöön kuuluvat naiset, jotka aina päättivät kirjeensä sanoin; ’Suutelen teidän käsiänne ja jalkojanne’.”
Ympärysvallat hylänneet keskusvaltojen ehdotuksen
Ympärysvaltojen vastauksesta keskusvaltojen rauhantunnusteluun saatiin lisätietoja vuoden 1917 alussa. Sen sisältö ei yllättänyt.
”Että vastaus tulisi olemaan jyrkästi hylkäävä, se tiedettiin melkein heti niistä puheista, joilla asianomaiset ministerit Ranskassa, Englannissa, Venäjällä ja Italiassa kiiruhtivat vastaamaan Saksan valtakunnankanslerin joulukuun 12 pnä pitämään rauhanpuheeseen vielä ennen kuin keskusvaltain esitystä Yhdysvaltain kautta ehditty toimittaa ympärysvalloille. Kun tämän jälkeen vielä saatiin tietää H. M. Venäjän Keisarin armeijalle ja laivastolle joulukuun 25 pnä antama päiväkäsky, täytyi viimeistenkin epäilysten haihtua vastauksen pääsisältöön nähden.”
H.M. Venäjän Keisarin päiväkäskyyn sisältyivät rauhanehtoina vapaan Puolan muodostaminen kaikista kolmesta eri valtakuntaan kuuluneesta alueesta sekä Konstantinopolin ja Mustastamerestä Välimerelle johtavien salmien siirtyminen Venäjän valtaan. Tämä vaatisi keskusvaltojen täydellistä kukistamista, sillä ”vaatimusten täyttäminen edellyttää puolalaisten alueiden valloittamista Saksalta ja Itävallalta ja Turkin tarkoittamista Europasta”.
Rauha ”vain yhteisesti ja yksissä neuvoin”
Yhdysvaltain Pariisin lähettiläälle jättämässään vastauksessaan ympärysvallat korostivat vastauksensa olevan yhteinen. Venäjä, Ranska ja Englanti painottivat myös tekevänsä liittosopimuksensa velvoittamina rauhan ”vain yhteisesti ja yksissä neuvoin”. Ympärysvallat katsoivat keskusvaltojen tehneen esityksensä vain pyrkiäkseen vaikuttamaan sodankulkuun aiheuttamalla epätietoisuutta ympärysvaltojen väestössä.
Uusi Suometar arvioi, etteivät myöskään Yhdysvaltojen presidentin Woodrow Wilsonin tunnustelut siitä, ”kuinka lähellä rauhan mahdollisuuksia ihmiskunta on, tule johtamaan keskusliiton esittämään rauhanneuvottelukokouksen kokoonkutsumiseen”. Sodan jatkuminen tuntemattomaan tulevaisuuteen näytti vääjäämättömältä.
”Mutta, kuten sanottu, siitä mitä tähän saakka on julkisuuteen tullut, käy kyllä selkeästi ilmi, että rauhanneuvotteluista ei ole toiveita. Ainoana rauhanharrastajain lohdutuksena on se, että rauha kuitenkin nyt ensimäistä kertaa on ollut vakavan keskustelun alaisena. Vaan sanasta on pitkältä tekoon, ehdotuksesta pitkä matka todellisuuteen. Kuinka pitkä, sitä saattaa kukin ylläesitetyn nojalla vaikutelmiansa mukaan aavistaa.”
Maitopula Turussa
Piikkiön osuusmeijeri oli lopettamassa maidon myynnin kaikissa kolmessa myymälässään Turussa, koska meijeri sai kirnuamalla maitonsa voiksi enemmän tuloja. Myös Paimion meijeristä oli kaupungin elintarvelautakunnantoimitsijan saamien tietojen mukaan odotettavissa entistä vähemmän maitoa.
”Paimion meijerin vuokraaja on näet ilmoittanut, että meijeriin tuotu maitomäärä on viime aikoina melkoisesti vähentynyt, johtuen siitä, että Tarvasjoetta ja Sauvosta on maidontuonti kokonaan loppunut.
Syynä siihen, että Tarvasjoelta ja Sauvosta ei enää tuoda maitoa Paimion meijeriin on taas se, että maidentuottajat sanotuilla paikkakunnilla ovat ruvenneet myymään maitonsa Valiolle, joka myymällä sen Helsingissä tai voiksi muuttamalla ja myymällä voin Pietarissa melkoisen korkeista hinnoista, kykenee tilittämään maidontuottajille aina 7 mk voikilosta ja noin 3 penniä maitolitraa kohti enemmän kuin esim. Paimion meijerin vuokraaja, hänen kun on pakko myydä maito Turussa voimassaolevasta rajahinnasta.”
Maitokysymyksen vaikeutumisen vuoksi elintarvelautakunta päätti anoa uudelleen senaatilta maidon rajanhinnan korottamista niin paljon, että se olisi oikeassa suhteessa voin tilityshintoihin. Toisena vaihtoehtona oli voinviennin rajoittaminen siten, ettei se vähentäisi maidonsaantia Suomessa.
”Elintarvelautakunta on äskettäin toimituttanut tiedustelun siitä, paljonko nykyään on maitoa turkulaisissa maitokaupoissa ja paljonko sitä oli vastaavana aikana viime vuonna, ja on tällöin havaittu, että kaupungin kaikissa maitomyymälöissä on tätä nykyä noin 3,700 litraa vähemmän maitoa päivää kohti kuin viime vuonna.”
Mistä polttopuita Helsinkiin?
Pakinoitsija ”Matin” (Antti Jalava) mukaan polttopuista oli maksettu jo 130 markkaa syleltä ja jopa lähiseudulla kaupungin ulkopuolellakin. Ajoittain puita oli vaikea saada millään hinnalla. Puiden tarve oli suuri, kun ”pakkanen porottaa ja puhuri puskee kiivaimmillaan”.
”Turhiin mennein toivein on taas kaupunginkin halkomyymäläin edustalta jonottanut ihmisiä läpi yönkin illasta aamuun. Kaupungin halkokonttori on luvannut Loppiaisen aikana antaa tietoja polttopuiden saannista konttorin välityksellä. Tätä kirjoittaessa ei niitä vielä ole näkynyt.”
Lehdistä ”Matti” oli lukenut, ”että entisessä pääkaupungissamme, Turussa”, oli otettu käyttöön halkokortit voikorttien tapaan. Hänestä Helsingissä kannatti pohtia samaan järjestelmään siirtymistä, sillä talvinen halkojonotus oli vaikeampaa kuin syksyn 1916 voijonotus.
Kansakouluja kiusaa ahtaus
”Matti” kiinnitti Helsingin kirjeessään huomiota myös kansakoulujen huoneistopulaan, jota pääkaupungin asuntopula pahensi. Koulujen käytössä olleita luokkatiloja oli otettu asuntokäyttöön. Joidenkin luokkien tilat olivat ennen kevätlukukauden alkaessa 10. tammikuuta
”Kunta saanee tässä kipeässä tarpeessaan apua hallitukselta siinä muodossa, että kaupungin kansakoululuokille myönnetään tilaisuus iltapäivin työskennellä valtion koulujen luokkahuoneissa. Siinä vaaditaan, molemmilta puolilta hyväntahtoista mukautumista ia valpasta järjestelyä sekä valvontaa, johon ei tietenkään kummaltakaan puolelta bailua puuttune. Ehkenpä oppikoulut ottavat nyt kokeillakseen yhtäjaksoisella lukuvuorolla, joka asetetaan niin aikaiseksi aamupäivällä kuin mahdollista; sellaisen käytäntöön ottamisesta on ollut jo ennen neuvotteluja yksinomaan kasvatuksellisella ja vapaiden aikojen voittamisen käytännölliseltä pohjalta.”
”Matti” arveli myös yksityisten oppikoulujen olevan valmiita kohtuullista vuokraa vastaan valmiita antamaan tilansa tarvittaessa kansakoululaisten käyttöön.
”Tällaisesta järjestelystä voi sukeutua haittoja, mutta on siitä etuakin. Sivistyslaitosten yhteenkuuluvaisuuden ja muukin kansanluokkain yhteistunne kasvaa. Pientä sotajalalla seisomista ehkä muutamien lapsiryhmäin kesken siitä myöskin voi aluksi kehittyä, mutia kyllä se siitä tasaantuu. Tavallisestihan ne koulupoikain puolittain leikkiä, puolittain totta sisältävät sotaurheilut järjestetään syksyn hämäriksi illoiksi eikä enää näin valoisan kevätkauden kääntyessä.
Vanhusta kohdeltu julmasti Kuortaneella
Uusi Suometar kertoi Vaasa-lehden uutisen perusteella 93-vuotiaan Liisa Lönnin julmasta kohtelusta Kuortaneen Ruonankylässä. Lönn siirrettiin väkisin uuteen sijoituspaikkaansa uudenvuoden aattona. Hänet oli määrätty torppari M. Kuusiston hoitoon. ”Vanha Liisa” ei kuitenkaan tahtonut lähteä määrättyyn paikkaan. Hänet kuitenkin pakotettiin muuttamaan Kuusiston torppaan, vaikka muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla jopa 15 markkaa (34 euroa) halvempaa vuotuista hoitomaksua vastaan.
”Liisa Lönn, joka on jo 93-vuotinen, sokea ja huonokuuloinen ja pitkän sekä erittäin työteliään elämänsä tähden kaikkien kunnioittama, vietiin kuin elukka rekeen, käsistä ja jaloista raahaten, vieläpä painettiin suun päätie riepua, ettei vanhuspoloinen, joka vielä on täydellä järjellä, olisi voinut huutaa. Siitä huolimatta kuului avokäsin, paljain päin riutovan vanhuksen voivotus, valitus ja rukous aina kilometrin matkan etäisyyteen, sikäli kuin vanhus sai ääntä estelyiltä ilmoille päästetyksi.”
Tapausta seurannut suuri kansanjoukko oli Vaasa-lehden mukaan kauhuissaan. Tapahtuma järkytti seutukuntaa ja sai mielet kuohuksiin.
Gallen-Kallelan seinämaalaus viimein Kansallisteatteriin?
Uusi Suometar kehotti lukijoitaan menevään Kansallisteatterin Peer Gynthin juhlanäytäntöön 9. tammikuuta. Näytännön tulot ”lankesivat rahastoon, jolla on aikomus hankkia suuri seinämaalaus teatterin alemman käytävän koristamiseksi”. Tavoitteena oli toteuttaa pitkään vireillä ollut suunnitelma:
”Ajatus Kansallisteatterin koristamisesta on jo vanha, se syntyi mihin aikoihin, kun uuden talon suojat olivat vielä rakennuksen alaisina. V. 1901 lahjoitti valtiopäivämies KaarIo Piilonen 4,000 markkaa pohjarahastoksi seinäfreskojen aikaansaamiseksi teatteriin, ja eräät kansallisen näyttämön ystävät, vapaaherrat E. G. Palmén, Seb. Gripenberg, valtioneuvos E. Aspelin-Haapkylä ja professori O. E. Tudeer, ryhtyivät muutamia vuosia sen jälkeen neuvotteluihin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan kanssa. Taiteilija innostuikin asiaan ja kävi heti tavallisella tarmollaan laatimaan luonnoksia. Mutta erinäisien epäedullisten olosuhteiden vuoksi täytyi asian kumminkin sillä kertaa jäädä odottamaan otollisempaa aikaa.”
Oikea aika näytti olevan käsillä vuoden 1917 alussa. Uuden Suomettaren mukaan Gallen-Kallela viimeisteli maalausta, ja ”taloudellisen puolen” järjestely oli jo hyvällä tolalla. Kansallisteatterin ystäviä lehti kehotti edistämään ”kauniin ajatuksen pikaista toteutumista täyttämällä tiistai-iltana teatterin katsomon viimeistä sijaa myöten”. Juhlanäytännön lipunhinnat olivat tavallista korkeammat.
Otto Mannisen suomentama Henrik Ibsenin draamallinen runoelma, johon musiikin oli säveltänyt Edvard Grieg, nähtiin jo 31. kerran. Helsingin kaupunginorkesteri soitti esityksessä professori Robert Kajanuksen johdolla. Koreografeina olivat toimineet Toivo Niskanen ja Maggie Gripenberg, joka oppilaineen esiintyi peikko- ja arabialaistansseissa.
Uusi keksintö: kokoontaitettava kangasvene
Uusi Suometar esitteli Helsingin Purjetyöliikkeen omistajan I. A. Järvisen uusimman keksinnön, kokoonpantavan kangasveneen. Järvinen oli aikaisemmin tehnyt keksintöjä kangassänky- ja teltta-aloilla. Uusi Suometar arveli, että veneellä tullee olemaan suuri merkitys etenkin urheilijoille.
”Vene, joka on rakennettu vedenpitävästä kankaasta, automaattisilla teräslukoilla varustetuilla kaarilla ja istuimilla, on erittäin kevyt. Kolmea hengen vene esim. painaa 20 kiloa airoineen päivineen. Se voidaan asettaa käyttökuntoon muutamassa sekunnissa ja on varma, niin tyynellä kuin tuulisellakin säällä sekä erittäin helppo kääriä kokoon ja kulettaa kuin tavallista matkalaukkua ainakin. Keksintö on suojattu patentilla koti- ja ulkomailla.”
Vene oli nähtävillä ja tilattavissa Järvisen osoitteessa Länsiranta 12 avatussa näyte- ja myyntihuoneustossa.
Sensuuri jätti Uuden Suomettaren 6.1.1917 ilmestyneestä Grigori Rasputinia käsittelevän artikkelin alusta jäljelle vain otsikon ja piirroskuvan.
Kapitalistit keräävät ”sotasaalista”. Suuri lihakätkö löydetty Mustikkamaalta. Mosabackan kuluttajilta paheksumislause kunnanvaltuustolle. Kirjatyöntekijäin liitto 20-vuotias. Matkustajavero Venäjän Punaiselle Ristille. Kesäisten vaalien tuloksen tarkastelua Ankara yhteentörmäys raitiovaunu ja palokunnan ajopelit ajaneet yhteen. Ammattipainia Työväentalon juhlasalissa uutenavuotena
Nimimerkki ”Kam” tarkasteli vuotta 1916 ja tulevaisuutta otsikolla ”Eteenpäin!”. Maailmansota jatkui, eikä sen loppu ollut näkyvissä, vaikka osapuolet olivat lisänneet sotaponnistuksiaan.
”Sotarintamilla ovat valtavat armeijat seisseet vastatusten, iskeneet toistensa kimppuun, hyökänneet ja puolustautuneet. Tekniikan parhaita saavutuksia on elämän voiman toiminnan tueksi ja avuksi käytetty. Kansain henkisiä, ruumiillisia ja aineellisia voimia on vedetty palvelemaan sodan tarkoituksia. Siten on kuluneenakin vuonna etsitty ratkaisua sodalle.”
Poikkeustilanne painoi leimansa yhteiskuntaelämään ja talouteen. Hinnat olivat nousseet, ja samalla muutamat olivat rikastuneet suunnattomasti.
”Kapitalismi on valtavin ottein kahmaissut itselleen voittoja, se on murtanut lahonneita esteitä, jotka sen tiellä ovat olleet. Se on kerännyt ’sotasaalista’.”
Sota-aika oli sen sijaan työväenluokan kannalta raskasta aikaa. Sen elintasoa heikensivät ”elintarvikenylkyrit ja vuokrakiskurit”. Omistavalla luokalla ei näyttänyt olevan halua ratkaista elintarvikekysymystä. Se näytti tavoittelevan entistä suurempia voittoja ”köyhälistöjoukkojen kurjuuden ja puutteen kustannuksella”.
Nimimerkki totesi Karl Kautskyyn tukeutuen, että pelkkä aselevon pohjalta solmittava maailmansotien osapuolien välillä olisi vahingollinen. Se kiihdyttäisi entisestään varustelua. Rauha oli saatava kestävämmälle pohjalle, jotta sodasta voitaisiin toipua nopeasti.
”Rauha lupaa oIla kestävä silloin, kun sen tapaukset ovat historiallisen kehityksen kulussa. Tällaisissa tapauksista toivutaan pian. Mutta tapaukset, jotka ovat ristiriidassa kehityksen kulun kanssa, jäävät pitkiksi ajoiksi kiusallisen tuntuviksi. Siitä osalliset kansat vain vaikeasti tai eivät ollenkaan tule rauhaan.
Vain yksi seikka voidaan edeltäpäin sanoa: mikä maa voittaakin, sosialidemokratia tulee olemaan ensimäinen sen puolueista, joka vaatii rauhantekoa ja se tulee aina toimimaan kohtuullisuuden hengessä."
Nimimerkin mielestä yhteiskunnalliset olot ajoivat työväkeä järjestäytymään. Tulevaisuus näytti kokonaisuudessaan työväenluokan omaksuman tieteellisen maailmankatsomuksen valossa paremmalta kuin ”maisen elämän hyörinän” keskellä näytti. Silti oli vaikeampi kuin koskaan ennustaa, milloin uuden päivän nousu tapahtuu.
Suuri lihakätkö löydetty
Mustikkamaalta löytyi 30. joulukuuta 1916 suuri lihakätkö veistämönomistaja Matti Salon rakennuksen alta. Lihat oli toimitettu laatikoissa ennen joulua Sörnäisten asemalle, josta ne meneillä oli kuljetettu saarelle.
Kätkössä oli ollut kaikkiaan 740 kg lampaanlihaa ja 210 kg raavaan lihaa. Löytöhetkellä niistä oli jäljellä 633 kiloa. Lihat vietiin kaupungin lihantarkastusasemalle.
”Siellä huomattiin lihat pilaantumattomiksi, koska ne olivat hyvin suolattuja. Poliisi möikin lihat eräälle täkäläiselle kauppiaalle, joka taas poliisin valvonnan alaisena on ne myynyt vähissä erin kuluttajille.”
Toimitetussa poliisikuulustelussa hra Salo ilmoitti lihojen omistajaksi lihanvälittäjä Emil Kajaslammen, joka kuitenkin kielsi asian jyrkästi.
Perjantaina 29.12.1916 järjestettiin Mosabackan Elävien kuvien teatterissa kuluttajien kokous. Osanottajat totesivat, että Malmin ja Mosbackan asukkaat olivat elintarvikekysymyksessä samassa asemassa kuin kaupunkilaiset vaikka maalla asuivatkin.
”Voita ei ole yhdestäkään myymälästä saatu kolmeen kuukauteen. Halkoja on vielä vähin ollut, mutta niistä on kiskottu 110 mk. syleltä, joten heikkovaraiset ei niitä enää jaksa hanttia. Perunoita myöskään ei kaupoissa ole ollut saatavana. Nahkasta ja tulitikuista on myöskin ollut puute. Nyi uhkaa jo jauhopulakin.”
Helsingin pitäjän kunnanvaltuustoa oli kehotettu useaan otteeseen hankkimaan elintarvikkeita. Valtuusto oli kuitenkin toteuttanut vain sokerin jaon kuluttajille. Kuluttajien kokouksen mielestä valtuusto oli ollut huolimaton ja veltto, eikä ollut täyttänyt velvollisuuksiaan, jotka sille olisivat kuuluneet oikeuden ja inhimillisyyden nimissä. Kokous paheksui valtuuston toimintaa ja päätti kääntyä Uudenmaan läänin kuvernöörin puoleen.
Kirjatyöntekijäin liitto 20-vuotias
Vuoden 1897 alussa toimintansa aloittanut Suomen kirjatyöntekijäin liitto vietti 20-vuotisjuhliaan. Jo ennen liiton perustamista Helsingissä oli toiminut vuodesta 1869 Helsingin kirjaltajayhdistys. Sen alkutaipaleella elettiin tyystin toisenlaisissa oloissa kuin 1916.
”Siihen aikaan olivat taloudelliset olot kirjaltajistossa kaikesta päättäen verrattain hyvät. Ja koska pääasiallisesti työnantajat olivat tämän homman alkuunpanijoina, ei sitä tästäkään syystä voida pitää taloudellisen pakkotilan aiheuttamana. Vaikkapa tosin työaika olikin 11–16 tuntiin vuorokaudessa, niin pidettiin sitä sellaisena luonnonlakina, jota tavalliset kuolevaiset eivät saattaneet toiseksi muuttaa.
(…) Muihin ammatteihin kuuluvaa työväkeä eivät kirjaltajat mitenkään voineet pitää vertaisinaan, sillä olivathan he herrasväkeä, pitäen tiukasti kiinni tuosta komealta helähtävästä ’konstförvantti’-tittelistään. Tätä herraskaisuutta todistaa myöskin senaikaiset kirjaltajain toimeenpanemat iltamat, joissa ei voinut ajatellakaan sitä, että miehet olisivat esiintyneet ilman hännystakkia ja valkoisia hansikkaita setä naiset ilman valkoista juhlapukua.”
Käännekohtaa merkitsi kirjapainonomistajien ja kirjaltajien yhteiskokous 1892, jolloin vietettiin Suomen kirjapainotaidon 250-vuotisjuhlaa. Helsingin kirjaltajayhdistys sai tehtäväkseen valmistella maan kattavan työntekijäyhdistyksen perustamista. Suomen kirjaltajaliitto aloitti toimintansa 1897 ensimmäisenä valtakunnallisen ammattiliittona. Se ryhtyi heti toimiin työajan lyhentämiseksi. Liitto sai eri vaiheiden jälkeen vuonna 1900 tehtyä Suomen ensimmäisen koko maan kattavan ”joukkotyösopimuksen”. Aamulehtien latojien työaika lyheni kymmeneen tuntiin ja päättyi viimeistään klo 2 yöllä.
Uusi joukkotyösopimus tuli voimaan 1906. Vuonna 1911 kirjatyöntekijät olivat lakossa peräti 14 viikkoa. Lakko päättyi, kun osapuolet saivat sovittua kuuden prosentin palkankorotuksesta. Jäsenet pitivät tulosta huonona. Sopimus oli edelleen voimassa 1916.
Liiton jäsenmäärä oli kasvanut lähes kolminkertaiseksi (493 à 1 400). Uusia jäseniä kirjansitojien vuonna 1914 tapahtunut liittyminen liittoon, joka muutti nimensä Suomen kirjatyöntekijäin liitoksi.
Matkustajavero Venäjän Punaiselle Ristille
Suomen rautateillä matkustavilta ryhdyttiin vuoden 1917 alusta perimään erityisveroa Venäjän Punaiselle ristille. Jokaisesta menolipusta kannettiin veroa 50 penniä (20 kop.) I luokassa, 35 penniä (15 kop.) II luokassa sekä 25 penniä (10 kop.) III luokassa, jos lipun hinta oli ilman veroja 5 markkaa (2 ruplaan) I ja II luokassa ja 20 markkaa III luokassa.
”Venäläisen Punainen Ristin yhdistyksen hyväksi veroa kannettaessa ei matkustajien ostamien pikajunan lisäpilettien, paikka- ja makuuvaunupilettien maksuja oteta lukuun. Ellei matkustajapiletin hinta siis nouse vähintäin 5 markkaan (2 ruplaan) I ja II luokassa sekä vähintäin 20 markkaan (8 ruplaan) 111 luokassa, ei sanottua veroa kanneta, vaikka se kokonaismäärä, jonka matkustaja suorittaa rautatielle ostetusta matkustajapiletistä yllämainittuine lisä-, paikka- tai makuuvaunupiletteineen, tekisi 5 markkaa (2 ruplaa) tai sen yli I ja II luokassa sekä 20 markkaa (8 ruplaa) tai sen yli III luokassa.”
Kesäisten vaalien tuloksen tarkastelua
Nimimerkki ”Viksari” tarkasteli Työmiehen lisälehdessä kesän 1916 eduskuntavaalien tulosta. Ensinäkemältä sosiaalidemokraattien voitto ei näyttänyt suurelta siirtymältä, vaan pikemminkin jyrinättä ohimenneenä kaukaisena salamana taivaanrannalla. Maailmassa näytti olevan meneillään suurempiakin mullistuksia.
”Sotauutisten takaa kuvastuvat silmiimme poliittiset suhteet. Jokainen muuttunut tilanne panee muuttamaan kuvitelmaa. Rajat siirrähtelevät, värit vaihtuvat, mahdollisuudet muuttuvat alinomaa. Kaikki näyttää kuohuvan kaaoksena. Mutta samalla, kun näitä kuvittelemme, käy meille yhä selvemmäksi, millaista kannunvalamista se on. Katsemme tähtää valtakuntain värien alle. Yhteiskuntaolot luovat väriyhdistelmiä. Poliittiset rajat himmenevät taloudellisten aluerajain rinnalla. Tuotantotapoja ja niissä tapahtuvia muutoksia katseemme hakee. Me näemme, tai ainakin aavistelemme niiden mullistusten vaikutuksia luokkien suhteisiin.”
Tilastot ja kirjallisuus saivat ”Viksarin” kuitenkin vakuuttumaan, että Marxin opit pitivät yhä paremmin paikkansa. Kehitys näytti viitoittavan työväen tietä valtaan. Tähän kehityskulkuun liittyivät sekä kesän 1916 vaalitulos että 1860-luvulla alkanut yhteiskunnallinen muutos. Vaalivoiton valossa sopi tarkastella Suomen historiaa.
”Sen valossa me jälleen kertaamme kansamme historian viime puolen vuosisadan aikana. Me näemme vanhan yhteiskunnan päättyvän 1860-luvun nälkävuosiin. Me näemme maatalouden syvän mullistuksen, pientalonpoikaisluokan aste asteelta tapahtuvan häviön, maaporvarien nousun ja torpparien taistelun työnsä tulosten viime jätteistä, oikeudestaan. Me näemme tukkiliikkeiden nousevan, näemme laitettavan. kanavat, höyrylaivat, rautatiet, sahalaitokset, konepajat, tehtaat, kaupungit. Me näemme kohoaman kapitalistiluokan ja samanaikaisesti syntyvän uusiaikaisen palkkatyöväen. Me näemme papiston ja virta-aatelin, vanhain tilanherrain, ruukinpatruunain ia rusthollarien keskinäisten säätykahnausten väistyvän sivummalle uusien luokkasuhteiden tieltä. Me näemme sisäisten ja ulkonaisten myrskyjen järkyttämän tätä mailman kulmaa, jossa asumme. Me näemme säätylaitoksen sortuvan ja kymmenen vuotta sitten tapahtuneet tilinteon ajat.”
”Viksarin” mielestä kesän 1916 vaalitulos oli rohkaiseva. Se kertoi, että ”meitä on paljon; me odotamme aikaamme”. Sosiaalidemokraattien kannattajia oli paljon yksistään Suomessa, ja vielä enemmän muissa maissa. Kannattajien määrä näytti olevan kasvussa.
”Ja myrskyn ryskiessä nurkissa me katsomme pimeään yöhön odottaen.”
Ankara yhteentörmäys raitiovaunu ja palokunnan ajopelit ajaneet yhteen
Raitiovaunu ja palokunnan ajopelit törmäsivät perjantai-iltana 29. joulukuuta, kun palokunta kutsuttiin eteläiseltä paloasemalta taloon n:o 28 Fabianinkadulla.
”Sammutusmiehistöjen rientäessä palopaikalla pitkin Esplanadin- ja Fabianinkatua sekä poikki Aleksanterinkadun, niin sattui tällöin Töölöstä tulemaan raitiovaunun ja erään ruiskureen Aleksanterin- ja Fabianinkadun kulmauksessa. Palokunnan varotusmerkin kuultuaan oli vaunun ohjaaja pysäyttänyt vaunun, mutta ensimmäisen ruiskureen ohimentyä pani kuljettaja vaunun liikkeeseen, jolloin se törmäsi yhteen toisena tulevan ruiskureen kanssa. Reestä katkesi aisat ja hevonen jatkoi matkaansa. Palosotilas Heino, joka ajoi, paiskautui niin voimakkaasti katuun, että hän sai vaikeita vammoja, m. m. jalka katkesi ja myöskin toinen jalka ruhjoontui pahoin.”
Loukkaantunut palosotilas vietiin hoitoon Kirurgiseen sairaalaan. Vaununkuljettaja Björklund selitti, ettei hän ollut kuullut varoitusmerkkejä. Työmiehen mukaan ”kuljettajan olisi luullut tietävän, että ensimäisen ruiskureen jälessä tulee toisia seisottaa vaunu, kunnes palokunta on ehtinyt ohi”.
Työväentalolla ottelevat uudenvuodenpäivänä klo kahdelta Atleettiklubin entinen painija painija Linddfors ja Jyryn entinen painija A. Jokinen. Voittajalle oli luvassa 50 markkaa.
Ivar Böhling aikoi sutkauttaa Siltalan harteilleen ja saada 65 prosenttia tuotosta. Työmiehen mukaan maailmanmestari A. Järvinen oli treenannut Siltalan ”erikoisesti tätä ottelua varten”.
Ranskasta Työmies oli saanut tiedon, että ranskalaiselle nyrkkeilijä Charpenterielle oli luvattu 200 000 frangia, jos hänet päästetään Amerikkaan kilpailemaan.
”Tuon summan lisäksi pitäisi nyrkkeilyn tuottaa matkakulut, huikeat palkinnot ja hyvät voitot järjestäjille. – Paljon maksavat amerikkalaiset tästä huvista.”
Pietarin maidonvientiin uudet määräykset. Verdunissa ja Sommessa käyty maailmanhistorian suurimmat taistelut. Keskusvaltojen ja presidentti Wilsonin rauhantunnustelut. Sodankulku Romaniassa. Vuoden 1917 enteet paremmat kuin 1867. Sokerijuurikkaastako apua sokeripulaan? Kerenskin puhe valtakunnanduumassa. Lääkäripäivystyksen tarpeellisuus pyhäpäivinä. Raakakumin pula uhkaa kalossien saantia. Agapetus: Voipulan ja arpajaisten vuosi 1916.
Senaatti vahvisti 30. joulukuuta uudet säännökset maidonviennistä Pietariin. Keisarikunnan pääkaupunkiin sai viedä maitoa ainoastaan Uudenmaan, Hämeen, Viipurin ja Mikkelin lääneistä. Lisäksi Paimion meijerillä Turun ja Porin läänistä toimitti Pietariin sterilisoitua maitoa.
Turun ja Porin läänistä oli muutoin lupa kuljettaa maitoa vain Helsingin, Hangon ja Tammisaaren kaupunkien elintarvelautakunnille. Vaasan läänistä maitoa sai toimittaa ainoastaan Tampereen kaupungin elintarvelautakunnalle. Kuopion ja Oulun lääneistä maidon toimittaminen lääninrajojen ulkopuolelle oli ”tykkänään kielletty”.
Pietariin oli lupa viedä senaatin elintarvevaliokunnan vahvistamalla päätöksellä enintään kolmannes karjanomistajien ja maito-osuuskuntien tuotannosta. Kaksi kolmasosaa oli sitouduttava toimittamaan kotimaan kulutukseen ”valtion maitotarkastuslaitoksen määräyksen mukaan”. Viipurin läänissä Kämärän–Ollilan välisten asemien maidonlähettäjät saivat myydä puolet maidostaan Pietariin sillä ehdolla, ”että toisen puolen lähettävät Viipurin läänin kuvernöörin osoitusten mukaan”.
Maidonviejien järjestö sai toimittaa Pietariin mahdollisen ylijäämän niistä lääneistä, joista maito oli lupa toimittaa Pietariin. Sen oli kuitenkin huolehdittava kaupunkien ja taajaväkisten asutuskeskusten tarpeista. Niille oli vaattava ”kutakin asukasta kohti tulee 0,7 litraa päivässä, josta 0,5 litraa kutakin henkilöä kohti ja 0,2 litraa yleisten laitosten, sairaalain, leipomojen y.m. tarpeiksi”.
Verdunin ja Sommen taistelut päättyneet – keskusvalloilta rauhanesitys
Verdunin ja Sommen taistelut olivat päättyneet joulukuussa 1916. Uusi Suomettaren mukaan puolivirallisen englantilaisen laskelman mukaan yksistään Sommessa saksalaisten mieshukka oli ollut noin 700 000 miestä.
”Verdunin taistelut eivät liene niitä verettömämpiä ja ovat kestäneet neljä kuukautta kauemmin; jos suhde on suunnillekaan sama, lienevät ne siis nielleet kappaleen toista miljoonaa miestä. Vain yhdellä puolen. Ei kummakaan, että näitä mainitaan maailmanhistorian suurimmiksi taisteluiksi.”
”Keskusliitto” esitti 12. joulukuun rauhanneuvottelujen aloittamista. ”Ympärysliitto” hylkäsi ehdotuksen, joka sen mukaan ”olisi sisältänyt keskusliiton tunnustamisen voittajaksi”. Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson tiedusteli 22. joulukuuta molemmilta sotivilta valtaryhmiltä, ja tiedusteli niiden ehtoja sodan lopettamiseksi.
”Keskusliitto” on vastannut olevansa valmis rauhanneuvottelujen viipymättömään aloittamiseen, mutta ei ole kuitenkaan esittänyt rauhanehtojaan. ”Ympärysliitolta” ei ole saatu vastausta vuoden loppuun mennessä. Presidentti Wilsonin ehdotusta ovat puolueettomista maista kannattaneet Sveitsi ja Skandinavian vallat. ”Ympärysliitto” on tanskalaisen Berlinske Tidenden mukaan valmistellut noottiaan Wilsonille.
”Nootissa tullaan selvästi osoittamaan turhiksi toiveet, että liittolaiset kieltäytyisivät voitosta rauhansolmiamisen hyväksi, joka tulisi olemaan edullinen ainoastaan Saksalle siinä tapauksessa, että sen aseistetut voimat eivät tulisi tuhotuiksi. Nootissa tullaan myös osoittamaan sodan tarkoitusperät samoin kuin myös Saksan väkivaltaisuusjärjestelmä, jonka se on toteuttanut yli koko maailman.”
Sodankulku Romaniassa
Romanian liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle 28.8.1916. Alkumenestyksen jälkeen romanialaisten sota ”muuttui kuitenkin aivan toiseksi kuin oli odotettu”. (Uusi Suometar oli olettanut Romanian voivan kääntää voimasuhteita itärintamalla ratkaisevasti. –JK) Valloitussota kääntyi nopeasti perääntymiseksi.
”Vallattuaan syyskuussa itäisen ja eteläisen osan Siebenburgenia eli Transsylvaniaa, olj romanialaisten jo lokakuussa peräydyttävä täältä takaisin omille rajoillensa. Täällä puolustautuivat he sitkeästi kuukauden päivät, kunnes marraskuussa kärsivät ratkaisevan tappion Tergu-Jiun luona, mistä oli ensimäisenä seurauksena koko Vähä-Valakian menetys. Ja kun sotamarski Mackensen, joka jo syyskuussa oli vallannut eteläisen osan Dobmdshaa aina Tsernovodan–Konstantsan radan pohjoispuolelle saakka, nyt tuli Tonavan yli Simnitsan kohdalla samaan aikaan kuin kenraali Falkenbaynin johtamat tunkeutuivat Alutan yli Isoon-Valakiaan, syntyi kamppailu Romanian pääkaupungin. Bukarestia, kohtalosta, mikä ratkaistiin suuressa Argesjoen taistelussa. Se päättyi joulukuun 3 pnä keskusliiton voittoon. Seurauksena oli Bukarestin luovutus joulukuun 6 pnä ja sen jälkeen jatkunut Ison-Valakian ja Dobrudshan pohjoisosan siirtyminen keskusliiton haltuun.”
Romanian kärsimä tappio heikensi myös Venäjän armeijan asemaa. Kenraali Aleksei Brusilovin johdolla kesäkuussa 1916 alkanut hyökkäys oli johtanut Itävalta-Unkarin armeijan luhistumiseen, ja pakottanut Saksan ryhtymään toimiin liittolaisensa auttamiseksi.
”Se pakotti keskusliiton asettamaan etevimmän sotapäällikkönsä, marski Hindenburgin ensin ylipäälliköksi koko itäisellä rintamalla ja sittemmin Saksan yleisesikunnan päälliköksi, ja hänen onnistuikin siirtämällä suuria saksalaisia voimia itävaltalaisten avuksi, saada venäläisten rynnistys seisahtumaan Kovelin, Vladimir Volynskin, Lembergin ja Szigetin itäpuolella. Leveähkö kaistale itä-Galitsiaa ja koko Bukovinaa oli kuitenkin uudelleen joutunut venäläisten haltuun.”
Itärintaman eteläosa kulki vuoden 1916 lopussa Moldaun (Vltava) länsi- ja etelärajaa Tonavalle sekä Bessarabiassa Tonavan suiston pohjoista reunaa Mustaanmereen. Pohjoisessa rintaman kulki Pinskin kautta Itämerelle Tukkumiin (Tukums) Riianlahden pohjukassa. Pinskin ja Riian välisillä rintamanosilla taistelut eivät olleet muuttaneet yleistilannetta vuoden 1916 aikana.
Kommentti: Jääkärit olivat olleet rintamalla Riian eteläpuolella kesäkuusta 1916 lähtien. Suomen lehdistössä ei voitu kertoa asiasta. (JK)
Vuoden 1917 enteet paremmat kuin 1867
Uuden Suomettaren pakinoitsija ”Matti” arveli, ettei vuotta 1917 ollut viisasta ryhtyä kirjailemaan edeltä käsin kovin pelottavaksi. Enteet olivat olleet paljon huonommat 50 vuotta aiemmin.
”Vuosi 1867 kesäkuun keskipaikoille saakka kestäneine tulvineen muodostui hirveäksi katovuodeksi, josta vielä elossa olevilla ikäihmisillä on raskaita muistoja.
(…) Meidän nykyinen elintarvepulamme, sellaisena kuin se tänä kohtalokkaana aikana nyt vuoden rajamailla on vastassamme, on verrattain helppo siihen kuormaan verraten, joka puolivuosisataa sitten painoi kansaamme.”
Sokerijuurikkaastako apua sokeripulaan?
Sokerin saatavuudesta huolestunut lukija esitti Venäjän matkustellut tuttavaltaan saamiensa tietojen pohjalta oman ehdotuksensa pulan lievittämiseksi. Hänen mukaansa korttijärjestelmä ei ollut johtanut tuloksiin etenkään maaseudulla, minkä vuoksi sokerinjakelua oli entisestään supistettava. Ratkaisuksi soveltui lukijan mukaan hänen ystävänsä Venäjältä saamiensa vaikutteiden mukaan sokerijuurikas. Ystävä kertoi kirjeessään juurikkaan soveltuvan kotitarvekäyttöön:
”He ostavat teen kanssa tarvittavan sokerin, mutta ruokataloudessa käyttävät omaa sokeria. Noilla seuduilla ei kasvateta sokerijuurikkaita teollisuutta varten, vaan ainoastaan kotitarpeeksi. Kun sokerijuurikas menestyy mainiosti Turun ja Porin, Uudenmaan ja Hämeen läänin eteläosassa, niin luulisi kannattavan näiden seutujen asukkaiden yrittää ensikesänä päästä sokeripulasta sillä, että ryhtyisivät tarmokkaasti viljelemään sokerijuurikasta ja hankkisivat kyläkunnittain yhteisostolla siirapin valmistamiseen tarvittavat kojeet.
Ne eivät tulisi paljoakaan taloa kohti maksamaan. Vaikeutta tulee kuitenkin olemaan siinä, että täällä on vaikea saada asiantuntijoiden ohjausta, sillä sokeriviljelyksen ja siirapin valmistuksen tuntijat ovat tavalla tai toisella sokeritehtaitten palveluksessa ja jos kerrottu puuha tulee laajalti käyntiin, vioittaa se ehkä tulevaisuudessa sokeritehtailijoitten leipää.”
Sokerijuurikkaan siemeniä oli myynnissä siemenliikkeissä.
Kommentti: Sokerijuurikkaan viljely alkoi laajamittaisemmin Suomessa 1918. Juurikasviljelyä edisti Saloon perustettu Suomen Raakasokeritehdas, jonka toimintaa Suomen Sokeri Oy tuki. (JK)
Kerenskin puhe valtakunnanduumassa
Uusi Suometar kertoi pietarilaislehden tietojen perusteella 14. marraskuuta 1916 kokoontuneen valtakunnanduuman istunnosta. Aleksander Kerenski piti joulukuulla tiukkasisältöisen puheen, jonka puhemies Rodzjanko lopulta keskeytti.
Kerenskin mukaan duuma palveli vain vanhaa hallitusvaltaa, joka ei halunnut luoda Venäjälle todellista ”kansan eduskuntaa”. Sen vuoksi oli turha kiistellä duumassa menettelytavoista. Vanha valta ei tunnustanut laillisia keinoja, joten ”toimien laillista tietä olette te tuulimyllyjä vastaan taistelevan Don Quixoiten kaltaisia”.
”Muistutan teille erään tapauksen. Mars-kentällä Pietarissa makasi muuan poliisi väkisin erään kotiinsa matkalla olleen neulojattaren. Tämän avuksi riensi toinen vallan edustaja ja teki tytölle samoinkuin ensimälnenkin (melua oikealta).
Puheenjohtaja: Pyydän teitä olemaan esittämättä sellaisia esimerkkejä.
Kerenski: Millainen olisikaan sen kansalaisen suorittama osa, joka tällaisella hetkenä sen sijaan, että riistäisi syyttömän uhrin raiskaajan käsistä ja heittäisi hänet syrjään, sanoisi huomenna ilmoittavansa tapahtuneesta lain mukaan asianmukaiseen virastoon. Jos hallitus käyttää hyväkseen lakia ja valtakunnan hallintoa vain raiskatakseen maata, saattaakseen sen tuhon omaksi, niin kansalaisen velvollisuus…
Puheenjohtaja: Koska te suvaitsette kehottaa tottelemattomuuteen lakia kohtaan, niin riistän teiltä puhevuoron.”
Lyhyen sananvaihdon jälkeen Rodzjanko kehotti Kerenskiä poistumaan puhujakorokkeelta. Tämä yritti kuitenkin jatkaa puhettaan. Lopulta puhemies julisti väliajan alkaneeksi ja poistui puheenjohtajan paikalta.
Lääkäripäivystyksen tarpeellisuus pyhäpäivinä
Nimimerkki A. R-nen otti esille lukijakirjeessään lääkäripäivystyksen järjestämisen Helsingissä juhlapyhinä. Hänen mukaan Helsingissä oli ainakin noin 135 lääkäriä, mutta siitä huolimatta lääkärinavun saanti oli äkillisissä sairastumistapauksissa toisinaan vaikeaa. Nimimerkki kaipasi Helsingin kaupungin terveydenhoitolautakunnalta toimia:
”Tämä vaikeus tulee pahimmin tuntuviin pyhäpäivinä ja varsinkin joulun, uudenvuoden ja pääsiäispyhien aikoina. Etenkin jos juhlapäiviä sattuu olemaan tavallista useampia peräkkäin, kuten tämän joulun aikana, käy mainittu epäkohta suorastaan tuskastuttavaksi. Jos sairastuneen omainen saa pitkät ajat seisoa puhelimen ääressä ja soitella verrattain monelle lääkärille ennenkuin saa jonkun heistä tulemaan sairaan luo niin voi hyvin ymmärtää, että vähemmästäkin saattaa hätääntyä, vieläpä lopulta tuskastuakin.”
Nimimerkin mukaan oli ymmärrettävää, jos lääkärit koettivat varata sunnuntait ja erityisesti juhlapäivät lepopäivikseen. Jos lääkäri ilmoitti, ettei hän voi tulla, niin seurauksena oli usein ”mitä hävittömin haukkumistulva”. Tämän vuoksi oli tarpeen luoda kunnollinen päivystysjärjestelmä:
”Edellämainittu epäkohta koskee syksy-, talvi-, ja kevätkuukausien pyhäpäiviä, sillä kesäisin on säännöllinen lääkäripäivystys sunnuntaisin kyllä hyvin järjestetty Terveydenhoitolautakunnan toimesta. Hyvissä ajoin keväällä tekee näet Terveydenhoitolautakunta sopimuksen halukkaiden lääkärien kanssa päivystyksen hoitamisesta kesällä sunnuntaipäivinä. Näinollen myös helluntai-juhannuspyhinä on helposti saatavissa apua äkillisissä sairastumistapauksissa. Päivystystä hoitaa kesällä kunakin sunnuntaina tavallisesti kaksi lääkäriä, jotka asuvat, mikäli mahdollista, eri osissa kaupunkia.”
Päivystysjärjestely oli tarpeen, vaikka osa päivystyksessä kävijöistä käytti vastaanottoa nimimerkin mukaan väärin. He pyysivät lääkäriltä apua pitkäaikaisiin vaivoihin, joiden hoito ei riippunut yhdestä päivästä. Tarpeettomat kyselyt hidastivat äkillisesti sairastuneiden pääsyä hoitoon.
Nimimerkin mukaan Helsingin kaupungilla oli varaa lääkäripäivystyksen järjestämiseen. Hän uskoi myös halukkaita lääkäreitä löytyvän, kunhan lautakunta sopisi järjestelystä ajoissa lääkärien kanssa.
Kalossipula uhkaa
Kalossien saantia uhkasi raakakumin loppuminen Nokian tehtaalta, mikä lisäksi niitä oli yhä vaikeampi ostaa Venäjältä. Nokian tehdas oli joutunut sulkemaan kokonaan kalossiosastonsa, ja mahdollisuudet saada raakakumia Englannista näyttivät heikoilta.
”Viime aikoina ovat kalossit yhä suuremmassa määrin alkaneet kadota kaupasta, johon taas on ollut syynä se, etteivät tehtaat ole kyenneet läheskään tyydyttämään kalossien kysyntää. Samoin on Venäjältä ollut melkein mahdotonta saada kalossitavaraa. Kalossipulan lähin aiheuttaja on raakakumin puute. Aina jouluun asti saattoi kuitenkin Nokian tehdas käydä, tosin supistetuin voimin, mutta sen jälkeen on ollut pakko panna kalossiosasto kokonaan seisomaan. (…) Kumitavaran valmistusta teknillisiin tarpeisiin, ilmoitetaan tehtaalta, jatketaan edelleen, sillä tätä tarkoitusta varten on olemassa vielä toistaiseksi raaka-aineita.”
Voipulan ja arpajaisten vuosi 1916
Pakinoisija Agapetus (Yrjö Soini) otti vuoden 1916 tapahtumista esiin Kansallismuseon avaamisen, elintarvikesäännöstelyn aloittamisen, keinottelun ja runsaslukuiset arpajaiset.
Sitten kun Suomen kansa oli saanut Kansallispankkinsa, Kansallisteatterinsa, Kansallisvaatekauppansa ja Kansalliskaljansa, muisti kohtalo sitä vielä Kansallismuseolle. Havaittiin, ettei ollut mihin panna vanhat kapineet, joita ei enää käytetä, ja niin rakennettiin maanpääkaupunkiin Ostrobotnian ja Karamsinin huvilan väliin niille iso suoja. Mutta asia ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin luultiin. Valtionvarat eivät riittäneetkään niin, että oltaisiin saatu nauloja, millä ripustaa kalut seinälle.
Sen pitemmälle ei sitten useampaan vuoteen tultu. Vaikka puhuttiin ja ihmeteltiin pontevasti 3,260,401 hengen (Tietokalenterin mukaan) voimalla. Ja kun oli puhuttu ja ihmetelty vielä viimeistäkin jälkimäinen kerta, niin lopetettiin. Ja silloin tuli rahat. Ja naulat. Ja museo avattiin a. D. 1916 tammik. 31 pnä että napsahti. Tapahtuma kuuluu n. k. Ihmeisiin.”
Sana ”gulashi” yleistyi kielenkäytössä etenkin syksyllä 1916, jolloin erilaiset tavarapulasta johtuneet keinotteluilmiöt yleistyivät ”Gulashien” saamat voitot herättivät ihmisissä tyytymättömyyttä. Kaikkia kuluttajia kosketti voin ja sokerin tarjonnan vähentyminen. Suurimmat moitteet kohdistuivat voinkaupan päätoimijaan, osuusmeijerien omistamaan Valioon.
Sokerisaanti vaikeutui vuoden 1916 mittaan ja siitä tuli ensimmäinen säännöstelty elintarvike marraskuussa 1916. Agapetus veisteli, että jotkut näkivät säännöstelyn alkamisessa maailmanlopun merkkejä.
”Mutta kaikkein ikävintä oli kun sokeri aikoi laulaa viimeistään. Silloin lyötiin viisaat päät yhteen ja päätettiin jakaa sokerikortteja. Eikä ihmisiä pelottanut sekään, että todistettiin korttijärjestelmän olevan lähtöisin Ilmestyskirjan pedosta, vetoamalla mainitun kirjan 13:nnen luvun 16 ja 17 värssyyn, joissa sanotaan: ’Ja se saattaa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaankäteensä tai otsaansa. 17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myödä kuin ne, jossa on merkki, pedon nimi taikka sen nimen luku.’
Sokeriton kahvi oli siis peloittavampi Ilmestyskirjan peto. Ja Suomen kansa sai sokeria. Kun järjestelmässä huomattiin olevan järkeä, tuli kova kiire laittaa myöskin voikortit. Ja kehitys viennee onnen pitkää siihen, että korttipeli vimmaa kaiken muunkin kauppatavaran. Kaulusnappeja myöden.”
Agapetus kiinnitti huomiota myös vuonna 1916 vallinneeseen arpajaisvimmaan. Muun muassa Eri järjestöt ja koulujen kannatusyhdistykset järjestivät suuria arpajaisia. Arpajaisjärjestäjät maan eri kolkista etsivät arvoilleen ostajia suurilla sanomalehti-ilmoituksilla. Innostuksen taustalla oli liikenteessä olleen rahan määrän kasvu.
Helsingin kaupungin muonituslautakunta ilmoitti sokerinmyynnin alkavan kuluttajille jaettuja kortteja vastaan alkavan 16. marraskuuta. Jokainen korttijärjestelmään rekisteröity oli oikeutettu saamaan marraskuussa 800 grammaa sokeria myymälöissä nähtäville olleeseen vahvistettuun hintaan.
Koko kiintiö oli ostettava marraskuun aikana. Muonituslautakunnan mukaan sokeria oli tarjolla riittävästi myymälöissä.
Todellinen uskonvapaus toteutettava
Nimimerkki ”S.” (todennäköisesti Yrjö Sirola) loi katsauksen uskonvapauskysymyksen vaiheisiin ja esitti radikaaleja näkemyksiä kirkon ja valtion suhteiden järjestelystä. Hänen mukaansa 1870-luvun pyrkimykset laajentaa uskonvapautta, myöntää oikeus erota kirkosta ja liittyä siviilirekisteriin sekä antaa muun muassa juutalaisille oikeus harjoittaa uskontoaan törmäsivät säätyvaltiopäivillä ”papillis-talonpoikaiseen taantumukseen”.
”Vahvasti tämä taantumus harasi vastaan, niin että v:en 1889 eriuskolaislaki jäi niin vaivaiseksi uudistukseksi kuin jäi. Ja sitä jatkui aina suurlakkoon saakka. Vasta v. 1906 asetettu uskonnonvapauskomitea esitti v. 1908 antamassaan mietinnössä, että 18 vuotta täyttänyt kansalainen saa erota kirkosta tai muusta seurakunnasta. Mutta senkin mukaan jäisi ev. lut. kirkolle etuoikeuksia.”
Uskonvapaus oli nimimerkin mielestä monessa suhteessa jo toteutunut. Porvaristo oli hänen mukaansa luopunut uskonnosta. Kehitystä olivat vauhdittaneet ”maailmanliikenne, kansojen vuorovaikutus, teknillinen kehitys, luonnontieteet, porvarillisen talouden ja valtion ’maallinen’ olemus”. Uskonto oli jäänyt yhä enemmän sivuun julkisessa elämässä. Myös ”uusaikainen työväenluokka” oli omaksunut ”vapaa-aatteisen maailmankatsomuksen”.
”Uskonnollisuus on jäämässä selvästi taantuvain yhteiskuntaluokkien lohdutukseksi. Se on tosiasia, joka vain on lainsäädännöllä tunnustettava.”
Kirkon omaisuus siirrettävä pääosin kunnille
Sosiaalidemokraatit vaativat ”S:n” mukaan uskonnon julistamista yksityisasiaksi, johon valtion ei ollut syytä puuttua. Kirkko oli erotettava valtiosta. Lisäksi seurakuntia ja muita uskonnollisia yhdyskuntia oli tarkasteltava yksityisinä yhdistyksinä. Myös koulujen uskonnonopetus oli lopetettava.
”Täten siis tarjoutuisi kirkolle tilaisuus osottaa, että se ei todellakaan halua pitää ketään pakolla kirjoissaan. Mutta sen uudistuksen viipyminen osottaa, että kirkon puolelta harjotetaan jarrutusta.”
”S.” myönsi, että kirkolliskokous oli valmis laajentamaan uskonnonvapautta. Kirkonmiehet kuitenkin jarruttivat muutosta monin keinoin. Yhtenä syynä oli kirkon mittava omaisuus, jota se kartutti myös kirkon kannattajiin lukeutumattomien varoilla. Nimimerkin mielestä olisi kohtuutonta, että kirkko säilyttäisi varallisuutensa kirkon ja valtion eron toteutuessa.
”Se tapahtuisi esim. siten, että hautausmaat julistettaisiin yleisiksi kalmistoiksi ja jätettäisiin kuntien haltuun. Osa pappiloista ja muista kirkon maista olisi myös lohkaistava kunnille. Kirkon rahastojen suhteen (olisi -JK) meneteltävä samoin. Seurakuntien olisi suoritettava kirkkojen niille siirtämisestä lunastusta.”
Sos. dem. nuorisoliike Helsingissä
Helsingissä 12.–19. marraskuuta 1916 vietetyn työläisnuorisoviikon tiimoilta Työmies julkaisi laajan kirjoituksen, jossa nimimerkki ”-si” pohti pääkaupungin erityispiirteiden vaikutusta nuoriso-osastoihin. Sos. dem. nuorisoliiton toimintaohjelma oli suunniteltu koko maata ajatellen. Se ei soveltunut sellaisenaan nopeasti kasvavan pääkaupungin oloihin.
”Helsinki on suuremmassa määrässä kuin monet muut paikat maassamme sellainen paikka, jossa köyhälistönuorison asemassa on erilaisuutta olemassa ja jossa siis myös sosialistiselle nuorisotyölle avautuu määrätynlaisia erityistehtäviä.”
Nuoriso-osastojen jäsenistä suhteellisen pieni osa oli ”pääkaupungin omia lapsia”. Pääosa jäsenkunnasta koostui maalta tai maaseutukaupungeista muuttaneista. Lisäksi hiljattain kaupunkiin muuttaneet suhtautuivat itsekasvatukselliseen toimintaan vakavammin kuin paljasjalkaiset helsinkiläiset. Nuoriso oli jaettava kahtia.
”Toinen puoli tästä valistus- ja jäsenhankintatyöstä kohdistuisi siihen nuorisoon, joka maaseudulta tulee vuosittain tulee pääkaupunkiin ja joka on nuorisoliikkeen vaikutuspiiriin saatava vedetyksi. Toisen puolen taasen tulisi erikoisesti kohdistua juuri siihen nuorisoon, joka on pääkaupunkisyntyistä. Koska nämä molemmat nuorisoryhmät ovat kasvaneet erilaisissa elinkeskustoissa ja erilaisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen aikaansaamien vaikutusten alaisina, niin on heidän ajatustavoissaan myös melkoisia erilaisuuksia.”
Sakilaisuus huolestuttava ilmiö
Pääkaupungissa kasvaneiden myönteinen erityispiirre oli innokas urheiluharrastus. Monien pääkaupungissa syntyneiden yhdessäolo perustui kuitenkin mukaan sakilaisuuteen, joka oli laajentunut vuosien mittaan kulkutaudinomaiseksi ilmiöksi:
”(Se) tempaa mukaansa ja vie turmioon jo ei yksin sellaisten työläisperheitten lapsia, joissa tämä nuoriso jo lapsesta pitäen on jäänyt olosuhteiden pakosta ilman hoivaa ja suojaa vaille, vaan lisäksi sellaistenkin työläisperheiden nuorisoa, joissa on tehty kaikki se, mitä työläiskodissa yleensä voidaan lasten ja nuorten kasvatuksessa ja ohjauksessa tehdä.”
Sakilaisilmiön pauloihin joutuneita oli nimimerkin mukaan vaikea saada sen piiristä pois. Sen sijaan sakilaisuudesta kiinnostuneisiin oli mahdollista vaikuttaa. Heille oli tarjottava ”jalompia tavoittelupäämääriä kuin sakilaiselämä”, vaikka nuorten vetäminen sosialistisen nuorisoliikkeen pariin ei ollutkaan helppoa. Tässä työssä tarvittiin myös köyhälistökotien tukea – lapsi oli saatava liittymään nuoriso-osastoihin heti kouluvuosien jälkeen, jotta heidän toimintatarmonsa suuntautuisi myönteisesti.
”Hän tulisi tilaisuuteen osottamaan tuntoaan, voimaansa ja kykeneväisyyttään jaloimmissa tehtävissä kuin tappelemisessa, taskujen tyhjentämisessä ja sisäänmurroissa y. m. rikollisissa töissä, joihin joskus pelkkä seikkailunhalukin ja siitä kehittynyt rappeileva rohkeileminen vie sellaistakin nuorisoa, jota taloudellinen pakko ei välittömästi johda rikollisille poluille.”
Nimimerkki esitti, että pääkaupungissa olisi ryhdyttävä järjestämään illanviettoja köyhälistönuorten varttuneemmalle polvelle, kuten sanomalehtipojille sekä juoksupojille ja -tytöille. Lisäksi oli tarpeen koota työläiskodeille suunnattu kirjanen, joka selvittäisi nuorisotyö merkitystä. Henkisestä itsekasvatuksesta vähän kiinnostuneita oli houkuteltava erityisesti urheiluseuratoimintaan.
Kannattaako tuhlata nuoruutta?
Juho Joutsen pohti ihanteelliseen sävyyn sosiaalidemokraattisen järjestötoiminnan merkitystä. Joutsen kertoi olleensa välillä sivussa työväenliikkeen toiminnasta. Vapaa-aika kului lepäillessä ja kahvia juoden. Toimettomuus alkoi kuitenkin vähitellen kyllästyttää.
Joutsenen mukaan sisäinen pakko vei hänet takaisin työväenliikkeen riveihin, joista löytyi vaatimaton oma paikka. Toimintaan innosti työ tulevien sukupolvien hyväksi.
”Järjestöön siis työläinen empimättä liity! … Taistele! … Voita!”
Syysjulkaisuilla hyvä menekki
Työväen kalenterin tilauksia oli kertynyt 11. marraskuuta mennessä 74 000, Työväen taskukirjan 26 000 kappaletta. Lisäksi Folkkalenderin oli tilannut yli 5 000 henkilöä.
Puoluetoimisto ilmoitti toimittavansa tilaukset saapumisjärjestyksessä. ”Erityinen kiirehtiminen” ei auttanut, sillä kirjansitomon kapasiteetti oli rajallinen.
”Samalla pyydetään vielä uudestaan huomauttaa, että korukantiset kalenterit ovat jo kaikki loppuneet, eikä uusia voida saada raaka-aineiden puutteen takia läheskään sitä määrää, mitä on tilattu.
Sitä vastoin löytyy toistaiseksi riittävästi pahvikansiin sidottuja ja nidottuja kalentereja, samoin korukansiin sidottuja Työväen Taskukirjoja. Asiamiehet voivat siis pontevasti jatkaa työtään.”
Elintarviketilanne duuman tärkein kysymys
Valtakunnanduuman istuntokausi oli alkamassa 14. marraskuuta. Työmies kertoi alustunnelmista pietarilaisen Birshenvyi Vedomost -lehden uutisen pohjalta. Lehden mukaan duuman jäsenten mielenkiinto oli laimea, mutta suuri yleisö sen sijaan oli osoittanut suurta mielenkiintoa istuntoa kohtaan. Yleisölle jaettavat pääsyliput olivat jo loppuneet.
”Kaikille on tunnettua – lausuu lehti –, että tuleva istuntokausi tulee kulumaan elintarvikekysymyksen merkeissä ja kaikki muut lakiehdotukset ikään kuin himmenevät ja väistyvät taka-alalle. Kaikki pitävät välttämättömänä kyläkuntasemtsvon, kaupunki- ja semtsvoasetuksen uudistuksen, mutta nämäkin kolme kysymystä ovat taas välittömässä yhteydessä peruskysymyksen – elintarvikekysymyksen kanssa.”
”Talohuijaukset Helsingissä”
Nimimerkki ”Sakari” käsitteli pääkaupungissa laajaksi paisunutta ”talohuijausta”. Hän tarkoitti ilmiöllä kiinteistökeinottelua.
”Talot vaihtuvat kädestä käteen ja taloista maksetaan aivan satumaisia hintoja. Tuskinpa kuluu päivää, ettei joku talo joko kaupungin keskustassa tai laitaosilla saisi uuden omistajan itselleen. Samoin on laita osakehuoneistojenkin. Niitä myydään ja ostetaan ja maksetaan ennen kuulumattoman korkeita hintoja.”
”Sakari” luokitteli talo- ja huoneistokaupat yhdeksi keinotteluilmiöksi, jonka sota-aika oli synnyttänyt. ”Talohuijausten” perustana oli hänen mukaansa sotavuosina kohonnut vuokrataso. Vuokrien kohoamiseen oli osaltaan vaikuttanut rakentamisen pysähtyminen samaan aikaan kun pääkaupungin väkiluku kohosi nopeasti.
Esimerkkejä keinottelusta löytyi runsaasti. Rakennuksena vanhanaikainen Hotelli König vaihtoi syksyllä 1916 omistajaa 1,8 miljoonalla markalla, vaikka se sijaitsi ”mitättömän pienellä tontilla”, tosin keskustassa. Aleksanterinkadun varressa sijaitsevasta talosta oli maksettu kolme miljoonaa markkaa. Sörnäisissä ”kyökin ja kamarin” huoneiston osakkeiden myyntihinta nousi 12 000 markkaan.
”Ja tätä kauppaa pidetään erittäin edullisena. Vuokria näet kuulutaan korotetun niin, että talo tulee erittäin tuottoisaksi. Niinpä parihuoneille lienee aikomus, jos ei liene jo toteutettukin, korottaa vuokria 50 mkaa kuukaudessa.”
”Sakari” uumoili talokeinottelun johtavan entistä suurempiin vuokrankorotuksiin. Keskikaupungin talokaupat heijastuivat puolestaan liikehuoneistojen vuokriin, joiden korotusten saattoi olettaa siirtyvän kuluttajien maksettavaksi.
Helsingin vesijohtoveden laadusta
Työmies kertoi pääkaupungin vedenhankinnasta Helsingissä terveydenhuollontarkastajana toimineen Viktor Mannerin Duodecim-seurassa pitämän esitelmän pohjalta. Helsinki otti 1910-luvulla juomavetensä Vantaanjoesta. Pintaveden käyttöä arvosteli epäterveelliseksi jo 1800-luvun lopussa arkkiatri Otto August Hjelt. Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi 610 000 markan määrärahan vedenpuhdistuslaitteiden rakentamiseen ja kehotti samalla jatkamaan pohjaveden käyttöönottomahdollisuuksien tutkimista.
Kemiallisin menetelmin ja saostamalla pintavedestä saatiin juomakelpoista. Talvella 1916 tilanne muuttui kuitenkin kemikaalien puutteen vuoksi vaikeaksi. Työmies arvioi, että ”oli suorastaan onnellinen sattuma, ettei täällä syntynyt epidemiaa”. Lehti muistutti, että Vantaanjoki sivuhaaroineen muodosti kolmen suuren asutuskeskuksen – Hyvinkään, Keravan ja Riihimäen – likaviemärin:
”Vuonna 1909 suoritetut kokeet osoittivat, että Keravanjoki ja Hyvinkäältä tuleva Palojoki ovat tässä suhteessa vahingollisimmat, kun sitä vastoin Riihimäellä runsaat pohjavedet vaikuttavat asiaan edullisesti. Mutta kuta enemmän asutus lisääntyy alkulähteillä ja joen varrella, sitä epäedullisemmin vaikuttaa se veden laatuun.”
Lääketieteen lisensiaatti Mannerin mielestä pääkaupungin vedenhankinta oli saatava pohjaveteen perustuvaksi. Toissijaisena vaihtoehtona oli keinotekoinen pohjavesi. Vasta kolmannella sijalla oli puhdistettu pintavesi.
Kommentti: Vedenotto Vantaasta loppui vasta Päijänne-tunnelin valmistuttua 1982, jolloin toteutui keinotekoiseen pohjaveteen perustuva vaihtoehto. (JK)
Väkijuomien saatavuus ja rikokset
Nimimerkki ”Visapää” käsitteli hiljattain julkaistujen tilastotietojen pohjalta Suomen alkoholinkäytön suhdetta rikollisuuteen ja vankilatuomioihin.
”Käy ilmi, että kuta ahtaammalla väkijuomain saanti on, sitä vähemmän ihmisiä lankee väkijuomain aiheuttamiin rikoksiin. Mutta on otettava huomioon myöskin se, että väkijuomat johtavat välillisesti paljoon muuhun pahaan, joka saattaa johtaa vankilaan joutumiseen, mutta suoranaiseksi syyksi ei kuitenkaan merkitä väkijuomia.
Kansan raitistuttamisen ja kieltolain rehelliset vaatijat ovat noista vankiloja koskevista tiedoista saaneet oivallisen todistuksen väitteelleen, että tilaisuus tekee juomareita ja juomareista vankilanasukkaita sekä toiselta puolen sille väitteelleen, että väkijuomain aiheuttaman kurjuuden poistaminen on mahdollista ainoastaan kieltolailla.”
Viinan salapoltto ei ollut ”Visapään” mielestä välttämättä lisääntynyt kovin paljon sota-aikana. Vaikka korpirojun valmistus oli tuomittavaa, niin siitä eroon pääsemiseksi ei kelvannut ”viinakapitalistien” tarjoama väkijuomien saannin helpottaminen. Visapään mielestä tehokkain keino salapolton lopettamiseen ja aikanaan säädettävän kieltolain toteuttamiseen oli kunnallinen kansanvalta, joka lisäisi työväenliikkeen vaikutusvaltaa kunnallistasolla.
”Ijäkäs puoluetoveri”
Voikkaalla täytti 1. marraskuuta 70 vuotta työväenliikkeen veteraani Abraham Kinnari. Hän oli liittynyt sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1903. Kinnari osallistui Smitzin lakkoon, minkä jälkeen hän ei päässyt enää yhtiön töihin.
”Kinnari on sen jälkeen työskennellyt yksityisten töissä, sahaillen kansakouluille polttopuita yms., näin elätellen itseään ja vanhaa vaimoaan. Kinnari tunnetaan vakaumukseltaan sos. dem. aatteen rakastajaksi, josta ukko puhuukin aina mielellään. Hän koettaakin aina keskustelunsa kaikkien kanssa johtaa sosialismiin. Ja kun siihen on päästy, silloin ukolla alkaa puhe luistaa.”
Kinnari oli helmikuusta 1907 Voikkaan työväenyhdistyksen kunniajäsen.
Sokerinmyynti korteilla alkaa 16. marraskuuta. Keskusvallat antaneet julistuksen Puolan kuningaskunnan perustamisesta. Verdunin taistelu katsottava päättyneeksi. Yhdysvalloissa tiukka presidentinvaali – Wilson todennäköinen voittaja. Arkkiherttua Kaarle ja Falkenhayn haavoittuneet. Lauri Kettusen vaikutelmia Pietarista ja Virosta. Sosialistit ja SOK. Helsingin Suomalaisella naisvoimisteluseuralla näytös. Hagasta Heikinpuistoon raitiovaunulla. Sanakirjaosakeyhtiön anti etenee.
Helsingin kaupungin muonituslautakunta ilmoitti sokerinmyynnin alkavan kuluttajille jaettuja kortteja vastaan alkavan 16. marraskuuta. Muonitustoimikunta päätti, ettei se laajenna sokerinjakeluun oikeutettujen liikkeiden määrää. Jakelun ulkopuolelle jääneet liikkeet olivat valittaneet asiasta lautakunnalle ja niiden laatima kirjelmä oli julkaisu muun muassa Uudessa Suomettaressa.
”Päätöstään perustelee toimikunta sillä, että jakelu on toimitettu kuluttajain etua silmällä pitäen ja mahdotonta olisi jakaa kunnan hankkimaa sokeria kaupungin kaikkien 400 siirtomaatavaran kaupan kautta.”
Puolan kuningaskunta perustettu
Keskusvaltojen käskynhaltijat antoivat 5. marraskuuta Varsovassa ja Lublinissa yhtäpitävät julistukset, joiden mukaan Saksan ja Itävallan keisarit olivat sopineet, että heidän armeijoidensa Venäjältä valtaamista alueista muodostetaan itsenäinen valtakunta, Puolan kuningaskunta.
Valtakunnan rajat oli tarkoitus määritellä julistuksen mukaan tulevaisuudessa. Puolan oman armeijan tarpeellisuus ratkaistaan ”muinaisten Puolan armeijain loistavien traditsionien mukaan ja muistamalla urhoollisia puolalaisia asetovereita nykyisessä sodassa”. Saksaan ja Itävalta-Unkariin tukeutuessa uusi kuningaskunta sai julistuksen mukaan takeet, ”joita se tarvitsee voidakseen vapaasti kehittää voimiansa”. Julistuksen mukaan ”Puolan kuningaskunnan uudet läntiset naapurivallat niin nykyisten poliittisten olosuhteiden kuin oman turvallisuutensakin kannalta katsoen tulevat ilolla näkemään, että niiden itäisellä rajalla kohoaa ja kukoistaa vapaa, onnellinen ja kansalliseen itsemääräämiseensä tyytyväinen valtakunta”.
Itävallan keisari määräsi lisäksi, että samassa yhteydessä Galitsialle annetaan paikallinen itsehallinto osana keisarikuntaa.
Puolan kysymys esillä heti sodan sytyttyä
Uuden Suomettaren mukaan kysymys puolalaisten valtiollisesta tulevaisuudesta oli virinnyt heti maailmansodan sytyttyä. Venäjän armeijain ylipäällikkö, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh oli allekirjoittanut 14 elokuuta 1914 julistuksen puolalaisille, jossa ”luvattiin yhdistää Venäjään, Saksaan ja Itävaltaan kuuluvat puolalaiset alueet ja luoda niistä uskonnolta, kieleltä ja itsehallinnolta vapaa Puola, joka kuitenkin tulisi kuulumaan Venäjän tsaarin valtikan alle”.
Venäjän sotajoukot joutuivat kuitenkin vetäytymään Puolasta elokuuhun 1915 mennessä. Uusi Suometar pohdi, mitä alueita Saksan ja Itävallan tuella muodostettu Puola käsittäisi.
”(..) Erinäisistä asianhaaroista käy päätteleminen, että tarkoitetaan niitä Puolan entisiä alueita, joiden väestö enemmistöltään on puolalaista, eikä kaikkia maita, jotka muinoin ovat Puolan
valtakuntaan kuuluneet. Nimenomaan ilmoitetaan, että uuteen Puolan valtakuntaan kuuluvat ainoastaan ’Venäjän vallan alta irroitetut puolalaiset alueet’. Niistä tämän tapahtuman johdosta ilmenneistä lausunnoista, joista meille on tietoja voinut saapua, näkyy Puolan itsenäiseksi julistamista arvosteltavan etusijassa siten, että toimenpide on johtunut keskusvaltain halusta saada Puolasta nostetuksi väkeä omien sotavoimiensa vahvistamiseksi.”
”Suomikin perustettiin sodan aikana”
Uusi Suometar kytki Puolan perustamisen Suomen historiaan. Suomi oli julistettu valtioksi ”vielä sodan kestäessä” 1809. Puolan tilanne oli sikäli erilainen, että ympärysvallat kiistivät uuden valtakunnan perustamisen, koska se tapahtui ”keskellä sotaa, jonka päättymistä kukaan vielä ei voi tietää”.
”Näin ollen ei Saksan ja Itävallan keisarien Puolaa koskevalla sopimuksella, ympärysliiton maissa katsota Puolan kohtaloa suinkaan lopullisesti ratkaistuksi, mutta uskotaan kyllä sen aikaansaavan siksi suurta innostusta Puolassa, että sotaväenotto ainakin osaksi menestyy. Muutamat venäläiset lehdet tekevät tässä suhteessa laskelmia, joiden mukaan ne arvelevat keskusvaltain voivan täten Puolasta saada noin 700,000 miestä.”
Kommentti: Keskusvaltojen antama julistus liittyi niiden vuoden 1916 aikana kärsimiin tappioihin. Puola oli ennen linjanmuutosta ollut pelinappula, josta olisi hyötyä rauhanneuvotteluissa. Puolan kuningaskunnan perustamisella oli tarkoitus etäännyttää puolalaisia entisestään Venäjästä ja saada sotilaita raskaita miehistötappioita kärsineisiin keskusvaltojen armeijoihin.
Venäjän reaktiosta ei vielä tietoa
Russiskije Slovon tietoihin nojautuen Uusi Suometar kertoi Pietarissa olleiden ympärysvaltojen lähettiläiden käyneen ministerineuvoston puheenjohtajana ja ulkoministerinä toimineen Boris Stürmerin luona. Stürmer ei kuitenkaan kertonut heille venäläisten mahdollista toimista, joihin Venäjä suunnitteli Puolan valtakunnan perustamisjulistuksen vuoksi.
Ministerineuvosto ei tehnyt Puolan kysymyksen suhteen heti mitään päätöksiä. Neuvoston mielestä Saksan ja Itävallan antama julistus ei antanut vähääkään aihetta muuttaa Venäjän hallituksen Puolan kysymyksessä noudattamaa politiikkaa. Enemmistön mielestä ei ollut tarvetta antaa ”minkäänlaisia Puolaa koskevia vastajulistuksia, vaan on sen seurattava vanhaa latua”. Sen sijaan duuman kokoontuessa oli annettava tiedonanto hallituksen linjasta.
Verdunin taistelu katsottava päättyneeksi
Viimeisimpien tietojen mukaan ranskalaiset ovat valloittaneet Verdunissa Douaumontin lisäksi myöskin Vauxin linnakkeen ja Damloupin varustukset sekä Vauxin ja Damloupin kylät. Tilanne on siten sama kuin Verdunin taisteluiden neljäntenä päivänä vuoden 1916 helmikuussa. Saksalaiset ovat menettäneet valtaamansa alueet lähes kokonaan.
”(…) Ja puolivirallisesti ilmoitetaankin Wolffin toimiston tiedonannoissa että saksalaisten rynnistys
Verdunin suunnalla nyt on päätetty lopetettavaksi. Tätä ilmoitusta vahvistavat tosiasiat: saksalaiset eivät enään ole yrittäneetkään vastarynnäköllä vallata takaisin mitä ovat menettäneet. Ranskalaiset lujittavat päivä päivältä asemiansa yhä tukevammiksi.
Yli kahdeksan kuukautta kestänyt Verdunin taistelu on siten nyt katsottava päättyneeksi. Saksalaiset ovat havainneet yrityksensä Verdunin linnoitusta vastaan toivottomaksi ja vihdoinkin siitä luopuneet. Mitä uhreja Verdun on vaatinut hyökkääjältä ja puolustajalta, onko ranskalaisten
puhe saksalaisten 400,000 mieheen nousevasta mieshukasta näiden kahdeksan kuukauden aikana
suunnillekaan osuva, se saadaan tietää vasta vuosien kuluttua, silloin joskus kun koko totuus tästä sodasta voidaan ilmoittaa tai saadaan selville.”
Sommessa ranskalaiset ja englantilaiset ovat jatkaneet hyökkäystä noin 20 kilometrin levyisellä rintamalla Le Sorsista Bouchavesnesiin. Hyökkääjät ovat päässeet etenemään noin kilometrin Transloyn suuntaan. Tarkoituksena on ilmeisesti työntää kiila saksalaisten rintamaan, mikä voisi johtaa rintaman puhkaisuun. Saksalaiset ovat kuitenkin puolustautuneet entistä sitkeämmin ja tehneet voimakkaita vastahyökkäyksiä. Rintamaan on tullut mutka, mutta se ei ole murtunut.
Kommentti: Uuden Suomettaren esittämä tulkinta oli ennenaikainen, taistelu päättyi vasta 18. joulukuuta. Lehden julkaisema uhrimäärä kuvasti ympärysvaltojen tulkintaa, vaikka suuruusluokka oli oikea. Ranskalaisten tappiot kaatuneina ja haavoittuneina olivat 400 000, saksalaisten 350 000 sotilasta. Yhteensä noin 300 000 miestä menetti henkensä. (JK)
Wilson valittu Yhdysvaltain presidentiksi
Yhdysvalloissa käytiin 7.11.1916 tiukka presidentinvaali, jonka voitti virkaa vuodesta 1912 hoitanut Woodrow Wilson.
”Amerikan Yhdysvalloissa on muuten t. k. 7 pnä suoritettu presidentinvaali, josta tällä, kertaa levitettiin ensin tietoa, että valituksi olisi tullut republikaaniin ehdokas Charles Evans Hughes. Tulosia tarkistettaessa havaittiinkin, että todellisuudessa oli enemmistön saanut demokraattien ehdokas, nykyinen presidentti Woodrow Wilson, joka siten tulee olemaan Yhdysvaltain valtionpäämiehenä vielä neljä vuotta eteenpäin. Sotaan nähden sopinee siis päättää Yhdysvaltain tulevan edelleenkin noudattamaan tähänastista menettelyänsä.”
Uusi Suometar viittasi Wilsonin maailmansodan alusta noudattamaan puolueettomuuslinjaan. Toisaalla lehdessä ilmestynyt uutinen kertoi kuitenkin vaalituloksen olevan vielä kiistanalainen. Tasavaltalaisten kansalliskomitea oli ilmoittanut, että ääntenlaskun tarkastus on luultavasti suoritettava muutamissa valtioissa. Näitä valtioita olivat Kalifornia, Pohjois-Dakota, Minnesota, Uusi Meksiko ja New Hampshire.
Arkkiherttua Kaarle ja Falkenhayn haavoittuneet
Uusi Suometar julkaisi usein muiden lehtien tapaan venäläisten lehtien Keski-Euroopasta sähkeitse saamia tietoja. Näiden viime hetken uutisten pohja oli usein hatara. Marraskuun 12. päivänä ilmestynyt uutinen kertoi kahden keskeisen keskusvaltojen sodanjohtajan haavoittumisesta:
”Eilisillan ”Vetsh. Vremja” kertoo Zürichistä ilmoitetun, että Falkenhayn on haavoittunut ja että hän tulee olemaan vuoteenomana useita kuukausia. Pidetään sangen mahdollisena, että häneltä leikataan toinen jalka. Samojen tietojen mukaan on myös itävaltalaisten ylipäällikkö, arkkiherttua Kaarle haavoittunut, niin että hänen on täytynyt jättää päällikkyys.”
Kommentti: Molemmat uutiset olivat huhuja, jotka olivat täysin perättömiä. Ne liittyivät itärintaman taisteluihin, joissa Venäjän suurhyökkäys oli taittumassa. Saksan armeijan esikuntapäällikön tehtävästä sivuun joutunut Erich von Falkenhayn (1861–1922) johti Saksan vastatoimia itärintamalla. Itävallan kruununperillinen arkkiherttua Kaarle (1887–1922) ei toiminut ylipäällikkönä, vaan palveli sotamarsalkan arvoisena Italian ja sittemmin Romanian rintamilla. Hänestä tuli Itävallan viimeinen keisari ja Unkarin kuningas pitkäaikaisen hallitsijan Frans Josefin kuoleman jälkeen 21.11.1916. (JK)
Vaikutelmia Pietarista
Kielitieteilijä Lauri Kettunen kuvasi Uudelle Suomettarelle matkaansa Viroon. Hän matkusti Tarttoon Pietarin kautta. Venäjän keisarikunnan pääkaupunki oli Kettusen mukaan ”pääasiallisesti entisellään”. Ajureita oli kuitenkin aikaisempaa vähemmän ja kyytihinnat olivat nousseet kaksin- tai kolminkertaisiksi.
”Onneksi ovat toki raitiovaunut hyrisemässä kuten ennenkin, ja niiden alla saat, venäläiseen mukavaan tapaan, matkatavarasikin kulkemaan. Nainen on vain astunut konduktööriksi, ja näppärästi näkyykin selviytyvän tehtävästään, hänenkö työnsä helpoitukseksi lienee maksutapakin muuteltu: yhdellä maksukerralla, 10 kopekalla, aja miten kauaksi haluat. Lyhyen tien kulkijat näyttävät lohduttautuvan sillä, että alinomaisessa tungoksessa ei ennätetä kotvaan maksua periä. Ja pysäkeillä usein näkee, kuinka käytetty Jippu jalomielisesti luovutetaan uudelle vaunuun nousijalle.”
Baltian asemalla vastassa oli väentungos. Matkustajat jonottivat junaan jo neljä tuntia ennen junanlähtöä. Kettunen arvioi, että virolaiset käyttivät omaa kieltään Pietarissa aikaisempaa itsetietoisemmin, eikä sitä paheksuttu. Aamun valjetessa juna on ehtinyt Pohjois-Viroon:
”Kauniina pouta-aamuna paistavat nuo Pohjois-Viron lakeahkot syysmaisemat hauskassa valaistuksessaan. ’Eesti talu’, virolainen talo, on näillä seuduin säilyttänyt vielä vanhanaikaista runollisuuttaan: tummuneet, jykevähirsiset asuinrakennuksensa, joiden toinen pää yhä saa olla riihen virassa, sekä olkikattonsa. Uudempaan tyyliin rakennettuja jopa upeitakin taloja, on kuitenkin jo tiheämmässä, näilläkin seuduilla suhteellisesti. Sieltä täältä eroittautuu kuitenkin toisia asumuksia upeampana tuo Viron vitsaus, herraskartano eli moisio, joka yhä pitää hallussaan noin puolta virolaisten vanhasta maasta.”
Tartto muuttunut paljon
Tarton katuelämä oli vilkastunut Kettusen mukaan huomattavasti. Kaduilla liikkui hevosten lisäksi ”automobiileja, ennen harvinaisia — sotilaita ja ennen kaikkea koululaisia”, joita oli tullut kaupunkiin Riiasta, Pärnusta ja muiltakin paikkakunnilta, joilta heidät oli siirretty rauhallisempiin oloihin. Ahtauden vuoksi koulutilat olivat käytössä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tarttoon oli myös tullut ”lättiläisiä ajureita” jopa Libausta saakka.
Kaupungista oli vaikea löytää majapaikkaa. Parhaiten se onnistui tuttavien välityksellä yksityiskodeista. Sota ja rintaman läheisyys vaikuttivat mielialoihin. Kaupungissa kävi paljon rintamilta käymässä olevia miehiä. Toiset taas jännittivät sitä, milloin tulee heidän vuoronsa lähteä sotaan. Kaupungissa toimi myös sotasairaaloita, joiden käyttöön muun muassa ylioppilasyhdistykset ja -korporaatiot olivat luovuttaneet tilojaan.
”Mutta keskustelujen etualalla ei sittenkään näytä olevan sota, ei, vaan jokapäiväinen leipä. Tosi kyllä, Tartossa ei ole juuri mistään puutetta, kun on vain rahaa. Kun rajahinnat talvella poistettiin, rupesi kaikkea riittämään. Hinnatkin kuuluivat alussa olleen siedettävät, mutta ne monet välikädet ...”
Kettusen tuntema viljelijä oli saanut omenasatonsa hyvän hintaan kaupaksi ja kaiken muunkin ruokatavaran kysyntä oli kova. Rahaa olikin liikkeellä ennennäkemättömän paljon. Kettunen arvioi, että ”Viron kansan pohja-aines, maanviljelijäsääty, pääsee lopullisesti taloudelliseen riippumattomuuteen”.
Saksalaisten asema heikentynyt, virolaisten vahvistunut
Sen sijaan kartanoiden asema oli heikompi, sillä ne eivät ”uskomattomista palkoista huolimatta saa riittävästi työväkeä”. Aateliset olivat tämän vuoksi alkaneet myydä tiluksiaan. Asetelmia oli muuttanut myös julkista elämään koskenut saksan puhumisen kielto:
”Se on lisännyt valtavasti enemmän viron kuin venäjän käyttöä. Esim. kaupoissa sai vähällä aikaa nähdä monta huvittavaa yllätystä. Niinpä eräässä saksalaisessa suurliikkeessä, jossa vielä kymmenen vuotta sitten yritettiin nolata erästä viroa käyttävää lääkäriä, näen harmaapäisen paronivanhuksen toimittelevan ostoksiaan viroksi ja liikkeen isännän kanssa sujuvasti keskustelevan samalla kielellä päiväntapahtumista: käypä vielä ilmi sekin, että tiedot ovat luetut ’Postimees’-lehdestä mitäpä muuta lähdettä paljon voisikaan käyttää vanhan polven mies, jolle viro on kuitenkin tutumpaa kuin venäjä.”
Kettunen arveli viron kielen käytön lisääntyneen myös kotioloissa. Hän päätteli viron ”jäävän kunnioitetulle sijalle sodankin jälkeen”. Syyt palata saksan käyttöön olivat vähentyneet. Korkeampi sivistys oli perustunut pitkän venäjän kieleen, ja ”omintakeinen virolainen sivistys, on noussut hämmästyttävää vauhtia”. Virolaisten lääkärien, asianajajien, sivistyneiden liikemiesten ja jopa valtion virkamiesten joukko oli laajentunut puolessa vuosikymmenessä huomattavasti.
Sivistyselämä osin lamassa
Sota-aika vaikutti Viron sivistyselämään osittain lamauttavasti. Huomattava osa maaseudun kouluista oli kiinni, kirjallisuutta ilmestyi vähän ja ”yleensäkin henkiset harrastukset ovat jääneet ikäänkuin syrjään”. Ilahduttivia poikkeuksia olivat omakielisen tyttökoulun 10-vuotisjuhla, Eesti Kirjanduse Seltsin toiminta, ja kansallismuseon kokoelmien kehittäminen.
”Edelleen toimii säännöllisesti Vaneinuisen teatteri, antaen kolmasti viikossa näytöksiä täysille huoneille. Mutta jos teatteria tahtoo pitää kansaa sivistyselämän voimakkuuden mittapuuna, niin tuntuu tuo sanottu hetken lamautuminen juuri ’Vanemuisessa’ silmäänpistävänä, ainakin sille, joka muutamia vuosia sitten sai nähdä teatterin korkeita vaatimuksia vastaavia esityksiä. (…) Dramaattista voimaa vaalivista kappaleista lieneekin teatterin vaikea selviytyä, ja kenties siitä johtuu, että kevyehköt, jopa farssimaiset lauluja huvinäytelmät ovat ohjelmistoa hallitsemassa. Näyttää myös, kuin olisi hyvä osa teatteria suosineesta intelligenssistä siitä jossain määrin vieraantunut ja teatteri käynyt enemmän kuin ennen palvelemaan vähemmän kehittyneen yleisön makua.”
Kettunen palasi Suomeen Tallinnan kautta. Hän kiinnitti huomiota Viron kahden henkisen keskuksen toisiaan kohtaan tuntemaan vihamielisyyteen. Kaupunkien lehdet olivat suorastaan ilmiriidassa keskenään. Hän kaipasi virolaisten johtomiehiltä henkisiä johtajia, joilla olisi ”yksi ia sama henki”. Asukasluvultaan Helsingin kokoinen Tallinna oli muuttunut Kettusen arvioin mukaan virolaisen valtuuston johdolla muutamassa vuodessa myönteiseen suuntaan.
Gebhard: linjani SOK-asiassa on oikea
Osuuskauppaliike oli jakautumassa marraskuussa 1916. Uudessa Suomettaressa käytiin 12.11.1916 tiukkaa väittelyä siitä, miten porvarillisen osuustoimintaväen olisi toimittava Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) kokouksessa. Hannes Gebhard puolusti tiukasti osuuskauppa-asiassa valitsemaansa linjaa. Hän piti kantaansa kohdistuneita väitteitä vääränä:
”Tähänastisia vastauksia lukiessani olen kuitenkin vain varmistunut siitä, että se kanta, jota kirjoituksissani olen esittänyt, on oikea, niin heikkoja vastaväitteet mielestäni ovat olleet. Erityistä heikkoutta osoittavat ne useat väärät syytökset ja väärät selitykset, jotka niissä ovat ilmenneet.”
Gebhardin kiisti toimintansa yhtenä vaikuttimena olevan suuttumus sosialisteja kohtaan. Hän kiisti myös pyrkivänsä hajottamaan osuuskauppaliikkeen. Sen sijaan Gebhard ilmoitti uskovansa, että ”se jälleen kasvaa yhteen, jos sen sosialistit hajoittavat”. Väärä oli hänen mukaansa myös syytös siitä, että eräät Pellervon johtomiehet olivat ryhtyneet ajamaan ”maanviljelijäin luokkapuolueen muodostamista”, jota agitoidessaan he käyttivät hyväkseen riitaa osuuskauppa-alalla.
”Tällä syytöksellä ei tietääkseni voitane tarkoittaa muuta kuin ’Maaseudun Tulevaisuus’ -lehden perustamista. Mitä tähän tulee, niin olen kirjoittanut tuon lehden ohjelman sitä varten muodostettavan yhtiön osakkeenmerkintälistoihin. Tästä ohjelmasta m.m. johtaja Lavonius on lausunut, että sen yleisisänmaallinen henki häntä miellytti niin että hänkin olisi voinut sen allekirjoittaa. Ja että nämä sanat eivät olleet vain kohteliaisuuksia ja korupuheita, vaan täyttä totta, sen todistanee se, että hra L. toistaiseksi lienee puheenolevan yhtiön suurimpia osakkaita.”
”Isänmaan etu vaatii maataloustuotannon ehtojen parantamista”
Pellervo-Seuran vuoden 1916 alussa julkaistu työsuunnitelman arvostelun Gebhard torjui. Kriitikoiden mielestä seura oli ”yhä selvemmin antautunut maanviljelijäin erikoisetuja ajamaan”, minkä vuoksi sille ei enää kuulunut antaa avustusta SOK:n varoista. Gebhardin mukaan Pellervo-seura oli palkannut yhteisosto- ja osuuskauppakonsulentin ja julkaissut uusia lentolehtisiä osuuskauppa-alalta.
Vääriä olivat Gebhardin mukaan myös syytökset Pellervo-lehden siirtymisestä ajamaan maanviljelijöiden luokka-etuja. Lehti kirjoitti sen sijaan maanviljelijäin velvollisuuksista maaseudunköyhälistöä kohtaan. Pellervo-Seura ja -lehti ajoivat koko isänmaan etua, eikä minkään luokan.
”Mutta meidän vakaumuksemme on se, että koko isänmaan, siis kaupunkikuluttajainkin, jatkuva etu tätä nykyä vaatimalla vaatii, että maataloustuotannon ehtoja parannetaan paljoa voimakkaammin kuin on tapahtunut ja että pidetään paljoa enemmän kuin tähän saakka huolta maalaisväestön kasvattamisesta itsetietoisuuteen ja yleisten asiain hoitoon. Niinikään on meidän vakaumuksemme se, että se kaupunkikuluttajain hetken etujen tavoitteleminen, jota täällä on viimeaikoina yksipuolisesti ajettu, on ollut lyhytnäköistä ia olisi koko isänmaalle suorastaan turmiollista, jos sitä jatkettaisiin.”
Puolueettomuus oli Gebhardin mukaan sinänsä osuustoiminnan perusedellytys. Hän näki kuitenkin laihan sovun johtavan sosialistien ylivaltaan SOK:ssa: ”Mutta kohtuutonta on vaatia puolueettomuutta toiselta, niin kauvan kuin toinen painaa päälle pistimillä.”
Jännes: Sosialistien kanssa voi toimia
Gebhardin näkyvin kiistakumppani oli Juho Jännes, joka piti yhteistyötä sosialistien kanssa mahdollisena. Hänestä oli kohtuullista, ”että ryhmä, johon kuuluu lähes puolet osuuskauppaväestä on voimakkaasti edustettu S.O.K:n johdossa”. Lisäksi oli ymmärrettävää, jos edistysmieliset eivät luottaneet S.O.K:n johdon puolueettomuuteen, jos ”heillä ei ole ketään hengenheimolaistaan vakinaisesti johdossa mukana”.
”Mitä sitten tulee yhteistyön edellytyksiin, on minulla se käsitys, että osuuskauppaväessä tavataan sosialistiemme parhaimmisto, miehiä, jotka ovat tehneet työtä hyvänasian vuoksi ja kieltämättä luoneet useimmat meidän voimakkaimmista osuuskaupoistamme. Siihen usein tehtyyn huomautukseen taas, että he S.O.Kissa kuitenkin näkevät vain yhden keinon puolueensa tarkoitusperien ajamiseksi on sanottava, että sosialistinen osuuskauppaväki on saanut Suomen sosialidemokraattisen puolueen julkisesti tunnustamaan osuuskauppatoiminnan riippumattomuuden työväenliikkeestä.”
Jännes piti perusteettomana väitettä, jonka mukaan sosialistit vain odottivat hetkeä, jolloin he kaappaavat SOK:n ”varoineen päivineen puolueensa palvelukseen”. Jännes korosti, että sosialisteilla oli jo useita vuosia ollut enemmistönä SOK:n hallintoneuvostossa. Toisaalta hän ymmärsi, että sosialistilehtien kirjoittelu ja sosialistien väärinkäytökset osuuskauppaliikkeessä sekä muissa yhteyksissä, olivat saaneet Gebhardin ottamaan kielteisen kannan yhteistyöhön sosialistien kanssa.
Pellervo-seura ja sen lehti olivat kuitenkin muuttuneet Jänneksen mielestä ”muodostumassa maataloudellisen osuustoiminnan ja yleensä maanviljelijäin asiainajajaksi”. Siksi sen avustaminen sopi paremmin Osuuspankkien Keskuslainarahastolle ja voinvientiosuuskunta Valiolle.
”Ulkomaisten ja meidän sosialistiemme erotus osuuskauppa-asiassa”
Nimimerkki ”Osuuskauppamies” käsitteli kirjoituksessaan eri maiden sosialistien linjaeroja suhteessa osuuskauppoihin. Hänen mukaansa ulkomailla osuustoimintaliikkeeseen liittyneet sosialistit olivat jättäneet politikoinnin sivuun, Suomessa he olivat ennen kaikkea sosialisteja.
”Osuuskauppamies” viittasi erään sveitsiläisen sosialisteihin lukeutuneen osuuskauppamiehen lausunto, kun hän osallistui ensimmäisen kerran Baselin osuuskaupan hallintoneuvoston kokouksessa. Hän oli lausunut ”kun minä astun osuuskaupan huoneustoon, riisun minä yltäni sosialidemokraattini, olen pelkkä osuustoimintamies, enkä pidä mitään muuta päämääränäni, kuin osuuskunnan parasta ja sen menestystä”. Sen sijaan Suomessa tunnettu sosialistinen osuustoiminta oli korostanut sosialistin olevan osuuskauppaliikkeessäkin ”ensi sijassa sosialisti ja vasta toisessa sijassa osuustoimintamies”.
”Tämä oppi tekee meidän sosialistisen osuuskauppaväen niin suvaitsemattomaksi ja niin häikäilemättömäksi, että on vaikea uskoa mihinkään pysyväiseen rauhaan eri ryhmien välillä osuuskauppaliikkeessämme, ennenkuin on eletty vielä pitkä kehityskausi.”
Suomalaisten naisvoimistelijoiden urheilujuhla
Helsingin suomalainen naisvoimisteluseura järjesti urheilujuhlan lauantaina 11. marraskuuta yliopiston voimistelusalissa. Sitä seurasi salin täyteinen katsoja- ja kuulijakunta.
Illan ohjelma alkoi neiti Edit Holmströmin johtaman voimistelijoista koostuneen kuoron esittämällä Elin Kallion reippaalla voimistelijoiden marssilla ”Mi riemu kautta tämän soi, ja leikki rattoisa”. Ohjelmanumero sai yleisön heti lämpenemään. Kuoro lauloi myös Björnsonin ”Työläismarssin”.
”Sävelten vaiettua marssi saliin satakunta reipasta ja ilokatseista naista ja tyttöä, pienimpien joukossa tosin yksi toisenkin sukupuolen edustaja. Ylioppilasvoimistelijain, Suomal. naisvoimistelijain Ja Säkenten naisosastot sekä viimeisen seuran tyttöosasto suorittivat taidokkaasti urheilumerkkiohjelmansa Kaarina Karin ja Säkenten pienokaiset lasten urheilumerkkivaatimukset Aino Saarelaisen Johdolla.”
Anni Collan esitelmöi urheilun ja voimistelun merkityksestä naisten ja tyttöjen kasvatuksessa. Collan sai varmaankin monen aatteeseen välinpitämättömästikin suhtautuvan vakuutetuksi urheilun tärkeydestä terveyden ylläpitäjänä ja arkiaskarten yksipuolisuuden vastapainona.
”Pilkkaanheitto, korkeushyppy ja kävelykilpailujen suoritukset todistivat pitkäaikaista harjoitusta; erikoisen huvittavan ohjelmakohdan muodosti pienokaisten kävelykilpailu, kun he munalusikka kädessä kiiruhtivat askeleltaan. Heidän kävelynsä oli jokatapauksessa hillittyä ja tarpeellisen rauhallista.”
Ohjelmassa oli lisäksi laululeikkejä sekä neitien Ester Tuuliaisen, Hilja Syvälahden ja Gurli Lindforsin lausuntonumerot. Seurat esittivät saman urheilu- ja voimisteluohjelman myös sunnuntaina 12. marraskuuta.
Hagasta Heikinpuistoon
Nimimerkki ”Hassan” istui Martinpäivän aamuna 11. marraskuuta Haagassa sinikeltaisen raitiolinjan päätepysäkille yksinkertaiselle lankkupenkille odottamaan vaunun saapumista Helsingistä. Pysäkille alkoi lähtöajan lähestyessä kokoontua väkeä:
”Useita pikkuporvaristoon kuuluvia vereviä matameja, jokaisella torikassi kädessään; insinööriltä näyttävä herra ja ahavan purema, yltään savisiin saappaisiin ja keltaiseen öljytakkiin puettu ulkotyöläinen. Jälkimäinen mainituista istahti viereeni ja pyysi lainata palttoontaskustani esiinpistävää lehteä. Hetken sitä luettuaan purskahti mies kaikuvaan nauruun:
Suuria lurifaxeja nuo amerikkalaiset. . . noin vaan vetävät nenästä koko maailmaa . . . eilen Hughes, tänään Wilson, huomenna herra ties kuka ... Ja sitten tämä miellyttävä penkkinaapurini haukkui ainerikkalaiset pataluhiksi.”
Samassa ”masina” saapui ja lähti liikkeelle hyvää vauhtia. ”Matameille” tarjosivat jutunaihetta muun muassa sokerikortit ja torikauppiaiden harjoittama hävytön nylkeminen. ”Hassan” valoi kannuja politiikasta ulkotyöläisen kanssa. Töölöntullin jälkeen Kammiokadulla nousi kyytiin runsaasti pääkaupungin parempaa väkeä.
”Penkeille sijoittautui ensinnäkin 6-henkinen seurue ratsastusintoilijoita, niiden joukossa ruotsinkielisen aamulehden päätoimittaja ja muuan nuori kuvanveistäjä, joka käyttää ranskalaisia, le baron-tittelillä varustettuja nimikortteja. Ja takasillan valtasi kolme tohtoria: tunnettu politikko ja kansantaloustieteilijä ja kaksi pelottavan oppinutta ja muutenkin ovelaa teatteriarvostelijaa. Töölön apteekilta noukattiin vielä Ateneumin intendentti ja yksi filosofian dosentti.”
Sanakirjaosakeyhtiön anti etenee
Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiön osakemerkintä oli meneillään syksyllä 1916. Yhtiö myi nimellisarvoltaan 100 markan arvoisia osakkeita suomen kielen murresanakirjan julkaisemiseksi. Osakeyhtiön perustaja Artturi Kannisto (A. K.) kertoi Uudessa Suomettaressa merkinnän etenemisestä.
”Enin määrä osakkeita on merkitty kaupungeissa, nim.: Helsingissä 560, Viipurissa 137, Tampereella 86, Turussa 56, Oulussa 51, Kuopiossa 49, Kajaanissa 41, Porvoossa 30, Iisalmessa 27, Vaasassa26, Savonlinnassa 22, Raumalla 20, Lahdessa 18, Hämeenlinnassa 16, Lappeenrannassa 16, Mikkelissä13, Jyväskylässä 12, Kotkassa 12, Porissa 12, Sortavalassa 12, Torniossa 12, Kokkolassa7, Käkisalmessa 7, Uudessakaupungissa 7, Kemissä 6, Heinolassa 5, Raahessa 5, Joensuussa 4 ja Haminassa 3.”
Kannisto kiinnitti huomiota etenkin Kajaanin ja Porvoon tilanteeseen. Ne olivat ”kiivenneet huikean korkealle ohi monen isommankin kylän”. Pääosin ruotsinkieliset Kaskinen, Loviisa, Maarianhamina, Naantali, Pietarsaari, Ti ja Uusikaarlepyy olivat ainoat kaupungit, joissa ei ollut vielä sanakirjayhtiön osakkaita.
Maaseudulla merkintä oli edennyt hitaasti. Maalaiskuntien osuus oli vasta 250 osaketta, mikä oli kaupunkikuntiin verrattuna vähän. Eniten osakkeita oli merkitty Noormarkussa 51, Somerolla 16, Joroisissa H, Rovaniemellä 10, Kokemäellä 8, Kuhmoisissa 6, Saarijärvellä 5, Kangaslammilla 5, Hyvinkäällä4, Nokiassa 4, Rautalammilla 4 ja Seinäjoella 4.Noormarkun tuloksen selitti annin suurin merkintä, A. Ahlström Osakeyhtiön 50 osaketta.
”Sangen ilahduttava on Someron lista, jossa enimmät merkitsijät ovat supisuomalaisia valistuneita talollisia. Olisipa sellaista mielialaa yleisemmin, niin helposti kertyisi riittävät varat yhtiön kansallisista kansallisimman, suomalaisista suomalaisimman tehtävän toteuttamiseksi.”
Voin salakuljetus Pietariin. Maidonvienti Pietariin nostaa hintoja Suomessa. ”Elintarvikkeiden riistäjäin suurrynnistys”. Kuka maksaa teollisuusosakkaiden huiman kurssinousun? ”Metallityöntekijäin liitto kasvanut yli kaikkien toiveiden”. Borgströmin tupakkatehtaalla näennäinen palkankorotus. Kallion kansakoulussa harvinainen joukkopyörtyminen ja -pahoinvointi. Vaalit juoksuhaudoissa. ”Suomen kylmän kärjen romaani” – Risti ja noitarumpu.
Edvard Gylling (E. G.) käsitteli otsikolla ”Voipula ja elintarvikekysymyksen järjestely” ruokahuollon järjestelyä Helsingissä ja Suomessa. Hänen mukaansa ”porvarilliset kynämiehet” olivat kehuneet toistuvasti, ”miten joustavasti heidän yhteiskuntansa on kestänyt nykyisen sota-ajan rasitukset”. Gylling näki kuitenkin elintarviketilanteen todistavan porvarillisen talousjärjestelmän toimivan ”väkinäisesti ja puutteellisesti”.
Porvarien voipulan lievittämiseksi tarjoamaa keinoa – rajahintojen poistamista – Gylling piti huonona. (Rajahinta tarkoitti korkeinta sallittua myyntihintaa. –JK) Hänelle ei kelvannut todisteeksi tarjottu halkojen rajahinnan poistaminen Helsingissä kesällä 1915. Polttopuiden tarjonta lisääntyi, mutta niiden hinta nousivat niin korkeaksi, että kaupungin oli ryhdyttävä erityistoimiin vähävaraisten halkojensaannin turvaamiseksi.
Rajahintajärjestelmä oli kuitenkin kokonaisuudessaan huono. Gylling kiirehti yhteiskunnan toimia elintarvikekysymyksessä. Hänen mukaansa voin hinnannousu johtui ”voimarkkinoiden täydellisestä anarkistisesta tilasta”. Rajahintoja ei kuitenkaan voinut poistaa, sillä sen seurauksena ”Suomen työläisten” voista maksama hinta olisi määräytynyt Pietarissa, jossa ”hinnan määräävät sotavoitoilla rikastuneet väestöryhmät”. Ainoa ratkaisu oli siten siirtyminen säännöstelyjärjestelmään:
”Voipulaa meillä tuskin olisi päässyt syntymäänkään, jos jo ajoissa olisi ollut olemassa laajoilla laillisilla valtuuksilla varustettu yhteiskunnallinen elin, joka olisi valvonut tuotantoa ja kauppaa. Sen olisi epäilemättä käynyt mahdolliseksi aikaansaada sellainen asiaintila, että tuotanto olisi pysynyt riittävänä ja voita kohtuuhinnoin olisi kotimaisten tuottajien (po. kuluttajien –JK) saatavissa.”
Gylling piti välttämättömänä, että epäsäännöllisen ajan ja elintarvikepulan oloissa rajahintajärjestelmä korvataan ”yhteiskuntaelimellä”, joka ratkoo elintarvikekysymystä maanlaajuisesti. Toimiakseen tehokkaasti elimellä oli oltava ”riittävä auktoriteetti ja riittävät lailliset valtuudet”.
”Voita on – ja sitä salakuljetetaan Pietariin”
Viipurin itäpuolisten asemilla toimineet viranomaiset olivat Työmiehen mukaan panneet merkille ”voilähetysten virtaamisen muualta Suomesta Itä-Suomeen”. Salakuljetus oli Itä-Suomen Uutistoimiston välittämien tietojen mukaan laajaa. Poliisiviranomaiset olivat takavarikoineet runsaasti voilähetyksiä, jotka vaikuttivat olevan matkalla muualle kuin paikallisille kuluttajille.
Ollilan, Kuokkalan, Terijoen, Tyrisevän, Kalvolan, Mustanmäen ja Uudenkirkon asemilla oli takavarikoitu yksistään syyskuun jälkipuoliskolla lähes 29 000 kiloa voita. Rajan yli kulki kuitenkin Itä-Suomen Tietotoimiston mukaan paljon suurempi määrä salakuljettua voita, yhteensä 125 000 kiloa.
”Sikäli kun rahtikirjoista on selvää saatu, on vastaanottajina milloin ’kuitin omistaja’, milloin joku kunniallisen kansalaisen kirjoissa oleva, kauppiaita, välittäjiä ja sen semmoisia. Lähettäjinä on yksityishenkilöitä kirjava kokoelma, mutta myöskin osuusmeijereitä Suomen eri kulmilta. Melkein kaikki Suomen ääret ovat lähettäjissä edustettuina.”
Maidonvienti Pietariin nostaa hintoja Suomessa
Suomessa myytiin luvallisesti Pietariin maitoa, jota oli viety viranomaisten päätöksellä lokakuuhun 1916 asti päivittäin enintään 100 000 litraa. Vientiliikkeet olivat tyytymättömiä ylärajaan. Ne halusivat kasvattaa vientiä 130 000–140 000 litraan päivässä. Liikkeet onnistuivatkin saamaan 13. lokakuuta kiintiön korotetuksi 120 000 litraan.
Työmies arvosteli päätöstä. Vuonna 1911 Suomesta oli viety Pietariin 10,7 miljoonaa litraa maitoa, mikä vastasi 30 000 litran päivävientiä. Vuonna 1915 vienti oli 32,4 miljoonaa litraa, ja tammi-elokuussa 1916 jo 31,9 miljoonaa litraa.
Työmies arvioi vuoden 1916 maidonviennin nousevan 50 miljoonaan litraan, mikä oli yli 70 prosenttia Pietarissa vuonna 1911 tilastoidusta maidonkulutuksesta. Kasvanut kysyntä laajensi maidonhankinta-aluetta Länsi-Suomeen, mikä Työmiehen mukaan vaikutti maidon hintaan ja saatavuuteen.
”Pietarin korkeat maidonhinnat, jotka johtuvat m. m. siitä, että maito kuluttavat pääasiassa vain varakkaat, pääsevät täten kohottavasti hintoihin vaikuttamaan Länsi-Suomessakin, jossa köyhempikin väestö on tottunut yleisesti kuluttamaan maitoa.”
”Elintarvikkeiden riistäjäin suurrynnistys”
Katsauksia-otsikolla kirjoittanut nimimerkki ”Visapää” tulkitsi Uuden Suomettaren laskeneen tahallaan liikkeelle edellisviikolla huhun maidon ja voin hinnankorotuksista. Vaikka tieto osoittautui perättömäksi, johti se vointuottajien kokouksiin, joissa ”maanomistajat ja meijeritehtailijat” vaativat maidon, voin ja juustojen rajahintojen korottamista.
”Visapää” tulkitsi ”elintarpeilla riistäjien” rynnäkön saaneen tuekseen muita sotaliikkeitä, kuten markkinoille tulleen voin määrän supistamisen. Hänen mukaansa myös kaupunkien vallankäyttäjät tukivat ”Suomen köyhälistön nälkiinnyttämispyrkimyksiä”.
Keinottelusta oli tullut Visapää mukaan ”maailman herra”. Keinottelijoille olivat huonoja vain keinot, joilla he eivät saavuttaneet suuria voittoja:
”Vasta juuri on perunatkin saatu maasta, mutta silti ovat keinottelijat jo ehtineet niihinkin sormensa laskea. Satakunnasta nim. tuonnottain levisi sellainen juttu, että perunasato on kovin huono. Sittemmin kuuluu asiasta otetun selvää. Ja tuloksena on, että Porin seuduilla perunasato on havaittu hyväksi, jopa paikoitellen vallan runsaaksikin. Mistä tuo huonoa satoa koskeva juttu? Vakuutetaan, että huijarit ja keinottelijat sen olivat liikkeelle laskeneet, kiristääkseen hintoja korkeammiksi. Kaunista peliä tosiaan.”
Kuka maksaa teollisuusosakkaiden huiman kurssinousun?
”Visapää” tarttui myös Kauppalehden julkaisemiin tietoihin Helsingin pörssissä noteeratuista teollisuusyhtiöistä, joiden osakkeilla oli Kauppalehden mukaan keinoteltu. Yhtiöiden kurssiarvo oli vuoden 1915 syyskuun alussa 113,8 miljoonaa markkaa, vuoden 1916 alussa 155,5 mmk ja syyskuun 1916 alussa 488,3 mmk. Teollisuusosakkeiden kurssit olivat nousseet huomattavasti enemmän kuin muiden osakkeiden. Lisäksi teollisuusyritykset olivat jakaneet huomattavia osinkoja.
”Visapää” myönsi, että osakekaupoissa oli sekä voittajia että häviäjiä. Hänen mukaansa ”monia miljoonia ovat toiset ehtineet jo ehtineet hyötyä ja toiset saaneet maksaa”. ”Visapää” kysyi, kuka maksaa lopulta ”yksityisten huijarien taskuihin menevät” suunnattomat voitot.
”Nykyisen ajan johdosta on monilla, ehkä useimmilla pörssikaupan esineenä olleilla teollisuuslaitoksilla ollut ihmeen hyvä aika; voitot suuret, osingot suuret, ilmaisia osakkeita vanhoille osakkeenomistajille. Niinkauvan kuin tuotanto noin rahakasta on ja saalis niin runsas ja helppo, kohonnevat kurssit ja osingot vaivatta. Mutta työväellä on syytä pelätä, että vielä enemmän kuin nyt se saa joutua ahtaalle, jos osakkeista korkeita hintoja maksaneitten on saatava hyvät osingot ja suuret korot vastakin.”
Palkkatyöväen oli ”Visapään” mukaan järjestäydyttävä, jotta se kykenee suojelemaan elinehtojaan. Hän korosti työläisten yhteistoiminnan muodostavan vastavoiman Fabianinkadun pörssisalissa ja ”’pankkiirifirmojen’ suletuissa kammioissa” tehtäville päätöksille.
”Metallityöntekijäin liitto kasvanut yli kaikkien toiveiden”
Suomen Metallityöntekijäin liiton jäsenmäärä oli kasvanut vuoden alusta syyskuuhun mennessä runsaat 63 prosenttia (5 461 à 9 000). Oskari Tokoi (O. T-i) arvioi kasvuun sisältyvän myös uhkia:
”Tämä näin nopea kasvu on meidän oloissa aivan tavaton ja samalla kun se jokaisessa ammattiyhdistysliikkeen ystävässä herättää mitä suurinta iloa ja uskoa liikkeemme tulevaisuuteen, on se toiselta puolen herättänyt pelkoa siitä, että tätä loistavaa nousua voi seurata taantumus, ellei ajoissa koeteta ryhtyä kaikkiin toimiin tämän kauniin edistyksen talteen korjaamiseksi.”
Tokoi perusteli näkemystään sillä, että joissakin liitoissa koettu äkillinen jäsenmäärän kasvu oli aiheuttanut ongelmia. Uudet jäsenet eivät olleet välttämättä perillä ammattiyhdistysliikkeen toimintatavoista, mutta pääsivät silti vaikuttamaan päätöksiin. Tämän vuoksi tulokkaat oli perehdytettävä liikkeen luonteeseen.
Liiton johto oli pidettävä ”vakavissa ja liikkeen hyvin tuntevissa käsissä”. Se tarvitsi Tokoin mielestä myös lisätyövoimaa. Liittotoimikunnan esittämä yhden toimitsijan palkkaaminen oli ”mitä kipeimmän tarpeen vaatima”.
Borgtrömin tupakkatehdas on korottanut palkkoja siten, että jos työntekijä valmisti päivässä 13 000 paperossin asemasta 14 000, sai hän korotusta yli tavallisten hintojen 50 penniä. Vastaavasti 14 000–15 000 tupakan valmistaminen toi 75 penniä lisää ja 15 000–16 000 kappaletta 1 mk 75 penniä. Jos joku ylsi 20 000 kappaleen tuotantoon, sai hän korotusta 41 markkaa. Yli 21 000 paperossin valmistamisesta maksettava korvaus alkoi pienentyä.
”Tämä palkkojen järjestely ei oikeastaan ole palkankorotus, vaan lisätyön kiristys. Osa työläisistä ei ole tähän järjestelyyn tyytyväisiä. Se muistuttaa aika paljon tarinaa mustalaisen hevosesta, jonka omistaja sitoi sen eteen leivän pitkälle aisan päähän. Hevonen juoksi vimmatusti tavottaen leipää, jota se ei koskaan saavuttanut. Työläiset voivat nyt tavottaa Borgströmin tehtaalla korotettua palkkaa, kuitenkaan sitä saamatta.”
Kallion kansakoulussa harvinainen joukkopyörtyminen ja -pahoinvointi
Kallion kansakoulun voimistelusalissa vietettiin 12.10.1916 Cygnaeus-juhlaa. Salissa oli noin 2 000 lasta. Vaikka juhla oli lyhyt, niin sen aikana pyörtyi tai alkoi voida pahoin kymmenkunta koulutyttöä.
”Mikäli olemme asiaa tiedustelleet, olemme saaneet tietää, että pyörtymis- ja pahoinvointikohtauksiin ei ole ollut syynä rasittuminen, koska juhla kesti vain lyhyen ajan, eikä myöskään kaasun tunkeutuminen huoneistoon tai pilaantunut ilma, vaan tapaukset ovat aiheutuneet heikkoudesta. Kaikki pahoinvointikohtauksen saaneet tytöt olivat työläisten lapsia.
Olisikohan valtuusherrojen syytä kiinnittää vakavampaa huomiota – koulukeittokysymykseen.”
Vaalit juoksuhaudassa
Työmies kertoi ”valtiollisia oikeuksiaan kalliina pitävien” brittien äänestävän tarvittaessa myös juoksuhaudoissa. Kanadan Brittiläisen Kolumbian ”sotaan lähteneet pojat saivar äänestää Ranskan sotanäyttämöllä”.
Vaalitoimitsijat joutuivat marssimaan viikon aikana 1 200 mailia. He eivät voineet mennä aivan etulinjaan, mutta ”usein annettiin äänet kranaattien räjähdellessä”. Äänestäjiä oli yhteensä 2 450.
”Suomen kylmän kärjen romaani”
Nimimerkki ”Äksä” esitteli harvinaisen pitkässä, puolen sivun mittaisessa artikkelissa Arvi Järventauksen juuri ilmestyneen romaanin ”Risti ja noitarumpu”. Hän sisällytti esittelyn johdannoksi myös professori Rosbergin tilastotietoja Käsivarren Lapista.
Äksä suhtautui lappalaisiin, kuten saamelaisia 1916 nimitettiin, suopeasti. Hän esitteli 1600–1700-lukujen vaihteeseen sijoittuvan teoksen juonen varsin tarkasti.
”Kertomuksen kamala nimikin, ’Risti ja noitarumpu’, osottaa, millä taholla on varsinainen ydin. Tekijä tahtoo kuvata pääasiassa lappalaisten vanhan katsantokannan ja kirkollisen kristinuskon ja tähän liittyvien mielipiteiden suurta taistelua mainittua aikana.”
Arvostelijan mukaan ”lappalaisten vanhoja tapoja ja uskontoa on hävitetty kamalilla pakkokeinoilla”. Hän näki romaanin päähenkilön Olaus Sirman olleen ankara sortaja ja vainoaja. Työmiehen arvostelija piti Järventauksen teosta varsin onnistuneena:
”Olemme poimineet näin paljon asioita tuosta kirjasta. Jännittäähän salaperäinen Lappi mieliä. Teokseen, joka on 344 sivua, jää vielä paljon uutta. Ei sekään vielä täysin valaise siinä kuvattujen lappalaisten elinoloja, tunnelmia, mielipiteitä ja vaiheita, mutta hyvä on lukea se, mitä noille sivuille on mahtunut. Kertomustyylikin on paikoin loisteliasta, paikoin taas väljähtynyttä. Kirjan hinta on 4:25.”
Loppupäätelmässään ”Äksä” arvioi vainotoimien vaikuttaneen lappalaisväestön määrään, joka oli hänen tietojensa mukaan Käsivarren Lapissa pieni.
”Lopuksi olkoon mainittu, että lappalaisten lisääntyminen mainituilla seuduilla on tosiaan saatu ehkäistyksi. Rosbergin ilmoituksen mukaan oli Enontekiössä v. 1900 kaikkiaan 947 asukasta, mutta seuraavana vuotena lappalaisia ainoastaan 94 eli 10 % asukkaista. Lappalaiskodat ovat kadonneet melkein kaikki.”
Turun Riennolla painikilpailut
Turun VPK:n talolla alkoivat 15. lokakuuta ”yhden maamme elinvoimaisimman urheiluseuran”, Turun Riennon järjestämät painikilpailut. Ne keräsivät ”verrattain innokkaan katsojakunnan”. Kilpailuihin oli tullut painijoita Turun ohella muun muassa Forssasta, Helsingistä, Porvoosta, Salosta, Tampereelta ja Viipurista.
Voin salakuljetus keisarikuntaan laajaa. Rikastuvatko maanviljelijät sodan aikana? Milloin rakentaminen alkaa uudelleen? Vaatetustyöväenliitto vastaa työnantajien palkkaväitteisiin. Maistraatinsihteerin valinta harmittaa Ruotsalaista kansanpuoluetta. Tukekaa koulukeittojen hankintaa! Punainen Risti tarvitsee rahoitusta sotasairaaloihin. Kansallisuusasia Inkerissä. Sisäministeri Protopopov: Moskovan varustamisen elintarpeilla hallitsijan erityisenä huolena. Brittien uusi panssariautomobili pelottava ase. Risti ja noitarumpu onnistunut esikoisromaani. Suuriruhtinas Kiril vieraili Visavuoressa. HJK voitti HIFK:n Pallokentällä.
Viranomaiset tekivät Karjalankannaksella runsaasti voitakavarikkoja syys–lokakuussa 1916. Voita eri puolilta maata Venäjälle salakuljettavaksi toimittaneet välittäjät muuttivat viranomaisten valpastumisen vuoksi toimintatapojaan.
”Rajaseudulle on ilmaantunut voin kuljettajia tai n. s. välittäjiä ympäri Suomea ja kun heille melkein joka päivä saapui eri suuria voilähetyksiä heidän omalle nimelleen osoitettuina ja kun toiselta puolelta tiedettiin, ettei näillä henkilöillä ollut seutukunnalla minkäänlaista myynti-, eli kauppapaikkaa, alkoi tämmöinen voilähetysten saapuminen, varsinkin kun voin maata vienti ilman erityisiä lupia oli kielletty, ihmetyttää poliisiviranomaisia siihen määrin, että he ryhtyivät ottamaan selkoa siltä, myydäänkö voi paikkakunnalla kuluttajille vai viedäänkö sitä tosiaankin rajan yli.”
Tutkimus osoitti, että lähes kaiken voin ostivat ammattisalakuljettajat, jotka kuljettivat sen ”vähissä erin” Venäjälle. Voisaksat käyttivät apunaan suurta määrää henkilöitä, jotka saivat palkkaa viisi ruplaa päivässä ja matkarahat.
”Nämä päivämiehet tekevät päivittäin kolme, jopa neljäkin edestakaista matkaa Pietarin ja jonkun rajaseudun aseman välillä vieden joka kerralla jonkun määrän voita rajan yli. Samalla tavalla sujuu kuljetus myöskin maanteitse, jolloin pienissä erin voi viedään rajan yli turvalliseen paikkaan ja sieltä sitten joko hevosella tai rautateitse Pietariin.”
Poliisiviranomaiset myivät takavarikoitua voita rajahintaan paikallisille kuluttajille. Silti salakuljetus jatkui erityisesti Ollilan, Kuokkalan, Terijoen, Tyrisevän, Kaivolan, Mustanmäen ja Uudenkirkon asemilta sekä Kanervan pysäkiltä. Siitä epäiltiin muun muassa rautatieläisten perheitä, joilla oli käytössään vapaaliput juniin. Tehokkaiden tullitarkastusten suorittaminen oli vaikeaa junissa, jotka pysähtyivät asemilla kolme minuuttia. Tullimiehet joutuivat keskittymään ilmeisimpiin tapauksiin.
”Asiantuntijat ovat vakuuttaneet, että kun ottaa huomioon sen, että Terijoelta menee Pietariin 18 junaa vuorokaudessa ja kun jokaisessa junassa viedään vähintäin 100 kiloa voita rajan yli, tulee siitä jokaisen päivän osalle 1,200 kiloa. Tällä tavalla viedään voita pienissä, noin 2, 3, 5, jopa 10 kilonkin erissä. Kun sitä vievät vaimot tahi heidän sukulaisensa näin pienissä erissä, on tullimiehien melkein mahdotonta valvoa salakuljetusta.”
Rikastuvatko viljelijät?
Hannes Gebhard käsitteli otsikolla ”Ne rikastuu sittenkin” väitettä, jonka mukaan maanviljelijät rikastuivat sota-ajan poikkeusoloissa.
”Tämä käsitys maanviljelijöistämme näkyy kaupunkilaisissa olevan yhä edelleen hämmästyttävän yleinen. Varsinkin sosialistisissa lehdissä sitä koetetaan ylläpitää kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla keinoilla.”
Yhtenä todisteena viljelijöiden vaurastumisesta sosialistit käyttivät maalaiskuntien säästöpankkien talletuskannan kasvua. Gebhardin mielestä väite oli väärä.
”On kyllä totta, että maalaiskuntain säästöpankkien säästöönpanot ovat v. 1915 lisääntyneet yli 19 milj. markalla ja että lisääntyminen tämän vuoden aikana on käynyt samaa vauhtia. Mutta samaan aikaan ovat säästöönpanot kaupunkien säästöpankeissa lisääntyneet suhteellisesti paljoa enemmän. Meidän verrattain harvalukuisten ja enimmäkseen mitättömän pienien kaupunkien säästöpankkien säästöönpanot kasvoivat esim. v. 1915 lähes 10 milj. markalla.”
Talletusten kasvu suhteessa nopeampaa kaupungeissa
Gebhard laski, että talletukset olivat kaupunkien säästöpankeissa kasvaneet keskimäärin yli 19 markkaa asukasta kohti. Maalaiskunnissa nousu oli alle seitsemän markkaa asukasta kohti.
”Mutta tätä ilmiötä sietää tutkia vähän lähemminkin. Jos otamme selkoa siitä, mitkä kansalaisryhmät maalaiskunnissamme muodostavat säästöönpanijain joukon, niin saadaan säästöpankkitilastosta seuraavat tiedot: uusista säästöönpanijoista on viimeaikoina noin 35 % ollut maanomistajia ja kokonaisten maatilojenvuokraajia, suunnilleen sama määrä torppareita, työväkeä ja palvelijoita, sekä loput 20—30 % virkamiehiä, kauppiaita teollisuudenharjoittajia y. m. s.”
Talletukset olivat kasvaneet eniten ensinnäkin kunnissa, joissa oli ”kauppala tai tehdaspaikka”. Tähän ryhmään kuului neljäsosa niistä kunnista, joissa talletukset olivat kasvaneet huomattavasti. Noin puolessa ”tiettävästi tai todennäköisesti on myyty joko kokonaisia taloja tai metsiä”. Gebhard arvioi tila- ja metsäkauppojen tuoman vauraudenlisäyksen näennäiseksi.
”Mutta jokainen asiantuntija tietää, että se, joka ostaa tätä nykyä taloja, useimmiten rikastuu, jota vastoin myyjä tekee tyhmän kaupan. Ja mitä metsäkauppoihin tulee, niin on tavallisesti asianlaita niissä sama”
Vain neljänneksessä suurimman talletuskasvun kunnista maatalous oli Gebhardin mukaan pääelinkeino. Näissäkin säästöjen lisääntymisen selitti talletusten siirto kaupunkien säätöpankeista maaseudulle.
”Tällaiseen siirtoon on viime ja tänä vuonna ollut hyvin luonnollinen ja tuntuva syynsä siinä, että kaupunkipankit ovat alentaneet talletuskorkonsa 4 %:iin, kun taas maalaiskuntain säästönpankit yhä edelleen ovat enimmäkseen maksaneet 5, toiset 5 ½kin %. Tällaisissakaan tapauksissa ei siis maalaiskuntain säästöpankkien talletusten kasvaminen todista ”rikastumista” uusien pääomien muodostumista, vaan ainoastaan pääomien siirtoa paikasta toiseen.”
Milloin rakentaminen alkaa uudelleen?
Uusi Suometar kysyi talonrakentamisen ammattilaisilta, milloin sodan alettua lähes kokonaan pysähtynyt rakentaminen alkaa uudelleen. Tilanne pahensi asuntopulaa etenkin suurissa kaupungeissa ja johti vuokrien nousuun.
Professori Onni Tarjanne arvioi, ettei rakentaminen käynnisty ennen maailmansodan päättymistä. Syynä tähän oli rakennustarvikkeiden puute ja kalleus. Kuljetusvälineitäkään ei ollut käytössä, minkä vuoksi Helsinkiin oli mahdoton saada esimerkiksi tiiliä.
Arkkitehti V. G. Palmqvist piti välttämättömänä, että rakentaminen käynnistyy keväällä 1917 ja uskoi niin myös tapahtuvan. Muuten kiinteistökeinottelu oli vaarassa kiihtyä entisestään.
“Nyt jo on Espiksen varrella kolme taloa juuri vaihtanut omistajaa. Erottajalla ja Boulevardilla on usea talo niinikään siirtynyt uusiin käsiin ja sanomalehtien suuret talo-ilmoitukset ennustavat suunnan kiintymistä. Nyt jo on monella talolla paljon ylihintaa ja aina enemmän tulee olemaan. Monetkin näistä taloista ovat vanhoja, epäkäytännöllistä ja vallan mahdottomia pitää nykyisillä hinnoilla ilman muutoksia. Niin syntyy rakennusteollisuutta pakostakin. Ensinnä nähtävästi etupäässä liiketarkoituksiin, sillä asuntovuokria ei voida nyt niin äkkiä nostaa, mutta sikäli kuin asuntovuokratkin nousevat, on pakko ruveta rakentamaan asuntojakin.”
Palmqvist arveli vuokriennousun keskikaupungilla lisäävän myös varakkaiden pientalorakentamista Kulosaaressa ja muissa kohteissa. Rakennustarvikkeita hän arvioi olevan saatavissa. Esimerkiksi tiilenpoltto oli välillä kannattamatonta, mutta kohonneilla hinnoilla tiiliä oli jälleen saatavissa. Tuhat tiiltä maksoi syksyllä 1916 90 markkaa. Palmqvistin mukaan tiilten hintojen kaksinkertaistuminen ei vaikuttanut vielä rakennuksen kokonaishintaan vielä kovin paljon.
”Noin 250,000—300.000 mkn taloon on mennyt noin 20,000 mkn tiilet. Jos ne nyt maksavatkin 40.000 mk, ei se merkitse paljon koko talon rakennuskustannuksissa. Pahemmin on esim. sementin laita, joka ennen maksoi 8 mk. tynnyri nyt 35 tri. ja ylikin. Puun hinta on noussut noin 50 %:lla. Jos sota loppuu, luulisi ainakin sementin ja raudan hinnan alenevan.”
Rakentamisen oli Palmqvistin mielestä melkein pakko vilkastua jo sodan aikana. Toteutus oli sopeutettava vallitseviin oloihin, sillä sodan päättyminen ei ollut näköpiirissä.
”Rakentaminen elpyy vasta vuosia sodan jälkeen”
Rakennusmestari Juho Ahteen mielestä ”paraskaan profeetta” ei voinut sanoa, milloin rakentaminen käynnistyy uudelleen. Hän ei uskonut sen tapahtuvan maailmansodan aikana tai heti sen jälkeen.
”Ainakaan kahteen, kolmeen vuoteen ei rakennusteollisuus sodan jälkeenkään voi päästä alkamaan. Työpalkat ja monet muut tekijät eivät nimittäin sodankaan jälkeen tule heti laskemaan. Enemmän tullaan kyllä silloin puuhun turvautumaan. Välikatot ja kannattimet tullaan mikäli mahdollista vaihtamaan betonista puuhun. Ja hyvää puu onkin tähän tarkoitukseen. Rakennusmestarien piireissä on muutenkin ollut puhetta siirtymisestä entiselleen, s.o. betonista puuhun.”
Kunnallisneuvos N. Eskolin arvioi rakentamisen käynnistyvän vasta muutamia vuosia sodan päättymisen jälkeen. Lisäksi asuntorakentamisen elpyminen veisi hänen mukaansa kauemmin kuin teollisuus- ja liikerakentamisen. Eskolin piti valitettavana, että ulkomaisen raudan ja sementin käyttö oli lisääntynyt rakentamisessa samaan aikaan kun Suomesta vietiin runsaasti puuta.
”Puhe kääntyi myös viimeaikaisiin uutisiin keskikaupungin liiketalojen siirtymisiin toisiin käsiin ja niihin suuriin hintoihin, joita taloista kerrotaan maksetun. Haastateltavamme lausui syytä olevain varottaa yleisöä joutumasta sen keinottelun uhriksi, jota nämä korkeat hinnat ennustavat. Talojen omistus tullaan kai siirtämään yhtiöille, joiden osakkeita tullaan ehkä tarjoilemaan yleisesti kaupan, mutta kohtuullistakaan korkoa niihin sijoitetuilla rahoille tuskin tullaan saamaan.”
”Vääriä väitteitä vaatetustyöväen palkoista”
Vaatetustyöntekijäin liiton sihteeri Akseli Kokkola vastasi Uudessa Suomettaressa ja Helsingin Sanomissa julkaistuun nimimerkki ”Työnantajan” kirjeeseen, jonka antoi Kokkolan mukaan liian hyvän kuvan alan palkkatasosta. Kokkolan mukaan esimerkiksi takintekijän oli mahdotonta yltää työnantajan edustajan kuvaamaan palkkaan.
”Hänen pitäisi olla silloin säännöllisesti joka arkipäivä 10 tuntia työssä ja tehdä jokainen takki 24 tunnissa, joka on yhtäjaksoiseksi työksi jokaiselle työntekijälle mahdottomuus. Tämä väitteeni pitää paikkansa 1) siinä, ettei Helsingissä ole yhtään sellaista räätälintyöntekijää, joka tekisi vähintään 210 sellaista takkia vuodessa, jotka sellaisiin liikkeisiin kelpaisi, mistä mainittu ansio on otettu, ja 2) ettei Helsingissä ole myöskään yhtään sellaista räätälinliikettä, joista olisi yhdelle työntekijälle antaa 210 takkia tehtäväksi vuodessa, koska mikään liike ei ole yhden tai kahdenkaan työntekijän varassa, vaan on työntekijöitä niin paljon tavallisesti, että työntekijät saavat odottaa työtä, eikä työ tekijöitä.”
Kokkolan mukaan työnantajakin myönsi tämän, mutta ”koetti lohduttaa itseään ja yleisöä ettei se ole mikään paha jos vaimo ja lapset miestä avustavat”. Siten työnantajan väittämään ansiotasoon yltäminen vaati kahden tai kolmen työntekijän työn. Lisäksi tarvittiin varoja ”neulomatarpeiden ostoon, huoneen vuokraan ja valoon”.
Työnantajien väitteitä 20–30 prosentin palkankorotuksista Kokkola piti virheellisinä. Palkat olivat nousseet 15–23 prosenttia. Kokkola todisteli erilaisin laskelmin, että työnantajien laskelmissaan esittämiin palkkoihin ei ollut mahdollista yltää normaalin 69 tunnin viikkotyöajan puitteissa, vaan ylityötunteja oli tehtävä 33 viikossa, mikä oli pitemmän päälle mahdotonta. Lisäksi sesonkiluonteisella alalla töiden määrä vaihteli.
”Kaikkien on muistettava, että räätälintyö on sesonkityötä ja ellei sesonkiaikana saa vähän parempaa palkkaa, kuolevat työntekijät kuolleena työaikana nälkään.
’Työnantajan’ väite sopimuksen rikkomisesta on myöskin valhetta. Sopimuksen 6 §:ssä sanotaan nimenomaan, että sopimuksen määräämät palkat ovat alimmat. Tämän mukaan on työntekijöillä sopimuksen voirnassaollessakin oikeus vaatia korkeampaa palkkaa kuin mitä sopimus määrää alimpana palkkana maksamaan. Työntekijäin 35 % palkankorotuspyyntö ei myöskään ole kohtuuton, kun ottaa vaan huomioon elin- y. m. kulutustarpeiden hintojen 100 % ja enemmänkin kallistumisen.”
Maistraatinsihteerin valinta harmittaa Ruotsalaista kansanpuoluetta
Nimimerkki ”Matti” käsitteli Helsingin maistraatinsihteerin valintaa, joka oli tuottanut pettymyksen ”Ruotsalaisen puolueen johtavalle ainekselle”. Tappio oli jo toinen vuonna 1916 ruotsinkielisiä kismittänyt. Keväällä puolue oli jäänyt vähemmistöön oikeusneuvosmiestä valittaessa. RKP:n johtohahmot tulkitsivat keväisen tapahtuman johtuneen puutteellisista vaalivalmisteluista.
”Viime maanantai-iltaisessa vaalissa oli asia aivan toinen. Vaalikomitea ja puoluekokous molemmat tietysti ruotsalaisen kansanpuolueen hyväksyivät melkein yksimielisesti ainakin minkäänlaisitta vastalauseitta, yhden ja saman ehdokkaan, mutta kun virallinen vaali tapahtui, saikin toinen hakija enimmät äänet ja viran. Ja hänet on, päälle päätteeksi, ilmoitettu suomenmieliseksi! Vaalin tulos on sattunut, kuten sanoin, kipeästi ruotsalaisen puolueen virallisesti johtaviin piireihin, ja julkisuudessa on jo esitetty harkittavaksi kysymys, tokko tällä puolueella on enää Suomen pääkaupungin kunnallisissa vaaleissa mitään valtaa ja vaikutusta.”
”Matti” piti huolta liioiteltuna. Valta oli edelleen ruotsinkielisten käsissä. He pystyivät jakamaan virat Helsingissä, jos ”puolueen ohjat juoksevat sotkeentumatta”. Näin ei kuitenkaan aina välttämättä tapahtunut. Ruotsinkieliset lehdet valittivat, että Helsingin oikeuslaitokseen sidoksissa olleet lakimiehet olivat muodostaneet oman piirinsä, joka täytti virat oman harkintansa mukaan. He olivat ”kääntäneet omalle puolueelleen selkänsä” ja ryhtyneet yhteistyöhön ”vastustajien kanssa”.
”Tämä hälinä ja hämminki ei oikeastaan koske meihin. Minä vaan en tiedä kuinka ’oikeudentunnon vaatimukset’ tulevat sillä syrjäytetyiksi, jollei jotakin lainopillista virkaa täytetäkään erityisen puolueen puoluekokouksen päätöksen mukaisesti. Vaalitulosta vastaan sinänsä ei kellään ole voinut olla mitään muistuttamista; kaikki ovat myöntäneet valitun erinomaisen hyvin täyttävän kaikki kelpoisuusehdot. Mutta puoluekurin kannalta ottaen niin se on toinen asia.”
Tukekaa koulukeittoloita!
Koulukeittoyhdistys teetti syksyllä 1916 rouva Ellinor Ivalon piirroksista postikortteja ja kirjanmerkkejä myytäväksi ”keittojen hankkimiseksi kansakoululapsille maaseudulla”. Yhdistys ennakoi koulukeittojen tarpeen olevan aikaisempaa suurempi talvella 1917. Lisäksi yhdistys kehotti hankkimaan varoja iltamilla.
”Siksi on yhdistys hankkinut luvan jokaiselle opettajalle, jolla on koulukeittola, toimeenpanna iltama omalla paikkakunnallaan marraskuun ensimäisellä, n.s. ’vapaaviikolla’, ja on sitä varten toimitettu erityinen ohjelmavihko. Silloin alkaa myöskin mainittujen korttien ja merkkien myynti. Tulot lankeavat kullekin keittolalle itselleen. Opettajat saavat niitä ilmaiseksi, tilaamalla Koulukeittoyhdistyksellä, ja on niistä saaduista tuloista tehtävä lyhyt selostus ennen kalenterivuoden loppua.”
Kortteja ja kirjanmerkkejä sai ostaa kirja-ja paperikauppiailta eri puolilta maata. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa painetut kortit maksoivat 15 penniä ja merkit 10 penniä.
”Toivottavaa on, että yleisökin ottaa käytäntöön noita pirteitä, heleällä puna- ja sinivärillä kirjailtuja kortteja ja hankkii siten lämpimän keiton sitä tarvitseville lapsille.”
Punainen risti pyytää tukea kenttäsairaalalleen
Suomen Yhdistys haavoitettujen ja sairasten sotilasten hoitoa varten (Suomen Punainen Risti) piti yllä ensimmäisen maailmansodan aikana kenttäsairaalaa, jonka toiminta sai ”suurta tunnustusta sekä siviili- että sotilasviranomaisilta”. Sairaalan ylläpitoon oli jäljellä varoja syksyllä 1916 enää pariksi, kolmeksi kuukaudeksi.
”Tämän johdosta ja kun sotaa yhä edelleen kestää, eikä sen loppua voida arvata, on yhdistys jälleen ollut pakoitettu turvautumaan kansalaisuhrautuvaisuuteen sairaalan olemassaolon turvaamiseksi ja toistamiseen pyytämään avustusta sen ylläpitämiseksi. Huomioonottaen vallitsevan kalliinajan ja vaikeat olot ei yhdistys ole kumminkaan tahtonut lähettää yleisiä keräyslistoja, vaan kääntyy ainoastaan sellaisten henkilöiden ja toiminimien puoleen, joidenka yhdistys on uskonut ymmärtävän sen merkityksen, joka kenttäsairaalan toiminnan jatkumisella on, ihmisrakkauden ja humanismin palveluksessa, ja joidenka taloudellinen asema ja merkitsevät tulet tuottavat mahdollisuuden jopa suurtenkin avustusten lahjoittamiseen tarkoitusta varten.”
Punainen Risti lähetti avustuspyynnön yksityishenkilöille, yhtiöille ja osuuskunnille, joiden verotettavat tulot olivat vähintään 40 000 markkaa vuodessa. Kirjettä eivät saaneet ne yhtiöt, jotka osallistuivat Suomen Teollisuudenharjoittajain lähettämän ambulanssin kustannuksiin.
Kansallisuusasia Inkerissä
Uusi Suometar käsitteli inkeriläisten suhtautumista kansallisuuskysymykseen Inkeri-lehdessä ilmestyneen kirjoituksen pohjalta. Inkeri-lehti pyrki kumoamaan käsityksiä inkeriläisten rappiosta.
”Inkerin kansan siveellisistä oloista, sen kunnosta, on lausuttu paljon pahaa. On sanottu, että se kansa on rappeutunutta, ettei se kykene enään kauan säilyttämään omaa kansallisuuttaan, vaan on tuomittu kuolemaan. Rappeutumisesta puhuttaessa on etupäässä tarkoitettu inkeriläisten suhtautumista omaan kansallisuuteensa ja omaan kieleensä.”
Inkeri-lehden mukaan tilanne ei ollut niin toivoton, mitä se ensivaikutelman perusteella näytti. Inkerin kansa oli säilyttänyt kansallisen omaleimaisuutensa, vaikka se oli asunut ”venäläisen kansan keskuudessa” yli 200 vuoden ajan. Inkerin kansa oli monin paikoin ilahduttavan paljon suomalaista.
”Tapaa vieläkin inkeriläisiä, joilla on kalliina sydämen asiana kysymys kansallisuudesta. Nousevassa polvessa on osoittautunut myöskin olevan joukko kansanmiehiä, joitten sydän sykähtelee lämpimästi omia sivistyspyrinnöitä ajatellessaan. Kun vielä ottaa huomioon ne monet laajat aloitteet inkeriläisen sivistystyön vainiolla, jotka ovat viime vuosina joutuneet päiväjärjestykseen, niin täytyy todellakin vielä luoda toivova katse tulevaisuuteen. Ei kaikki ole menetettyä!”
Kansallistunnon lisäksi Inkeri-lehti piti tärkeänä kansan oikeustajun ja velvollisuudentunnon vahvistamista. Kumpikaan näistä ei ollut lehden mukaan kovin hyvällä tolalla Inkerissä. Inkeri-lehti arvioi miljoonakaupungin läheisyyden ja ympäröivän vieraan kansan vaikuttaneen tähän.
Sisäministeri Protopopovin lausunto Moskovan lehdille
Venäjän sisäministeriksi syyskuussa 1916 nimitetty Aleksandr Dmitrijevitš Protopopov antoi Moskovassa sanomalehdille 13. lokakuuta lausunnon, jossa hän vastasi lehtien pyyntöön saada tietää ohjelmastaan. Protopopov sanoi ohjelmansa olevan sama kuin ministerineuvostolla, sillä ”nykyhetkenä ei voi olla muuta ohjelmaa”. Sen sisällön esittely kuului ministerineuvoston puheenjohtajalle Boris Stürmerille valtakunnanduuman avajaisissa.
Suurta levottomuutta herättänyttä elintarvikekysymystä käsitellessään Protopopov vakuutti ”Moskovan varustamisen elintarpeilla” olevan hallitsijan erityisenä huolena.
”Kaikki puutteellisuudet tässä suhteessa ovat erittäin raskaita Hänen Majesteetilleen, sen vuoksi, että Moskova on aina ollut ja tulee olemaan Venäjän isänmaallisuuden kehtona. H.M. Keisari luottaa lujasti siihen, että Moskova säilyttää sille ominaisen mielialan nykyhetkenäkin ia että se pysyy lujuudessaan horjumattomana. Tielenkin ovat vajavaisuudet elintarvekysymyksen järjestelyn alalla sodan aikana välttämättömiä, mutta mikäli mahdollista ovat ne järjestettävät ja niitten on saatava oikea ratkaisu. Näinollen tulee väestön asema lähimmässä tulevaisuudessa helpoittumaan.”
Protopopov kertoi saaneensa ”Itsevaltijaalta Hallitsijalta” käskyn ryhtyä ”mitä tarmokkaimpiin toimenpiteisiin elintarvekysymyksen järjestämiseksi”, jotta väestö ei kärsisi enempää kuin oli välttämätöntä sota-oloissa. Sisäministeri vakuutti keisarin liikuttuneen kansansa kokemista kärsimyksistä.
”Mutta, luonnollisesti, te käsitätte, hyvät herrat, että sota, kun se kerran on alkanut, on käytävä voittoisaan loppuun. Tämä sota on ainoa laatuaan historiassa. Tällaista sotaa ei muista mikään kansa. Suuri on näin ollen myöskin se työ, jonka Venäjä ja me saamme suorittaa.”
Sotaa ei voinut sisäministerin mukaan jättää kesken, sillä olosuhteet olivat edulliset Venäjälle, eivätkä ne toistuisi uudessa sodassa, joka jossakin vaiheessa syttyisi. Venäjän kansalta vaadittiin vielä paljon kärsivällisyyttä, mutta ”lopun rusko kajasti” jo. Sisäministeri vetosi kaikkien keisarin alamaisten kärsivällisyyteen ja isänmaallisuuteen ”uskonnosta, säätyluokasta ja politisesta vakaumuksesta riippumatta”.
Englantilaisilla uusi ase: panssariautomobili
Uusi Suometar välitti lyhyen uutisen sotaministeri Lloyd Georgen alahuoneessa 14.10.1916 pitämästä puheesta, jossa hän oli kertonut brittijoukkojen uudesta aseesta:
”Alahuoneen iltaistunnossa ilmoitti Lloyd George, että n. k. soikot, s.o. uudet panssariautomobiilit ovat tuottaneet suunnattoman hyödyn viimeisissä taisteluissa ja saavat vieläkin suuremman arvon, kun saadaan suurempaa kokemusta niidenrakentamisessa ja joista englantilaiset ovat kiitollisuuden velassa Churchillin, hänen ollessaan amiraliteetin ensimäisenä lordina, laivaston konstruktöörin d'Eyneourtin, sir Hankeyn sotilaskomitean sihteerin sekä everstien Sweentonen ja Sturnin yhteisille ponnistuksille.”
Lehti kertoi toisaalla tarkemmin uusia aseistettujen automobilien käytöstä englantilaislehtien taisteluselostusten pohjalta. Uutisten mukaan ne olivat osallistuneet ”erinomaisen tehokkaasti” Combles’n, Morralin ja Guinchyn taisteluihin.
”Suurimman yllätyksen mainituissa taisteluissa, kirjoittaa muuan englantilainen sotakirjeenvaihtaja, tarjosivat aseistetut automobilimme. Nämä kammottavan nerokkaasti suunnitellut koneet syöksyivät petojen lailla kuumiimpaan kahakkaan ja aiheuttivat tuhoa, joka yhtä suuressa määrin kauhistutti saksalaisia sotilaita kuin hämmästytti meikäläisiä. Tyynesti ja piittaamattomasti ajoivat nämä rautalaatikot läpi tuimimmankin tulen, törmäsivät saksalaisten valloittamiin kyliin Ja puhdistivat ne ihailtavalla helppoudella.”
Flersin kylää valloitettaessa yksi aseistettu ”automobili sijoitettiin pahimpaan palkkaan, ja se puhdisti vaivatta lähinnä olevat saksalaiset juoksuhaudat”. Kaksi muuta panssariauto pakotti voimakkaalla tulellaan saksalaiset pakenemaan vahvasti varustetusta linnakkeesta.
”Vaunujen takana ja niiden suojassa hyökkäsi jalkaväki. Vaunuja ajettiin siten, että niistä voitiin, ampua saksalaisiin juoksuhautoihin pitkittäin, jolloin yhdelläkään niissä olevista vihollisista ei ollut pelastuksen mahdollisuutta. Kun vaunut ajoivat kylään, seurasi jalkaväki siiloinkin jälessä.
Ajatus aseistettujen automobilien rakentamisesta on saatu muutamasta kirjailija H. G. Wellsin novellista.”
Uusi Lapin-kuvaus – Risti ja noitarumpu
Viljo Tarkiainen arvioi Uudessa Suomettaressa 15.10.1916 Arvi Järventauksen uutuusteoksen ”Risti ja noitarumpu”. Arvionsa Tarkiainen aloitti katsauksella Lappia käsittelevään kaunokirjallisuuteen:
”Lapinmaalla on ollut ja on yhä vieläkin omituinen vetovoima moniin suomalaisiin kirjailijoihin. Se on sadun ja taian, runouden ja romantiikan maa Suomen rajojen sisäpuolella. Sieltä ovat kansan käsityksen mukaan saatavissa syvimmät synnyt, tiedot ja taiat. Sinne on romantiikan aamunkoitteella Franzén sijoittanut yhden ihanimmista idyllisistä kuvauksistaan: ”Emili tai ilta Lapissa”. Sen lumotusta ilmasta on uneksinut Aleksis Kivi, pääsemättä sitä kuitenkaan hengittämään. Samoin Larin Kyösti, joka on runoillut Lapinromantiikkaansa ”Aslak Hettaan”, Väinö Kataja, joka on tuonut suorasanaiseen kirjallisuuteemme Lapintunnun tosin sangen kevyen ja hauraan, verrattuna lappalaissyntyisen Maiti Aikion meilläkin tunnetuissa ja tunnustusta saaneissa teoksissa ”Eläinten nahoissa” (I dyreskind) ja ”Kurimuksen kuilu” (Ginunga Gap) tavattavaan. Ja ovatpa lappalaisiin aiheisiin kajonneet muutamat muutkin kirjailijat esim. Ivalo ”Margaretassaan” ja Alpo Noponen ”Lapin profeetassaan” olematta lainkaan Lapin-romantiikan lumoissa.”
Tarkiainen tulkitsi Järventauksen nojaavan osittain edeltäjiensä teoksiin, mutta sisältävän paljon myös uutta. Romaanin rungon muodostavat Enontekiön ”lappalaispapin” Olaus Sirman elämänvaiheet. Hänen vastavoimanaan ”on muuan lappalainen noita, Paulus-Jouni, joka pyrkii uudistamaan esi-isiensä vanhoja pakanallisia tapoja ja pitämyksiä”. Jouni häviää taistelun ja surmataan, minkä jälkeen ”kristinuskon tulevaisuus Lapissa näyttää (...) entistä valoisammalta”.
Kirjalliset vaikutteet näkyvät lupaavassa uutuudessa
Tarkiainen näki pakanuuden ja kristinuskon edustajien esittämisessä ja taistelukuvauksissa vaikutteita Juhani Ahon ”Panusta”. ”Lappalaisuuden” (saamelaisuuden – JK) kuvaukseen Järventaus oli saanut vaikutteita Aikion kirjoista. Lisäksi Tarkiaisen mieleen tulivat romaania lukiessa Santeri Ivalon ”Juho Vesainen” sekä Franzénin idyllinen kuvaus.
”Nämä kirjalliset piirteet osoittavat, ettei tekijän mielikuvitus vielä ole rohjennut liikkua aivan omavaraisesti. Hänellä on kuitenkin niin paljon omia havaintoja Lapin luonnosta ja kansasta ja hän tuntee siksi hyvin lapin kieltä, tapoja, joikuja ja satuja, että hän saa niiden avulla herätetyksi väärentämättömän paikallistunnun. Joskus on, varsinkin romaanin alkupuolella, uhrattu tämmöisille ulkonaisille seikoille liiankin suuri sija ja esitystä siten raskautettu. Mutta tekijä osaa kuitenkin verraten hyvin käytellä aineistoaan ja kertoa tahdikkaasti. Esitys vakaantuu ja vapautuu lopummalla, ja se sisältää monta sangen vauhdikkaasti ja havainnollisesti kerrottua kohtaa.”
”Risti ja noitarumpu” oli teoksena Tarkiaisen mielestä varsin onnistunut. Kerronta oli hänestä pääosin toimivaa, ja kokonaisuus ”verraten hyvin rakennettu”.
”Ottaen huomioon sen taidon, mikä ilmenee romaanin parhaimmilla sivuilla, voidaan odottaa, että tekijä vastaisuudessa pystyy luomaan puhtaampiakin tuotteita, vapauduttuaan historiallisen asiallisuuden vaatimista rajoituksista sekä kirjallisista muistelmista. Alku on lupaava.”
Suuriruhtinas Kiril vieraili Visavuoressa
Hänen Keisarillinen Korkeutensa suuriruhtinas Kirill VIadimirovitš matkusti tiistaina 10. lokakuuta höyrylaivalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Hän nousi Hämeen läänin kuvernöörin Rafael Spåren ja seurueensa kanssa maihin Sääksmäellä.
Suuriruhtinas vieraili kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäen Visavuoressa. Hänen Keisarillinen Korkeutensa katseli yli tunnin kestäneellä vierailullaan ”suurella mielenkiinnolla taiteilijan teoksia, joiden joukosta erittäin sopii mainita J. V. Snellmanin kuvapatsas”.
HJK voitti HIFK:n Pallokentällä
Helsingin Jalkapalloklubi voitti Helsingfors IFK:n 14.10.1916 Pallokentällä 4–0. Sinivalkoisissa pelannut HJK oli etenkin ensimmäisellä puoliajalla ”parempi puolue”:
”Eilen klo 4 i. p. suoritettiin Töölön pallokentällä verrattain runsaan katsojakunnan läsnäollessa IFK:n ja HJK:n välinen sarja-ottelu, joka päättyi, kuten kaksi näiden joukkueiden välistä ottelua aikaisemmin tänä vuonna, Helsingin Jalkapalloklubin hyväksi, vieläpä sangen ylivoimaisella maalisuhteella, nim. 4:llä 0:aa vastaan (2–0, 2–0), vaikka ottelu kesti vain 30 x 30 min.”
Peli tasoittui toisella puoliajalla. HIFK jopa hallitsi peliä, mutta maalinteko ei onnistunut joukkueelta hyvistäkään paikoista.
”Väliajan lähetessä punavalkoiset alkoivat pelata paremmin, mutta ammuntataidon laita oli vähän niin ja näin. Tämä ilmeni erikoisesti toisella aikapuoliskolla, jolloin IFK:laiset ampuivat useammin kuin vastustajansa, mutta joko liian laimeasti, joten maalivahdin oli helppo palauttaa pallo, tai sitte ohi tai yli.”
Peli ratkesi lopullisesti toisen puoliajan päätösminuuteilla. ”Hyökkääjäketjun tehokkain mies” Nyyssönen teki kaksi maalia 23. ja 27. minuutilla.
Kommentti: Kyse oli Helsingin sisäisen sarjan ottelusta. Suomen mestaruus ratkaistiin vuosina 1908–1929 cup-muotoisesti. Vuoden 1916 mestari oli Kronohagens Idrottsförening (KIF), joka voitti loppuottelussa Åbo IFK:n.
Tömies käsitteli elintarviketilannetta otsikolla ”Jos olisi tuntoa”. Tilanne olisi lehden mukaan ollut Suomessa huomattavasti parempi kuin mitä se syksyllä 1916 oli, jos tuottajat ja kauppiaat olisivat tulleet kuluttajia vastaan.
”Elintarviketilanne on nyt maassamme siinä tilassa, että on tehtävä kysymys: Onko tuntoa? Sitä kysymystä ei sovi tehdä yksityisille liikemiehille, sillä heidän tuntonsa mittana on vain rahapussin paino.”
Työmiehen mielestä myös maanviljelijät olivat osoittautuneet liikemiehiksi. Palkkatyövoiman turvin maa- ja metsätaloustuotteita myynnin tuottavat maanomistajat ”katsovat asiaa pelkän liikevoiton kannalta”. Osa heistä jopa toivoi poikkeusaikojen kestävän pitkään, jotta he voisivat hyötyä tilanteesta mahdollisimman paljon.
Ylettömän voiton tavoittelun rajoittaminen vaati yhteiskunnan toimia. Avainasemassa olivat kunnat, joiden oli ryhdyttävä toimiin, jotta ”kuntain asujamiston elintarpeiden saanti siedettävillä ehdoilla olisi turvattu”. Asia oli ollut esillä jo parin vuoden ajan, mutta se ei ollut edennyt kunnallisessa päätöksenteossa:
”Jos olisi meillä yleinen kunnallinen äänioikeus, niin epäilemättä yhteiskunnallinen tunto silloin pääsisi vaatimuksiansa toteutetuksi saamaan paljon paremmin kuin nyt. Varmaankin olisi silloin luotu se järjestelmä, jonka välttämättömyyttä työväenjärjestöt ja lehdet ovat turhaan saaneet saarnata. Olisi järjestetty Suomen kansan elintarvikekysymys sen omilla voimilla.”
Elintarvikekomitea joka kuntaan
Työväenliike piti parhaan ratkaisuna laajoilla toimintavaltuuksilla varustettujen kunnallisten elintarvikekomiteoiden perustamista. Komiteoiden olisi toimiakseen oltava selvillä varastoista ja tuotantomahdollisuuksista sekä ryhdyttävä alueelliseen ja valtakunnalliseen yhteistyöhön, jotta elintarvikkeiden edestakaisin kuljettelulta vältyttäisiin.
Lisäksi tarvittiin toimia varastojen täydentämiseksi ja hintojen pitämiseksi kohtuullisena. Tähän työhön olivat omiaan osuuskaupat. Porvarit olivat kuitenkin haluttomia perustamaan lautakuntia, sillä elintarvikepula tarjosi kauppiaille tilaisuuden vaurastua.
”Se johtuu siitä, että liikemiesten yksityisedut ovat saaneet tukahuttaa alkeellisenkin yhteiskunnallisen tunnon vaatimukset.”
Työmiehen mukaan aikaa oli hukattu paljon. Silti lautakuntien perustaminen oli edelleen ajankohtaista: tehtyjen virheiden korjaamiseen oli tarpeen ryhtyä.
Porvoossa keskusteltu säännöstelystä
Porvoon kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 30. elokuuta elintarvekomitean ehdotukset maidon rajahinnan korottamisesta 28 penniin litralta. Valtuusto vahvisti myös komitean ehdottamat hinnat seka- ja koivuhaloille. Kaupungin hankkimia sekahalkoja tuli myyntiin 38 markalla syli ja koivuhalkoja 50 markalla syli. Lisäksi valtuusto velvoitti komitean hankkimaan 1 000 säkkiä ruisjauhoja.
Elintarvekomitea sai evästykseen selvittää kunnallisen voi- ja maitokaupan perustamisedellytykset. Komitean tehtäväksi tuli myös harkita korttijärjestelmän voimaansaattamista. Lisäksi sen oli valmisteltava ”karjan syöttömaiden luovuttamista” kaupungin maista kesäksi 1917.
Lääkäreitä tarvitaan lisää
Lääkintöhallitus kehotti yliopistoa ryhtymään toimiin lääkärienpuutteen poistamiseksi. Se toi yliopiston konsistorille jättämässään kirjeessä julki, että jo vallitseva puute voi lisääntyä, kun kunnanlääkärikysymys ratkaistaan valtiopäivien esittämien toivomusten mukaisesti. Lääkäreitä tarvittiin lisää myös maan yleisen terveydentilan kehittämiseksi.
”Lääkintöhallitus esittää sen vuoksi, että konsistorio, vaikkakin nykyiset olosuhteet asettavat monenlaisia esteitä ja vaikeuksia, tahtoisi pontevasti vaikuttaa siihen suuntaan, että tarpeellinen määrä lääkäreitä valmistuisi maassa ja ettei missään tapauksessa lääket. ylioppilaiden, joille valmistetaan tilaisuus harjoittamaan kliinillisiä opintoja, lukumäärää supistettaisi.”
Kommentti: Suomessa oli 1916 noin 600 lääkäriä, joista naisia oli alle 20. Vuonna 2016 maassa on 27 500 lääkäriä. Naisten osuus lääkärikunnasta on 54 prosenttia. (JK)
Ammattijärjestöjen jäsenmäärä kasvussa
Ammattijärjestöjen jäsenmäärä oli vaikeasta ajasta huolimatta nousussa. Ammatillisen valistuksen saattoikin tulkita ”kantaneen hyviä hedelmiä”. Uusia jäseniä olivat saaneet etenkin ne liitot, joiden edustamilla aloilla työllisyys oli säilynyt suhteellisen vakaana.
Valistustyö ei kuitenkaan ollut Työmiehen mukaan likikään toivottavalla tasolla. Sitä oli lisättävä, jotta teollisuuteen maaseudulta hakeutunut työväki saataisiin ammattiyhdistyksiin.
”On muistettava, että vaikkapa nykyisen tilanteen päätyttyä teollisuustoiminta olisikin vilkasta ja työvoiman kysyntä suuri, tulee tarjontakin olemaan entistä suurempi. Onhan nyt entistä enempi maanviljelystyöväkeä – tuota teollisuusherrain vara-armeijaa – irtautunut maatöistä, eikä sunkaan parempien työolojen makuun päästyään tule niin helposti niihin takaisin siirtymään.”
Maalta muuttanut väki ei ollut yleensä perillä ammattijärjestötoiminnasta, minkä Työmies ennakoi vaikeuttavan järjestäytyneiden asemaa. Lehti kehottikin lisäämään valistustoimintaa, jotta kaikki saisivat edes alkeistiedot ammatillisesta yhteistoiminnasta.
Helsingin suomenkielisissä kansakouluissa lähes 9 000 oppilasta
Helsingin suomenkielisissä kansakouluissa aloitti lukuvuoden alemman koulun ensimmäisellä luokalla 1 765 ja toisella luokalla 1 758 oppilasta. Ylemmän kansakoulun oppilasmäärät jakaantuivat seuraavasti: 1 luokka 1 540, 2. luokka 1 432, 3. luokka 1 225 ja 4. luokka 979 oppilasta. Yläkoululaisia oli yhteensä 5 177.
Tietoja puuttui vielä ”poikkeukselllisten koulujen” arviolta sadasta oppilaasta. Tähän ryhmään laskettiin ”henkisesti heikot” oppilaat, iltakoululaiset ja lapset, joiden kotiopetus oli laiminlyöty. Oppilasmäärä oli kasvanut arviolta 50 oppilaalla edellisvuodesta.
Oppikouluihin riitti Työmiehen mukaan paljon pyrkijöitä. Ensimmäisen luokan pääsi aloittamaan runsaat 400 oppilasta. Helsingin kaupungin valmistavan ammattikoulun ensimmäiselle luokalle pyrki 112 oppilasta. Heistä voitiin ottaa kouluun 82. Helsingin kauppakoulun aloitti 74 oppilasta.
Kommentti: Vuonna 2016 peruskoulun aloitti Helsingissä noin 5 600 lasta. Koulutulokkaiden määrä oli sata vuotta sitten suhteessa hiukan suurempi kuin tänä päivänä. Helsingissä on noin 3,5 kertaa enemmän asukkaita kuin vuonna 1916. Tällä suhdeluvulla laskien ensimmäiselle luokalle olisi pitänyt tulla 6 100 oppilasta. Helsingin kaupungin alue oli pienempi, joten nykyisellä kaupunkialueella koulutulokkaita oli asukaslukuun suhteutettuna suunnilleen sama määrä kuin 2016. (JK)
Kahvikauppiaiden konsteja
Kahvikauppiaat olivat jälleen kerran vetäneet nimimerkki ”Tiinan” mukaan ostajia nenästä. Lehtiin oli ilmestynyt uutinen, jonka mukaan kahvia oli jäljellä enää muutamaksi päiväksi, eikä lisää ollut tulossa lähitulevaisuudessa. ”Tiina” oli kuullut uutisen ”maitomatkalla” ja saanut sille vahvistuksen lehdestä.
”Iltasella neuvottelime kotona, ostetaanko kahvia, vai jäädäänkö ilman ja päätös tuli: ostetaan ainakin jonkin verran, että edes sunnuntaina saa kahvia. Jäljellä olevasta tilirahasta oli tähän tarpeeseen kiristettävä ja nuorelta mieheltä saatiin 5 mk lainaksi.”
”Tiina” poikkesi aamun torikäynnillään kahvikauppaan. Ostajia oli paljon – ja hinta sen mukainen. Huonolaatuiset kahvipavut maksoivat kahdeksan markkaa (18,60 €) kilolta, kun aiemmin hyvälaatuisten kahvipapujen kilohinta oli ollut 5,50 (12,80 €). Nimimerkki kulki ”harmaalla mielellä” kotiinpäin. Hän päätteli, että kahvittakin voisi olla, mutta samalla perusteella voisi luopua monesta muustakin.
Kahvi ei kuitenkaan kadonnut kaupoista, mutta sen hinnannousu jatkui. Muutaman viikon kuluttua kahvipaniikista kilohinta oli jo 10,50 (24,40 €). ”Tiina” koki ostajaparkojen tulleen vedetyksi nenästä. Hän uumoili uusia huhuja kavin loppumisesta olevan tulossa.
Vallilaan suunnitellaan työväenasuntoja
Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta hyväksyi elokuun lopussa 1916 suunnitelman, jossa se esitti työväenasuntojen rakentamista mahdollisimman nopeasti Vallilaan kortteliin 558. Arkkitehti Eklund oli laatinut piirustukset 10 puista kaksikerroksista asuintaloa, joissa kussakin oli 16 asuntoa.
”Huoneistot tulisivat rakennettaviksi yhden huoneen ja keittiön huoneistoiksi, mutta voitaisiin ne nykyisen asuntopulan aikana eroittaa niin, että kumpainenkin huone voitaisiin vuokrata erikseen. Vuokrahinnaksi arvioi sosialilautakunta 29 markkaa (67,40 euroa) kuukaudessa huoneelta.”
Hankkeen kustannusarvio oli puoli miljoonaa markkaa. Sosiaalilautakunta esitti sen sisällyttämistä Helsingin vuoden 1917 talousarvioon. Lautakunnan mielestä rakentaminen olisi aloitettava mahdollisimman pian, jotta asunnot olisivat käytössä jo talvella.
”Vaikka tämä ehdotus nyt toteuttaisiinkin, ei se sanottavasti huutavaa asuntopulaa vielä poistaisi. vaan tulisi kunnan viipymättä ryhtyä laajakantoisempiin asuntokurjuuden poistamiseksi.”
Sosiaalilautakunnan mukaan asunnoista oli rakennettava kunnollisia taloja, eikä mitään tilapäisia parakkeja. Niistä ajateltiin tarjottavan erityisesti suurperheille. Työmies epäili kuitenkin, että hankkeen tuloksena saattaisi valmistua kunnollisten asuinrakennusten sijaan harakanpesiä.
Valion voikaupan edessä riittää jonottajia
Työmiehen ”Sakari” veisteli Valion voimyymälän edustan Kauppatorin laidalla muuttuneen Helsingin yhdeksi vilkkaimmista liikepaikkoista. Jonottajia oli liikkeen edustalla ”silmänkantamattomiin”.
”Eilen aamulla pistäysin oikein vasiten katsomassa jonotusta. Katselmukseni alotin etupäästä ja lähdin tavottamaan häntäpäätä, joka näytti lähentelevän Tähtitorninvuoren juurta.
Jonottajain ulommaisesta sivustasta heitettiin minua vastaan kieroja silmänmuljauksia. Ikään kuin heillä olisi ollut minulle persoonallista kaunaa. Mutta sitä se ei ollut, sillä myöhemmin huomasin, että sillä tavalla torjuttiin sivustahyökkääjiä ja järjestystä ylläpidettiin.”
”Sakari” arvioi jonossa olleen noin 600 ihmistä. Jonottajia tuli vielä lisää ja heidän kokonaismääränsä nousi 800 kansalaiseen. ”Sakarin” korviin kantautui purevaa arvostelua Valiota ja karjanomistajia kohtaan. Jonottajia yhdisti huoli voin riittävyydestä. Hermostuneisuus lisääntyi, kun huhu voivaraston hupenemisesta levisi. Liikkeen ulkopuolelle päässeet seurasivat tilannetta näyteikkunasta.
Voin loppuminen herätti voimakkaita tunteenpurkauksia. ”Sakarin” mukaan eräs neitonen polki jalkaa niin tarmokkaasti, että hänen toisestä kengästään katkesi korko.
”Jonottajia katsellessa ja kuunnellessa sain minä sen vakaumuksen, ettö voiherroilla, karjanomistajilla ja meijerimiehillä ei ole nykyään omiatuntoja. Säälimättä he ovat viikkokaudet, päivästä päivään jonotuttaneet raha kourassa pääkaupungin arvoisaa yleisöä. Eikä siitä näytä tulevan loppua, vaikka heidän voiton nälkäänsä aivan äskettäinkin koetettiin tyydyttää.”
Fiskarissa ahtaat olot
Nimimerkki ”Kallu” välitti tunnelmia ”Fiskarin valtakunnasta”, joka tunnettiin ”ympäri Suomen tehdastuotteistaan”. Elinolot ruukilla olivat hänen mukaansa huonot.
”Tuskin muualla paikoin nykyään työväki elää sen kituvampaa elämää kuin täällä. Tavattoman pieniä palkkoja on siellä aina maksettu, ja nykyinen kallis aika puristaa työväkeä joka taholta.”
Erityisen ahtaalla olivat ”Kallun” mukaan ruukin maatyöläiset, joista osa oli vuoden 1915 lopulla muuttoaikeissa. Yhtiö sai heidät kuitenkin jäämään antamalla 50 markan korotuksen vuosipalkkaan. Tehtaan työväki sai kolmen markkaa kalliin ajan lisää perheenjäsentä kohti kuukaudessa.
Maatyöläisille kalliin ajan lisää ei ennen heinäkuuta 1916 myönnetty toistuvista pyynnöistä huolimatta. Yhtiö suostui lopulta maksamaan heillekin lisän, mutta samalla se korotti maidon hintaa, mikä söi saavutetun hyödyn.
Uuraisten työväenyhdistykselle tontti
Uuraisten kirkonkylän työväenyhdistys osti aikoinaan talollinen August Keskisen maalla sijainneen kauppakartanon. Tuolloin sovittiin, että vuokrasopimusta jatketaan sen umpeutuessa. Keskinen ei kuitenkaan suostunut tähän ja hääsi yhdistyksen vuokra-ajan päätyttyä mailtaan.
”Olivatpa paikkakunnan vanhoilliset talolliset tehneet keskenään salaisten sopimuksen, ettei heistä kukaan antaisi maata yhdistykselle. Poikkeuksen teki Paanalan valistunut isäntäväki vuokrasi tontin yhdistykselle työväentaloa varten. Uuraisten järjestäytyneet työläiset tulevat varmaan muistamaan, kuka on heidän pyrkimyksiensä vastustaja ja kuka suhtautuu niihin suopeasti.”
Uuden tontin yhditys sai kirkonkonkylän laidalta Saarijärventien varresta.
Varkauden Ämmänkosken yhden haaran sulkemiseksi rakennettu pato sortui perjantaiaamuna 1. syyskuuta 1916. Pato oli tehty johtamaan vettä A. Ahlström Oy:n tehdaslaitosten energiatarpeen tyydyttämiseksi kaivettuun voimakanavaan, jotta vesivoima tulisi hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti.
Varkauden tehtaan 1910-luvulla toteutettuun laajennusohjelmaan liittyneen padon murtuminen ei pääkaupunkiin saatujen tietojen mukaan johtanut tuotannon keskeytymiseen. Tehtaanjohto oli kuitenkin haluton kommentoimaan onnettomuutta, jonka oli aiheuttanut padon alle kaivautunut vesi.
Murtuneen padon oli rakentanut ruotsalainen Ab Skånska Cementgjuteriet. Onnettomuus sai nimimerkki ”Teknikon” kiirehtivän suomalaisen suurteollisuutta palvelevan kotimaisen rakennustoimiston perustamista. Hän ei syyttänyt ruotsalaisyritystä suoraan onnettomuudesta, mutta vihjasi sen urakoiden johtaneen aiemminkin valituksiin. ”Teollisuusmiesten” mukaan juuri muita rakennusyhtiöitä ei ollut kuitenkaan ollut tarjolla. Suomessa toimi lisäksi ruotsalaisen Kreuger & Tollin tytäryhtiö.
”Teknikko” myönsi, ettei Suomessa ollut yhtään kotimaista teollisrakentamiseen kykenevää insinööritoimistoa. Hän toivoi Varkauden padon sortumisen johtavan osaltaan taloudellisesti, kaupallisesti ja ammattitaidollisesti vahvan kotimaisen toimijan perustamiseen:
”Kun maailmanpalo on loppunut ja siirtyminen normaalisiin oloihin tapahtunut, ryhdytään meillä varmaankin eri tahoilla, niin yksityisellä kuin kuntain ja valtionkin, toteuttamaan osaksi jo päätettyjäkin teknillisiä uudistus- ja laajennussuunnitelmia. Toivottavaa tällöin olisi, että meillä silloin jo olisi toiminnassa kotimainen kilpailukykyinen rakennusliike, jonka puoleen luottamuksella voisi kääntyä. Varmalle pohjalle saatettuna voisi sellainen liike epäilemättä saada jalansijaa ja työmaata myöskin Venäjällä.”
Suomalainen Kirjakaupan sai käyttöönsä laajemman liikehuoneiston elokuussa 1916. Uuden Suomettaren mukaan kirjakaupan kasvanut suosio etenkin pääkaupungin suomenkielisen väestön keskuudessa oli saanut pohtimaan kalliista ajasta huolimatta huoneiston laajentamista. Se oli mahdollista toteuttaa olemassa olleiden liiketilojen yhteyteen:
”Jo ovelta kirjakauppaan astuessa tekee huoneusto nyt entistä komeamman vaikutuksen. Etuosassa olevienpitkien kirjahyllyjen ja laveiden näyttelypöytäin takaa vievät punamatoilla peitetyt portaat hiukan ylempänä olevaan uuteen ulkomaiselle kirjallisuudelle omistettuun laajaan osastoon. Uusi osasto on niin laaja, että sen näyttelypöydille yksistään sopii 4,000 uutta kirjaa näytteille eli sama määrä, mikä tähänastisille pöydille on mahtunut.”
Kirjakaupan hyllyjen yhteispituus nousi kilometrillä viiteen kilometriin. Uuden Suomettaren mukaan valikoimien oli oltava laajat, sillä maaseudun kirjakaupat hankkivat etenkin ulkomaista kirjallisuutta Suomalaisen Kirjakaupan välityksellä.
”Sisustustyöt – kiillotettua, ruskeaksi värjättyä, vahattua koivua – on suorittanut Tampereen Höyrypuu seppä oy. Myös konttorihuoneusto, pakkausosasto, vihkojen jakeluosasto y. m. suuren kirjakaupan huomattavat eri tekijät ovat saaneet uuden järjestelyn kautta uutta tilaa ja toimivat nyt tietysti aina vain joutuisammin ja täsmällisemmin.”
Tallinnan ostamista haloista puolet vielä Suomessa
Tallinnan kaupunki osti vuonna 1916 Suomesta kymmeniä tuhansia syliä halkoja. (Syli = neljä kuutiometriä.) Uuden Suomettaren lainaaman tallinnalaisen Päevalehden mukaan haloista oli loppukesään mennessä ehditty kuljettaa vain puolet. Loppuosan saaminen Tallinnaan näytti mahdottomalta ennen talventuloa.
”Satamassa ei ole ollut tilaa halkolastien purkamiselle. Pienempien aluksien on tosin helpompi päästä laituriin. Kun satamassa ei ole säilytyspaikkaa, voidaan purkaa ainoastaan sen verran kuin ehditään poiskuljettaa.”
Tallinnaan kuljetetut halot kaupunki oli joutunut luovuttamaan pääosin tehtaille. Suomalaisista haloista ei ollut siten luvassa suoranaista apua kaupunkilaisten puupulaan.
Tulitikut olivat kallistuneet Tallinnassa niin paljon, että erilaiset ”sytytyskoneet” olivat yleistyneet. Tarvittavat kivet tuotiin Itävallasta ja Saksasta. Itävaltaisen harmaan kiven kuljetukset Romanian kautta olivat kuitenkin keskeytyneet. Saksalaista sinervää kiveä saatiin vielä Ruotsin kautta. Kova kysyntä ja niukka tarjonta olivat nostaneet myös tuluskivien hintoja.
Miksi myynnissä on pilaantunutta voita?
Nimimerkki ”Eräs ihmettelevä” halusi saada vastauksia voikauppaan liittyviin kysymyksiinsä. Hän kysyi ensinnäkin mistä johtui se, ”että voipulan ollessa suurimmillaan, useita hevoskuormia pilaantunutta voita ajetaan ’Valiosta’ erääseen täkäläiseen saippuatehtaaseen?”
Lisäksi nimimerkkiä kiinnosti, miksi Valio myi vanhentunutta voita. Hänestä tuntui myös siltä, että Valio toimitti jälleenmyyjille niukasti voita ja varasi suuren osan omaan myymäläänsä, jonka ulkopuolella ostajat joutuivat jonottamaan tuntikausia.
”Eikö olisi käytännöllisempää jakaa tuota kallista tavaraa hieman useammille liikkeille, niin että yleisö saisi tilaisuuden tehdä ostoksensa missä haluaa, jokainen vanhoissa totutuissa liikkeissään?”
Valion Helsingin konttori torjui vastauksessaan väitteen pilaantuneen voin toimittamisesta saippuatehtaaseen. Huhu perustui yhtiön mukaan Työmiehessä julkaistuun ”valheelliseen uutiseen, jonka mukaan Valio olisi lähettänyt täkäläiseen Kokos-yhtiön tehtaaseen 10 astiaa pilaantunutta voita”. Kyse oli Valion mukaan ollut maaseudulta palautetusta kasvivoierästä.
Voin laatuun vaikutti se, että sitä jouduttiin kuljettamaan poikkeusolojen vuoksi tavallisissa junissa, joiden matka kesti useita päiviä. ”Säännöllisissä oloissa” käytössä olivat jäähdytysvaunut ja nopeat junayhteydet, mutta silloinkin voista osa pilaantui kesäaikana.
”On selvää, että tämän seikan täytyy suuresti huonontaa laatua. Luulemme kuitenkin voivamme väittää, ettei oikeutettuja muistutuksia Valion toimittaman voin laatua vastaan ole yleensä voitu tehdä. »Ihmettelijän» tarkoitus kai on sanoa, että voit ovat pilaantuneet varastossa, mutta niin ei ole asianlaita, sillä varastoja meillä ei ole, mikä todettiin huhujen johdosta poliisiviranomaisten toimittamassa varastotarkastuksessa. Tällöin havaittiin meillä Helsingissä olevan varastossa 3 ast. (myytyä) voita ja Vaasassa 14 astiaa.”
”Voinjakelu perustuu viranomaisten määräyksiin”
Valion mukaan kukin vähittäisliike tilasi valtion vointarkastuslaitoksella tarvitsemansa voimäärän. Tarkastuslaitos on sille ilmoittanut, mikä voinvientiliike toimittaa tilauksen, ja antanut vientiliikkeelle määräyksen toimittaa voi. (Valio oli suurin voinvientiliikkeistä. -JK)
”Tällä tapaa olemme rae tarkastuslaitoksen määräyksestä jakaneet helsinkiläisille parillesadalle vähittäisliikkeelle 35,000–50,000 kiloa voita viikottain. Omassa myymälässämme olemme myyneet ainoastaan neljännen osan tästä määrästä. Viranomaisten määräyksestä tulemme me vielä supistamaan oman myymälämme myyntiä, niin että toivomme myös ’Ihmettelevän’ lakkaavan ihmettelemästä.”
Uusi Suometar julkaisi myös Valion jakelumäärät eri liikkeille edelliseltä viikolta. Luettelon mukaan Valio oli toimittanut 1 398 astiaa eli noin 70 000 kiloa voita. Oman myyntinsä Valio ilmoitti supistavansa viranomaisten määräyksen perusteella 500 kiloon päivässä.
Elintarvekysymys esillä Porvoon kaupunginvaltuustossa
Porvoon kaupunginvaltuusto käsitteli elintarve- ja halkokomitean kirjelmän pohjalta kaupungin halko-, maito- ja voikaupan järjestämistä. Komitea ehdotti rautatieasemalla olleiden sekahalkojen myymistä 38 markalla ja koivuhalkojen 50 markalla / syli. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen ja antoi lisäksi komitealle valtuudet ostaa lisää koivuhalkoja. Sekahalkoja ostajat saivat yhden sylin ja koivuhalkoja puoli syltä kuukaudessa.
Uhkaavan maito- ja voipuutteen vuoksi komitea pyysi valtuustoa anomaan maidon rajahinnan korottamista Porvoossa 25 pennistä 28 penniin litralta. Helsingin korkeammat rajahinnat houkuttelevat seudun maidontuottajat myymään maitonsa pääkaupungissa, joten maitoa ei saatu riittävästi myyntiin Porvoossa. Voin rajahinnan komitea ehdotti poistettavaksi tai korotettavaksi meijerivoin osalta 4 markkaan 50 penniin kilolta. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen maidon osalta.
Porvoon kaupungin jauhovarastossa oli elokuun lopulla 1 685 säkkiä ruisjauhoja. Varastojen arvioiden voivan riittää toukokuun alkuun saakka. Ruissato oli jäämässä keskimääräistä huonommaksi ja jauhojen kysynnän saattoi olettaa kasvavan talvella. Valtuusto valtuutti elintarvekomitean hankkimaan tuhat säkkiä ruisjauhoja kaupungin varoin. Komitea osti 1. syyskuuta luvatun määrän hyvänlaatuisia ruisjauhoja, jotka sijoitettiin kaupungin jauhovarastoon.
Romania voi kääntää sodan voimasuhteita
Uusi Suometar arvioi 109:n sotaviikon katsauksessaan, että ”Romanian yhtyessä sotaakäyvien joukkoon astuu sotanäyttämölle uusi, varsin huomattava tekijä, joka tuntuvassa määrässä vaikuttaa voimasuhteihin ympärysliiton eduksi”. Tulkintansa lehti perusti siihen, että Romanian 27. elokuuta sotaan liittynyt armeija oli ollut puolittain liikekannalla koko maailmansodan ajan. Aseissa oli noin 375 000 miestä. Lisäksi Romanian väliintulo oli 1912 ratkaissut toisen Balkanin sodan:
”Tässä sodassa se tosin ei joutunut ottamaan osaa varsinaisiin suuriin taisteluihin, kun Bulgaria näki strategisen asemansa toivottomaksi jo sitä ennen ja anoi rauhaa. Mutta Romanian armeija suoritti Tonavan ylimenon ja marssit Bulgariassa sekä Sofiaa kohti että Pobrudshan eteläosaan niin ripeästi ja täsmällisesti, että sitä aikanaan mainittiin asiantuntijain piireissä mallisuorituksena, josta Romanian armeijan ylipäällikkö, silloinen perintöruhtinas ia nykyinen kuningas Ferdinand sai osakseen sangen mairittelevia arvosteluita.”
Romanian armeijan valmius liittyä sotaan oli Uuden Suomettaren mukaan erittäin hyvä – se koostui riittävän harjoituksen saaneesta väestä. Ensimmäisten tiedonantojen perusteella romanialaisten pyrkimyksenä oli laajentaa rintamaa siten, ”että ympärysliiton rintama Itä-Europassa nyt kulkee yhtenäisenä ketjuna Itämerellä, Riian edustalta, Tonavalle, Orsovaan saakka”. Uusi Suometar arvioi Romanian voivan yrittää hyökkäystä Sofiaa kohti:
”Jos Romania kyllin suurilla voimilla menee Tonavan yli, mikä tosin nyt, Itävallan monitorien vuoksi, on hankalampi kuin neljä vuotta sitten, ja ryhtyy rynnistämään Sofiaa kohti, voi sillä seikalla olla suorastaan mullistava merkitys asemaan Balkanilla. Bulgarialaiset joutuvat silloin verrattain ahtaalla alalla kahden vihollisarmeijan väliin, kenraali Sarrailin, kokoomusarmeijan rynnätessä Salonikin rintaman puolelta etelästä ja Romanian Tonavan-armeijan pohjoisesta. Ja Serbian valloituksella aikaansaatu yhteys keskusliiton keskieuropalaisten ja balkanilaisten valtojen vähillä joutuu ankaraan vaaraan.”
”Saksan mahdollisuudet pelastaa Bulgaria heikot”
Itävalta-Unkarilla ei liiennyt lehden arvion mukaan apuvoimia Bulgarialle, sillä sen joukkoja sitoivat kenraali Brusilovin johtama venäläisten hyökkäys, kenraali Cadornan johtamat italaisjoukot Tirolin rajalla ja Isoazon varrella sekä Transsylvaniaan sijoitetetut romanialaisjoukot. Turkiltakaan ei ollut tulossa apua Bulgarialle, kun Venäjä keskitti joukkojaan hyökkäykseen Bulgarian kautta Konstantinopolia kohti.
”Kysymys on siten vain, kykeneekö pääliittolainen, Saksa, ahtaalle joutuvaa Bulgariaa pelastamaan. Riittääkö siltä Ranskaan ja länsi-Venäjälle sidottujen miljona-armeijainsa ohella niiden apuvoimien lisäksi, joita se tähän saakka on lähettänyt kaikille liitttolaisilleen ja nyt viimeksi Itävallalle Galitsiaan, vieläkin niin suuria apuvoimia, että ne vastaisivat niitä uusia armeijoita, jotka Romaniasta ja Dobrudshan kautta Bessarabiasta astuvat sotanäyttämölle?”
Uusi Suometar arvioi, ettei Saksa kykene auttamaan Bulgariaa, jonka ”kohtalo peittyi pahaa ennustaviin pilviin” Romanian sodanjulistuksen jälkeen. Hindenburgilla oli lehden mukaan yhtä vähän mahdollisuuksia polkaista maasta armeijoita kuin Pompeiuksella.
Kommentti: Romanian liittyminen sotaan yhdistyneenä brittijoukkojen paineeseen Sommella saivat Saksan keisarin Vilhelm II:n hetkellisesti paniikkiin. Hän arvioi Saksan hävinneen sodan. Saksa kuitenkin kokosi voimansa, pysäytti venäläisten hyökkäyksen itärintamalla ja valtasi Bukarestin. Venäläisten avulla Romania jatkoi sotaa, mutta bolsevikkivallankumouksen jälkeen kaikki Venäjän joukot vetäytyivät ja Romania teki lopulta toukokuussa 1918 epäedullisen rauhan. Maa sai menettämänsä alueet takaisin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Ajat paranevat – pantit vähenevät
Uusi Suometar kertoi turkulaisen Uuden Auran uutisen pohjalta aikojen parantuneen tuntuvasti. Työansioiden nousu näkyi muun muassa Turun panttilainalaitoksella. Omaisuuttaan rahaksi vaihtavia vähävaraisia kävi vaihtamassa rahaksi huomattavan vähän. Lisäksi panttien takaisinlunastus oli lisääntynyt:
”Siitä on taas seurannut, ettei laitoksessa enää tarvitse pitää tavarahuutokauppoja joka torstai kuten tähän asti, vaan ainoastaan joka toinen torstai. Ennen pidetyissä huutokaupoissa voi huutojen eli kauppojen luku nousta aina 150:een asti mutta nyttemmin pidettävissä huutokaupoissa nousee vastaava luku 40 vaiheille tai sen alle. Kuitenkin on huomioon otettava, että tavaravaihto on noussut entistä suuremmaksi siitä syystä, että tavarain arvot ovat tuntuvasti nousseet.”
Jääskessä muistettu vuoden 1697 nälänhädän uhreja
Jääsken vanhalla hautausmaalla paljastettiin 3.9.1916 muistopatsas vuoden 1697 nälkävuoden uhrien haudalla. Kiveen hakatun kirjoituksen mukaan yhteishautaan oli siunattu 12. huhtikuuta 150 ja 3. toukokuuta 90 nälkään ja nälkäruttoon kuollutta:
”He nääntyivät nälkään väkivallan tekoja tekemättä ja ajan kärsimysten tähden rikkomatta Jumalan ijankaikkisia perustuslakeja. Siunaus esi-isien haudalle.”
Jääsken seurakunnan pystyttämä muistopatsas oli valmistettu Viipurissa mustasta graniitista.
Taipale ja Niklander kovassa heittovireessä
IFK:n kuudensissa kansainvälisissä rata- ja kenttäurheilukilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä saavutettiin parhaat tulokset kiekonheitossa ja moukarinheitossa. Kiekkoa heitettiin tavallista pienemmästä ringistä, jonka halkaisija oli 2,13 metriä.
Armas Taipale (HKV) heitti ensimmäisellä kierroksella yli Verner Järvisen 1910 saavuttaman virallisen Suomen ennätyksen 38,75. Elmer Niklander (HKV), ”joka ei edes vetänyt pitkiä housuja jaloistaan eikä villapaitaa yltään”, sai vielä paremman tuloksen:
”Tämä näytti käyvän Olympiavoittajan ja Englannin mestarin sisulle. Hän astui päättäväisen näköisenä renkaaseen, heilautti kätensä tavallisitta alkuvalmisteluitta ilman siekailuja kerran ylös, pyörähti sitten miltei huolimattomasti ympäri ja sai heittonsa onnistumaan erinomaisesti. Kiekko lensi tasaisesti n. kuusi metriä ennätyslipun tuolle puolen. Yleisö ratkesi taputtamaan käsiään.”
Niklander otti pitkät housut pois, mutta ei kyennyt parantamaan. Taipale voitti tuloksella 44,77, Niklander oli toinen 42,68 ja Tallinnan Kalevin Anton Ohaka kolmas 40,28 kantaneella heitolla. Moukarinheiton voitti ylivoimaisesti Niklander tuloksella 47,00.
Ruotsalainen jalkapalloyleisö kunnostautunut
Yhdysvaltainen jalkapallojoukkue teki ottelukiertueen Ruotsissa syyskesällä 1916. Göteborgissa se pelasi 7 000 intomielisen Örgryten kannattajan edessä. Amerikkalaiset voittivat pelin 2–1. Ottelun luonne muuttui kovaksi vieraiden mentyä uudelleen johtoon neljännestunnin pelin jälkeen.
Ruotsalaiset pelasivat erittäin kovaa ja yksi amerikkalaispelaaja joutui jättämään kentän loukkaantuneena jo ensimmäisellä puoliajalla. Toinen vierasjoukkueen pelaaja ajettiin ulos, kun hän yritti löydä ruotsalaista. Norjalaistuomarilta jäi huomaamatta ruotsalaisen tilannetta edeltänyt nyrkinheristys.
”Vihdoin peli päättyi. Nyt vasta göteporilaiset osoittivat oikean karvansa, Katsojat tulvivat kentälle, ympäröivät amerikkalaiset pelaajat ja tunkivat heidät aitaa vastaan. Suurella vaivalla pääsivät he pukeutumishuoneeseen. Järjestystä valvova poliisikomisarius ehdotti pelaajille, että he lähtisivät kentältä autoissa. Siihen ei Ruotsin Palloliiton sihteeri suostunut, vaan vaati poliisia pitämään järjestystä yllä. Jalkaisin lähtivät sitte pelaajat kentältä, mutta heti kun he näyttäytyivät alkoi yleisö heitellä heitä kivillä ja jalkapalloilijain oli peräydyttävä pukuhuoneeseen. Niitä autoja, joilla he lopulta pääsivät pois pelikentältä, kivitettiin myöskin.”
Työmies kituuttaa Amerikassakin. Vuokrien kiskontaa Helsingissä. Elintarvikepula erilainen herroille ja kansalle. 17 vuotta vaatetustyönväen yhteistoimintaa. Lisää voimaa valistustyöhön – pelkät tanssi-iltamat eivät sivistä! Kainuun metsätyöläisten kurjat olot. Yleisurheilun SM-kisat alkoivat – 5 000 metrillä joudutaan uusintaan.
Työmies käsitteli otsikolla ”Tauti ja sen syyt” laajasti Yhdysvaltain kongressin asettaman komitean selontekoa työoloista ja varallisuuden jakautumisesta. ”Porvarillinen” komitea päätyi lehden mukaan toteamaan, että työväestö ei ollut saanut oikeaa (fair) osaa vuosina 1890–1912 tapahtuneesta vaurastumisesta. Yhdysvaltojen varallisuus oli kohonnut ajanjakson kuluessa 168 prosenttia, kun palkkojen nousu oli jäänyt 95 prosenttiin.
Komitean mukaan Yhdysvaltojen tilannetta ei voinut oikeuttaa sillä, että maassa maksettiin parempia palkkoja kuin Euroopassa. Palkkaerot Englantiin, Ranskaan ja Saksaan verrattuna olivat kaventuneet, eikä näistä maista tullut enää juurikaan siirtolaisia, ja ”vain Euroopan takapajuisimmista maista tulee väkeä Amerikkaan”.
Amerikkalaisen käsityksen mukaan isän tulojen oli riitettävä koko perheen elatukseen. Erään tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa siirtolaisperheistä joutui kuitenkin tulemaan toimeen alle 750 dollarin (17 200 $ / 2016) vuosituloilla, joiden katsottiin riittävän asialliseen toimeentuloon. Lisäksi asunto-olot olivat erittäin ahtaat. Lapsikuolleisuus oli etenkin vähiten ansaitsevissa perheissä hyvin korkea.
”Maan kuudessa suurimmassa kaupungissa on 12–20 prosenttia koululapsista ilmeisen riittämättömästi ravittuja. Ja niin monien koulu jää kesken; vain kolmannes kansakoululapsista on jälellä ylemmillä ’kielioppiluokilla’ ja 10 pros. käy jatkokoulun (’korkeakoulun’). Työtilastollisen toimiston neljässä teollisuuskaupungissa suorittamat tutkimukset osottivat ¾ koululapsista jättävän kansakoulun kesken ennen seitsemännelle luokalle pääsyä.”
”Työolot eivät kiinnosta omistajia”
Komitean mukaan yritysten osakkeenomistajat eivät Yhdysvalloissa huolehtineet työoloista, joista he olivat usein hyvin huonosti perillä. Työmies piti tilanteen korjautumista epätodennäköisenä:
”Osakkeista on saatava voitto-osingot. Se on pääasia. Ja vain siitä välittävät johtokunnat. Palkattu isännöitsijä, joka esittäisi, että työväen oloja korjattaisiin osinkoja pienentäen, saisi potkut heti – vaikkakin hän yrittäisi osottaa, että tuo työväen olojen parantaminen tuottaisi myöhemmin hyötyä. Ei, hänen on ostettava työvoimaa halvimmilla markkinahinnoilla, kuten raaka-ainettakin. Muuten hän on kelvoton.”
Komitea arvioi tyytymättömyyden olevan kasvussa etenkin ammattitaidottoman ja liikkuvan työväestön parissa. Se kuuli mietintöä varten myös suuryrittäjiä. Komitean puheenjohtaja kysyi ”suurelta trustiherra” Daniel Guggenheimilta, miten hyväntekeväisyystoimet olivat vaikuttaneet kärsimysten ja puutteen poistamiseksi.
”Ja vastasi tuo kaivos- ja teollisuuskuningas: ’Yhtä ja toista on aikaansaatu. Ja jos ei olisi tehty, mitä tehty on, niin vallankumous olisi ollut niskassamme tässä maassa.’”
Elintarvikepulan ilmiöitä
Nimimerkki ”Viksari” kirjoitti elintarvikkeiden niukkuudesta, jonka vaikutukset olivat ulottuneet jopa hotelleihin. ”Lihapaastopäivät” olivat pakottaneet majoitusliikkeet miettimään, mitä ne voisivat tarjota lihattomiksi määrättyinä viikonpäivinä. ”Viksari” suositteli hotelleja hankkimaan kasviskeittokirjoja, vaikka herroille eivät kasvikunnan antimet kelvanneet lihan tilalle:
”Ei, eivät riittäneet heidän kitalakensa ja kielensä makuhermoja kutkuttamaan parsat eikä tomaatit, herkkuherneet ja arsokat, pähkinät ja kukkakaalit, joiden nimetkin saavat veden minun kielelleni. (…) Lihaa tahtoivat.”
Tavallisen kansan oli sen koetettava täydentää ruokavaliotaan kaikin keinoin. Marjat olivat ”Viksarin” erinomaista ravintoa. Ongelmana oli kuitenkin se, että osa maanomistajista yritti väittää luonnonmarjojen kuuluvan yksinomaan heille. Tämän kanssa olivat ristiriidassa lehtikirjoitukset, joissa harmiteltiin ”kansallisrikkauden mätänemisestä metsiin”. Viksari kehotti lähtemään rohkeasti marjametsään: ”Ei pidä pelätä. Pankaa puoloja pyttyyn, jos jää aikaa niitä kokoilla.”
Myös kalankäyttöä ja kotitarvepyyntiä kehotettiin lisäämään. Tilattomalle väestölle ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta kalastaa. ”Viksari” kertoi tapauksesta, jossa pientilallinen ja pari torpparia olivat nostelleet joesta lipolla kuoreita.
”Mutta kateellinen silmä tähysteli nälkäisten puuhia. Seurauksena saivat pyydystäjät olla välikärjillä vastaamassa luvattomasta kalastuksesta, josta aina tuomitaan lainkirjaimen mukaan sakkoa.”
Asuntopula johtanut vuokrakiskontaan
Työmiehen nimimerkki ”Sakarin” tarkasteli vuokra-asuntotilannetta. Vuokra-asuntojen kysyntä lisääntyi hänen mukaansa jo syksyllä 1915. Etenkin pienistä huoneistoista tuli nopeasti pula. Tämä johti toistuviin vuokrankorotuksiin. Tilanne näytti entistä vaikeammalta syyskesällä 1916:
”…Syyskauden lähetessä näyttää vuokrain korotukset ja keinot kiristää vuokria yhä korkeammalle käyvän talonomistajain taholta aivan vimmatuiksi. Kun ahneimmat ja tunnottomimmat talokeinottelijat ovat viime syksystä lähtien ehtineet vuokria korottaa samoille vuokralaisille neljä, jopa viisikin kertaa, niin näyttää, että he eivät nyt enää ilkeä ilmottamismuotoa käyttää, vaan ovat keksineet toisia keinoja, joilla ovat käyneet kiristämään vuokralaisiaan. Sellaisia kiristyskeinoja on viime päivinä ilmennyt vuokralaisten irtisanomiset. Kun vanhat vuokralaiset on pakotettu muuttamaan pois, vuokrataan huoneet uusille vuokralaisille, jotka asuntojen puutteessa ollen suostuvat maksamaan korkeampia vuokria kuin entiset asukkaat.”
Korjausten varjolla tehdyt joukkohäädöt olivat ”Sakarin” mukaan talonomistajien uusin keksintö. Häätöuhan alaiseksi joutuneet suostuivat yleensä vuokrankorotuksiin. Joissakin taloissa oli alettu periä markan kuukausimaksua vesijohtoveden käytöstä. ”Sakari” arvioi, että talonomistajat keksivät vielä uusia ”verotuskohteita”:
”Saattavathan talonomistajat ennen pitkää asettaa markan verotuksia, ja miksei suurempiakin, porrasvalaistuksesta, talon kunnossapidosta, vieläpä katuosain puhtaanpidostakin.”
Vaatetustyöntekijäin liitto toiminut 17 vuotta
Työmies julkaisi 20.8.1916 lyhyen katsauksen Vaatetustyöntekijäin liiton vaiheista. Liitto perustettiin 1899 Oulussa. Tätä ennen alalla oli toiminut 1894 perustettu työnantajien ja -tekijöiden ”yhteisseura”. Ompelijattarien liitto yhdistyi vaatetustyöntekijöihin 1911.
Vuonna 1916 liitossa oli 1 511 jäsentä, joista miehiä oli 60 ja naisia 40 prosenttia. Runsas kolmannes liittoon kuuluvista maksoi kuukausittaisesta jäsenmaksusta vain puolet. Tähän ryhmään kuuluivat räätälioppilaat, kappatyöntekijät, ompelijattaret sekä hattu-, lakki-, sateenvarjo- ja kravattityöntekijät.
Liitto oli vuoteen 1916 mennessä maksanut lakko- ja työttömyysavustuksia yhteensä 13 000 markkaa (30 200 €). Sillä oli tilillään 30 000 markkaa (70 000 €) rahaa ja muutaman tuhannen markan edestä muuta omaisuutta.
”Valistustyötä on tehostettava”
Hämeen eteläisen vaalipiirin sos. dem. piiritoimikunta kehotti työväenjärjestöjä tekemään aikaisempaa pontevammin valistustyötä, johon velvoittivat sekä vaalivoitto että ”suuri siveellinen edesvastuuntunne”. Toimikunnan mukaan puolueen jäsenet ”ovat yleensä vielä tietopuolisesti kovin heikkoja, josta johtuu, että järjestömme käytännöllisessäkin toiminnassa on sangen paljon toivomisen varaa”. Valistus oli kohdistettava erityisesti uusiin jäseniin: ”Paikoin valitetaan, että monet näistä tuovat yhdistyksiin kaiken sen säädyttömyyden ja hulikaanimaisuuden, johon he järjestäytymättöminä ovat tottuneet.”
Piiritoimikunta tarjosi työväenjärjestöille kahden illan yleissivistävää luentokokonaisuutta., jonka sisällöstä Järjestöillä oli mahdollisuus esittää toiveita. Tarjolla oli myös järjestötoiminnan perusteisiin perehdyttänyt runsaan viikon mittainen kurssi. Toimikunta kehotti järjestöjä lisäksi täydentämään ja uudistamaan kirjastojensa kokoelmia erityisesti tietokirjoilla ja huolella valitulla kevyemmällä kirjallisuudella. Vireä ja hyvin järjestetty yhdistystoiminta itsessään oli tärkeä valistustyön muoto.
”Kokoukset ovat järjestettävät miellyttäviksi ja puoleensa vetäviksi sekä samalla opettaviksi. Turhia riitoja y. m. pikkumaisuuksia älköön niissä sallittako. Eri tehtäviä varten on valittava toimikuntia niin paljon, että jokainen toimi tulee hyvin tehdyksi. Samalla ovat toimet jaettavat siten, etteivät ne rasita liiaksi muutamia harvoja jäseniä, vaan että jokainen jäsen, jolla ei ole pätevää estettä, valitaan johonkin tehtävää ja vaaditaan myöskin sen täyttämistä. Iltamaohjelmat tulisi järjestää niin arvokkaiksi kuin mahdollista. Pelkkiä tanssi-iltamia ei pitäisi ollenkaan toimeenpanna. Ne eivät ketään sivistä, mutta kylläkin raaistavat.”
Metsä- ja uittotyöväen olot kehnot Kajaanin seudulla
Kajaanin sos. dem. piiritoimikunta tiedusteli keväällä 1916 alueensa metsä- ja uittotyöläisten ”palkka- ja elantosuhteita”. Kysely lähti 60 metsätyöläiselle. Kunnollisia vastauksia kertyi keskikesään mennessä vain 11. Niiden perusteella työolot olivat huonot.
Yhteensä noin tuhannen miehen työoloja kuvanneet vastaukset kertoivat uittokauden kestäneen yleensä 5–6 viikkoa ja palkkojen olleen eri työmailla 35–40 penniä (0,81–0,93 €) tunnilta. Edellisvuodesta palkat olivat nousseet 10–15 penniä.
”Näistä palkoista ei juuri säästöjä tehdä. Sattuu usein, että matkarahat 10–20 peninkulmaista taivalta varten saa ottaa kotoaan ja aivan pennittömänä reissultaan palata, vaikka onkin koko uittokauden ollut töissä. Niinpä kerrotaan, että esim. Uleå-yhtiön uittotöissä Suomussalmella sai moni lähteä tyhjin käsin. muutamat eivät edes laivakyydin maksua saaneet, vaan täytyi sydänmaita myöten palata kirkonkylään, siitä edelleen pyrkiäkseen kotiin, jossa pitkä kevät oli odotettu rahaa.”
Kevään 1915 palkat olivat olleet Työmiehen saamien tietojen mukaan huonompia kuin maailmansotaa edeltäneinä vuosina maksetut. Tämän vuoksi osa kokeneista uittotyöläisistä jäi pois työmailta vuonna 1916.
Yleisurheilun mestaruuskisat alkoivat
Työmies kertoi suhteellisen laajasti Eläintarhan urheilukentällä käydyistä yleisurheilun Suomen mestaruuskisoista. Työläisurheiluseurat kuuluivat Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon, vaikka oman työväen oman urheiluliiton perustamisesta oli keskusteltu. Niiden jäsenet kamppailivat siten vielä vuosina 1916 ja 1917 Suomen mestaruuksista ”porvariurheilijoiden” kanssa.
Työmies ei ottanut Suomen mestaruuskisojen yhteydessä kantaa urheilupolitiikkaan, vaan tyytyi uutisoimaan tulokset. Tiukan 5 000 metrin lopputulosta Työmies piti hiukan yllättävänä, kun kilpailua kolmen kilometrin jälkeen johtanut Sameli Tala kykeni vastaamaan Albin Stenroosin ”kiivaaseen loppupinnistykseen”. Miehet tulivat rinta rinnan maaliin ja palkintotuomarit totesivat, etteivät he pysty sanomaan kumpi voitti. Stenroos ja Tala määrättiin juoksemaan uusinta maanantaina varsinaisten kisapäivien jälkeen. Loppuaika 15.38,6 oli siihenastisten Suomen mestaruuskisojen nopein.
Helsingissä kilpailtiin 20. elokuuta myös työväenjärjestöjen soutuparemmuudesta Kyläsaaren edustalla. Kilpailuun oli ilmoittautunut kymmenkunta eri järjestöjen joukkuetta. Voittoa puolusti sos. dem. nuorisoliiton Sörnäisten osasto.
”Tämän lisäksi kuuluu vielä olevan yksinsoutua, ampumista, nuolenheittoa, painonnostoa ja 100 m juoksu sekä kolmiottelu (kuulantyönti, pituushyppy ja kolmiloikkaus). Erinomainen ravintola tyydyttää saarella myös yleisön tarpeen.”
Kommentti:Ilmoituksessa mainittu ammunta tarkoitti ilmakivääriammuntaa. Ampumakilpailuja luotiaseilla ei saanut sotatilan vallitessa järjestää.
Työmiehessä 20.8.1916 ilmestyneissä ilmoituksissa kerrottiin muun muassa voinmyynnin järjestelyistä ja yleisurheilun SM-kisoista.
Yleisurheilun SM-kisat alkoivat Eläintarhan kentällä. Stenroos ja Tala uusintaan 5 000 metrin mestaruudesta. Pietarin suomalainen kirjakauppa 40 vuotta. Kankaat hupenevat ja kallistuvat. Erkylän koulu 60-vuotias. Kiivaita taisteluja maailmansodan päärintamilla – uusi kartta rintatilanteesta. Uusi kotimainen elokuva ensinäytökseen. Karl Fazer 50-vuotias.
Yleisurheilun Suomen mestaruuskisat pidettiin 1916 Eläintarhan kentällä Helsingissä. Sää oli SM-kisojen alkaessa päivänpaisteinen ja lämmin, mutta hiukan tuulinen. Uusi Suometar moitti osan suorituspaikoista olleen ensimmäisenä kilpailupäivänä kehnossa kunnossa.
”Juoksurata oli kohtalaisen hyvässä tunnossa, kuulantyöntipaikka niinikään, mutta korkeushyppypaikka sen sijaan aivan ala-arvoisessa. Kaupungin toimesta on tosin viime viikolla hyppypaikkoja paranneltu ja pituushyppy- ja kolmiloikkausradat saatu verrattain hyvään kuntoon, mutta korkeushypyn ’pakollinen’ kohta lähellä juoksuradan länsipäätä oli mahdollisimman kehno, upottava, eikä tarjonnut hyppääjälle kiinnekohtaa. Korkeushypyssä saavutetut huonot tulokset on pantava yksinomaan huonon paikan laskuun.”
Juoksumatkoista ensimmäisenä oli ohjelmassa 800 metriä, jonka voitti ”kuin elämänsä vuoksi” juossut Mäntsälän Veli -seuraa edustanut Einari Anttila ajalla 1.57,6. HKV:n Erkki Kättö juoksi 400 metrin aitajuoksussa uuden Suomen ennätyksen 59,3. Toiseksi sijoittui HIFK:n 18-vuotias Erik Vilén. (Vilén sijoittui Pariisin olympiakisoissa 1924 samalla matkalla toiseksi ajalla 53,8. – JK)
”Kuulantyönnissä” Helsingin Kisaveikkojen Elmer Niklander onnistui viimeisellä työnnöllään ja sai tuloksen 14.17. Samalla hän ohitti Turun Urheiluliiton Juho Laihon sentillä. Kolmanneksi sijoittui Viipurin Reippaan Ranne Roni. Molempien käsien yhteistuloksissa Niklander saavutti selvän voiton – hän työnsi vasemmallaan 11.89. Painonheitossa Niklander tuli toiseksi HIFK:n Johan Petterssonin jälkeen.
Pituushypyssä voiton vei Joensuun Katajaisten Otto Tuomikoski tuloksella 640. Vastikään tasoitettu pehmeä hyppypaikka haittasi etenkin korkeushypyn karsintaa. Loppukilpailu käytiin eri paikassa, minkä ansiosta tulokset paranivat. Rauman Urheilijoiden Oiva Linturi voitti mestaruuden tuloksella 176.
Uusintajuoksu edessä 5 000 metrillä
Ennakkoon odotettiin eniten 5 000 metrin kilpailua, josta tulikin siihen asti paras Suomessa juostu. Lähelle samaa tasoa oli yltänyt HKV:n syksyllä 1915 järjestämä kisa. Kilpailuun osallistui 15 juoksijaa. Juoksua lähti vetämään Teodor Koskenniemi, joka juoksi aluksi yksinään parikymmentä metriä muiden edellä.
Koskenniemi juoksi ensimmäisen kilometrin aikaan 2.57, mitä pidettiin syystäkin kovana aloituksena. Tasaisella vauhdilla loppuaika olisi jäänyt silloisesta Hannes Kolehmaisen maailmanennätyksestä yhdeksän sekuntia. Ennakkosuosikit HKV:n Albin Stenroos ja Jalasjärven Jalaksen Sameli Tala kiersivät rataa loppupäässä.
Kovaa aloittanut Koskenniemi veti kisaa runsaat kolme kilometriä. Tala siirtyi kärkeen 3 300 metrin kohdalla. Hän johti kilpailua 4 000 metrin täyttyessä ajalla 12.38.
”Tulee sitte jännittävä viimeinen kierros. Viimeistä edellisellä pitkällä sivulla Tala yrittää parastaan, mutta Stenroos näyttää seuraavan jokseenkin vaivatta. Juuriennen viimeistä käännettä näyttää silti kuin aikoisi Stenroos pyrkiä johtoon.
Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Tala yhä johtaa loppupitkän alussa. Nyt Stenroos pinnistää jalasjärveläisen rinnalle, mutta ei pääse ohi, yrittipä miten tahansa. Ei voi Talakaan saada jalkojaan liikkumaan nopeammin kuin Stenroos ja niin tulee maali eivätkä maalituomarit voi olla yksimielisiä siitä, mikä tulos oli. Kaksi väittää molempien saapuneen yhtaikaa maaliin, yksi on sitä mieltä, että Stenroos voitti.
(Alfred) Merisalo oli viimeisellä kierroksella jättänyt (Tatu) Kolehmaisen. (Paavo) Nurmi ahdisti Koskennientä, mutta ei kuitenkaan päässyt ohi.”
Voittoaika oli 15.38. Ensimmäistä kertaa SM-kisoihin osallistunut 19-vuotias Paavo Nurmi sai ajan 15.59,4. Stenroos ja Tala määrättiin uusimaan mestaruudesta maanantaina 21. elokuuta. Sitä ennen Stenroos juoksi sunnuntaina 10 000 metrin mestariksi. Hän voitti myös uusinnan ajalla 15,55. Stenroos oli lisäksi saavuttanut aiemmin kesällä 25 000 metrin mestaruuden. Erkki Kätön ja Viljo Kainulaisen oli määrä uusia 110 metrin aitajuoksun mestaruudesta. Kättö selvisi helpolla, sillä Kainulainen ei juossut.
Pietarin suomalainen kirjakauppa 40 vuotta
Vuonna 1876 perustetun Pietarin suomalainen kirjakaupan toiminta oli Venäjän vallan loppuvuosina vakaalla pohjalla. Liikkeen hankki 1907 omistukseensa turkulaissyntyinen kirjakauppias Robert Edgren. Hän oli saanut alkuoppinsa vanhemman veljensä liikkeessä. Tämän jälkeen Edgren oli työskennellyt libiristinä Edlundin ja Hagelstamin kirjakaupoissa sekä Akateemisesta kirjakaupasta Helsingissä. Tämän jälkeen hän täydensi osaamistaan eri kirjakaupoissa Leipzigissä ja Berliinissä.
”Ja käynti Pietarin suomalaisessa kirjakaupassa kävijälle kyllä heti ensisilmäyksellä osottaa, että kirjakaupan nykyinen isäntä hallitsee alaansa. Mahdollisimman epämukavasta huoneustosta huolimatta on hän osannut kahteen pienempään ja yhteen isoon saliin järjestää silmää hivelevästi aistikkaan, täydellisesti nykyaikaisen kirjakaupan, joka sekä lajitteluun että järjestelyyn nähden on aseteltava parhaitten kotimaisten kirjakauppojemme rinnalle.”
Suomenkielisiä kirjoja ostivat muun muassa Pietarissa asuneet suomalaiset ja Inkerin toimineet pitäjänkirjastot. Eniten kaupaksi meni kuitenkin uskonnollista kirjallisuutta. Vuosittain kirjakauppa myi noin 5 000 virsikirjaa ja saman verran katekismuksia sekä raamatunhistorioita. Hengellisen kirjallisuuden myyntiä edesauttoivat parikymmentä kirjakaupan kanssa yhteistyötä tehnyttä matkasaarnaajaa.
”Myöskin ne semstvohallitukset, joiden alueilla on suomenkielisiä kansakouluja, ottavat tarvittavat suomenkieliset koulukirjat tästä kaupasta; Venäjällä näet on kansakoulussa kaikki koulutarpeet ja kirjat kunnan puolesta.”
Kirjakauppa kalenterijulkaisijana
Kirjakauppa julkaisi lisäksi Suomalaista Kansan Kalenteria Venäjällä. Ensimmäinen kalenteri ilmestyi Paavo Räikkösen toimittamana vuonna 1879. ”Toksovan lukkarivanhus” vastasi kalenterin ilmestymisestä edelleen vuonna 1916.
”Tämä kalenteri on vuosien kuluessa käynyt uskomattoman tärkeäksi inkeriläisten kotien yhdyssiteeksi, paisuen pienestä vihkosesta parisataa sivuiseksi kirjaksi, jossa usein tapaa Suomen huomatuimpien kynänkäyttäjien tuotteita, ollen kuitenkin aito-inkeriläinen sävy ylivoittoisena.”
Kirjakauppias Edgren tuki inkeriläisten opiskelua lahjoittamalla vuosittain kolmelle Kolppanan opettajaseminaarin oppilaalle. Hänen ansiostaan saatiin vuonna 1912 suomen- ja ruotsinkieliset kirjastot Krestyn ja Spalernajan vankiloihin.
Pietarin suomalainen oli avaamassa sivumyymälän Suomen aseman lähistölle. Lisäksi kirjakauppias Edgren oli ryhtynyt välittämään ”koulukalustotehdas Sampsan” tuotteita Venäjälle, minkä ansiosta oli myyty suomalaisia ”ajanmukaisia koulupulpetteja Kaukaasiaa, Odessaa ja Kasaania myöten”. Menekin lisäämiseksi Edgren suunnitteli koulutarvikenäyttelyn perustamista.
Kankaat kallistuvat varastojen huvetessa
Uuden Suomettaren Tampereelta saamat tiedot kertoivat, että kangasvarastot olivat pienentyneet ja kaikkien kankaiden hinnat olivat nousseet. Villakankaiden niukkuus johtui siitä, että tuonti oli tyrehtynyt ja kotimainen tuotanto vietiin suurelta osin Venäjälle.
”Monet kotimaiset tehtaat sitä paitsi seisovat ja Tampereen Verkatehdas Oy sekä Klingendahl &. K:ni Oy lähettävät venäläisestä viilasta tehtyjä valmisteitansa Venäjälle.
Mitä raaka-aineisiin tulee, on Venäjältä tuotu paljonkin villoja. Ne ovat kuitenkin karkeita, joten niistä ei voi saada hyviä kankaita. Aivan äsken on Tampereelle kuitenkin saapunut suurehko lähetys hienoja villoja, joten on toiveita saada taas hyviä kankaita.”
Raaka-ainepula helpottui jonkin verran helmi–maaliskuussa 1916, mutta esimerkiksi puuvillan hinta oli noussut kaksinkertaiseksi sotaa edeltävään aikaan nähden. Kangastuotantoa haittasi myös väriaineiden puute ja kallistuminen. Etenkin mustaa ja sinistä väriä oli vaikea saada.
Silkki oli myös kallistunut, mutta vähemmän kuin pääosa kankaista. Tämä lisäsi silkin kysyntää. Lisäksi silkkiä saattoi tilata postitse, jolloin kuljetuskustannukset jäivät suhteellisen pieniksi.
Kankaat kallistuivat jatkuvasti, sillä tehtaat pyrkivät siirtämään kohonneet kustannukset mahdollisimman nopeasti hintoihin. Hintoja nosti myös keinottelu, jota Uuden Suomettaren mukaan harjoittivat erityisesti ”suuret juutalaiset firmat”.
Hausjärven Erkkylän kansakoulu 60 vuotta
Kansakoululaitoksen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Uusi Suometar kertoi Hausjärven kansakoulujen yli puolivuosisataisesta taipaleesta. Jo ennen kunnallisen kansakoulun perustamista Hausjärvellä toimi Erkylän kartanon omistajan J. R. Munckin (1796–1865) 1856 perustama koulu. Eskon kansakouluksi kutsuttu oppilaitos aloitti varsinaisen toimintansa 1857. Se oli ”ensimäisiä nykyisen kansakoululaitoksemme periaatteiden mukaan järjestettyjä maassamme”.
Lisäksi Munck ehti lahjoittaa ennen kuolemaansa Hausjärven kunnan kansakoulun perustamiseen 6 000 markkaa. Pitäjänkokous päätti kuitenkin lykätä rakentamista, mikä uhkasi johtaa lahjoituksen perumiseen:
”Saatuaan tiedon tästä päätöksestä ilmoitti Erkkylän kartanon omistaja, vapaaherratar Vilhelmiina Munck, että hänen, seuratakseen miesvainajansa, kenraali Munckin määräyksiä, on otettava tälle koululle lahjoitetut varat (6,000 mk.) pois. Sen johdosta 1 pnä maaliskuuta 1866 pidetty pitäjänkokous päätti, että koulu on mitä pikimmin avattava.”
Olai Wallinin ura pedagogina alkoi Erkylästä
Opettajaksi Eskon kouluun Munck kutsui filosofian maisteri Olai Wallinin, joka valmistui yliopistosta keväällä 1857. Wallinin aloittaessa työnsä koululla oli käytössään uusi ”tarpeellisella kalustolla ja opetusneuvoilla” varustettu koulutalo. Wallin oli perehtynyt tulevien oppilaidensa seuraamalla kotiopetusta Erkylän alustalaisten kodeissa. Muhoksella syntynyt oli käynyt koulua Oulussa, ja tullut ylioppilaaksi Turun kimnaasista.
Yliopistossa hän oli innostunut suomalaisuudesta, jonka toteuttamisena hän näki kansakoulutyön. Eskon koulun toimintaan vaikuttivat Munckin hahmottelemat suuntaviivat:
”Vapaahra Munck määräsi, että oppilaat kävivät koulua vuoroviikoin, toisin viikoin pojat, toisin tytöt. Tämä järjestely aiheutui osaksi siitä, etteivät kaikki suurenkartanon alustalaisten lapset mahtuneet kouluun samalla kertaa, osaksi myös varovaisen isännän huolenpidosta, ettei ’vanhemmilta kokonaan ryöstettäisi sitä apua, mikä heillä suuremmista lapsista on kotiaskareissa, ja ettei lapsia liiaksi vieroitettaisi vanhemmistaan’, kuten vapaahra Munck sanoo kirjeessään Vallinille.”
Koululla työskenteli lisäksi vouti, joka opetti ”kirvestöitä ja pienempiä maanviljelystöitä. Pitkämatkalaiset oppilaat asuivat viikon koululla, jonne he tulivat sunnuntaina iltapäivällä ja lähtivät lauantaina puolelta päivin kotiinsa. Koululaisista piti huolta emännöitsijä. Munck valitsi tehtävään ”Anna-nimisen vaimon Lelenojan kylästä”.
”Hänet tunsi herrasväki ’siivoksi ihmiseksi, taitavaksi kehrääjäksi ja kutojaksi sekä ruoanlaittoa osaavaksi’. ’Siinä onkin, kirjoittaa vapaahra, minun mielestäni kaikki, mitä sellaiselta henkilöltä on vaadittava. Lienee myös parasta ottaa siihen toimeen talonpoikainen ihminen, etteivät vanhemmat tulisi siihen luuloon, että heidän lapsistansa yritetään tehdä herroja’.”
Wallin osoittautui pystyväksi opettajaksi, ja Munck kertoi hänestä suotuisaan sävyyn Uno Cygnaeukselle. Wallin sai Cygnaeukselta tarjouksen siirtyä Jyväskylään perustettavan seminaarin opettajaksi. Pidetty opettaja lähti Erkylästä kevätlukukauden 1861 päätyttyä täydentämään opintojaan. Kevätjuhla oli samalla Vallinin lähtöjuhla:
”Tästä koulujuhlasta on janakkalalainen rnaanviljelijä Kaappo Jussilainen kirjoittanut Hämäläiseen suurta ihastusta uhkuvan kirjeen, kutsuen siinä Eskon koulua ihanaksi taimistoksi eli kukastoksi, jota silmäillessä sai ilolla huomata, että siinä oli hoitaja, joka tarkalla silmällä ja sydämen hellyydellä oli hoitanut pieniä taimia, jotka viinamäen haltija oli hänen huomaansa uskonut.”
Eskon koulun toiminta keskeytyi joksikin aikaa Munckin kuoleman jälkeen, mutta jatkui ensin kartanon ja sittemmin kunnan ylläpitämänä.
Taistelut jatkuvat kiivaina päärintamilla
Maailmansodassa päättyi 107:s viikko, jonka aikana taistelut raivosivat kiivaina Venäjän rintamaksi kutsutulla itärintamalla. Kenraali Aleksander Brusilovin johdolla hyökänneet venäläiset olivat pakottaneet Galitsiassa itävaltalaiset jättämään varustetut asemansa ja perääntymään:
”Tämä liike jatkui kuluneen viikon alkupäivinä, jolloin venäläisten haltuun joutuivat m.m.Jesernan (Tarnopolista luoteeseen, Tarnopolin—Lembergin rautatien varrella), Bodgaitsyn (Koropetsjoen varrella) ja Mariampolin (Dnjesterin varrella, Stanislavovin—Halitshin rautatien itäpuolella olevat) kaupungit. Myöskin onnistui venäläisten siirtää rintamaansa länteen ja lounaaseen päin edellisestä etelään päin olevalla osalla, niin että se nyttemmin kulkee Solotvina (Slota-) Bystritsa-jokea myöten kaartuen sitten pitkin Karpaatteja kaakkoista suuntaa Romanian rajaa.”
Taistelut raivosivat kiivaina myös Sommessa ja Verdunissa. Uuden Suomettaren saamien tietojen mukaan ranskalaiset olivat kyenneet kokoamaan voimiaan Sommessa ja aloittamaan hyökkäyksen saksalaisten asemiin. Myös Verdunissa ranskalaisten aktiivisuus oli lisääntynyt.
”Kuten näkyy, ovat taistelut täällä säilyttäneet entisen luonteensa mahdollisesti sillä muutosvivahduksella että ranskalaisten voima näyttää saksalaisten voimaan verraten jonkun verran lisääntyneen. Johtuuko tämä edellisen karttumisesta vaiko jälkimäisen ehtymisestä, sitä on mahdoton nykyhetkellä tietää. Uskottavampia selityksiä voisi luultavasti löytää, jos lähtisi niitä etsimään, jälkimäisen mahdollisuuden tueksi.”
Kommentti:Kenraali Aleksei Brusilovin johtama venäläisten hyökkäys oli keisarikunnan menestyksekkäin sotatoimi ensimmäisessä maailmansodassa. Hyökkäyksen seurauksena Itävalta-Unkarin armeija suurelta osin luhistui. Saksalaisten oli siirrettävä länsirintamalta joukkoja torjumaan venäläisten painetta, mikä helpotti ranskalaisten tilannetta Verdunissa.
Ensimmäisestä maailmansodasta muistetaan Sommen ja Verdunin vaatimat suunnattomat uhrimäärät, mutta Galitsiassa lopputulos oli vielä julmempi. Sommessa kaatui, haavoittui tai joutui vangiksi 1,1–1,2 miljoonaa sotilasta ja Verdunissa yli 700 000 sotilasta. Galitsian taisteluissa Itävalta-Unkari ja Saksa menettivät kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina yli 1,3 miljoonaa sotilasta ja Venäjä noin puoli miljoonaa miestä. Venäjällä suuret tappiot lisäsivät tyytymättömyyttä sotaan etenkin, kun menestys ei suoranaisesti hyödyttänyt Venäjää. – JKn etenemistä, mikä helpotti ranskalaisiin kohdistunutta painetta etenkin Verdunissa. Lisäksi Romania liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle venäläisten menestyksen rohkaisemana.
”Tulossa suomalainen elokuvatapaus”
Elokuvailmoitusten mukaan tulossa oli suomalainen filmitapaus. Elokuvateatteri Eldoradossa Kluuvikadulla oli tulossa ensiesitykseensä 21. elokuuta suomalaisen filmiteollisuuden uusi saavutus ”Eräs elämän murhenäytelmä”. Esitystä säestää Eldoradon oma solistisoittokunta. ”Taidefilmin” pääosissa ovat Mia Backman, Oskar Tengström, Konrad Tallroth ja Aino Manner.
”Kuvaa täytyy pitää suurena edistysaskeleena kotimaisessa filmiteollisuudessa. Sisältö on rattoisa, esitys luonnollinen ja todenmukainen ja valokuvat aika hyvin onnistuneet.”
Kommentti:"Eräs elämän murhenäytelmä" oli viimeinen Venäjän vallan aikana valmistunut suomalainen näytelmäelokuva. Sensuuri kielsi kuitenkin Konrad Tallrothin ohjaaman elokuvan, eikä sitä esitetty koskaan.
Karl Fazerilta huomattava lahjoitus työväkensä hyväksi
Tehtailija Karl Fazer täytti 50 vuotta 16. elokuuta 1916. Hän ilmoitti syntymäpäivänään lahjoittavansa 50 000 markkaa suklaatehtaansa ja leipomonsa mies- ja naistyöntekijöiden eläkekassan pohjarahastoksi. Samalla hän kertoi aikovansa ”johonkin luonnonkauniiseen seutuun perustaa työläisilleen virkistyskodin”.
Ensimmäisen maailmansodan rintamatilanne elokuussa 1916.
Työmiehen ”Ville” (Otto Ville Kuusinen) ruoti vaalitulosta eri puolueiden äänimäärien kehityksen perusteella. Hän laski Suomalaisen puolueen menettäneen 103 000 ja Nuorsuomalaisen puolueen 23 000 ääntä vuoteen 1907 verrattuna. Ruotsalainen kansanpuolue sai 1916 noin 18 600 ääntä vähemmän kuin 1907. Puolueiden paikkaluku oli vähentynyt liki kolmanneksella (109 à 77). Sen sijaan sosiaalidemokraattien äänimäärä oli kasvanut 45 000 äänellä ja paikkaluku 23:lla (80 à 103).
Kuusisen tulkinnan mukaan porvarilliset puolueiden heikentyneen vaalimenestyksen yhtenä syynä oli kaikkien uudistusten jarruttaminen.
”Ajatelkaamme. Olisivat silloin heti päästäneet voimaan kieltolain. Olisivat heti rehellisesti toteuttaneet kunnallisen äänioikeusuudistuksen, vaikkapa vain jonkun verran paremman kuin suomettarelaisten ohjelmassa oli. Ja olisivat myös kiireen kaupalla ajaneet läpi torpparivapautuksen, suunnilleen sellaisen kuin sosialidemokraattisen puolueen maatalouskomitea viime talvena ehdotti. Kaikki nuo jokseenkin porvarillisia ehdotuksia, toisin sanoen osaksi monille porvariryhmille edullisia ja osaksi niiden haluamia, pelkästään haitallisia ainoastaan verrattain vähälukuisille rahavaltiaille.”
Tämä uudistusohjelma ei olisi kuitenkaan riittänyt Kuusien mielestä täysin estämään sosiaalidemokraattien kannatuksen kasvua. Eduskuntaenemmistön ne olisivat kuitenkin voineet säilyttää.
Vasemmiston vaalivoiton merkitys
Työväenliike oli saavuttanut suuren voiton, jolle ei kuitenkaan kannattanut antaa liian suurta painoarvoa. Porvaripuolueet hallitsivat edelleen kunnallista päätöksentekoa ja niiden kannattajat tekivät talouselämässä suurimmat päätökset.
Sosiaalidemokraattien valtiollinen toimintamahdollisuudet olivat joka tapauksessa kasvaneet. Kuusinen muistutti, että eduskuntaenemmistö antoi mahdollisuuden uudistusten toteuttamiseen, mutta ei merkinnyt vielä niiden toteutumista.
”Ehkä sopii sanoa: Työväenluokka sai arvokkaan voiton, mutta kapitalistiluokka ei silti menettänyt mitään sellaista, jolla sen luokkaeduille ja pyyteille olisi suurta arvoa ollut. Kapitalistiluokalle ja sen puolueille jäi miltei yhä koko entinen suuri valtansa, valtiollinen ja taloudellinen valtansa, ennen kaikkea tietysti taloudellinen valtansa, joka aina on samalla valtiollista valtaa.”
Työmiehen toimitukseen tuli onnittelusähke Venäjän duuman sosiaalidemokraattisen ryhmän jäseneltä Stobolevilta: ”Pyydän yhtyä riemuhuutoihin suomalaisten toverien vaalitaistelussa saavuttaman suurenmoisen voiton johdosta.”
(Kommentti: Huomiota kiinnittää, että Kuusinen jätti maalaisliiton edustaja- ja äänimäärän tasaisen kasvun kokonaan huomioimatta.)
Väitetty työvoiman puute maataloudessa
Julkisuudessa käsiteltiin keväällä ja kesällä 1916 maatalouden työvoimatarpeita. Työmiehen mielestä porvarilehdet olivat ongelmaa käsitellessään väärillä jäljillä.
”Viime viikkoina on yksi ja toinen porvarillinen sanomalehti korottanut huikean valituksen maataloudessa vallitsevasta työvoiman puutteesta. (…) Niinpä niin. Siinä sitä nyt ollaan. Hätähuutoja alkaa nyt kuulua juuri siltä taholta, jotka ovat aina uskoneet, ettei heille mitään hätää koskaan tulekaan.”
Työmies muistutti, että yhtenä työvoiman puutteen perussyynä oli se, että muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin oli kiihtynyt. Lisäksi porvarit olivat ajaneet maatalouspolitiikassaan vain maanomistajien etuja unohtaen alustalaistensa tarpeet. Huoli työvoiman riittävyydestä kertoi pikemminkin siitä, että isäntiä pelotti toimeentulorajalla kituuttavan työvoiman hupeneminen maaseudulla.
”Todellisuudessa lienee, ainakin toistaiseksi, kysymys vaan siitä, että se maatyöväen reserviarmeija, joka maaseuduilla on ollut kovin suuri, on alkanut arveluttavasti vähetä ja nyt on pelko maatyöväen palkkojen yleisestä noususta, ja täytynee myöntää, onhan sitä siinäkin jo heidän kannaltaan syytä hätähuutoon, mutta suurimmalta osalta on asia vielä autettu sillä, että kohtuullisesti työväen palkkoja. Niin tekevät teollisuuden harjoittajat, mikäli muu keino ei auta.”
Asuntokurjuus Helsingissä
Työmiehen mukaan lukuisat työläisperheet olivat joutuneet asumaan ”kelvottomiin ullakkokomeroihin, pesutupiin ja tavaravajoihin”. Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta suunnitteli ”hätävararakennusten” teettämistä asuntopulaa helpottamaan.
Lautakunta hahmotteli ratkaisuksi 1–2-kerroksisten puu- tai hirsirakennusten rakentamista. Rakennuksiin ei ollut tarkoitus vetää vesijohtoa eikä kaasua tai sähköä. Mukavuudet oli tarkoitus asentaa vasta ”olojen tasaannuttua”.
Lihanhankinnasta sotilaille
Venäjän Suomeen sijoitettu sotaväki ei saanut 1916 hankittua lihaa enää vapaaehtoisin ostoin. Etelä- ja Länsi-Suomessa asiaa ryhtyivät hoitamaan osuuskunnat ja kunnallislautakunnat. Tavoitteena oli välttää tuotantoeläinten (lypsylehmien) myyntiä.
Kuopion läänissä kuvernööri kutsui karjanomistajat neuvotteluun, jossa päätettiin sotaväelle luovutettavien teuraseläinten myyntiperusteista:
”Tässä neuvottelussa lausuttujen toivomusten mukaan on hankinta saatu järjestetyksi kunnallislautakuntain ja Kuopion karjanmyyntiosuuskunnan yhteisestä toimenpiteestä siten, että kunnallislautakunnat toimittavat eläinten keräyksen suhteellisesti karjamäärään nähden ja osuuskunnat keskittävät hankinnan. (…) Kun täten karjanomistajat itse saavat valita annettavat eläimet, voidaan siten huonompilypsyiset lehmät antaa varsinaiset tuotantoeläimet säästää.”
Lohjan työväenyhdistyksen naisosasto kymmenvuotias
Lohjan työväenyhdistyksen naisosaston 10-vuotisjuhlassa tervehdyssanat lausui osaston monivuotinen puheenjohtaja Aura Ahlgrén. Juhlaesitelmän piti Tyyne Salomaa. Ohjelmassa oli myös huvitoimikunnan ”verrattain hyvin” esittämä näytelmä ”Taudin kourissa”.
Osasto oli toiminut keskeytyksettä vuodesta 1906 lähtien. Vuonna 1909 toiminta rajoittui vuosikokouksen pitämiseen. Vuodesta 1911 lähtien osasto sai vähitellen uutta voimaa. Jäsenistön vaihtuvuudesta kertoo se, että koko kymmenvuotiskauden jäsenenä oli ollut vain yksi henkilö.
Paperipula pahenee Venäjällä
Venäjällä kulutettiin paperia henkeä kohden noin 2,9 kiloa vuodessa. Saksan kulutus oli jo 20,5 kiloa. Venäjän paperitehtaiden vuosi tuotanto oli alentunut 12 miljoonaan kiloon paperia, minkä lisäksi suomalaista paperia tuotiin 9 miljoonaa kiloa. Venäjällä tuotannon alentumiseen olivat syynä selluloosan ja lumppujen saannin heikentyminen. Ennestään vähäisen kulutuksen rajoittaminen säännöstelyllä tuntui vaikealta.
”Mutta jos tähän täytyy turvautua, niin pakollisen paperinkäytön supistuksen tulisi koskea ennen kaikkea niitä paperilajeja (yli 50 pros. koko valmistusmäärästä), joita ei käytetä valmistustarkotuksiin (sanomalehtien tarpeeksi ja kirjoituspaperiksi), vaan taloustarpeisiin (käärepaperiksi, tapetteihin, imukkeisiin, paperosseihin jne.).”
Sosialisteille enemmistö eduskuntaan – kansa on näin tahtonut. Viipurin linnoitusalueella ammuttu luvatta liikkunut mies. Savonlinnan oopperajuhlat onnistuivat. Eteläpohjalaisella osakunnalla komeat kesäjuhlat Alavudella. Kenkiä salakuljetetaan Suomesta Venäjälle. Kotipolttoista juonut poika henkihieverissä Lapväärtissä.
Sosiaalidemokraattien vaalivoitto varmistui kymmenen päivää kestäneen laskennan jälkeen. Uusi Suometar löysi yhdeksi syyksi porvarillisten puolueiden heikon vaalityön. Työväenjärjestöt kampanjoivat puolestaan aktiivisesti. Tämä ei kuitenkaan riittänyt selittämään vaalitulosta.
”Täytyy olla aivan erityisiäkin asiallisia syitä, jotka ovat saaneet kansajoukot niin runsaassa määrässä liikkeelle antamaan kannatustaan sosialistiselle puolueelle. Emme erehtyne luullessamme, että yhtenä varsin tärkeänä syynä ovat olleet nykyiset taloudelliset olot. Moni vähäväkinen, jonka toimeentulo elintarpeiden suunnattomankalleuden vuoksi on perin tukala, toivoo hädissään apua sosialisteilta, jotka ovat olotilaa vaalikiihotuksessa käyttäneet hyväkseen.”
Kansamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen kasvatus on vielä siksi heikko, että vaaleissa voivat kaikenlaiset petolliset uskottelut ja harhakuvat johtaa suurestikin harhaan.”
Sosiaalidemokraattien kannatus vahvistui kautta maan ja myös ruotsinkielisillä alueilla, joilla sosialismin vetovoima oli aiemmin ollut pieni. Ruotsalainen Kansanpuolue menetti tämän vuoksi neljä paikkaa.
Sosialistien vastuu kasvaa
Uusi Suometar ennakoi, että eduskuntatyön luonne muuttuu tuloksen vuoksi. Yksinkertaisen enemmistönsä ansiosta sosiaalidemokraateilla oli mahdollisuus viedä asioita läpi haluamallaan tavalla. Valta toi Uuden Suomettaren mukaan myös vastuuta:
”Ei ole arvon mukaista heidän enää vetäytyä taktiikan temppujen taakse. He ovat ohjelmissaan antaneet kansalle suuria lupauksia, joita on nyt käytävä toteuttamaan. Kuinka he tätä toteuttamistyötä suorittavat ja kuinka suureksi siunaukseksi yhteiselle isänmaalle on heidän isäntävaltansa eduskunnassa, sen osoittaa tulevaisuus.”
Uusi Suometar korosti, että vaalitulos kertoi kansan tahdosta, jonka seuraukset oli kestettävä yhdessä. Lehden mielestä olotila ei ollut likikään niin synkkä, miltä se monen mielestä näytti.
”Eduskunta on meillä suuremmassa määrässä kuin kenties missään muualla pienoiskuva kansastamme, valitaanhan siihen jäsenet suhteellisesti yleisen äänioikeuden perustalla. Tästä johtuu, että samoin kuin me isänmaamme tulevaisuuteen nähden emme voi menettää luottamusta kansaamme, emme sitä myöskään voi kadottaa eduskuntaamme.
Eduskuntamme, kuten kansammekin, kulkee kehityskulkuaan eri vaiheissa. Nyt tapahtuneet vaalitkin epäilemättä vievät tätä kehitystä eteenpäin.”
Viipurin linnoitusalueella kuolemantapaus
Uusi Suometar julkaisi Viipurin komendantin tiedotteen, jonka mukaan sunnuntaina kesäkuun 5 päivänä vanhaa lukua klo 5 tienoissa iltapäivällä huomasi Koivistontien oikealla puolella olevaa varustettua asemaa vartioinut sotilas, että lahden rantaan aivan varustusten luona tuli vene. Siitä nousi kaksi tuntematonta henkilöä, jotka etenivät esteitä kohti ja aikoivat ottaa jotakin. Vartiosotilas kehotti heitä pysähtymään, mutta he eivät totelleet, vaan jatkoivat veneitä kohti. Sotilas lähti kulkemaan heitä kohti ja kehotti pysähtymään. Miehet eivät totelleet ja toinen heistä solvasi vartiosotilasta, minkä jälkeen he siirtyivät veneeseen. Vartiosotilas kehotti heitä pysähtymään ja ilmoitti ampuvansa.
Toinen miehistä vastasi venäjäksi: ’Ammu sitten’. Vartija kertoi ampuneensa ensin yhden laukauksen ilmaan, minkä jälkeen hän ampui veneellä rannasta etääntyneitä miehiä kohti. Solvauksia esittänyt mies kaatui osumasta veneeseen. Tutkinnassa selvisi, että miehet olivat ”paikallisia posteljooneja” – Johan Lounela ja Paul Soinio, joka kuoli ampumahaavaan.
”Eloon jääneen posteljooni Lounelan kertomuksen mukaan olivat he molemmat vapaapäiväkseen tulleet Viisaansaareen, josta lähtivät mantereelle hakemaan lähdevettä, ja täytettyään mukanaan olleet kolme kannua lähtivät soutamaan takaisin, jolloin vartiosotilas muka alussa katsoi, kuinka he ottivat vettä ja alkoi sitten jotain puhua, mihin Soinio vastaili. Tämän jälkeen ampui vartiosotilasyhden laukauksen, kuitenkaan satuttamatta, juoksi sitten rantaan ja ampui toisen laukauksen haavoittaen Soiniota. Näin kertoi Johan Louhela.”
Venäläisten sotilasviranomaisten suorittaman tarkastuksen mukaan paikka, josta posteljoonit ottivat vettä, sijaitsi selvästi kielletyllä alueella varustusten ja laitettujen esteiden sisällä. Vartiosotilas ei voinut oli nähdä kuoppaa eikä heidän kuljettamaansa esinettä. Lisäksi toinen miehistä ymmärsi venäjää. Täten vartiomies menetteli komendantti Petrovin mukaan oikein.
”Ilmoittaen tästä sangen ikävästä tapauksesta kehoitan paikallista väestöä suhtautumaan tarkkaavammin linnoituksen komendantin pakollisiin määräyksiin sekä noudattamaan niitä tarkalleen. Samalla saan lisätä, että jokaisen, olkoonpa hän kuka tahansa, on velvollisuus kaikkialla totella vartiosotilaiden vaatimuksia ja samalla muistaa, että sotalakien mukaan on vartiosotilas loukkaamaton henkilö ja sen vuoksi ei posteljooni Paul Soiniolla ollut oikeutta loukata vartiosotilasta, jotenka, jos hän olisi jäänyt eloon, olisi hän saanut kärsiä ankaran rangaistuksen.”
Savonlinnan oopperajuhlat huipentuivat Faust-näytäntöihin
Savonlinnan oopperanäytännöt huipentuivat viimeisenä esitysiltana, jolloin linnanpiha oli täpötäynnä yleisöä. Paikalla oli runsaasti myös kansainvälistä yleisöä (venäläisiä -JK).
”Oopperan taiteellisesta onnistumisesta olen jo huomauttanut. Rva Aino Acktén juhlanäytännöt eivät koskaan ole olleet niin mielenkiintoisia kuin nyt, se oli yleinen mielipide. Tätä vaikutusta ei aikaansaanut yksin rva Acktén ihanteellinen Margareta-suoritus, vaan myös esityksen yleinen tasaisuus, jossa tuntui näytäntöjen toimeenpanijan henkisesti koossapitävä personallinen voima ja hänen etevän, arvoisan auttajansa, rva Emmy Achtén huolellinen, valmistava ohjaustyö. Näytäntöjen sujuvuudesta puhuessa ei voi olla mainitsematta sitä suurta edistystä, joka oli tapahtunut näyttämökulissien vaihtamisen nopeuteen nähden, mikä vaikuttaa paljon yleisönviihtymykseen.”
Väliajat olivat Uuden Suomettaren mukaan lyhyitä suhteessa tilapäiseen näyttämövarustukseen. Lehti arvioi Kansallisteatterin Valtosen apumiehineen kunnostautuneen. Sen sijaan juhlayleisön kuljettaminen Linnansaareen virtavan salmen yli tehtiin edelleen pienillä veneillä, mikä vaati paljon aikaa.
”Onhan Savonlinnan kaupungilla ylikulkulauttoja useampiakin. Miksei niitä voitaisi antaa tähän tarkoitukseen. Ehkä kaupungin tai kaupunkilaisten puolelta voitaisiin myöskin tehdä jotakin yhä vaikeammaksi käyvän asuntokysymyksen ratkaisemiseksi esim. luovuttamalla kouluja ympäristöltä lyhyemmälle käynnille saapuvien vieraiden käytettäväksi, niin kuin on tapana laulujuhlissa tehdä.”
Kenkiä salakuljetetaan Suomesta Venäjälle
Venäläisiin lehtitietoihin nojautuen Uusi Suometar kertoi Venäjän Ja Suomen välisellä rajalla harjoitettavasta salakuljetuksesta. Valkeasaaren asemalla jäi kiinni monia matkustajia, jotka yrittivät ”kuljettaa pikkuesineitä viekkaudella tullin ohi onnettomasti”. Valkeasaaren tullitarkastuksista oli tullut suorastaan kaskujen lähde.
”Siellä on tarkastettu rikkaita, ruhtinaita, kreivejä, tunnettuja taiteilijoita, kuuluja kirjailijoita, monen nimisiä ja nimettömiä henkilöitä, olioita, jotka ovat unhottaneet oman nimensä ja käyttävät vierasta.”
Salakuljetusta oli lisännyt osaltaan Pietarissa pahentunut kenkäpula, jonka vuoksi monet suuntasivat Viipuriin kenkienostoon. Paluumatkalla Valkeasaarta lähestyttäessä vaunuihin tuli eloa matkustusluokasta riippumatta. Matkustajat vaihtoivat jalkaan uudet kengät ja panivat vanhat matkalaukkuun.
”Joku aika sitten oli seurue Repinin ihailijoita ja ystäviä, poikennut hänen ’Pensterliinsä’ Kuokkalassa ja oli nyt paluumatkalla Pietariin. Vaunussa oli ahdasta ja hiottavaa, ja muutamat seurueesta olivat ottaneet paikkansa kahden toisen luokan vaunuosaston välisessä pienessä käytävässä, missä on halko laatikko.
Suuri oli heidän hämmästyksensä, kun tullivirkamiehet Valkeasaarella tulivat käytävään ja kaivoivat laatikosta halkojen alta 50 paria erilaisia kenkiä. Ja vain muuan hyvin tunnettu nimi, jota kantoi eräs seuruelaisista pelasti koko seuran ikävyyksistä. Ei tarvitsisi mainitakaan, että syyllinen katsoi viisaimmaksi pitää itsensä salassa.”
Eteläpohjalainen osakunta juhli Alavudella
Eteläpohjalaisen osakunnan kesäjuhla Alavudella alkoi akateemisella jumalanpalveluksella. Iltapäivällä vietetyssä kansanjuhlassa Alavuden nuorisoseuran talolla esittivät aluksi nelikätisesti pianonsoittoa neidit Sylvi Koskimies ja Armi Hallstén-Kallia. Ylioppilas Lauri Vuorikoski toivotti runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi ja ylioppilas Jussi Liikaoja ”esitti lausuntoa pontevasti”. Ylioppilas Eero Koskimies soitti taitavasti viulua.
”Lyhyen väliajan jälkeen esitti tilapäinen mieskuoro muutamia isänmaallisia lauluja, jotka olivat omiaan kohottamaan juhlatunnelmaa. Koska juhlapuhuja ei ollut tilaisuuteen saapunut, piti maisteri Kotkanen sisältörikkaan ja monipuolisen esitelmäntottumuksista ja niitten merkityksestä luonteeseen. Vielä kuului juhlan ohjelmaan Lempi Kokon soololauluesitykset, Armi Hallstén-Kallian lausuntonumero Bergliot, Sylvi Koskimiehen esittämää pianonsoittoa ja parikansantanssiesitystä, joiden jälkeen juhla loppui yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.”
Kansanjuhlaa seurasi neiti Dagmar Klemetin laulu- ja lausuntoilta, jota seurasi seurantalolla ”yleisöä kokoontui huoneen täydeltä”. Osakunta järjesti talolla myös iltaman, jossa ”Jalmari Lahdensuo lausui mahtavasti tri Koskimiehen komeanrunon ’Juhlamarssi Lapuan päivänä 1908’”. Maisteri Vilho Annala esitelmöi ”kansallisuustunteen historiallisesta kehityksestä kosketellen esitelmässään useita tekijöitä, jotka ovat kansallisuustunteen kehittäneet sellaiseksi, millaisena voimana se nykyaikoina esiintyy”.
Iltamien ohjelmassa oli myös Claus Pavel Riisin näytelmä Hardangerin harjulla. Ilta päättyi tanssiin tungoksessa. Toisen päivän ohjelmassa oli huviretki Alavuden Rantatöysään.
”Täällä vietettiin aika leikkien pirteinä ja iloisina huolimatta helteisestä päivänpaisteesta. Milloin hikikarpalot liian valtavina rupesivat valumaan, rynnättiin järveen uimalla virkistymään ja reipastumaan. Näin kului päivä iltapuoleen, jolloin palattiin takaisin kirkonkylään ja mentiin pappilaan kahville. Laulain ja soittain kului aika iltaan asti, jonka ohjelmana oli akateeminen illanvietto nuorisoseuran talolla. Puheet ja laulu kohottivat mielialan juhlavireeseen.
Aamuun saakka kesti yhdessäoloa, sillä aikaa ennen varhaista junien tuloa ei tahdottu nukkuen tuhlata. Hyvä toveruus ja reipas mieliala pystyivät kyllä unen pysymään loitolla.”
Poikaset kotipolttoisen parissa
Lapväärtilaiset pojat olivat löytäneet viikko sitten lauantaina kätkön, jossa oli kotipolttoista viinaa. He ryhtyivät maistelemaan ainetta ja alkoivat pökertyä. Yhtä lukuun ottamatta he toipuivat pian saatuaan oksennuskohtauksen.
Sen sijaan 14-vuotias Småträsk-niminen poika kaatui nurmikolle. Hän ei ollut vironnut paikalle tulleiden aikuisten yrityksistä huolimatta. Poika vietiin sunnuntaina Kristiinankaupunkiin lääkäriin. Hän virkosi pian hoidon ansiosta ja pääsi kotiinsa.
”Vaikutukset aineesta tuntunevat poikasessa sentään vielä pitkät ajat. Mainittava on, että pitäjässä vietettiin samoina päivinä häitä kolmessa eri paikassa ja ainetta oli näihin varattu, ainakin kuokkavieraille.”
Työmies 23.6.1916: Sota muuttaa Eurooppaa. Vaalilippu on tehokas ase. Porvarien ehdokkaina herroja, sosialistien työväkeä. Millä hinnalla halkoja Helsinkiin ensi talveksi? Vaalikokouksia eri puolilla maata. Porvaristossa näkyy masentumisen merkkejä. Jänishousu nuorsuomalaisten agitaattorina. Juhannusjuhlia eri puolilla Helsinkiä.
Otto Ville Kuusinen (nimimerkki Ville) käsitteli juhannusaattona 1916 ilmestyneessä Työmies-lehdessä valtiollisia näkymiä. Hän arvioi suursodan päättämisen johtavan suuriin valtiollisiin mullistuksiin.
”Keskikesän kaunein aika on jälleen joutunut, kolkon ja pilvisen kevään jälkeen. Mutta mielestä ei lähde pilvet vieläkään. Valtiollinen aika on yhä kolkko ja työväen elämä raskas.
Valtiollinen aika on yhä koko Europassa jatkuvan suursodan johdosta kolkkoa. Sodan myrskyä on jo kestänyt lähes kaksi vuotta. Kokonaisten kansojen kohtalot ovat olleet myrskyn heiteltävinä. Muuta varmaa tulosta ei vielä näy kuin hävityksen jälkiä. Mutta se on selvää, että sodan seuraukset tulevat paljon vaikuttamaan kaikkiin Europan maiden valtiolliseen ja taloudelliseenkin elämään, ainakin välillisesti missä ei suoranaisesti. Toivokaamme, että meidän maamme edelleenkin säilyisi suoranaisista sotatapauksista syrjässä, ja etteivät myöskään sodan välilliset seuraukset tulisi olemaan kansallemme onnettomat.”
Kapitalismi oli Kuusisen tulkinnan mukaan edistänyt Suomessakin tuotantovoimia, mikä oli kuitenkin tapahtunut työtätekevän väestön ruumiillisen ja henkisen elinvoiman kustannuksella. Kapitalismi oli siten verrattavissa ahneen maanviljelijän harjoittamaan ymmärtämättömään ryöstöviljelyyn. Vaikka kapitalismi oli välttämätön talouskehityksen vaihe, niin sen harjoittaminen ei olisi vaatinut niin kovaa työväen sortoa ja ”tunnotonta politiikkaa” kuin Suomessa oli koettu.
”Porvarit ovat heikentäneet luottamusta eduskuntaan”
Porvaripuolueet olivat vastustaneet eduskunnassa Kuusisen mukaan ”kansan syvien rivien välttämättömimpiäkin uudistusvaatimuksia”. Ne olivat estäneet kieltolain voimaantulon ja taistelleet työväensuojeluslakeja vastaan. Toiminnallaan porvarit olivat Kuusisen mielestä ”koettaneet hävittää kansan syvien rivien luottamuksen eduskuntaan”.
”Eduskunnan suojeleva ja rakentava työ on kuitenkin se, johon Suomen köyhälistön on valtiolliset toiveensa perustettava: Eduskuntalaitos ei ole syypää siihen, mitä porvarit ovat eduskunnassakin tehneet. Eduskuntamme ei tosin ole vielä läheskään niin voimakas kuin sen pitäisi olla. Mutta eduskunnalle on kansan kannatus tuova lisää voimaa.”
Kuusisen mukaan saattoi tuntua omituiselta, että Suomessa taisteltiin kesällä 1916 vaalilipuilla. Hän korosti vaalilipun olevan ”mitä tärkein ja vakavin ase”. Äänestämisen merkitys oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Kuusisen mielestä porvaristo oli käyttänyt hyväkseen maailmansodan tarjoamia taloudellisia mahdollisuuksia ja työväen suojattomuutta.
Vanha- ja nuorsuomalaisten solmiman vaaliliiton – ”mustan liittoutumisen” – Kuusinen näki voivan johtaa arveluttaviin seurauksiin, joita hän tarkemmin yksilöinyt. Työväen oli joka tapauksessa pidettävä vaaleissa kansanvaltaisen edistyksen ja siunauksellisen uudistustyön puolta.
Herrojen ja työläisten listat
Työmiehen nimimerkki ”Viksari” vertaili porvaripuolueiden ja sosiaalidemokraattien kansanedustajaehdokkaiden ammatteja. Porvarit olivat hänen tarkastelussaan porvareita:
”Komeilla nimillä ja arvonimillä ylvästelevät porvaripuolueet. niiden lehdet kehuskelevat edustajaehdokkaitaan kuin kauppatavaraa. (…) Onhan niiden porvaripuolueiden tavaraluettelossa sellaisia kuvaavia nimiä kuin pankinjohtaja, kauppaneuvos, talonomistajat, tehtailija, rovasti, suur-maanvljelijä – niitä on paljon emäntineen, mutta suureksi osaksi listojen häntäpäässä, siellä, mistä ei valituksi tulla.”
Porvaripuolueiden listoilta löytyi Viksarin mukaan lisäksi runsaasti oppineita: insinöörejä, koulu- ja yliopistomiehiä, agronomeja ja juristeja. Listan loppupäässä oli lisäksi palstatilallisia ja torppareita ”vertaisilleen vaalisyötteinä”. Sosiaalidemokraattien listat näyttivät perin erilaisilta:
”Toisenlainen on se ’tittelien’ sarja, joka sos.-dem. listoilta silmiin sattuu. Seuraavat ammattialat olen pannut merkille: seppä, sorvaaja, levyseppä, kirvesmies, puutyömies, verhoilija, muurari, jalkineseppä, leipuri, kirjaltaja, ompelijatar, tehtaalainen sekä joukko sellaisia kuin on tämän lehden otsikkona.
On sitten joukko torppareita, torpan poikia ja heidän äitejään, joku pien- ja palstatilallinen sekä mäkitupalainen. Liikealaa edustavat osuuskaupanhoitajat (edistysmieliset) ja liikeapulaiset. Eipä puutu myöskään n. s. henkisen työn ammattilaisia, on joku tohtoris- ja maisterismies, on opettajia ja sanomalehtimiehiä sekä järjestöjen – niin ammatillisten kuin poliittisten – toimitsijoita.”
Millä hinnalla polttopuita helsinkiläisille?
Työmiehen nimimerkki ”Ram” kysyi, ”pystyykö Helsingin kaupunki hankkimaan asukkailleen polttopuita ensi talveksi kohtuullisella hinnalla?” Helsingin kaupungin halkokonttori oli lopettanut kesällä polttopuiden myynnin kuluttajille, mikä oli nostanut yksityisten myymien halkojen hintaa. Polttopuita tarvittiin myös kesällä etenkin ruuanlaittoon.
Varsinaiselle lämmityskaudelle puita oli tulossa, mutta kokonaistilanneesta ei Työmiehen mukaan ollut tietoa. Tämä suosi keinottelijoita, jotka saivat hinnannousua pelkäävät ostajat hankkimaan halkoja kovalla hinnalla jo talven varalle.
Kaupungin halkokomitean suunnitelmista tihkuneet tiedot ”Ram” tulkitsi huolestuttaviksi. Komitean alaisen halkokonttorin tavoitteena oli tyydyttää vain puolet kaupungin polttopuukysynnästä hankkimalla noin 100 000 syltä (400 000 kuutiometriä) halkoja. Lisäksi uhkana oli hinnankorotus.
Työmies näki halkokonttorin pyrkivän hankkimaan polttopuukaupalla kohtuuttomasti tuloja kaupungille. Konttorin toiminta oli tuottanut voittoa edellisellä tilikaudella liki 37 000 markkaa. ”Ramin” tulkinnan mukaan kaupungin pyytämät hinnat olivat olleet liian korkeita, vaikka julkinen tarjonta oli todennäköisesti hillinnyt hintojen nousua. Tämä oli koitunut köyhien kaupunkilaisten vahingoksi:
”Kunnan omia hintoja kustannuksia vastaavista hinnoista myytäköön kunnan halkoja kaupungin asukkaille. Se on vähin vaatimus.”
Helsinkiin toimitettiin 12 000 junavaunullista polttopuita tammi-toukokuussa 1916. Lisäksi halkokonttorilla oli käytössään 16 proomua ja 2 hinaajaa.
Runsaasti vaalikokouksia
Työväenyhdistykset järjestivät runsaasti vaalikokouksia ja -juhlia juhannuksena ja sekä kesäkuun viimeisellä viikolla. Myös vaalipäivien (1.7. ja 3.7.) välisenä sunnuntaina oli runsaasti työväenliikkeen tilaisuuksia.
Kuusankoskella juhannuspäivänä järjestetyssä vaalikokouksessa puhui O. V. Kuusinen. Seuraavana päivänä Kuusisella oli ohjelmassa vaalivalistuskokous Iitissä. Kokouksessa ”selostettiin eri puolueiden ohjelmia”. Porvaripuolueiden ehdokkailla oli mahdollisuus tulla ”väittelemään ohjelmiensa puolesta”.
Lahden seudulla juhannuksen jälkeen järjestetylle puhekiertueelle osallistui muun muassa Matti Airola. Kiertue päättyi 2. heinäkuuta kahteen Lahdessa pidettyyn tilaisuuteen, jotka pidettiin työväenyhdistyksen huoneistossa ja Fellmanin sahan ”kasarmilla”.
”Porvaristossa näkyy masentumisen merkkejä”
Työmiehen nimimerkki H. T:n mielestä Uudenmaan maaseudulla oli havaittavissa porvariston masentuneisuutta. Porvaripuolueiden kannattajat eivät olleet innokkaita keskustelemaan vaaleista, koska heillä ei ”ollut paljoakaan sanottavaa valtiollisten puolueidensa puolesta”. .
Pikkuporvaristo oli pettynyt kannattamiinsa puolueisiin. Lisäksi vanha- ja nuorsuomalaisten vaaliliittojen ehdokasasetteluun liittyneet kiistat olivat ”omiaan selventämään pikkuporvariston noloa asemaa”. Kirjoittaja arveli Uudenmaan havaintojensa perusteella, että pikkuporvariston tyytymättömyys porvaripuolueisiin saattoi olla suurempi köyhemmissä osissa Suomea.
”Monissa paikoin Uuttamaata löytyy porvarillisia seurataloja. Niissä kylissä, joissa työväestö joko vähälukuisuutensa tai järjestäytymisensä heikkouden vuoksi ei ole jaksanut pystyttää omaa työväentaloa, on sosialidemokraattisille tilaisuuksille ollut vaikea hankkia sopivaa kokouspaikkaa. Nyt on sattunut, että useiden porvarillisten seuratalojen ovet on pyydettäessä avattu sosialidemokraateille, jollainen ei ennen ole tullut kysymykseenkään.
– Jos tästä itsessään sangen vähäpätöisestä seikasta voisi tehdä jotain johtopäätöstä, osottaisi se, että sosialidemokratia on hankkinut, jollei juuri pikkuporvariston suoranaista kannatusta, niin kuitenkin kunnioitusta.”
Jänishousu nuorsuomalaisten agitaattorina
Nuorsuomalaisten vaalikokouksessa Asikkalan Vesivehmaalla oli nimimerkki ”Torpparikuulijan” mukaan ”agitaattorilla jänis housussa”. Eduskuntaan pyrkinyt opettaja Lahti korosti puheessaan, että valittava eduskunta joutuu ratkaisemaan lukuisia suuria kysymyksiä. Asialistalla olivat muun muassa torpparikysymys, työväensuojelu ja verotus. Eduskuntatyötä oli vaikeuttanut Lahden mukaan se, että lähes puolet edustajista oli sosialistien listoilta valittuja ”oppipoikia, jotka olivat siellä itseään valistamassa, eivätkä muka kyenneet lainsäädäntötyöhön”.
Puheen loputtua eräs työläinen pyysi keskustelua, mikä oli Vesivehmaalla uutta ja sai Työmiehen kirjeenvaihtajan mukaan puhujan hiukan hämilleen. Hän pyörsi osan sosialisteja koskeneista moitteistaan ja sanoi, että hänen oli ollut puhuttava nuorsuomalaisten ehdokkaana. Lahti totesi lisäksi, että sosialistejakin voi äänestää.
Varsinaiseen väittelyyn Lahti ei ryhtynyt, mitä ”työläiset” pitivät merkkinä porvaripuolueiden haluttomuudesta asettaa toimintansa kriittiseen tarkasteluun. Heidän mielestään porvarit ”pelkäsivät, että jos todellakin todellakin alotettaisiin puolueiden toiminnan arvostelu, niin olisi pahanpäiväisesti sekä nuorsuomalaisten että suomettarelaisten politiikka Vesivehmaalla kylvetetty”.
”Torpparikuulija” tulkitsi Lahden menettelyn osoitukseksi porvaripuolueiden heikkoudesta.
”Mutta ei vallan usein satu niin hullusti kuin kävi Vesivehmaalla, että porvari ei uskalla kieltää edes sosialisteja äänestämästä, vaan vieläpä sanoo voivansa kehottaa niitä äänestämään. Vaan sananlasku sanoo, että hätä ei lue lakia. Nuorsuomalainen agitaattori pelkäsi kai vesivehmaalaisine ystävineen uppoavansa nuorsuomalaiseen ja suomettarelaiseen törkyyn, kunhan sitä ruvettaisiin pöyhimään.”
Juhannusjuhlia eri puolilla Helsinkiä
Helsingin työväenyhdistys järjesti juhannusyönviettäjäiset klo 8 ip.–6 aamulla Oulunkylän raviradalla. Alueella oli kaksi tanssilavaa ja ”hyvä ravintola”. Kaksi HTY:n soittajista koottua orkesteria esiintyi. Työväenliikkeen suositussa kokoontumispaikassa Lammassaaressa riitti myös väkeä:
”Moottorit Lea ja Urho kuljettaa yleisöä Pitkänsillan sivusta Pitkänsillan sivusta Lammassaareen juhannusaattoillasta ½4 aina niin kauan kuin yleisöä riittää sunnuntai-iltaan asti. Hinta 50 p., lapsilta 25 p.”
Malmin työnväenyhdistys järjesti juhannusjuhlat Mosabackassa (Tapanila -JK) omalla kentällään. Ohjelma koostui puheesta, runonlausuntakilpailusta, kupleteista ja murrejutuista. Osallistujat saivat kilpailla nuolenheitossa, naulanlyönnissä ja hernepullon arvaamisessa. Yhdistyksen jäsenille oli tarjolla viisiottelu: 100 metriä, pituushyppy, kuulantyöntö, keihäänheitto ja estejuoksu. Alle 15-vuotialle pojille järjestettiin kolmiottelu.
Hermannissa järjestettiin 25. kesäkuuta ”suuret ja jännittävät urheilujuhlat”. Tärkein kilpailu oli Helsingin piirin työväenjärjestöjen voimisteluseurojen välinen painikilpailu. Pääpalkintona oli virolaisen ammattipainijan Georg Lurichin lahjoittama kiertopalkinto. Lisäksi ohjelmassa oli ammattikuntien välinen köydenvetokilpailu.
Kommentti: Työmies käytti sekä juhannusnumerossaan että vaalien aluspäivinä paljon runsaammin palstatilaa kampanjointiin kuin Uusi Suometar. Tässä mielessä lehti heijasteli vaalien ennakkoasetelmia. Työväestön tyytymättömyys oli kasvussa ja työväenjärjestöjen jäs enmäärä kääntyi nopeaan kasvuun. Sosiaalidemokraattinen puolue oli vuonna 1916 kokonaisuudessaan aktiivisempi toimija kuin porvarilliset puolueet.
Maailmansodan sadas viikko: Venäläisten hyökkäys itärintamalla voi estää saksalaisten läpimurron Verdunissa. Kreikan asiat onnettomalla kannalla. Vaalien aluspäivät käytettävä uutteraan valtiolliseen valistustyöhön. Ruotsikot antavat nuorsuomalaisille tukea. Sosialistien uhkailut. Lapinmaalaisten vaalitoiveita. Senaatti kehottaa kuvernöörejä valvomaan pyhäpäivän viettoa. Faust Savonlinnan oopperajuhlilla. Sukutaulu kymmenen sukupolven esittämiseen valmistunut. Juhannuksenvietto olosuhteiden pakosta laimeaa. Järnefeltin Aurora-seuraa esittävä teos valmistunut. Keuhkotautiparantola ei ole uhka ympäristölleen.
Maailmansodan sadatta viikkoa koskeneessa katsauksessaan Uusi Suometar käsitteli muun muassa kenraali Aleksei Brusilovin johtamaa venäläisten suurhyökkäystä, joka oli alkanut 4. kesäkuuta 1916. Ranska oli vaatinut Venäjää hyökkäämään, jotta saksalaisten hyökkäyksen paine Verdunissa hellittäisi. Lehti pohti hyökkäyksen yhteyttä Verdunin taisteluun:
”Sota-asiain tuntijat ovat kiinnittäneet viime aikoina suurta huomiota Verdunin puolustuksen merkitykseen tähän asti ja tästä eteenpäin. Kuten lehdessämme viikon varrella julaistut selostukset osottavat, on Verdunin puolustuksen merkitys yleensä arvioitu suureksi erittäinkin sen kautta, että siten on voitettu aikaa ympärysvaltain taholla tarvittavaan järjestäytymiseen ja varustautumiseen.
Joskin niin kävisi, että saksalaiset vaikkapa läheisessä tulevaisuudessakin vallottavat Verdunin, ei tämä enää merkitsisi läntisen rintaman asemaan niin paljoa kuin aikaisemmin, sillä Verdun ei enää ole, huomautetaan, Ranskan tärkeimpiä asemia.
Ja puhuessaan venäläisten hyökkäyksenvaikutuksesta Verdunin kohtaloon, huomauttaa Djen-lehden sotilaskatsastaja Dimitriev, ettei venäläisten hyökkäyksen tarkoituksena ole ollutkaan pakottaa saksalaisia siirtämään joukkojaan pois Verdunin luota eikä estää Verdunin antautumista, vaan sen tarkoituksena on ollut estää saksalaisia siirtämästä sinne vapaita joukkojaan, työntääkseen ne siitä rintaman aukosta, joka muodostuisi silloin kun Verdun antautuu.
Jos venäläisten hyökkäys tekee tämän mahdottomaksi, niin on tosiaan suuri merkitys sillä, että Verdun on jaksanut näin kauan puolustautua.”
”Kreikan valittava puolensa”
Ympärysvallat esittivät Kreikalle uhkavaatimuksen, jossa ne vaativat ensinnäkin Kreikan armeijan aseistariisumista, puolueettomuuteen ympärysvaltoja kohtaan sitoutuneen uuden hallituksen muodostamista, uusia vaaleja ja ”vieraan vaikutuksen alaisena” väkivaltaan rauhallisia kansalaisia vastaan syyllistyneiden poliisiviranomaisten erottamista.
Uusi Suometar totesi, että ”näiden vaatimusten esittäminen tietää Kreikan sisäisten asioiden saattamista ympärysliiton tarkastuksen alaiseksi ja niiden antamista ohjeista riippuviksi”. Lehti arvioi Kreikan joutuneen valintatilanteeseen.
”Miten kauan Kreikka on koettanutkin ulkopolitiikassaan luovia eri suuntien välillä, täytyy sen nyt nähtävästi määrätä kantansa, jolloin se ajautuu jommankumman taistelevan valtaliiton suojaan ja tuskin voi välttää sotaa toisen kanssa. Mahdotonta ei ole sekään, että maassa puhkee sisällinen sota, johon ulkovaltojen edutkin pyrkivät vaikuttamaan. Onnettomalla kannalla ovat tosiaankin Kreikan asiat.”
(Ympärysvaltojen painostus johti lopulta tulokseen ja Kreikka joutui liittymään sotaan niiden puolella 1917 mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. -JK)
Valitsijat saatava uurnille eduskuntavaaleissa
Uusi Suometar kehotti käyttämään heinäkuun alun eduskuntavaaleja edeltävän ajan ”uutteraan valtiolliseen valistustyöhön”, jotta vaaleissa äänestäisi mahdollisimman moni. Laajan valitsijakunnan kannanilmaisuun rakentuvan eduskunnan päätöksillä oli lehden mielestä ”aivan toinen kantavuus niin ulos- kuin sisäänkin päin”, vaikka alhainen äänestysvilkkaus ei estänyt sitä oikeudellisesti edustamasta Suomen kansaa.
Monet vuonna 1913 ehdokkuudesta kieltäytyneistä kokeneista edustajista olivat Uuden Suomettaren mukaan suostuneet lähtemään vaaleihin. Edellisten vaalien alla sattuneet kieltäytymiset oli selitetty ”maatamme kohtaan vihamielisissä venäläisissä lehdissä johtuneiksi kyllästymisestä eduskunnan muka tyhjänpäiväiseen politikoimiseen”. Tämä korosti äänestämisen merkitystä, jotta venäläiset eivät pääsisi väittämään kansan kyllästyneen eduskunnan toimintaan.
Suomalainen puolue ei lähtenyt pää-äänenkannattajansa mukaan vaaleihin lupaamalla valitsijoille ”seitsemää hyvää, kahdeksaa kaunista”, sillä eduskunnan toimintamahdollisuudet olivat ”varsin rajoitetut”, eikä muutosta ollut näkyvissä. Sen vuoksi oli oltava tyytyväinen pieniinkin tuloksiin:
”Suomalainen puolue vetoaa ensi sijassa jäsentensä valppaaseen velvollisuudentuntoon, heidän tietoisuuteensa siitä, mitä isänmaa on oikeutettu heiltä vaatimaan. On runsaasti sellaisia voimia, jotka asettavat esteitä eduskunnan työlle ja siten koettavat lamauttaa edustajain työintoa. Valitsijain tulee ainakin puolestaan osottaa, että edustajain työ on heille kallista, että se heidän mielestään on isänmaalle ylen tähdellistä työtä.”
Valitsijat oli ennen kaikkea saatava runsaslukuisina vaaliuurnille. Suomalaisen puolueen vaaliohjelman lisäksi heille oli ”muistutettava siitä, mikä isänmaallinen velvoitus sisältyy jokaiselle kansalaiselle kuuluvaan yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen”.
Ruotsinmieliset nuorsuomalaisten asialla
Uuden Suomen pakinoitsija ”Matti” käsitteli lähes kokonaan suomenkielisissä vaalipiireissä asuvien ruotsinmielisten äänestysaikeita Hufvudstadsbladetin pohjalta. Lehti kehotti heitä käymään joka tapauksessa äänestämässä: ”Kun ei voi saavuttaa sitä, mikä on kaikkein parasta, täytyy tyytyä siihen, mikä on sitä lähinnä”. Hufvudstadsbladetin mukaan ennenkin oli tarvittaessa ”tuettu niitä suomalaisia ehdokkaita, joilla on verrattain maltillinen kanta kielikysymyksessä ja omistavat suurimman kelpoisuuden valtiopäivätyöhön”.
”Matti” moitti Hufvudsbladetin nimenneen sopiviksi ehdokkaiksi vain nuorsuomalaisia. Esimerkiksi Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä lehti suositti kahta nuorsuomalaisten listaan, joiden kärkiehdokkaat olivat kansakoulunopettaja M. Latva ja johtajatar Lucina Hagman.
Sosialistien uhkailut
Nimimerkki ”Wehka-Heikki” moitti sosialisteja ”tuomiontoitottelijoiksi” porilaisesta Sosialidemokraatti-lehdestä poimimiensa esimerkkien pohjalta. Nuorsuomalaisia äänestämällä ”punoivat työläiset, torpparit y.m. pikkueläjät kuristussilmukkaa kaulansa ympärille”. Wehka-Heikki arveli, että nuorsuomalaiset tuskin lähtevät hirttämään puolueensa vastustajia. Hän vihjasi, että verisen uhkausjulistuksen kirjoittajien mielessä näin kovia ajatuksia saattoi liikkua ja liitti pakinaansa hirtettyjä esittävä piirroskuvan:
”Se nyt on tosin lohduttava puoli tässä uhkauksessa, että sen esittäjät ovat tehneet itsensä kuuluisiksi sanojensa syömisessä, kun on ollut kysymys luvattujen sanojen teoksi toteuttaminen. Sillä arempaa ja pelkurimaisempaa edustajistoa kuin sosialistien ei eduskunnassa ole koskaan ollut. Aina kun tiukka paikka on tullut, on tyhjiä lippuja ollut äänestyksissä sosialistien läsnäollut määrä.”
Sosialidemokraatti-lehden ”sosialistiruhtinaiden” vanhasuomalaisten äänestämisestä langettama tuomio oli” Wehka-Heikin” mielestä vielä ankarampi: ”Jos äänestät (heitä -JK), niin muista, että koko elämäsi ajan saat sinä ja vieläpä lapsesikin tekosi seurauksista kärsiä.”
Lapinmaalaisten vaalitoiveita
Yrjö Halonen esitteli Uudessa Suomettaressa vähäväkisen ja harvaanasutun Lapin vaalitoiveita. Aikaisemmissa vaaleissa Lapin äänestysprosentti oli jäänyt alhaiseksi, mihin Halonen toivoi muutosta. Heinäkuun alussa oli siksi lähdettävä ”jokaisesta lapinkodasta ja -talosta miehissä vaaliin”. Lapin asukkailla oli paikallisia toiveita, mikä teki alueelta valitun yhden edustajan aseman erityisen vastuulliseksi:
”Erityisellä jännityksellä odotetaan Lapissa maantie- ja kyytiasian ratkaisemista siedettävään suuntaan. Sillä ovatpa tie- ja kyytirasitus suurimmassa osassa Lappia käyneet tuiki kiusallisiksi, täällä kun täytyy teitä ja kyytilaitoksia pitää voimassa läpi äärettömäin kruununsalojen.”
Myös kalastukseen ja metsästykseen liittyen Lapin asukkailla oli erityistoiveita. Kalastuslainsäädäntö ja metsästysasetus kaipasivat Halosen mielestä muutoksia.
Senaatti kehotti kuvernöörejä valvomaan pyhäpäivärauhaa
Senaatti lähetti kesäkuussa 1916 pyhäpäivärauhan valvonnan kiristämistä koskeneen kiertokirjeen kaikkien Suomen läänien kuvernööreille. Perusteluissaan senaatti nojautui kirkolliskokouksen syyskuussa 1903 keisarille osoittamaan anomukseen, jossa haluttiin toimia, jotka estäisivät ”pyhäpäivärauhan julkisen loukkaamisen, varsinkin yleisten huvitusten, kilpailujen ja harjoitusten pitämisen kautta jumalanpalveluksen aikana”.
Ehdotuksen tekivät Sigfrid Kares, I. Hollmén ja Mikko Jaskari. Heidän mukaansa ”Kansa, joka tahtoo elää, ei saa polkea Jumalan sääntöjä, ei suvaita julkisia pahennuksia. Senaatti kehotti kuvernöörejä ”tarkoin valvomaan, että teille uskotussa läänissä puheena olevan laatuiset, uskonnollista tunnetta syvästi loukkaavat epäkohdat, mikäli niiden poistaminen teistä riippuu, tulevat vältetyiksi”.
Senaatin kiertokirjettä kommentoinut nimimerkki ”Y. L.” määritteli lepopäivän rauhan ja sisäisen kasvamisen päiväksi. Hän arvioi, että kirkolliskokouksen maallikkoedustajain kanta oli sama kuin koko Suomen kristikansalla. Pyhäpäivänrauhan turvaaminen vaati ”eräissä tapauksissa ulkonaistakin tukea lepopäivän ja erityisesti jumalanpalvelusten rauhallista viettämistä varten”. Lepopäivän pyhitys perustui kuitenkin ennen kaikkea sisäiseen hiljentymiseen.
”Juhannus, kesän juhlahetki on nyt käsissä. Lienevätkö sen juhlahetket kaikkialla maassa kuluneet ulkonaisen ja sisäisen rauhan merkeissä? Joka tapauksessa on juuri nykyhetkellä syytä painostaa, miten tärkeää hiljentyminen Jumalan kasvojen eteen on kaikkina päivinämme. Vain valveutunut uskonnollinen mieli pystyy tätä hiljentymistä aikaansaamaan, ja vain tästä hiljentymisestä kasvaa se sisäinen voima, joka lopullisesti tuo kansallemme siunausta ja yhä uusia hengenvoimia.”
(Myös Työmies julkaisi senaatin pyhäpäivän viettoa koskeneen kiertokirjeen.)
Savonlinnan oopperajuhlilla muun muassa Faust
Uusi Suometar kertoi juhannusaattona myös ennakkotietoja laulajatar Aino Acktén johtamien Savonlinnan oopperajuhlien ohjelmasta. Juhlat alkoivat heinäkuun toisena päivänä kirkkokonsertilla, jossa esiintyivät rouva Ackté ja oopperan solistit. Heinäkuun viidentenä oli ohjelmassa konsertti linnassa. Oopperaorkesteri esitti Erkki Melartinin johdolla esittää hänen uusimman, 5:nnen sinfoniansa, Jean Sibeliuksen Finlandian sekä Armas Järnefeltin Preludin ja Kehtolaulun. Konsertin päätti Oskar Merikannon ”Laatokka” solistille ja kuorolle.
”Faust-näytännöt” alkoivat 6. heinäkuuta jatkuakseen jotka jatkuvat neljänä päivänä peräkkäin. Oopperan johti Melartin. Margaretan osan lauloi Aino Ackté. Faustina oli Väinö Sola. Mefistona Eino Rautavaara, Martana Maija Tudeer, Valentinina Harald Björkman ja Siebelinä Paavo Costiander. Kuoro oli ”muodostettu Helsingissä valioäänistä, suurimmalta osalta rva Emmy Achtén oopperaluokan oppilaista”.
Matkatoimisto Finlandia haki ilmoituksella ”automobiilin omistajia”, jotka olivat valmiita ottamaan oopperajuhlille menijöitä kyytiinsä. Heille oli luvassa myös sivuansioita oopperakaupungissa.
Esther Thomé laatinut sukutaulun kymmentä sukupolvea varten
Neiti Esther Thomén laatima, sukututkijoille tarkoitettu sukutaulu oli valmistunut. Söderström & Co:n julkaiseman, 12 markkaa maksaneen taulun taiteellisesta asusta vastasi hänen veljensä, arkkitehti Valter Thomé.
”Henkilö, jonka sukukunta on esitettävä, pannaan sen mukaan tuon ympyränmuotoiseksi laaditun taulukon keskustaksi; toiselle puolelle hänestä joutuu hänen isänsä vanhempineen ja heidän esivanhempineen, toiselle puolelle jälleen äitinsä niinikään vanhempineen ja heidän kantavanhempineen, kumpikin puoli kymmenenteen polveen lueteltuna, kukin henkilö omassa, kutakin polvikuntaa varten ominaisessa, mutta silti toisistaan selvästi eroitettavissa olevassa sirossa kehyksessään.”
Uusi Suometar rohkaisi lukijoita etsimään vuosisatojen takaisia esi-isiä. Lehti mainitsi tiedonlähteinä ”sukutarinat, lähdeteokset, kirkonarkistot, tuomiokirjat, manttaaliluettelot ynnä muut sellaiset aarreaitat”.
Salaviinapolttimoita hävitetty
Juhannusviikolla 1916 hävittivät poliisikonstaapelit Broms ja Vahlberg kaksi suurta ”korpiviinatehdasta” Halmeniemenkylän sydänmailla Mäntyharjulla. Laitokset olivat noin 100 metrin päässä toisistaan ja tehtailijat toimivat hyvässä sovinnossa keskenään. Heidän aikomuksenaan oli ”valmistaa oikein tuikeata korvenantia juhannuksen varalta enemmänkin, sillä rankkeja oli varattu noin 800—1000 litraa”.
Poliisimiehet löysivät valmista viinaa vain muutaman litran. He tuhosivat tehtaan ja ”tehtailijat” – torppari Ananias Kinnaslampi ja lampuodinpoika Taavi Kolmisoppi – otettiin kiinni. Uuden Suomettaren mukaan viinankeittäjiä oli saatu kiinni myös Rääkkylässä, Heinävedellä, Nurmossa, Alahärmässä, Lapualla ja Isossakyrössä.
Juhannuksenvietosta tulossa laimea
Maailmansota vaikutti juhannuksenviettoon. Uuden Suomettaren juhannusaaton numerossa oli niukalti juhlailmoituksia. Raittiusseura Kilpi kutsui veneretkellä Kaisaniemestä ja Suomalainen Pursiseura illanviettoon Nihtisaarelle. ”Matti” valitteli ilmojen olleen huonoja, mutta sää ei ollut pääsyynä juhannuksen harmauteen:
”Ei johdu yksistään alituisten sateiden aiheuttamasta kokkopuiden märkyydestä, että entistään paljon vähemmän loimuaa kokkoja niemien kärjissä. Ja kun tavalliset juhlatulet eivät voi palaa ulkona kummulla, palavat ne myöskin hillitymmin nuorten mielissä, riemu on hiljaisempaa, matalampaa laulu ja tanssintahti, jos niitä missä yritetäänkin.”
Aurora-seuraa esittävä työ valmistunut
Eero Järnefeltin Aurora-seuraa esittävä suuri seinämaalaus oli kiinnitetty paikalleen yliopiston juhlasalissa. Maalaus oli juhannuksen alla osittain telineitten peitossa, mutta sen saattoi Uuden Suomettaren mukaan päätellä sopivan hyvin saliin.
”Pronssinvihreä, lehtimotiiveista sommiteltu kehys, kullatuilla kapiteeleilla varustetut, kreikkalaiset puolipylväät, jotka rajoittavat taulupintoja, valkoiset seinät sallivat kustavilaisen huoneensisuston lempeän clairobscuren, josta henkilöhahmo tkehittyvät veistokselliseen kiinteyteen, esiintyä erinomaisen edullisella tavalla.”
Seinämaalauksen virallinen paljastus tapahtui ”syyskuussa, inskriptsionin yhteydessä”. Samalla oli esillä Järnefeltin laatimia teosluonnoksia.
Keuhkotautiparantola ei ole uhka ympäristölleen
Takaharjun keuhkotautiparantola aloitti toimintansa Punkaharjulla lokakuussa 1903. Sen saama vastaanotto oli nuiva. Etenkin Punkaharjun matkailun arveltiin kärsivän:
”Kun aikanaan oli tekeillä suunnitelma laitoksen sijoittamiseksi nykyiselle paikallensa, pidettiin melko suurta ääntä matkailijani edun nimessä siitä, että kaunis Punkaharju olisi jätettävä kokonaisuudessaan terveiden turistien oleskelupaikaksi.
Jos sinne rakennetaan parantolasairaita varten, tulevat nämät viimemainitut pahasti häiritsemään edellisten rauhaa ja vieläpä uhkaamaan heitä taudin tarttumisen vaaralla.”
Punkaharjun vakituisilla asukkailla oli omat kielteiset ennakkokäsityksensä. Väinö Seppäsen mielestä haitat matkailulle ja pelko taudin leviämisestä ympäristöön olivat osoittautuneet täysin aiheettomaksi:
”Paikkakunnan väestön keskuuteen ei tauti Takaharjun Parantolasta eikä sen hoidokkaista ole yhtään ainoata kertaa tiettävästi siirtynyt vielä tähän mennessä.”
Myös hoitohenkilökunta oli Seppäsen mukaan välttynyt tartunnoilta. Syynä oli tarkasti noudatettu hygienia, jonka merkitys oli tullut selväksi myös potilaille. Parantola teki valitustyötä myös lähiseudullaan:
”Päinvastoin saavat kaikki parantolan vaikutuspiiriin enemmän tai vähemmän läheisesti kuuluvat ympäristöasukkaat omin silmin nähdä ja useinkin esitelmien y. m. muodossa kuulla yhtä ja toista opettavaista. Heissä täytyy viritä oikea käsitys keuhkotaudin tartunnan tarttumismuodoista ja edellytyksistä siihen. Heistä täytyy hävitä poistuollainen sokea basillikauhu, joka ei näe eroitusta keuhkotautisen ja keuhkotautisen välillä tartunnan leviämiseen nähden.
He m. m. oppivat pitämään ysköspulloa käyttävää sairasta mitä siedettävimpänä seurustelutoverina sellaisen ihmisen rinnalla, joka yskii ja sylkee minne tahansa ja joka, sen voi vielä lisätä, ymmärtämättömyydessään yskii niin paljon kuin suinkin jaksaa irtisaada kurkustaan.”
Porvaripuolueiden torppareiden asemaa käsitellyt vaaliohjelma uhkasi Edvard Gyllingin mielestä ”melkoisesti huonontaa torpparien nykyistä asemaa”. Hänen tulkintansa mukaan se oli saattamassa torpparit ja mäkitupalaiset eriarvoiseen asemaan sekä vuokraehtojen että mahdollisen lunastuksen suhteen. Gylling tulkitsi vaaliohjelman lähestyvän torpparikysymystä pääosin maanomistajien näkökulmasta.
”Kunhan vaan ei tällä kertaa ahneus pettäisi viisauden. Sillä ainakin kaikille torppareille käynee ilmeiseksi, että porvarien ehdotus heille vaan tuottaisi uutta kuristusta, ei mitään apua. Ja tätä kuristusta he voivat välttää vain, jos nyt, kun heidän asiansa on ratkaisevassa käänteessä, päättävästi asettuvat asemaansa puolustamaan. Ensi vaaleissa se on tehtävä, muuten se voi olla liian myöhäistä.”
Väärinkäytökset Oriveden vaivaistalolla
Vaivaishoidon neuvoja eversti Nilsson suoritti toukokuun alussa 1916 virallisen tutkimuksen Oriveden vaivaistalossa, jonka oloista oli kirjoitettu laajasti sanomalehdissä. Vaivaistalon asioita oli selvitelty jo aiemmin ja Nilssonin kuulemat henkilöt vahvistivat aiemmin kertomansa.
Aikaisempiin pöytäkirjoihin oli kirjattu, että vaivaistalon johtajatar oli ”pidellyt pahoin hoidokkeja, riiputtanut heitä tukasta, pitänyt liian kauvan mitättömästä syystä putkavankeudessa sekä puhutellessaan hoidokkeja käyttänyt törkeyksiä, joita ei edes vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja uudessa tutkimuksessa kehdannut kaikkia toistaa, niitä kun on saanut jo monet kerrat vatkata”.
Johtajatar oli irtisanottu jo ennen tarkastusta. Vaivaishoidon neuvoja Nilsson piti lisäksi välttämättömänä, että hänelle annetaan ”loma” heti, vaikka irtisanomisaika oli vielä meneillään. Vaivaistalolle nimettiin myös väliaikainen johtajatar. (Myös Uusi Suometar uutisoi tapauksen hiukan vähemmän värikkäämmin sanakääntein.)
Työpäivän lyhentäminen Yhdysvalloissa
Monet suuret työntekijäryhmät olivat Työmiehen mukaan onnistuneet Yhdysvalloissa pyrkimyksissään lyhentää työpäivä kahdeksantuntiseksi. Päämäärään olivat yltäneet yleensä korkeaa ammattitaitoa vaativissa ammateissa työskentelevät. He olivat usein onnistuneet neuvottelemaan itselleen lyhemmän työajan.
Sopimiseen ei sen sijaan ollut Työmiehen kirjeenvaihtajan mukaan mahdollisuutta vähemmän ammattitaitoa vaativissa ja usein sesonkiluonteisissa töissä. Sen vuoksi oli tarpeen saada aikaan lainsäädäntöä. Kirjeenvaihtaja ei pitänytkään hyvänä Amerikan työväenliiton omaksumaa linjaa, jonka mukaan kahdeksantuntisen työpäivän saavuttamiseksi oli edettävä ”taloudellisia painostuskeinoja” käyttäen sekä tukemalla naisten ja valtion työntekijöiden työpäivän lyhentämistä kahdeksantuntiseksi. Hänestä tämä linja oli ”turmiollinen”.
”Jos jonkun valtion ammatillisesti järjestäytyneet työläiset tai joku vissi työläisryhmä koettaa saada itsellensä tästä konvetsionin päätöksestä huolimatta kahdeksan tunnin työpäivälain, sen vastustajat voivat käyttää Työväenliiton konvetsionin päätöstä edukseen vastustaessaan sitä. Sellaista on tapahtunutkin m. m. Califoniassa.”
Osavaltiokohtaiset erot olivat lisäksi suuria. Osavaltioiden töissä kahdeksan tunnin työaikaa noudatettiin kuitenkin lähes kaikkialla Yhdysvalloissa.
Elannon leipurityöntekijäin työehtosopimus
Osuusliike Elanto kävi keväällä 1916 tiukkoja neuvotteluja leipomotyöntekijöidensä kanssa. Elanto ja Suomen Leipurityöntekijöiden liiton Helsingin osasto n:o 1 solmivat sopimuksen 11.5.1916. Siinä työajaksi sovittiin kahdeksan tuntia sisältäen 30 minuutin ruokatauon. Ylityöstä Elanto sitoutui maksamaan tunnissa 50 prosentin korotuksen. Yötyössä klo 21–06 palkka oli kaksinkertainen.
Leipurityöväenliitto oli tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan työehtosopimukset oli solmittava koko paikkakuntaa kattaviksi. Ehdotuksen työehtosopimuksesta teki Elannon toimitusjohtajana vuodesta 1915 toiminut Väinö Tanner. Liitto arvioi, ettei sopimuksen teko yhden liikkeen kanssa loukkaa ammatillisen työväenliikkeen perusteita.
Elannon hallitus ei hyväksynyt leipurityöväentekijöiden esittämää sopimusta sellaisenaan. Leipurien liittotoimikunta katsoi kuitenkin parhaaksi asettua Elannon tarjoaman sopimuksen hyväksymisen kannalle:
”Asian saadessa tällaisen käänteen, ei liittotoimikunta asettunut vastustavalle kannalle, koska se olisi merkinnyt samaa kuin Elannon leipomon henkilökunnan palkankorotuksetta jääminen ja mahdollisesti johtanut siihen että joukkosopimuksen sijaan olisi syntynyt yksityissopimus kunkin henkilön kanssa.”
Olot maalariammatissa nykyään
Nimimerkki Maalari kuvasi sesonkiammatiksi luonnehtivansa maalarinammatin tilannetta keväällä 1916 huonoksi. Uudisrakennuksia oli tekeillä vähän, eikä asuntojen kunnostustöitä ollut tarjolla normaaliin tapaan. Hyvän asuntojen kysynnän vuoksi vuokranantajat eivät teettäneet maalaustöitä – ”ne kelpaavat sellaisenaan, kun asuntojen kysyntä on vilkas”.
Kolmantena syynä töiden vähyyteen ”Maalari” näki maalausliikkeiden hinnoittelun. Ne olivat nostaneet hintojaan kymmeniä prosentteja. Tämä vähensi vuokra-asuntojen omistajien halua teettää maalaustöitä. Maalarin mukaan maalausliikkeiden tekemät hinnankorotukset eivät kuitenkaan näkyneet palkoissa juuri ollenkaan.
Maalari myönsi, että ”väriaineiden” vaikean saatavuuden vuoksi niiden hinnat olivat kohonneet. Hän näki kuitenkin maahantuojien myös keinottelevan vanhoilla varastoillaan. Maalien raaka-aineiden puute oli joka tapauksessa vähitellen johtamassa ammatin ”seisahtumiseen”, minkä vuoksi tukalaan tilanteeseen oli etsittävä lievitystä tarvittaessa vaihtamalla alaa. Maalarien oli ennen kaikkea pidettävä yhtä ja kuuluttava ammattiosastoon, jotta alan työntekijöiden yhteistyö ei näivettyisi. Muutoin se ei voisi toimia uskottava olojen kohennuttua.
Vallilan alueen asuttaminen
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi helmikuussa 1916 ”Uuden Vallilan” aluetta koskevan rakennusjärjestyksen. Rakennustöiden aloittamista ennen alueella oli kuitenkin tehtävä muun muassa tasoitustöitä. Sosiaalilautakunta kiirehti niiden aloittamista:
”Jos nimittäin varat mainittuun tarkoitukseen otettaisiin vasta tulevan vuoden menosääntöön, niin voisi rakennustoiminta, huomauttaa sosialilautakunta, uuden Vallilan alueella alkaa vasta v. 1918, mikä olisi valitettava viivyke nykyisin vallitsevan asuntopulan ja kaupungin asutuspolitiikan kannalta yleensäkin.”
Kesäpäiväparantola Oulunkylässä
Helsingin kaupunki ilmoitti tarjoavansa kesäkuun alusta lähtien ”hintelöille ja heikoille lapsille” mahdollisuuden päästä ”kesäpäiväparantolaan” Oulunkylään. Toiminta oli tarkoitettu 7–14-vuotiaille lapsille:
”Lapset, joiden pääsyä parantolaan haetaan, saapukoot, vanhempien tai edusmiesten seuraamina ja varustettuina opettajan, opettajattaren tai lääkärin suosituksella, tarkastettaviksi Marian sairaalaan, jossa vastaanotto tapahtuu joka arkipäivä klo puoli 5–puoli 7 ip. toukokuun 15 p:stä 27. päivään.”
Tyttöjen Ammattikoulussa oli töiden ja piirustusten näyttely 12.–13. toukokuuta koulun tiloissa (Itäinen Heikinkatu 13). Ompeluosaston töitä oli myös mahdollista ostaa.
Osuusliike Elanto ilmoitti maksavansa vuoden 1915 tuloksensa perusteella jäsenilleen voitto-osuutta kolme prosenttia ostosten kokonaissummasta. Liikkeeseen vielä liittymättömät kuluttajat saivat ostohyvityksen osuusmaksun alennuksena, jos he liittyivät jäseniksi ennen toukokuun alkua 1917. Elanto maksoi myös kuuden prosentin koron ennen vuoden 1915 alkua maksetuille osuusmaksuille. Elannolla oli noin 9 000 jäsentä vuonna 1916. (Sama ilmoitus julkaistiin myös Uudessa Suomettaressa. -JK)
Vappuna suurmielenosoitus rauhan puolesta Berliinissä
Työmies kertoi Tukholmasta saamiensa tietojen pohjalta, että Berliinissä oli järjestetty vappuna sodanvastainen mielenosoitus. Sen johtohahmo oli sosialistijohtaja Karl Liebknecht, joka vastusti sotaa. Liebknecht oli Saksan parlamentin jäsen, minkä vuoksi valtiopäivät joutui pohtimaan hänen asemaansa.
”Valtiopäivien työjärjestyskomitean kokouksessa ilmoitti puheenjohtaja, että Berlinissä oli Vappuna suuri mielenosoitus rauhan hyväksi. Mielenosoittajat huusivat: ’Alas sota, alas hallitus’. Liebknecht jakoi lentolehtisiä, joissa kehotettiin kokoontumaan Vappua viettämään kokoukseen Ptsdamer torille. Liebknecht oli myöntänyt tämän, mutta väitti, ettei hänen mielestään siinä ole mitään valtiopetosta ja ettei hän häirinnyt järjestystä. Poliisimiehet olivat ilmoittaneet, että pidätettäessä Liebknecht teki vastarintaa.
Valiokunnan puheenjohtajan mielestä oli Liebknecht esiintymisellään avustanut Saksan vihollisia, jonka vuoksi valtiopäivien ei olisi suotava hänelle suojelustaan. Valiokunta hylkäsi ehdotuksen Liebknechtin vapauttamisesta arestista. Ehdotuksen puolesta äänestivät sosialidemokraatit ja puolalaisen ryhmän jäsenet.”
Kommentti: Sotaa vastustanut Karl Liebknecht oli pidätetty 1915 ja lähetetty itärintamalle, vaikka hän oli Saksan parlamentin jäsen. Liebknecht kieltäytyi taistelemasta, minkä jälkeen hän palveli hautaamalla kaatuneita. Liebknecht sai palata Saksaan, kun hänen terveytensä heikkeni. Toukokuun 1. päivän mielenosoituksesta hänet tuomittiin 2,5 vuoden vankeusrangaistukseen valtiopetoksesta. Tuomiota jatkettiin sodan aikana. Liebknecht vapautui lokakuussa 1918 ja hänestä tuli yksi Saksan kommunistisen puolueen tekemän kapinayrityksen johtohahmoista. Hänet teloitettiin tammikuussa 1919.
Uusi Suometar 12.5.1916: J. V. Snellmanin 110-vuotismuisto. Snellmanin kuvapatsas valmiiksi muotoiltu. 10 vuotta sukunimien suomalaistamiskampanjasta. Kansakouluasetuksen 50-vuotisjuhla Tehtaankadun kansakoulussa. Ministerivaltiosihteeri Markov: Saksan häviö edullisempi Ruotsille kuin sen voitto. Agapetuksen pakina: Milloin Suomeen saadaan kananhoidon professuuri?
Uusi Suometar käsitteli 12.5.1916 laajasti J. V. Snellmanin elämäntyötä. Lehti tulkitsi pääkirjoituksessaan Snellmanin elämätyön lopullisen toteutumisen olevan ”etäisen tulevaisuuden varassa”, sillä ”suurista ulkonaisista saavutuksista huolimatta ei suomalainen yhteiskunta eikä suomalainen sivistys ole, sanan täydessä merkityksessä, kansallishengen elähyttämä”. (Pääkirjoituksen alussa oli merkintä S. H. = sensuurin hyväksymä.)
Lehden mukaan suomalaisia olivat liian innokkaita seuramaan ulkomaisia vaikutteita, eivätkä luottaneet ”omintakeisen sivistyksen välttämättömyyteen väkeväin, vierasten sivistysvirtausten ristiaallokossa”. Kansainväliset vaikutteet jäivät kuitenkin usein pinnallisiksi Suomessa.
”Niinpä on yleismaailmallisuuden tavoittelu meillä aina ollut korkeassa kurssissa; enemmän tai vähemmän tietoisesti on pyritty maastamme tekemään suurten, muukalaisten sivistysten siirtomaata. Harvat tulevat ajatelleeksi, että näin hankitussa sivistyksessä, sen ulkonaisesta loisteliaisuudesta huolimatta, on jotakin puolinaista.”
Suurten sivistyskansojen saavutukset rakentuivat Uuden Suomettaren mukaan niiden oman kulttuurin pohjalle ja kukoistivat parhaiten syntysijoillaan. Muualla ne jäivät lainatuksi sivistykseksi, joka saattoi olla ulkoisesti komeaa, mutta ”kotoisen elämän tarpeista” kaukaista. Ulkomaisen sivistyksen ihailu uhkasi myös kansallisen sivistyselämän kehitystä.
”Siis, kuten Snellmanin aikoina, on ulkolaisuuden ylenmääräistä ihailua vastaan taas asetettava tinkimättä kansallisen sivistyksen ihanne. Kansallinen sivistys on samalla nostava suomalaisuuden arvoonsa; eikä vain suomalaisen kielemme ja kotimaisen kuosimme: suomalaiselle sielulle on se tekevä oikeutta. Ei väärällä ihailulla, vaan etsimällä siitä oleellisinta, elinvoimaisinta, sitä mitä siinä on enimmin omaa ja samalla tulevan yleisinhimillisen sivistyksen ainesta; tukemalla, selittämällä ja kirkastamalla sitä.”
Jakelu-Kirjakauppa Oy ilmoitti J. V. Snellmanin koottujen teosten maksavan puolinahkakansiin sidottuna 53 markkaa. Viisiosainen teossarja oli mahdollista hankkia myös viiden markan kuukausierissä.
Snellmanin patsas valmis valettavaksi
J. V. Snellmanin muistopatsastoimikunta kävi helmikuussa 1916 tarkastamassa Emil Vikströmin saveen muovaileman luonnoksen. Matkalle Sääksmäen Visavuoreen osallistuivat professorit
E. G. Palmén, professori Yrjö Hirn ja Eliel Aspelin-Haapkylä, joka kirjoitti käynnistä Uuteen Suomettareen. Arkkitehti Armas Lindgren joutui jäämään pois matkalta vilustumisen vuoksi.
Visavuoressa toimikuntaa oli vastassa Vikströmin lisäksi arkkitehti Eliel Saarisen, ”joka yhdessä hra Vikströmin kanssa on muistopatsaan suunnitellut ja vastaa sen taiteellisesta kokonaisuudesta”. Patsastoimikunta hyväksyi yksimielisesti luonnoksen.
”Mitä näköisyyteen tulee, ei niillä kahdella tarkastajalla, jotka olivat tunteneet Snellmanin hänen eläessään, ollut mitään muistutettavaa. Mutta kuvassa huomattiin olevan ei ainoastaan näköisyyttä, vaan myöskin se tyyni, vakava, arvokas ilme, joka tällaiseen monumenttaliseen taideluomaan kuuluu. Katse oli sisäänpäin kääntynyt, ja syvä, selkeä ajattelu elää mahtavasti kaartuvan päälaen alla. Kasvojen voimakkaat piirteet ja suljettu suu ilmaisevat vakavuuden ohella tahdon lujuutta, hyväntahtoisuutta ja hieman surunvoittoisuutta.”
Aspelin-Haapkylä muistutti, ettei patsaan lopullista valmistumisaikaa ollut mahdollista ennakoida ensimmäisen maailmansodan poikkeusoloissa. Snellmanin patsaan kokoista työtä ei ollut tehty koskaan Suomessa, eikä valutyön suorittaminen käynyt päinsä sodan vuoksi ulkomailla. Emil Vikström oli selvittänyt mahdollisuuksia suorittaa valaminen Visavuoressa, mutta se osoittautui mahdottomaksi raaka-aineiden puutteen ja kalleuden vuoksi.
”Ei ole siis muuta neuvoa kuin odottaa sodan loppua. Vasta sen jälkeen saamme nähdä, J. V. Snellmanin kuvapatsaan pystytettynä penkereelle Suomen Pankin edessä, vastapäätä Säätytaloa.”
Kansakouluasetuksesta 50 vuotta
Tehtaankadun kansakoululla vietettiin 11.5.1916 kansakouluasetuksen 50-vuotisjuhlaa, joka järjestettiin ”Helsingin kummankin kielisten kansakoulujen opettajayhdistysten alkuunpanosta”.
”Koulun juhlahuoneusto oli tilaisuutta varten aistikkaasti kaunistettu. Juhlatilaisuus alkoi klo 7 pianonsoitolla – Wagner-kappale neljän laulunopettajan esittämänä –, jonka jälkeen Tehtaankadun koulun johtajatar, neiti Sofia Streng kummankin kielisellä lämpimällä puheella lausui juhlatoimikunnan puolesta juhlavieraat tervetulleiksi. 0pettajista muodostettu suuri sekakuoro lauloi sitten Klemetin ’Kevätlaulun’ ja Madetojan ’Katson virran kalvohon’ hra J. Leinon johdolla sekä O. Anderssonin sovittamat ’Sommarmasch’ ja ’Slumrande toner’ hra Edv. Hedmanin johdolla.
Ruotsinkielisten kansakoulujen tarkastaja tohtori A. Lilius käsitteli ruotsinkielisessä juhlaesitelmään ”voimien kehitystä kasvatus- ja opetustyön kautta”. Ohjelma jatkui opettaja Alpo Noposen lausumalla juhlarunolla ’Muistopäiviin’. ”Teeloman” aikana soitti A. Apostolin soittokunnan torviseitsikko. Juhlapuheen piti suomenkielisten kansakoulujen tarkastaja, maisteri M. Pesonen, joka otti esille kansakoululaitoksen uudistamistarpeita.
”Niin olisi puhujan mielestä alkuopetus uudistettava samalla pohjalla kuin ylempi kansakoulu työskentelee, opettajain valmistus tehtävä ajanmukaisemmaksi ja kansakoulun oppiaikaa lisättävä yhdellä vuodella.”
Helsingin kouluissa oli juhlan kunniaksi vapaapäivä. Aamupäivällä kouluissa pidettiin kuitenkin lyhyt juhla, ”joissa lyhyillä puheilla kiinnitettiin lasten huomiota sivistystyömme kehitykseen, laulettiin ja luettiin sopivia runokappaleita”.
Kansakoululehden juhlanumero
Kansakoulun Lehti julkaisi kansakouluasetuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisnumeron, joka koostui parinkymmenen kirjoittajan teksteistä. Lehdessä ilmestyi muun muassa eri oppiaineiden opetuksen kehitystä tarkastelleita tekstejä. Aksel Rainio käsitteli uskontoa (kristinoppia), Uno Jansson laskuoppia opetusta, livari Heinilä luonnontietoa, Aukusti Salo kaunokirjoitusta, A. E. Taipale laulunopetusta, Fanny Stenroth voimistelua ja nimimerkki J. L. kotiseutuopetusta.
Juhlavuonna ilmestyi myös tohtori F. A Hästeskon kirjoittama Suomen kansakoululaitoksen historia. Kirjan kustantanut Kansanvalistusseura lainaisi mainoksessa tarkastaja A. J. Tarjanteen myönteistä arviota teoksesta:
”Kirja on kirjoitettu suurella asiantuntemuksella ja laaja aines on taidolla valikoitu. Esitys on selvää, yleistajuista ja sujuvaa. Toivottavasti kansakouluväki ja kansakoulun ystävät kiiruhtavat tutustumaan tähän julkaisuun, jonka arvo ei suinkaan juhlatunnelman mukana murene.”
Kansanvalistusseuralla oli myynnissä myös Uno Cygnaeuksen syntymän satavuotispäiväksi julkaistu kirjoituskokoelma. Joka kotiin ja kouluun oli tarjolla ”kahdella värillä hienolle taidekartongille painettu” Cygnaeuksen kuva.
Ministerivaltiosihteeri Markov: Ruotsin ei ole järkevää liittyä sotaan
Uusi Suometar julkaisi 12.5.1916 otteita pietarilaisen Birschevyje Vjedomostin avustajan tekemästä ministerivaltiosihteeri Vladimir Markovin haastattelusta, jossa oli ”kosketeltu erinäisiä tärkeitä kysymyksiä, jotka kiinnittävät nykyään niin keisarikunnan kuin Suomenkin väestön mieltä, ja ennen kaikkia koskivat viime aikoina levinneitä huhuja Ruotsin aseellisesta esiintymisestä ympärysvaltoja vastaan”. Markovin mukaan Ruotsin sotaan liittymisestä kertovilla huhuilla ei ollut perusteita. Hänen mukaansa Ruotsin ei ollut järkevää liittyä sotaan:
”Arvioin siksi korkeaksi Ruotsin hallituksen johtajien ja erityisesti ulkoministeri (Knut) Wallenbergin viisauden, lausui ministerivaltiosihteeri —, etten voi pitää mahdollisena Ruotsin aseellista esiintymistä ympärysvaltoja vastaan. Ruotsi on jo sata vuotta nauttinut rauhan siunauksia ja tänä aikana on se luonnollisesti ehtinyt saavuttaa taloudellisen, henkisen ja tuotantovoimien täyden kukoistuksen. Sodan aloittaminen, asettamalla tällöin yhden kortin varaan kaikki nämä sadan rauhan vuoden aikana saavutetut siunaukset, on mahdollinen vain erittäin vaativien syiden vallitessa, mutta tällaisia ei Ruotsilla lainkaan ole.
Sitä paitsi on Ruotsille huomattavasti edullisempaa Saksan häviö kuin sen voitto, sillä viime mainitussa tapauksessa, muuttuisi Ruotsi itsenäisestä valtiosta Saksan vasalliksi. Saksan häviö antaa lisäksi Ruotsin kansalle mahdollisuuden hankkia kokonaisen joukon sangen oleellisia etuja, kehittämällä ja lujittamalla kauppasuhteita Venäjän kanssa. Ei myöskään voi ajatella, että Ruotsilla olisi minkäänlaisia aikeita Suomen suhteen, joka on jo menettänyt sille entisen arvonsa.”
Markovin mukaan ”saksalainen agitatsioni” oli kuitenkin saavuttanut valitettavasti jonkin verran menestystä Ruotsissa. Saksalaiset käyttivät hänen mukaansa paljon rahaa mielipiteenmuokkaukseen Ruotsissa, jonka sanomalehdistöstä osa oli suoranaisesti ostettu ”kiihkeään kiihotustyöhön Venäjää ja sen liittolaisia vastaan”. Tulokset olivat silti jääneet suhteellisen laihoiksi.
”Pietarin läheisyys nostaa hintoja Suomessa”
Hintojen nousu Suomessa johtui Markovin mielestä pääkaupunki Pietarin läheisyydestä. Hän oli kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että Venäjältä Suomeen tuodut tavarat myytiin suuriruhtinaanmaassa halvemmalla kuin keisarikunnassa.
”Tämä seikka johtuu siitä, että muonitustoimi on Suomessa järjestetty, ja että puuttuu se suuri keinottelu, mitä kauppiaat harjoittavat keisarikunnassa.”
Suomen eduskunnan koollekutsuminen ei Venäjän hallituksen käsityksen mukaan ollut sota-ajan oloissa mahdollista. Markov otaksui, ettei eduskunnan kokoontuminen ollut todennäköistä myöskään vuonna 1917.
Venäläisten kesän 1916 huvilakauden Suomessa Markov arvioi voivan sujua rauhallisesti, sillä ’minkäänlaiseen pelkoon sodanvaaran vuoksi ei voi olla syytä’. Juutalaisia koskeneet rajoitukset olivat kuitenkin kesän 1915 tapaan voimassa.
Agapetus: Milloin yliopistoon saadaan kananhoidon professuuri
Pakinoitsija ja kirjailija Agapetus (Yrjö Soini, 1896–1975) aloitteli Uudessa Suomettaressa kirjallista uraansa 12.5.1916. Pakinan otsikkona oli Vaatimaton kysymys ja alaotsikkona Koska saa yliopistomme kananhoidon professorin? Soini laski leikkiä Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa ilmestyneestä artikkelista, jossa ehdotettiin kananhoidon professuurin perustamista.
”Puolestani voisin lisätä, että maamme historia tuntee kyllä oppineita nimeltä Ganander, mutta professoreja sen nimisiä niitä ei tosiaankaan ole tainnut olla. Syy, minkätähden virka on Jäänyt meillä niin syrjään, lienee se, ettei meillä ole ollut täysin päteviä hakijoita. Ja se on vain huolimattomuutta, sillä kyllähän me suomalaiset kykenemme vaikka mihin, ’Jos toimeen tartutaan’.”
Työmies esitteli Suomen Ammattijärjestö-lehden tietojen pohjalta ansiokehitystä maailmansodan alusta lähtien. Suomen Ammattijärjestön puheenjohtajan Eero Haapalaisen kokoamien tietojen perusteella työttömyys kasvoi ensimmäisinä sotakuukausina, joiden aikana enimmillään 12 000 työtöntä ilmoittautui Työttömyyskeskuskomitealle.
Työtilanne alkoi parantua vuoden 1914 lopussa ja maaliskuuhun 1915 mennessä työttömäksi ilmoittautuneiden määrä laski 2 200 henkilöön. Suurta osaa työntekijöistä koskettivat kuitenkin edelleen palkanalennukset, joita tehtiin maailmansodan alettua. Myös työaikaa lyhennettiin sodan alussa, mikä laski monien ansioita. Teollisuushallituksen keräämien tietojen mukaan 86 000 työtekijän palkkoja oli laskettu syyskuun 1914 loppuun mennessä.
Työttömyyskeskuskomitea selvitti ansioiden laskeneen keskimäärin seitsemän markkaa viikossa. Palkanalennusten kesto vaihteli eri aloilla. Paperitehtaat palasivat sotaan edeltäneeseen palkkaukseen parin kuukauden jälkeen, muussa puunjalostuksessa sama tapahtui vuoden 1915 aikana. Kutomateollisuudessa palkkojen alennus jatkui vielä 1916. Suomen Ammattijärjestön keräämien tietojen mukaan ”supistettuja palkkoja” maksettiin keskimäärin kuuden kuukauden ajan.
Palkkoja korotettava vastaamaan elinkustannuksia
Palkkoja olisi ollut Työmiehen mielestä ollut välttämätön korottaa elinkustannusten kohoamisen vuoksi. Elokuussa 1915 käyttöönotetut kalliinajan palkat olivat kohentaneet tilannetta vain vähän. Lehden mukaan ”Suomen työväen elintaso on siis suuresti laskenut ja yhä jatkuvasti laskeutuu, ellei aivan huomattavaa muutosta oloissa tapahdu”. Haapalainen kiinnitti huomiota siihen, että yritykset olivat jakaneet suuria osinkoja.
”(…) Jotka osingot ovat todistuksena siitä, että teollisuuden harjoittajia, liikemiehiä ja koko omistavaa luokkaa ei ole kohdannut elintason alennus, vaan päinvastoin kokoavat ne runsaan vuosisaaliin, samaan aikaan kun työntekijät saavat merkitä yhtä suuren vuositappion itselleen ja valmistautua kiristämään suolivyötään entistäänkin kireämmälle.”
Järjestäytykää työläiset lastenne tähden
Nimimerkki ”Isä” kehotti otsikolla ”Tulevaistenkin vuoksi” työväestöä järjestäytymään. Hänen mukaansa oli ymmärrettävää, että vanhemmat yrittivät jättää edes jotain perinnöksi tai auttaa lapsiaan saamaan koulutusta ja ammattioppia.
”Isä” muistutti kuitenkin, että kylmä todellisuus lyö pirstaksi monien työläisvanhempien vaatimattomatkin suunnitelmat. Harva heistä onnistuu kouluttamaan lapsistaan herroja tai edes auttamaan heitä pääsemään haluamaansa ammattiin. Todennäköisintä oli, että lapset joutuivat menemään tarjolla olevaan ansiotyöhön:
”Työläislasten kohtalo on yleensä sama kuin itse palkkatyöläistenkin kohtalo. He eivät voi määrätä elämänsä kulkua, eikä valikoida ammatteja ja ajatellakaan palkkatyöläisasemasta pelastautumista.”
Koska työläislasten tekevät tulevaisuudessa todennäköisimmin palkkatyötä, niin sitä oli pyrittävä muuttamaan mahdollisimman siedettäväksi. Tämä vaati työväestön yhteistoimintaa, jonka tuloksena työolojen kohentaminen oli mahdollista.
Työolot voivat kohentua
”Isä” arvioi, että myönteisiä muutoksia oli jo myös tapahtunut. Työaika oli lyhentynyt 1800-luvun lopusta 2–4 tuntia, palkkaus oli kohentunut osittain, työn aiheuttamia terveyshaittoja oli korjattu ja oppilaiden asema oli parantunut. Tämä todisti, että järjestyminen oli paras perintö, mitä vanhemmat saattoivat lapsilleen jättää:
”On ilmeisesti työläisvanhemmilta huonoa lastensa tulevaisuuden valvomista, jolleivat he ole järjestäytyneitä. Vaikkapa huonoissa työoloissa voisi itsensä elämänsä läpi jotenkuten raahustaa, ei toki tahallaan tahtoisi jättää niitä sellaisena lastensa perinnöksi. Ja vaikkapa niitä ei katsoisi vielä nykypolven katsovan korjaamaankaan, on jo työläisjärjestöjen voimistuminen sellaista, joka on helpottava meistä peräänjäävien työtä. Jo voimakkaan järjestön jättäminen nuoren polven hoteisiin, on perintö, jonka hyväksi jokaisen palkkatyöläisen innolla työskennellä.”
Viinatehdas hävitetty Fredriksbergissä – Gumtähden sairaalan keitossa rotta
Siveyspoliisi löysi Helsingin Fredriksbergin Maistraatinkatu 5:stä huhtikuun alussa viinatehtaan. Poliisit pääsivät tehtaan jäljille juopumuksen vuoksi pidätettyjen kertomusten ansiosta. (Myös Uusi Suometar julkaisi saman uutisen. -JK) Tehdas sijaitsi talon vinttikerroksessa. Poliisi hävitti 60 litraa ”puolivalmista” viinaa ja tehtaan.
”Samassa tehtaassa valmistettiin myös kiljua ja tavattiin tätäkin juovutusainetta valmiina joku määrä.
Varsinainen viinankeittäjä on kotoisin Rautalammilta, jossa viinankeittotaito on säilynyt yhtä hyvin kuin etelä-Pohjanmaallakin kristillismielisten maanomistajain keskuudessa.
”Eräs Gumtähden sairaalan asioita läheltä seurannut henkilö” kertoi Työmiehelle, että hoidokeille jälkiruuaksi keitettyyn maitovelliin oli joutunut rotta. Työntekijät huomasivat tapahtuneen vasta, kun keitto oli ehtinyt kiehua jonkin aikaa. Rotan karvat irtosivat velliin ja nahka meni riekaleiksi.
”Kun palvelijat ilmoittivat tästä inhoittavasta tapauksesta sairaalan emännöitsijälle, että velliä kai ei nyt voida tarjota sairaille, antoi emännöitsijä tähän kieltävän vastauksen. Kun keittäjätär oli sitten vellin pinnalle levinneet rotan karvat ja nahkan riekaleet saanut kuorittua pois, tarjottiin velli holhokeille.”
Porvarivaltaa Elimäellä
Elimäellä kunnallispolitiikkaa johtivat Työmiehen mukaan suurten ja keskikokoisten tilojen omistajat kartanonherrojen johdolla. He eivät olleet välittäneet työväestön, torpparien ja pikkutilallisväestön hyvinvoinnista.
Vuonna 1907 Elimäen kunta osti useita suurtiloja, jotka Työmiehen julkaiseman maaseutukirjeen mukaan palstoitettiin osaksi niiden entisille torppareille. Vuokraviljelijät saivat ostaa maata, joka kuitenkin kirjeenvaihtajan mielestä ollut liian kallista. Silti kunta olisi halunnut takautuvasti muuttaa kauppaehtoja.
Tilojen myynnistä ja tätä ennen tehdyistä metsämaiden hakkuista saamansa varat kunta sijoitti perustamiinsa rahastoihin, joiden käyttö ei tyydyttänyt sosiaalidemokraatteja. Maaliskuun lopussa 1916 jaossa olivat viinavoittovarat ja Moision kansansivistysrahaston avustukset. Noin 2 000 markasta puolet päätyi tarkoituksiin, ”joista Elimäen työväestö ja sen pikkutilallisväestö ei mitään hyödy”. Pahin esimerkki kirjeenvaihtajan mielestä oli ”Ranssilan porvarillisille nuorisoseuralle” myönnetty 75 markan rakennusavustus.
”Työväestön täytyy pienillä pennosillaan hankkia itselleen taloja sivistysrientojaan varten, ilman, että saa kunnilta penninkään avustusta. Mutta kun Ranssilan rikkaat talolliset tahtoisivat saada nuorisoseuran taloon kiinnittämänsä rahat takaisin, ovat he heti käsi suorana kunnan kassoja kohti.
(…) Nuorisoseuran talon rakennukseen, torvisoittokunnille ja kansanopistolle myönnettiin kyllä rahaa, mutta kun työväen järjestöt pyysivät avustusta kirjastonsa lisäämiseen, niin – siihen ei penniäkään.”
Avustusta ei saatu, vaikka työväenjärjestöjen perustama kirjasto oli paremmalla tolalla kuin kunnan oma. Kirjeenvaihtajan mukaan ”Elimäelläkin kaivattaisiin uutta ja parempaa, työväestöllekin sananvaltaa myöntävää kunnallisasetusta”.’
Sotakuvia ja iltamahuvia
Työmies julkaisi kaksi sotakuvaa, joista toinen esitti ranskalaista ampumatarvevarastoa ja toinen ammusten kuljetusta rintamalle. Ampumatarpeiden kulutus oli nykyaikaisessa sodassa ylittänyt toisen kuvatekstin mukaan kaikki laskelmat.
Työmies julkaisi runsaan määrän huvi-ilmoituksia. Helsingin työväenyhdistyksen iltamissa torstaina 13.4.1916 oli ohjelmassa muun muassa yhdistyksen Jouhiorkesteri, voimisteluesityksiä ja runonlausuntaa. J. Alfred Tanner esitti ”iloisia lauluja”.
Työpaikkailmoitukset kertoivat työvoiman kysynnän olleen runsasta. Töitä oli tarjolla etenkin tukinkaatajille. Venäjälle haettiin työvoimaa useilla eri ilmoituksilla.
Uusi Suometar 9.4.1916: Helsingin Suomalainen Seura 10-vuotias. Suomalainen ylioppilaslaulu 40 vuotta. Ville Vallgren: kuvanveisto ei arvosteta. Verdunin taistelussa ei vielä ratkaisua. Helsingin suomenkielisten kansakoulujen kesäsiirtolat. Ottakaa vähävarainen lapsi kesäkotiinne! Merkitkää Sanakirjaosakeyhtiön osakkeita! Mihin on unohtunut Cervantesin muisto?
Helsingin Suomalainen Seura täytti kymmenen vuotta 1916. Suomalaisen Puolueen paikallisosastona toimineen Helsingin Suomalainen Seuran perustamista valmistellut kokous pidettiin 9.4.1906 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa.
”Elettiin toiveitten kevätaikaa Suomessa. Vapauden tuulet puhaltelivat ja tulevaisuus näytti hyvinkin lupaavalta. Valmistauduttiin valitsemaan ensimäinen kansaneduskunta, jonka tuli ryhtyä todenteolla ’uutta Suomea’ rakentamaan, panna toimeen laajasuuntainen uudistustyö koko yhteiskuntarakennuksemme uudistamiseksi. Siksi olivat mielet vireillä ja herkät omaksumaan uusia toimintamuotoja.”
Lisäintoa toimintaan antoi J. V. Snellmanin 100-vuotisjuhlinta. Suomalaisen Seuran ensimmäisenä tavoitteena oli kevään 1907 eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Jo syksyllä 1906 seura järjesti kahdeksan suurkokousta, joissa ”puolueen parhaat voimat esiintyivät selostelemassa puolueohjelman eri kohtia”. Pienemmissä tilaisuuksissa eri puolilla kaupunkia yhtenä pääteemana oli vaalijärjestelmään perehdyttäminen.
Suomalaisen Puolueen ehdokkaat saivat ensimmäisissä eduskuntavaaleissa Helsingissä 7 202 ääntä. Usein toistuneissa vaaleissa into vaalityöhön laski. Suomalainen Seura koetti ”päästä vaikuttamaan pääkaupungin kunnallisen elämän suomalaistuttamiseen. Seura luki ansiokseen sen, että ”ainakin suomalaisnimiset veronmaksajat saavat kunnallisverolippunsa suomeksi kirjoitettuna”. Se toimi myös Helsingin suomenkielisten kadun- ja paikannimien saattamiseksi ”kohtuulliset vaatimukset” täyttävään muotoon.
Suomenmielinen ylioppilaslaulu 40 vuotta
Akateemiseen laulukuntaan kuuluneet suomenkieliset- ja -mieliset ylioppilaslaulun harrastajat kyllästyivät keväällä 1876 kuoroa johtaneen Martin Wegeliuksen ruotsinmielisiin asenteisiin. Ansioitunut musiikkimies Wegelius oli alkanut johtaa kuoroa 1873.
”Hän oli innokas ruotsinmielinen ja asettui heti jyrkästi vastustamaan suomenmielisten vaatimuksia. Ne kaikuivat nyt aivan kuuroille korville. Suomenkieliset laulut hyljättiin melkein poikkeuksetta. Laulukunnan harjoitukset muodostuivat ankaroiksi väittelytilaisuuksiksi, joissa eri kielokantojen edustajilla oli monta kiivasta yhteenottoa. Mielet olivat kiihoittuneet ja vastustajista lausuttiin katkeria sanoja.”
Ennen Wegeliuksen kautta ohjelmistossa oli ollut suomenkielisiä kappaleita, joista suuri osa sisältyi maisteri Taavi Hahlin 1871 ilmestyneeseen ylioppilaslaulujen kokoelmaan. Wegelius muun muassa kieltäytyi harjoittamassa August Ahlqvistin ”Nouse, riennä Suomen kieli” -laulua, jota hän piti kansalliskiihkoisena.
Suomalaiselle Nuijalle oma kuoro
Suomalaisuusaatteen kannattajat erosivat kuorosta ja perustivat Suomalaisen Nuijan Laulukunnan. Kuoro kävi 6. huhtikuuta 1876 esittämässä Taavi Hahlin johdolla laulutervehdyksen J. V. Snellmanille.
Suomalaisen Nuijan Laulukunnan toiminta loppui jo vuonna 1879, kun Akateemisen laulukuntaa alkoi johtaa oopperalaulaja Nils Kiljander. Uusi johtaja kykeni yhdistämään riitaiset kieliryhmät.
Kiistat alkoivat uudelleen Kiljanderin luovuttua tehtävästä syksyllä 1880. Suomenkielisten perustama Ylioppilaskunnan Laulajat aloitti toimintansa 1883. Ylioppilaskunnan Laulajat muisti aatteellista edeltäjäänsä keväällä 1916 omistamalla konserttiohjelmansa loppuosan ”vanhemmille kvartettisävelmille”:
”Esitettäväksi on siinä otettu neljä edustavaa laulua, nimittäin v. Schantzin Ylioppilaslaulu (Vi äro andens fria folk) ja Collanin Etelälle, joilla on traditionelli merkitys maamme kvartettilaulun historiassa sekä königsbergiläisen kapellimestarin Hemmesin vartavasten suomalaisille ylioppilaslaulajille säveltämä, suosittu Armaasta erotessa (Ah, pois sa mielit kulta) ja voimakas ’Herää Suomi!’.”
Kuvanveisto ei saa ansaitsemaansa arvostusta
Uudessa Suomettaressa 9.4.1916 alkoi Ville Vallgrenin artikkelisarja suomalaisen kuvanveiston historiasta 1870-luvulta alkaen. Vallgren ilmoitti tarkoituksenaan olevan ”historiallisten tosiseikkain nojalla, joiden edessä kaikkien mielipiteitten on alistuttava, todistaa, kuinka surkeasti tätä korkeata ja jaloa taidetta on maassamme kohdeltu”.
Vallgrenin mukaan kuvaamataiteista vanhin ei nauttinut ansaitsemaansa arvostusta ja oli joutunut kokemaan halveksuntaa ”meikäläisten taidelaitosten ja -yhdistysten puolelta”. Hän myönsi, että edistystäkin oli tapahtunut 1870-lukuun verrattuna. Suomen Kuvanveistäjäliitto oli saanut perustettua Helsingin kaupungin tuella kuvanveistomuseon. Kuvanveistäjien lukumäärä oli kasvanut, mutta heidän työtilanteensa ei ollut toivotulla tasolla.
”Sitten ylläkerrotun ajan on paljon vettä juossut silllan alitse, kuten Parisissa sanotaan. Kuvanveistäjäin lukumäärä on kohonnut neljäänkymmeneen ja kuvanveistotaide tullut museoissamme paremmin edustetuksi, jos kohta ei likikään siinä määrin kuin mitä se ansaitsisi. Museoissamme on moni itsenäisesti ja personallisesti työskentelevä kuvanveistäjä saanut väistyä nuorempien maalarioppilaitten tiellä, joiden taide on selvästi havaittavaa matkintaa parisilaisten salonkien, etenkin ’Independant’ -salongin, taiteesta. Tämmöinen asiaintila ei kauan voi jatkua.”
Vallgren näki suomalaisen yleisön arvostavan kuvanveistoa. Tästä oli osoituksena Johannes Takasen Aino- ja Rebekka-veistosten suosio. Niiden toisintoja löytyi tuhansista suomalaiskodeista.
Taistelut Verdunissa jatkuvat
Uusi Suomettaren katsaus 89:stä sotaviikosta käsitteli pääosin Verdunin taistelua, joka jatkui kiivaana. Sensuuri poisti kirjoituksesta saksalaisten sotatoimia liian myönteisesti arvottaneita sanoja ja lauseita.
”Saksalaiset ovat siis vielä kaukana päämaalistaan, Verdun – Belfort -linnoitussarjan pohjoisen tukipatsaan murskaamisesta, ja vain ani pikkuista lähempänä sitä, kuin maaliskuun 18. pnä. Mutta he ovat – ja se oli jo silloin tapahtunut – toisaalta hyökkäyksillään Maasin itäpuolella saavuttaneet (sensuroitu sana) edun supistamalla ranskalaisten rintamaa Verdunin ympärillä pohjoisessa, idässä ja kaakossa niin paljon, että ranskalaisilla ei enään ole täyttä liikkumavapautta Maasin itäpuolella. (Sensuroitu viisi riviä.)
Ja sen kautta ovat saksalaiset riistäneet ranskalaisilta mahdollisuuden käyttää Verdunin asemaa Maasin itäpuolella hyökkäysportaana Metziä ja Luksemburgin rajaa vastaan, jotka ovat täältä vain n. 40 km. päässä. (Kolme sensuroitua riviä) ja tämä on (sensuroitu sana) etu, minkä he tähänastisilla taisteluilla Verdunin luona ovat saavuttaneet. Tätä etua arvosteltaessa on kuitenkin otettava huomioon saksalaisten näissä taisteluiss kärsimä mieshukka, mikä epäilemättä on ollut sangen suuri. Toisaalta eivät teitenkään möskään ranskalaisten tappiot saata olla siihen verrattuina suinkaan mitättömiä.”
Pari viikkoa sitten odotettiin, että Italian ja Venäjän vilkastunut toiminta pakoittaisi saksalaisia siirtämään pois väkeä ja tykistöä Verdunin seuduilla, joten Verdunin puolustajat vihdoinkin saisivat hyvin ansaitun levähdyshetken. Tämä odotus näyttää kuitenkin olleen turha, ainakin toistaiseksi; päinvastoin tuntuu siltä, kuin sotatoimet Venäjän rintamalla, jotka jo hetken näyttivät kehittyvän suureksi, yleiseksi rynnistykseksi koko valtavalla alueella Riiasta Bukovinaan saakka, jälleen olisivat asettumassa sille molemminpuolisen vartioimisen ja kahakoimisen kannalle, jolla ne ovat olleet siitä saakk kun rintama saksalais-itävaltalaisen suuren hyökkäyksen jälkeen kiteytyi nykyiselle hahmollensa.”
Satoja kansakoululaisia kaupungin kesäsiirtoloihin
Uusi Suometar esitteli myös Helsingin suomenkielisten kansakoulujen oppilaille tarkoitettuja kesäsiirtoloita. Koulujen 9 000 oppilaasta monet olivat köyhien kotien lapsia, jotka eivät ”koskaan ole olleet ja tuskin pääsevätkään kesäksi maalle virkistäytymään”. Helsingin kaupunki oli rahoittanut vuodesta 1914 alkaen siirtoloita, joihin oli päässyt virkistäytymään ensimmäisenä vuonan 432 oppilasta ja seuraavana kesänä 359 koululaista. Eri koulujen opettajat hakivat 1916 paikkaa 593 oppilaalle.
”Köyhäinhoitohallituksen rekisteritoimiston välityksellä on hankittu tieto kunkin kesäsiirtolaan ehdotetun oppilaan vanhempain varallisuussuhteista. Kun vielä asianomainen lääkäri tutkii jokaisen siirtolaan lähetettävän lapsen, lienee täydet takeet siitä, että kyseelliset oppilaat todella ovat yhteiskunnan kaikkein vähäosaisimpia.”
Lehti toivoi myös, että kesäksi maalle muuttavat varakkaat perheet ottaisivat kesäkotiinsa vähävaraisen lapsen, joka voisi toimitella kesäkodissa pieniä askareita. Lapselle tarjoutuisi samalla tilaisuus saada ”virkistystä vapaassa luonnossa ja kaikenpuolista ruumiillista hoitoa”. Lisäksi ”joutuisivat monet lapset täten sivistyneen kodin keskuudessa varmaankin uuteen ilmapiiriin, joka saattaisi tulla merkittäväksi koko vastaisen elämän varalta”. Helsingin kansakoulujen opettajaliitto huolehti ”mainitunlaisten oppilaiden perhesijoittelusta”. Valtionrautatiet oli lisäksi myöntänyt lapsille ilmaisia matkoja.
Kunnioittakaa Lönnrötin työtä – merkitkää osakkeita
Elias Lönnrotin syntymästä oli 9.4.1916 kulunut 114 vuotta. Uusi Suometar julkaisi Lönnrotin syntymäpäivänä kehotuksen merkitä Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiön osakkeita. Tarkoituksena oli ”meidän suurimman sanakirjasepän työtä kehittäen mahdollisimman täydellisesti kerätä, järjestää ja julkaista suomen kielen sana-aarteet”. Yksi osake maksoi sata markkaa.
(Yhtiö saatiin perustettua, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana kiihtynyt inflaatio söi sen osakepääoman arvon. Työ pääsi vauhtiin 1925, jolloin sitä ryhtyi hoitamaan Sanakirjasäätiö.-JK)
Mihin on unohtunut Cervantesin muisto?
Nimimerkki ”Kirjallisuuden ystävä” kysyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta, onko Suomessa unohdettu kunnioittaa Miguel de Cervantesin kuoleman 300-vuotisjuhlavuotta. William Shakespearen kuoleman muistovuosi oli hänen mukaansa oikeutetusti näkyvästi esillä 1916 myös Suomessa. Toisin oli laita Cervantesin:
”Tiedämme, kuinka suuri vaikutus Shakespearen draamoilla on ollut meidän kirjallisuutemme suurimman neron Aleksis Kiven kehityksessä. Mutta tuskin olisi Kivestä tullut se, mikä hänestä tuli, jollei hän olki saanut herätystä eräältä toiseltakin renessanssin mestarilta: Cervantesilta, jonka kuolemasta myöskin tänä vuonna on kulunut 300 vuotta.
Varmaankin ovat monet hartaasti odottaneet Don Quijoten ilmestymistä suomenkielellä. Jo useampia vuosia sitten ilmoiteltiin, että tämä teos oli käännettävänä pätevällä henkilöllä, joka ennenkin on espanjalaista kirjallisuutta kielellemme siirtänyt. Kuinka hyvin olisikaan sopinut, että tämä maailman kuuluisin romaani olisi juuri tänä vuonna tullut suomalaisen yleisön luettavaksi ja nautittavaksi 1 Tahtoisimme kysyä, eikö edes romaanin ensimmäinen osa pian voisi päästä julkisuuteen. Sitä odottaa useampi kuin!”
Uuden Suomettaren tietojen mukaan Don Quijoten ensimmäinen osa oli maisteri Heikki Impivaaran suomennettavana. Viime tammikuussa oli siitä 32 ensimäistä lukua suomennettu.
(Ensimmäisen osan suomennos valmistui J. A. Hollon toteuttamana 1927. -JK)
Työmies 12.3.1916: Torpparit varokaa hätiköintiä sopimusasioissa. Duuman jäsen Aleksander Kerenski lomalla Grankullan kylpylässä. Helsingin juomaveden puhtaus on parantunut. Maalaismiehen kynineet korttihuijarit jäivät kiinni. Lahden työväentalo myyty. Säynätsalossa maksetaan surkeita palkkoja.
Torpparikysymys nousi lehtien palstoille maaliskuussa 1916. Lunastuslain viivästymisen vuoksi vapaaehtoiset lunastussopimukset yleistyivät. Otto Wille Kuusinen (nimimerkki Wille) arvosteli 12.3.1916 Kyösti Haatajan yllyttävän torppareita ja mäkitupalaisia suostumaan vapaaehtoisiin sopimuksiin talollisten kanssa. Otsikolla ”Kiiruhda hiljalleen” kirjoittanut Kuusinen väitti Haatajan suosittaneen Pellervo-lehdessä kaikkien tarjottujen sopimusten hyväksymistä:
”Meillä ei ole tuntoa yhtyä noin kevytmieliseen yllytykseen. Hra H. väittää, että sosialidemokraattien taholta on muka levitetty torpparien keskuuteen oppia, että ”näiden ei tulisi suostua mihinkään vapaaehtoisiin järjestelyihin.” Eihän toki. Miksei voi suostua, jos vain joku maanomistaja tarjoaisi torpan vuokralle tai lunastettavaksi niin halvalla ja muuten sopivilla ehdoilla, että torppari vakaasti harkittuaan näkee tarjouksen itselleen todella edulliseksi.”
Kuusinen kehotti torppareita olemaan hätiköimättä sopimusasioissa. Hän totesi Haatajankin maininneen kirjoituksessaan, että keisari oli antanut 14.10.1915 manifestin, joka oli jäädyttänyt sopimustilanteen sodan loppuun saakka. Kuusisen mukaan torpparien oli tämän vuoksi suhtauduttava pidättyvästi vapaaehtoisiin järjestelyihin ja odotettava torpparilain hyväksymistä eduskunnassa.
Torpparikysymyksen ratkaisun venyttäminen ei Kuusisen mukaan ollut hyödyksi porvaripuolueillekaan. Hän muistutti Haatajan kiirehtineen torpparivapautusta ja ennakoineen uudistuksesta tulevan sitä jyrkempi, mitä kauemmin sen toteutusta jarrutetaan. Toisaalta Kuusinen näki vapaaehtoisten sopimusten voivan heikentää torpparivapautuksen ehtoja vuokraviljelijän kannalta.
Kerenski Bad Grankullassa
Työmiehen kirjeenvaihtaja tapasi maaliskuun alkupuolella Venäjän duuman jäsenen Aleksander Kerenskin, joka oli ”lepäämässä ja parantamassa terveyttään Grankullan kylpylässä”. (Kerenski sairasti munuaistuberkuloosia. Hänen toinen munuaisensa poistettiin 15.3.1916 Helsingissä tehdyssä leikkauksessa. – JK) Maltillisiin sosialisteihin lukeutunut Kerenski luonnehti valtiollista tilannetta Venäjällä epäselväksi. Hän ennakoi sen kuitenkin selkiytyvän kevään 1916 aikana. Omaa ryhmäänsä hän kuvasi seuraavasti:
”Se perustuu pääosin talonpoikiin. Se on yksi niinsanotun narodnikkisosialismin (kansanmielisen) muodoista ja pyrki duumassa kuvastamaan narodnikkisosialistien mielialaa.”
Kerenski vakuutti ryhmänsä tulevan syysistuntokaudella 1916 vaatimaan Suomen-kysymyksen ottamista käsittelyyn duumassa edellisen syksyllä tehdyn lakialoitteen pohjalta. Hän ennakoi kuitenkin asian saavan osakseen kovaa vastustusta, sillä vasemmistolla oli vain neljäsosa duuman paikoista. Kerenskin mukaan duumalla ei edes ollut aloiteoikeutta yleisvaltakunnallisten lakien kumoamiseksi.
Helsingin vesi viisainta keittää
Noin puolet Helsingin vesijohtovedestä oli voitu Teknillisten laitosten hallituksen mukaan puhdistaa vuoden 1916 alusta lähtien kemiallisesti rikkihappoista savimaata käyttämällä. Loppuosan bakteeripitoisuutta oli onnistuttu alentamaan kymmenesosaan lisäämällä kalkkia.
Tilanne parani helmikuun puolivälissä, kun Venäjältä tilattu kloorikalkki saapui. Bakteerimäärä olivat tämän jälkeen periaatteessa niin alhaisia, että ”veden sterilisoimininen keittämällä ei näytä tarpeelliselta”.
Teknillisten laitosten hallitus arvioi kuitenkin varovaisuuden vaativan keittämistä. Lisäksi se halusi varautua jäidenlähtöön ja sitä seuraavin kuukausiin kasvattamalla rikkipitoisen savimaan varastonsa mahdollisimman suureksi. Puhdistuksessa tarvittavaa maa-ainesta oli tulossa Ruotsista.
Viisi korttihuijaria jäi kiinni
Työmies kertoi korttihuijarien kynivän pääkaupungissa asioitaan hoitavia maalaisia. (Uusi Suometar julkaisi myös täsmälleen saman uutisen. – JK) Lääkäriin tullut itäsuomalainen mies oli menettänyt huijareille 800 markkaa (1 800 euroa 2015 rahassa), joista osan hän oli kaiken lisäksi lainannut. Mies oli liittynyt aamuyöllä Kouvolan ja Riihimäen välillä junassa korttirinkiin. Aluksi hän oli saanut pikkuvoittoja, mutta tilanne kääntyi pian epäedulliseksi. Ennen Riihimäkeä korttiporukan jäsenet katosivat eri asemilla ja ”maalaisemme sai yksin jääneenä ruveta katumaan pelinsä seurauksia”.
Huijauksen uhri teki Helsingissä onneksi rikosilmoituksen. Hänen antamiensa tuntomerkkien perusteella poliisi otti kiinni koko korttisakin – kolme miestä Tampereella ja kaksi Helsingissä.
”Asiaa etsivässä osastossa selvitettäessä kävi selville, että petkutus oli kysymyksessä. Oli nimittäin pelattu n. s. kolmen kortin heittoa, jossa taitava pelaaja aina voittaa. Miehet kielsivät petkutusta harjoittaneensa. Kun maalainen tahtoi välttää käräjöintiä, mikä olisi tullut tapahtumaan jossain maalla, saivat miehet hänet sovitetuksi maksamalla takaisin kaikki 800 mk, joten petkutettu sai herkkäuskoisuutensa seuraukset korjatuksi.
Kaikki viisi pidätettyä olivat poliisille tunnettuja maalaisten petkuttajia, hevoshuijareita ja korttipelureita. Yhden taskusta tavattiin pakka merkittyjä kortteja, mutta kielsi hän näitä kortteja kysymyksessä olleessa pelissä käytetyn. Rahaa oli petkuttajilla taskuissaan useita tuhansia, joten useampikin lienee joutunut heidän uhrikseen.”
Lahden työväki on menettänyt tukikohtansa
Lahdessa herätti huomiota työväentalon myynti, joka ”teki moneen työläiseen (…) masentavan vaikutuksen”. Kauppatorin vieressä sijainneesta talosta oli ehtinyt muodostua työväenliikkeen kokousten ja kulttuuriharrastusten tukikohta.
Yhdistyksen hallitus päätti kuitenkin alkuvuodesta 1916 myydä talon saadakseen maksetuksi velat, joita lukuisat jäsenet olivat taanneet. Hallituksella oli yhdistyksen vuosikokouksen myöntävät valtuudet kaupantekoon.
Työmiehen uutisen kirjoittaja kritisoi päätöstä, joka vaikutti hänestä hätiköidyltä. Työväenyhdistyksen taloudellinen tilanne oli parantunut merkittävästi takavuosista. Kirjeenvaihtajaa harmitti myös se, että päätös tarjosi ilonaiheen vastustajille, jotka olivat ”ähkineet ja puhkineet kiukusta kun työväenyhdistys omisti sellaisen talon”.
Säynätsalossa kituutetaan nälkäpalkalla
Korpilahden Säynätsalosta saapunut kirje kertoi, että ”kovin pienet ovat palkat”. Johan Parviainen Oy:n omistaman tehtaan työväen ansiot riittivät heikompaan ravintoon kuin vaivaishoitolaisten niukat sapuskat. Päiväpalkka oli miehillä 2,25–2,75 markkaa (5,20–6,40 euroa) ja naisten ”melkoista alemmat”. Osalla työväestä oli ilmainen asunto.
”Otetaampa esimerkiksi kuusihenkinen perhe. Perheenisä työskentelee Smk 2:25 palkalla. Jaetaan tuo palkka kuuden perheenjäsenen kesken, niin noin 37 pennin arvosta saisi kukin perheenjäsen ylläpitoonsa työpäiville. Sunnuntai- ja juhlapäiville ei jäisi mitään. Mutta Säynätsalossa on 8-henkisiäkin perheitä. Niissä ei jää perheenjäsentä kohti 25 penniäkään, jos oletamme, että he huolehtivat ruumiin ravitsemisesta sunnuntainakin.”
Kirjoittajan mukaan palkkoja oli laskettu maailmansodan alkaessa, eikä niitä ollut sen jälkeen korotettu. Monin paikoin olivat kuitenkin käytössä kalliin ajan palkat. Säynätsalon saarivaltakunnassa oli ”mainio tilaisuus pusertaa elintarpeilla”. Pienet palkat ja korkeat hinnat olivat johtaneet siihen, että monet tytöt olivat joutuneet keskeyttämään koulunkäyntinsä tehtaan ylläpitämässä kansakoulussa heidän äitinsä mentyä töihin. Tytöt huolehtivat kotiaskareista ja hoitivat pienempiä sisaruksiaan.
Tehtaalla ei toiminut ammattiyhdistystä ja työväenyhdistys ei saanut pitää kokouksiaan saarella. Yhdistykseen oli kuitenkin liittynyt 1916 jo 50 uutta jäsentä. Työväestö ei kuitenkaan ollut esittänyt palkankorotusvaatimuksia, jotka tuntuivat turhilta ja toivottomilta. Tiedossa oli, että tehtaanjohto vetoaisi teollisuuden huonoon kannattavuuteen.
”Siksipä työläiset yhä tiukentavat suolivyötään ja odottavat herrojensa ’tuntoihinsa’ tulemista. Mutta sielläpäin se ’tunto’ lienee lompakossa ja kassakaapissa.”
Uusi Suometar 12.3.1916: Kamppailu Verdunista kiihtyy. Miten lisätä suomalaista tuotantoa? Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto 10-vuotias. Juhani Aholta uutuusromaani ”Rauhan erakko”. Ylioppilaskirjoituksen toisen kotimaisen kielen tehtävät. Työmies-lehti huono siveellisyyteen opastaja. Selviääkö työväen tilaisuuksissa kuudennen käskyn merkitys?
Uusi Suometar julkaisi 12.3.1916 laajan katsauksen ensimmäisen maailmansodan 85. viikosta. Lehti arvioi, että 21. helmikuuta länsirintamalla saksalaisten massiivisella hyökkäyksellä alkanut taistelu Verdunista oli muuttumassa yhä ankarammaksi:
”Ranskan rintamalla on kamppailu Verdunin seudulla jatkunut vielä koko viime viikonkin ajan ja taistelu tuntuu vain kiihtyneen, ilman että kuitenkaan vielä voidaan sanoa sen saaneen ratkaisevaa käännettä.”
Lehti kertoi saksalaisten saaneen haltuunsa Douamentin linnakkeen ja kylän, osan Poivren kukkulaa ja Champaeuvillen kylän. Hyökkäys jatkui rynnistyksenä Maasjoen länsipuolella olevaa rintamanosaa vastaan. Saksalaisten saavuttamaa menestystä ei silti voinut pitää ratkaisevana:
”Ranskalaiset pitävät yhä sitkeästi puoliansa Verdunin ympäristöllä, eikä saksalaisten ole missään kohti onnistunut puhkaista heidän puolustusketjuansa. Kun kolmiviikkoiset suunnatonta mieshukkaa vaatineet ponnistukset eivät ole tämän ratkaisevampaa tulosta aikaansaaneet, on se ajatus saanut yhä enemmän jalansijaa, että saksalaisten yritys saada Ranskan rintama tällä kohdalla puhki jo nyt on katsottava rauenneeksi. Kun kuitenkin taistelut yhä edelleenkin jatkuvat vähentymättömällä vimmalla, on ennenaikaista vielä tässä suhteessa tehdä mitään päätelmää. Aika kyllä tuo varman tuloksen, eikä se enään voi olla kovinkaan monen päivän takana.”
Suomen talouden näkymiä
Haastattelusarjasta ”Maamme tuotannon lisääminen” ilmestyi 12.3.1916 toinen osa. Pankinjohtaja Emil Schybergsonin mukaan Suomen talouden tilanne oli vuoden 1916 alkupuolella hyvä:
”Nykyinen taloudellinen elämämmehän on loistava, rahamarkkinat ovat hyvät ja rahaa runsaasti. Se onkin ollut onneksi teollisuudellemme, joka tähän asti on työskennellyt liian pienellä pääomalla ja jota korkea korkokanta alituisesti on painanut. Osa teollisuuslaitoksistamme on nyt voinut järjestää raha-asiansa huokeilla obligationilainoilla; osa on saanut raha-asiansa järjestykseen edullisilla tilauksilla. Työttömyyttä on havaittavissa ainoastaan puutavarateollisuudessa, mutta ei siinäkään niin paljon kuin aluksi olisi luullut.”
Maailmansodan jälkeisestä ajasta Schybergson ennakoi vaikeaa, sillä tasapainoon pääseminen tulisi vaatimaan vuosia. Hän perusteli näkemystään Venäjän suurilla sotaveloilla, joiden maksamiseen Suomenkin olisi osallistuttava.
Teollisen tuotannon kehittäminen vaati rauhan tultua Schybergsonin mukaan ennen kaikkea huomion suuntaamista ”koskissamme piileviin hevosvoimiin”. Tärkeintä oli kuitenkin kehittää maanviljelystä ja metsänhoitoa:
”Kun maanviljelys sivuelinkeinoineen on vakavalla kannalla, on myöskin maa turvattu raskaampia taloudellisia rasituksia kestämään. Ja sellainen maanviljelys – samoin kuin se on ollut aikaisemmin – tulee olemaan vastaisuudessakin se pohja ja perustus, jonka pohjalla sitten voivat teollisuus, kauppa ym. elinkeinot sitten kukoistaa.”
Professori Gustaf Komppa tarkasteli kemianteollisuuden mahdollisuuksia: ”Erityisestikin pitäisi tulla kysymykseen sellaiset kemiallisen teollisuuden alat, jotka voivat saada raaka-aineensa kotimaasta.” Komppa näki tulevaisuudenaloina muun muassa havupuunjuurten tislauksen, lehtipuiden kuivatislauksen yhdistyneenä lankarullien tuotantoon, selluloosan jäteliemen hyödyntämisen etanolin valmistuksessa ja edelleen polttoaineena sekä rikkihapon tuotannon. Hänen mielestään investoinnit oli tehtävä yksityisellä pääomalla.
Tampereen Puuvillatehtaan isännöitsijä Magnus Lavoniuksen mukaan tuotanto oli monilla aloilla runsasta ja hinnat korkeita. Hän piti tärkeänä, että kartutettua pääomaa olisi käytettävänä sodan päätyttyä. Laajentaminen ”sotakonjunktuurin” nostattaman kysynnän seurauksena oli perusteltua vain, jos alalla oli muutenkin laajennustarvetta.
”Urheilussa on pursuavaa innostusta”
Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto vietti 10-vuotisjuhlaansa 11. maaliskuuta 1916 Nybergin kahvilassa. Juhlaesitelmän piti SVUL:n ensimmäisenä päätoimisena urheiluneuvojana työskennellyt maisteri Lauri Pihkala:
”Vilkkaassa esityksessään, jota kuunneltiin suurella mielenkiinnolla, urheiluneuvojamme loi lyhyen, pääpiirteissään seuraavan katsauksen kuluneeseen 10-vuotiskauteen. Tämä aikakausi – huomautti hän – on ollut enemmän urheilu- kuin voimistelukausi. Tämä on riippunut urheilun omasta luonteesta. Se kun on päämäärältään selvempänä, keinoiltaan yksinkertaisempana, halpana, vähän ja helposti saatavana olevia johtajavoimia vaativana ja ulkoisesti loistavana ollut helpoimmin toteutettavissa. Urheilun etu onkin se, että siinä on itsessään pursuavaa innostusta, jota ilman mikään aate ei voi elää, ja että siinä vähillä keinoilla saadaan paljon aikaan.
Mutta on voimistelullakin korvaamattomat etunsa. Sen kasvattavaa vaikutusta ei voi kiistää, ja sen synnyttämä tottumus kuriin on kerrassaan korvaamaton. Puhuja lausui toivomuksen, että voimistelunkin suuri hetki löisi ja että se meidänkin kansamme saattaisi kasvattaa kurin kautta kestämään ehkä koviakin aikoja, joita tulevaisuus tuo tullessaan.”
Suomalaiset puolueet vaaliliittoon
Uusi Suometar punnitsi heinäkuussa 1916 järjestettävien eduskuntavaalien vaaliliittonäkymiä. Lehti asettui kannattamaan Suomalaisen ja Nuorsuomalaisen Puolueen vaaliliittoa mahdollisimman monessa vaalipiirissä:
”Näyttää puolueemme piirissä olevan aivan yleinen se käsitys, että puolueemme ja nuorsuomalaisen puolueen pyrinnöt siinä määrin lähenevät toisiaan, että riittävä aatteellinen pohja tällaiselle yhtymiselle on olemassa.”
Kielipolitiikka esti yhteistyön Ruotsalaisen Kansanpuolueen kanssa. Maalaisliiton kanssa Suomalaisella puolueella olisi ollut valmiutta vaaliliittoon etenkin Oulun vaalipiirissä. Maalaisliitto päätti kuitenkin 10.3.1916 olla solmimatta vaaliliittoja.
Juhani Ahon uusin teos ilmestynyt
Uudessa Suomettaren ilmoitukset esittelivät suuren määrän kirjauutuuksia. Painosta oli tullut muun muassa Juhani Ahon uutuusromaani ”Rauhan erakko”. Otavan kustantaman ”kertomuksen aiheena on nykyisen maailmansodan syttyminen ja sen tuottamat mullistukset katsottuna idyllistä alppikylätaustaa vasten”.
Kansallisteatterin iltapäivänäytännössä esitettiin 12. maaliskuuta 50. kerran Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpoika. Pääosassa nähtiin Adolf Lindfors. Illalla oli ohjelmassa Henrik Ibsenin Peer Gynt.
Lehti julkaisi myös ylioppilaskokeen toisen kotimaisen kielen käännöstehtävät. Ruotsiksi oli käännettävä keskiajan ritarilaitosta käsittelevän teksti. Ruotsinkielisille tarkoitettu suomennostehtävä käsitteli Konstantinopolia. (Toisen kotimaisen kielen koe oli sisältynyt ylioppilaskirjoituksiin vuodesta 1874. – JK)
Työmies-lehdestä ei ole siveellisyyden kohentajaksi
Nimimerkki ”Matti” käsitteli purevasti SDP:n Hilja Pärssisen Työmies-lehdessä 8.3.1916 esittämiä näkemyksiä sota-aikana lisääntyneen siveettömyyden syistä. Pärssinen tulkitsi siveettömyyden yhdeksi pääsyyksi paremman väen pyrkimykset kieltää palvelusväeltään osallistumisen työväenjärjestöjen tilaisuuksiin. Hän suositteli työläisnaisten luettavaksi Työmies-lehteä. ”Matin” mielestä lehti tai työväenliikkeen tilaisuudet eivät edistäneet siveellisyyttä Pärssisen kuvaamalla tavalla:
”Ja tärkeintä on silloin muistaa se erityinen siveellisyysosasto, joka vaihtelevana ja sisältörikkaana painetaan kunakin luojan päivänä Työmies-lehden takasivulle, nuo lukemattomat ’heilan’ etsimis- ja ’heilaksi’ tarjoutumisilmoitukset ja ehkäisykeinojen yhtä monet kauppaukset, löysien suhteiden julkiset suosittelut niin hyvin avioliitossa oleville kuin aviottomillekin naisille ja miehille. – Ken tällaisen luettavan levenemistä palvelijattarien joukkoon vastustaa, hän ’pysyttää työläisnaisia henkisesti tietämättömyyden tilassa’ ja seuraus on, sanoo rouva H. P., porvarien huutama häpeä.
Samoin on laita, jos estetään pääsy ’työväenkokoontumistilaisuuksiin’. Työmies-lehdessä ilmoitetaan parikymmentä työväen järjestöjen tanssi-iltamaa kunkin pyhän tienooksi. Ne kai ovat nämä ’tilaisuudet’, joihin palvelijattarilla voi olla vetoa, vaan joista ’tietämättömyyttä’ suosivat rouvat heitä mieluummin pidättävät. Se on rva H. P:n päätelmien mukaan siveellisesti turmelevaa. Missä määrin niissä todellakin kuudennen käskyn merkitys nuorille selviää, sitä en tiedä.”
Työmies loi yleiskatsauksen suurlakon seurauksena perustettuihin työväenyhdistyksiin. Lehden mukaan maaseudulla oli toiminut tätä ennenkin työväenyhdistyksiä, mutta vasta suurlakon antama herätys ”saattoi asian oikealle tolalleen”. Maaseudulle 1890-luvulla perustettujen yhdistysten toiminnassa oli ollut katkoksia, eivätkä ne olleet aluksi sosialistisia.
”Kymmenkunta vuotta takaperin myös vasta aikaisemmin perustetut maaseudun työväenyhdistykset vapautuivat työnantajain holhouksesta päästen touhuamaan puhtaasti työtekijäin etujen mukaisesti (…).”
Työväenliikkeen toiminnan luonne oli muuttunut vuosikymmenessä maaseudulla Työmiehen mukaan täysin. Yhdistyksissä toimivat olivat sisäistäneet itsekasvatuksen merkityksen ja jäsenet olivat oppineet keskustelemaan asioista järkiperäisesti ja arvokkaasti. Toiminnan laatua olivat kohottaneet omat toimitalot.
”On tapahtunut täydellinen muutos toiminnassa ja itse maaseutuväestön katsantokannassa. Kun työväenyhdistyksiä alettiin perustaa ja niissä asioissa pidettiin ensimmäisiä neuvotteluja, tapahtuivat ne eniten kaikkein raskaimman työn raatajien alotteesta ja kokoukset pidettiin ahtaissa ja savullisissa mäkitupalaisten ja torpparien asuinnoissa ja sittenkin omistajaa uhkasi jälestäpäin maanomistajan nuhteet.
Paremmassa asemassa olevat käsityöläisetkään eivät hevillä puuttuneet näihin asioihin. Mutta nyt on päästy ’savupirttiaikakaudesta’ valoisiin yhdistysten huoneustoihin toimimaan, samoin yhdistysten rintamaväestö (on) muuttunut valistuneeksi työväeksi, vieläpä sen väestön sivistystaso on korkeammalla kuin yhdistysten rientojen ulkopuolella olevien.”
Työmies arvioi, että työväenyhdistyksiin oli kouliintunut vuosikymmenen kuluessa runsaasti järjestötoiminnan perusteet hallitsevia jäseniä, jotka kykenivät toimimaan eri tehtävissä. Muutoksesta kertoivat pöytäkirjat, joiden taso oli parantunut oleellisesti.
”Työväenyhdistysten vaikutus ulospäin on myös huomattavissa. Yhdistys on ollut opintolaitos, joka on valmistanut kehittyneitä henkilöitä lähtemään ulkopuolelle yhdistystä valvomaan luokkansa etuja. Tällaisia henkilöitä kaivataan kansakoulujen johtokunnissa, kuntain erilaisissa lauta- ja toimikunnissa sekä muissakin yhteiskunnallisissa toimissa ja kykenevät työväenyhdistyksen koulun käyneet varsin hyvin tämän luontoisiin tehtäviin. Esiintyvät arvokkaasti kunnan ja muissa yhteiskunnallisissa kokouksissa, jotavastoin n. 10 vuotta takaperin nämä toimialat kuuluivat varakkaan väen ja kansakoulun opettajakunnan hoteisiin. Kurja kunnallinen ääniasteikko vain estää maatyöväen kykyjä täysin näkymästä.”
Kylien elämänmeno oli Työmiehen arvion mukaan rauhoittunut työväenyhdistysten ansiosta. Kylätappeluiden sekä silta- ja nurkkatanssien tilalle olivat tulleet sivistävät ”illatsut”. Paikallisesti yhdistykset olivat jopa kyenneet lyhentämään maatyöväen työaikaa 3–4 tuntia päivässä.
Otsikolla ”Herrasvaltuuston kokous” Työmies kirjoitti Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksesta. Sen tärkeimpänä asiana oli juovutusjuomavaliokunnan mietintö, jonka pohjalta valtuusto pohti alkoholinmyynnin järjestämistä kaksivuotiskaudeksi 1.6.1916–1.8.1918. Raittiusliikkeen ajama täyskielto ei saanut juurikaan kannatusta. Vähittäismyyntipaikkojen määräksi valtuusto päätti enintään 14, joista puolet sai myydä ulkomaisia vahvoja alkoholijuomia sekä koti- ja ulkomaisia mietoja alkoholijuomia. Lopuilla oli oikeus pitää valikoimissaan kotimaisia väkijuomia sekä ”kotimaisella väkiviinalla sekotetun ulkomaisen konjakin vähittäismyyntiin”. Väkijuomia sai anniskella korkeintaan 65 paikassa, joista 45 sai olla ravintoloita.
”Samalla päätettiin, että anniskelu- ja vähittäismyyntipaikkoja ei saa olla sen alueen ulkopuolella, jota rajoittaa Marian-, Rauhan-, Unionin-, Hallitus-, Mikon-, Kaivo-, Kaivo-, Simon-, Kansakoulu-, Fredrikin-, I. Roobertin-, P. Roobertin-, Kasarmin-, E. Esplanadin-, Unionin-, Aleksanterin- ja Mariankatu. Kuitenkin siten, että myyntipaikkoja saa olla rajana olevien katujen molemmilla puolilla. että vähittäismyyntiä ja anniskelua tällä alueella ei saa harjoittaa koulun eikä kirkon läheisyydessä eikä myöskään Senaatintorin varrella sekä että poikkeuksia anniskeluun nähden saa tehdä Kauppa- ja Rautatientorien sijaitseviin hotelleihin, Alppilaan, Hakaniemeen, Kaisaniemeen, Kaivohuoneeseen, Luotoon, Kleinehin hotelliin sekä klubeihin ja teattereihin nähden.”
Helsingin Anniskeluosakeyhtiö sai edelleen oikeuden hoitaa vähittäismyynti- ja anniskelulupien valvontaa käytännössä. Alkoholiliikkeet ja anniskelupaikat maksoivat yhtiölle korvausta myyntioikeudestaan. Juovutusjuomavaliokunnan esittämää juomamyynnin keskittämistä anniskeluyhtiölle valtuusto ei hyväksynyt sellaisenaan. A. F. Frenckellin ehdotuksesta ehtoa lievennettiin siten, että mietoja alkoholijuomia sai hankkia edelleen suoraan eri valmistajilta ja tukkumyyjiltä. Lievennys koski osittain myös väkijuomia.
Työmies julkaisi valtakunnanduuman avajaisista saman tekstin kuin Uusi Suometar. Senaatin satavuotisjuhlista lehti kertoi yhdellä palstalla 50 palstamillimetrin pikku-uutisella. Sotauutisissa Työmies kertoi Verdunissa käydyistä taisteluista, joissa saksalaiset olivat virallisen ranskalaisen tiedonannon mukaan onnistuneet valtaamaan ”muutamia ulkonevia juoksuhautojemme osia tunkeutuen paikka paikoin toisella linjalla sijaitsevan juoksuhaudan luokse”. Ranskalaiset olivat kuitenkin onnistuneet lyömään saksalaiset takaisin ja ottaneet 50 vankia.
Pikku-uutinen muistutti, että karkauspäivänä 24. helmikuuta Kansan Näyttämö esittää laulunäytelmän Kansankeittiö. (Karkauspäivää vietettiin vuoteen 1996 asti 24.2. Sen jälkeen karkauspäivä on ollut 29.2.) Sörnäisten sos.-dem. nuoriso-osaston ohjelmassa oli puolestaan Minna Canthin Anna-Liisa.
Työmies etusivu muuttui helmikuussa jälleen ilmoitussivuksi. Kantta hallitsi Itämaisen Paperossitehtaan mainos, joka kehotti polttamaan Oiva-, Valo-, Sopu-, Veljeys-, Majakka- ja Hirvi-savukkeita. Veljeys-tupakkaa puuimukkeella tehdas mainosti erikseen myös sisäsivulla. Takasivulta selvisi, että työpaikkoja oli tarjolla muun muassa konepuusepille, porareille, sepelinhakkaajille, tukinajajille ja -kaatajille kruununmetsässä. (Venäjän sotaministeriön linnoitustyöt ja tilaukset työllistivät, vaikka asiaa ei ilmoituksista ole suoraan luettavissa. –JK)
Suomen senaatti vietti satavuotisjuhlaansa 22. helmikuuta 1916. Uusi Suometar kertoi venäläistetyn senaatin juhlista korostetun asiallisesti.
Juhlallisuudet alkoivat kiitosjumalanpalveluksilla Uspenskin katedraalissa ja Nikolainkirkossa. Juhlasaarnan piti Nikolainkirkossa senaatin kirkollisasiaintoimikunnan esittelijäsihteeri Yrjö Loimaranta. Saarnassa Loimaranta otti esille Aleksanteri I:n keskeisen aseman senaatin perustajana. Hänen saarnansa pohjana olivat Jeremian sanat ”ei ole yksikään Sinun vertaisesi, Herra; suuri olet Sinä, ja suuri on Sinun nimesi voimassa”:
”Tältä kannalta, sub specie aeternitatis, ijäisyyden kannalta katsoi – mikäli ihmissilmin voi päättää – elämää se suuri hallitsija, muistossa siunattu Aleksanteri I, joka täsmälleen 100 vuotta sitten allekirjoitti Julistuksen Keisarillisen Hallituskonseljin nimen muuttamisesta Keis. Suomen Senaatiksi. Meillä on Suomenkin kansan aikakirjoissa monia todistuksia siitä, että Aleksanteri I vakaasti käänsi katseensa ja pyysi kääntää kansamme katseen Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen. Selvimmin tämä hänen uskonnollinen pyrkimyksensä käy ilmi niistä rukouspäiväjulistuksista, joita hän kansallamme antoi ja usein yksin omalla nimellään vahvisti. Sellaisen julistuksen hän antoi myöskin 31. p:nä joulukuuta 1816. Tässä julistuksessaan hän viittaa m. m. siihen, että Suomen kansa tämän vuoden kuluessa on, Jumalan sallimasta saanut, kuten hän itse lausuu, ’hyödyllisiä laitoksia omaksi ja lastensa hyväksi’.”
Nikolainkirkosta senaatin jäsenet siirtyivät juhlaistuntoon, johon osallistuivat talous- ja oikeusosaston jäsenet. Puhetta johti kenraalikuvernööri F. A. Seyn. Venäläistämistoimien seurauksena senaatti koostui pääosin venäläisistä ja muutamista venäläistyneistä suomalaisista. Juhlaistunnossa julkistettiin senaatin 100-vuotisjuhlamerkki.
”Merkin kantakuviona on kultainen seppele, jonka oikea puoli on laakeria ja vasen tammen lehdistä. Seppeleen yläosan peittää hopeinen sidottu kaksipäinen kotka, jonka yläpuolella on kultainen Keisarinkruunu: kotkan siivissä on kultaiset vuosiluvut 1809–1916. Kotkan alapuolella on autuaasti nukkuneen Aleksanteri I:n ja nykyään autuaasti hallitsevan keisarin nimikirjaimet. Alaosaltaan nämä nimikirjaimet osaltaan peittävät punaisen emaljikilven, johon on sovitettu kultaisen, kruunupäisen jalopeuran kuva, joka oikeassa käpälässään pitää suoraa, vasemmassa taas käyrää miekkaa, seisten oikealla takakäpälällään viimeksimainitulla: jalopeuran ympäröin kahdeksan hopearuusua: Seppeleen haarat yhdistää kultainen roomalainen ’C’-kirjain ja kultainen nauha, jossa on vuosiluku 1916 mustasta emaljista.”
Merkkiä olivat oikeutettuja kantamaan senaatin jäsenet ja sen palveluksessa olleet virkamiehet. Kenraalikuvernöörin esityksestä senaatti lähetti keisari Nikolai II:lle ”alamaisen sähkösanoman” ja kohotti eläköön-huudon hallitsijalle.
Venäjän duuma kokoontui avajaisistuntoonsa 22. helmikuuta. Keisari Nikolai II osallistui avajaisjumalanpalvelukseen ja suvaitsi vierailla Taurian palatsissa duuman istuntosalissa. Hallitsija otettiin vastaan ”innokkailla eläköön-huudoilla”, minkä jälkeen kaikui keisarihymni. Nikolai II kirjoitti nimensä kunniavieraille tarkoitettuun Kultaiseen kirjaan: ”Hänen Majesteettinsa suvaitsi tämän jälkeen poistua Taurian palatsista duuman jäsenten kohottamien raikuvien eläköön-huutojen kaikuessa ja heidän saattaessaan Hänen Majesteettinsa palatsin ulkokäytävään”.
Istunnossa puhuivat puhemies Mihail Rodsjanko ja helmikuun alussa Nikolai II:n pääministeriksi nimittämä Boris Stürmer, jota olivat ajaneet tehtävään keisarinna Aleksandra ja Grigori Rasputin. Puhemies Rodsjanko toivoi hallituksen ryhtyvän yhteistyöhön kansanedustuslaitoksen kanssa. (Venäjän hallitus oli keisarin valitsema, eikä sillä ollut parlamentaarista vastuuta. -JK)Puhemiehen mukaan hallituksen oli pyrittävä yhdistämään Venäjän kansan eri kerrokset, jotta keisarikunta voisi sotia menestyksekkäästi. ”Pyhä Venäjä ei ole voitettu, sen voimat eivät ole tyhjentyneet ja antamatta kärsimiensä uhrien ja kestämiensä raskaiden koettelemusten peljättää itseään, elähdyttää Venäjän kansaa ajatus, että isänmaata ei saada jättää vihollisen valtaan.”
Pääministeri Boris Stürmer korosti, että Venäjän ja sen ”liittolaisystävien” tavoitteena oli maailmansodassa voitto. Se vaati puoluepyyteiden siirtämistä sivuun ja kansallishengen vahvistamista. Hän muistutti ”korkeimman sotapäällikkömme” uudenvuoden päiväkäskystä:
”Muistakaa, että ilman vihollisen ratkaisevaa voittamista ei rakas Venäjämme voi säilyttää itsenäistä elämää ja oikeutta käyttää työtään rikkauksiensa kehittämiseen.”
Ernst Nevanlinna (E. N-a.) esitteli Uudessa Suomettaressa Keisarillisen Aleksanterin yliopiston englanninlehtorin Arthur Readen Suomesta kirjoittaman 300-sivuisen teoksen Finland and the Finns. Vuonna 1914 Lontoossa ilmestynyt teos oli Nevanlinnan mielestä onnistunut yleisesitys Suomesta. (Kirja julkaistiin 1915 myös Yhdysvalloissa. -JK) Vaikka Reade käsitteli Suomea hyväntahtoisesti ja suopeasti, niin hän ei ”lausunnoissaan vajoa äitelään kiittelemiseen; hänellä on siellä täällä arvostelevakin sana meistä sanottavana”.
Readen mukaan suomalaiset olivat helposti ”uuteen meneviä”, mutta sitkeydestään huolimatta heiltä jäivät monet ”uudet hankkeet perille viemättä”. Kirjailijan kuvasi myönteiseen sävyyn ”suomalaista naissivistystä” ja suomalaisia naisia. Myös Helsinki saa kirjailijalta suotuisan arvion. Readen mielestä Suomi ja suomalaiset olivat erityisen kiinnostavia, koska maa ei ollut samanlainen kuin modernisoitumisessa pidemmälle ehtineet maat. Hän toteaa kuitenkin miltei kaikkien haluavan olla moderneja, mikä ”on hiukan masentavaa sille, joka rakastaa Suomea yhtenä niistä harvoista maista, jotka eivät ole samanlaisia kuin nykyinen Englanti, Ranska ja Saksa”.
Verdunin taistelu länsirintamalla oli alkanut 21. helmikuuta. Uutiset siitä eivät ehtineet vielä 23. helmikuuta ilmestyneeseen Uuteen Suomettareen, jossa todettiin ”Verdunin pohjoispuolella sijaitsevalla rintamaosalla olleen huomattavasti vilkkaampaa toimintaa”. Ensimmäiset tarkemmat tiedot saksalaisten hyökkäyksestä saapuivat helmikuun lopussa. Uusi Suometar antoi niille runsaasti palstatilaa.
Etusivun ilmoitus kertoi, että syksyksi 1916 oli valmistumassa tilavia rivitaloasuntoja Kulosaarella (Brändö). Halukkaita kehotettiin ottamaan yhteyttä arkkitehti Armas Lindgreniin. (Rivitalot olivat Suomen ensimmäisiä. -JK)
Työmies suhtautui happamasti Helsingin maapäivien juhlintaan. Lehti näki porvarissäädyn haikailevan menneitä aikoja takaisin ja aliarvioivan vuonna 1907 eduskuntatyön merkitystä.
”Herrat juhlivat vanhassa porvarissäädyn salissa Säätytalolla. Unohtaakseen edes hetkeksi, että nyt on uudet ajat, oli salista raivattu pois se kalusto, jota käyttäen sos.-dem. eduskuntaryhmä siinä salissa jo vuosikausia on neuvotellut säätyherrain luokkalainsäädännön poispyyhkimiseksi lakikirjoista. Sali oli taas vanhassa säätyaikaisessa asussaan.
Pöydällä oli punanen verka ja sen ääreen astui ent. puhemies, pankkiherra Felix Heikel julistaen ’ylimääräisen täysi-istunnon alkaneeksi’. Joku ent. sihteeri toimitti nimenhuudon; 151:stä elossa olevasta porvarissäädyn jäsenestä oli paikalla 82. Esityslistalla oli kaksi asiaa; prof. Bonsdorfin ja E. G. Palménin ym. aatelisherrain esitelmät. Historiaa tietenkin rääkkäsivät. Porvarisäädyn historiaa puuhaava toimikunta esitti sitten töittensä tuloksia.
Tämän anakronistisen (jälkeen aikansa kummittelevan) täysistunnon jälkeen jäi sali taas tyhjäksi ja vaasalaisen porvarin J. A. Kurténin kuva jäi murheisin kasvoin odottamaan päivää, jolloin sos.-dem. ryhmä taas lakasee pois porvarissäädyn kummittelumuistot.”
Lehden nimimerkki ”Wille” (Otto Wille Kuusinen) palasi aiheeseen vielä 6. helmikuuta otsikolla ”Heidän valtiollinen ihanteensa 300 vuotta vanha”. K. J. Ståhlberg oli Työmiehen mukaan lausunut juhlaillallisilla muun muassa, että eduskunnassa oli liian vähän liike-elämän edustajia. Lehti näki maapäivien juhlinnan tuovan esiin porvarien politiikan oleellisia piirteitä:
”…Kun ajan valtaluokan pyrintöjen suunta paljastuukin selvästi siitä, mitä entisiä aikoja ja ketä entisiä ’suurmiehiksi ylistettyjä he innokkaimmin juhlivat: meidän tarvitsee tällöin vain vetää juhlanäyttämön verhoa, niin näemme koko todellisen komedian.”
Maapäiväjuhlallisuuksien keskushenkilöä Kustaa II Aadolfia Työmies luonnehti kyvyiltään keskikertaiseksi. ”Wille” tukeutui saksalaisen Frans Mehringin tutkimukseen 30-vuotisesta sodasta. (Mehring käytti tutkimukseen marksilaista lähestymistapaa ja selitti sotaa uskonnon sijaan talouden ja valtapolitiikan näkökulmasta. -JK)
”Ville” kiinnitti huomiota myös siihen, että niin suomen- kuin ruotsinkieliset porvarit esiintyivät sopuisasti juhlassa. Hän korosti, että koolla oli suuri määrä vallassa olevan luokan jäseniä – pankinjohtajia, kauppaneuvoksia, tehtaiden omistajia, ylempiä tuomareita, entisiä senaattoreja, sanomalehtien omistajia ja päätoimittajia. Heitä eivät saaneet yhteen menneestä ajasta sepitetyt sankaritarinat, vaan historian käyttö omien tarkoitusperiensä hyväksi. Työmiehen tulkinnan mukaan maapäivien juhlinnan ydin löytyi E. G. Palménin juhlassa pitämästä esitelmästä:
”Se oli sovinnon ja liiton solmiaminen Kustaa Adolfin edustaman kuninkaan yksinvallan ja Suomen silloisen valtasäädyn välille. Se oli molemmille edullinen, pitkäaikainen sopimus sen ristiriidan ja katkeran taistelun, voimme sanoa luokkataistelun, mikä oli noiden mahtien välillä milloin kytenyt, milloin leimunnut, pienempiä keskeytyksiä lukuunottamatta miltei vuosisadan.
Vapaaherra palmenkin viittasi puheessaan tuohon liittosopimukseen, ei tosin asiaa selvästi kertoen, mutta mitä suurimmalla painolla. Samoin senaattori Ståhlberg ja professori Grotenfelt.”
”Wille” määritteli Suomalaisen puolueessa pitkään vaikuttaneen Palménin ”vapaaherraksi, politikoksi, historianprofessoriksi ja miksei myös kapitalistiksi”.
Työmies ruoti 23.1.1916 kärkevästi otsikolla ”Kiiltosilitystä” myös Keisarillisen Aleksanterin yliopiston rehtorin Waldemar Ruinin kevätlukukauden avajaisissa pitämää puhetta ja yliopistoelämässä tapahtuneita muutoksia. Nimimerkki ”Wille” tulkitsi yliopiston olevan hylkäämässä perinteisiä sivistysihanteitaan ja alistuvan palvelemaan kapitalismin tarpeita, kun yhä suurempi osa ylioppilaista hakeutui ”käytännöllisille opintourille”. Rehtori oli ajautunut hänen mielestään harhapoluille yrittäessään aatteellisesti ylevöittää suuntausta esittämällä se eräänlaisena sankaruutena. Kirjoittaja näki ylioppilasnuorison enemmistön olevan ”valmis syömään kapitalismin tarjoamaa palaa ilmankin aatteellista kiillotusta. Raha on kiiltävää, ja parempaa vetovoimaa eivät nyt useimmat näy tarvitsevan”.
Yliopiston edustama sivistys oli ”Villen” mielestä kaventumassa kapeaksi ammattisivistykseksi. Hän viittasi kansainväliseen kehitykseen joillakin tieteenaloilla. Sen tuloksena ”ulkomailla jo kuuluu olevan paljon sellaisten nurkkain spesialisteja, jotka eivät paljon muusta senkään tieteen alasta tiedä juuri enempää kuin koulupoika. Kehityssuunta johtui kirjoittajan mielestä kapitalismista, joka lisäsi ammattityön kysyntää.
Pikku-uutinen kertoi Karl Fazerin ilmoittaneen kiertokirjeellä, että välillä sokeripulan vuoksi keskeytynyt ”halvempihintaisten” karamellien valmistus oli taas alkanut. Osuusliike Elanto avasi puolestaan 24. tammikuuta sekatavarakaupan ja leipä- ja maitomyymälän Vallilaan. Sekatavarakauppa oli liikkeen kymmenes. Leipä- ja maitomyymälöitä Elannolla oli jo 63.
Työmies julkaisi muiden lehtien tapaan runsaasti myös erilaisia yleishyödyllisiä kirjoituksia. Tammikuun 23. päivä neuvoja saivat talvitehtäviinsä mehiläishoitajat, joiden tärkein tehtävä oli varmistaa, että talvehtivat mehiläiset saavat riittävästi ilmaa. Talvella oli myös aikaa kunnostaa kesällä tarvittavia välineitä.
Kuvien määrä lisääntyi lehdessä ja 23. tammikuuta se julkaisi esimerkiksi otoksen Alpeilta: ”Sveitsiläisiä alppijääkäreitä kulkemassa suksilla vartiopaikkaansa rajalla. Hiihtävillä miehillä on kuularuisku kuljetettavanansa.” Toinen kuva esitti tulipalon viikkoa aikaisemmin tuhoamaa Bergenin kaupungin keskustaa Norjassa. Työmiehen mukaan jättiläistulipalossa oli tuhoutunut kolmasosa kaupungista. Silti vain kolmen ihmisen kuolemasta oli varmuudella saatu tieto. Arviot kodittomaksi jääneiden määrästä vaihtelivat 3 000 ja 29 000 välillä. Onnettomuudesta kärsineitä oli joka tapauksessa sijoitettu hätämajoitukseen kouluihin ja kirkkoihin.
Työmiehen ilme muuttui vuoden 1916 alussa. Lehti alkoi julkaista etusivullaan uutisia ilmoitusten sijaan. Työmiehen levikki oli ennen näkemättömässä kasvussa ja maan suurimmaksi noussut lehti saattoi ilmoittaa painoksensa olevan jo 40 000. Lehden kuukausitilaus maksoi markan (2,32 euroa). Työmiehet saivat tuntipalkkaa keskimäärin 80 penniä. Levikin kasvun ansiosta lehti sai myös uusia ilmoittajia.
Säätyvaltiopäivien aikaisen porvarissäädyn edustajina toimineet kokoontuivat 22. tammikuuta 1916 Säätytalolle juhlimaan 300 vuotta aiemmin järjestettyjen Helsingin maapäivien muistoa. Uusi Suometar käytti seuraavana päivänä juhlallisuuksista raportointiin lähes kaksi sivua. Ruotsin kuninkaan vierailun ja Vanhassakaupungissa pidettyjen maapäivien muiston juhlinta oli selvä kannanotto venäläistämistoimia vastaan.
Kuningas Kustaa II Aadolf avasi maapäivät 22.1.1616. Kyseessä oli ainoa kerta, kun Ruotsin hallitsija osallistui Suomessa pidetyille maapäiville. Suomessa järjestettiin Helsingin lisäksi maapäivät Ruotsin vallan aikana vain 1676 Turussa.
Juhla kokosi Helsinkiin suuren määrän arvovieraita. Vuonna 1916 elossa oli vielä 151 porvarissäätyyn kuulunutta valtiopäivämiestä, joista paikalla oli 82. Heistä 33 oli saapunut tilaisuuteen Helsingin ulkopuolelta. Juhlaan osallistuivat muun muassa pankinjohtaja Juhani Arajärvi, tohtori Heikki Renvall, senaattori Otto Stenroth ja senaattori K. J. Ståhlberg. Vanhin läsnäolijoista oli 1836 syntynyt vuorineuvos Edvard Bergroth.
Sosiaalidemokraattien ryhmähuoneeksi eduskuntauudistuksen jälkeen muuttunut porvarissäädyn istuntosali oli palautettu juhlan ajaksi vanhaan asuunsa. Juhla alkoi A. Apostolin soittokunnan säestyksellä veisatulla valtiopäivävirrellä 487 ”Suo Herra rauhanruhtinas”. (Vuoden 1938 virsikirjassa sen numero on 570. Virsi ei sisälly vuoden 1986 virsikirjaan. – JK) Vanhin elossa ollut porvarissäädyn puhemies, pankinjohtaja Felix Heikel piti tervehdyspuheen, jossa hän käsitteli säätyvaltiopäivien merkitystä ja Suomen poliittisia oloja 1900-luvun alussa enemmän kuin Kustaa II Aadolfin vierailua.
”Synkät varjot kyllä peittivät maamme vuosisadan vaihteessa ja synkensivät säätyjen yhdessäolon. Mutta tänäkin raskaana aikana koettelumuksineen ja suruineen säilyi meissä kaunis usko vapauden, oikeuden ja totuuden voittoon. Ja toivomme ei joutunut häpeään. Säätyjen viime kokouksen aikana paistoi kevätaurinko maallemme ja leppoisat tuulet puhalsivat. Ikävä kyllä tätä kevättä ei kumminkaan seurannut kesä. Se muuttui äkkiä synkäksi syksyksi ja kylmäksi talveksi.
Sitä seuraavat vuodet ovat olleet täynnä vastoinkäymisiä ja murheita. Ilo on harvoin vieraillut tämän maan poliittisesti valveutuneilla henkilöillä. Ja nykyään suurvaltojen rajussa taistelussa maailman valtiudesta ja sitä seuranneessa sorrossa näyttää asema kuin milloinkaan ennen.
Älkäämme kumminkaan olko toivottomia tulevaisuudesta. Suomen kansa on tottunut vastoinkäymisiin ja koviin aikoihin. 16-sataluvun alkupuoliskon pitkäaikainen sota, isoviha ja myöhemmät sota- ja sortoajanjaksot eivät ole taivuttaneet eivätkä kukistaneet meitä. Nykyistenkin ankarain aikain yli on meidän elettävä murtumattomina saavuttaen suurempaa poliittista kokemusta ja viisautta.
Kansa, joka on vakaasti päättänyt elää, se elää eikä kuole. Näin opettaa meille historia ja oma kokemuksemme.”
Kuningas loi oikeusvaltion pohjan
Professori Carl von Bonsdorff piti esitelmän maapäivistä. Hän toi esille Ruotsin valtakunnassa vallinneen periaatteen, jonka mukaan kuninkaan ja kansan oli ratkaistava yhdessä valtakunnan tärkeimmät kysymykset. Von Bonsdorffin esitelmän jälkeen kajahti 30-vuotisen sodan marssi. Professori E. G. Palmén tarkasteli valtiopäivien lisäksi Kustaa II Aadolfin hallituskauden perintöä ja sen 1900-luvun alun Suomeen ulottuvia vaikutuksia. Palmén luki kuninkaan ansioksi ensinnäkin oikeudenkäytön saattamisen vakaalle pohjalle. Lisäksi hänen aikanaan luotiin tehokas keskushallinto ja pysyviin lääneihin perustuva alueellinen hallinto:
”Mutta ei yksikään Ruotsi-Suomen kuninkaista ole pysyvämmin painanut persoonallista leimaansa kehitykseen kuin se hallitsija, joka tänään kolmesataa vuotta sitten tervehti Suomen kansan silloisessa Helsingissä tapahtuviin neuvotteluihin kokoontuneita edustajia. Ja siinä mitä Kustaa Adolf on rauhantöissä luonut onkin paras osa hänen vastaisille sukupolville jättämäänsä perintöä. Nämä rauhan voitot merkitsevät enemmän kuin ne taistelut, jotka saivat miljoonien sydämet milloin levottomasta odotuksesta vavahtelemaan, milloin riemusta sykkimään.”
Juhlapäivälliset Pörssiravintolassa
Juhlan jälkeen porvarissäädyn edustajat siirtyivät juhlapäivälliselle Pörssiravintolaan, joka oli koristeltu palmuilla ja tulppaaneilla sekä peräseinällä olevilla lipuilla. Porvarissäädyn puhemiehenä toiminut senaattori Hugo Lilius toivotti vieraat tervetulleeksi ruotsiksi ja suomeksi. Toivotuksen jälkeen ohjelmassa oli Savolaisen laulu.
Pankinjohtaja L. von Pfaler arvioi ruotsiksi pitämässään puheessaan säätyvaltiopäivien aikakautta. Hän uskoi, että ”tulevaisuuden historioitsijat mielellään viivähtävät tässä (säätyvaltiopäivien -JK) ajanjaksossa, tässä niin vaihtelevassa, tässä niin tapauksista rikkaassa, niin lupauksista ja odotuksista, niin voimakkaasta kehityksestä rikkaassa ajankohdassa, mutta joka samalla oli täynnä pettyneitä toiveita ja tuskaa täynnä olevaa todellisuutta”. Von Pfalerin mielestä säätyvaltiopäivät kykenivät toimimaan kansan toiveiden ja tarpeiden tulkkina, vaikka valistuneet aikalaiset jo 1860-luvulla uutta valtiopäiväjärjestystä laatiessaan näkivät säätypohjaisen kansanedustuslaitoksen olevan vanhentunut.
Illallisilla puhui myös K. J. Ståhlberg, jonka puhetta Uusi Suometar ei selostanut. Sen päätyttyä kaikuivat lehden mukaan innostuneet eläköön-huudot ja kajahti Maamme-laulu. Senaattori Theodor Wegeliuksen porvarissäädyn pitkäaikaisen valtiopäivämiehen Joachim Kurténin muistolle lausumien sanojen ja entisille porvarissäädyn puhemiehille osoittaman tervehdyksen jälkeen soi Vaasan marssi. Päivällisten päätössanat lausunut pankinjohtaja Emil Schybergson ehdotti, että vieraat lähettäisivät tervehdyksen ”uuden eduskunnan huomatuimmalle henkilölle, asessori Svinhufvudille, minkä läsnäolijat vastaanottivat hyvä-huudoin”.
Professori Grotenfeltin esitelmä
Suomen Historiallinen Seura järjesti Helsingin maapäivien muistoksi esitelmätilaisuuden, jossa professori Kustavi Grotenfelt tarkasteli säätyjen kokoontumisen historiallista merkitystä. Grotenfeltin mukaan ”nuori ja selvänäköinen” Kustaa II Aadolf ymmärsi, että koko kansa oli saatava tukemaan Ruotsin sotaponnistuksia Venäjää ja Puolaa vastaan. Kuningas kutsui Suomen säätyjen edustajat Helsinkiin, jonne hän saapui 19. tammikuuta 1616 ja avasi kolme päivää myöhemmin maapäivät.
Grotenfelt lainasi laajasti hallitsijan itsensä kirjoittamaan puhetta, jossa tämä kertoi haluavansa oppia tuntemaan ”tämän maan tilaa ja Teidän kaikkien asemaa ja oloja, jotta voisin ajoissa kaikkien Teidän onneksi niin sovittaa ja järjestää, niin että Te minun hallitessanne saisitte (mikäli näinä vaikeina aikoina mahdollista on) nauttia lakia ja laillisia oloja”; ja jotta minä itse, siten kuin Jumalan minulle uskoma toimeni vaatii, voisin kuulla Teidän valituksiani ja toivomuksiani ja siihen sitten parannusta hankkia”.
Kuningas käsitteli puheessaan myös Ruotsin kruunua tavoitelleen Puolan kuninkaan Sigismundin asemaa. Kustaa II Aadolfin mukaan Sigismund oli rikkonut ”valtakunnan perussääntöä” vastaan ja ”synnyttänyt kansalaissodan”. Sotaponnisteluilleen tukea tarvinnut kuningas esitti säätyjen vastattavaksi kolme kysymystä, joiden sisältö oli Grotenfeltin mukaan seuraava:
miten valtakunta voitaisiin suojella Sigismundin vehkeiltä (ja miten voitaisiin järjestää valtakunnan puolustus venäläisten hyökkäyksiä vastaan? - Sensuuri poisti kysymyksen loppuosan lehdestä - JK)
että säädyt myöntäisivät ylimääräisen sotaveron, n. s. maaretkenveron,
sama kyydintekojärjestys hyväksyttäisiin Suomessa voimassaolevaksi, kuin edellisenä vuonna oli hyväksytty valtiopäivillä Ruotsissa.
Säädyt vastasivat 2.2.1616 myöntävästi kuninkaan kysymyksiin. Ne uudistivat samalla kuninkaalle antamansa uskollisuudenvakuutuksen. Myös Grotenfelt arvioi Kustaa II Aadolfin vaikuttaneen Suomen kehitykseen myönteisesti. Hän rinnasti kuninkaan kahteen Venäjän keisariin – Aleksanteri I:een ja Aleksanteri II:een, jotka hallitsijoina osallistuivat valtiopäivien avajaisiin Suomessa:
”Onko se vain sattumaa, että nämä kolme hallitsijaa, Kustavi II Aadolf, Aleksanteri I ja Aleksanteri II ovat enimmin vaikuttaneet Suomen olojen kohottamiseksi ja tulleet enimmin kansanomaisiksi? Ei suinkaan, juuri heidän persoonallinen suhtautumisensa teki heidät kansalle rakkaiksi ja se taas johtui heidän syvästä käsityksestään hallitsijan asemasta hänen alamaisiinsa nähden.”
Grotenfelt piti valitettavana, ettei Helsingissä ollut yhtään Kustaa II Aadolfin kunniaksi nimettyä aukiota, katua tai puistoa. Sensuuri poisti hänen tekstistään kohtia, joissa esitettiin venäläiset hyökkääjinä. Valtioneuvos J. R. Danielsson-Kalmari piti tilaisuudessa Porvoon valtiopäivien valmisteluja käsitelleen esitelmän.
Montenegron lyhyt itsenäisyys päättyi
Maailmansodan 78:nnen viikon tärkeimpänä tapahtumaksi Uusi Suometar luonnehti Montenegron valtausta. Maan silloinen pääkaupunki Cetinje kukistui taisteluitta sen jälkeen kun itävaltalaiset joukot olivat edenneet kaupungin vieressä sijaitsevan Lovčen-vuoren rinteille. Itävaltalaisten hyökkäys kohdistui eri ilmansuunnista koko maahan ja johti vuonna 1878 itsenäistyneen Montenegron kukistumiseen.
Montenegron kuningas Nikola ja maan hallitus pakenivat Uuden Suomettaren mukaan Pohjois-Albaniaan Skutarin kaupunkiin, johon myös maanpakoon joutunut Serbian hallitus oli asettunut. Itävaltalaisten kaupunkiin lähettämä neuvottelija kehotti molempia hallituksia antautumaan. Serbialaiset kieltäytyivät jyrkästi ja jatkoivat pakoaan Korfulle. Montenegrolaiset olivat Uuden Suomettaren saamien tietojen mukaan suostuneet neuvotteluihin:
”Näiden ehdoksi olivat voittajat asettaneet Montenegron armeijan aseistariisumisen ja antautumisen, vieläpä senkin, että koko Montenegron miespuolisen väestön oli luovutettava nekin perintöaseensa, joita siellä maan tavan mukaan joka mies kantaa, ja siirryttävä itävaltalaisten vartioimana, sodan ajaksi maansa ulkopuolelle voittajan määräämälle alueelle. Ainoastaan naiset saisivat jäädä paikoilleen. Näistä ankarista ehdoista huolimatta on ilmoitettu Montenegron kuninkaan ja hallituksen suostuneen rauhanneuvotteluihin ja tiedettiin jo armeijan antautumisen ja aseistariisumisen alkaneen, vieläpä itsensä kuninkaan jättäneen miekkansa itävaltalaisten ylipäällikölle kenraali v. Koewessille.
Oudoksuen kysyttiin mitä kannatti enään rauhanneuvotteluihin ryhtyä, kun näin täydellisen antautumisen jälkeen oltiin kuitenkin kokonaan voittajan armojen varassa. Siihen vastattiin, että nimenomaan Montenegrolle oli tarjottu rauhantekoon suostumisesta suuria etuja. Se saisi pysyä itsenäisenä valtiona, jonka vaurastumista keskusvallat kaiken tavoin edistämään samalla kun sen alueita tuntuvasti laajennettaisiin: koko vanha Serbia ja osa Pohjois-Albaniaa, nimenomaan Skutari ympäristöineen yhdistettäisiin Montenegroon, joka puolestaan luovuttaisi Itävallalle ainoastaan Lovstshen-vuoren. Tosin Lovtshen-vuori on Itävallalle verrattoman tärkeä, se kun vallitsee Adrianmeren itärannikon parasta satamapaikkaa Cattaron lahtea, johon Itävalta jo aikoja (sitten –JK) olisi sotasatamansa rakentanut, ellei Lovtshen olisi ollut Montenegron hallussa.”
Myöhemmin tulleet huhut kertoivat kuninkaan sittenkin kieltäytyneen luovuttamasta miekkaansa ja valmistauvan jatkamaan taistelua Pohjois-Albaniassa. Uuden Suomettaren yhteenveto tilanteesta oli lakoninen:
”Se tosiasia ei muuttuisi, että Montenegro on valloitettu ja siten (on) kolmas pikkuvaltio saanut kokea mitä pienille saattaa merkitä väliinmeno suurten kamppailuun.
Montenegron sota on lopussa, ja vaikkapa rauhakeskustelut raukeaisivatkin, voi täst’edes tulla kysymykseen vain joidenkin vähäisten montenegrolaisten osastojen – samoin kuin serbialaistenkin – osanotto mahdollisesti alkavaan Italian sotaan Albaniassa.”
Kommentti: Maapäivien muiston kunnioittamisen voi tulkita vastalauseeksi Nikolai II:n päätökselle olla kutsumatta eduskuntaa koolle vuoden 1914 valtiopäivien jälkeen ja koko venäläistämispolitiikalle. Suoraan tätä ei voitu puheissa sanoa. Suomessa kunnioitetun kuninkaan ylenpalttinen ylistys ja hänen tekemiensä uudistusten esittely loivat itsessään vastakohdan suhteessa Venäjän valtakunnan harjoittamaan politiikkaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana oli esimerkiksi määrätty lisäveroja eduskunnan mielipidettä kysymättä ja siirretty tuomiovaltaa hallintoviranomaisille.
Montenegron itsenäisyyttä ei palautettu maailmansodan päätyttyä. Siitä tuli osa kokonaan uutta Jugoslavian valtiota. Kuningas Nikola pakeni Italian kautta Ranskaan, johon pakolaishallitus asettui. Häntä ei päästetty palaamaan Montenegroon maailmansodan päätyttyä. Yhtenä perusteena olivat kuninkaan erillisrauhasta käymät neuvottelut.
Työmies 9.12.1915: ”Sibeliuksen 50-vuotispäiviä viettivät herrasihmiset eilen koko päivän.”
Työmies kertoi 9.12.1915 lyhyesti yhdellä palstalla Jean Sibeliuksen 50-vuotisjuhlista. Lehti mainitsi uutisessaan aamupäivällä Uudella ylioppilastalolla pidetyn orkesteriharjoituksen, jossa säveltäjää tervehtivät Laulumiehet. Yhdeltä Sibelius osallistui Vanhalla ylioppilastalolla Hämäläis-Osakunnan, Eteläsuomalaisen osakunnan, Suomen Laulun ja Ylioppilaskunnan Laulajien järjestämään juhlaan.
Illalla oli vuorossa juhlakonsertti, jossa ”rajotettu määrä hienoa ja hienosti puettua väkeä” kuuli viidennen sinfonian, Aallotar-sävelrunon ja muita Sibeliuksen teoksia. Juhlinta jatkui ”Pörssitalon kapakassa”, joissa kuultiin lukuisia puheita.
Työmies mainitsi säveltäjän ottaneen vastaan päivän mittaan runsaasti erilaisia lähetystöjä ja saaneen ”suuret määrät erilaisia kukkalaitteita, yhteensä kai hevoskuormia”. Lisäksi Helsingissä ja eri puolilla Suomea järjestettiin juhlatilaisuuksia, joita lehden mukaan yhdisti yksi piirre:
”Juhlat on yleensä niin järjestetyt, että niihin ottavat osaa vain herraskaiset. Itse Suomen kansa teki tuona juhlapäivänä kovaa työtä.”
Työmies julkaisi kenraalikuvernööri Seynin 4.12.1915 antaman ”Pakollisen määräyksen joka koskee edesvastuuta levottomuuden kylvämisestä ynnä Hallituksen, hallituselimien, armeijan ja laivaston loukkaamisesta”. Se kiristi sotatilamääräyksiä ja antoi läänien kuvernööreille mahdollisuuden rangaista muun muassa vastarintaan kehottavien tai venäläistä hallintoa loukkaavien painotuotteiden julkaisijoita ja levittäjiä kolmen kuukauden vankeusrangaistuksella tai 8 000 markan sakolla. (Sama määräys ilmestyi Uudessa Suomettaressa.)
Ensimmäisen maailmansodan sotarintamilta Työmies julkaisi lähes sivun verran uutisia, vaikka tilanne oli melko vakaa. Kaksi itävaltalaista lentokonetta oli pommittanut 5. joulukuuta Montenegron tulloista pääkaupunkia Cetinjeä. Koneet pudottivat kahdeksan pommia, joista aiheuttivat kuitenkin vain pieniä vahinkoja. Yksi pommeista putosi Ison-Britannian lähetystön verkkopallokentälle ja toinen Ranskan lähetystön puutarhaan. Ranskan lähetystöstä rikkoutui ikkunaruutua. Kuningas Nikolai kävi pommituksen jälkeen tapaamassa Ison-Britannian ja Ranskan lähettiläitä.
Turun seudulla oli vireillä useita osuuskauppojen perustamishankkeita. Salossa alkoi lokakuussa 1915 toimia osuuskauppa. Sen edeltäjän toiminta oli päättynyt kuutisen vuotta aiemmin. Salon osuuskauppaan liittyi alkuvaiheessa noin 150 jäsentä. Somerolla, Mynämäellä ja Kiskossa oli myös vireillä osuuskaupan perustaminen.
Suomalainen luistinrata Kaisaniemenlahdella oli Työmiehen mukaan rakenteilla, ”eikä kestäne enää monta päivää kun luistelun harrastajat saavat pistäytyä itseään mieliurheilullaan virkistämään”. Lehti valitti, että kalliiden pilettien vuoksi kaikkien ei ollut mahdollista mennä luistelemaan.
Työmiehen etusivulla oli Väinö Tannerin asianajotoimiston ilmoitus – omistajana oli lainopin kandidaatti Väinö Hakkila. Tanner oli siirtynyt 1915 Osuusliike Elannon toimitusjohtajaksi. Uudella ylioppilastalolla sijainnut toimisto teki reklaamia myös Uudessa Suomettaressa.
Uusi Suometar 8.12.1915 ja 9.12: ”Koko kansa juhlii säveltäjämestariaan”
Jean Sibeliuksen 50-vuotisjuhlinta joulukuussa vahvisti entisestään hänen asemaansa suomalaisen kulttuurin suurmiehenä. Kulttuurihenkilön juhlinta antoi mahdollisuuden tuoda esille kansallismielisiä ajatuksia, joiden ilmaiseminen olisi ollut muutoin mahdotonta. Kaksikielistä Sibeliusta juhlittiin molemmilla kielillä.
Uusi Suometar antoi Jean Sibeliuksen 50-vuotispäivänä 8.12.1915 säveltäjää käsitteleville teksteille palstatilaa noin kaksi sivua. Sibeliuksen merkitystä ja sävellystyötä esitteli kokonaisen sivun verran lehden musiikkikriitikko, säveltäjä Evert Katila.
Syntymäpäiväsankaria käsitelleen Katilan yli puolissivuisen artikkelin yhteydessä ilmestyi suurikokoinen kuva säveltäjästä. Kuvaa ympäröivät köynnökseen kirjatut Sibeliuksen teosten nimet. Kauttaaltaan ylistävän tekstin mukaan Sibelius ”oli herättänyt uinuvasta luonnontilasta heimomme sävelhengen, luonut suomalaisen säveltaiteen ja nero(ude)llaan kehittänyt ja nostanut sen kukoistukseensa.”
Samalla sivulla Katila kirjoitti erikseen Sibeliuksen sinfonioista. Hänen mielestään Sibelius ei ollut vielä laajasta kansainvälisestä huomiostaan huolimatta saavuttanut ansaitsemaansa arvostusta. Osasyynä oli tuotannon ainutlaatuinen nerous, jonka ymmärtäminen vaati enemmän kuin tavanomaisten sävellysten:
”…Sibeliuksen sinfoniat ovat laadultaan siksi mullistavia, usein suoranainen vastalause tavallista makua ja muotia vastaan, että ne sinänsä vaativat aikaa, ymmärtäviä tulkitsijoita ja maa-alan valmistamista voidaksensa tulla eläväksi voimaksi maassa.”
Otsikolla ”Janne” Uusi Suometar julkaisi käännöksen Veckans Krönika -lehdessä ilmestyneistä Sibeliuksen lapsuudenystävän Walter von Konowin muisteluksista. von Konow maalaili kuvan luonnosta kiinnostuneesta taiteellisesta pojasta.
Syntymäpäiväjuhlallisuuksista Uusi Suometar kertoi 9.12.1915 runsaalla kahdella sivulla. Sibelius sai juhlapäivänään lähes 15 000 suomalaisen allekirjoittaman kansalaisadressin, jonka tekstin luki suomeksi säveltäjä Toivo Kuula ja ruotsiksi tohtori Gösta Enckell. Adressin oli piirtänyt pergamentille taiteilija Eric Ehrström, joka oli suunnitellut sille myös säilytysarkun. Adressiteksti korosti Sibeliuksen neroutta:
”Ilolla ja ylpeydellä olemme me, Teidän kansalaisenne, nähneet, miten Teidän suomalaisesta sävelestä lähtenyt taiteenne on askel askeleelta uusia aloja valloittaen jo nyt taannut nerokkaalle mestarilleen eittämättömän maailmanmaineen. Niin ei ole kukaan ennen saattanut kuuluksi Suomen nimeä. Niin ei vielä kukaan ole voinut herättää suuren sivistysmaailman myötätunteita pientä maatamme kohtaan.”
Sama teema toistui syntymäpäivän aikana pidetyissä puheissa Vanhalla ylioppilastalolla ja juhlaillallisilla. Tohtori Oskari Mantere vetosi Vanhalla ylioppilastalolla pitämässään puheessa arvioon, joka Sibeliuksesta oli esitetty, kun Yalen yliopisto kutsui säveltäjän kunniatohtorikseen:
”Teidän on onnistunut tehdä suomalaiskansallisesta säveltaiteesta eurooppalainen säveltaide. ’Mitä Wagner teki saksalaisesta tarustosta, sen on Sibelius tehnyt omalla tavallaan suomalaisista kansanrunoista, jotka ovat koottuna Suomen kansalliseepokseen. Hän on kääntänyt Kalevalan musiikin yleismaailmalliseen kieleen, joka on merkillinen laajuudessaan ja hivelevä syvällisessä persoonallisuudessaan.’ Näin lausuttiin puheessa, jolla juhlavieraamme esiteltiin Yale-yliopiston kunniatohtoriksi.”
Yksi loppuvuoden 1915 suurista uutisaiheista oli Venäjän duuman istunnon lykkäytyminen Nikolai II määräyksestä. Venäläislehtien tietojen pohjalta Uusi Suometar kertoi duuman kokoontumisen lykkääntymisestä. tapahtuma herätti Venäjällä keskustelua ja peiteltyä arvostelua keisaria kohtaan. Novoje Vremja toivoi duuman pääsevän koolle pian:
”Joka tapauksessa odotamme, että eduskunnan kokoontumisen lykkääminen tulee hyvin lyhytaikaiseksi. Se näyttää useiden mielestä joltakin ratkaisemattomalta selkkaukselta hallituksen ja eduskunnan välillä ja vihollistemme maassa sitä epäilemättä selitetään Venäjän sisäisen rauhan rikkomiseksi, vaikkei se sitä, Jumalan kiitos, ole. Venäläinen yhteiskunta, joka on täysin todistanut valtiollisen kypsyytensä, ilmaisee nykyään päinvastoin, että se selvästi pyrkii välttämään kaikkea, mikä aiheuttaa sisäistä taistelua ja sekasortoa. Tulee enemmän uskoa venäläisen yhteiskunnan valtiollisen terveeseen henkeen. Isänmaalerilisuudellaan ja syvästi harkitulla suhtautumisellaan sotaan on ansainnut tämän luottamuksen.”
Pietarissa kokoontunut monarkistikongressi ilmaisi tukensa itsevaltiaalle. Kongressi arvosteli jyrkin sanoin duuman maltillisten sekä uudistusmielisten jäsenten muodostamaa liittoumaa, joka oli esittänyt muun muassa venäläistämisestä luopumista Suomessa ja Ukrainan kansallisuusliikkeen kohdistuneiden tukahduttamistoimien lopettamista. Jyrkän linjan monarkistien mielestä kaikki ponnistukset oli suunnattava sodan voittamiseen ja valtakunnan yhtenäisyyden turvaamiseen. Monarkistikongressi piti duuman istunnon lykkäämistä oikeana toimena.
Pikku-uutisissaan Uusi Suometar kertoi 9.12. muun muassa lisääntyneestä sokerin salakuljetuksesta Venäjältä Salmin kihlakuntaan. Sokerikauppa korvasi alkoholin salakuljetuksen, joka oli tyrehtynyt sen jälkeen, kun alkoholiliikkeet oli suljettu Venäjällä. Lehti kirjoitti myös Isonkyrön kunnanvaltuuston luovuttaneen urheiluseura Kyrön-Voimalle ”sen vapaasti ja vuokratta käytettäväksi Ylipään nuorisoseuran talon lähellä olevan metsän ympäröimän vainion”. Kentällä oli pidetty joitakin vuosia aiemmin Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurojen kesäjuhlat.
Kansallisteatteri valmistautui vierailunäytäntöön Pietarin Komedia-teatterissa, jossa 21. joulukuuta 1915 oli ohjelmassa virolaisen Eduard Vilden näytelmä ”Vihtahousu”. Näytelmä oli Uuden Suomettaren mukaan saavuttanut Helsingissä suuren menestyksen. Helsingissä sai puolestaan ensi-iltansa Bernard Shaw’n ”Fannyn ensimmäinen näytelmä”.
Meri Helsingin edustalla oli jäässä joulukuun alussa. Jäätä oli Siltavuorenrannassa 17, Pohjoissatamassa 10 ja Merisatamassa 15 senttiä. Eteläsatamassa ja Hietalahdessa jää oli murrettu. Uuden Suomettaren sääennuste oli lyhykäinen:
”Todennäköinen sää tänään. Pilvistä ja edelleen lumisateita, etupäässä idänpuoleisia tuulia ja lievää pakkasta taikka lauhaa.”
Kuljetuskaluston puute haittaa viljantuontia Venäjältä. Suomalaisen voin kysyntä Pietarissa kasvussa. Suurlakon 1905 aikaan Helsingissä liehui leijonalippu.
Ensimmäisen maailmansodan elintarvikepulan ensimmäiset merkit vahvistuivat syksyllä 1915. Leipomoiden ja sokerileipomoiden omistajat kokoontuivat Pörssisaliin pohtimaan, miten uhkaava jauho- ja sokeripula olisi vältettävissä. Ainoa keino oli viljan- ja sokerintuonti Venäjältä, jossa elintarvikkeita oli riittävästi, mutta kuljetuskalustoa oli käytössä liian vähän.
Voinvienti Englantiin oli Uuden Suomettaren mukaan vähentynyt, mutta kasvanut Venäjän kysyntä nosti voinhintaa myös Suomessa. Pietariin oli vaikea saada voita kuljetusvaikeuksien vuoksi Siperiasta, ja Baltian tuotanto oli laskenut karjakannan pienentymisen vuoksi. Venäjän imu uhkasi korottaa voinhinnat suomalaiskuluttajille liian korkeiksi. Uuden Suomettaren mielestä vientiä Venäjälle oli syytä ryhtyä sääntelemään, jotta kotimaisten kuluttajien tarpeet voitaisiin turvata kohtuullisin hinnoin.
Helsingissä alkoi marraskuun alussa kunnallinen halkojenmyynti vähävaraisille. Kaupungin halkokomitea jakoi halkokortteja, joilla sai ostaa edullisesti polttopuita. Sata kiloa halkoja maksoi 2,50 markkaa.
Uusi Suometar julkaisi myös suurlakkomuistelmia syksyltä 1905. Nimimerkki ”J. V. M.” kertoi, miten punaiset leijonaliput nousivat ensimmäisenä lakkopäivänä salkoon rautatieasemalla ja Ateneumissa sekä hiukan myöhemmin senaatintalon, yliopiston ja raatihuoneen katoille. Liputus jatkui suurlakon päättymiseen saakka.
Savolainen ja Karjalainen osakunta viettivät kekrin aattoiltana talakkunajuhlaansa Uudella ylioppilastalolla, jonne oli tullut seuraamaan huumoripitoista ohjelmaa noin 250 osakuntien entistä ja nykyistä jäsentä. Ohjelmaan sisältyi myös Venäjän hallituksen virallisen äänenkannattajaa Finljandskaja Gazetaa pilkannut ohjelmanumero, joka mainittiin Uudessa Suomettaressa kiertoilmauksin: ”muunnos uudenaikaisesta rotationikoneesta sai osakseen myrskyisät suosionosoitukset”.
Numerossa esiintyi muun muassa Valter Aschan, joka pian tämän jälkeen lähti jääkärikoulutukseen Saksaan. Illan aikana juhlavieraat herkuttelivat ”paitsi oivallisilla Savon muikuilla, kirkkorieskoilla, kalakukolla ja piimällä, myöskin karjalaisilla piirakoilla, joita nuoret emännät notkeasti ja herkeämättä kantoivat pöytään”.
Työmiehen uutisen pohjalta Uusi Suometar kertoi Siperiassa Jeniseiskin piirissä karkotettuna olleen työmies Adolf Taimin palanneen Suomeen. Vuonna 1912 pidätetyn Taimin karkotusaika oli neljä vuotta, mutta tuomio lyheni armahdusmanifestin perusteella vuodella. Hän oli 1917–1918 yksi keskeisimmistä Venäjän bolsevikkien ja Suomen vallankumouksellisten sosiaalidemokraattien yhdysmiehistä. Taimi toimi 1918 kansanvaltuuskunnan sisäasiainvaltuutettuna.
Suomesta lähti 1915–1916 mittava määrä suksia Venäjän valtiolle. Uusi Suometar julkaisi kotiteollisuusasiamies Lauri Mäkisen kirjeen, jossa hän ilmoitti suksia otettavan vastaan marraskuussa ”rajattomasti”. Suksitehtaiden lisäksi kruunu osti käsityöläisten valmistamia suksia, joiden hankinnan järjestämiseen osallistuivat kotiteollisuusyhdistykset.
Uusi Suometar kertoi lyhyesti myös Tallinnan evakuointisuunnitelmista. Ainakin osalle kaupungin väestöstä oli etsitty sijoituspaikkoja Vjatkan ja Novgorodin kuvernementeista. Tarton yliopiston omaisuutta oli lähetetty autosaattueena Nišhni Novgorodiin, jonka hallinto ei kuitenkaan ollut halukas ottamaan yliopistoa vastaan. Yliopiston omaisuus purettiin väliaikaisiin varastoihin.
Uusi Suometar julkaisi myös harvinaisen uutiskuvan Porthaninkadulla sattuneesta tulipalosta, jossa tuhoutui Tohmajärvi Oy:n omistama puutalo. Rakennuksessa oli toistakymmentä työväenasuntoa. Pikku-uutinen kertoi, että Juopuneen autonohjaajan matka Helsingistä Porvooseen loppui jo ennen Vanhaakaupunkia:
”Vaunu pysähtyi nimittäin keskelle tietä ja kun matkustajat tutkivat syytä seisahdukseen, että kuljettaja oli nukahtanut toimessaan. Järeä-äänisen merkinantotorven toitotukset olivat aluksi turhia herättämisyrityksiä. Vihdoin kuljettaja kuitenkin heräsi ja alkoi ohjata vaunua. Tienreunasta toiseen vaappui vaunu, kunnes töksähti kivipylvääseen Vanhankapungin poliisiaseman edustalla, missä se lopulta luiskahti ojaan. Siitä oli humalaiselle ajurille lyhyt matka putkaan. Vaunu vioittui pahoin ja matkailijat saivat turvautua toiseen autoon.”
”Patenttiperustuslaillinen” hyökkäys eduskuntaa vastaan. Elintarvikkeiden hinnat nousevat – syynä kuljetusvaikeudet ja keinottelu.
Työmies siteerasi laajasti 4.11.1915 Karjala-lehden suurlakon perintöä käsitellyttä kirjoitusta. Karjala-lehden mielestä siirtyminen säätyvaltiopäivistä yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittuun eduskuntaan ei ollut onnistunut täysin kivuttomasti:
”Suuret kansalaisryhmät eivät ole olleet tarpeeksi kehittyneitä tarkoituksenmukaisella tavalla käyttämään valtiollista äänivaltaansa. Sen johdosta on eduskuntaan päässyt kerääntymään melkoinen joukko parlamentaarisessa katsannossa vajaamittaista väkeä (…)”.
Karjalan mielestä tämä oli vähentänyt kansanedustajien arvostusta, joka paljon alhaisempi kuin aikoinaan valtiopäivämiesten. ”Kansallislakon” (Suurlako) saavutuksia olivat lehden mukaan mielestä himmentäneet myös eduskunnassa esitetyt kohtuuttomat vaatimukset.
Työmies ruoti kärkevästi ”patenttiperustuslaillisen” Karjalan kirjoitusta, ja korosti työväenliikkeen merkitystä eduskuntauudistuksen toteutumisessa. ”Herrat” olivat myöntyneet siihen lehden tulkinnan mukaan pakon edessä, eivät hyvää hyvyyttään, kuten Karjala-lehti antoi ymmärtää:
”Suomen säädythän eivät ”luopuessaan” osottaneet erityistä viisautta eikä tyhmyyttä. Ne tekivät vaan sen mitä ne eivät voineet olla tekemättä. Olihan jo suurlakon päivinä herrat saatu sidotuksi lupauksilla, joita eivät voineet kevääseen mennessä rikkoa. Sen vain tekivät, että myönsivät mahdollisimman vähän, kuten muuten tekevät aina etuoikeuksistaan pakolla luopuvat – ja mitään muuta etuoikeuksista luopumisen muotoa historia ei tunne.”
Elintarvikekysymys täytti huomattavan osan Työmiehen sivuista myös marraskuun alussa. Lehden mukaan hintojen nousua ei voinut selittää palkkatason nousulla, vaan syynä oli ”kuljetusvaikeuksista ja kilpailun puutteesta johtuva tarjonnan supistuminen ja kysynnän kiihtyminen sekä myytäviä tavaroita omistavien kasvava halu käyttää tilaisuutta hyväkseen puristamalla ja keinottelemalla itselleen ylimääräistä voittoa”.
Suomen Tietotoimiston välittämä Novoje Vremjassa ilmestynyt uutinen kertoi, että sodassa vammautuneiden vankien vaihto Venäjän ja sen vihollisten Saksan ja Itävallan välillä oli alkanut uudelleen kuukauden tauon jälkeen. Pietarista lähti 3. marraskuuta Suomen kautta Ruotsiin ”240 sotamiestä ja 14 upseeria”.
Työmies kertoi lyhyesti ”taulunäyttelyistä Ateneumissa ja Strindbergillä”. Ateneumin näyttelyssä oli nähtävillä parikymmentä Sigurd Wettenhovi-Aspan omistamaa Italian renessanssiajan maalausta. Strinbergin galleriassa oli esillä Isaac Grünewaldin ja Sigfrid Hjertenin modernistisia töitä, jotka olivat herättäneet voimakkaita mielipiteitä. Työmiehen nimimerkki A. H. arvioi, että
”Lukuisissa etsauksissa näyttelyssä huomaa paljon ’sulamatonta’ ja harkinnan puutetta, mutta eräs iso, koristeellinen ehdotus Tukholman raatihuoneeseen (mikä tuli sivumennen sanottuna hyljätyksi huolimatta palkinnosta) on yksinkertaisuudellaan väreissä ja viivoissa miellyttävä. Teos on vertauskuvallinen. Henkilöistä toiset alastomia.”
Otsikolla ”Autohurjastelijat oikeuden käsiteltävänä” Työmies kertoi onnettomuudesta, jossa 8-vuotias poika oli kuollut syyskuussa jäätyään Itäisellä Viertotiellä (Mannerheimintie) auton alle. Ajoneuvon nopeus oli ollut 15–20-kilometriä tunnissa.
Sota-ajan Takasivulla ilmestyneessä ilmoituksessa haettiin 300 työmiestä sekä hevosmiehiä Pyhäjärven (U. L.) Högforsiin (Karkkila – JK) valtion ”kaivaustöihin” ja samaa määrää Vihdin pitäjän Meramäen kylään. (Ilmeisesti Merramäki – JK). ”Vielä otetaan 5–8 tulkkia kummallekin työmaalle. Kaikille työkalut mukaan.” Kaivaustyöt tarkoittivat Venäjän sotaministeriön suunnittelemien linnoitteiden rakentamista.
”Patenttiperustuslaillinen” hyökkäys eduskuntaa vastaan. Elintarvikkeiden hinnat nousevat – syynä kuljetusvaikeudet ja keinottelu.
Työmies siteerasi laajasti 4.11.1915 Karjala-lehden suurlakon perintöä käsitellyttä kirjoitusta, jota työväenliikkeen päälehti kritisoi ankarasti. Karjala-lehden mielestä siirtyminen säätyvaltiopäivistä yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittuun eduskuntaan ei ollut onnistunut täysin kivuttomasti:
”Suuret kansalaisryhmät eivät ole olleet tarpeeksi kehittyneitä tarkoituksenmukaisella tavalla käyttämään valtiollista äänivaltaansa. Sen johdosta on eduskuntaan päässyt kerääntymään melkoinen joukko parlamentaarisessa katsannossa vajaamittaista väkeä (…)”.
Karjalan mielestä tämä oli vähentänyt kansanedustajien arvostusta, joka paljon alhaisempi kuin aikoinaan valtiopäivämiesten. ”Kansallislakon” (Suurlakon) saavutuksia olivat lehden mukaan mielestä himmentäneet myös eduskunnassa esitetyt kohtuuttomat vaatimukset.
Työmies ruoti kärkevästi ”patenttiperustuslaillisen” Karjalan kirjoitusta, ja korosti työväenliikkeen merkitystä eduskuntauudistuksen toteutumisessa. ”Herrat” olivat myöntyneet siihen lehden tulkinnan mukaan pakon edessä, eivät hyvää hyvyyttään, kuten Karjala-lehti antoi ymmärtää:
”Suomen säädythän eivät ”luopuessaan” osottaneet erityistä viisautta eikä tyhmyyttä. Ne tekivät vaan sen mitä ne eivät voineet olla tekemättä. Olihan jo suurlakon päivinä herrat saatu sidotuksi lupauksilla, joita eivät voineet kevääseen mennessä rikkoa. Sen vain tekivät, että myönsivät mahdollisimman vähän, kuten muuten tekevät aina etuoikeuksistaan pakolla luopuvat – ja mitään muuta etuoikeuksista luopumisen muotoa historia ei tunne.”
Elintarvikekysymys täytti huomattavan osan Työmiehen sivuista marraskuun 1915 alussa. Lehden mukaan hintojen nousua ei voinut selittää palkkatason nousulla, vaan syynä oli ”kuljetusvaikeuksista ja kilpailun puutteesta johtuva tarjonnan supistuminen ja kysynnän kiihtyminen sekä myytäviä tavaroita omistavien kasvava halu käyttää tilaisuutta hyväkseen puristamalla ja keinottelemalla itselleen ylimääräistä voittoa”.
Suomen Tietotoimiston välittämä, Novoje Vremjassa ilmestynyt uutinen kertoi, että sodassa vammautuneiden vankien vaihto Venäjän ja sen vihollisten Saksan ja Itävallan välillä oli alkanut uudelleen kuukauden tauon jälkeen. Pietarista lähti 3. marraskuuta Suomen kautta Ruotsiin ”240 sotamiestä ja 14 upseeria”.
Työmies kertoi lyhyesti myls ”taulunäyttelyistä Ateneumissa ja Strindbergillä”. Ateneumin näyttelyssä oli nähtävillä parikymmentä Sigurd Wettenhovi-Aspan omistamaa Italian renessanssiajan maalausta. Strinbergin galleriassa oli esillä Isaac Grünewaldin ja Sigfrid Hjertenin modernistisia töitä, jotka olivat herättäneet voimakkaita mielipiteitä. Työmiehen nimimerkki A. H. nosti yhden työn ylitse muiden:
”Lukuisissa etsauksissa näyttelyssä huomaa paljon ’sulamatonta’ ja harkinnan puutetta, mutta eräs iso, koristeellinen ehdotus Tukholman raatihuoneeseen (mikä tuli sivumennen sanottuna hyljätyksi huolimatta palkinnosta) on yksinkertaisuudellaan väreissä ja viivoissa miellyttävä. Teos on vertauskuvallinen. Henkilöistä toiset alastomia.”
Otsikolla ”Autohurjastelijat oikeuden käsiteltävänä” Työmies kertoi onnettomuudesta, jossa 8-vuotias poika oli kuollut syyskuussa jäätyään Itäisellä Viertotiellä (Mannerheimintie) auton alle. Ajoneuvon nopeus oli ollut 15–20-kilometriä tunnissa.
Sotatalouteen liittyi takasivulla ilmestynyt ilmoitus, jossa haettiin 300 työmiestä sekä hevosmiehiä Pyhäjärven (U. L.) Högforsiin (Karkkila – JK) valtion ”kaivaustöihin” ja samaa määrää Vihdin pitäjän Meramäen kylään. (Ilmeisesti Merramäki – JK). ”Vielä otetaan 5–8 tulkkia kummallekin työmaalle. Kaikille työkalut mukaan.” Kaivaustyöt tarkoittivat Venäjän sotaministeriön suunnittelemien linnoitteiden rakentamista.
Uusi Suometar 9.10.1915: Markan sitominen heikentyvään ruplaan ei ole järkevää, Bulgaria liittymässä sotaan keskusvaltojen rinnalla, Pietaria uhkaa polttoainepula, viljan saanti Suomeen vaikeutumassa.
Uusi Suometar puolusti pääkirjoituksessaan 9. lokakuuta 1915 Suomen Pankkia, joka oli kesästä lähtien varovasti alentanut ruplan vaihtokurssia suhteessa markkaan. Venäjällä tämä herätti arvostelua. Novoje Vremja -lehti vaati Venäjän hallitusta ottamaan käyttöön kiinteän, ruplaa yliarvostavan vaihtokurssin, joka oli ollut käytössä maailmansodan alkuvaiheessa.
Uusi Suometar kertoi jokaisessa numerossaan ensimmäisen maailmansodan tapahtumista otsikolla ”Suurvaltasota”. Venäjän armeijaa koskevat tiedot koostuivat pääosin ylipäällikön tiedonannosta. Lehti uutisoi 9. lokakuuta, että Bulgaria on liittymässä ensimmäiseen maailmansotaan keskusvaltojen rinnalla: ”Bulgarian sotatointen Serbiaa vastaan odotetaan alkavan joka hetki”. Eri lähteistä saatujen tietojen perusteella saksalaisilla upseereilla oli vahva asema Bulgarian armeijan operaatioiden suunnittelussa.
Uusi Suometar uutisoi myös Pietaria uhkaavasta polttoainepulasta ja Venäjän sotapakolaisista. Pietariin tarvittiin halkoja mahdollisimman paljon sekä Aunuksesta että Suomesta. Polttoainetarvetta kartoittamaan oli määrä palkata 1 500 ylioppilasta. Jauhojen ja viljan saanti Venäjältä Suomeen oli vaikeutumassa. Viljan hintaa nosti se, että jauhamatonta viljaa rautateillä koskenut 20 prosentin kuljetusalennus poistui.
Sotapakolaisten määrä oli Venäjällä kasvussa. Venäläiset viranomaisten antaman määräyksen mukaan kaikkien 17–50-vuotiaiden miesten oli lähdettävä ”vihollisen haltuun jätettäviltä seuduilta”, koska saksalaiset ja itävaltaiset olivat käyttäneet miehiä työvoimanaan. Naisille ja lapsille oli annettava mahdollisuus seurata ”miehistä väestöä”. Vilja ja karja oli takavarikoitava valtion käyttöön.
Työmies 9.10.1915: Voinvienti syynä hintojen kohoamiseen ja maitopulaan. Jauhojen tuonti Venäjältä vaikeutumassa. Helsingin yöväentalolla keskusteltiin elintarvikekysymyksestä. Gallipolin niemellä sotiville ranskalaisille viedään viiniä.
Työmies arvosteli viennin kohottavan voin hintoja kotimaassa. Vienti Englantiin jatkui Ruotsin ja Norjan kautta. Valtiovallan asettamista vientirajoituksista huolimatta voita oli vaikea saada Helsingissä. Työmies syytti voinviennin johtaneen myös ennennäkemättömään maitopulaan eri puolilla Suomea. Lehden mielestä lyhytnäköinen voitontavoittelu oli haitaksi Valiolle ja osuusmeijereille.
Maidonhinta oli Työmiehen mukaan noussut Helsingissä sotaa edeltävästä 13 pennistä 20–21 penniin litralta, vaikka tuotantokustannukset eivät olleet kohonneet mainittavasti. Lisäksi kesän 1915 rehusato oli ollut hyvä. Hintojen nousu oli Työmiehen käsityksen mukaan muutenkin kiihtymässä. Työväentalolla koolla ollut ammattiyhdistysväki koki, että palkat sen sijaan polkivat paikallaan:
”Kun erilaiset ruoka- ja tarvetavarat ovat hinnoissa kohonneet kerta toisensa jälkeen, ei työpalkat ole kohonneet penniäkään. Ainoastaan harvoissa liikkeissä on annettu kalliin ajan lisäystä.”
Elintarvikkeiden tuonnin vaikeutuminen Venäjältä uhkasi heikentää tilannetta entisestään. Työmies kertoi jauhojen saannin Pietarista vaikeutuneen. Lupamenettelyn kiristymisen lisäksi syynä oli vedenpinnan alhainen taso Syvärillä, minkä vuoksi höyrylaivat eivät päässeet Laatokalle ja suomalaisiin satamiin.
Työmies kertoi myös Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan julkaisemaan Yhteishyvä-lehteen kohdistuneesta boikotista. Työväenosuuskaupat jättivät tilaamatta jäsenilleen lehden, ”koska ne pitivät lehden toimitustapaa osuuskauppaliikkeelle vahingollisena”. Nimimerkki ”Kuluttajan” mielestä Yhteishyvä ei antanut palstatilaa edistysmieliselle osuustoiminnalle. Hänen mielestään tilanteen oli muututtava tai edessä olisi edistysmielisten oman liiton ja äänenkannattajan perustaminen.
Osuuskauppaliikkeen sisäisistä riidoista kertoi lisäksi uutinen edistysmielisen osuuskauppaväen keskuskomitean julkaisemasta kirjasesta Nykyinen taistelu osuuskauppaliikkeestä. Sen syyt ja edistysmielisen osuuskauppaväen lähimmät vaatimukset. Julkaisua myytiin kymmenellä pennillä – komitean työtä tukeneet osuuskaupat saivat tilata sitä kuitenkin ilmaiseksi kaikille jäsenilleen.
Työmies seurasi muiden lehtien tapaa tarkasti ”Maailman sotaa”. Lehti julkaisi 9. lokakuuta valokuvan, joka esitteli Gallipolin niemelle liittoutuneiden sotajoukkojen muonitusjärjestelyjä. Kuvatekstin mukaan lautat hinattiin maihin höyrypursilla: ”Kuvassamme etualalla näkyvillä lautoilla viedään parastaikaa ranskalaisille joukoille viiniä.”
